Kiekko-Espoon kapteenisto

  • 55 951
  • 173

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Sen verran jatkan vielä tähän ketjuun, että olisiko ollut kauhea asia läiskäistä Tiivolalle, Seppälälle tai Tikkiselle A rintaan? Minulla on kyseisistä herroista vähän sellainen kuva, että ovat hiljaisia ja arkoja, mutta paikan tullen osaavat kantaa vastuuta. Olisiko yksi kausi (tai vaikka alkukausi) varakapteenina saanut jotain positiivista aikaiseksi?
Veikkaan että jos pojat ei ole synnynäisiä johtajia niin tossa ois käynyt just päinvastoin. Olisivat ottaaneet paineita siitä että pitäisi olla vielä joukkueen johtajia sen lisäksi että pystyvät pelaamaan selllaisella tasolla ettei lennä K-Vantaseen hakemaan vauhtia. Sen verran nuoria ja kokemattomia poikia kyseessä että ei niillä ole oikeasti kannuksia vielä olla joukkueen johtajia.

Kyllä mä olen tyytyväinen siihen että joukkueen kapteeniston valitsee joko valmentaja tai sitten joukkue itse eikä Bluesin markkinoinista vastaaava henkilö. Kyllä ne joukkueen oikeat johtajat erotuu siellä pukukopissa ja niillä sitten pitää olla ne kirjaimet. Toi Bluesin nykyinen kapteenisto näyttää ihan hyvältä vaikka en pidä siitä Hirschovits Bluesin kapu. Jotenkin vaan tökkii ajatus siitä että Bluesin kapteeni vapaa-ajallaan kuskaa muksujaan Hifkin harkkoihin. Ehkä sitä toivois että Bluesin kapu ois henkeen ja vereen Bluesin/Espoon mies eikä vaan töissä täällä.
 
Viimeksi muokattu:

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Veikkaan että jos pojat ei ole synnynäisiä johtajia niin tossa ois käynyt just päinvastoin. Olisivat ottaaneet paineita siitä että pitäisi olla vielä joukkueen johtajia sen lisäksi että pystyvät pelaamaan selllaisella tasolla ettei lennä K-Vantaseen hakemaan vauhtia. Sen verran nuoria ja kokemattomia poikia kyseessä että ei niillä ole oikeasti kannuksia vielä olla joukkueen johtajia.

Kyllä mä olen tyytyväinen siihen että joukkueen kapteeniston valitsee joko valmentaja tai sitten joukkue itse eikä Bluesin markkinoinista vastaaava henkilö. Kyllä ne joukkueen oikeat johtajat erotuu siellä pukukopissa ja niillä sitten pitää olla ne kirjaimet. Toi Bluesin nykyinen kapteenisto näyttää ihan hyvältä vaikka en pidä siitä Hirschovits Bluesin kapu. Jotenkin vaan tökkii ajatus siitä että Bluesin kapteeni vapaa-ajallaan kuskaa muksujaan Hifkin harkkoihin. Ehkä sitä toivois että Bluesin kapu ois henkeen ja vereen Bluesin/Espoon mies eikä vaan töissä täällä.

En tiedä tarkalleen, kuinka iso rooli varavarakapteenilla päivittäisessä tekemisessä on, mutta en uskoisi sen olevan kovin iso... Toimisi vähän mentori-tyyppisenä kehityspolkuna kohti suurempaa vastuuta. Normaalitilanteessa tällaiseen ei varmastikaan olisi tarvetta, mutta itse olen huolissani nykykehityksestä, että Bluesin joukkueessa avainroolia kantaa yhä pienempi määrä omia kasvatteja. Välivuosi tosiaan, mutta millä keinoilla tämä tosiaan jää välivuodeksi ja ensi vuonna ollaan taas normaalilla polulla ja kahdessa ekassa viisikossa on espoolaisen juniorimyllyn tuotteita? Nyt vaikuttaisi siltä, että Miro on ainoa hyökkääjä kahdessa ylimmässä ketjussa, josta voidaan sanoa, että on saanut kiekko-oppinsa Espoossa. Pakeista pariin ekaan pariin on päässyt Tikkinen ja Seppälä.

Itse pidän parhaana vaihtoehtona, että pelaajat valitsevat kapteenin. Nyt valinnan lienee tehnyt päävalmentaja. Tästä väännettiin jo joskus aiemminkin, joten en puutu siihen enää enempää. Jokatapauksessa kapteenin pitäisi olla pelaaja, joka vie koko laivaa eteenpäin, pitkäjänteisesti. Onko Hirso tähän sopiva henkilö? Laittaako hän joka helvetin matsissa kaiken peliin? Hän on toki kokenut, osaa käyttäytyä mediassa esimerkillisesti, mutta onko hän Bluesin brändin ilmentymä? Kuten tuossa mainitsit, IFK-leima on edelleen vahva. Urheilusanomissa oli mielestäni hyvä juttu paikallisuudesta. Siinä esimerkkinä käytettiin Lappeenrantaa, jossa paikallisuus on alkanut löytymään ja fanit ovat ottaneet idean omakseen. Bluesin markkinoinnissa korostettiin espoolaisuutta pari viime kautta, nyt ei enää. Miten tähän tilanteeseen on ajauduttu? Osa syystä menee myös Marjamäelle, sillä hänen viimeisellä kaudellaan olisi pitänyt nostaa omia junnuja vahvemmin esille pelavaan kokoonpanoon. Mutta osa omasta syytöksestäni menee myös nykyiselle pääkäskijälle.

Aho on varmasti hyvin kunnioitettu valmentaja ja saa joukkueesta paljon irti. Mutta onko hän sittenkään sopiva mies juuri Bluesin valmentajaksi? Kiukuttelua nähtiin jo ensimmäisen kauden alussa, toki tuossa tilanteessa moni muukin olisi varmasti avannut sanaisen arkkunsa. Sitten tuli case-Ikonen. Tuosta voisi jauhaa vaikka kuinka pitkään, mutta olen viime aikoina miettinyt, mikä oli Petu Matikaisen ja Marjamäen perintö? Pelaajan PITÄÄ tehdä virheitä, sillä niistä oppii! Ahon tapa heittää Ikonen rangaistuksena vilttiin ilmeisesti puolustushaluttomuuden takia oli juuri päinvastainen reaktio. Tee virhe, saat rangaistuksen. Sen sijaan että tilannetta olisi mietitty yhdessä, pelaaja olisi tavattu ihmisenä ja puhuttu, miksi et halua puolustaa? Ahon tyyli valmentaa ei varmastikaan veny tähän. Samalla päästään alkuperäiseen ongelmaan, eli miksi Bluesin rosterissa ei ole omia junnuja? Junnujen ei enää anneta tulla kokoonpanoon oppimaan. Heidän pitäisi olla jo valmiita paketteja. Tikkinen pelasi herraties kuinka monessa joukkueessa viime kaudella sen sijaan, että hänelle olisi annettu vastuuta, kehitetty omien silmien alla. Nyt hän näyttäisi saavan vastuuta, mutta kuinka pitkään Ahon maltti kestää? Seppälää ajettiin sisään viime kaudella, joten toivottavasti hän saa pelata tämänkin kauden isossa roolissa. Vain vastuuta antamalla kehitystä syntyy. Ei kukaan kehity pelaamalla kolmos-nelosketjussa 6 min per matsi.

Tulipas taas avauduttua... ja osittain ohi aiheen. Anteeksi siitä.
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
En tiedä tarkalleen, kuinka iso rooli varavarakapteenilla päivittäisessä tekemisessä on, mutta en uskoisi sen olevan kovin iso...
Muistan viime vuonna kun kapteenisto julkaistiin niin Aho totesi että kapteenisto on linkki hänen ja joukkueen välillä. Tällä hän mm. perusteli sitä miksi Malmivaara sai sen A:n. Entisenä Jypin pelaajana Malmivaara tietää että mitä Aho haluaa puolustuksen toimivan ja siksi hän sai sen A:n vaikka seuraikooni entinen kapteeni Laatikainen olisi voinut olla ihan hyvin se puolustuksen liideri. Eli kai noi varakaput jonkin sortin alikessuja on.

Siinä olen kyllä samaa mieltä että pelaajiston pitäisi valita oma johtajansa, joka sitten toimii linkkinä pelaajiston ja valmentajan välillä. Se että valkku nimittää omat "yes-yes" miehet virkoihin on varmasti valkulle toimiva ratkaisu. Ahon lisäksi (tiettävästi) ainakin Dufva ja Summanen suosii tätä käytäntöä. Mutta olen sitä mieltä että jos pelaajat valitsevat itse kapteeniston niin siihen löytyy silloin enemmän luottoa/arvostusta ja sitä ei nähdä valkun jatkeena. Esim. viime kaudella Hifkissä A:n rintaansa sai melkeen kaikki muut pelaajat paitsi Söderholm koska oikeasti fiksuna kaverina ja joukkuepelaajana uskalsi olla Summasen kanssa sukset ristissä.

Olen tota NHL:lää seurannut TSN sivuilta ja siellä ne on mm. keskustellu siitä että onko Toronton viimekauden floppaamisen syynä ollu se että joukkueen kapteenisto ei ole ollut tarpeeksi hyvä/esimerkillinen ja siellä on ollut vääriä heppuja. Itsekkin olen pelannut jengissä jossa joukkueen kapteeni oli pelityyliltään se joukkueen pahin syöpä, ja voin sanoa että kuvio ei ole toimiva. Siksi tiedän miltä Washingtonin Capitalsin pelaajista tuntuu kun joukkueen suurin starbacapu onkin se pahin ongelmatapaus ja oma veikkaus on että Capitals ei ikinä voita mitään niin kauan kun Ovechkin kantaa C:tä rinnassaan.

Mutta uskon että loppujen lopuksi ei sillä ole väliä kenellä ne A:t on. Esim. kaudella 09-10 oli Erkki Rajamäki Bluesin oikea kapu vaikka virallisesti se Kähkönen oli. Eki ei nyt kapteenistoon kuulunut kun oli päätetty että markkinointimielessä Bluesilla pitää olla täysin espoolainen kapteenisto. Ihan samalla tavalla sitten kaudella 10-11 Jere Karalahti oli varmasti yksi joukkueen kapuista vaikka ei mitään A:ta rinnassan kantanut. Todelliset liiderit nousee massasta ja ne ei siihen kirjainta paitaansa vältämättä tarvitse.

Mitä nyt itse olen joukkulajeja pelannut niin olen huomannut että joka jengissä on:
a) pelaajia jotka on äänekkäämpiä pukukopissa kuin muut jotka ohjaavat yhteistä tekemistä ja tarvittassa ojentaa löysälijöitä.
b) pelaajia jotka pelityyliltään ja asenteeltaan on joukkueurheilijoita jotka pelaavat aina jengille ja näyttävät esimerkkiä.
Omasta mielestä noista pelaajista pitää valita ne kaput. Ihan vaan sen takia että jos ne kirjaimet oikeasti merkkaa joukkueen johtamisen suhteen jotain niin sitten kyseiset tyypit ne ansaitsevat.

Tiedän että teitä kaikkia ihan hirveästi kiinostaa ketkä ois sitten mun valinnat Bluesin kapteenistoon.

C - Kuukka
A - Liivik
A - Kantola

Ainakaan kentällä Hirso ja Malmivaara ei ole esittänyt mitään sellaista jonka takia pistäisin kapteenistoon. Se pukukoppi on eri asia, mutta mun silmiin kavereilla on pikkasen Ahon "yes-yes" miehen maineet. Tota mun kolmikkoa taas yhdistää se että pistävät kropaansa kentällä likoon ja omaavat se duunariasenteen josta Blues on kuuluisa. Kuukka valkoitui kapuksi kun diggaan pelaajista jotka heittäytyy kiekon eteen, mutta ennenkaikkea Kuukka on ollu noissa Bluesin pr-tapaamisissa aktiivinen ja oli mm. yksinään edustamassa Espoon Bluesia Lastenklinikoiden Kummien järjestämässä konsertissa 10.5. Barona-Areenalla. Koska Blues on lähettänyt sinne vain yhden miehen niin tarkoittaa se varmaan sitä että sinne ei ole ketään (ainakaan hirveästi) pakotettu menemään. Tämän takia mä mielummin näkisin Kuukan kapuna kuin typeriä huitomisjäähyjä ottavan ex-jullin.
 
Tiedän että teitä kaikkia ihan hirveästi kiinostaa ketkä ois sitten mun valinnat Bluesin kapteenistoon.

C - Kuukka
A - Liivik
A - Kantola

Ainakaan kentällä Hirso ja Malmivaara ei ole esittänyt mitään sellaista jonka takia pistäisin kapteenistoon. Se pukukoppi on eri asia, mutta mun silmiin kavereilla on pikkasen Ahon "yes-yes" miehen maineet. Tota mun kolmikkoa taas yhdistää se että pistävät kropaansa kentällä likoon ja omaavat se duunariasenteen josta Blues on kuuluisa. Kuukka valkoitui kapuksi kun diggaan pelaajista jotka heittäytyy kiekon eteen, mutta ennenkaikkea Kuukka on ollu noissa Bluesin pr-tapaamisissa aktiivinen ja oli mm. yksinään edustamassa Espoon Bluesia Lastenklinikoiden Kummien järjestämässä konsertissa 10.5. Barona-Areenalla. Koska Blues on lähettänyt sinne vain yhden miehen niin tarkoittaa se varmaan sitä että sinne ei ole ketään (ainakaan hirveästi) pakotettu menemään. Tämän takia mä mielummin näkisin Kuukan kapuna kuin typeriä huitomisjäähyjä ottavan ex-jullin.

Mua kiinnostaa. Hyvät ja ennen kaikkea hyvin perustellut valinnat, tässä olisi Bluesin näköinen kolmikko joka hoitaisi johtamisen sekä äänellä että omalla esimerkillä. C Hirson rinnassa on kaivertanut siitä asti kun sen ensimmäisen kerran näin, en vaan vieläkään ole tottunut siihen. Muutenkin toi palkkasoturikapteenisto ihmetyttää.

Jos jotain "ideaalikipparia" haetaan niin kyllä sen tulisi olla pidemmän linjan seuraikoni eikä mikään parhaat päivänsä nähnyt pelaaja joka on tulee Bluesiin kun mitään sopparia ei oikein muualta saa. Bluesin kippari ei ainakaan kuljeta omia poikia IFK:n junnujen treeneihin vapaa-ajalla, Espoossa on Suomen paras juniorimylly niin miksei se kelpaa Hirson pojille?

Valitettavasti tämän kauden joukkue on sellainen muukalaislegioona ettei mitään itsestäänselvää kapteenivalintaa edes löydy. Surullista.
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Mua kiinnostaa. Hyvät ja ennen kaikkea hyvin perustellut valinnat, tässä olisi Bluesin näköinen kolmikko joka hoitaisi johtamisen sekä äänellä että omalla esimerkillä.
Tänks. Ja kun katteli eilen Kantolan menoa niin siinä ois kyllä kanssa hyvä ehdokas C kantamaan. Ainakin ois paljon parempi kuin toi Ahon luottomies Olli "lempä jättiläinen" Malmivaara joka nyt (tietenkin) peri C:n kun Hirso oli klesana. Malmivaara kiitti kunniasta hienosti ja pelasi C rinassaan varmasti yhden uransa paskimmista peleistään.

Bluesin kippari ei ainakaan kuljeta omia poikia IFK:n junnujen treeneihin vapaa-ajalla, Espoossa on Suomen paras juniorimylly niin miksei se kelpaa Hirson pojille?
Toki syynä voi olla ihan perheen logistiikka tai sitten pojat on itse valinnu missä jengissä pelaavat eikä siinä mitään. Tosin kyllä Hirso näitä "en gång, alttid" komentteja lateli kun palasi Jokereista Hifkiin. Eli kyllä varmaan pappakin on ollut poikien suosikkiseuraan vaikuttamassa. Mutta ajatuksena se että "Bluesin kasvot/il capitano" ajelee poikiaan paikallisvastustajan treeneihin on kieltämättä yhtä surkuhupaisa. Eihän tässä mitään uutta ole sillä muistan että bongasin aikoinaan Bluesin kapteenistoon kuuluneen Santeri Heiskasen Barona-Areenalla poikansa kanssa, ja Sanen pojalla oli Hifkin pusakka ja pipo päällä.
 
Suosikkijoukkue
Ukrainan armeija, Pelsut, Kiekko-Espoo
En tiedä Hirson perheen tilanteesta eikä minua suoraan sanottuna se kiinnostakaan mutta olisihan tuo nyt aika kohtuutonta ajatella että lasten pitäisi vaihtaa seuraa ja harrastusympäristöään, siinä samalla kaveripiiriäänkin jos isänsä tekee sopimuksen toiseen organisaatioon ja tulee valituksi sen kapteeniksi. En tiedä onko muilla tänne kirjoittavilla ihmisillä itsellään lapsia mutta pientä rajaa nyt näihin.

Mitä kapteenistoon tulee niin itse näen että Blues on nykyään nimenomaan Ahon joukkue. Silloin kun hänet organisaatioon palkattiin valittiin hänen kiekkofilosofiansa ja johtamistapansa. Aho on erittäin pelaajaläheinen valmentaja mutta samalla myös auktoriteetti joka haluaa pitää kaikki langat käsissään. Onko valinta ollut oikea? MIelestäni tulokset puhuvat siinä mielessä puolestaan, että hän on saanut revittyä Bluesin pelaajamateriaalista irti kaiken sen mitä revittävissä on. Todellakin mielummin näen penkin takana Ahon kuin jonkun Tuomas Tuokkolan joka kait oli myös samoihin aikoihin otettavissa - vaikka Tuokkolan joukkueessa varmaan pelaajat saavat vapaasti valita kapteenistonsa.
 
Viimeksi muokattu:
En tiedä Hirson perheen tilanteesta eikä minua suoraan sanottuna se kiinnostakaan mutta olisihan tuo nyt aika kohtuutonta ajatella että lasten pitäisi vaihtaa seuraa ja harrastusympäristöään, siinä samalla kaveripiiriäänkin jos isänsä tekee sopimuksen toiseen organisaatioon ja tulee valituksi sen kapteeniksi. En tiedä onko muilla tänne kirjoittavilla ihmisillä itsellään lapsia mutta pientä rajaa nyt näihin.
Minulla ei ole lapsia mutta oletan että useimmiten perheet muuttavat kiekkoilijoiden mukana kun seura vaihtuu ja se tarkottaa samalla poikienkin joukkueen vaihtoa. Nythän on logistisesti mahdollista että pojat pelaavat HIFKin junnuissa mutta ovatko Hirson lapset poikkeus muiden pelaajien lapsiin verrattaessa? No onpa ainakin keskustelun aihe tähänkin ketjuun :D Mä seuraan Bluesia ja lätkää 99% tunteen kautta ja mun mielestä "verivihollisen" kanssa ei veljeillä edes perheenjäsenten kautta. Jos muut suhtautuvat näihin asioihin faktoina ja haluavat jättää tunteet sivuun niin siitä vain.

Mitä kapteenistoon tulee niin itse näen että Blues on nykyään nimenomaan Ahon joukkue. Silloin kun hänet organisaatioon palkattiin valittiin hänen kiekkofilosofiansa ja johtamistapansa. Aho on erittäin pelaajaläheinen valmentaja mutta samalla myös auktoriteetti joka haluaa pitää kaikki langat käsissään. Onko valinta ollut oikea? MIelestäni tulokset puhuvat siinä mielessä puolestaan, että hän on saanut revittyä Bluesin pelaajamateriaalista irti kaiken sen mitä revittävissä on.
Jos ei halua keskustelua ja spekulaatiota tällaisista asioista niin kannattaa järjestää ne tulokset niin hyviksi ettei kenellekään tule edes mieleen kyseenalaistaa esimerkiksi Hirson tai Malmivaaran kapteeniutta. Mitä tulee kaiken repimiseen niin mun mielestä välieräpaikka olisi ollut revittävissä viime keväänä vaikka kausi kokonaisuudeessan oli nousujohteinen ja hieno. Siitä tuskin kukaan on eri mieltä etteikö Jykä olisi tehnyt vitun hienoa duunia Espoossa vaikkei kaikkia lähtökohtia ottaisikaan huomioon.
 
Malmivaara kiitti kunniasta hienosti ja pelasi C rinassaan varmasti yhden uransa paskimmista peleistään.
Olen kyllä vähän ihmeissäni kun täällä jotkut ovat ottaneet majakan silmätikukseen. Kannattaa ehkä katsastaa HIFK-pelin pressi ja kuunnella mitä Aho sanoo Malmivaarasta. Siihen verrattuna, ja mitä itse pelistä näin ja tulkitsin, kommenttisi on aika huvittava.
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Kannattaa ehkä katsastaa HIFK-pelin pressi ja kuunnella mitä Aho sanoo Malmivaarasta.
Mulle on yks lysti mitä Aho sanoo Malmivaarasta jossain HIFK:in presissä. Kattelin itse eilisen pelin ja ottelun aikan meni taas hermot Malmivaaran koheltamiseen. Se on mun mielipide. Sitä en kiistä etteikö se tekisi asioita kentällä myös oikein mutta kokonaisuus on miinuksen puolella.
 

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Sen verran komppaan Kanea, että minusta Laura pelasi eilen yhden parhaista peleistään Blues-paidassa. Itse kommentoin kaverillekin, että selvästi C toi mieheen enemmän taisteluhalua ja kiekkoa syötiin vaikka hampailla. Kokonaisuutena suoritus on kuitenkin ollut edelleen alle odotusten.
 

Kiekoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Україна
Olen kyllä vähän ihmeissäni kun täällä jotkut ovat ottaneet majakan silmätikukseen. Kannattaa ehkä katsastaa HIFK-pelin pressi ja kuunnella mitä Aho sanoo Malmivaarasta. Siihen verrattuna, ja mitä itse pelistä näin ja tulkitsin, kommenttisi on aika huvittava.
Onhan Malmi notkea kuin puuhevonen, mutta tietenkin harmittaa se, ettei mies ole ihan potentiaalinsa mukaan pelannut. Ei paljoa tarvittaisi, että olisi Suomen oma Chara. Laukaus, liike ja kovuus, kaikkiin niihin vain vähän lisää niin olisi vastustajat ihmeissään.
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Koska itse olen kritisoinut Hirson nostoa kapteeniksi niin kai se on nyt sitten pakko tunnustaa että onhan se ton jengin liideri.
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Faecbookiin ilmestyneestä joukuekuvasta tuli bongattua että näyttäs siltä että kapteenisto on mallia: Kim Hirschovits (C), Olli Malmivaara (A) ja Sim Liivik (A). Varmaan se Kuukka on sitten varavarakapu.
 

Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Ja tämän päivän perusteella kolmas varakapteeni Liivikin ja Kuukan lisäksi on Jussi Makkonen. Tekee kyllä mieli kysyä miksi mutta kaipa nuo tietävät mitä tekevät.
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Ja nyt tänä kauden kapteenistoon on liittynyt Kaijomaa. On kyllä tuulinen paikka toi Bluesin varakapun paikka, kun viides ukko jo menossa.
 

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Hyvä, että vain varakapun paikka kiertää, kun eräällä menneellä kaudella nähtiin neljä varsinaista kapteenia, ilman mitään loukkaantumispoissaoloja siis.
 

Blöö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Blues, Kiekko-Espoo
Yks kapun paikka on kiintiöllä jyväskyläläisille. Ainakin toistaiseksi.
 

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Yks kapun paikka on kiintiöllä jyväskyläläisille. Ainakin toistaiseksi.
Onko Hirso siis jyväskyläläinen? Vai ketä tarkoitat? Kaijomaa sai vasta viime pelissä nauhan itselleen ja on joensuulainen, Makkonen taas turgulainen.. Kuukka tambereelta ja Liivik hesalaistunut Paidelainen ..
 

Mechalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Idän ihme, Honka
Onko Hirso siis jyväskyläläinen? Vai ketä tarkoitat? Kaijomaa sai vasta viime pelissä nauhan itselleen ja on joensuulainen, Makkonen taas turgulainen.. Kuukka tambereelta ja Liivik hesalainen..
Luulen että Blöö tarkoitti juurikin Kaijomaata joka pelasi Ahon alaisuudessa JYPissä, Aho oli tosin apuvalmentaja.
 

Blöö

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Blues, Kiekko-Espoo
No sanotaan sitten, että JYPissä Ahon aikana pelanneella.
 

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Koko homma oli todella kauhaa haettu, ellei sitten ollut hassuttelua ja ajoin miinaan. Kaboom!
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Onko Hirso siis jyväskyläläinen? Vai ketä tarkoitat? Kaijomaa sai vasta viime pelissä nauhan itselleen ja on joensuulainen, Makkonen taas turgulainen.. Kuukka tambereelta ja Liivik hesalaistunut Paidelainen ..
Tosta kommentista tuli mieleen että eipä ole kapteenistossa yhtään espoolaista omaa poikaa. Ei silleen että mä kaipaisin sitä aikaa kun markkinointiosasto valitsi täysin espoolaisen kapteeniston. Mutta ehkä Blöö oli vain kaukaa viisas ja näki että seuraava varavarakapu tulee olemaan Poukkula.
 
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Kauden aloittaneista pelaajista ns. kapteeniranking on ilmeisesti ollut jotakuinkin tämä.

1. Hirschovits
2. Malmivaara (Liivikin edellä, koska viime kaudella C pelissä, jossa Hirso ei pelannut)
3. Liivik
4. Kuukka
5. Makkonen
6. Kaijomaa
 

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Tosta kommentista tuli mieleen että eipä ole kapteenistossa yhtään espoolaista omaa poikaa. Mutta ehkä Blöö oli vain kaukaa viisas ja näki että seuraava varavarakapu tulee olemaan Poukkula.
Ei ole ei, mutta ei siellä ole oikein kapteeniainestakaan. Joukkueessa olevat espoolaiset ovat vielä kovin nuoria ja ehkä muutenkin vielä turhan alkutaipaleella urallaan. Itse veikkaan seuraavan varavaravarakapteenin olevan Sailio tai Talaja.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös