Ydinvoima – mitä mieltä?

  • 188 347
  • 1 802

TKH

Jäsen
Ylempänä mainitusta sivustosta osu silmiin oheinen maininta.

Näyttääkin siltä, että tuulivoimasta saadaan eniten tehoa juuri kulutushuippujen aikaan. VTT:n mukaan tuulivoima on toiminut Pohjoismaissa kulutushuippujen aikaan 14–49 prosentin teholla. Modernin tuulivoimalan keskiteho on vuodessa noin 30 prosenttia.
Pakkasellakin tuulee

Muutamia päiviä sitten kun tilastoja selasin, niin sattui tämäkin tilasto silmiin ja useana vuotena tuulivoima oli tuottanut vain 2-4% nimellistehosta kulutushuipun aikaan. Kahtena parhaana vuotena oli tuottanut 57% ja 49%.
 

Unkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool FC
Ydinvoimaa pitää rakentaa lisää, ilman muuta. Ydinvoimalla tuotetaan sähköä koko ajan niin paljon kuin pystytään, eli sillä ei säädetä. Säätö taas puolestaan tarkoittaa sitä, että sähköä pitää tuottaa koko ajan sen verran kuin yhteiskunta kuluttaa. Vesivoima taas on ainoa nopeaan säätöön kykenevä sähköntuotantomuoto. Eli vesivoimaa pitää lisätä. Varsinkin jos tuulivoimaa rakennetaan lisää. Tuulivoimalat eivät tuota juuri mitään kovien pakkasten aikaan, koska silloin ei juurikaan tuule.
 

Kimmo_Ahteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Suomi on itsensä sitonut ydinvoimaan seuraavaksi 50-100 vuodeksi. Pekkarisen risupaketissa arveltiin tuulivoimalla tuotetun sähkön olevan alle 10% koko kulutuksesta seuraavan vuosikymmenen aikana. Talvella kuitenkin saa tuulesta enemmän sähköä kuin kesällä ja Suomen tehotarve talvella on tuplat kesään verrattuna. Eli tavallaan tuulivoima on paikallaan juuri silloin kun sille on tarvetta. On totta ettei tiettynä päivänä välttämättä saa kuin muutaman prosentin maksimista mutta säätövoimaa saadaan yhteispohjoismaisista sähkömarkkinoista. Norjalaiset ja ruotsalaiset pystyvät tarjoamaan sähköä suurimman osan vuodesta jopa alle uuden ydinvoimalan omakustannehinnan.

Kuinka oleellista on nostaa esille tehohuippupiikki ja verrata tuulivoimalla tuotetun sähkön määrää? Seuraavalla viikolla saattaa sähköntarve olla 95% piikistä ja sähköntarve on silti suurta vaikkakin tuulivoima tuottaisi 1-2% tarpeesta. Ja epäilen ettei vielä tänä päivänä olla vieläkään päästy edes 2% tuulella tuotetusta sähköstä. Siis yhtenä päivänä.

Ydinvoiman osalta alkaa näyttämään siltä ettei halukkaita osakkaita ole ehkä niin paljon mitä muutama vuosi sitten olisi kuvitellut. Rakentaminen lienee kallistunut niin roimasti ja kysynnän näkymät muuttuneet maltillisemmiksi että ydinvoima ei tule olemaan samanlainen kultakaivos mitä aikaisempina vuosikymmeninä. Mainittu 50€/MWh uuden ydinvoimalan omakustannehintana kuulostaa korkealta koska sähköpörssissä viimeisien vuosien aikana ei ole yli 50€/MWh ylitetty kovin monena kuukautena.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
oma käsitykseni on että se tuotava energia ei mitään tuuli tai aurinkosähköä ole. Omavaraisuus on kaunis periaate, mutta valitettavasti täältä ei öljyä nykytiedon valossa löydy, joten jos tarkoitus on energiatuotantoa oleellisesti lisätä, niin se tapahtuu ydinvoimalla.
 

ndal88a

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooVee, Tampere
Yksi juttu mika ihmetyttaa on se etta kilpailu energiamuotojen valilla pitaa olla joko tai kilpailua. Eli valitaan ydinvoima tai valitaan uusiutuvat. Miksei voi valita molempia, esim. Suomen teollisuudelle (jos sita kohta on enaa Suomessa olemassa) rakennetaan ydinvoimaa. Sitten joku onnekas jolla on kesamokki esim. etelaisella rinteella jossain pain Suomea niin sen sahkon tarpeen saa tyydytettya esim. aurinkopaneeleilla eika tarvitse vetaa sahkopiuhoja jostain voimalasta.
Tama joko tai juttu on lahinna sellaista etta jos jos jossain supermarketissa on kaksi oluenmyyjaa (sanotaan Lapin Kulta ja Laitilan Kukko ) tarjoamassa ilmaisia six pack naytteita niin valitaan jompi kumpi mutta miksi ei voi valita molempia?

JOL
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Ei varmaankaan ole, mutta pitkäaikainen uraanin toimitussopimus (lue Leevi Sytkyn kirjoitus aiemmin) ja Rosatomin liki 50% omistusosuus Pyhäjoen ydinvoimalassa antavat mielestäni Putinille liian vahvan aseman Suomen energiahuollossa. Se ei ole yksinkertaisesti kansallisen turvallisuuden kannalta viisasta.
Nyt pitäisi vain tietää, että olisiko puoliksi venäläisten omistama ydinvoimala muutos huonompaan vain parempaan suuntaan versus nykytilanne...
http://fi.wikipedia.org/wiki/Energia_Suomessa#Tuontienergia

Siitä olen samaa mieltä, että riippuvuutta itäenergiasta pitäisi vähentää ja tietenkin parasta olisi jos uusi voimala olisi kokonaan suomalainen.
 

Hiker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jalkapallo, jääkiekko, yleisurheilu
Ei varmaankaan ole, mutta pitkäaikainen uraanin toimitussopimus (lue Leevi Sytkyn kirjoitus aiemmin) ja Rosatomin liki 50% omistusosuus Pyhäjoen ydinvoimalassa antavat mielestäni Putinille liian vahvan aseman Suomen energiahuollossa. Se ei ole yksinkertaisesti kansallisen turvallisuuden kannalta viisasta.

No, täytyy myöntää, että viimeaikaiset tapahtumat maailmalla ovat saaneet minut hieman epäileväiseksi tätä hanketta kohtaan, niin kauan kuin Rosatomin ja venäläisten osuus siinä on sellainen kuin sanoit. Ei sitä ydinvoimalaa kannata hinnalla millä hyvänsä rakentaa. Areva tai Toshiba olisivat varmasti mieluisempia toimittajia (ja osakkaita) kuin Rosatom. Periaatteessa kuitenkin suhtaudun suomalaiseen ydinvoimaan positiivisemmin kuin lähes mihin tahansa muuhun energiantuotantovaihtoehtoon.
 
Ei mulla mitään ydinvoimaa vastaan ole, mutta kyllähän tuo on vähän kummallista logiikkaa, että ydinvoimapäätöksillä olisi mitään tekemistä hiilikaivosten kanssa - ne fossiilisiset kun tullaan joka tapauksessa kaivamaan ylös lähes kaikki, sillä vaikka ilmastonmuutos on todettu ihmiskunnan historian suurimmaksi haasteeksi, ei merkittäviä päättäjiä tähän mennessä ole kiinnostanut ympäristöpolitiikka lainkaan, eikä ylikansallisia päästövähennystavoitteita saada sovittua tai jos saadaan niin ne ovat surkuhupaisalla tasolla eikä niitäkään noudateta. Ja ilman vihreitä ei oltaisi edes niinkään pitkällä.
 

PeteX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Töölön Vesa/Jokerit, Leeds Utd, Only Oranje
Vihreillä on ovela taktiikka. Kielletään ydinvoima, jolloin kivihiilen käyttö lisääntyy radikaalisti. Tämän seurauksena luonto saastuu, jolloin ihmiset pelästyvät ja alkavat äänestämään vihreitä, jotka muka suojelevat luontoa. Oravanpyörä on keksitty ja luonnosta vitut.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ydinvoimassa on riskinsä, mutta kivihiili pienhiukkasineen tappaa varmasti. Euroopassa pienhiukkasten uhrit lasketaan sadoissatuhansissa. Valittavana on siis riski ja varma tappaja.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Turvallinen hiilivoima tappoi suoranaisesti päivässä enemmän ihmisiä kuin vaarallinen ydinvoima on tappanut koko maailmanhistoriassa. Ja tämä oli vain Turkin pahin kaivosonnettomuus sitten vuoden 1992. Tiedä osaavatko turkkilaiset nähdä tapahtuman ironiaa.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Vihreillä on ovela taktiikka. Kielletään ydinvoima, jolloin kivihiilen käyttö lisääntyy radikaalisti. Tämän seurauksena luonto saastuu, jolloin ihmiset pelästyvät ja alkavat äänestämään vihreitä, jotka muka suojelevat luontoa. Oravanpyörä on keksitty ja luonnosta vitut.

... ja tilalle tarjoillaan ties mitä aurinkopaneeleja sun muita... tällä varmistetaan se, ettei mitään konkreettista energiapolitiikkaan liittyvää tarvitse ääneen sanoa.
 

varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
Tasapuolisuuden nimissä toki on muistettava että sattuu niitä onnettomuuksia siis tietenkin myös uraanikaivoksissa, tämä asia harvemmin jää mainitsematta ydinvoimaa vastustavissa argumenteissa (muista kaivoksien ympäristöongelmista puhumattakaan). Mutta se mikä sitten taas jää AINA mainitsematta on juuri vaihtoehtojen haitat, hiiltä tarvitaan moninkertaisesti enemmän kuin uraania ja sitä myöten kaivamisen ympäristöhaitat ovat kokonaisuudessaan hyvin todennäköisesti suuremmat. Kuolonuhreista nyt puhumattakaan.

Danan pointti tuossa on varsin hyvä tiivistys asiasta, mutta peräänkuuluttamaani vastuuta päätöksistä ei tietenkään ole kukaan ottamassa. Saksalaiselle poliitikolle joka ajaa ydinvoimaloita alas, samalla ruokkien hiilivoimaloitten hiilentarvetta, ei tule pahaa omaa tuntoa parista turkkilaisesta, sen sijaan Fukushimassa tikkailta tippunut teknikko on osoitus ydinvoiman kammottavista riskeistä ja vaarasta meille kaikille.
Sama pätee Suomeen, jokainen joka äänesti aikanaan (92) ydinvoiman lisärakentamista vastaan on henkilökohtaisesti vastuussa:
- Hiilidioksidipäästöistä joita on Suomenkin hiilivoimaloilla tehty päästöttömän kapasiteetin rakentamisen viivästymisen takia
- Kuolemista joita syntyy sekä hiilen poltosta että kaivamisesta, sen sijaan että sama energiamäärä olisi tuotettu jo kohta 10-15 vuotta uusilla ydinvoimaloilla.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
- Hiilidioksidipäästöistä joita on Suomenkin hiilivoimaloilla tehty päästöttömän kapasiteetin rakentamisen viivästymisen takia
17 vuoteen ei ole mittarista lämpenemistä nähnyt vaikka CO²-taso on koko ajan hiipinyt ylöspäin. En oikein jaksa ymmärtää tästä elämälle välttämättömän kaasun kanssa vuohkaamisesta.

Kun jotain asiaa ei kyetä tieteellisesti osoittamaan, niin kyse on uskosta ja tässä tapauksessa poliittisesta uskonnosta. Ilmastolestadiolaisuus olisi muuten harmitonta, mutta sen varjolla tehdään luonnolle raskaita päätöksiä ja Matti Meikäläiselle se käy kalliiksi.
 
17 vuoteen ei ole mittarista lämpenemistä nähnyt vaikka CO²-taso on koko ajan hiipinyt ylöspäin. En oikein jaksa ymmärtää tästä elämälle välttämättömän kaasun kanssa vuohkaamisesta.

Kun jotain asiaa ei kyetä tieteellisesti osoittamaan, niin kyse on uskosta ja tässä tapauksessa poliittisesta uskonnosta. Ilmastolestadiolaisuus olisi muuten harmitonta, mutta sen varjolla tehdään luonnolle raskaita päätöksiä ja Matti Meikäläiselle se käy kalliiksi.
Hetkinen, ethän sä tosissasi ole?

"Hallitustenvälisen ilmastopaneelin IPCC:n mukaan ilmaston lämpeneminen on ollut suorien havaintojen perusteella kiistaton tosiasia, ja siitä suurin osa johtuu hyvin todennäköisesti (yli 90 % todennäköisyydellä) ihmiskunnan aiheuttamista kasvihuonekaasu- ja nokipäästöistä."
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Hetkinen, ethän sä tosissasi ole?

Olen tosissani. Tuo IPCC on osoittatunut kerta toisensa jälkeen laumaksi häpeämättömiä kusettajia, ihan lähtien siitä ensimmäisestä Mannin lätkämailasta. Siksi nuo salaavat lähdeaineistonsa aina mahdollisimman pitkään, sillä kun oikeat tiedemiehet päästetään asialle, niin IPCC:n teoriat romahtavat kuin korttitalo. Euroopassa ilmastopelottelu on käypää politiikkaa, mutta muualla ei. Siksi ns ilmastotalkoot ei muita kuin eurooppalaisia vihreitä hetkauta. Koska tieteellinen perusta puuttuu.

Muistetaan vielä, että IPCC on jäänyt kiinni toisinajattelijoiden törkeästä mustamaalauksesta ja hankalien toimittajien kimppuun on usutettu järkkärit. Mutta sikäli ymmärrettävää, että kyseessä on oikeasti isot rahat ja ilmaston media-arvo. Kun tämä kupla puhkeaa, kiin noilta jannuilta loppuu sekä media-aika että rahavirrat.

No significant warming for 17 years 4 months | Watts Up With That?

http://www.metoffice.gov.uk/media/pdf/q/0/Paper2_recent_pause_in_global_warming.PDF
Tää jälkimmäinen linkki on UK hallituksen alaisuudessa ja uskonnollisuus pysyy mukana, kun kyse on met officen mukaan tauosta. :D
 
Viimeksi muokattu:

ernestipotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kummallinen ydinvoimakriittisyys ei ole vain Suomen ongelma. Esimerkiksi viime viikolla tapasin erään kiinalaisrouvan joka oli Koreassa lomalla. Juttelimma kaikenlaista ja kerroin hänelle omista Japaninreissustani johon häne vastasi, että tuli Seouliin eikä Osakaan/Tokioon koska Japanissa on ydinlaskeuma. Ja hän siis asui Kiinassa, Shanghain länsipuolella, jossa pahimpina päivinä ulkona liikkuessa pitää käyttää happinaamareita.
 
Olen tosissani. Tuo IPCC on osoittatunut kerta toisensa jälkeen laumaksi häpeämättömiä kusettajia, ihan lähtien siitä ensimmäisestä Mannin lätkämailasta. Siksi nuo salaavat lähdeaineistonsa aina mahdollisimman pitkään, sillä kun oikeat tiedemiehet päästetään asialle, niin IPCC:n teoriat romahtavat kuin korttitalo.

Selvä, halusin vain varmistaa. Jos näkemysero sinun ja reaalimaailman välillä on niin iso, että YK:n mandaatilla toimiva tuhansien huippututkijoiden paneeli, jonka raportteja vertaisarvioidaan kymmenin tuhansin kommentein, on sinusta humpuukia, niin nostan kädet pystyyn.

Suosittelen kuitenkin vaikka Suomi24:n palstaa, siellä varmaan saat aiheesta hedelmällisempää keskustelua aikaan kuin täällä, jossa tieteellinen maailmankäsitys on kirjoittajien keskuudessa melko vallitseva.
 

magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
Luonto kierrättää hiilidioksidin uudestaan hapeksi yhteyttämisprosessissa, joten hieman skeptinen täytyy olla sen suhteen, mistä ilmastonmuutos (ilmaston epävakaus) todellisuudessa johtuu. Onko voitu osoittaa, että ihmiskunta tuottaa hiilidioksidia enemmän kuin mitä kasvusto kykenee käsittelemään?

Mitä ydinvoimaan tulee; on erikoista että ydinvoimaa lisäämään pyrkivä Suomi on valinnut aivan toisen tien ydinvoimakysymyksessä kuin monet muut Euroopan maat, toinen insinöörimaa Saksa mukaanlukien, joka on päättänyt luopua ydinvoimasta kokonaan. Suomen energiaomavaisuuden kannalta vaihtoehtoja ei juurikaan ole. Ydinvoimasta riippuu miljardien teollisuustulot. On siksi selvää miksi ydinvoiman puolustusrintama on suomessa niin vahva, kun sen puolesta liputtavat maan teollisuuspohatat ja heidän kädestään syövät insinöörilaumat. Ydinvoiman vastustajat leimataan tässä maassa vainoharhaisiksi häiriköiksi, joiden argumentit ovat täysin epätieteellisiä. Fukushiman onnettomuus ei vaikuttanut asetelmiin Suomessa mitenkään, ja kansa luulee että ongelma Japanissa on ohi.

Itselläni ei ole kompetenssia arvioida omaa kantaani ydinvoimaan. Mutta kun ollaan tekemisissä samojen ketjureaktioiden kanssa kuin mitä auringossa tapahtuu, voi jokainen ymmärtää ettei tulella tule leikkiä. Vain aika näyttää, mitkä ovat esimerkiksi Fukushiman onnettomuuden vaikutukset ravintoketjuun ja sitä myöten ihmisiin. Muualla kuin Suomessa ollaan sentään varuillaan.
 
Jospa aloittaisit googlaamalla
mann hockey stick debunked - Google Search
JTästä Mannista kaikki alkoi ja siksi se on tärkeä hemmo.
Sanotaan vielä lyhyesti: Ei ilmastotieteessä ole kyse mistään yksittäisistä hemmoista, vaan printattuna rekkalastillisista tutkimusta jota tuhannet ja tuhannet tutkijat meidän tavallisten ihmisten pyynnöstä ja kustannuksella ovat vuosikymmenten saatossa tuottaneet.

Siitä on about tuhannen tutkijan voimin koostettu viiden raportin pituinen kooste siitä mitä nyt ilmastonmuutoksesta tiedämme. Se muun muassa sisältää tämän kritisoimasi Mannin rekonstruktion lisäksi 14 muuta vastaavaa paleoklimatologista rekonstruktiota jotka puoltavat lätkämailaa. Paletoklimatologiset rekonstruktiot ovat kuitenkin vain pieni pala kokonaisuutta, joka kertoo selväsanaisesti miten ollaan ihmiskuntana kustu koko homma aivan totaalisesti. Enää selvitellään lähinnä sitä, missä määrin ilmiötä on enää mahdollista pysäyttää.

Ei ole olemassa mitään "oikeiden tiedemiesten" vaiennettua tai muuten hiljaista salaseuraa jossa tiedettäisiin "asioiden todellinen laita". Siellä ne raportit on vapaasti vertaisarvioitavissa, mutta aika hiljaista on. Ilmastonmuutosskeptikot alkaa olla (Suomessa) oikeasti niin katoava luonnonvara, jota verrataan lähinnä vaihtoehtolääketieteen harrastajiin ja rokotusten vastustajiin, että siksi ihmetytti että voitkohan olla tosissasi.
 

Shardik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Avs, Mestis
Itselläni ei ole kompetenssia arvioida omaa kantaani ydinvoimaan. Mutta kun ollaan tekemisissä samojen ketjureaktioiden kanssa kuin mitä auringossa tapahtuu, voi jokainen ymmärtää ettei tulella tule leikkiä. Vain aika näyttää, mitkä ovat esimerkiksi Fukushiman onnettomuuden vaikutukset ravintoketjuun ja sitä myöten ihmisiin. Muualla kuin Suomessa ollaan sentään varuillaan.
Kun olisikin ihmiskunnalla taito toistaa auringon reaktion. Tuo nimittäin olisi se kauan haettu fuusioreaktori (kahdesta kevyestä ytimestä yksi raskaampi), jolla voitaisiin tuottaa käytännössä loputtomasti täysin saasteetonta energiaa. Nythän käytössä on huomattavasti heikompienerginen (ja radioaktiivista ydinjätettä tuottava) fissioreaktio (yhdestä raskaasta ytimestä kaksi kevyempää).

Fuusiovoima olisi samalla tavalla edistysaskel fissiovoimasta, kuin fissiovoima on hiilivoimasta. Noin niinkuin ympäristö- ja terveysnäkökulmista katsottuna.
 

vilpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Chokes
Itselläni ei ole kompetenssia arvioida omaa kantaani ydinvoimaan. Mutta kun ollaan tekemisissä samojen ketjureaktioiden kanssa kuin mitä auringossa tapahtuu, voi jokainen ymmärtää ettei tulella tule leikkiä. Vain aika näyttää, mitkä ovat esimerkiksi Fukushiman onnettomuuden vaikutukset ravintoketjuun ja sitä myöten ihmisiin. Muualla kuin Suomessa ollaan sentään varuillaan.
a) Ei ole samat ketjureaktiot kuin auringossa. Päinvastaiset ketjureaktiot.

b) Ydinvoimalla ei leikitä, ainakaan siis Suomessa. Se on vakava asia joka otetaan vakavasti.

c) Pelkäätkö, että kala radioaktivoituu ja tartuttaa ihmisiin radioaktiivisuuden? Radioaktiivisuus on luonnollinen asia joka on osa luontoa, mukaan lukien ravintoketjuja. Se on ollut läsnä luonnossa siitä lähtien kun luonto syntyi. Fukushiman vaikutus luontoon muuten kuin paikallisesti on olematon.
 

jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
... Ydinvoimasta riippuu miljardien teollisuustulot. On siksi selvää miksi ydinvoiman puolustusrintama on suomessa niin vahva, kun sen puolesta liputtavat maan teollisuuspohatat ja heidän kädestään syövät insinöörilaumat....

Unohdit mainita niissä teollisuuden laitoksessa töissä olevat työläiset, jotka toki saavat osan miljadituloista. Verottajaa on kai turha mainta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös