Valmennus ensimmäisillä KHL-kausilla: Westerlund, Virta, Ketterer & Kaskinen

  • 49 424
  • 128

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | is
Jokerit tiedotti tänään 4.12.2013 KHL-valmentajikseen Erkka Westerlundin, Hannu Virran, Markus Kettererin sekä Kalle Kaskisen. Kaikkien valmentajien sopimukset ovat kaksivuotisia.

Mitkä fiilikset arvon palstaveljillä ja -sisarilla nousevat tästä uutisesta? Itselläni Erkka herättää hiljaista luottamusta siihen, että ainakaan puolustus ei vuoda. Toisaalta uskon ja tiedän, että suomalaiset pelaajat haluavat yleensä pelata professori Westerlundin kiekkoyliopistossa.

Fakta oli kuitenkin se, että Lämsällä ei olisi voitu KHL:ään hyökätä, tasoitusta olisi annettu liikaa. Olisiko Lämä pitänyt kuitenkin ottaa mukaan kakkoseksi? Olisiko edes suostunut? Mielestäni Tomin itsensäkin kannalta parempi päästä jatkamaan hyvin alkanutta päävalmentajan uraa hieman pienempiin ympyröihin ja painekattiloihin. Samoin kuluillaan olevan kauden kannalta on hyvä, että epätietoisuuden painotaakka on otettu Lämsän harteilta pois.

Erkka voi puolestaan pikku hiljaa alkaa kasata ensi vuoden joukkuetta. Aikaa pitäisi olla maajoukkuetehtävistä huolimatta riittävästi. Toisaalta: "Pääset mömmömmeihin, jos tuut ens kaudeks Jokereihin. T: Jari ja Erkka"?

Tästähän voi tulla hyväkin juttu!
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Hyvä tästä tulee - toivon mukaan. Erkka osaa päivittää pelitapaansa ja on saanut haluamansa taustajoukon. Nimenä Erkka on myös vakuuttava eikä nauti pelaajien keskuudessa antipatioita. Ainoa kysymys tulee mieleen Erkan jaksamisesta kun otteluohjelma on tiivis ja matkustamista paljon. Olkoonkin että KHL:ssä lienee ensi kaudella lohkot ja Jokerit ei kaiketi Vladivostokissa käy.

Kaiken kaikkiaan hyvä juttu että valmentajat tiedetään. Pelaajasopimuksia on varmaankin jo 10-15 kpl joista Liigasta 5-10 pelaajaa. Toki luvut voivat olla isommat jos Jokerit on jo tehnyt KHL-sopimuksia mm. Eroselle, Karalahdelle ja Väänäselle.
 

chris

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kiva "piirileikki"-kuvio tuossa, kun Erkka ensin suosittelee Kurria Jokerien GM:ksi ja sitten Kurri neuvottelee Erkan sinne valmentajaksi :)

Kyllähän Erkka ihan pätevä valmentajaksi on, mutta tosiaan kaudesta tulee varmaankin aika raskas kaiken uuden opettelun (KHL) ja matkustelun myötä. Oliko tuossa valmennusjoukossa (tai joukkueenjohdossa yleensä) yhtään aikaisempaa KHL-kokemusta? Siitä olisi varmasti hyötyä ensimmäistä kautta vedettäessä, muuten menee kantapään kautta opiskeluksi.
 

Kennel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Erkan edellinen visiitti Jokereihin:

2010-11:
37 ottelua, 62 pistettä (1,68 p/o), maaliero 100-80, sija 6.

2011-12:
60 ottelua, 101 pistettä (1,68 p/o), maaliero 183-155, sija 6.


Molemmilla kerroilla pleijareissa tappio tulevalle mestarille tiukoissa sarjoissa, jotka olivat käännettävissä.

Erkan oma kausi alkoi todella vahvasti (7 puhdasta voittoa 8 pelissä), mutta sulaminen tapahtui marraskuussa, jolloin maaottelutauon jälkeen tuli 10 pelistä 7 pistettä. Tällä hetkellä Jokerit on 2 pistettä (ja 18 maalia) jäljessä Erkan kauden pistemäärää 29 ottelun jälkeen.

Jortikan osuus tuolta ensimmäiseltä kaudelta:
23 ottelua, 34 pistettä (1,48 p/o), maaliero 65-70, sija 8.
 
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein
En hirveästi pidä tästä kiinnityksestä. En myöskään usko, että Erkka tulee olemaan peräsimessä kahta kokonaista kautta. Hyvä valmentaja, mutta onhan Erkka Jokereissa jo nähty. Lisäksi Erkka on Summasen kaltainen tekopyhä itkupilli. Toivottavasti hommat sujuu hyvin vaikka ei olekaan kauhean realistista odotella Jokereilta mestaruuksia ainakaan hetkeen tai ikuisuuteen.
 

ilu

Jäsen
Ainoa kysymys tulee mieleen Erkan jaksamisesta kun otteluohjelma on tiivis ja matkustamista paljon. Olkoonkin että KHL:ssä lienee ensi kaudella lohkot ja Jokerit ei kaiketi Vladivostokissa käy.

Tähän vielä päälle se fakta, että Westerlund aikoo ilmeisesti jatkossakin asua Heinolassa, niin maantie ainakin tulee tutuksi. Reilu tunti suuntaansa treenejä vetämään, mitenköhän vanha mies jaksaa?

Kaiken kaikkiaan odotettu ja turvallinen valinta Jokereiden KHL-alkutaipaleelle. Low risk, mutta saattaa olla low rewardkin.
 

KLdiver

Jäsen
Suosikkijoukkue
Teemu&Mara
Hyvällä valmennustiimillä lähdetään kohti uutta elämää. Erkan kokemus on sitä luokkaa, että yhtä pätevää ei varmaan olisi ollut saatavilla. Hieman harmittaa Lämsän poisjäänti. Siihenkin on varmaan pätevä syy (toisen seuran luotsaaminen). Itse olisin uudistanut maalivahtivalmennusta ja palkannut tilalle jonkun toisen maalivahtigurun. On meinaa KHL-paineet pikkuisen suuremmat kuin Liigan...
 

Micqou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Avs, Mikko Rantanen, (HPK)
Mitenkäs täällä ei ole kukaan nostanut vielä esille herraa nimeltä Tomek Valtonen ja hänen tulevaisuuttaan? Olisin nähnyt miehen enemmän kuin mielelläni Jokereiden organisaatiossa myös tulevaisuudessa. Lämsä voi hyvin lähteä kasvamaan korkoa Lahteen, kyllä se valmentaminen KHL:ssä tulevaisuudessa kiinnostaa jos vaan omat rahkeet ja näytöt siihen riittää.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Philadelphia Flyers
Mitenkäs täällä ei ole kukaan nostanut vielä esille herraa nimeltä Tomek Valtonen ja hänen tulevaisuuttaan? Olisin nähnyt miehen enemmän kuin mielelläni Jokereiden organisaatiossa myös tulevaisuudessa. Lämsä voi hyvin lähteä kasvamaan korkoa Lahteen, kyllä se valmentaminen KHL:ssä tulevaisuudessa kiinnostaa jos vaan omat rahkeet ja näytöt siihen riittää.

Aivan täysin omasta päästä heitetty idea (otsikon sivustakin): mikäs on valmentajatilanne Vantaalla? Eikö tuossa olisi suhteellisen hyvä paikka Tomekille ottaa ensimmäinen askel miesten joukkueen päävalmentajaksi, ottaen vielä huomioon miehen suuren roolin nuorten Jokeripelaajien kehittämisessä viimeisiltä vuosilta.

Sitten Erkasta: mielestäni paras vaihtoehto päävalmentajaksi ja oikeastaan ainoa edes varteenotettava "kilpailija" olisi ollut J. Jalnonen, joka ei ilmeissti ole käytettävissä ainakaan toistaiseksi. Valmennustiimin suhteen luotan Erkkaan, jos nämä ovat ne miehet, jotka hän näkee parhaiksi, niin uskon että näin on. Kettererin "huonoudesta" en muutenkaan osaa sanoa mitään, kun en maalivahtipelin, puhumattakaan valmentamisen asiantuntija ole, mutta jotenkin liiotellulta tuo tuntuu. Kilpeläinenhän pelasi meillä vähintäänkin hyvin, pl. tuo viimeisin fiasko, jota en kyllä mitenkään osaa laittaa valmentajan syyksi.
 

ilu

Jäsen
Westerlund on -57 syntyneenä kokonaiset viisi vuotta esim. Summasta ja Jukka Jalosta vanhempi.

Tartuit nyt ehkä turhan voimakkaasti tuohon "vanha"-kohtaan, mutta Erkka on jälkimmäisen sopimuskauden keväällä jo 59-vuotias, joten kyllähän sitä ikääkin alkaa olla jo mittarissa. Samalla tulee 35 vuotta päävalmentajauraa täyteen, joten en ihmettelisi vaikka puhti ja suurin intohimo olisikin jo vähän poissa päivittäisen Ilmala-Heinola suhaamisen ja pitkien pelireissujen jäljiltä. No, ehkä Vierumäellä vietetty breikki helpottaa jaksamista.

Jalonenhan näyttää hyppyritukkineen 90-luvun teiniltä ja Summanen on niin hullu ettei varmaan edes tiedä ikäänsä.
 

yki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Samalla tulee 35 vuotta päävalmentajauraa täyteen, joten en ihmettelisi vaikka puhti ja suurin intohimo olisikin jo vähän poissa päivittäisen Ilmala-Heinola suhaamisen ja pitkien pelireissujen jäljiltä. No, ehkä Vierumäellä vietetty breikki helpottaa jaksamista.

Tästähän taisi olla puhetta, kun tuli ilmi, ettei Westerlund jatka Jokereissa. Ei ollut tarpeeksi intohimoa jatkaa, mutta olen saanut Westerlundista sellaisen kuvan, että tarttuu mielellellään uusiin haasteisiin ja projekteihin. Ensimmäinen suomalainen joukkue KHL:ssä, joten uskon, että Westerlund on aivan täysillä mukana tässä. Ei tälläistä mahdollisuutta tule kuin kerran; siis luotsata ensimmäistä suomalaista joukkuetta KHL:ssä.

Täysi luotto Westerlundiin, edelleenkin yksi parhaista suomalaisista valmentajista.
 
Suosikkijoukkue
TPS
Urheilullisesti mielikuvitukseton valinta, mutta "koko Suomen Jokerit / Leijonien farmijengi" -imagon kannalta varmaankin Jokereille varmaan helppo valinta. Tunteehan Westerlundin nimeltä ehkä noin puoli Suomea.

Valmennustiimillä vyöllään aika kiitettävä määrä Turussa vietettyjä vuosia, joten sikäli thumbs-up :)
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Erkka ja Jari kasaa meille sellaisen joukkueen, että tulevilla mj-tauoilla ei kirota sitä, kuinka jengi ei saa treenata yhdessä, vaan ihastellaan "Jokereita" Leijonien paidassa.

Erkalla saadaan ainakin imua jengiin. Nyt mömmöm-kisojen aikana Erkan on hyvä mainostaa KHL-Jokereita kaikille pelaajille!
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | is
Erkka valinnee Sotsin maalivahtikolmikkoon (nimenomaan kolmosveskariksi) joko Metsolan, Rynnäksen tai Husson. Vittuilu on taitolaji.
 

lennu1

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho
Kiekko on taitolaja

Erkka valinnee Sotsin maalivahtikolmikkoon (nimenomaan kolmosveskariksi) joko Metsolan, Rynnäksen tai Husson. Vittuilu on taitolaji.

Ei U-20 kakkosmaalivahtia voi valita.

Ykkönen ei ole saatavilla. Eli Saros.

Kai Jukka Jalonen olisi ollut 1-vaihtoehto, mutta Pietarin SKA:n kanssa
ei pikkuharryn hynät riitä.

Sori, jos kävin väärässä ketjussa

Lennu
 

Jack Daniel's

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uudesti syntynyt Jokerit, NY Islanders
Allekirjoittaneelle Jalonen oli se ykkösvaihtoehto. Todennäköisesti JJ oli sitä myös Jokereille. Jokerit on todennäköisesti lähestynyt Erkkaa jo aikoja sitten, joka tarkoittanee sitä, että joko 1.) SKA on ilmoittanut käyttävänsä option Jalosen kanssa tai 2.) Jokerit on päättänyt tarttua siihen 2. parhaaseen vaihtoehtoon, koska SKA:lla on optio Jaloseen ja haluttiin varmistaa lähtö KHL:ään laadukkaan valmentajan kanssa.

Westerlund oli nähdäkseni aika riskitön ja hyvä vaihtoehto. Miehellä on "imua" KHL:ssä pelaavien suomalaispelaajien keskuudessa. Persoona miellyttää ja näytöt puhuu puolestaan. KHL-kokemusta ei ole, mutta kokemusta kansainvälisistä peleistä ja kiekkokentiltä muuten enemmän kuin laki sallii. Lisäksi Erkka on nyt lopullisesti jättänyt tämän Vierumäen urheiluopiston rehtorin hommat taakseen, joten keskittyminen Jokereihin on KHL:ssä sataprosenttista. Erkan vetovoimasta kertoo sekin, että kiinnostus pelaamisesta KHL-Jokereissa on ollut KHL:n suomalaisten keskuudessa ihan huikealla tasolla. Tietojeni mukaan KAIKKI KHL:n suomalaispelaajat ovat soitelleet Jokereihin asiaan liittyen. Eiköhän tämä Jokerien valmentajakuvio ole ollut kiekkopiireissä tiedossa jo aika päiviä ennen kuin se tuli meidän "rahvaan" tietoon.

Muista tiimiläisistä en ole yhtä vakuuttunut KHL-tasolla. Suurin kysymysmerkki on Kettererin kompetenssi, näytöt eivät vakuuta laisinkaan. Eikö Nupe ollut irroitettavissa? Olisi ollut TÄYDELLINEN valinta maalivahtivalmentajaksi.
 

Jokeriarska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Oliko tuossa valmennusjoukossa (tai joukkueenjohdossa yleensä) yhtään aikaisempaa KHL-kokemusta? Siitä olisi varmasti hyötyä ensimmäistä kautta vedettäessä, muuten menee kantapään kautta opiskeluksi.

Jostain se on aloitettava ja kaudesta tulee muutenkin yhtä opettelua kantapään kautta. Latvasta on paha aloittaa kiipeämään.
 

Deko

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Toivon hartaasti, että Nurminen jatkaisi Jokereissa myös ensi kaudella, sillä nähdäkseni hän toisi valmennustiimiin kaikkea, mitä sieltä vielä puuttuu; oikeanlaista raivoa, jolla saadaan joukkue syttymään, arvokasta kokemusta KHL:stä ja ennen kaikkea huippuluokan mv-valmennusosaamista.
 

Hande75

Jäsen
Suosikkijoukkue
LiverpoolFC, Jokerit, suomalaiset NHL:ssä ja Lauri
Jos Nurminen jäisi niin kohta siellä vaihtopenkillä olisi enemmän valmentajia kuin pelaajia. Ei sen puoleen, itsekin toivoisin, että ammattivalmennusta olisi tarpeeksi ja jokaiselle löytyisi tärkeä oma rooli. Katsomossakin voisi olla valmentaja tarkkailemassa. Defence ja Offence Coordinator, vai mikä nyt se olikaan.
 

Kampitus

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Wild, Avalanche
Toivon hartaasti, että Nurminen jatkaisi Jokereissa myös ensi kaudella, sillä nähdäkseni hän toisi valmennustiimiin kaikkea, mitä sieltä vielä puuttuu; oikeanlaista raivoa, jolla saadaan joukkue syttymään, arvokasta kokemusta KHL:stä ja ennen kaikkea huippuluokan mv-valmennusosaamista.

En näe kyllä mitään järkeä siinä että Nupe olisi narreissa vain tämän loppuajan liigassa. Nupe on eteenpäin pyrkivä tulevaisuuden koutsi, lisäksi mies on melkoinen pelikaani, tuskin hänen tulevausuus on toimia liigassa ns. vastustajan paidassa jonkinlaisena valmentajana. Eiköhän siis mies tullut vain nyt vähän aikaisemmin totuttelemaan tämän kauden loppuun, ja on kuvioissa mukana myös ensikaudella. Hieman toki ihmetyttää se että narreissa olisi kaksi mv-valmentajaa, toki Nurmisen rooli voisi olla hieman laajempi ja mikäli organisaation pelaajamäärä jonkinverran kasvaa ja mukana on jonkinlaista farmitoimintaa, voi kahdelle olla hyvinkin tarvetta.
 

Etelä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Jos Nurminen jäisi niin kohta siellä vaihtopenkillä olisi enemmän valmentajia kuin pelaajia. Ei sen puoleen, itsekin toivoisin, että ammattivalmennusta olisi tarpeeksi ja jokaiselle löytyisi tärkeä oma rooli. Katsomossakin voisi olla valmentaja tarkkailemassa. Defence ja Offence Coordinator, vai mikä nyt se olikaan.

Nyt en ihan ymmärrä. Uskon, että Ketterer jatkaa ensi kaudella pelkkänä joukkueenjohtajana, jolloin maalivahtivalmentajan paikka vapautuisi Nupelle. Eli määrä pysyy samana.

Lisäyksenä vielä tuohon katsomo-tarkkailuun, niin käsittääkseni joulukalenterin luukussa, jossa puhuttiin videovalmennuksen merkityksestä, vilahti kuvaa missä seuran henkilökuntaan kuuluva hääri läppärin kanssa katsomossa, mutta taitaa liittyä pikemminkin tilastoihin kuin itse valmennukseen.
 

Hande75

Jäsen
Suosikkijoukkue
LiverpoolFC, Jokerit, suomalaiset NHL:ssä ja Lauri
Ironinen vitsi, kun valmentajia on jo neljä, jos Ketterer jatkaa. Kuten totesin kaikille pitää löytää oma paikka ja rooli.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös