SaiPa kaudella 2013–2014

  • 622 672
  • 1 735

ahal

Jäsen
Yle uutisoi, että joulutaukoon asti... liekö sopimus sitten paperilla sinne saakka, mutta Bernardin tilanteen selvittyä katsellaan peli kerrallaan. Hyvä kuitenkin varautua, kun tuota Markkastakin ajellaan harva se matsi. Jos JM sattuisi loukkaantumaan, olisimme nyt Wiikmanin (+ junnun?) varassa.
 

Jugger77

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Wiikman on hintaansa ja laatuunsa nähden parasta mitä markkinoilta voi kakkosveskaksi hakea. Lisäksi vielä tuttu ympäristö. Nyt oltiin hyvin hereillä.
 

Jugger77

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kuopiossa on hieman kriisiä päällä. Alkukausi on mennyt pisteiden valossa huonosti eivätkä katsojat ole löytäneet hallille. Ilmeisesti pelaajabudjettikin on jo käytetty eikä lisähankintoja olla tekemässä ilman poistoja. Kerälälle etsitään jo julkisesti uutta seuraa. Olisiko tässä saumaa isompiinkin kauppoihin kahden sympaattisen keltamustan seuran kesken? Onhan Kuopiosta ennenkin löytynyt meille hyviä hakuja. Voitaisiin napata tuo Kerälä sentteriksi ja Masuhr puolustukseen. Kalpa saisi tilaa pelaajabudjettiin ja me ne palaset mitä tarvitaan.

Alan nimittäin kallistumaan siihen, että luotettava sentteri nyt olisi parempi kuin huippuhaku tammikuun lopussa. Toki jos Moran on luvannut tulla silloin, niin sittem odotellaan :) No tuskinpa Kalpa tähtipuolustajastaan luopuu tässä vaiheessa. Mutta toisaalta nykymenolla Kalpa on tippunut kelkasta jo tämän vuoden puolella ja alla on rasitteena taloudellisesti pieleen mennyt viime kausikin.

Ja missään nimessä en toivo Kalpalle huonoa menestystä vaan sympatiani savolaisjuurieni vuoksi ovat vahvat. Nyt vaan Kuopiossa pitää aloittaa rivakasti nousu tai siirtää katse suoraan ensi kauteen.
 

FASlapsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Hyvä homma tuo Wiikmanin hankinta, luotettava ja tuttu stuntti. Tosin kun Bernard tervehtyy niin Wiikman lähteköön muihin maisemiin, tiedä vaikka sais tän SaiPa-stintin aikana annettua näyttöjä.

Noista KalPa-haahuiluista toivottaisin Kerälän tervetulleeksi hymyssä suin ja Masuhrin epäuskoisen hysteerisesti itkien ja nauraen. Enpähän vaan usko että Masuhr tänne lähtisi ja että SaiPa miehen liksaa maksaisi mutta kaunis haave toki. Kerälään vois ollakin mahkuja, ei oo mikään sateentekijä mutta ihan ok kiekollinen sentteri sille päälle sattuessaan.
 

tulikaste

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Tero Lehterä
Kerälän KalPa varmaan luovuttaisi SaiPalle mielellään. Kuopiossa maksetaan Antille palkkaa niin kauan kuin uutta seuraa ei löydy ja se on tietysti haitallista myös KalPalle. Masuhrista haaveilun taas voi unohtaa saman tien, edes klaani ei olisi niin typerä että myisi hänet muualle Suomeen. Tai varmaan jos tarpeeksi hinnakas diili tulisi se mahdollista olisi, mutta veikkaan ettei SaiPa ole valmis sellaista summaa tarjoamaan. Arvoltaan KalPalle vähän eri kalibeerin tyyppi kuin Kerälä, Jaakko Rissanen, Tommi Jokinen tai Simo-Pekka Riikola.

Jos sen sijaan esim. Ossi Saarinen tai kokenut ja luotettava maalitykki Kalle Kerman kiinnostaisi niin siitä voitaisiin neuvotella : )
 

teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
Muut otti kahvin maidon kanssa, Kalle Kerman.
Joo, eiköhän Kerman ole jo täällä nähty. Tosin onhan tänne nyt näitä Tapparan jämiäkin hommattu, joten miksei KalPankin.
 

Theofilus

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Nyt kun tällä kaudella on näitä tuplapelejä paljon, niin olisi hyvä, että on kaksi maalivahtia jotka voi laittaa askiin. Markkanen on huikea veskari, mutta mies ei kuitenkaan ole mikään nuori enää niin toisena päivänä voi kauden edetessä ja syksyn pimetessä hieman puhalluttaa. Ei sillä, etteikö Markkanen olisi torjunut hyvin aikaisempia tuplapelejä. Mutta joka tapauksessa Wiikman on hyvä hankinta paikkaamaan Bernardia ja miestä kannattaa ilman muuta peluuttaa jo ensi viikonloppuna.

KalPasta en ottaisi kyllä ketään. En edes Kerälää. Miehellä on ilmeisesti jo sopimus ensi kaudelle HPK:hon, joten en tiedä mikä motivaatio miehellä olisi tulla neppailemaan itärajalle kun ei se KalPassakaan lähtenyt käyntiin. Toki ehkä jollain muutaman pelin try-outilla voisi kokeilla, mutta mielestäni kaveri ei ole yhtään SaiPan näköinen mies.

En olisi kovin huolissaan vielä tuosta sentteritilanteesta. Kyllä se Rissanen vielä sieltä tulee, miehellä on vaan aivan helvetin kova kesätreeni alla ja kroppa on melkoisesti vankistunut ja se ottaa hieman aikansa totuttautua. Näkisin, että se kiekollinen pakki pitäisi nyt ensin saada jostain, mutta markkinat on totutun hankalat SaiPan kannalta tietysti.
 

Kaner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hawks, SaiPa
Joni Suutari is a hockey player, rohkeasti vaan lisää vastuuta. Tekee jatkuvasti oikeita ratkaisuja kentällä. Tänään oli yksi miljoonan taalan paikka avata maalisarake liigassa, mutta veto jäi vähän tuhnuksi.

Tulee olemaan vielä joku päivä todella tärkeä pelaaja tälle seuralle.
 

jussi61

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Edellisen viestin vastapainoksi on todettava, että Jussi Halme ei ole joukkueen kiekollinen liideri, ei nyt eikä tulevaisuudessa. Tänään selvästi huonoin pakki kiekollisena, ei saa järkevää syöttöä aikaan oikein missään tilanteessa.

Minun mielestäni Halmeen pelit SaiPassa voivat loppua seuraaviin neljään, eiköhän maaottelutauon jälkeen kolmikosta Savilahti, Riikola ja Maalahti löydy kuusikkoon parempia tarjokkaita.
 

Ropelli

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Joni Suutari is a hockey player, rohkeasti vaan lisää vastuuta. Tekee jatkuvasti oikeita ratkaisuja kentällä.
Tulee olemaan vielä joku päivä todella tärkeä pelaaja tälle seuralle.
Joo, todella hyvää peliä Jonilta. Pelaa juuri sopivan ronskisti, eikä mikään puukäsi. Toivottavasti välttyy nyt isommilta kolhuilta. Tosin pelityyli ruokkii saikkuja.
 

53300

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kyllä Markkanen voisi edes yhden rankkarin päästää, jotta tietäisi kuka olisi kolmas lenkki tuossa Davis-Mankinen kaksikon seuraa johtajaa -leikissä. Ainakin tämä osio on loistavassa kuosissa ollut tällä kaudella.
 

dosentti60

Jäsen
Suosikkijoukkue
kerho
Tarvitseeko Saipa vahvistuksia? Minusta ei välttämättä, kyllähän rosteri on kapea mutta nyt peliaikaa tulee riittävästi myös nuoremmille pelaajille jotka on vastannu huutoon. Potentiaalia on joukkueessa vielä reilusti parempaan. Edelliset vuodet ovat näyttäneet että usein tässä vaiheessa otetut niin sanotut vahvistukset eivät sitä ole monessakaan joukkueessa.
 

Machulda

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Vaihdoin tuossa pari sanaa ketterän pelissä Simo-Pekan kanssa ja sanoin kunnon ainakin olevan sellainen, et tiistaina vois hypätä laatikkoon. Toivotaan et näin tapahtuu. Sit jos Pärre ois myös jo pelikunnossa, ni avot. Ois upee juttu, jos kotijoukkue pääsis pelaamaan parhaalla kokoonpanolla Kärppiä vastaan.
 

Swift

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Philadelphia Eagles, Flyers
Tarvitseeko Saipa vahvistuksia?

Miun mielestä tarvitsee. Ensisijaisesti joukkue tarvitsee käsiä viivalle Glennin tueksi toiseen YV-pariin. Savilahti-Naganderista ei ollut mihinkään, Taipalus on vetänyt siinä paljon paremmin. Taipalus on hyvä kaveri Glennille, Riikola vielä parempi, mutta Savilahti-Naganderille tarvitsee olla Salcidon tasoinen siniviiva-ase, jotta Savilahti-Naganderille jää tarpeeksi tilaa viritellä kutiaan.

Hyökkäystäkin vahvistaisin, mutta sillä ei ole niin kiire. Yleispätevä pelinrakentaja Davisin ruokkijaksi.

Niin ja Halmeelle toki kiitos ja näkemiin. Jotenkin paikkansa täyttänyt, mutta kyllä ihmetellä täytyy herran lähes 20 pisteen kausivetoja porkkanapöksyissä.
 
Viimeksi muokattu:

53300

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Miun mielestä tarvitsee. Ensisijaisesti joukkue tarvitsee käsiä viivalle Glennin tueksi toiseen YV-pariin. Savilahti-Naganderista ei ollut mihinkään, Taipalus on vetänyt siinä paljon paremmin. Larsi on hyvä kaveri Glennille, Riikola vielä parempi, mutta Sakelle tarvitsee olla Salcidon tasoinen siniviiva-ase, jotta Sakelle jää tarpeeksi tilaa viritellä kutiaan.

Anteeksi nillitys, mutta olisiko mahdollista kirjoittaa pelaajista heidän oikeilla nimillään tai edes yleisesti käytössä olevilla lempinimillä? Onkos Sakke nyt Nagander? Ei muuten mutta ärsyttävää lukea omia lempinimihöystöjä täältä vaikka paljon joukkuetta seuraakin.

Mielestäni Patu on pelannut loistavasti mutta Rigu on pettymys ollut.
 

Swift

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Philadelphia Eagles, Flyers
Juu my bad. Kirjottelen puhelimella ja oion mutkia. Ihan hyvä pointti.

Muokkailen tuota viestiä. Ja sinulle tiedoksi, että ihan joukkueen sisällä tuo Sakke on tunnettu.
 

Jugger77

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Totta ihmeessä tarvitaan vahvistuksia. Olisi uskomattoman typerää jättää joukkueen vahvistaminen tekemättä. Ainakin siihen pitää pyrkiä. Esim. viime kaudella ei olisi menty ilman Morania sääleihin. Muutkin joukkueet vahvistuvat lukuunottamatta niitä joilta saumat jatkopeleihin ovat jo menneet hyvissä ajoin tai taloudellinen tilanne on poikkeuksellisen heikko. Tätä hyvää alkua ei nyt missään nimessä saa mennä munaamaan säästöjen takia. Nyt pitää takoa kunnolla ja pärjätä viime kautta paremmin. Ei me niin kovia olla ettei tuonne vielä pelimiehiä mahtuisi. Halmeen nyt voisi ensi alkuun vaihtaa astetta varmempaan pelaajaan. Eikä meillä ihan liikaa senttereitä ole vaikka Rissanen heräisi koomasta.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
Totta ihmeessä tarvitaan vahvistuksia. Olisi uskomattoman typerää jättää joukkueen vahvistaminen tekemättä. Ainakin siihen pitää pyrkiä.

Periaatteessa näin, mutta tuskinpa mitään tapahtuu ainakaan ihan lähiaikoina. SaiPa on sarjataulukossa toisena, ja tämän joukkueen vahvistamiseen tarvittaisiin sen tason pelimies, että eipä taida olla sellaisia nyt tarjolla. Jos tarjolle tulisi SaiPaa selkeästi vahvistava sentteri tai kiekollinen pakki, niin riittäisikö meijän rahat tarjouskilpailussa HIFK:ta ja muita (oikeasti vahvistusten tarpeessa olevia) rahaseuroja vastaan?

Leveyttä meillä ei nyt tarvita enempää. Alkaneella viikolla pitäisi olla käytössä koko JYPin kaatanut miehistö sekä poppariosastolla ollut ketju Leivo - R.Hämäläinen - Piitulainen ja puolustukseen (toivottavasti) loukkaantumisista toipuneet Riikola ja Savilahti-Nagander. Näillä varmasti pärjätään, ja maaottelutauon jälkeen Maalahti voi ottaa Halmeen paikan rotaatio-pakkina.

Andy Bernardin tilanne vähän huolestuttaa, mutta jos pidempää kuntoutusjaksoa tarvitaan, niin Wiikmanin sopimusta saadaan varmaan jatkettua esim. jouluun asti.

Eli näillä mennään, ja toivotaan että alkukauden tyylinen hiljaiselo sairastuvalla jatkuu. Jos marras-joulukuu menee hyvin pelillisesti hyvin eikä pelaajahankintoja tehdä, niin tammikuussa olisi sitten Moran-tyyppisen täsmähankinnan paikka.
 

Daywalker-75

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, JäKi
Jännää ollut seurata tätä meidän SaiPa-ketjua, miten ei tänä vuonna ole lähtenyt keulimaan, vaikka sijoitus on kakkonen. Alkaako tähän tottua?

Vieraissa pelit ovat menneet hiukan heikommin, mutta kotipelit jäätävästi. Vain yksi häviö Tapparalle ja lähes joka peli "huonolla" pelillä voitettu. Viimeisin JYP-voittopeli oli kyllä parasta SaiPaa piiitkiin aikoihin.
Pienenä huomiona voisi tässä välissä sanoa, että viime kaudella voitettiin 12 (3 pisteen)kotipeliä koko kaudessa.
JOS sitä jokavuotista notkahdusta ei tulisi, tai tulisi ns. snadina, niin kympinsakkiin tuolla mennään heittämällä. Pelejä on kuitenkin jo lähes 1/3 takana ja pisteitä 34 plakkarissa.

Vahvistuksia en minäkään lähtisi tässä vaiheessa naaraamaan, kun pisteitä ropisee, vaan yrittäisin hakea ne oikeat kokoonpanot kentälle ja ylivoimaan. Siellä on monet isot joukkueet vesillä, niin tänne ei kovia nimiä meidän roposilla hankita...


Suurempi huoli ainakin itselleni on seuraava vuosi, kun sieltä lähtee luultavasti Giliatia ja Mankista muille maille ja tilalle on ketä?
 

dosentti60

Jäsen
Suosikkijoukkue
kerho
Jännää ollut seurata tätä meidän SaiPa-ketjua, miten ei tänä vuonna ole lähtenyt keulimaan, vaikka sijoitus on kakkonen. Alkaako tähän tottua?

Vieraissa pelit ovat menneet hiukan heikommin, mutta kotipelit jäätävästi. Vain yksi häviö Tapparalle ja lähes joka peli "huonolla" pelillä voitettu. Viimeisin JYP-voittopeli oli kyllä parasta SaiPaa piiitkiin aikoihin.
Pienenä huomiona voisi tässä välissä sanoa, että viime kaudella voitettiin 12 (3 pisteen)kotipeliä koko kaudessa.
JOS sitä jokavuotista notkahdusta ei tulisi, tai tulisi ns. snadina, niin kympinsakkiin tuolla mennään heittämällä. Pelejä on kuitenkin jo lähes 1/3 takana ja pisteitä 34 plakkarissa.

Vahvistuksia en minäkään lähtisi tässä vaiheessa naaraamaan, kun pisteitä ropisee, vaan yrittäisin hakea ne oikeat kokoonpanot kentälle ja ylivoimaan. Siellä on monet isot joukkueet vesillä, niin tänne ei kovia nimiä meidän roposilla hankita...


Suurempi huoli ainakin itselleni on seuraava vuosi, kun sieltä lähtee luultavasti Giliatia ja Mankista muille maille ja tilalle on ketä?

Täällä on näköjään muitakin jotka ajattelee älyllä hankinnoista! :)
 

Jugger77

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Hyvinhän meillä on mennyt pisteiden valossa, mutta suorittamisen taso vaihtelee otteluiden välillä melkoisesti. Eikä tuo ylivoima varsinkaan ole vakuuttavalla tasolla. Runkopelaajia on nyt riittävä määrä eikä täytemiehille ole tarvetta. Ja toki omille junnuillekin pitää antaa näyttöpaikkoja tulevaisuutta silmällä pitäen.

Mutta mihinkään ei ole kadonnut sen peliä pyörittävän puolustajan tarve. Se näyttäisi nyt olevan huomattavasti sitä sentteriä tärkeämpi hankinta koska Rissasen nousu alkoi just (saa ottaa talteen :). Meidän ylivoiman heikkous on tuo pakisto jossa ei ole riittävästi käsiä ja peliälyä. Hyviä pakkeja muuten meillä on, mutta yv:n pyörittäminen ei vaan ole Savilahden, Glennin tai Backmanin vahvuusaluetta.

Uskoisin, että näin verorajan jälkeen meitä hyödyttävä pelaaja on löydettävissä maltillisellakin panostuksella. Luulen, että varsinainen pelaajabudjetti on jo käytetty, mutta onneksi ollaan katsojamäärässä kivasti laskelmoitua paremmassa tilanteessa. Lisäksi sarjasijoitus tekee meistä kiinnostavan seuran eikä käsittääkseni SaiPan maine työnantajana ole mitenkään huono. Nyt ei pidä siis sökötellä, nyt pitää nokittaa :)
 

Samppakanki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Eihän tähän alkukauteen voi olla kuin tyytyväinen - taaskaan. Toivottavasti se "alkukauden huuma - loppukauden masennus" teema päättyy tähän kauteen, ja oltaisi kiinni suorassa playoffs paikassa vaikka kevääseen asti. Toki säälitkin kelpaa, se on se minimitavoite.

Jotenkin hemmetin hyvä fiilis ollu tällä kaudella pelejä katellessa. Toki kuten esille on jo tullu ei ne kaikki voitetut kotipelit ole ollu sitä parasta mahdollista pelaamista, mutta kuitenkin. Hehkutan minäkin sitä Jyp pelin toista erää Kisapuistossa - oli ehkä paras erä SaiPalta jota olen nähnyt, ihan tosi pitkään aikaan. Lisää näitä.

Eniten kyllä hymyilyttää, etenkin töissä jossa on kaikkia muita kuin SaiPa faneja, tuo meidän menestys. Hienoa, ettei ole mikään budjettiliiga varsinkaan enää - SaiPa pyyhkii "mestis jengillä" monta porukkaa tällä hetkellä. Se on helvetin hienoa. Koskahan alkaa meidän pojat saamaan sitä kunnioitusta, joka tuntuu isompien joukkueiden kannattajilta puuttuvan kaudesta toiseen? Ehkä se on vain niin vaikea myöntää, kun "joku saipa" hakee pisteet jostain Helsingistäkin.
 

Zolomy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerrotaan lähiviikkoina
Luulen, että varsinainen pelaajabudjetti on jo käytetty

Olen eri mieltä. Muistetaan, että pelaajabudjetti nousi sen ~200k viime kaudesta, ja katsotaan listaa lähtijöistä ja tulijoista:

Ulos
Pulli
Bruun
Jekimovs
Löfman
Koivisto
Salcido
Ullberg
Poukkula
Pukka
Nieminen

Sisään
Bernard
Ahonen
Markkanen
Tavi
Glenn
Davis
(Halme)
(Venäläinen)
(Wiikman)

Mututuntumalta nuo kaksi ryhmää näyttäisivät mielestäni suht samanhintaisilta, esim. Markkanen on varmasti kalliimpi kuin Nieminen, mutta Glenn taas halvempi kuin Salcido, jne. Nämä pätkätyöläiset tuskin hirveästi kukkaroa keventävät. Uskoisin siis, että taloudelliset valmiudet vahvistusten hankkimiseen ovat hyvät, markkinat vaan ovat tyhjät eikä hälyttävää tarvetta vahvistuksille ole ollut. Uskon kuitenkin, että toimistolla(kaan) ei ole unohdettu viimetalvista nokahdusta, eli ei tällä kokoonpanolla vielä kauden loppuun mennä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös