SaiPa kaudella 2013–2014

  • 622 684
  • 1 735

Jugger77

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Eli homma meni niin kuin ounasteltiinkin eli Paalanen jää Mikkeliin. Uskoisin, että kaikki voittavat tässä kaupassa. Venäläinen on kuitenkin käyttökelpoisempi pelaaja juuri nyt. Paalanen on sitä tulevaisuudessa joten kasvatetaan vielä tämä kausi korkoa ja toivotaan että se palkitaan ensi kaudella sitten liigatasolla. Tämä toivottavasti tarkoittaa samalla sitä ettei Suutari automaattisesti menetä paikkaansa vaan myös hänelle voidaan antaa mahdollisuus olla kokoonpanossa mukana.
 

Derrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kuten sanoin, lähtökohtaisesti Ville Koho ei ole ykkössentteri.

No joo, en mä nyt tiedä pitäisikö Kohon olla ykkössentteri a la Gretztky, Lemieux, Giroux tai M. Koivu. Enkä edes tiedä kannattaako yrittää rakentaa ehdotonta ykköskenttää, jonka vastustaja yrittää sitten pimentää heidän parhailla jarrumiehillä.

Kohon etenemistä ehdottomattomaksi (pitkä sana) ykkösentteriksi hidastaa se seikka että Ville ei vahvasta PP taustasta johtuen hae aktiivisesti riskipasseja. En nyt heti muista tilannetta jossa Koho olisi syöttänyt suoraan vastustajan lapaan.

Rissaselle pedattiin paikkaa ykkössentteriksi, mutta alku on mennyt aika reisille mikä osoittaa että ei sitä ykkösentterin paikkaa anneta, se pitää ottaa. Tällä hetkellä se paikka pitää ottaa Koholta. Davis voi sen tehdä, muut ei.
 

53300

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Eli saatiin Koskisen Petri vihdoin korvattua ja mielestäni paremmalla pelaajalla :)

Tämä on mielestäni se osa-alue mikä on tän kauden hyökkäyksestä hieman puuttunut (toisen kärkiketjun sentterin lisäksi). Tuo aina tarpeellinen rouhijaosasto. Siihen kuuluu nimiä Koskinen, Koivisto jne. Se ketju, mikä tiukan paikan tullen raastaa vastustajan ykköseltä niin kiekon kuin peli-ilonkin ja kuskaa sen väkisin vastustajan päätyyn. Se ketju, mikä toimii silloin kun ei mikään muu toimi. Ei mitään pois Vauhkoselta ja Piitulaiselta, mutta ehkei tuo ole heille se ominaisin rooli. V. Hämäläinen ja kenties Leivo on tälläisiä pelaajia, samoin Flinck. Tästä kaipaamastani ketjusta löytyy usein myös niitä av-pelaajia ja sen homman spesialisteja. Alkaa varmaan Koholla minuutit jossain vaiheessa tuntua, hän pelaa kuitenkin ykkösketjussa sekä ykkös yv ja av koostumuksissa.

Kysymys noita koostumuksia todella tarkasti seuranneille, milloin viimeksi SaiPalla on ollut käytössä jokin erikoiskentällinen ylivoimaa varten? Ja tarkoitan pidempää pätkää katsottaessa, kyllähän Vauhkonen siellä pari kertaa on tällä kaudella pelannut ja maalin tehnytkin.
 

aHab

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Montreal Canadiens
Minusta tuolla ei uusia senttereitä tarvita tällä hetkellä. Olen edelleen sitä mieltä, että hyökkäyspeliä ja ylivoimapeliä parantaisi kaikkein eniten kiekollinen puolustaja. Kaveri, jolla sekä kädet että pää pelaavat tämän hetken puolustajia nopeammin.

Kiekko liikkuisi ylivoimassa nopeammin. Kiekkoa saisi useammin hyökkääjille siten, että olisivat jo kunnolla vauhdissa. Esimerkiksi Giliati hyötyisi minusta enemmän tällaisesta pelaajasta, kuin taitavasta sentteristä.

Koho jyrää joukkueen sisäisessä pistepörssissä tasaisella suoritusvarmuudellaan.

Isoin juttu keskushyökkääjien kohdalla olisi saada vain se Rissanen hereille kunnolla jollain ilveellä. Venäläinen tuo yhden option lisää toimivien ketjujen löytämiseksi.

Tavi - Koho - Mankinen
Venäläinen - Rissanen - Davis
Giliati - Hämäläinen - Vauhkonen
Leivo - Flinck - Jokinen

Ja tasaista peluutusta tasakentällisin. Tirkkonen, saa kopioida.

Ylivoimaan voi sitten sekoitella erikoisketjuja... yv:n ongelmat ovat kuitenkin siellä puolustuksessa, mikä ei kykene riittävän nopeisiin ratkaisuihin kiekon kanssa.
 

Ferris

Jäsen
Tavi - Koho - Mankinen
Venäläinen - Rissanen - Davis
Giliati - Hämäläinen - Vauhkonen
Leivo - Flinck - Jokinen

Ja tasaista peluutusta tasakentällisin. Tirkkonen, saa kopioida.

Ylivoimaan voi sitten sekoitella erikoisketjuja... yv:n ongelmat ovat kuitenkin siellä puolustuksessa, mikä ei kykene riittävän nopeisiin ratkaisuihin kiekon kanssa.

Hyvännäkösiä ketjuja veli-ahabilla, ainoastaan tuossa kolmosessa mietityttää että pystyykö Ville toimittamaan kiekkoa Giliatille vauhtiin?

Ylivoimalla vois kokeilla välillä ihan pokkana neljää hyökkääjää ja yhtä pakkia, tuskin se kauhean paljoa heikommin vois niinkään toimia.
 

Aatu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kisakenttä Oy
Hyvännäkösiä ketjuja veli-ahabilla, ainoastaan tuossa kolmosessa mietityttää että pystyykö Ville toimittamaan kiekkoa Giliatille vauhtiin?

Miten miulla on semmonen muistikuva, että viime kaudella Giliatin herääminen tapahtui juurikin Hämäläisen Vilin vierellä ja toisella laidalla olisi ollut ainakin jossain matsissa Vauhkonen.
 

Ferris

Jäsen
Miten miulla on semmonen muistikuva, että viime kaudella Giliatin herääminen tapahtui juurikin Hämäläisen Vilin vierellä ja toisella laidalla olisi ollut ainakin jossain matsissa Vauhkonen.

Jos näin oli, niin sehän selittää kyseisen trion yhteenlaittamisen ahabin toimesta. Olisi pitänyt vaan luottaa, että joku tälläinen looginen fakta siellä taustalla on. :D
 

Drewiske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Suurella mielenkiinnolla tulen utelemaan miten viime kausina Pelicansia edustanut Janne Tavi on pärjännyt ilmeisesti isommassa (ykkösketjun?) roolissaan. Jos joku kirjoittaisi sellaisen pienen infopläjäyksen alkukauden otannalta olisin syvästi kiitollinen.
 

d00b

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Suurella mielenkiinnolla tulen utelemaan miten viime kausina Pelicansia edustanut Janne Tavi on pärjännyt ilmeisesti isommassa (ykkösketjun?) roolissaan. Jos joku kirjoittaisi sellaisen pienen infopläjäyksen alkukauden otannalta olisin syvästi kiitollinen.

Kakkosessa on vetänyt Rissasen ja Mankisen kanssa. Hyvällä asenteella painanut, väläytellyt kiekollista osaamista. Ajoittain ollut ihmeellisiä jäätymisiä maalipaikoissa. Ei ole ainakaan itsellä Tavista pahaa sanottavaa. Tuon kakkosen peliä on jarruttanut mielestäni Rissanen. Viime kauden loukkaantumisen jälkeen ei ole Rissanen päässyt viime kauden alun vauhtiin missään vaiheessa...

Ei tämä nyt varmaan edes täyttänyt pienen infopläjäyksen kriteereitä...
 

takatolppa18

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Yhtään peliä en mieheltä ole nähnyt, mutta mites olisi tämä IFK:n ulos potkima Rico Fata? Todennäköisesti liian kallis hänkin, mutta arvo varmasti joka tapauksessa tippui potkujen myötä. Ainakin Eliteprospectsin pelaajaproofilin mukaisesti hyvin luisteleva ja kovasti hommia tekevä taitava sentteri sopisi SaiPaan kuin nenä päähän.
 

Jugger77

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Yhtään peliä en mieheltä ole nähnyt, mutta mites olisi tämä IFK:n ulos potkima Rico Fata? Todennäköisesti liian kallis hänkin, mutta arvo varmasti joka tapauksessa tippui potkujen myötä. Ainakin Eliteprospectsin pelaajaproofilin mukaisesti hyvin luisteleva ja kovasti hommia tekevä taitava sentteri sopisi SaiPaan kuin nenä päähän.

Me tarvitaan sentteri ja kiekollinen liideri puolustukseen. Jos peli merkkejä on niin ne pitää viimeiseksi suunnata laitahyökkääjiin.
 

lappee

Jäsen
Mitenkä maalivahtitilanne sitten on? Bernard menee jatkotutkimuksiin ja loman pituus selviää todennäköisesti sitten. Viisi peliä ennen taukoa ja hoitaako Jussi ne kaikki? Toki uusi maalivahti pitäisi olla jo siellä, jos sellainen on edes hakusessa.
Toivottavasti Andy on pelikunnossa maaottelutauon jälkeen, jos ei niin silloin varmasti tauon aikana SaiPaan hankitaan Jussille kirittäjä ainakin joulutaukoon asti.
 

takatolppa18

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Me tarvitaan sentteri ja kiekollinen liideri puolustukseen. Jos peli merkkejä on niin ne pitää viimeiseksi suunnata laitahyökkääjiin.

Eliteprospectsin mukaan Fata on pelannut myös sentterinä. No, kuten aavistelinkin olisi mies liian kallis ja itsekin pääprioriteettina pidän kiekollisen puolustajan hankintaa.
 

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Fata pelasi harkkapeleissä jonkun aikaa sentterinä, mutta ei oikein toiminut. Sen jälkeen siirrettiin laitaan, eikä toiminut sielläkään. Sveitsin kaudetkin meni aika pitkälti kaikki laiturina. Ei ole mielestäni minkäänlainen apu SaiPan tämän hetkiseen ryhmään.
 

Mälkiä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilmoitetaan lähiviikkoina
Eliteprospects antoi ymmärtää, että Robbie Earl olisi saanut kenkää/lähtenyt Rapperswilistä. Voi olla kalliihko pelattujen NHL-otteluiden takia, eikä ehkä ole ihan just tasan sitä pelaajatyyppiä mitä meiltä uupuu, mutta vaikuttaisi hyvältä näin päällisin puolin. Linkkiä en osaa laittaa, mutta sieltähän se prospectsista löytyy.

Ura muuten näyttää pääpiirteittäin samalta kuin Davisin Patrickilla, sillä Patrickin tavoin hallitsee sekä laiturin, että sentterin pelipaikat. Varsin kliseisesti voitaisiin todeta olevan SaiPan näköinen pelaaja.
 

Zolomy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerrotaan lähiviikkoina
Unelmoida saa aina, mutta Sveitsin pääsarjassa kahdella viime kaudella 50 ja 45 pistettä tehnyt kaveri on enemmän KHL:n, HIFK:n, Jokereiden tai Tapparan näköinen pelaaja.
 

Fordél

Jäsen
Mitenkä maalivahtitilanne sitten on? Bernard menee jatkotutkimuksiin ja loman pituus selviää todennäköisesti sitten. Viisi peliä ennen taukoa ja hoitaako Jussi ne kaikki? Toki uusi maalivahti pitäisi olla jo siellä, jos sellainen on edes hakusessa.
Toivottavasti Andy on pelikunnossa maaottelutauon jälkeen, jos ei niin silloin varmasti tauon aikana SaiPaan hankitaan Jussille kirittäjä ainakin joulutaukoon asti.

Irtoiskohan HIFK:sta Ore, jos kerran aikovat antaa Hussolle jatkossa peliaikaa. Jos Thiessen ei saa potkuja niin silloin Ore jää ylimääräiseksi. No, ehkä HIFK ei näe tarvetta lainailla veskaa kilpailijalleen.

Vapaanahan olisi JYP:sta lähtenyt Myllykoski, joka voisi hyvin hoitaa vaikka muutaman pelinkin.
 

Zolomy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerrotaan lähiviikkoina
Maalahti kiekkoilee sitten maaottelutaukoon asti Kouvolassa. Ihan ymmärrettävää, kun pelituntuma on varmaan hakusessa, mutta mieluummin näkisin kokoonpanossa Maalahden kuin Halmeen. Ensiksi mainittu on joskus saanut jopa kunnon laukauksia aikaan.
 

teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
Maalahdelle tuntumaa ja pelejä alle ja Halmeelle vielä jokunen peli aikaa näyttää, onko miehestä mihinkään. Kaikki voittaa.
 

Zolomy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerrotaan lähiviikkoina
Ei sillä että haluaisin kaataa kaikkea paskaa Halmeen niskaan, mutta aika ihmeitä ja kummia saa tapahtua kaukalossa että mies olisi pitämisen arvoinen. 6 ottelussa kaverista on ehtinyt tulla meidän miinuskuningas, eikä tässä voi edes piiloutua alkukankeuden tai pelituntuman puutteen taakse, kun kyseessä on kokenut liigamies joka viiletti alkukauden Mestiksessä.
 

3156155

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Olen myös hyvin pettynyt Halmeen näyttöihin tällä hetkellä. Odotin Halmeen tuovan apua joukkueelle, mutta tällä hetkellä jos esimerkiksi vertaa Piipposeen niin Piipponen on rutkasti edellä. Aika paljon saa Halme parantaa jos aikoo sopimuksen saada loppukaudeksi.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
SaiPan maalinsuulle tuttua väriä loukkaantumisia paikkaamaan.

Miika Wiikman SaiPaan - SaiPa 2013-14

"SaiPa on hankkinut maalivahti Miika Wiikmanin marraskuun maaottelutaukoon ulottuvalla sopimuksella.

Wiikman, 29, pelasi SaiPassa viime kaudella 13 runkosarjaottelua ja kaikki kolme pudotuspeliä.

Maalivahdin hankinta tuli ajankohtaiseksi loukkaantumisten vuoksi. Andreas Bernard ja Santeri Lipiäinen eivät ole tällä hetkellä pelikuntoisia.

- Toivomme, että Bernard pystyy taas pelaamaan maaottelutauon jälkeen, SaiPan urheilujohtaja Antti Tuomenoksa kertoo."
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Ihan hyvä haku tähän kohtaan. En usko, että kunnon maalivahtejakaan on pilvin pimein tarjolla sopuhintaan. Tässä ainakin tiedetään mitä saadaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös