Sami Vatanen NHL:ssä

  • 512 459
  • 935
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Kieltämättä aika yläkanttiin mennyt Vatasen ensimmäinen kausi rapakon toisella puolen. En oikein uskonut millään että NHL-pakiksi taso riittää mutta päässyt pelaamaan ylhäällä eikä se enää niin kaukainen haave ole.

Ihmettelen Vatasen epäilijöitä. Edellisen kerran, kun SM-liigassa on pelannut joku yhtä suvereeni nuori suomalainen pelaaja, hän oli Teemu Selänne. Lähes aina, kun Vatanen ja MiG ovat olleet yhtä aikaa samoissa matseissa (esim. U20), Vatasen esiintyminen on ollut vakuuttavampaa jne...

Kun vielä ottaa huomioon, mikä on tämän tyyppisten pelaajien (vahvasti offensiivinen puolustaja) arvo nykylätkälle niin ihme juttu jos joku oikeasti epäili. Vatasen suurin hyödyllisyys ei ole se näkyvin (suora maalintekovoima) vaan taito pakottaa vastustaja ottamaan jäähyjä.

Valitettavasti siihen liittyy myös suurin uhka; sen ansoista hän on kärsinyt ammattilaisurallaan jo kaksi melko vakavaa raajavammaa enkä jaksa uskoa että ne jäisivät ainoiksi laatuaan. Toisinaan se taklaus osuu tai tulee törmäyksiä tuolla pelitavalla.

Mikäli Vatanen olisi Jokereiden kasvatti, niin hän olisi jo monta kautta ollut suuri suomalainen sensaatiopelaaja, Suomen jääkiekon tulevaisuus, kaikkien mallityttöjen äitien unelmavävy jne...

Edelleen sanon: jääkiekko ilman Sami Vatasta on teeskentelyä.
 
Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Ihmettelen Vatasen epäilijöitä. Edellisen kerran, kun SM-liigassa on pelannut joku yhtä suvereeni nuori suomalainen pelaaja, hän oli Teemu Selänne. Lähes aina, kun Vatanen ja MiG ovat olleet yhtä aikaa samoissa matseissa (esim. U20), Vatasen esiintyminen on ollut vakuuttavampaa jne...
Yhtä aikaa samoissa matseissa pelaamiseen en ota kantaa, mutta Granlund on niin SM-liigassa, junnukisoissa kuin aikuistenkin skaboissa ollut kokonaisuutena parempi. Ihan siis vähättelemättä Vatasta. Vähän on sulla tässä fanipoikalisää nyt lipsahtanut.

Saku Koivu oli muuten myös aika suvereeni.

Kun vielä ottaa huomioon, mikä on tämän tyyppisten pelaajien (vahvasti offensiivinen puolustaja) arvo nykylätkälle niin ihme juttu jos joku oikeasti epäili.
Kaikki varmasti ymmärtävät offensiivisten puolustajien arvon, mutta kun niitä on nykyään saatavilla isokokoisinakin. Vatasen tarvitsee pestä kilpakumppaninsa kiekollisena reilusti, että kokonaisvaaka kääntyy hänen puolelleen. Siitä varmaan johtuu joidenkin epäilyt. Eipä tuo vieläkään ole mitään saavuttanut, mutta hienolta näyttää eteneminen tällä haavaa. Hyvä siitä vielä tulee, vaikka ominaisuuksiltaan olisikin sopivampi eurooppalaiseen kaukaloon.

Mikäli Vatanen olisi Jokereiden kasvatti, niin hän olisi jo monta kautta ollut suuri suomalainen sensaatiopelaaja, Suomen jääkiekon tulevaisuus, kaikkien mallityttöjen äitien unelmavävy jne...
Onko Suomen suurin sensaatiopelaaja tällä hetkellä Teräväinen vai Pulkkinen? En tiedä kun en ole iltalehtiä lukenut, mutta ilmeisesti siinä ovat ainoat vaihtoehdot.
 
eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Jos Vatanen olisi 10cm pidempi, niin tätä keskustelua ei tarvitsisi edes käydä, kun Vatanen pelaisi jo vakituisesti ~20minuuttia NHL:ssä. Ilman siis mitään loukkaantumisia tai muitakaan hänen "edellään". Valitettavasti Vatanen on kuitenkin tuon pituinen mitä on. Tästä syystä pitääkin puolustusta vielä paljon petrata, että voi haaveilla noista minuuteista säännöllisesti. Muutenhan kaikki eväät tuohon on. Kokokaan ei sinänsä ole este, kuten esim. Kimmo Timonen on näyttänyt, mutta on se hidaste. Varsinkin puolustajilla.

Siitä kyllä toki olen samaa mieltä, että jos Vatanen olisi pelannut IFK:ssa tai Jokereissa, niin hype olisi valtavasti suurempi. Tästä nyt jokainen on nähnyt esimerkit. Eli mediassa seurataan näitä kahta seuraa ja niiden pelaajia kuitenkin selvästi enemmän.
 
aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Väitän, että hypeä miettiessä tässä maassa merkkaa pääosin esitykset maajoukkueessa. Ei kukaan puhu Teuvo Teräväisestä, vaikka hän on korkea NHL-varaus ja Jokereissa pelaava nuori, näyttävä hyökkääjä. Teemu Pulkkinenkin pelasi loistavan tulokaskauden, mutta mediahuomio hänen ympärillään ei ollut erityisen suurta. Ikävä kyllä SM-liiga ei ole samalla tavalla koko kansan seurannassa kuin maajoukkue sekä kevään MM-kisat ja Vatanen missasi epäonnekseen parit kisat loukkaantumisten takia. Jos hän olisi ollut mukana ja pelannut hyvin, niin hypeä olisi ollut, vaikka hän ei pelannutkaan Helsingissä.
 
Viimeksi muokattu:

Nojuu, maajoukkue toki tulee ensin, mutta kyllä kuitenkin pk-seutu selvästi tulee sen jälkeen.

Jos koko kansan Mikke olisi pelannut Kalpassa tai Saipassa, niin ei varmasti olisi hypeä ollut samalla tavalla. Varsinkin kun pitäisi lähteä tekemään kauas Kuopioon tai Lappeenrantaan juttuja.
 
teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
Vatanen tekaisi taas maalin, 3-0 maali siniviivalta Edmontonin verkkoon. Ensimmäinen kuti epäonnistui, mutta toinen löysi tiensä aivan yläpesään.
 
Kyllähän tuolla vedolla ja liikkeellä tullaan kylvemään tuhoa taalakaukaloissa. Norris-trophyn metsästys alkaa jo lähivuosina.

Kauden jälkeen, kun pääsee vielä kunnon hormooni-leirille, niin varmasti alkaa tulosta tulemaan.
 
bob barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks
Huvittavinta tässä Vatasen vähättelyssä on että nyt kun kaveri on alkanut NHL:n puolella onnistua nämä pääkaupunki seudun toimittajat ja yskivä absoluuttinen totuus Kanadasta kääntävät sujuvasti takkinsa.
Liian sitä ja liian vähän tätä, on alkanut vaihtua Timoseen vertaamiseen jne.
Ainoastaan HS:n Nieminen sanoi aikoinaan realisesti että vielä on liian aikaista sanoa mitään tulevasta urasta.Mutta mahdollisuudet on oikeassa roolissa.

Vatanen on jo aiemmin osoittanut että hänellä on se tärkein ominaisuus mikä huipulta vaaditaan, nimittäin voittamisen halu,kiima. Tätä ei pidä aliarvioida ikinä.
 
Prof. Puck

Jäsen
Suosikkijoukkue
***HIFK*** & Norristolainen
Huvittavinta tässä Vatanen casessa on, että jos muut eivät ole välittömästi nostamassa Vatasta elävien legendojen joukkoon, niin Jyväskyläläiset fanipojat parkuvat maailman ja elämän epäreiluutta, heh. Kyllä se paikka on edelleen pelaamalla ansaittava!

Vatasella on täsmälleen sama ongelma kuin Granlundillakin, pieni koko. Vatasen etu on Granlundia parempi liike, mutta toisaalta hän joutuu kokonsa kanssa Granlundiakin enemmän tulevaisuudessa vaikeuksiin pelipaikkansa vuoksi, mikäli ei saa hankittua voimaa rutkasti ja kun vastustajat oppivat hänen manööverinsä tuntemaan.

Vaikka hiukan eri tyylisistä pelaajista puhutaankin, niin Vatasella on edellytykset tehdä jopa Timosta parempi ura kaiken mennessä nappiin (todellakaan Timosen uraa vähättelemättä), sillä erityisosaamisen alueet Vatasella ovat mielestäni hiukan paremmat, kun samanikäisellä Timosella. Mutta mahdollisuudet ovat myös Petteri Nummelin kaltaiselle urakehitykselle. Kukaan tuskin epäilee, etteikö Petu olisi taitojensa puolesta kuulunut NHL:n vakiokokoonpanoon, miltei joukkueessa kuin joukkueessa. Petu ei vaan ollut valmis kehittämään puutteitaan, jotta taivaspaikka NHL:ssa olisi pysyvästi auennut. Toivottavasti Vatanen on.
 
tsajari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
Vaikea vertailla pelaajien henkistä kestävyyttä kun kumpaakaan ei tunne, mutta kyllähän Mikke Suomessa ollessaan söi niin hirvittävästi huomiota muilta nuorilta ja keräsi kaikki paineet vain omaan niskaansa. Vatanen kuitenkin jatkuvasti oli lähes yhtä dominoiva, ellei jopa dominoivampi, mutta silti mediapimennossa. Tämä on voinut tehdä hyvää pääkopalle ja henkiselle kehitykselle jonka hedelmiä toivottavasti kerätään lähivuosina. Jokaisella pelaajalla on tietysti tämän lisäksi henkilökohtainen paineensietokyky, joissa voi olla isojakin eroavaisuuksia eikä sekään Samin kohdalla huonolta näytä. Ihastuttavan tyylinen pelaaja, joka on jäänyt itseltäkin tosi pienelle huomiolle ennen Amerikan aikojaan.

Uskoisin kuitenkin, että nuorelle urheilijalle isoin harppaus muista kaukaloista NHL-kaukaloon tapahtuu henkisellä puolella. Se on se unelma jota varten on tehty koko ikä hommia ja kun se paikka tulee niin halu voi syöstä järjen raiteiltaan. Niissä paikoissa mitataan henkistä kanttia säilyttää itseluottamus tallessa joilla on muita liigoja hallinnut. Sami vaikuttaa erittäin tervepäiseltä pelaajalta jolla on edellytykset jatkaa omien vahvuuksien kautta pelon ja arkuuden sijasta.
 
Largo

Jäsen
Vaikka hiukan eri tyylisistä pelaajista puhutaankin, niin Vatasella on edellytykset tehdä jopa Timosta parempi ura kaiken mennessä nappiin (todellakaan Timosen uraa vähättelemättä), sillä erityisosaamisen alueet Vatasella ovat mielestäni hiukan paremmat, kun samanikäisellä Timosella. Mutta mahdollisuudet ovat myös Petteri Nummelin kaltaiselle urakehitykselle. Kukaan tuskin epäilee, etteikö Petu olisi taitojensa puolesta kuulunut NHL:n vakiokokoonpanoon, miltei joukkueessa kuin joukkueessa. Petu ei vaan ollut valmis kehittämään puutteitaan, jotta taivaspaikka NHL:ssa olisi pysyvästi auennut. Toivottavasti Vatanen on.

Kyllä, mielestäni on ihan oikein verrata Vatasta Timoseen. Ovat oikeastaan hyvin samantyyppiset pelaajat, mikäli heitä verrataan saman ikäisinä. Timonen on kehittänyt puolustuspelaamistaan koko NHL-uransa ajan ja häntä onkin jo vuosia peluutettu myös pimentävässä roolissa. Timosen liike, sijoittuminen, pelinluku ja kamppailuvoima tekee hänestä todella hyvän puolustajan ja näen Vatasella rahkeet vastaavanlaiseen uraan kuin Timosella. On kuitenkin helpompaa oppia puolustamaan kokemuksen kautta, kuin oppia olemaan ylivoiman moottori, jos avut ovat juniorina olleet puolustamisessa. Toisin sanoen, puolustajan on mielestäni helpompi oppia puolustamaan kuin hyökkäämään. Vataselle voimaa reippaasti lisää ja loppu onkin kiinni hänestä itsestään. Mikäli on motivoitunut opettelemaan puolustuspelin saloja, tulee hän olemaan nyky-NHL:n mukainen puolustajan prototyyppi: hyvä liike, riittävästi kaksinkamppailuvoimaa, hyvä pelin luku, hyökkäyksen käynnistäjä, ylivoiman moottori ja valmentaja voi heittää kentälle koska vaan. Nämä asiat ei vain hetkessä tapahdu. 5-10 vuotta tuohon menee. Sillä välin kakkosparissa ja ykkösyv:ssä.
 
Vanhapuuma

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYPinkylä, Suomen maajoukkueet, IF Gnistan
[...]Jokaisella pelaajalla on tietysti tämän lisäksi henkilökohtainen paineensietokyky, joissa voi olla isojakin eroavaisuuksia eikä sekään Samin kohdalla huonolta näytä. Ihastuttavan tyylinen pelaaja, joka on jäänyt itseltäkin tosi pienelle huomiolle ennen Amerikan aikojaan.

[...] Niissä paikoissa mitataan henkistä kanttia säilyttää itseluottamus tallessa joilla on muita liigoja hallinnut. Sami vaikuttaa erittäin tervepäiseltä pelaajalta jolla on edellytykset jatkaa omien vahvuuksien kautta pelon ja arkuuden sijasta.

Lukekaa toki tätä sen kautta, että minäkin olen keerole-Vatasen "fanipoikia". En ole nähnyt kuin yhden pelin NHL:ssä Vataselta, joten Ameriikan taipaleelta on vaikea sanoa mitään.

Sattumoisin kuitenkin tuli seurattua useamman kauden Samin otteita liigassa, ja kyllähän nimenomaan tuo henkinen kantti oli jotakin hämmästyttävää. Välillä tuntui, että tuota kaveria ei huimaa mikään. Yleensä se nimenomaan vaikutti siltä, että olipa pelitilanne mikä tahansa, Vatanen pelasi aina samalla tavalla: käsittämättömällä itseluottamuksella. Itse uskon, että tuon murentuakseen tulee tapahtua erittäin paljon, kaveri kun tuntui olevan ns. "luonnonlapsi" kaukalossa, joka vain nautti pelaamisesta omalla tyylillään. Ja minustakin Vatanen välillä dominoi kentän tapahtumia: esimerkiksi viime keväänä kun JYP voitti Ässät 4-0 puolivälierissä, Vatasen roolia ei voinut vähätellä. Juuri kun tarvittiin sitä jotakuta, joka tulee ja ottaa pelin haltuun, Vatanen nousi esiin, ja räppäsi pari todella upeata maalia - ratkaisten käytännössä sarjan JYPille.

Uskaltaisin väittää Vatasen avuja jopa harvinaislaatuisiksi maailmassa. Viivapelaaminen, nopea/kova/tarkka laukaus, erinomainen luistelija, itseluottamus. Jopa NHL:ssä: ongelmana vain on tosiaan se monesti mainittu seikka, että jos Vatanen olisi 10 cm pidempi, näistä ei tarvitsisi edes keskustella (ja jos setä olisi täti...). Huolestuttavalta tosin on kuulostanut se, että Vatasta "ei kiinnostaisi" harjoitella - ehkä SM-liiga teki Vataselle vähän hallaa siinä mielessä, että pärjäsi mainiosti vaikkei tarvinnut edes harjoitella. Nyt kuitenkin on vastassa samanlaisin ja myös erilaisin avuin varustettuja huippupelaajia, ja siellä ei enää kukaan pelkillä joululahjoilla pärjää. Jos Vatanen oppii talon tavoille, olen aivan varma, että uutta "nummelinia" Samista ei tule (Nummelinia lainkaan väheksymättä, tietänette mitä tarkoitan).

Hienoja maaleja muuten kummatkin, joskin toisessa maalissa eka veto jäi vähän piippuun, mutta sitä seurannut maalilaukaus olikin sitten ei enempää eikä vähempää kuin puhdas ylämummo. Eikä yllättänyt maalintekotapa yhtään.

Edit: niin ja ylläolevan Largon viestin kanssa täysin samaa mieltä, puolustamaan oppii kokemuksen kautta, mutta viivapelaaminen ja ylivoiman jyllääminen ovat enempi näitä taitolajeja, joita kaikki eivät vain osaa ja eivätkä koskaan tule kunnolla osaamaankaan.
 
Viimeksi muokattu:

Le Dang

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
Kyllä, mielestäni on ihan oikein verrata Vatasta Timoseen. Ovat oikeastaan hyvin samantyyppiset pelaajat, mikäli heitä verrataan saman ikäisinä. Timonen on kehittänyt puolustuspelaamistaan koko NHL-uransa ajan ja häntä onkin jo vuosia peluutettu myös pimentävässä roolissa. Timosen liike, sijoittuminen, pelinluku ja kamppailuvoima tekee hänestä todella hyvän puolustajan ja näen Vatasella rahkeet vastaavanlaiseen uraan kuin Timosella. On kuitenkin helpompaa oppia puolustamaan kokemuksen kautta, kuin oppia olemaan ylivoiman moottori, jos avut ovat juniorina olleet puolustamisessa. Toisin sanoen, puolustajan on mielestäni helpompi oppia puolustamaan kuin hyökkäämään. Vataselle voimaa reippaasti lisää ja loppu onkin kiinni hänestä itsestään. Mikäli on motivoitunut opettelemaan puolustuspelin saloja, tulee hän olemaan nyky-NHL:n mukainen puolustajan prototyyppi: hyvä liike, riittävästi kaksinkamppailuvoimaa, hyvä pelin luku, hyökkäyksen käynnistäjä, ylivoiman moottori ja valmentaja voi heittää kentälle koska vaan. Nämä asiat ei vain hetkessä tapahdu. 5-10 vuotta tuohon menee. Sillä välin kakkosparissa ja ykkösyv:ssä.

Vatanenhan tunnetaan ehdottomasti liikkeestään, nopeudestaan ja taidosta käsitellä ja jakaa kiekkoa. Siis samaan ryhmään Erik Karlssonin ja Kris Letangin kanssa.

Tässä hyvä juttu NHL.comin sivuilla siitä kuinka puolustajien pistepörssin kakkonen kehittää itseään; video-tarkastelua, joissa päätähtenä usein itse Nicklas Lidström. Uskonkin siis, että Duckseissa, tai missä tahansa muussakin NHL-joukkueessa tajutaan lähteä kehittämään Vatasesta ajan kanssa kokonaisvaltaisempaa puolustajaa ja juuri puuttellisia ominaisuuksia, enemmän kuin niitä, joiden kautta mies tällä hetkellä tekee tulosta.
 
_Kuusyks

Jäsen
Suosikkijoukkue
SKA Pietari, Afinogenov #61, (Blues & Jokerit)
Yhtä aikaa samoissa matseissa pelaamiseen en ota kantaa, mutta Granlund on niin SM-liigassa, junnukisoissa kuin aikuistenkin skaboissa ollut kokonaisuutena parempi.

Ihanko tosissasi pidit Granlundia parempana kuin Vatasta SM-liigassa? Uskomaton mielipide. Vatanen dominoi pelejä käytännössä niin paljon kuin puolustaja voi, toki vain halutessaan. SM-liiganäytöissä Granlund ei pääse edes lähelle, vaikka oli selvästi liigan parhaita, ellei paras hyökkääjä.

MM-kisoissa Vatanen pelasi Granlundia nuorempana ja pakeilla kokemattomuus/fyysinen kehittymättömyys näkyy paremmin. Junnukisoissa Vatanen oli paras pelaaja, aina kun näyttöjä piti antaa. Viimeisissä U20 kisoissa Vatanen oli vaisu ylimielisyyden ja päättäväisyyden puutteen takia.

Vatasen epäily kertoo vain tietämättömyydestä tai perehtymättömyydestä. Sami Vatanen on ollut paras suomalainen puolustaja jo reilun vuoden.

Jos Vatanen olisi 10cm pidempi, niin tätä keskustelua ei tarvitsisi edes käydä, kun Vatanen pelaisi jo vakituisesti ~20minuuttia NHL:ssä.

Todennäköisesti pelaisikin. Mutta jos katsotaan pelaajan tasoa ylipäätään, uskoisin että 189cm Vatanen olisi huonompi kuin nykyinen. Vatasen pelityyli perustuu nimenomaan luisteluun ja hyökkäyspään apuihin, jotka luonnollisesti heikkenisivät pituuden tuoman kankeuden myötä. Menestyneimmät kiekolliset pakit ovat olleet lähes poikkeuksetta kohtalaisen pienikokoisia. Timonen taas on esimerkki pelaajasta, jolle pituudesta olisi valtavasti hyötyä.
 
Viimeksi muokattu:

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Sami Vatanen on ollut paras suomalainen puolustaja jo reilun vuoden.

Joopa joo. Jos Sami Vatanen oikeasti on Kimmo Timosta laadukkaampi jääkiekkoilija, niin miksi ihmeessä hän joutuu pelaamaan pääosin AHL:ssä? Timonen on änärin pakkien pistepörssissä top-viidessä. Tokkopa häntä parempaa puolustajaa yksikään tolkuissaan oleva koutsi heittäisi farmiin.

Eihän siinä, hieno pelaaja Vatanen on, mutta joku roti nyt näihin hehkutuksiin.
 
müller

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

Tosissaanko vertaat nuorta Vatasta nyky-Timoseen? Vai ymmärsinkö kirjoituksesi aivan väärin? Kannattaa myös muistaa se, että Timonen oli Vatasta vanhempi siirtyessään NHL:ään pelaamaan, mikäli en aivan väärin muista, eli siis fyysisesti valmiimpi.
 
Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Vatanen oli jo viime kaudella mielestäni NHL-tason pelaaja, Anaheim on aika varovasti ajanut miestä sisään kuitenkin. Tällä kaudella joka tapauksessa huomattu, että aivan liian hyvä AHL:ään.

Odotusten mukainen kausi.
Kieltämättä aika yläkanttiin mennyt Vatasen ensimmäinen kausi rapakon toisella puolen. En oikein uskonut millään että NHL-pakiksi taso riittää mutta päässyt pelaamaan ylhäällä eikä se enää niin kaukainen haave ole.
No, tämä on kyllä kerrassaan outoa. Talentti on kuitenkin ollut kaikkien nähtävillä.

Kyllä siellä Änärissä muutkin pärjää kuin kaksimetriset hormonipuput tänä päivänä.

Edit: Sori, Robin Big Snake. Tarkoitit tätä kautta, et uraa (siis tason riittämisestä puhuessa).
 
Viimeksi muokattu:

teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
Tosissaanko vertaat nuorta Vatasta nyky-Timoseen? Vai ymmärsinkö kirjoituksesi aivan väärin? Kannattaa myös muistaa se, että Timonen oli Vatasta vanhempi siirtyessään NHL:ään pelaamaan, mikäli en aivan väärin muista, eli siis fyysisesti valmiimpi.

"Sami Vatanen on ollut paras suomalainen puolustaja jo reilun vuoden."

Miten muuten tämän idioottisen lauseen voi tulkita, kuin verrata tämän päivän pelaajia toisiinsa? Ei tuossa puhuta mitään Vatasen ikäisistä pelaajista mitään.
 
_Kuusyks

Jäsen
Suosikkijoukkue
SKA Pietari, Afinogenov #61, (Blues & Jokerit)
Joopa joo. Jos Sami Vatanen oikeasti on Kimmo Timosta laadukkaampi jääkiekkoilija, niin miksi ihmeessä hän joutuu pelaamaan pääosin AHL:ssä? Timonen on änärin pakkien pistepörssissä top-viidessä. Tokkopa häntä parempaa puolustajaa yksikään tolkuissaan oleva koutsi heittäisi farmiin.

Eihän siinä, hieno pelaaja Vatanen on, mutta joku roti nyt näihin hehkutuksiin.

Timonen on jo lunastanut valmentajien luottamuksen, kun taas Vatanen on nuori ja NHL-läpimurron tekemätön, joskin silti lähestulkoon täysin valmis pelaaja. Jos pelaajat nyt kärrättäisiin olympiakisoihin, uskoisin Vatasen olevan Timosta edellä pelaajana.

Vatanenkin tulee ison NHL-roolin lunastamaan. Se ei tarkoita että hän olisi silloin parempi pelaaja kuin nyt.
 
bob barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks
Huvittavinta tässä Vatanen casessa on, että jos muut eivät ole välittömästi nostamassa Vatasta elävien legendojen joukkoon, niin Jyväskyläläiset fanipojat parkuvat maailman ja elämän epäreiluutta, heh. Kyllä se paikka on edelleen pelaamalla ansaittava!

Olen jo sen verran vanha mies että fani poika on jo mairitteleva ilmaisu jos minua tarkoitat.
Laske yhteen AHL tähdistökenttiin valitut Suomalaiset kautta aikojen.Montako tulee ?
Varmaan Jyväskyläläisten ansiota sekin ? Sokeakin näkee Vatasen potentiaalin ja kuten sanottu voittaja luonne ,itse olen Vadun nähnyt ekaa kertaa n.12v. nassikkana ja mieleen jäi...
 
Le Dang

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
Timonen on jo lunastanut valmentajien luottamuksen, kun taas Vatanen on nuori ja NHL-läpimurron tekemätön, joskin silti lähestulkoon täysin valmis pelaaja. Jos pelaajat nyt kärrättäisiin olympiakisoihin, uskoisin Vatasen olevan Timosta edellä pelaajana.

Vatanenkin tulee ison NHL-roolin lunastamaan. Se ei tarkoita että hän olisi silloin parempi pelaaja kuin nyt.

Jos Vatanen heitettäisiin kontaavaan Flyersiin samaan rooliin kuin Timonen, eli pelaamaan jopa vastustajan hyökkäyksen terävintä kärkeä vastaan, mies tuskin tekisi samaa tahtiin tehoja (29 pinnaa 45 peliin) ollen joukkueensa pistepörssin sijalla 3, liigan puolustajien pistepörssin sijalla 4 ja joukkueen tehotilastojen toisena +3:lla. Tähän lienee turha edes lisätä, kumman rooli kaukalon ulkopuolella olisi vielä merkittävämpi (mikä vaikuttaa tottakai pelaajan kokonaisvaltaisuuteen).

En nyt tiedä kuinka moni on käsittänyt, että puhutaa Timosesta uransa alussa ja kuinka moni nykyisestä Timosesta, mutta ainakin keskustelun avaus -
Vatasen epäily kertoo vain tietämättömyydestä tai perehtymättömyydestä. Sami Vatanen on ollut paras suomalainen puolustaja jo reilun vuoden.
- viitannee nyky-Kimmoon. Eikä kyseinen lause kerro muusta kuin tietämättömyydestä ja perehtymättömyydestä.
 
Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Timonen on jo lunastanut valmentajien luottamuksen, kun taas Vatanen on nuori ja NHL-läpimurron tekemätön, joskin silti lähestulkoon täysin valmis pelaaja.

Ja tämän takia Timonen pelaa NHL:ssä ykköspakkiparissa ja rohmuaa pisteitä ja Vatanen pelaa kolmospakkiparin minuutteja ja saa lähinnä yv-aikaa ja helppoja minuutteja? Ihan oikeasti kannattaa katsoa niitä pelejä ennenkuin väittää, että Vatanen on parempi kuin Timonen. Siis tällä hetkellä. Ens kaudella tilanne voikin olla jo toinen. Tai sitä seuraavalla. Tai joskus.
 
Powerplay

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues, Jokerit, NHL
Kyllähän Vatanen on aivan helvetin hyvä pelaaja. Katsoin sen ekan änärimatsin ja todella hyvin veti. Ihmetytti miksi se laitettiin alas, mutta tokihan Anaheimilla on hyvä rosteri. Mulle on aivan sama kehenkä sitä verrataan koska ainakin itse katson vain tämän hetken pelejä ja todella korkealla tasolla se kiekkoilee.
 
Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Kyllähän Vatanen on aivan helvetin hyvä pelaaja. Katsoin sen ekan änärimatsin ja todella hyvin veti. Ihmetytti miksi se laitettiin alas, mutta tokihan Anaheimilla on hyvä rosteri. Mulle on aivan sama kehenkä sitä verrataan koska ainakin itse katson vain tämän hetken pelejä ja todella korkealla tasolla se kiekkoilee.

Hyvään ja hyvin rakennettuun pakkikuusikkoon ei vain mahdu kahta puolustajaa, jotka ovat totaallisen paskoja omassa päässä. Fowler on kuitenkin kiekollisena selvästi vielä Vatasta edellä, ainoastaan laukaus on Samilla huomattavasti parempi.

Valmennuksen mukaan Vatasen treenimotivaatiota ei ole aina sitä parasta luokkaa. Toivottavasti tähän tulee muutos. Harvat valmentajat ja pelaajat katsovat flequilua harjoituksissa nuorelta eurooppalaiselta, jos hän ei ole ihan tähtitasoa.

Nämä "Vatanen on liian hyvä AHL:llään" ovat ihan paskapuheita, koska Sami oli sielläkin puolustuspäässä ajottain hyvinkin suurissa vaikeuksissa. Kiekolliset vahvuudet miehellä ovat jo riittävät, mutta puolustajan tärkein tehtävä on kuitenkin puolustaa. Lisäksi täytyy muistaa, että todella harva pienikokoinen pakki onnistuu NHL:ssä, joten oddsit ovat todella pahasti onnistumista vastaan, vaikkakin Vatanen on aloittanut uransa lupaavasti on hänellä vielä pitkä matka siihen, että hän olisi NHL:ssä vakiokuusikossa. Tässä tulee suuri ero NHL:llän ja lentokenttähöntsän välille, koska Euroopassa pelatessaan Sami olisi todella lähellä sitä, että olisi koko Euroopan kärkipakki ja liksa olisi myös sen mukainen. Siksi vähän pelkäänkin, että Vatasta ei kiinnosta kehittää itseään tarpeeksi ja hän valitsee lentokenttähöntsän ja helpon rahan.
 
Ihmettelen Vatasen epäilijöitä. Edellisen kerran, kun SM-liigassa on pelannut joku yhtä suvereeni nuori suomalainen pelaaja, hän oli Teemu Selänne. Lähes aina, kun Vatanen ja MiG ovat olleet yhtä aikaa samoissa matseissa (esim. U20), Vatasen esiintyminen on ollut vakuuttavampaa jne...

Jep, tosta nykytasosta verraten 90-luvun sm-liigaan se epäilys kumpuaa kun Selänteeseen viittasit. Selväähän on se että siinä 90-luvun liigassa jos Vatanen olisi ollut suhteessa yhtä hyvä kuin pari viime kautta liigassa niin sen ei olisi tarvinut ees kusta bussiliigaan päin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös