Tom Nybondas HIFK:n urheilutoimenjohtajan tehtävässä

  • 1 465 615
  • 5 037

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
HIFK-Hockey Oy:n hallitus palkkaa HIFK:n päävalmentajan. Näin on opetettu meille aina ja miksi nyt olisi tehty toisin. Tuskin Summasta olisi palkattu vastoin Nybondasin tahtoa, mutta hän ei palkkaa HIFK:n päävalmentajaa.
 

Bismarck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
HIFK-Hockey Oy:n hallitus palkkaa HIFK:n päävalmentajan. Näin on opetettu meille aina ja miksi nyt olisi tehty toisin. Tuskin Summasta olisi palkattu vastoin Nybondasin tahtoa, mutta hän ei palkkaa HIFK:n päävalmentajaa.

Paitsi palkkaa silloin, kun haluaa paikalle frendinsä, kuten Sormusen tai silloin kun valmentaja on ollut muuten vain paska. Sama koskee pelaajistoa; Jos pelaaja on paska, se on Nybarin palkkaama ja päinvastaisessa tilanteessa eli hyvän pelaajan kohdalla kaikki kunnia menee esimerkiksi Oulunkylän tekojääradan luistimenteroittajan piikkiin.
 

hemmo_1973

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Lähde on Ilta-Sanomien/Veikkaajan Juha Kanerva. Twiittasi 25. helmikuuta näin: "HIFK:ssa on muuten menossa mielenkiintoiset viikot, kun seura ei ole saanut Summaselta vastausta ensi kauden sopimuksesta. Kymmenkunta pelaajaa odottaa Raadon päätöstä. Jos Summanen jää, valtaosa heistä vaihtaa maisemaa. #engång #tvågånger #alltid"

Nyt kun valmennuskuvio on selvillä, voidaan kai spekuloida ketkä nykyisestä pelaajistosta voisivat kuulua tuohon Kanervan mainitsemaan kymmenikköön: Luttinen, Sailio, Töykkälä, Varakas, Tuohilampi, Jokela, Järventie (laina, lähtee siis joka tapauksessa), Perrault ja Elkins (lähtevät kai joka tapauksessa, valmentajasta huolimatta). Mutta ketkä muut vai onko ylläesitetyssä kommentissa perää/onko kymmenkunta tässä kohtaa korostetun ylimalkainen määritelmä?
 

MJ64

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Nyt kun valmennuskuvio on selvillä, voidaan kai spekuloida ketkä nykyisestä pelaajistosta voisivat kuulua tuohon Kanervan mainitsemaan kymmenikköön: Luttinen, Sailio, Töykkälä, Varakas, Tuohilampi, Jokela, Järventie (laina, lähtee siis joka tapauksessa), Perrault ja Elkins (lähtevät kai joka tapauksessa, valmentajasta huolimatta). Mutta ketkä muut vai onko ylläesitetyssä kommentissa perää/onko kymmenkunta tässä kohtaa korostetun ylimalkainen määritelmä?

Erikssonin lisäisin tuohon listaan.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Erikssonin lisäisin tuohon listaan.

Koska on ruotsalainen, vai? Eriksson on tasaisen varma suorittaja, joten tuskin on ainakaan kovin pahasti Ramin hampaissa ollut. Mutta onhan se helppo kuvitella, että ruotsalaiseen tyyliin tottuneena Jocken voi olla vaikea sulattaa Ramin tyyliä. Minusta Eriksson on ollut vähän aliarvostettu pelaaja tällä kaudella. Johtuu lähinnä oikean ykkössentterin puutteesta. Kakkosena Eriksson olisi ollut tehokas ja luotettava pelaaja, ja on yleensä onnistunut keväisinkin.
 

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
- - -
Mutta ketkä muut vai onko ylläesitetyssä kommentissa perää/onko kymmenkunta tässä kohtaa korostetun ylimalkainen määritelmä?

Ihan penttiperustoimittajan elvistelyä tyyliin, "mitä minä sanoin..". Kymmenen löytyy heleposti:
- Ortio, NHL/KHL
- Melart, KHL/Eurooppa
- Klubertanz, Eurooppa
- Järventie, laina
- Perrault, AHL
- Elkins, AHL
- Kuhta, lopettanee
- Kurvinen, tapaturmahistoria?
- Peltonen ??
- Granlund, AHL
- Sailio, ei käyttöä Ramille
- Töykkälä, ks.ed.
- Piiparinen, ks.ed.
- Hannula, Ruotsi/Eurooppa
- Liivik, Blues?
- Luttinen, TPS?
- Somervuori, ikä/motivaatio?
- Eriksson, ks. ed.

Onhan noita, eikä tarvitse edes olla odotellut Ramin päätöstä. Toki sellaisikakin saattaa olla, mutta tuskin kymmentä em. lisäksi.

Tilalle Raanta (ehkä) ja Virtanen. On siinä Nybarille ja Ramille hommia.
 

jalapeeno

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL ja Liiga
Summanen myrkyttää koko seuran ja Hifkin on turha odottaa menestystä ensi kaudella. Ettekö oikeasti näe mitä Ramin tulo tarkoittaa?!? Joo...otsikoita iltapäivälehdissä, Seiskassa, Veikkaajassa ja Urheilulehdessä. Niitä varmasti riitää siihen asti kun Rami lähee tai heitetään pihalle. Joo...Uskon että kiekko tulee olemaan Hifkin näköistä ja pelaajat tulevat olemaan kovassa fyysisessä kunnossa. Sillä ei vaan pärjää enää 2010-luvulla. Tämän kauden tapaan ennustan säälipleijaripaikkaa, sillä Hifkin budjetilla ei säälejä voi missata, vaikka valmentajana olisi Juha Pajuoja... Hienoa kuitenkin, että lähes kaikki fanit näyttävät saavan erektion Summasen jatkopahvista. Nybari näyttää onnistuneen edes jossain...
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Summanen myrkyttää koko seuran ja Hifkin on turha odottaa menestystä ensi kaudella. Ettekö oikeasti näe mitä Ramin tulo tarkoittaa?!? Joo...otsikoita iltapäivälehdissä, Seiskassa, Veikkaajassa ja Urheilulehdessä. Niitä varmasti riitää siihen asti kun Rami lähee tai heitetään pihalle. Joo...Uskon että kiekko tulee olemaan Hifkin näköistä ja pelaajat tulevat olemaan kovassa fyysisessä kunnossa. Sillä ei vaan pärjää enää 2010-luvulla. Tämän kauden tapaan ennustan säälipleijaripaikkaa, sillä Hifkin budjetilla ei säälejä voi missata, vaikka valmentajana olisi Juha Pajuoja... Hienoa kuitenkin, että lähes kaikki fanit näyttävät saavan erektion Summasen jatkopahvista. Nybari näyttää onnistuneen edes jossain...

Eri mieltä, nimimerkillä KHL:n finaaleissa 2010- luvulla. Tosin peli ei tule ehkä olemaan niin Hifkin näköistä, sillä Summanenhan on enemmän prosenttikiekkomiehiä. Kuva fyysistä peliä peluuttavasta koutsista jäänyt elämään kausilta 97-99, kun tuollainen peli oli juurikin prosenttien mukaan tehokkainta. Kaudella 98-99 keskiviivan paitsion poisto jo söi tehoa, ja tähän saumaan Jortikan TPS jo iski paremmin. Summanen on edelleen huippuvalmentaja, ja yksi Suomen parhaista teoreetikoista jääkiekon saralla. Luonne on riski, sitä ei kukaan kiellä.
 

Stigu

Jäsen
Summanen on edelleen huippuvalmentaja, ja yksi Suomen parhaista teoreetikoista jääkiekon saralla. Luonne on riski, sitä ei kukaan kiellä.

Autovertausta käyttäen, IFK:n ensi kauden autovaihtoehdot olivat seuraavat:

- Ferrari TURBO XL Diesel (Kalsong edition). Kiihtyy hitaasti, mutta on osoittanut voittavansa kisat kolmessa vuodessa
- Ferrari TURBO XXXXL Corpse (Psychedelic edition). Tuunattu malli, joka saattaa kiihtyä nollasta sataan 4 sekunnissa, tai saattaa yhtä hyvin räjähtää 100 metrin ajon jälkeen.
- pari kpl McLareneita, jotka kisaavat ensi kaudellakin venäjällä
- Lada 1500 XL Rocky Jeep Arafat
- Nissan Sunny Rindell
- Citroen Sun King Oak (tammiset etupenkit)
- X kpl KIA-, Ford-, ja Fiat-merkkisiä autoja (ei mitään takeita mistään)
- Potkulauta (kokeiltiin jo tämän kauden alussa, ei riitä edes yhteen kisaan)

Kyllä ainakin itse valitsisin noista Ferrareista.
 

Seesam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Summanen myrkyttää koko seuran ja Hifkin on turha odottaa menestystä ensi kaudella. Ettekö oikeasti näe mitä Ramin tulo tarkoittaa?!?

Kiitos tiedosta! Mitäs muuta kristallipallosi kertoo?

Hyvää työtä Tomppa! Erinomainen sainaus ja korjausliike viime(+tästä) kaudesta! Nyt vain korvat hörölle ja kuuntelet kaikki neuvot mitä Rami sinulle kertoo, jotta saadaan ensi kaudeksi kasattua kilpailukykyinen joukkue.
 

JHag

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Leijonat vm. -88 ja -92
Hienoa kuitenkin, että lähes kaikki fanit näyttävät saavan erektion Summasen jatkopahvista. Nybari näyttää onnistuneen edes jossain...

Arvostan aidosti ihmisiä, joiden mielipide poikkeaa valtavirrasta. Oman mielipiteesi jopa perustelitkin hyvin validilla tavalla. Niin sitä pitää, tämä on keskustelupalsta! Olen siis kuitenkin eri mieltä kanssasi. Et ilmeisesti olen kovin sisällä (tämän kauden) HIFK:n kuvioissa? Meillä oli tammikuun loppupuolelle asti valmentajana muuan Soppa Sormunen ja niinpä olemme innostuneita ensinnäkin yhdestä täysin Summaseen liittymättömästä asiasta: HIFK-organisaatio on osoittanut omaavansa munat ja selkärangan ja osoittaa faneille haluavansa oikeasti oikaista kurssiaan ja palata meritoituneen ammattivalmentajan alaisuuteen. Se, että kyseinen valmentaja on Summanen, on ainakin mun mielestäni "vain" kirsikka kakun päälle. Täällä hihkuttaisiin, näin väittäisin, yhtä innokkaasti, jos koutsi olisi K.Jalonen tai Doug Shedden. Rocky Rautakallio olisi ollut märkä rätti vasten kasvoja. Kaikki positiivinen intoilu ei mene siis yksin Raimo Summasen piikkiin, vaan lähinnä sen, että nyt just oli huutavan kova ammattimiehen tarve.

Jos olet rockfestarien järjestäjä ja esiintyjälistallasi on toistaiseksi vasta Tauski, olet paskat housussa kelaillen mitähän tästä tulee. Olet heittänyt täkyjä ympäri maailmaa ja yhtäkkiä kuulet, että saat Foo Fightersin esiintymään. Silloin olet raivokkaan iloinen, vaikka Foo Fighters ei kenties olisikaan edes absoluuttinen suosikkibändisi. Mutta on se kuitenkin kiistatta vitun kova bändi, joka vetää yleisöä kuin magneetti. Itse diggaan Foo Fightersia ja Rami Summasta.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Itse diggaan Foo Fightersia ja Rami Summasta.

Itse vertaisin Ramia Axl Roseen. Ei mikään varsinainen listaykkönen enää vuosikausiin, joidenkin mielestä menneen talven lumia, siltoja palanut enemmän kuin palokunta ehtii sammuttaa, mutta entisten bändikaverien mielestä kaikesta kusipäisyydestään huolimatta ammattimies vailla vertaa ja yhä maailman paras rock-laulaja. Näin ainakin Slash totesi jossain lehdessä muutama vuosi sitten.
 

MJ64

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Koska on ruotsalainen, vai? Eriksson on tasaisen varma suorittaja, joten tuskin on ainakaan kovin pahasti Ramin hampaissa ollut.

Ei vaan koska on auttamattomasti liian hidas. Jos kerran jalkoja haetaan ensi kauden joukkueelle niin Jocke ei näihin lukeudu. Kyllähän se osaa paikoista laittaa sisään, ei siinä mitään ja kantaakin meidän kultapottaa, tosin ei se hänen pistesaalis kuitenkaan mikään huikea ole. Siitä mulla ei ole mitään hajua miellyttääkö Raadon valmennustyyli häntä vai ei.
 

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Ei vaan koska on auttamattomasti liian hidas. Jos kerran jalkoja haetaan ensi kauden joukkueelle niin Jocke ei näihin lukeudu.

OK, perusteltuja syitä hakea uutta matoa koukkuun. Itse kommentoin sillä perusteella, että alkuperäisessä "tiedossa" oli kai kyse siitä, että nuo kymmenkunta pelaajaa haluavat itse pois Ramin jengistä. Itse olen ollut Erikssoniin tyytyväinen. Pelaa ammattimaisella asenteella, enkä usko suoritustason heittelevän valmentajan mukaan. Ei siinä mitään, nuorentamisen varaahan tuossa jengissä on. Jos kirves heilahtaa Jocken kohdalla, niin so be it.
 

Seesam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hifkin kesäloma taitaa alkaa tämän viikon sunnuntaina. Oliko muita kysymyksiä?

Näin veikkaan itsekin.

Edellisessä viestissäni esitetty kysymys oli ilmaistu retorisesti, joten eipä minulta taida (vieläkään) löytyä sinulta mitään kysyttävää. Hyvää keväänjatkoa ja toivottavasti olet vastaamatta mitään, jotta säästyisimme molemmat tältä turhanpäiväiseltä viestittelyltä.
 

Kyynikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
Koska olen aika vittumainen ja vaativa niin olen sitä mieltä että tämä oikeusprosessin aloittaminen Petua kohtaan on vain yritys kiillottaa Nybarin kilpeä. Että juu, kyllä olisi kausi mennyt paljon paremmin jo Petu olisi kunnioittanut sopimustaan, joukkuekin rakennettiin hänelle blaa blaa blaa. Nybondas teki parhaansa, kokosi joukkueen joka sopi Matikaisen pelitapaan jne. Selityksiä kaikki! Stigu määritteli loistavasti "mikä jäi käteen"-ketjussa mm. Nybondaksen pelaajahankintoja. Aivan paskaa työtä suorastaan!

Toivottavasti hallituksessa ei hämäännytä, vaan kylmästi uuden UTJ;n haku käyntiin ja Nybondas huut viittuun HIFK;sta!
 

Jermu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Koska olen aika vittumainen ja vaativa niin olen sitä mieltä että tämä oikeusprosessin aloittaminen Petua kohtaan on vain yritys kiillottaa Nybarin kilpeä.

Eli mielestäsi IFK:n olisi pitänyt tyytyä kohtaloonsa, ja katsoa räikeätä sopimusrikkomusta läpi sormien? Ihan vaan sen takia, että joku netissä 24/7 kitisevä nimimerkki pahoittaa (tästäkin) mielensä.

Kuten uutisoitiin, IFK oli pyrkinyt neuvotteluteitse hoitamaan asian, mutta kun ei paskahousuista ollut siihen, ainoa vaihtoehto oli mennä oikeuteen. Siellä sitten punnitaan, mikä paino on kirjallisella sopimuksella, ja kyllähän Petu tulee siinä turpaan ottamaan. Isompi kysymys on tietenkin se, kuinka paljon IFK:n katsotaan kärsineen vahinkoa.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
kyllähän Petu tulee siinä turpaan ottamaan. Isompi kysymys on tietenkin se, kuinka paljon IFK:n katsotaan kärsineen vahinkoa.

No siis ihan törkeästi! Tarkoitus oli mennä runkosarjassa top-3 joukkoon ja aina playoffeissa finaaliin asti. Nyt jos jäädään villikorttikierrokselle niin jää monta sataa tuhatta saamatta!

Myös Perraultin palkan voisi maksaa Petu, sehän sen tänne raahasi?
 

C.Orr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menneisyyden kahleista vapaa Jokerit
Kuten uutisoitiin, IFK oli pyrkinyt neuvotteluteitse hoitamaan asian, mutta kun ei paskahousuista ollut siihen, ainoa vaihtoehto oli mennä oikeuteen. Siellä sitten punnitaan, mikä paino on kirjallisella sopimuksella, ja kyllähän Petu tulee siinä turpaan ottamaan. Isompi kysymys on tietenkin se, kuinka paljon IFK:n katsotaan kärsineen vahinkoa.

Mä olen ihan samaa mieltä tästä ja on aivan oikein ettei HIFK alistu KHL:n huoraksi. Kirjallisia sopimuksia tulee kunniottaa ja allekirjoitukseen pitää pystyä luottamaan. Oli puhdasta rintamakarkuruutta PS:ltä lähteä vuolemaan ruplia ja jättää HIFK pulaan. Kyse oli puhtaasti oman edun tavoittelusta ja erityisesti rahallisesta edusta ja päätöksen asiasta teki PS itse. Olisi enemmän kuin toivottavaa, että sopimuksenrikkojia kohtaan tehtäisiin sm-liigajengien kesken kollektiivinen sopimus, että sanansa syöneitä sopimuksen rikkoja ei yksikään liigajoukkue palkkaa tulevaisuudessa. Joutuisi nämä moraaliltaan löyhät henkilöt punnitsemaan vaihtoehtojaan jatkossa entistä tarkemmin, kun taustalla kummittelisi pelko ammatinharjoittamisen rajoituksista.

Vaikka huhuja onkin kantautunut HIFK:n johtoryhmän ja PS:n henkilöongelmista ja luottamuspulasta oli HIFK kuitenkin valmis kunniottamaan omaa osuuttaan sopimuksesta, kun taas PS:stä näkyi takavalot sillä sekunnilla, kun oli vetänyt nimmarinsa Omskin paperiin.
 

Wicked

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Los Angeles Kings
Olisi enemmän kuin toivottavaa, että sopimuksenrikkojia kohtaan tehtäisiin sm-liigajengien kesken kollektiivinen sopimus, että sanansa syöneitä sopimuksen rikkoja ei yksikään liigajoukkue palkkaa tulevaisuudessa.

Tiedän itse ainakin yhden paskasakin ilmalassa jolla on aina omat säännöt ja sopimukset. Ei tulisi toimimaan tämän takia.
 

Paastainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP & 80-luvun HoNsU
No siis ihan törkeästi! Tarkoitus oli mennä runkosarjassa top-3 joukkoon ja aina playoffeissa finaaliin asti. Nyt jos jäädään villikorttikierrokselle niin jää monta sataa tuhatta saamatta!

Myös Perraultin palkan voisi maksaa Petu, sehän sen tänne raahasi?

Toisaalta kassaanhan tulee villikorttikierokselta "sairaasti" (2 kotipeliä, 8200 katsojaa ja lipun keskiarvo hinta 30€ = 492k€ )rahaa ja palstatotuushan on, ettei sääleihin olisi juututtu, jos PS olisi jatkanut.
Eli itseasiassa Petu on saama puolella :)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös