Ben-Amorille syyte pahoinpitelystä

  • 103 066
  • 530

Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Onko se lukeminen nyt niin hirveän vaikeaa. Otsikossa valehdellaan suoraan, että Peltonen halusi jutun menevän oikeuteen, vaikka hän nimenomaisesti sanoi että kirjallinen käsittely on hänelle ok. Se että Ville ei suostunut siihen, että halataan ja pyydetään anteeksi on sitten eri juttu ja mielestäni ihan kohtuullista sekin.

Samaan kiinnitin huomiota. Taitaa Ville olla päässyt täydellisesti pasilanpoikien ihon alle. Eikä sillä ole edes piilolinssejä.
 

Scharnhorst

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Samaan kiinnitin huomiota. Taitaa Ville olla päässyt täydellisesti pasilanpoikien ihon alle. Eikä sillä ole edes piilolinssejä.

Kirjoitin jo reilu tunti sitten ihan samasta, ja tämän jälkeen jo monta murrosikäistä Nikkerifania on käynyt kertomassa kuinka arvostus rapisee Peltosta kohtaan.

Mun mielestä ihan normaalia ilmoittaa ettei halua oikeuteen jos suostuu kirjalliseen menettelyyn. Tämähän on Villen puolelta sanottu sillä silmällä, että jos jollekkin toiselle taholle (BA) ei sopisi kirjallinen menettely ja mentäisiin oikeuteen.
 
Miten en ole ollenkaan yllättynyt, että juuri jullifaneilla on hankalaa ymmärtää edes suomalaista oikeuskäytäntöä.

Kirjallinen menettely ei tarkoita sitä, että asia "ei mene oikeuteen". Kirjallinen menettely on oikeuskäsittely. Se tarkoittaa sitä, että asia menee oikeuteen, vaikka fyysisesti sinne ei tarvitsisi mennä. Pelle Viltonen ei siis suostunut sovitteluun, vaan halusi Semirin oikeuteen.

Naurettava pelle koko jätkä.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Niin, itsekin vähän ihmettelen tätä, miksi sovittelu ei tullut tässä asiassa kysymykseen? Onhan niitä pahempiakin pahoinpitelyitä soviteltu SM-liigassa, mm. case Tommi Kovanen. Siinä sentään lyötiin ensiksi mailalla päähän ja tämän jälkeen vielä nyrkillä, lopputuloskin oli pahempi kuin tässä tapauksessa. Ketä tämä mahdollinen tuomio oikeasti palvelee?

No, tämä oikeuskäsittely on kuitenkin vain pisara meressä tässä asiassa, koska suurempi vahinko on tapahtunut jo aikoja sitten SM-liigalle ja se oli tuo kyseinen pelipäivä.
 

Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Miten en ole ollenkaan yllättynyt, että juuri jullifaneilla on hankalaa ymmärtää edes suomalaista oikeuskäytäntöä.

Helvetin hyvä tapa aloittaa oma puheenvuoro, onnitteluni.

Itse ymmärrän Peltosen toiminnan nimenomaan yksilön näkökulmasta - lajin kokonaiskuvan voi jättää tästä ulos. Toki jos sitä haluaa tuijottaa, niin siinä tapauksessa Peltosen toiminta on toki kyseenalaista ja kenties jopa haitallista.

Peilaan asiaa hypoteettisen, omakohtaisen tapahtuman kautta. Mikäli itse joutuisin tuollaisen hyökkäyksen kohteeksi (tapahtui se sitten missä tahansa) ja kokisin omasta mielestäni vääryyttä, lähtisin ehdottomasti viemään asiaa oikeuteen sovittelun sijaan saadakseni jonkinlaisen "hyvityksen" asiaan langetettavan rangaistuksen muodossa.

Toki näin jälkikäteen voidaan tekopyhästi todeta, että ehkä tämä hyvitys olisi pitänyt hakea telottamalla kauden avausmatsissa Ilmalan poikien ykkösketju. Se olisi kenties ollut monen mielestä lajin sisäinen tapa hoitaa asia ja kaikki olisivat olleet tyytyväisiä. Nyt mennään kuitenkin tällä sapluunalla ja uskoisin tämän olevan kuitenkin parempi tapa.

Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että mitä nopeammin tämä keissi saataisiin lopullisesti taputeltua ja sivuutettua, sen parempi, mutta minulla ei ole riittävästi ylimielisyyttä lähteäkseni haukkumaan Peltosta naurettavaksi pelleksi hänen valitsemansa toimintatavan vuoksi.
 

oliwa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Supercell
Miten en ole ollenkaan yllättynyt, että juuri jullifaneilla on hankalaa ymmärtää edes suomalaista oikeuskäytäntöä.

Kirjallinen menettely ei tarkoita sitä, että asia "ei mene oikeuteen". Kirjallinen menettely on oikeuskäsittely. Se tarkoittaa sitä, että asia menee oikeuteen, vaikka fyysisesti sinne ei tarvitsisi mennä. Pelle Viltonen ei siis suostunut sovitteluun, vaan halusi Semirin oikeuteen.

Naurettava pelle koko jätkä.

Suostuisitko sinä sovitteluun, jos joku pahoinpitelisi sinut ja aiheuttaisi sinulle aivovamman?

Minusta on hyvä, että käräjäoikeus antaa päätöksen SBA-Peltonen tapauksessa. Sen jälkeen tiedetään vähän tarkemmin mitä kaukalossa saa tehdä ja mitä ei.

Aika moni suomalainen kiekkoihminen on todennut, ettei SBAn teko kuulunut lajiin. Miksi siis vain SM-liigan kurinpidon pitäisi antaa asiassa tuomio?
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Sen jälkeen tiedetään vähän tarkemmin mitä kaukalossa saa tehdä ja mitä ei.

No mitä helvettiä? Eikös tuo tullut jo aika selväksi myös SM-liigan kurinpidon puolesta, ettei tämä ollut millään tavalla hyväksyttävä teko ja ei sitä ollut moni muukaan asia tuossa kyseisessä ottelussa. Ei siellä kaukalossa mikään villi länsi meininki ole kuitenkaan...

Sivuverkko: Aivotärähdys on sama asia kuin lievä aivovamma. Tärähdyksen kovuus tietysti vaikuttaa aivovamman suuruuteen...
 

Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Mitä IFK:n kannattajat odottivat, kun tämä tieto tuli ilmoille, että Peltonen ei suostunut sovitteluun? Olihan se ilmiselvää, että me Jokereiden kannattajat tullaan naureskelemaan Peltosen toimille. Peltonen lähinnä hankaloitti omaa asemaansa, jos tulevaisuudessa alkaa valmentamaan tai IFK sikailee vielä tällä kaudella.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Miten en ole ollenkaan yllättynyt, että juuri jullifaneilla on hankalaa ymmärtää edes suomalaista oikeuskäytäntöä..
Tosi onnistunut kuitti. Onhan se selvää, että varsinkin itähelsinkiläisille narrifaneille rikosoikeus ja oikeudessa istuminen on tutumpaa kuin nornaaleille, rehellisille ja kunnollisille kansalaisille,

Kuitenkaan tässä nyt mielestäni ole kysymys niinkään juridisesta puolesta vaan periaatteista ja julkisuudesta. Samalla tavalla tuomio tulee kirjallisenkin käsittelyn puolelta, mutta olisihan julkisessa oikeudenkäynnissä istuminen paljon isompi asia molempien osapuolten kanssa kun se, että asianajajat kirjoittelevat pari lippulappusta.

jos pitää Peltosen motiiveja arvella, niin epäilisin että kynnys suostua sovetteluun SBA:n kanssa olisi ollut pienempi jos ylemmästä organisaatiosta ei olisi valehdeltu ja vastuusta pakoiltu. Esim tapauksessa Kovanen - Sjögren oli tekijä aidosti pahoillaan ja sopi korvauksista uhrin kanssa. Nythän suhtautuminen oli lähinnä, että ei me olla Peltosta lyöty sitäpaitsi se itse aloitti. Todella hedelmällinen lähtökohta siis sovitteluun.
 

oliwa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Supercell
Niin, itsekin vähän ihmettelen tätä, miksi sovittelu ei tullut tässä asiassa kysymykseen? Onhan niitä pahempiakin pahoinpitelyitä soviteltu SM-liigassa, mm. case Tommi Kovanen. Siinä sentään lyötiin ensiksi mailalla päähän ja tämän jälkeen vielä nyrkillä, lopputuloskin oli pahempi kuin tässä tapauksessa. Ketä tämä mahdollinen tuomio oikeasti palvelee?

No, tämä oikeuskäsittely on kuitenkin vain pisara meressä tässä asiassa, koska suurempi vahinko on tapahtunut jo aikoja sitten SM-liigalle ja se oli tuo kyseinen pelipäivä.


Yksi syy on ainakin se, että jos asia olisi soviteltu, niin SBA olisi ollut "ensikertalainen" sitten kun seuraavan kerran jälleen vintti pimenee.

Nyt mies saanee sakkotuomion pahoinpitelystä. Sitten kun mies hakkaa seuraavan kerran jonkun pahaa-aavistamattoman vastaantulijan, joko kaukalossa tai vaikka taksijonossa, niin tuomio tulee olemaan jotain muuta kuin pelkkä sakko.
 

Scharnhorst

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Miten en ole ollenkaan yllättynyt, että juuri jullifaneilla on hankalaa ymmärtää edes suomalaista oikeuskäytäntöä.

Kirjallinen menettely ei tarkoita sitä, että asia "ei mene oikeuteen". Kirjallinen menettely on oikeuskäsittely. Se tarkoittaa sitä, että asia menee oikeuteen, vaikka fyysisesti sinne ei tarvitsisi mennä. Pelle Viltonen ei siis suostunut sovitteluun, vaan halusi Semirin oikeuteen.

Naurettava pelle koko jätkä.

Heh, sinullahan se tuntuu olevan vaikeaa ymmärtää. En itse ainakaan ole yrittänyt väittää että Ville ei olisi halunnut asialle oikeuden päätöstä, sehän nyt on mielestäni täysin selvää että sellainen haluttiin Villen toimesta/ puolelta. Sen sijaan kiinnitin huomioni siihen kun Te täällä tartutte tuohon että Ville ei halua olla oikeudessa paikalla jos saliin asiaa mennään käsittelemään. Kirjallinen käsittely ja siihen suostuminen tarkoittaa juuri sitä että annetaan oikeuden tehdä ns. kansliapäätös asiassa ilman varsinaista oikeudenkäyntiä.


Kerrotko vielä että miksi Peltosen olisi pitänyt suostua sovitteluun? Suostuiko teidän Lampinen aikoinaan kun Lähteenmäki sai tuomion? "vitun ämmä Lampinen kun ei pitänyt asiaa "lätkäscenen" sisäisenä".
 

N.Vidic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Seattle Seahawks, HIFK, Man Utd
Mitä helvetin väliä koko asialla ja sen käsittelyllä loppujen lopuksi on? Porukka vouhottaa ja parkuu, kun joku haastelee toista rosikseen. Millä ihmeen tavalla se koskettaa yhtäkään teistä? Kaikki tuntuvat ottavan asian niin henkilökohtaisesti, että kohta ei enää tiedä kuka on leiponut ketä.

Fakta on, että vahinko on jo tapahtunut. 230 peliä, ei yhtään rehellistä myllyä, ja silti kusenkeltainen lehdistö täyttyy joka kierroksen jälkeen "sikailua" koskevista otsikoista. Ei tämä jälkipyykki enää mitää muuta. Kukaan ei joudu linnaan ja aika kultaa muistot.

Koittakaa nyt leiristä riippumatta pistää jäitä hattuun. Narrit nauttikoon menestyksestä ensi kerran aikoihin ja me jullit kärvennytään paskakiekon kiirastulessa. Jos joku menettää yöunensa tai repii pelihousunsa tämän tapauksen johdosta, kertoo se kyllä enemmän henkilön itsensä henkisestä vahvuudesta. Etenkin jos sen tulee vielä tänne itku silmässä tunnustamaan.
 

C.Orr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menneisyyden kahleista vapaa Jokerit
Niin, itsekin vähän ihmettelen tätä, miksi sovittelu ei tullut tässä asiassa kysymykseen? Onhan niitä pahempiakin pahoinpitelyitä soviteltu SM-liigassa, mm. case Tommi Kovanen. Siinä sentään lyötiin ensiksi mailalla päähän ja tämän jälkeen vielä nyrkillä, lopputuloskin oli pahempi kuin tässä tapauksessa. Ketä tämä mahdollinen tuomio oikeasti palvelee?

No, tämä oikeuskäsittely on kuitenkin vain pisara meressä tässä asiassa, koska suurempi vahinko on tapahtunut jo aikoja sitten SM-liigalle ja se oli tuo kyseinen pelipäivä.

Olin juuri tulossa postaamaan samaa esimerkkiä Kovanen-Sjögren casesta, joka voidaan rinnastaa Peltonen-SBA caseen teon puolesta. Peltosen tapauksessa on syytä olettaa taustalla olevan käskytystä, kun taas Kovasen tapauksessa Sjögrenin teko oli spontaani.

Oman ymmärrykseni mukaan Peltonen halusi tapaukselle oikeuskäsittelyn siksi, että tutkinnan aikana syytekynnys ylittyisi myös Valtosen ja Lämsän kohdalla. Syytekynnys ylittyi lopulta vain SBA:n kohdalla ja ymmärtääkseni Peltosella ei ollut enää tässä vaiheessa mahdollisuutta sovitteluun.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Mitä IFK:n kannattajat odottivat, kun tämä tieto tuli ilmoille, että Peltonen ei suostunut sovitteluun? Olihan se ilmiselvää, että me Jokereiden kannattajat tullaan naureskelemaan Peltosen toimille. Peltonen lähinnä hankaloitti omaa asemaansa, jos tulevaisuudessa alkaa valmentamaan tai IFK sikailee vielä tällä kaudella.
Ihan niinkuin Jokerifanien suhtautuminen Peltoseen olisi muuttunut tippaakaan vaikka hän olisi sovitteluun suostunut. Ainoa keino, jolla jaffalan poikien takit kääntyisivät Peltosen suhteen olisi pelaajasopimus jokereihin, mutta sitä tuskin nähdään. En muista hirveästi kriittikiä edellisen viisitin aikana kuulleeni Ville "piilosikailuista"

Sinänsä ihan sama mitä kannattajat tulevat naureskelemaan. Itkekin tuskin maltan odottaa kun pääsen kysymään Valtoselta Jokereiden saadessa YV:n että jääkö Muse.
 

Titaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Toki näin jälkikäteen voidaan tekopyhästi todeta, että ehkä tämä hyvitys olisi pitänyt hakea telottamalla kauden avausmatsissa Ilmalan poikien ykkösketju.

Jos tällä IFK:n kaavalla oltaisiin lähdetty kostamaan ja hakemaan hyvityksiä, niin eikös Jokereiden olisi pitänyt kostaa jonkun Salmen hyökkääminen I. Filppulan päälle? Ilari Melart kävi syyttä Jarkko Ruudun päälle, Ville Peltonen sen hyväksyi. Ben-Amor kosti tämän tapauksen, kohteena Peltonen. Salmi kosti Ben-Amorin tempun Filppulalle. Kummalle pallo jäi? Ja heti sarja-avauksessa IFK:n Eriksson teloi Ben Eavesin käden rikki, eli siis Jokereiden olisi pitänyt seuraavassa kohtaamisessa kostaa se Erikssonille?
 
Tosi onnistunut kuitti.
Kieltämättä oli.

Onhan se selvää, että varsinkin itähelsinkiläisille narrifaneille rikosoikeus ja oikeudessa istuminen on tutumpaa kuin nornaaleille, rehellisille ja kunnollisille kansalaisille
Töölö ei kuulu "itähelsinkiin" (lainausmerkeissä, koska kirjoitusasu lainattu sinulta).

Kuitenkaan tässä nyt mielestäni ole kysymys niinkään juridisesta puolesta vaan periaatteista ja julkisuudesta. Samalla tavalla tuomio tulee kirjallisenkin käsittelyn puolelta
Ahaa, ensin siis kirjoitat:
Otsikossa valehdellaan suoraan, että Peltonen halusi jutun menevän oikeuteen, vaikka hän nimenomaisesti sanoi että kirjallinen käsittely on hänelle ok.
ja kun sinulle selvennetään ja opetetaan miten suomalainen oikeus toimii ja tajuat itsekin miten naurettavia juttuja kirjoitat, alatkin selitellä ihan muuta.

Olemmeko nyt siis yhtä mieltä ja oletko siis ymmärtänyt suomalaisen oikeuskäytännön:
Ville "minut on raiskattu ja minulla on aivovamma" Peltonen halusi asian oikeuteen (toisin kun tuossa aiemmin väität) eikä suostunut sovitteluun.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Ei suostunut sovitteluun, eli halusi SBA:lle rikostuomion, mutta ei myöskään vaatinut varsinaista oikeudenistuntoa pidettävän, mikä olisi isompi vaiva ja julkisuusarvoltaan jopa suurempi "tuomio" SBA:lle ollut,
 

King Jeremy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool, Bayern München ja Boston Celtics
Töölö ei kuulu "itähelsinkiin" (lainausmerkeissä, koska kirjoitusasu lainattu sinulta).

Jos viittaat Danan mahdolliseen kirjoitusvirheeseen, niin hänen ilmaisunsa on täysin oikea. Suosittelen, että nykäiset äidinkielen opettajaasi hihasta, ja kysyt häneltä neuvoa.

Itse asiaan en lähde ottamaan kantaa. N. Vidic tyhjensi pajatson jo kommentillaan.
 
No niin, kuulostaa jo ihan erilaiselta kun se aiempi:
"Otsikossa valehdellaan suoraan, että Peltonen halusi jutun menevän oikeuteen, vaikka hän nimenomaisesti sanoi että kirjallinen käsittely on hänelle ok."

Otsikossa ei siis valehdeltu yhtään mitään, oikeuskäytäntökäsityksesi oli vain puutteellinen, kuten muutamalla muullakin jullifanilla.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | isn't
Jäitä hattuun nyt, leiristä riippumatta! Internetissä riiteleminen on aivan helevetin tyhmää, koska vaikka "voittaisikin" niin silti näyttää tyhmältä. Tämä lienee edelleen keskustelupalsta.

On täysin ViPen oma asia haluaako hän oikeuden kannan kokemaansa kaltoinkohteluun vai ei tai haluaako hän mennä oikeuteen vai ei. SBA on tunnustanut tekonsa ja siten todennut (nyt tarkkana!) syövänsä sen paskan mitä hänelle tarjotaan. Sanoisin että sillä sipuli, ja nyt voidaan kummassakin joukkueessa keskittyä olennaiseen. Tätä ei dana77:n hölmöt itähelsinkitrollit tai Sivuverkon raivoamiset muuta miksikään.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää

Red Machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
SBA on tunnustanut tekonsa ja siten todennut (nyt tarkkana!) syövänsä sen paskan mitä hänelle tarjotaan.

No selvishän tämäkin. Semir lähtee Cacan laumaan ensikaudeksi, siellä ei paljoa paina sakkotuomiot.

Väsynyt on aihe joo. Internetpalstalaiset reagoi puolin ja toisin. Tuleeko vielä se päivä jolloin tämänkin aiheen kimpussa ovat vain Jokeri+HIFK-fanit, muiden väsyessä edes ottamaan enää kantaa?

Ville sitä, Ville tätä. Semir tuolla, Semir täällä. Plääh. 1.9.2012 oli paska päivä kaikille osapuolille.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
"- Mikäli asia käsitellään oikeudessa, toivon, että minun ei tarvitse tulla paikalle oikeuteen."

Veltto kaveri, luulisi että edes puhtaasta mielenkiinnosta olisi raahautunut paikanpäälle kuuntelemaan itseään koskevan asian käsittelyä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös