Mötley Crüe Suomeen!

  • 73 642
  • 415

expertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brodeur, Hughes bros., Dawson Mercer, NJD, HPK
Sytyttipä Helsingissä

Täytyy vielä näinkin jälkikäteen herkistellä, että olipas veto mötiköiltä the jäähallissa.

Mitä muuta voi konsertilta kaivata kuin:

1. Helvetisti pyroja
2. Vain tunnetuimmat biisit
3. Vitun lujaa

ja

4. Breasts!

Enpä uskaltanu odottaa, että kohta 4 täyttyy. Mutta kyllä ne härmäläisetkin rintsikat sai kyytiä kickstart my heartin kohdalla. Toivotaan että vieressä kuoriutunut likka oli täysi-ikäinen, koska vaikutti toiminnallaan allekirjoittaneen ryhtiin sen verran muutosta. Muuten hävettää...

Kaikenkaikkiaan loistava liveveto, vaikkei ihan suurin suosikkibändi olekaan.
 

Crueman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Man Utd, Los Angeles Lakers
Sixx:A.M.

Kun mötikät viettää pientä hiljaiseloa(vaikka Vince mainitsikin haastattelussa, että studioon mennään tammikuussa), otetaan Sixx:A.M. tarkasteluun.

Kyseessä siis projektibändi jossa laulaa James Michael, jonka kanssa Nikki Sixx on tehnyt sekä Mötleylle, että muille bändeille biisejä sekä kitarassa LaLa-landin oma Jussi69 eli DJ Ashba. Uuden polven kitaravirtuoosin menneisyydestä löytyy mm. Beautiful Creatures, jota levy-yhtiö yritti puskea isolla rahalla maineeseen mm. Ozzfestin päälava-aktina. No ei tainnut kuitenkaan tärpätä...

Levy on soundtrack kirjaan Heroin Diaries, jossa Nikki käy päiväkirjamerkinnöillään läpi vuoden 1987 ja pahimmat heroiinikoukutuksensa. Kirja on paikoitellen hyvin The Dirt-henkistä tarinointia, eli mielenkiintoista juttua rock'n'roll-elämästä riittää mm.Slashin kertomana. Kannattaa siis ehdottomasti tsekata.

Itse soundtrack on aika kaukana Mötley Cruesta ja levyltä löytyy hyvinkin eri tyylisiä biisejä, kuitenkaan kokonaisuutta hajoittamatta. Radio Rock on soittanut Life is beautifulia aika antaumuksella, joten se lienee monille tuttu biisi. Muita mainitsemisen arvoisia ovat mm. Pray for me, Tomorrow sekä toinen sinkku Accidents can happen. Suosittelen tutustumaan, jos ei vielä ole levyä hankittuna. Eikä välttämättä kannata odotella Shout at the Devil part II:sta...

Onko muita bändistä innostuneita?

Life is beautiful: http://www.youtube.com/watch?v=MJDDxHIaaVk&feature=related

Accidents can happen: http://www.youtube.com/watch?v=Nan4Kdtz-9w
 
Onko muita bändistä innostuneita?

Levyn omistan ja onhan se tautisen kova lätty. Mötiköiden tuotannosta jonkin verran tykkään myöskin, mutta kyllä tämä ajaa paljon edelle. Voisi sanoa, että aika puskista tullut yhtye, mutta syksyn pimeimpinä iltoina pitkillä bussireissuilla kolahtanut kovaa.

Hieman lapsellinen kun olen, niin pystyy osittain joihinkin lyriikoihin samaistumaan oman sairauteni kanssa. Sanoitusten taustat kertovat tietenkin ihan jostain muusta ;)

LIB:n ja Accidents Can Happenin lisäksi muita loistavia raitoja ovat ehdottomasti levyn paras biisi, yksinkertainen, mutta niin kaunis Girl With Golden Eyes ja viime aikoina auennut Courtesy Call.
 

Crueman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Man Utd, Los Angeles Lakers
Ja ylös.

Puolen minuutin pätkä kuultavissa uudesta biisistä The Saints of Los Angeles.

http://www.youtube.com/watch?v=LEmENjnxaNk

Lyhyt on otos, mutta lupaavalta tuntuu. Hieman Wild Side-tyylinen riffi, myös Primal Scream kummittelee takaraivossa.

Levy nimeltään The Dirt ilmestyy 8.7. ja 15.4. on luvassa lehdistötilaisuus, jossa huhujen mukaan julkistetaan Cruefest-festivaali Ozfestin tyyliin. Mukana olevia bändejä on Buckcherry, Drowning Pool, Papa Roach ja joidenkin spekulaatioiden mukaan myös Sixx A.M. Viimeiseen en kyllä jaksa uskoa, Zakk Wylde-tyylinen kahdessa bändissä illan aikana vetäminen ei jotenkin tunnu toimivalta ajatukselta Nikki Sixxin kohdalla.

Kiertue alkaa 4.7. jos nämä kaikki yllämainitut huhut siis pitävät paikkaansa ja voisi kuvitella, että tällekin puolelle lätäkköä rundi saapuu. Tommy Lee oli jollekin ruotsalaisfanilleen jo maininnut, että keikkaa olisi luvassa...
 
Viimeksi muokattu:

White Wolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
AC/DC
Ja ylös.

Puolen minuutin pätkä kuultavissa uudesta biisistä The Saints of Los Angeles.

http://www.youtube.com/watch?v=LEmENjnxaNk

Lyhyt on otos, mutta lupaavalta tuntuu. Hieman Wild Side-tyylinen riffi, myös Primal Scream kummittelee takaraivossa.

Levy nimeltään The Dirt ilmestyy 8.7. ja...


Mjoo...
Tosiaankin heti ensimmäisen tuli mieleen tuo Wild Side tuosta uudesta biisistä.
Mutta mikäpäs siinä. Hyvä, että veivaavat albumia ulos.

Tulihan tuota sillon muutama vuosi sitten keikallakin käytyä. Jos uudestaan tulevat, niin pitää laittaa taas harkintaan. :)
 

Crueman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Man Utd, Los Angeles Lakers
Saints of Los Angeles

Nyt on video sitten ulkona ja kyllähän toi biisi on aivan helvetin kova.

http://vids.myspace.com/index.cfm?f...&MyToken=80c8d6d3-d115-4c89-9c52-1b53b37ce40d

Levy tulee 17.6. ja kiertue alkaa 1.7. jenkeissä, mukana Buckcherry, Papa Roach, Sixx:AM sekä Trapt. Tuplavuoroa pukkaa siis Nikkille.

Tuossa julkistamistilaisuudessa esitettiin kysymys, tuodaanko sama paketti myös eurooppaan. Tilannetta katsellaan ilmeisesti sitten kun nähdään, miten homma lähtee pyörimään. Maistuisi kyllä.
 

Crueman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Man Utd, Los Angeles Lakers
MotY

Nyt on Mutherfucker of the Year-video nähtävissä. Saapa nähdä, kuinka käy radiosoiton kanssa, vaikkakin kyllähän tummien poikien musiikissakin bleeppaillaan rumat sanat poies.

http://www.roadrunnerrecords.com/blabbermouth.net/news.aspx?mode=Article&newsitemID=102857

Vielä ei ole kuulunut kummempia huhuja euroopan kiertueesta, mutta jenkkirundi + levy on ollut ihan kohtuullinen suksee, joten eiköhän sitä ole luvassa joskus alkuvuodesta.
 

Nickelback

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NHL yleisesti
Tuo levy oli kyllä kohtailainen pettymys. Saints of Los Angeles tykitti helvetin kovaa, joten menin ihan täpinöissäni ostamaan levyä kaupasta. Tuntuu että tuo biisi on ihan irrallinen koko levyyn verrattuna joka oli aika tasapaksua massaa. Kuuntelin levyn varmaan 15 kertaa putkeen, ajatellen, että kyllä ne tästä aukeaa, mut ei... Ei vaan sytyttäny.

Hienoa silti että väsäävät levyjä.
 

BobbyFromMars

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ittellä odotukset kyseistä levyä kohtaan oli aika maltilliset. Ehkä siitä syystä levy yllätti ihan positiivisesti. Saints Of...-biisi nyt vähän erottuu muuten tasasesta materiaalista. On oikeastaan ainoa radiobiisiksi soveltuva kyseiseltä lätyltä.

Muuten levy on erittäin tasapainoinen tuotos. Omasta mielestä ainakin yksi bändin yhtenäisimmistä levyistä, ei nouse montaa biisiä selvästi ylitse muiden eikä mitään räikeitä täytebiisejäkään ole joukossa. Jos nyt ei sitä introbiisiä lasketa.

Hienoa tosiaan, että jätkät jaksaa vielä uuttakin materiaalia tuottaa...
 

Joope

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Itsekin hankin tuon levyn heti kun vain Suomeen myyntiin tuli. Saints of Los Angeles oli tullut jo kuultua aiemmin ja sen perusteella uskalsin odottaa albumilta enemmän kuin Generation Swinelta ja New Tattoolta. Tosin Generation Swineä huonommaksi on paha pistää. Joka tapauksessa olen todella positiivisesti yllättynyt levyn tasosta. Ehdottomasti parasta Mötleytä sitten Dr. Feelgoodin. Yhtään ns. turhaa kappaletta ei mielestäni levyltä löydy ja kokonaisuus on muutenkin hyvä ja ehjä. Erityisesti itselleni ovat kolahtaneet Just Another Psycho ja Mutherfucker Of The Year. Lisäksi Goin' Out Swingin' ja The Animal In Me ovat varsin hyviä biisejä.
 

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Ketjua pinnalle.

Rock`n Rollin pahat pojat siis saapuvat Suomeen kesäkuussa, tässäpä linkkiä: http://www.mesta.net/musa/uutiset/?aid=24204

Mötikät ovat siis Rockin` Helsingin pääesiintyjä. Ulkoilma keikka siis ja saas nähdä tuleeko tuonne lähdettyä, todennäköisesti tulee. Olen kuitenkin sitä mieltä, että hallikeikat sopivat jotenkin Mötleyn tapaiselle bändille enemmän ja kun puhutaan tästä bändistä niin päivän kunto ratkaisee paljon. Youtubesta olen kurkkinut, että meno on edelleen kova, vaikka joskus kieltämättä olisi vielä pari oktaavia lujempaakin vedetty.

Joka tapauksessa hyvä, että tulevat nyt Suomeen, koska olin Porissa Sonispheressä toissakesänä pettymässä, kun eivät soittanetkaan myrskyn takia. Sopii toivoa, että Vince ja kumppanit nousevat tällä kertaa estraadille.

Viime aikoina tullut enemmän Nikkin Sixx. AM-bändiä kuunneltua, mutta Mötley Crüe menee aina!
 

Leitti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Wild, SaiPa, RM
Iha helveeeeeeeeeeetin mahtava juttu! Ainoa mikä meinaa latistaa on se, että tammikuussa alkaa intti ja voi vittu jos jää näkemättä sen takia... No lipun ostan jokatapauksessa ja sitten toivotaan parasta ja pelätään pahinta.
 

Vercetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Loistojuttu, että äijät jaksavat vieläkin (yrittää) raahautua tänne Suomeen asti! Omalla kohdallani odotukset ovat erittäin korkealla, ja kolmas kerta toivottavasti toden sanoo, kun ensimmäisellä kerralla minä en selviytynyt katsomoon asti ja toisella kerralla bändi ei selviytynyt lavalle asti.
 

Mats Bedö

Jäsen
Suosikkijoukkue
TrailBlazers, HIFK, Bruins & Raiders
Loppukesasta tuli nahtya Motley taalla kotikulmilla ihan lavan edesta ja ihan v*tun hauskaa oli. Nyt sitten helmikuussa pitais menna taas lavan eteen "pahamaineiseen" Jointiin Vegasiin katsomaan kundeja uudelleen. Tushkin maltan odottaa...
 

Liitteet

  • Nikki6.jpg
    Nikki6.jpg
    65,7 KB · kertaa luettu: 708

Pavlikovsky

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Ketäs on tulossa huomenna tsekkaamaan Kaisaniemen puistoon rock`n rollin pahoja poikia, Mötley Crüeta? Lipunmyynnistä en tiedä, mutta luulisi näiden äijien keräävän kansaa nyt kun edellinenkin suunniteltu keikka peruuntui (tosin herrojen omasta mukavuudenhalusta johtuen). Muutenkin näistä herroista ei aina tiedä milloin tulevat lavalle ja milloin eivät, joten niin kauan kun ei Neiliä, Marsia, Sixxiä ja Leetä lavalla näy, niin vähän saa pelätä.

Itse en Mötley Crüen mikään tosifani ole, enkä nyt juurikaan 80-luvun tukkahevin, mutta Twisted Sistereitä ja Mötiköitä yms. nostalgiabändejä on tullut aktiivisesti kuunneltua ja kyllä ne tietyllä tavaa potkivat, vaikken genren suurkuluttaja olekaan. Ei-musiikilliset seikat ja muut uhoamiset olen jättänyt omaan arvoonsa.

Tosiaan jos ne Twistarit tuonne olisi vielä saatu, niin kasari-tanssit olisivat olleet melko täydelliset.
 

GeneRation

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ketäs on tulossa huomenna tsekkaamaan Kaisaniemen puistoon rock`n rollin pahoja poikia, Mötley Crüeta?

Itse ostin eilen huuto.netistä liput, myyjä sanoi lähettävänsä pikakirjeenä tänä aamuna, toivottavasti tulee huomiseksi! Sattumalta olin töistä ottanut vapaata perjantaiksi, enkä ole ennen mötiköitä nähnyt, niin ihan innolla olen menossa. Kickstart my heart on yksi kovimpia biisejä ikinä ja muutakin hyvää matskua bändiltä löytyy melko paljon.
 

Vercetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Kyllä, toinen keikkamatka Helsinkiin tulossa tällä (työ)viikolla. Lippu Mötikän keikalle on ollut taskussa kaksi kertaa aiemminkin, mutta kummallakaan kerralla en ole bändiä nähnyt. Jännäksihän se taas siis menee, eikä pienintäkään hymynkaretta ole syytä päästää naamalle ennen kuin äijät astuvat todistetusti lavalle.

Kuulopuheiden perusteella vetävät noin kahden tunnin setin, mikä tuli ainakin minulle positiivisena yllätyksenä. Tämä sisältää toki vartin rumpusoolon ynnä muun säädön, mutta eiköhän huomenna saada kunnon show!
 

Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Lipunmyynnistä en tiedä, mutta luulisi näiden äijien keräävän kansaa nyt kun edellinenkin suunniteltu keikka peruuntui (tosin herrojen omasta mukavuudenhalusta johtuen).

Tästä lisää informaatiota? Mitä keikkaa tarkoitat?

Kyllä, olen menossa tänään keikalle minäkin. Tottakai.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Veikkaisin vuoden 2010 Sonisphereä Porissa, jossa myrskyn takia peruivat keikkansa.

Jos Pavlikovsky tarkoitti tosiaan Porin hirmumyrskyä, lavan tuhoutumista ja kuolonuhreja vaatinutta tilannetta, niin en itse käyttäisi sanaa "mukavuudenhalu" Mötley Crüen keikan peruuntumiseen. Aika rankka tilannehan tuo oli.

No, Kaisaniemessä ei tarvitse pelätä kuin puskassa vaanivia tummapintaisia pakkorakastelijoita, ja tuskin nämäkään mötiköiden päälle käyvät, elleivät luule pitkätukkaisia meikattuja tyyppejä naisiksi. Jotkut naisfanit olivat kuulemma yötä myöten jonottaneet Kaisaniemeen, tuommoisen luulisi olevan jo seksuaaliterveydelle vaarallista.

Jännä ilmiö sinänsä tuo yön yli jonottaminen jonkun bändin keikalle eturiviin. En oikein tuota ymmärrä, muusikothan ovat vain muusikoita eivätkä sen kummempia ihmisiä kuin muutkaan.
 

Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Jos Pavlikovsky tarkoitti tosiaan Porin hirmumyrskyä, lavan tuhoutumista ja kuolonuhreja vaatinutta tilannetta, niin en itse käyttäisi sanaa "mukavuudenhalu" Mötley Crüen keikan peruuntumiseen. Aika rankka tilannehan tuo oli.

Jep. Mötiköiden soittokamat menivät myös pillun päreiksi tuon episodin aikana ja Nikki Sixx kertoi haastattelussa, että heitä ei edes haluttu viedä Poriin.
 

Jokeriarska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Keikan settilista tänään:

1. Wild Side
2. Live Wire
3. Too Fast For Love
4. Saint of Los Angeles
5. Shout at the Devil
6. Don't Go Mad
7. Same Ol' Situation
8. Looks That Kill
9. Piece of Your Action
10. Primal Scream
11. Smokin' in the Boys Room
12. Dr. Feelgood
13. Girls, Girls, Girls
14. Home Sweet Home
15. Kickstart My Heart

Hyvässä keikassa ainoa pettymys se, että loppuhuipennus jäi puuttumaan eli encoret. Muutenhan tuolla tuli varmaankin suurin osa niistä toivotuista biiseistä.
 

ufon_kaakao

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Sebastian Aho
Tulipahan Mötyrikin nyt nähtyä. Ihan hyvinhän ne veti ja jei for kasari, mutta tähän maailmaan mahtuu niin paljon parempia bändejä joita haluaisin kuulla, että lipsahti vähän säälipillun puolelle. Noh kyllähän kikkelistarttaa mun sydän jytisi ihan kiitettävästi jne. GG anyhow i believe.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös