Vince näyttää nykyään floridalaiselta eläkeläiseltä, ja Mickistä on vaikea sanoa, elääkö mies vielä, mutta onneksi Nikki ja Tommy ovat edelleen melko vetreässä kunnossa. Pakkohan noita varhaisnuoruuden "sankareita" on mennä taas katsomaan. Mötley Crüe on vanhanakin sellainen bändi, josta tulee yhä hieman vaarallinen fiilis.
Yleensä kymmeniä vuosia veivanneet rockbändit ovat yhtä vaarallisia kuin kuppi lämmintä maitoa. Tämä koskee myös Rolling Stonesia, jolla ei sentään ole kovin puhtoinen historia silläkään, mutta Mötiköissä on edelleen jotain vaarallista, arveluttavaa ja paheksuttavaa, mitä ei vain voi pestä pois. Eli sitä, mistä rockissa on alun perin ollutkin kyse. Ja onhan äijillä omat kyseenalaiset meriittinsä: Vincen känniajelut ja Razzlen tappaminen, Nikkin huumekuolemiset ja kuolleista heräämiset, Tommyn vaimonhakkaamiset ja vankilareissut jne. Jos joku ei ole lukenut kaikkien aikojen parasta ja värikkäintä rock-historiikkiä "The Dirt", niin kehotan lukemaan pikaisesti. Aivan saatanan hauska ja mukaansatempaava rock-kirja, jossa on toki myös tummat sävynsä.
Mötley Crüe on kuin valkokärpässieni, siitä ei saa myrkkyjä pois keittämälläkään. Sillä fiiliksellä lähdetään jäähyväiskeikalle!
PS: Ai niin, pitikö puhua musiikistakin? Mötikät eivät jää historiaan suurina uudistajina tai virtuooseina, mutta sellaista yksinkertaista, tehokasta hardrock-junttausta äijät ovat osanneet tehdä. Tarttuvia melodioita, helppoja hokemia ja silkkaa voimaa - mitä parhainta aivot narikkaan-rockia. Ja eikös se rock alun perin ollutkin juuri sellaista...