Mötley Crüe Suomeen!

  • 73 636
  • 415

Rebel

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsinki
Shout at the Devil!

Oli kyllä huikea keikka. Kaikki tarvittava näytettiin, myös Tommy Leen toimesta saatiin muutama neito esittelemään maitorauhasiaan. Kaikenkaikkiaan nelikko oli kyllä valtavassa tulessa, ihan hemmetin hyvä keikka. Alkoi 21.30 ja loppui hieman 23.30 jälkeen. Eikä oikeastaan mitään taukoja, vaan täyttä mättöä koko show. Nimenomaan show on kuitenkin todella tärkeää Mötleyn musiikissa ja sitä todella nähtiin.

Stadin hallin yleisö eli todella hyvin mukana keikassa, turkulaiset saavat sitten kertoa huomenissa, miten paljon kehuja saivat bändiltä. Odottelen, että teillekin sanotaan turkulaisen yleisön olevan maailman parasta ja juuri tämän illan keikan paras keikka ikinä. Missään.

Todellista rock-meininkiä, tissejä, viinaa ja rokkia. Sitä tultiin katsomaan ja sitä saatiin. Oli kyllä joka euron arvoinen tämä keikka.
 

xXx

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät ja fyysinen peli
Viestin lähetti Rebel
Odottelen, että teillekin sanotaan turkulaisen yleisön olevan maailman parasta ja juuri tämän illan keikan paras keikka ikinä. Missään.

Toi on aina hauska aspekti! Silti on aina ihan pähkinöinä että, ollaan me vaan NIIN hyvä yleisö...
 

Erling

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Kiekko-Espoo, Arsenal, Honka
Ai Saatana.
Ihan vitun kova keikka. Bändi oli parhaimmillaan ja yleisö oli helvetin hyvin messissä kokoajan. Uskomaton fiilis. Vieläkin ihan tärinöissä, ei pysty sanomaan mitään järkevää. Pää räjähti.

nim. mul on nikki sixxin vesipullonkorkki!!!!

PS. We are The MÖTLEY FUCKIN' CRÜE
 

KPL

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Q
Viestin lähetti masaman

Juu, rupee Sixx olemaan vissiin kyllästynyt tohon Andyn itkuun. Oliskohan ollut joku Iltalehti tms. joskus aikoja sitten kun käski Andyn kasvaa aikuiseksi, koskien tuota Razzlen tapahtumaa...

Andyhan ei ole itkenyt mitään, vaan Mike.

Keikka oli loistava. Yleisö oli loistavasti mukana ja bändi soitti hyvin.
 

White Wolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
AC/DC
Jepulis ja JEE!

Noniin...Just kotiuduin sitten Ouluun takas.

Ja keikka oli aivan törkeän hyvä!!!! Enpä oo tuommosessa showssa ollu aikasemmin.
Yleisö oli hyvin mukana - paitsi oli kyllä monia ainakin takakaarteen katsomossa jotka vaan istu koko keikan ja ei pitäny mitään ääntä (luuliko ne olevansa jossain teatteriesityksessä??). Ite huusin niin perkeeleesti koko ajan ja perse ei ollu penkissä ollenkaan! Eli tunnelma ois voinu olla vielä vähän parempikin, jos kaikki ois ollu messissä.

Mitenkähän Turussa käy?? Onko kuinka täys/tyhjä katsomo. Jäähalliinkinhan ois mahtunu vielä porukkaa? Ainakin tyhjiä penkkejä oli..

Mutta oli unohtumaton meno&meininki. Jätkät osaa hommansa kunnolla... Mick näyttää toipuneen lokakuiusesta lonkkaleikkauksesta täysin. Käveli lavalla niinku miehet. Saateri! Propsit siitä...
 

Jude

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Roosters U13
Re: Jepulis ja JEE!

Viestin lähetti White Wolf
Yleisö oli hyvin mukana - paitsi oli kyllä monia ainakin takakaarteen katsomossa jotka vaan istu koko keikan ja ei pitäny mitään ääntä (luuliko ne olevansa jossain teatteriesityksessä??). Ite huusin niin perkeeleesti koko ajan ja perse ei ollu penkissä ollenkaan! Eli tunnelma ois voinu olla vielä vähän parempikin, jos kaikki ois ollu messissä.

Takakaarteen katsomoissa järkkärit vaativat ihmisiä istumaan. Keikka oli kerrassaan mainio, vaikka happi meinasi loppua puolenvälin paikkeilla. Saunditkin saatiin alun puuron jälkeen toimimaan kelvollisesti. Tommy Leellä mahtoi olla kuuma liekkien keskellä. Jo Shout at the Devilin aikana mietin, että miten herra kestää kuumuuden. Jägermeister ei kuitenkaan ole ihan janojuoma, tai mistä minä Tommysta tiedän.

Jos jotain miinusta pitää löytää, niin Tommy Leen "Greatest f***ing crowd f***ing ever" alkoi tietyn rajan jälkeen puuduttamaan. Olutpisteiden määrä (1) saa myöskin pitkän miinuksen.
 

White Wolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
AC/DC
Re: Re: Jepulis ja JEE!

Viestin lähetti Jude
Takakaarteen katsomoissa järkkärit vaativat ihmisiä istumaan. Keikka oli kerrassaan mainio, vaikka happi meinasi loppua puolenvälin paikkeilla.

....

Olutpisteiden määrä (1) saa myöskin pitkän miinuksen.


Vai vaadittiin ihan istumaankin??? Ei mulle ja kaverille mitään tultu sanomaan. Perse nousi penkistä heti ku Mötikät rupes suunnittelemaan lavalle tuloa ja seuraavan kerran istuttiin kun päästiin hallilta baariin oluelle. (edit: ja oltiin takakaarteen katsomossa, A7)
Järkkäristä kiinni? Vai oonko mää vaan niin pahan näkönen että ei uskalla järkkärit tulla sanomaan? :)

Olut pisteitä ois kyllä saanu olla muutama lisää.
 

Veikko

Jäsen
Viestin lähetti Rebel
Shout at the Devil!

Oli kyllä huikea keikka. Kaikki tarvittava näytettiin, myös Tommy Leen toimesta saatiin muutama neito esittelemään maitorauhasiaan. Kaikenkaikkiaan nelikko oli kyllä valtavassa tulessa, ihan hemmetin hyvä keikka. Alkoi 21.30 ja loppui hieman 23.30 jälkeen. Eikä oikeastaan mitään taukoja, vaan täyttä mättöä koko show. Nimenomaan show on kuitenkin todella tärkeää Mötleyn musiikissa ja sitä todella nähtiin.

Stadin hallin yleisö eli todella hyvin mukana keikassa, turkulaiset saavat sitten kertoa huomenissa, miten paljon kehuja saivat bändiltä. Odottelen, että teillekin sanotaan turkulaisen yleisön olevan maailman parasta ja juuri tämän illan keikan paras keikka ikinä. Missään.

Todellista rock-meininkiä, tissejä, viinaa ja rokkia. Sitä tultiin katsomaan ja sitä saatiin. Oli kyllä joka euron arvoinen tämä keikka.

Tämä kirjoitus kuvaa Turunkin keikkaa aika täydellisesti. Huikea keikka tosiaankin! Turun tytöt pistivät ilmeisesti Helsinkiä paremmaksi jos tuo "muutamat" pitää paikkaansa :)

Eipä ole valittamista yleisöstäkään, hienosti oltiin mukana ja ääntä lähti.

Ja kyllä, oltiin me paras yleisö taas. Tai itseasiassa Tommy kehui (näiden molempien Suomen keikkojen perusteella) koko Suomea (vitut Amerikasta jne), ei vain Turun yleisöä.

Crüemanin sanoin: Vittu! Kovin. Ikinä. Missään.

nimim. Nikki Sixx roiski/sylki vettä mun päälle! :)
 

masaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Fc nimetön
juu

Kyllä jätkät tuntee maailmansa, perkele!

Siinä vaiheessa varmaan viimeinenkin nuija innostu ku nousi 5-6 metriset lieskat rumpujen tahtiin ilmoille, heh.

Oli oikein ameriikan meininkiä... Täytyy kyllä sanoaa, että toistaseks en ole parempaa menoa nähnyt.

Juu, on siinä suomipojalla oppimista miten laitetaan shöy pystyyn.

Tissejä sai nähdä taas yhdeksi päiväksi ihan kiitettävästi:D

Mitenkäs helssingissä? Jouduttiinko eturivistä nostelemaan pökertyneitä naisia turvaan? Turkkusessa varmaan siinä kymmenisen fiimeiliä haettiin turvaan...


Ei noi lämppärit oikein sytyttäny, yksikään, mutta kai se oli sitä kliimaksin odottelua sitten....tiedä häntä, vai oliko ne vain paskoja:)

niin!! Kickstart my heart oli aivan ykkönen!!
 

masaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Fc nimetön
Viestin lähetti Pressiboxi
Mars oli jo kasarivuosina yksi skenen paskimpia kitaristeja. Todellinen tumpelo joka toki komppaa pörisevällä soundillaan tukevasti mutta jonka pitäisi unohtaa soolot kokonaan. Edes miljoonan dollarin rytmiryhmä Sixx - Lee ei sitä ulinaa saa paikatuksi. Vähänpä taidan veikata että 2005 kuulemme PA:sta joko a) haamukitaristia verhon takaa tai b) soundcheckissa äänitettyjä kitaraosuuksia...


Täytyy sanoa, että itsekin vähän pelkäsin asiaa, mutta kyllähän tuo marsupilami veti kunnon setit, saatana. Selkäkin oli sopivasti jumissa, mutta ei se haitannut menoa, ollenkaan. Olisi vaan saatana syönyt viime kuukautena jotakin kun näkyy lamput miehen läpitte:)

FUCK YEAH!
 

Juha Salminen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jos joku väittää ettei Turun keikka kannattanut niin tässä tuli kunnon näpäytys. Todellakin. Paras keikka ikinä missään!

Ihan tajuton meininki! Alun video oli hauskaa katseltavaa ja Shout muuten jytäsi niin tajuttoman kovaa. Sitä biisiä ei muuten täysin ymmärrä ennen kuin kuulee tuhansien ihmisten huutavan "SHOUT!"

Oikeasti. Ei voi sanoin kuvata. Eturivissä keskellä ja Mötley Crüe. Koko setti alusta loppuun aivan uskomatonta!

Nyt kun brassailulinjalle lähdettiin, niin tämä jätkäpäs saikin Nikkin vesiä suullisen naamalleen herran itsensä katsoessa aivan suoraan kohti ja tärkeimpänä kaikista, Sixxin pleku tarttui mukaan!

Lämppärit eivät oikein iskenyt. Private Line ei ollut parhaimmillaan. Heillä ihan OK keikka kyllä mutta soundit olivat ihan päin sitä itseään tai ainakin aivan liian hiljaa.
Thunderstone ei iskenyt sitten ollenkaan Tool of the devilin jälkeen.
In Flamesin aikana kyllä yllättäen oli hauskaa vaikken varsinaisesti bändistä pidäkään. Jotenkin päädyin hiuksia ravistelemaan niin tylysti että niskat jäivät todella kipeiksi. Flamesin Gelotte nauroi ihan mukavasti kun näki sivullekirjoittaneen ja parin frendin elämöinnin. Setin lopussa osoitin sitten häntä hymy korvilla ja peukkuhan sieltä nousi takaisin.
 

Pressiboxi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Palloseura
Viestin lähetti Juha Salminen
Jos joku väittää ettei Turun keikka kannattanut niin tässä tuli kunnon näpäytys. Todellakin. Paras keikka ikinä missään!

Hyvä veto, kuulemma. Paljonko siellä oli väkeä noin öbaut? Oliko täysi tupa vai "Tepsit" eli kolmasosa mutta 7000 kuulutetaan??

Paremmalla oheiskattauksella tuosta olisi saanut vielä paremman illan. Markkinointi jne. aivan OK mutta muun ohjelman valikointi lipunhintoihin nähden todellista säästölinjaa.
 

katjuska

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Hmm, Juha et sattumoisin ollut Elyseellä jo ennen kahta? Kattelin, että tuo näyttää vähän tutulta, mutta enpä sitten uskaltanu mennä kysmymään.

Viestin lähetti Juha Salminen
Lämppärit eivät oikein iskenyt. Private Line ei ollut parhaimmillaan. Heillä ihan OK keikka kyllä mutta soundit olivat ihan päin sitä itseään tai ainakin aivan liian hiljaa.

Ei ollut ei. Taisi olla aika lailla jännitystä ilmassa, Sammy varsinkin oli vain varjo normaalista. Eikä se ikinä sekoile tuolla tavoin sanoissa, nyt meni Grown Like Others'in (viiminen biisi) säkeistöt sekaisin heti alkajaisiksi.
Thunderstone ei oikeen napannut ja ne perhanan valot tillotti puoli keikkaa (kuin myös In Flamesin aikana) suoraan silmille. Kiitos vain, onneksi oli arskat mukana...
In Flames puolestaan sai aikaan lähinnä pahoinvointisuutta. Jostain kumman syystä. Vaikka kyllähän ne "Hey dude! It's you again!" yms. jutut pisti välillä naurattaan.

Mutta kuten sanottua, hyvää kannattaa odottaa. Minä kun vielä odotin keikkaa sillä asenteella, että katotaan nyt mitä äijät keksii. Vielä hetki ennen keikkaa oli jokseenkin epätodellinen fiilis ja päähän siinä räjähti kun shöw vihdoin alkoi. Jumaleissön! Vähän on vieläkin sekava pääkoppa, osaa tuosta nyt mitään älykästä sanoa.

Kerrankin voi antaa täydet pisteet järkkäreille. Alkukeikasta oli aika tukalat oltavat, mutta puolenvälin jälkeen (sen yhden tyypin häivyttyä kimpustani) jo varsin mukavat olosuhteet. Verrattuna siihen, että odotin litistyväni aitaa vasten koko parituntusen. Eihän mulla ole edes mustelmia!
Tiedä sitten jos/kun keskiosassa lavaa tai siellä Nikkin puolella oli tiiviimpää tunnelmaa. Sinne oli tarkotus päästä, mutta pääsin ovista sisään sen verran "myöhään", että ne paikat oli jo menneet.

Kaveri säikytti oikeen lahjakkaasti pöyrtymällä keikan loppuvaiheessa (kuumuus yms. teki ilmeisesti tepposet). No onneksi oli järkkärit lähellä eikä frendille sitten kuinkaan käynyt, oli ollut tolpillaan jo ennen keikan loppua.

Yleisö oli todellakin varsin kiitettävästi mukana koko keikan. Ei voi sanoin kuvailla, ihan sanattomaksihan tuo vetää. Kyllä siis kannatti! Odotukset täyttyi ja meni vielä moninkertaisesti ylikin. Alkoi vain ihan hävettämään kun Vince seisoo nenän edessä, mikki yleisöön päin ja mä en saa sanoja päähän millään (sattui parikin kertaa). Argh! Hassua muuten ettei If I Die Tommorrow'ta tullut ollenkaan. Tai no, hassua ja hassua, tulihan se toinen uusi biisi.

Kickstart my heart!
 
Viimeksi muokattu:

Juha Salminen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Viestin lähetti Pressiboxi
Hyvä veto, kuulemma. Paljonko siellä oli väkeä noin öbaut? Oliko täysi tupa vai "Tepsit" eli kolmasosa mutta 7000 kuulutetaan??

Ihan tajuttoman hyvä veto!
Täysi oli ainakin sen mitä muistan, yläkatsomoja ei tietenkään myyty mutta kenttä ja alasivut olivat ainakin täynnä. B-päätyä en sitten tiiraillutkaan mutta ei sielläkään varmasti paljon tilaa ollut.

Viestin lähetti Katjuska
Hmm, Juha et sattumoisin ollut Elyseellä jo ennen kahta? Kattelin, että tuo näyttää vähän tutulta, mutta enpä sitten uskaltanu mennä kysmymään.

Jep, olin itse asiassa ihan aamusta asti. Yöksi en sentään mennyt, päätin että oma sänky vie voiton tällä kertaa. (Oli kuulemma ollut yölläkin aika huolella kivaa, varsinkin kertomus frendini pizzan tilaamisesta oli aika hilpeää kuunneltavaa. Olivat kuulemma Kotipizzassa ihmetelleet että miksi ihmeessä Turkuhallin rappusille tilataan pizzaa tiistai-iltana.)
Olisit ihmeessä tullut kysmymään. No mutta jos keikoilla käyt niin varmasti tulee törmättyä!

Viestin lähetti Katjuska
Ei ollut ei. Taisi olla aika lailla jännitystä ilmassa, Sammy varsinkin oli vain varjo normaalista. Eikä se ikinä sekoile tuolla tavoin sanoissa, nyt meni Grown Like Others'in (viiminen biisi) säkeistöt sekaisin heti alkajaisiksi.

En sitten tiedä mistä johtui...Sanoista nyt en tajunnut yhtään mitään kuitenkaan kun olin siinä keskellä ja soittivat niin hiljaa etten saanut pahemmin selvää. Cheerleaders & Dopedealersinkin tunnistin vasta kertsissä. Meni setti vähän ohi.

In Flamesia odotin itsekin kauhulla enkä nyt varsinaisesti pitänyt ollenkaan, mutta jotenkin päädyttiin ihan häröilläksemme parin frendin kanssa ravistelemaan täit pois hiuksista...Gelotte naureskelikin sitten lavalta ja näytti peukkua setin päätteeksi.
Hilpeitä spiikkejä heitti Fridén kyllä, "it's you again"-heiton lisäksi huvitti myös "there's two girls sleeping in the front"-heitto. Sattuivat vielä nuo uniset olemaan kavereita...
 

raipe#41

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Suomi
Viestin lähetti Juha Salminen
In Flamesia odotin itsekin kauhulla enkä nyt varsinaisesti pitänyt ollenkaan

Tosiaan sinänsä ihme kun In Flames esiintyy näinkin erityylisten yhtyeiden kanssa (myös Judas Priest ja Iron Maiden), aika oletettavaa, että vastaanotto ei ehkä ole paras mahdollinen. Jospa herroille kuitenkin näin löytyy uusia ystäviä. Mene ja tiedä. Itse olisin melkeinpä tuon lipun hinnan pelkästään IF:stä voinut pulittaa, mutta eipä olisi tunnelma varmaan ollut huipussaan, kun suurin osa kuitenkin tullut niitä huumehöyryisiä mötikkä-pappoja odottamaan.
 

katjuska

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Viestin lähetti Juha Salminen
En sitten tiedä mistä johtui...Sanoista nyt en tajunnut yhtään mitään kuitenkaan kun olin siinä keskellä ja soittivat niin hiljaa etten saanut pahemmin selvää. Cheerleaders & Dopedealersinkin tunnistin vasta kertsissä. Meni setti vähän ohi.

Olisikohan äänentoistossa ollut vikaa. Meinaan kyllä se sinne reunalle kuului oikeinkin hyvin. Hiljaa tosin, mutta sanoista sai oikein hyvin selvää (sen mitä normaalistikkin) eikä soundeissa muutenkaan sen kummempaa valitettavaa.

Ehkäpä ensi kerralla uskallan tulla repimään hihasta.
 

Crueman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Man Utd, Los Angeles Lakers
4.6. DDR-areena

Ja taas mennään: http://www.menolippu.fi/showevent.asp?id=1269

Tulipa luettua muutama kommentti noista parin vuoden takaisista keikoista ja kummasti alkoi tuntua kaksi kuukautta pitkältä ajalta.

Rankkaa viikkoa pukkaa MC:n, Ozzyn ja Sauna Openin ansiosta, mutta mikäs siinä. Kai tuosta tonnilla selviää...

P.S. Toivottavasti titty cam on palannut ohjelmistoon. Ymmärtääkseni jenkeissä Aerosmith/Motley-yhteiskiertueella meni ajanpuutteen myötä vain puhelinjalla.
 

Crueman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Man Utd, Los Angeles Lakers
Kenttälippu 'hanskassa' oli suomeksi varattuna.

Lämppärinä ainakin Ruotsissa tämän mukaan on Papa Roach: http://www.biljettnu.se/content/evenemangmer.php?id=1114

Mitäköhän tuosta nyt olisi mieltä? Ehdottomasti parempi vaihtoehto kuin viimeksi olleet Thunderstone ja In Flames, mutta joku lähempänä samaa genreä olisi ollut ehkä toimivampi. Uusi levy on kylläkin ihan asiallista rockaavampaa settiä verrattuna alku-uran pomppuuttamiseen. Joten tällä kertaa voisi oikeasti jopa mennä katsomaan lämppäriä, eipä tule vähään aikaan mieleen moista ihmettä.
 

Jude

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Roosters U13
PERUTTU!

Laitetaan varmuuden vuoksi tännekin ketjuun, eli Mötley Crüe meni sitten perumaan keikkansa viime tipassa. Crüen kamat on Milanossa ja kone ei saa lähtölupaa. Uutta keikkaa yritetään saada ensi viikolle. Miehet on Suomessa, mutta 13 tonnia kamaa saappaassa.
 

tombraider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Huonon päivän valitsivat korvauskeikaksi. Megadeth samana päivänä Saunassa, eli taitaa tipahtaa n.1000 kuuntelijaa pois Areenalta pelkästään tämän takia.

Olisivat siirtäneet sen hieman kauemmas, niin meikäkin olisi pystynyt järkkäämään itsensä paikalle. Vitun italiaanokoppalakit
 

Jude

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Roosters U13
Huonon päivän valitsivat korvauskeikaksi. Megadeth samana päivänä Saunassa, eli taitaa tipahtaa n.1000 kuuntelijaa pois Areenalta pelkästään tämän takia.

Toivottavasti moni muukin on pois Areenalta, koska keikka pidetään Helsingin Jäähallissa ;).
 

Rebel

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsinki
Toivottavasti moni muukin on pois Areenalta, koska keikka pidetään Helsingin Jäähallissa ;).


Vanhan liiton stadilaiset kyllä kutsuvat stadin hallia Areenaksi(eihän sipoolainen sitä voinut tietää omaa areenaansa rakentaessa). :) Hyvä, että keikka kuitenkin järjestyi, oli eilen monta pettynyttä.
 

EsKa

Jäsen
Eipä sytyttäny Globenissa..

Juuri Globenissa nähty konsertti ja täytyypä sanoa että aika paska meininki oli. Kait se on se ku on Maidenit ja Kissit nähty niin ei jaksa Mötley enään sytyttää. :-D
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös