Peliesitykset 2011–2012

  • 199 693
  • 638

Kude

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, SuomU
Ihan kaikkea muuta kuin kelvollinen suoritus. Joo, tulihan sieltä mukavat tehot 0+1, mutta sen lisäksi aivan katasrofaalisia jäätymisiä. En nyt sano, etteikö lähes koko joukkue vetänyt tänään vihkoon, mutta Levokarin tämäniltaisessa suorituksessa ei ole todellakaan mitään puolusteltavaa. Huono peli ja luokattomia, huolimattomia kiekollisia ratkaisuja.

No tähän voin sanoa, että aina tuntuu Paulin otteissa olevan jotain heikkoa. Tänään tuossa joukkueessa oli paljon huonompiakin suorittajia, joten en ymmärrä tuota Lappeenrannan yleisön ainaista Paulin haukkumista (jota kuuluu koko ajan). Mielestäni pakkiparinsa Backman ei pelannut sen paremmin. Mikko Pukka joutaa mielestäni katsomoon tämän illan perusteella.
 
teeveemies

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa

Juuri näin. Ihmetyttää välillä todella paljon, kuinka paljon puusilmiä kisapuistossa riittää. Pauli ei kyllä kuulu minkään liigajoukkueen ylivoimaan, mutta siellä tänään näytti tykkiään virittelevän hehtaari sihdillään. En pistä niitä ylivoimalla tulleita virheitä täysin Paulin niskaan, vaan valmennusjohdon. Pitäisi pikkuhiljaa jo ymmärtää, missä Pauken vahvuudet ovat ja missä eivät.

Tämän päivän peli oli hirvittävää paskaa, kuten täällä on todettu. Ihmeellistä vastuun siirtelyä oli havaittavissa, kun ei itsellä ollut uskallusta/halua tehdä lopullista ratkaisua. Elmeri Kaksonen saa sikäli puhtaat paperit, hyviä yksilösuorituksia, mutta vain tärkein jäi puuttumaan. Jalkakynä näyttää onnistuvan kaverilta ilman suurempia sähellyksiä. Itse ainakin olen sitä mieltä, että Kaksonen on kakkoskentän ohella SaiPan parhaimpia hyökkääjiä tällä hetkellä. Nyt Selin ykkönen uuteen muottiin ja Kaksonen pelaamaan J.Koskirannan ja Saarisen kanssa. Ykkönen ei voi enää jatkaa tuota heikkoa ja tuloksetonta pelaamistaan ottelusta toiseen, sitä on katseltu tarpeeksi, on muutosten aika. Yhden kentän varassa ei voi olla koko joukkueen maalit.

Saas nähdä, kuka on maalilla Oulussa. Veikkaan Myllyniemiä, vaikka Ullberg ei voinut tänään maaleille yhtään mitään.
 
aHab

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Montreal Canadiens
Juuri näin. Ihmetyttää välillä todella paljon, kuinka paljon puusilmiä kisapuistossa riittää. Pauli ei kyllä kuulu minkään liigajoukkueen ylivoimaan, mutta siellä tänään näytti tykkiään virittelevän hehtaari sihdillään. En pistä niitä ylivoimalla tulleita virheitä täysin Paulin niskaan, vaan valmennusjohdon. Pitäisi pikkuhiljaa jo ymmärtää, missä Pauken vahvuudet ovat ja missä eivät.

Eihän se Kohokaan ylivoimaan kuulunut minun ja monen muun mielestä vielä hetki sitten... nyt kolmessa viime pelissä jokaisessa yv-pinna.

Mutta Levokarin suhteen toki ymmärrän mistä ylivoimaporu tulee. Tavallaan. Mutta Pauke kuitenkin kuului joukkueen puolustuksen top3:een tänään. Siinä kun pistää yhteen ylivoimaan Salcidon ja Savilahden, niin mitäs tuosta nyt sitten jää seuraavaan pariin? Pukka? Lippojoki? Backman? Tuo kolmikko oli tänään kiekon kanssa ihan täydessä paniikissa lähestulkoon läpi pelin. Backman häsläsi minkä ehti, Liparilta tuntui katoavan potku tosi nopeasti ja Pukka teki tasan sitä mitä on tehnyt koko alkukauden... antoi kiekkoja vastustajille.

Tuosta puolustuksesta Levokarin paikka ylivoimassa oli minusta aika selviö. Jos Lintner ja esimerkiksi Pulli olisivat olleet pelaavassa kokoonpanossa, niin sitten asia olisikin ollut ihan toisenlainen.
 
teeveemies

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tuosta puolustuksesta Levokarin paikka ylivoimassa oli minusta aika selviö. Jos Lintner ja esimerkiksi Pulli olisivat olleet pelaavassa kokoonpanossa, niin sitten asia olisikin ollut ihan toisenlainen.

No joo, olet oikeassa, että osittain olosuhteiden pakosta Levokari joutuu ylivoimaa pelaamaan ja kaikkea ei voi pistää valmennusjohdon piikkiin, kun ei parempiakaan ole tarjolla peluutettavaksi. Otin nyt hieman nössösti sanojani takaisin. Joidenkin Paulin dissaajien on vain parempi ymmärtää se tosiasia, että Levokarin vahvuudet eivät ole ylivoimapelaamisessa ja virheitä yleensä tuppaa tuolloin tulemaan. Ei auta Paukea siitä syystä manata alimpaan helvettiin. Onneksi Lintner palaa jo seuraavaan otteluun, toivottavasti sai purettua suurimmat paineet Santavuoren päähän ja loput vaikka vaimoonsa.
 
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Bunch of Jerks
Joo, kyllä ykkösketju on pakko laittaa uusiksi. Viimeisissä kuudessa ottelussa Saarinen-Koskiranta-Mankinen on saanut aikaiseksi yhden maalin, siihen nähden näistä otteluista tulleet 6 pistettä on kohtuullinen saalis. Kaksonen Mankisen paikalle on ensimmäisenä mieleen tuleva ratkaisu, kun Saarista ei oikein osaa kolmos- tai nelosketjun rouhijaksi kuvitella, mutta ehkä jotain muutakin järjestelyä voisi miettiä. Pitäisikö Leivo päästää kokeilemaan ykkösessä?

Vai pitäisikö katsoa vielä Oulussa, että voisiko Lintnerin paluu tuoda tehoa Saarinen-Koskiranta-Mankisen peliin?
 
fourtyone

Eiköhän tuon "ykkösketjun" voi jo hajottaa, riittävän kauan ovat jo hiihdelleet ilman tehoja.

Saarinen - Koskiranta - Kaksonen
Löfman - Koho - Jekimovs
Mankinen - Kiilholma - Koivisto
Paalanen - Flinck - Leivo

Lintner - Salcido
Levokari - Backman
Lippojoki - Savilahti-Nagander

E: Näin saataisiin Pukka katsomoon, minne Mikko näillä otteilla kuuluukin.
 
Viimeksi muokattu:

Kaner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hawks, SaiPa
Tuo ykkösketjuhan hajotettiin eilisessä ottelussa kolmanteen erään tultaessa. Ja se mitä näin tämän muutoksen jälkeen, ei ollut erityisen kaunista. Vaikka ykkösketjulla on nyt pieni suvantovaihe menossa, niin olen juuri tuon eilisen päätöserän lyhyen otannan perusteella entistä vakuuttuneempi siitä, että Saarinen, Koskiranta ja Mankinen kuuluvat samaan ketjuun.
 
Yhden erän perusteella on huomattavan vaikea tehdä sen suurempia johtopäätöksiä, muutenkin HPK-ottelu oli heikkoa pelaamista lähes koko joukkueelta, ainakin viimeiset kaksi erää. Fakta vaan on se, että "ykkösketju" on ollut varjojen mailla jo tovin. Se lienee tullut selväksi tästä ketjusta. Aikaa on annettu mielestäni riittävästi parantaa otteitaan ja mihinkään ketjulottoihin valmennusjohto ei ole sortunut. Mitään suurta ei tulla menettämään, jos esim. Kaksonen siirrettäisiin J.Koskirannan ja Saarisen kanssa teutaroimaan. Ei yhtä hyökkääjistön pirteintä pelaajaa kannata "tuhlata" kolmosessa puukäsien, kuten Kiilholman ja Koskisen kanssa. Uskoisin Kaksosen myös tuovan uutta energiaa ykkösen pelaamisen ja se voisi tarttua myös hieman yössä olevan J.Koskirantaan. Pientä apinaa selässä havaittavissa. Selinillä ja Santasella riittää pohdittavaa.
 
Kipi

Jäsen
En kyllä ymmärrä tuota Ullbergin peluutusta/hehkutusta. Mitä mies on esittänyt niin ihmeellistä, että syrjäyttäisi Myllyniemen. Mielestäni on ollut erittäin epävarma. Ei ole kunnon testiin edes joutunut tähän mennessä. Kahdessa pelissä yhteensä vain 34 torjuntaa ja 4 päästettyä maalia. Ei mairittele!

Esimerkiksi HPK-pelissä ylipelasi tilanteen ja vastustaja pääsi lyömään voittomaalin käytännössä tyhjiin. Muutenkin sylkee paljon kiekkoja eteen.

No, Jamo varmasti tietää allekirjoittanutta paremmin, mutta tämä on minun vankkumaton mielipide kahden pelin perusteella.

Hieman pelkään, että meno on kylmää tänään Raksilassa Ullbergille ja Myllyniemi vaihdetaan kesken pelin maaliin.
 
teeveemies

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
En kyllä ymmärrä tuota Ullbergin peluutusta/hehkutusta. Mitä mies on esittänyt niin ihmeellistä, että syrjäyttäisi Myllyniemen. Mielestäni on ollut erittäin epävarma. Ei ole kunnon testiin edes joutunut tähän mennessä. Kahdessa pelissä yhteensä vain 34 torjuntaa ja 4 päästettyä maalia. Ei mairittele!

Ainoastaan yhden maalin voi pistää noista neljästä Richard Ullbergin piikkiin. Sekään ei ollut ottelun kannalta mitenkään merkittävä kun SaiPa johti tuolloin peliä 0-4. Onhan Ullberg ollut mielestäni otteluissaan rauhallisempi kuin haastajansa Jere Myllyniemi. Se ei välttämättä vaadi paljoa, mutta kuitenkin. Eikä voi sanoa näiden kahden matsin olleen kovin helppoja maalivahdin kantilta katsottuna, vetoja on tullut aika harvakseltaan, mutta sitäkin paremmilta paikoilta. Kyllä harmittaa että Myllyniemi ei ole saanut otteisiinsa riittävästi tasaisuutta, sitten lisätään päälle vielä nämä sekoilut maalin takana . Hyvä esimerkki nähtiin tästä kotiottelussa Ässiä vastaan. Valitettavasti ratkaisi koko matsin Ässille, tai ainakin oli halvaksi maaliksi liiankin suuressa roolissa. Vaikuttaisi siltä, että valmennusjohdon, kannattajien ja pelaajien luotto Myllyniemeen on vähentynyt aika selkeästi näiden odottamattomien sekoilujen takia. Toivotaan pienen miettimistauon tekevän hyvää Myllyniemelle ja ei muuta kuin uudella järjellä maalille kun sen aika koittaa. Kyllä se siitä.
 
hemppo

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
En kyllä ymmärrä tuota Ullbergin peluutusta/hehkutusta. Mitä mies on esittänyt niin ihmeellistä, että syrjäyttäisi Myllyniemen.
Hehkutuksesta en tiedä, mutta kääntäisin kysymyksen niin, että mitä ihmeellistä Jere on esittänyt ansaitakseen ykkösmolarin statuksen?
 
HC Hetu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Sori vieraisiin pöytiin huutelu mutta kyllä on aika rankka paikka tänään teidän veskarilla! Tämän päivän uutisointien jälkeen saattaa olla pojalla vähän ristiriitaisia fiiliksiä.. No mutta kolikon kääntöpuoli on se että tänään jos hoitaa homman kunnialla niin taitaa olla aika kovapäinen kaveri!
 
Kipi

Jäsen
Kyllä Jere on kuitenkin sellainen ns. "solid" veskari. Ei ole mikään Kari Lehtonen, mutta näyttöjä on kuitenkin pidemmältä ajalta. On pelannut monia voittoja SaiPalle. En tuijota vain viimeisiä pelejä. Ok, Jere on silloin tällöin seikkailut, mutta kyllähän siinä pakeillakin osansa. Kommunikaatio ei ole pelannut lainkaan.

Ja katsokaa ihmiset se HPK:n voittomaali. Ullberg lähtee HPK-pelaajan perään ja jättää maalinsa tyhjäksi. En halua sen enempää syyllistää, mutta herranjestas sentään. Kantani ei muutu. Vai mitä olette mieltä:
http://http://www.nelonenpro.fi/j%C3%A4%C3%A4kiekko/sm-liiga/media/349628

Pointti on se, että Ullberg ei ole esittänyt mitään ihmeellistä, että ohittaisi hierarkiassa Myllyniemen. Toivotaan kuitenkin, että olen väärässä ja poika loistaa.
 
hemppo

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Pointti on se, että Ullberg ei ole esittänyt mitään ihmeellistä, että ohittaisi hierarkiassa Myllyniemen.
No olihan lauantain ottelun reilut 54 minuuttia sellaista Ullbergin näytöstä, että ainakin seuraavaan peliin ansaitsi paikkansa aloittavana molarina. Ehkä tiistain tappion jälkeen olisi voinut vaihtaa pelaavaa molaria, mutta mielelläni näen vielä tänään Ullbergin maalilla, sillä ehkä tässä matsissa hän osoittaa todellisen perustasonsa, kun liigadebyytti on suoritettu ja alla on tappiopeli. Tämän päivän lehtijuttu saattaa tuoda oman mausteensa otteisiin, mutta luulen sen vaikutuksen olevan merkityksetön, sillä eiköhän Rikun tausta ole ollut joukkueen tiedossa jo jonkin aikaa.
 
Kipi

Jäsen
18 torjuntaa 4 päästettyä maalia. Laitetaanko Ullberg myös ensi pelissä maaliin?

Aivan uskomatonta räpellystä oli tänään. Onko oikeesti muut niin sokeita, vai eikö ihmiset halua vaan myöntää että Ullberg ei ole ainakaan vielä valmis liigaan. 3 ottelua, 8 päästettyä maalia ja torjuntoja ei ole kertynyt paljon mitään. Myllyniemi takas maalille, kiitos!!!
 
teeveemies

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
18 torjuntaa 4 päästettyä maalia. Laitetaanko Ullberg myös ensi pelissä maaliin?

Ullberg teki valinnan helpoksi Myllykselle. Ei laiteta. En silti millään tavalla tuomitse maalivahtivalintaa täksi päiväksi. Tiedä sitten, olisiko lehtijutut voineet vaikeuttaa peliin valmistautumista. Sanoisin että hyvällä maalivahtipelillä SaiPa olisi ottanut arvokkaita pisteitä, sitä on vain harvemmin nähty tällä kaudella.
 
Kipi

Jäsen
Sanoisin että hyvällä maalivahtipelillä SaiPa olisi ottanut arvokkaita pisteitä, sitä on vain harvemmin nähty tällä kaudella.

Nimenomaan. Hyvä maalivahtipeli on elinehto liikkeen lisäksi. Näen, että Myllyniemi tarjoaa sitä paljon todennäköisemmin kuin R.U.

Nyt lopetan Ullbergista puhumisen ja toivon pojalle kaikkea hyvää.
 
Jep, eihän tähän voi muuta todekaan, kuin että SaiPalla on rosterissa kolme kappaletta paskoja veskareita, eikä se tilanne muutu mihinkään kilpailuttamalla kyseistä pelipaikkaa. Ensi kaudeksi hyvä ykkösveskari ostoslistalle tai muuten kuivuu taas muun joukkueen hyvä yritys kasaan.
 
Keltainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lautp, Saipa ja Veiterä. Ja Hakalin vosut
Mölli Keinonen sano aikanaan, että kaikki rahat maalivahtiin ja loput ukot löytyy torilta.
 
Hamraan

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ottawa Senators, Edmonton
SaiPa on pelannut omiin silmiin kaksi ihan mukavaa peliä tällä viikolla, kovaa on taisteltu ja viety pelejäkin. Hifkin kaato erittäin komealla pelillä nosti minun vaatimustason ehkä liiankin korkealle ja nyt tämä eilinen taistelu ei tyydyttänyt. Kyllä tuolla pelillä on mahdollisuus pitkiinkin voittoputkiin, uskoa ei saa menettää ja tuskastua omiin otteisiin.
 
Salt

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Taistelevat Irlantilaiset & Golden Boys
SaiPa on pelannut omiin silmiin kaksi ihan mukavaa peliä tällä viikolla, kovaa on taisteltu ja viety pelejäkin. Hifkin kaato erittäin komealla pelillä nosti minun vaatimustason ehkä liiankin korkealle ja nyt tämä eilinen taistelu ei tyydyttänyt. Kyllä tuolla pelillä on mahdollisuus pitkiinkin voittoputkiin, uskoa ei saa menettää ja tuskastua omiin otteisiin.

Olisihan sitä mahdollisuus samanalaiseen kuin pari kautta sitten. Voi olla että se voittamisen kulttuuri tulee kauden mittaan ja nähdään huikea 20 pelin putki taas SaiPalta, missä hävitään ehkä pari peliä varsinaisella ja pari peliä jatkoajalla, loppujen ollessa voittoja. Nyt kuitenkin huomaa, ettei tällä joukkueella ole vielä niihin voittoputkiin tarvittavaa rutiinia. Nyt ollaan mukana hyvin 10 sakissa, kun tappioputkiakaan ei ole tullut, mutta heti kun niitä tulee, ollaan heti kaukana 10 sakista.
 
hemppo

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kymppisakki on vielä SaiPan ulottuvilla, mutta kyllä sen voittoputken pitäisi alkaa pikkuhiljaa tulemaan, jotta ei pysyvästi valahdeta sinne kahdelle viimeiselle sijalle. Vielähän SaiPa ei ole onnistunut tekemään edes kahden ottelun mittaista voittoputkea, vaikka sarjasta on pelattu jo neljännes. Tuo nykyinen pistekeskiarvo tullee riittämään korkeintaan toiseksi viimeiselle sijalle ja kympin joukkoon vaadittaneen ainakin 1,3:n keskiarvo. Siihen päästäkseen SaiPan pitäisi alkaa voittamaan pari ottelua kolmesta nykyisen yhden kolmesta sijaan. Seuraavista kuudesta ottelusta neljä voittoa hämäläisjoukkueista olisi juuri ja juuri otettavissa, mutta sitä seuraavista kahdesta KalPa- ja yhdestä Ässä-matsista yksikin voitto olisi arvokas saavutus.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös