Hyvää Itsenäisyyspäivää kaikille!

  • 65 001
  • 507

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Nuo heimot ovat osa nykyistä suomalaisuutta.
Jeeps, mutta puhe olikin suomalaisuudesta joskus kaukana menneisyydessä. Mutta samapa tuo.

Mulla menee tuo suomalaisuus-eurooppalaisuus siten, että nykyisellä kotipaikkakunnallani pidän ääntä savolaisuudestani ja synnyinseudullani tunnen itseni taas lohjalaiseksi. Ulkomailla olen ylpeä suomalaisuudestani ja sen lisäksi Euroopan ulkopuolelta olevien kamujen kanssa taas koen itseni eurooppalaiseksi.
 
Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Onhan tuo totta.

Mutta Suomi ei ole kansana nuori. Valtiona toki vielä suhteellisen nuori.

Meidän oma kansallinen historia juontaa juurensa hyvin kaukaa. Itsenäistyminen on jo ennen keskiaikaa alkaneen tapahtumaketjun tulos.

Minun mielestäni itsenäisyyspäivänä kuuluisi käsitellä suomalaisuutta kokonaisuutena ja sitten vaikka noina sodan muistopäivinä toista maailmansotaa ja Suomen asemaa siinä tarkemmin.

Itsenäisyyspäivän lisäksi meillä ei ole muuta kansallispäivää. Ja suomen kansa on ollut olemassa jo paljon ennen itsenäisyyttä.

BitterX tietää. Olemme eurooppalaisten kansojen joukossa täyspäisinä muiden vertaisina ja kummallisen kielemme johdosta kansakuntana tunnistettavissa satoja vuosia ennen itsenäisyysjulistustakin. Vuodenvaihteessa 1917-18 "otimme kohtalomme omiin käsiimme ja koimme syvästi, että vain siten voimme täyttää kansallisen ja yleisinhimillisen tehtävämme." (Ote itsenäisyysjulistuksesta jonka varmaan kaikki ovat tänään lukeneet ja kerranneet jo unohtamansa). Joku vähättelee kansakuntaamme heimoihin vedoten. Mitä muuta muka Englanti, Saksa tai Sveitsi ovat? Pikkuruisten kyläpahasten ja toistensa otsatukissa roikkuvien heimolaisten tilkkutäkkejä.

BitterX:n listaan sopisi lisätä vielä vaietut osat itsenäistymisen taustalla olevaa historiaa: suomensukuisten kansojen asutus Sveanmaalla ennen sinne ängenneitä goottivihulaisia, vapautuminen Ruotsin hirmuvallasta ja sen todellinen henkinen merkitys itsenäistymisellemme, suomensukuisten heimojen levinneisyys ja kulttuuri Venäjän alueella mikä korostaa yhä nykyäänkin kansojen geneettistä vaikkei niinkään kielellistä yhteisyyttä, saamelaisuuden alistaminen ja hävittäminen, heimosodat, sukupuolten syvään juurtunut tasa-arvokäsitys jne. Näitä pitäisi näyttää televisiossa iänikuisten tuntemattomien sijaan. Mielellään Ijäksen tai Lehmuskallion tekeminä mykkäfilmeinä.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Elonetin tietokanta ei varmasti ole täydellinen, mutta sen mukaan kyseinen pätkä on näytetty 4 kertaa televisiossa ja vain kerran itsenäisyyspäivänä

On tullut varmuudella ainakin kerran noiden lisäksi. Muistan nähneeni tuon 2001 "näytöksen", mutta nukahdin kesken elokuvan. Tuo tuli kuitenkin muistaakseni myös kesällä 2003, tai sitten vuotta myöhemmin. Muistan tuon siitä, että olin tuon kesän töissä yliopiston laitoksella, ja huomasin kahvitauolla kahviossa lehteä lukiessani, että "nyt tuo tuleekin uudestaan, pitääkin katsastaa, kun viimeksi tuli väsymys". Tuo 2007 ei voinut olla enää kyseessä, koska olin tuolloin jo valmistunut, enkä pyörinyt TTY:llä, kun ei ollut mikään pakko.

Tämä päivä on mennyt mukavasti. Aamusta tuli käytyä emännän kanssa katsomassa seppeleenlaskua Kalevankankaan hautausmaalla. Sen jälkeen syötiin hyvin kotosalla, ja sitten lähdettiin Keskustorin juhlallisuuksiin ja ilotulitusta katselemaan. Linnan juhliakin on tullut tuijotettua tuossa samalla glögiä (alkoholitonta, kun työ kutsuu aamulla) nauttien.
 
Suosikkijoukkue
Susanna Pöykiö
Tässä on Tali-Ihantala katsottuna ja sen päälle vielä MTV3 MAX:lta tullut kevyt Lauri Törnin historiikki. FST:ltä kertomusta jatkosodan kuriositeetista - kun Hanko vapautui - menossa.

Linnanjuhlia ei ole tullut nähtyä, kun en häpeilemättä voi kansan pepsodenttia katsoa.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Joku vähättelee kansakuntaamme heimoihin vedoten.
Herätys, vartiotorni kaatuu. En ole vähätellyt tippaakaan, mutta mistään suomalaisuudesta ei voida puhua, vaikka kuinka on skererefinnit ja maanäärissä asujat mainittu jo satoja vuosia sitten.
 
Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Herätys, vartiotorni kaatuu. En ole vähätellyt tippaakaan, mutta mistään suomalaisuudesta ei voida puhua, vaikka kuinka on skererefinnit ja maanäärissä asujat mainittu jo satoja vuosia sitten.

Fast forward 2000-luvulle. Suomalaisuudesta voidaan puhua ainakin itämerensuomen (keskikantasuomi) ajalta eli n. 200-500 jaa. Ei siihen tarvita roomalaisia kuulopuheiden kirjaajia vaan nykyaikaisia kielentutkijoita ja populaatiogeneetikkoja.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Fast forward 2000-luvulle. Suomalaisuudesta voidaan puhua ainakin itämerensuomen (keskikantasuomi) ajalta eli n. 200-500 jaa. Ei siihen tarvita roomalaisia kuulopuheiden kirjaajia vaan nykyaikaisia kielentutkijoita ja populaatiogeneetikkoja.
No niin. Eli kansakunta on ollut olemassa vaille 2000 vuotta, koska nykyiset tutkijat ovat saaneet tämän selville. Enää pitäisi käydä kertomassa uutinen keskikantasuomalaisille.
 
HIFK

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NHL, Barcelona, Miami Heat
No niin, eli meikäläisen aikuistumisprojekti meni taasen yhden selkeän pykälän eteenpäin, eli tänään vasta ensimmäistä kertaa elämässä ymmärsi tuon Itsenäisyyspäivän merkityksen!

Viime vuonna intistäkin lomilla ollessa ei tullut kynttilääkään sytytettyä, eikä Tuntematonta katsottua. Kun ei vain kiinnostanut millään muotoa.

Tänäänkään sitä ei tullut katsottua, mutta ensi vuonna täytyy. Itselle Itsenäisyyspäivä on ollut vain päivä muiden joukossa, ns. vapaapäivä töistä. No, näin ne ajat muuttuu.

Linnan juhliakin tuli sitten ensimmäistä kertaa katsottua kunnolla. Ja tuota sanomaakin tullut mietittyä aika paljonkin. Rauhanturvatehtäviin hakeutunut, niin pakkohan sitä on.

Kynttilät sun muut haudat jäivät tältä päivältä väliin taas kokonaan, nyt vasta "heräsi" tähän päivään.

Ensi vuonna olisi sit tarkoitus juhlia hieman "merkityksellisemmin", eli onko tuolla esim. Hesan suunnalla kuinka paljon mitään juhlia? Tyyliin mihin täytyisi hienosti pukeutua? Tuo Hurstin juttuhan oli tänään kyllä. Pitkään on halunnut olla sellaisissa juhlissa mukana, missä olisi vähän asiallisempaa käytöstä, eikä noita ainaisia ryyppyjuttuja.

Ja onko tuo ravintola teatteri, missä on nuo Linnan Juhlien jatkot, niin tarkoitettu vain noille kutsuvieraille? Kun ainakin HS:n sivuilta viime vuonna luin, niin joitakin tuntemattomiakin oli mukana. Ja onko pääsy noihin Helsinkiläisiin ravintoloihin vaikeampaa kuin normaalisti?
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
Tässä on Tali-Ihantala katsottuna ja sen päälle vielä MTV3 MAX:lta tullut kevyt Lauri Törnin historiikki. FST:ltä kertomusta jatkosodan kuriositeetista - kun Hanko vapautui - menossa.

Tali-ihantala, tuo paikka missä kansakuntamme säilyminen turvattiin. Ko.leffassa esiintyy myös isoisäni veli, joka monien muiden lailla myös kaatui Tali-Ihantalassa. Siitä huolimatta historia historiana ja leffat leffana. Se että arvostaa sotien veteraaneja ei voi tarkoittaa sitä, että pitäisi olla velvollisuus pitää Tali-Ihantalasta tehtyä kömpelöä elokuvan ja dokumentin sekasikiötä hyvänä esityksenä.

Ehkä Åke Lindmaninkin olisi kannattavut jo keskittyä siinä vaiheessa mielummin viimeisistä eläkevuosistaan nauttimiseen vaikkapa matkailun merkeissä. Leffa ei tehnyt kunniaa hänen taitelijauralleen, niin heikko esitys se oli.
 
Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
No niin. Eli kansakunta on ollut olemassa vaille 2000 vuotta, koska nykyiset tutkijat ovat saaneet tämän selville. Enää pitäisi käydä kertomassa uutinen keskikantasuomalaisille.

Pistä tänne tiedoksi niille. Hassut louisianalaisetkin kun juhlivat jotain USA:ta vaikka ovat louisianalaisia heimohessuja.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Hassut louisianalaisetkin kun juhlivat jotain USA:ta vaikka ovat louisianalaisia heimohessuja.
En toki kiellä hämäläisiltä Suomen itsenäisyyden juhlistamista. Itsekin savolaisena ole siitä oikein otettu. Sekään ei silti tee suomalaisuudesta 2000 vuotta vanhaa.
 
Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
En toki kiellä hämäläisiltä Suomen itsenäisyyden juhlistamista. Itsekin savolaisena ole siitä oikein otettu. Sekään ei silti tee suomalaisuudesta 2000 vuotta vanhaa.

On tietenkin näppärää nokkeluutta vedota valtioihin tai kirjallisiin artefaktohin ainoina kiinnepisteinä kansallisuuksille ja siinä mielessä suomalaisuus synnytettiin vasta kun rajat oli olemassa ja senaatin nuija pöytään lyöty. Älyllisen rehellisyyden kanssa tuolla ei tietenkään kauheasti ole tekemistä. Agricolan kirjakieli kirjottiin kansiin 1500-luvulla mutta sitä varhaisempia kirjallisia suomenkielisiä (karjala, itämerensuomi) tekstejä on löydetty novgorodilaisista tuohikirjeissä joita isoämmi tapasi nimittää tuohiraamatuiksi. Kieli, tavat, elinkeino, alkeellinen hallinto. Ei tarvitse sentään lähteä islantilaisten saagojen perään kyselemään mikä on niissä mainittujen suomalaisten kuninkaiden suhde oikeaan historiaan. Suomalainen kansa on ollut pitkään olemassa ennen Lönnrotin mielennostatusreissuja.
 
Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kun tämäkin on jo osaksi leffa-arvostelujen ketju, niin todetaan, että saisivat pientä vuorottelua noiden kolmen "suuren" elokuvan suhteen tehdä. Vanhassa Tuntemattomassa loppu on muuten hieno, mutta viimeisten vuorosanojen ilmaisu Vanhalan hihittelynä on huonoa.
 
Suosikkijoukkue
Susanna Pöykiö
Tali-ihantala, tuo paikka missä kansakuntamme säilyminen turvattiin. Ko.leffassa esiintyy myös isoisäni veli, joka monien muiden lailla myös kaatui Tali-Ihantalassa. Siitä huolimatta historia historiana ja leffat leffana. Se että arvostaa sotien veteraaneja ei voi tarkoittaa sitä, että pitäisi olla velvollisuus pitää Tali-Ihantalasta tehtyä kömpelöä elokuvan ja dokumentin sekasikiötä hyvänä esityksenä.
En missään vaiheessa kehoittanutkaan sitä katsomaan, sillä vähäisellä historiantuntemuksellanikin löysin karmeita ristiriitoja... mutta nämä eivät tähän kuulu. Tulipahan tuokin ensimmäistä kertaa katsottua, ja tokikin sopii tämän päivän henkeen.

Synttäreitä Suomelle. TOJ ja ValPo ei vieläkään voittanut.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
On tietenkin näppärää nokkeluutta vedota valtioihin tai kirjallisiin artefaktohin ainoina kiinnepisteinä kansallisuuksille ja siinä mielessä suomalaisuus synnytettiin vasta kun rajat oli olemassa ja senaatin nuija pöytään lyöty. Älyllisen rehellisyyden kanssa tuolla ei tietenkään kauheasti ole tekemistä. Agricolan kirjakieli kirjottiin kansiin 1500-luvulla mutta sitä varhaisempia kirjallisia suomenkielisiä (karjala, itämerensuomi) tekstejä on löydetty novgorodilaisista tuohikirjeissä joita isoämmi tapasi nimittää tuohiraamatuiksi. Kieli, tavat, elinkeino, alkeellinen hallinto. Ei tarvitse sentään lähteä islantilaisten saagojen perään kyselemään mikä on niissä mainittujen suomalaisten kuninkaiden suhde oikeaan historiaan. Suomalainen kansa on ollut pitkään olemassa ennen Lönnrotin mielennostatusreissuja.
Mun puolestani olisi oikein hienoa, jos Kainuun kuninkaat olisivat totta ja muuta kivaa, enkä viimeisimmästä viestistäsi ole kovin kaukana mielipiteineni. En vedä rajaa tiukasti 1800-lukuun tai vielä vähemmän vain 93 vuoden taakse. Silti, kansakunta on jollain tapaa tietoinen itsestään, mitä Suomi ei ole ollut satoja, saati paria tuhatta vuotta.
 
Vedä nyt vielä uusi rajanveto about kivikautisiin löytöihin, joita tästä maasta ei kauaa tarvitse etsiä.

Ihan varma en ole tuosta ulkomuistista heittämästäni aika-arviosta, mutta keraamista kampakautta sentään..

EDIT: "keraamista" lisäys, sillä joku saatanan peilinedessäkomea olisi voinut vielä ilahtua tuosta pelkästä kammasta.
 
Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
En vedä rajaa tiukasti 1800-lukuun tai vielä vähemmän vain 93 vuoden taakse. Silti, kansakunta on jollain tapaa tietoinen itsestään, mitä Suomi ei ole ollut satoja, saati paria tuhatta vuotta.

Fornjot säilykööt veljineen tulevien LOTRien aihealtaana. Silti, kun olen omin silmin ja käsin tehnyt alkuperäisdokumenttien varaista tutkimusta oman perimäni suhteen ja nähnyt 1500-luvulta asti kirjoihin kirjattuna selvällä suomella moilasten, kämäräisten ja korhoisten sekoilua Kainuun pusikoissa niin ei siinä jää sijaa juuri muiden kansallisuuksien pohtimisen suhteen. Kansallisen tietoisuuden heräämiseksi voidaan hyvin sopia 6.12.1917 ja kättä päälle. Sillä päätöksellä voidaan silti muistella näitä juuria, sitä pohjaa jolle tietoisuus oli aikanaan kasvava.

Toisen maailmansodan torjuntavoiton juhlan voisi hyvin siirtää vaikka 19.9:een.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Vedä nyt vielä uusi rajanveto about kivikautisiin löytöihin, joita tästä maasta ei kauaa tarvitse etsiä.
Sun kammoillas ei ole mitään tekemistä kansakunnan kanssa.

Tali-Ihantala on huono elokuvana, mutta hyvä opetusleffana.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Sillä päätöksellä voidaan silti muistella näitä juuria, sitä pohjaa jolle tietoisuus oli aikanaan kasvava.
Käy mulle. Kuten jo aiemmin mainitsin, voisi tähän päivään ladata matskua muustakin kuin 2. MS:n kieppeiltä, mutta sijansa silläkin.
 
Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tali-Ihantala on huono elokuvana, mutta hyvä opetusleffana.

Tarkoittanet elokuva-alan opetusmateriaalia jonne tuo sopii hyvin kurssina sitä miten tehdään paskaa isolla rahalla välittämättä elokuvallisesti mistään. Jokaisen hankkeessa olleen tulisi hävetä ammattinsa puolesta.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Tarkoittanet elokuva-alan opetusmateriaalia jonne tuo sopii hyvin kurssina sitä miten tehdään paskaa isolla rahalla välittämättä elokuvallisesti mistään. Jokaisen hankkeessa olleen tulisi hävetä ammattinsa puolesta.
Ei, vaan siinä tulee pikaisesti kerrattua jatkosota ja varsinkin torjuntataistelut. Sillisalaattiahan se on, mutta Saksan apu, erilaisten aselajien toiminta ja muuta pikkuhilpettä tulee kuitenkin ihan hyvin esille. Joulun täytetunneille sopii ihan hyvin omilla tarkentavilla kommenteilla varustettuna, kun ei ole megapitkäkään.
 
Siis olet opettaja?

...

Hyvää itsenäisyyspäivää Suomi 2040!
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös