Nokia – jättiläinen huojuu?

  • 952 696
  • 5 138

Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Eli kyse on ollut ihan silkasta typeryydestä?

Projektijohdon päätöksenteon heikkoudesta; muut asiat menevät valintoja tehtäessä käytettävyyden ohi. Ylimielisyydestä; ei anneta riittävää painoarvoa asiantuntijoille, näin on aina ennenkin tehty. Kiireestä; ajatellaan korjata asia päivityksellä myöhemmin, nyt pitää jo keskittyä seuraavan mallin suunnitteluun. Kustannukset; se nyt vaan on tyhmää maksaa liikaa toisen yksikön tekemästä työstä ja projektin budjetti on tiukka.

Ja Noksuhan on perinteisesti vielä pärjännyt hyvin käytettävyydeltään, joten hirveästi sitä ei edes voi moittia tästä.
 

Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ja Noksuhan on perinteisesti vielä pärjännyt hyvin käytettävyydeltään, joten hirveästi sitä ei edes voi moittia tästä.

Totta kai N97:aa voi moittia vaikka esim. N95 oli aikansa paras puhelin. N97 on varmasti yksi suurimmista yksittäisistä syistä miksi monet, jopa pitkäaikaiset Nokia-tuotteiden käyttäjät ovat paenneet kilpailijoiden leiriin.

Nyt vaan odotellaan, koska Nokialle voisi antaa uuden mahdollisuuden. N97:n jälkeen ei ole tullut vielä yhtään julkistusta, joka herättäisi millään tavalla luottamusta Nokian tuotteita kohtaa. N8 vaikutti lupaavalta, mutta ilmeisesti kyse on taas kerran keskeneräisestä tuotteesta.
 

eh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Frank Turner Hockey Club
N8 vaikutti lupaavalta, mutta ilmeisesti kyse on taas kerran keskeneräisestä tuotteesta.
Senkö takia epäilet tuotteen olevan keskeneräinen, että sen julkaisua on lykätty jo muutamaan otteeseen? Eikös sen pitäisi nimenomaan varmistaa, että se olisi julkaisuhetkellä valmis?
 

vilpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Chokes
Senkö takia epäilet tuotteen olevan keskeneräinen, että sen julkaisua on lykätty jo muutamaan otteeseen? Eikös sen pitäisi nimenomaan varmistaa, että se olisi julkaisuhetkellä valmis?
Samaa logiikkaa kuin se, että viides ydinvoimala räjähtää varmasti, kun rakennusvaiheessa on jatkuvasti tiedotettu siitä kuinka virheitä on korjattu.

Ihmiset eivät ole järkeviä.
 

Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Samaa logiikkaa kuin se, että viides ydinvoimala räjähtää varmasti, kun rakennusvaiheessa on jatkuvasti tiedotettu siitä kuinka virheitä on korjattu.

Ihmiset eivät ole järkeviä.

Tämä logiikka voisi toimia, jos Suomessa olisi jo aikaisemmin räjähtänyt ydinvoimala.

N97:n jälkeen Nokian tehtävänä on vakuuttaa ostajakunta siitä, että ostaja saa priimaa. Julkauisun lykkäämiset eivät vakuuta, mutta totta kai N97:n tapaiset virheet julkaistussa tuotteessa ovat sitten jo katastrofi.

Olisiko ehkä kuitenkin ollut paras vaihtoehto se, että N8 olisi tehty kuntoon ja julkistettu vasta sitten.
 

varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
Olisiko ehkä kuitenkin ollut paras vaihtoehto se, että N8 olisi tehty kuntoon ja julkistettu vasta sitten.

Ja sitten olisi valitettu pitkin kesää että miksei Nokia tee mitään, kun kilpailijat julkaisevat uusia huipputuotteitaan jatkuvasti. N8:n julkaisu oli ihan pakko sijoittajien takia, muuten firmalla ei olisi ollut oikeastaan mitään tulevaisuudennäkymiä ja ei pörssiyhtiö voi toimia niin.

Nokia ei vain voi voittaa, mitä tahansa se tekeekään, niin aina se häviää.
 

Major Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puttosen, Järvelän ja Ranniston potkut
Täytyy vaan ihmetellä tuota Nokian markkinointia, Pamela Anderson on todella omituinen camp-tyylin veto tähän hätään.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Täytyy vaan ihmetellä tuota Nokian markkinointia, Pamela Anderson on todella omituinen camp-tyylin veto tähän hätään.

Nokia vaihtoi eilen brittien saarilla maajohtajaa. Ei liittyne Pamela Anderson-kampanjaan, mutta tuli mieleen, kun luin uutisen. Mikä lienee tuotteen kohderyhmä, kun mainoksessa on PA. Ihan gerovital-osaston mainontaa eläkeläinen-lehteen.

On N8:n myöhästymisellä merkitystä. Esim. Kiinassa Apple tuo Iphone4:n näyttävästi myyntiin 25.9 China Unicomin avulla ja saa nyt etumatkaa N8:n, kun se myöhästyy yhä edelleen, vaikka vain viikkoja.
 

Yläpesä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Täytyy vaan ihmetellä tuota Nokian markkinointia, Pamela Anderson on todella omituinen camp-tyylin veto tähän hätään.

Pamelan roikkuvat nahistuvat tissit ja Val Kilmer Pyhimyksenä kommari käsissään, yhtä noloja tapauksia molemmat. Taakse päin haikailua menneeseen.
 

varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
Ilmeisesti pörssianalyytikkojen lisäksi palstalla on myös paljon markkinoinnin ammattilaisia. Pamelasta puhutaan->Nokiasta puhutaan, mikä on kuitenkin jenkeissä äärettömän tärkeää kun markkinaosuus on mitä on. Pamelahan on sitä paitsi vain jenkkien mainoskampanjointia, eli syitä voi varmaan etsiä täysin jenkkilän toimiston puolelta. Tottakai joku uusi Neo banaanipuhelimen kanssa olisi parempi juttu, mutta se aika lienee mennyttä.

Mielenkiintoinen juttu pisti silmään, selittänee varmaan osan "Steve Jobs Distortion Fieldistä" jos nyt sitten tuo tutkimus on kovinkaan validilla pohjalla.

"Ennakko-odotuksilla suuri merkitys kännykän käyttäjän tuotetyytyväisyyteen"
http://www.aalto.fi/fi/current//news/view/2010-09-20-003/
 

Piikkiperse

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Vanjoelta taas "loistavaa" kommenttia Androidista. Puhelinvertailu

Kuin housuun pissaisi lämmittelymielessä...

No minkäs teet kun vetelät valuu housuista, eikä vieläkään uskalla myöntää, että Nokian valmistama tehokas Androidluuri tulisi todennäköisesti myymään ennätyksellisesti.

On se äijä!
 

palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Vanjoelta taas "loistavaa" kommenttia Androidista. Puhelinvertailu

Kuin housuun pissaisi lämmittelymielessä...

No minkäs teet kun vetelät valuu housuista, eikä vieläkään uskalla myöntää, että Nokian valmistama tehokas Androidluuri tulisi todennäköisesti myymään ennätyksellisesti

No onhan tuo Vanjoen sanoma ihan totta. Asia erikseen on se, että kannattaako sitä sanoa ääneen varsinkaan tuollaista vertausta käyttäen.
 

J.Petke

Jäsen
No minkäs teet kun vetelät valuu housuista, eikä vieläkään uskalla myöntää, että Nokian valmistama tehokas Androidluuri tulisi todennäköisesti myymään ennätyksellisesti.

Tähän uskon minäkin. Nokia voisi ottaa androidin ns. lainalle muutamaan puhelimeensa tähän ns. keskikastiin. Samalla he saisivat arvokasta kokemusta myös näistä kilpailijoista ja voisivat luoda omaa käyttistään entistä paremmaksi verrattuna juuri Androidiin. Nyt pelkään pahaa, että Nokian uusi käyttis tulee olemaan todella keskeneräinen, tulee se sitten käyttöön milloin tahansa. Nokialla on tehty kaikki taas "meidän omalla tavalla" eikä ole otettu käyttäjiä ja heidän mieltymyksiään huomioon. Esim N8 voisi todella olla ostamisen arvoinen jos siinä olisi joku muu käyttis kuin Symbian. Itse olen tehnyt sen päätöksen etten osta enää Nokiaa ennen kuin he ovat korvanneet Symbianin jollain toisella loistavalla käyttiksellä.

Edelleen odotan Nokialta puhelinta mihin olisi mahdollisuus saada vaihtoehtoisia käyttiksiä. Voisi itse päättää ajaako puhelimeen Androidin, WM7, Symbianin tai jonkun muun. Tokihan tuo vaatii perkeleesti kehitystyötä ja aikalailla huikean ns piirilevyn jotta jokainen noista toimisi moitteettomasti.

Mitä tulee Vanjoen kommentteihin niin toki Symbiania kannattaa kehittää ja pitää se näissä "satasen" puhelimissa mutta se joka haluaa pistää kännykkäänsä useamman satasen, katsoo Symbiania vinoon. Heille pitäisi saada vaihtoehto joka houkuttelisi enemmän kuin vanha tuttu Symbian missä ei ole mitään hienouksia. Ehkä Vanjokikin tajuaa parin vuoden päästä, että tänä aikana olisi kannatanut panostaa siihen, etä puhelinta on hauska ja mukava käyttää.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Androidin käyttöönotto olisi tyhmintä mitä Nokia voisi tehdä.

He olisivat täysin Googlen armoilla, heidän Navteq-ostoksensa arvo romahtaisi (Google ei salli kilpailevia navigaatioita Androidin alla), Nokia kilpailisi puhtaasti komponenteilla Samppaa ja HTC:tä vastaan ja Nokia joutuisi hankkimaan Android osaamisensa nollasta.

Oikeasti, mikä vittu teitä vaivaa?
 

J.Petke

Jäsen
Androidin käyttöönotto olisi tyhmintä mitä Nokia voisi tehdä.

Oletko sitä mieltä, että Nokia ei hyötyisi aivan perkeleesti siitä jos ottaisivat Androidin muutamaan malliinsa. 1-2kpl ns. high end-tuotteita ja 2-3kpl näitä keskiluokkaisia malleja. Siihen asti kun normaalisti jouduttaisiin tökkimään eteenpäin Commodore64 Symbianilla voitaisiin samalla tutkia Androidia ja samalla kehittää sitä omaa MeeGoa vieläkin paremmaksi. Ja eikö ne komponentit ole juuri aina ollut Nokian vahvuus?

Jos tiedetään, että MeeGo saadaan ulos alle vuodessa niin ei kannata Androidia harkita mutta on alkanut tuntumaan pikkuhiljaa siltä, että tuo venyy ja venyy ja lopullinen julkaisu on hamassa tulevaisuudessa. Tuo ensimmäinen kappale siis sillä oletuksella, että MeeGo ei ole tulossa puhelimiin vielä pariin vuoteen.
 

Piikkiperse

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Androidin käyttöönotto olisi tyhmintä mitä Nokia voisi tehdä.

He olisivat täysin Googlen armoilla, heidän Navteq-ostoksensa arvo romahtaisi (Google ei salli kilpailevia navigaatioita Androidin alla), Nokia kilpailisi puhtaasti komponenteilla Samppaa ja HTC:tä vastaan ja Nokia joutuisi hankkimaan Android osaamisensa nollasta.

Oikeasti, mikä vittu teitä vaivaa?

Oikeasti, mikä vittu sinua vaivaa? Ota ihan rauhallisesti.

Juurihan tuossa Petke mainitsi, että parin Androidlaitteen kokeilu saattaisi olla järkevää. Enkä minäkään todellakaan ole puhunut mistään pelkkien Android-puhelinten valmistamisesta(vaikka eipä se varmasti huono vaihtoehto Symbianiin verrattuna olisi). Tosin Nokian käyttämä moporauta ei taitaisi pystyä uusiin Androidversioihin?
Miten ihmeessä Navteq-oston arvo romahtaa jos Nokia valmistaa laitteita myös muilla navigaatio-ohjelmistoilla varustettuna? Ja onko olemassa joku sääntö, jonka mukaan olet naimisissa Googlen kanssa jos valmistat yhdenkin laitteen, joka käyttää Androidia?
 

palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
He olisivat täysin Googlen armoilla, heidän Navteq-ostoksensa arvo romahtaisi (Google ei salli kilpailevia navigaatioita Androidin alla),

Uusissa HTC:n luureissa on Route 66:n kartat ja navigaatio. Etuna Googlen vastaaviin on esim. karttojen lataaminen puhelimeen, joten karttadataa ei ole pakko siirtää verkon yli reaaliajassa. Karttadatan ja POIn takana on eräs tuttu firma, jonka puhelimissa on vastaavia ominaisuuksia.

edit: Linkki unohtui hei!

http://www.66.com/route66/index.php?cid=FI&act=4
 

Major Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puttosen, Järvelän ja Ranniston potkut
Ilmeisesti pörssianalyytikkojen lisäksi palstalla on myös paljon markkinoinnin ammattilaisia. Pamelasta puhutaan->Nokiasta puhutaan, mikä on kuitenkin jenkeissä äärettömän tärkeää kun markkinaosuus on mitä on. Pamelahan on sitä paitsi vain jenkkien mainoskampanjointia, eli syitä voi varmaan etsiä täysin jenkkilän toimiston puolelta. Tottakai joku uusi Neo banaanipuhelimen kanssa olisi parempi juttu, mutta se aika lienee mennyttä.

Pamelahan ei paljoa uutiskynnystä ylitä, jos oikeasti olisi kaivattu jotain shokkiarvoa niin Paris Hilton tai Lindsay Lohan kehiin. Pamela on siis vetona aivan älytön, ei ylitä uutiskynnystä muttei liitä brandiin mitään positiivisia mielikuvia.
 

varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
Oletko sitä mieltä, että Nokia ei hyötyisi aivan perkeleesti siitä jos ottaisivat Androidin muutamaan malliinsa. 1-2kpl ns. high end-tuotteita ja 2-3kpl näitä keskiluokkaisia malleja. Siihen asti kun normaalisti jouduttaisiin tökkimään eteenpäin Commodore64 Symbianilla voitaisiin samalla tutkia Androidia ja samalla kehittää sitä omaa MeeGoa vieläkin paremmaksi. Ja eikö ne komponentit ole juuri aina ollut Nokian vahvuus?

Eiköhän sitä tutkimustyötä Androidin parissa tehdä parhaillaankin NRC:ssä, mutta ei se tarkoita että valmiita luureja pitäisi julkaista.

Nokian vahvuus on ollut sopivien komponenttien käyttäminen isoissa volyymeissä, joku kutsuu sitä moporaudaksi (nyt kun gigahertzeistä puhuminen on muotia myös kännykkäraudassa) joku toinen optimoinniksi.

Koko Android-huuma Nokian kohdalla on vähän sama kuin yritettäisiin patistaa Microsoft luopumaan IE:stä ja lanseerata Chrome vakioselaimeksi Windowseihin. Tai Applea aloittaa käyttämään Windowsia, miksi turhaan Apple oman softansa kanssa puljaa kun Windows on kiistatta suosituin käyttöjärjestelmä.

Nokia voi menettää muutamia diehard-antifaneja Symbianin takia, mutta keskimäärin peruskäyttäjää ei paljoa kiinnosta mitä softa kännykässä on, koko keskustelu vain korostuu äänekkäitten käyttöjärjestelmä-fanien ja anti-Nokia-fanien myötä. Nokian myyntiluvut kuitenkin kertovat että huolimatta äänekkäästä nurinasta keskustelupalstoilla kyllä ne paska-Symbianitkin yhä myyvät.

Jos Nokia alkaisi tekemään Android-luureja, niin se olisi vain yksi Android-valmistaja muitten seassa ja ihmisen joka ostaisi Android-luurin olisi helppo vaihtaa pois Nokian Android-puhelimesta koska käyttöliittymä, googlen tarjoamat palvelut jne. olisivat käytännössä samat muittenkin valmistajien puhelimissa. Pitäytymällä omissa softissa saadaan ihmiset koukutettua tiettyyn käyttöympäristöön, juuri siihenhän Google pyrkiikin ja ihan samaa Nokiankin tulisi yrittää.
 

varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
Pamelahan ei paljoa uutiskynnystä ylitä, jos oikeasti olisi kaivattu jotain shokkiarvoa niin Paris Hilton tai Lindsay Lohan kehiin. Pamela on siis vetona aivan älytön, ei ylitä uutiskynnystä muttei liitä brandiin mitään positiivisia mielikuvia.

Ai, ilmeisesti sait tietää Pamsusta jonkun Nokia-kontaktisi kautta, kun ei se kerta uutiskynnystä ole ylittänyt.
Joku tuollainen mitätön paikallisaviisikin asian on jo ehtinyt uutisoida
http://www.businessweek.com/news/2010-09-08/nokia-turns-to-pamela-anderson-to-close-iphone-gap.html

Tai siis, vaikea sanoa uutiskynnyksestä mitään kun se mainospätkä jota Pamelan kanssa olisi tarkoitus tehdä ei ole vielä edes tullut ulos, mutta hyvä että olet jo kertonut meille lopputuloksen.
 

vilpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Chokes
Mitä järkeä Nokian olisi lähteä kokeilemaan Androidia, kun tämä uusi Symbian on Nokian oma Android. Juuri kun firma toitottaa sitä, että Qt:llä ohjelmoidaan kaikille Nokian alustoille yhdellä kertaa ohjelmat, niin sitten pitäisi vetää sanoja takaisin. Ja Androidille on joku oma ohjelmistokauppansa, mikä kilpailee suoraan Ovin kanssa. Kokonaisuus olisi varmasti niin paha umpisolmu, että siitä se haloo vasta nousisikin.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Niinpä. Jengi luulee että Androidin voi tosta vaan nykästä puhelimiin tajuamatta millaset ponnistelut se vaatii.
 

palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Niinpä. Jengi luulee että Androidin voi tosta vaan nykästä puhelimiin tajuamatta millaset ponnistelut se vaatii.

Android vaatii kuitenkin huomattavasti vähemmän ponnisteluja kuin oman käyttöjärjestelmän tekeminen. Tämän lisäksi puhelimen raudan kasaaminen ei ole kovinkaan vaativaa verrattuna niihin vuosiin jolloin Nokia nousi johtavaan markkina-asemaan. Muutaman vuoden sisällä nähtäneen siis jonkinlainen Huawei-invaasio, jossa aasialaiset alkavat puskemaan Androidia joka tuutista ulos. Ainakin Sony-Ericsson ja Motorola ovat helisemässä, kun hintakilpailu kovenee ja erottautuminen massasta ei onnistu.

Muutenkin älypuhelimien katteet tulevat putoamaan. Tällä hetellä katteet ovat aika tolkuttomalla tasolla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös