Avautuuko SM-Liiga? Uusi sarjajärjestelmä?

  • 281 538
  • 2 261

Rocco

Jäsen
Viimeksi kun Liiga suljettiin, sitä perusteltiin sillä että Liigajoukkueiden talous saataisiin vakautettua. Tapahtuiko niin? Ei. Edelleen 3/4 Liigajengeistä tekee tappiota.

Mestiksessä se tappoi heti muutaman joukkueen, romahdutti katsojamäärät ja sponsoritulot muiden osalta. Ketään ei kiinnostanut alasarjan mestaruus. Eikä kiinnosta jatkossakaan. Voidaan odottaa, että taas kerran menee kuralle parin Mestis-seuran talous ja konkursseja tulee parilla paikkakunnalla.

Nyt kun Liigaa ollaan sulkemassa, selityksenä on "Mestis-seurojen talous." Eikös samalla syyllä Liiga aikanaan taas avattu kaksi vuotta sitten? Siis mitä v*ttua?

Jatkossa taas muutamat Liigan peränpitäjät myyvät pelaajansa pois ennen tammikuun loppua, ja valitetaan kun Liiga on kaksijakoinen. Näiden kahden avoimen liigan aikana Liiga on ollut tasaisempi kuin koskaan. Sattumaa? Ei mielestäni.

Kyse ei ole mistään muusta kuin siitä, että Liiga pelkää. Siellä on niin kädettömiä pelkureita johdossa, että ei uskalleta ottaa pienintäkään riskiä että joku joukkueista voisi pudota Mestikseen. Sitten taas sanotaan, että "laittakaa Mestiksessä taloutenne kuntoon niin voitte saada Liigapaikan" ja samalla sanotaan ettei "Liigajoukkue kestäisi pudota Mestikseen, vaan edessä olisi konkurssi." Siis mitä v*ttua? Tässähän on jo myönnetty, että Liigajoukkueiden taloudenpito on niin paskaa, ettei se kestäisi Mestistä, mutta samalla sanotaan että Mestisjoukkueilla on mahdollisuus laittaa talous Liigakuntoon. Ei hyvää päivää mitä selityksiä.

SM-LIIGAN JOHDOSSA ON PELKUREITA.
 
Joope

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Uskomattoman huono päätös jos tämä nyt tulee toteutumaan. Varsinkin syyksi kerrottu Mestis-seurojen huono taloudellinen tilanne on outo. On toki totta, että useammalla Mestis-seuralla menee taloudellisesti heikosti, mutta miten tämä päätös siihen auttaa? Eikös silloin päinvastoin pitäisi sulkea Mestis?

Liigakarsintojen palauttaminen palautti myös monien katsojien ja sponsorien mielenkiinnon Mestikseen, mutta nyt kaikelta tältä kehitykseltä viedään jälleen pohja. Kun liiga viimeksi suljettiin, valahti Mestiksen taso samalla alemmas kuin pitkään aikaan. Paljon kertoo se, että Jukurit voitti heti sarjanousunsa jälkeen kolme mestaruutta putkeen. Nyt taas viime vuosina taso oli nousussa ja kannattajillakin oli ainakin mahdollisuus haaveilla liiganoususta, mutta eipä tarvitse haaveilla enää.

Mestiksen kärkijoukkuieden budjetit varmaan nyt pienenevät, joten sikäli tämä tietysti saattaa auttaa talousongelmista kärsiviä. Mutta samalla hyvin todennäköisesti pienenevät lippu- ja sponsoritulot. Lisäksi liigakarsinnoista saatavat tulot olisivat Mestis-mestarille todella merkittävät. Nyt sitten taas pelaillaan ainoastaan Mestiksen mehukannusta, ja tuskinpa pelkästään se jaksaa vaikkapa Vaasan, Kouvolan tai Joensuun faneja pidemmän päälle niin kiinnostaa.

Keskitason Mestis-seuroille tämä on varmaan ihan ok päätös, onpahan heidänkin nyt helpomi tavoitella menestystä kun suuremmat seurat eivät joukkueisiinsa niin paljon panosta. Mutta suuremmille ylöspäin pyrkiville seuroille ja heidän tavoitteilleen tämä on kyllä isku vasten kasvoja. Tietysti jollain kabinettipäätöksellä nousu voisi edelleen olla mahdollista, mutta kuinka ihmeessä liigatason organisaation voi rakentaa valmiiksi Mestiksessä, jonka taso ja kiinnostavuus tulee olemaan jotain ihan muuta kuin se on ollut pari viime vuotta?
 
bozik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Toimialajärjestelyt ovat näitä, joissa sovitaan markkinoiden jakamisesta tavalla tai toisella. Vekseliä kassakaappiin?

Tilannearviosi on kuitenkin väärä. Jääkiekko mahdollistaa strategiset ohivedätykset vieläkin tehokkaammin kuin mitä markkinaosuuksien jakamisen osalta on kysymys. Näitä ohivetoja on lueteltu tässä ketjussa aika pino, joten en usko, etteikö esimerkiksi Hjallis niitä ymmärtäisi.

Ei ole mitenkään sattumaa, että minkälaisen julkikuvan Hjallis ja Jokerit saavat, enkä tarkoita nyt vain Helsingin Sanomia. Kun Hjallista esimerkiksi syytetään lyhytjänteisyydestä tai yksisilmäisyydestä, niin tällä on tarkoitus saada aikaan vain yksi asia. Kasvattaa tulonsiirtoja maakuntaseuroihin.

2000-luvun tyhjät penkit Ilmalassa ovat suoraa seurausta tästä ilmiöstä. Lisäksi on väärä tilannearvio, että "hyvittely" kv-kiekkosarjan osalta olisi mitenkään perusteltua lyhyellä tai keskipitkällä ajanjaksolla. Jos tätä väittää uusi toimitusjohtaja, niin se johtuu siitä, ettei tämä ymmärrä muuttunutta toimialaympäristöä. Survival of the fittest.
Pakko valitettavasti syyllistyä ylipitkään lainaukseen, mutta taidan tosiaan olla Upin jälkeläisiä kun en näistä "perusteluista" ymmärrä tuon taivaallista. Ihan ensinnäkin toimialajärjestelyt, oletko nyt nykäissyt tämän käsitteen tähän ihan toisista yhteyksistä ? SM-liigan toimialana on järjestää ja myydä huippukiekkoa, se kilpailee muiden ajanvietteiden kanssa ja sille voi vapaasti perustaa kilpailevan liigan. EI SM-liiga ole asemassa, jossa se voisi määritellä ihmisten vapaa-ajan käyttöä yksinvaltaisesti. Eivät sitä ole NHL tai NBA ja jotakin järkeä sielläkin on "suljetussa" sarjassa nähty.

Tuo markkinaosuuksien jakaminen menee vielä enemmän yli hilseen. Mun käsityksen mukaan Hjalliksen/Jokerien (+muut isot seurat) ongelma tällä hetkellä on se, että liiga on nykymuodossaan sillä tasolla mihin päästään. Meillä on hienoja ja hyvin hoidettuja seuroja kuten esim. Jyp ja Kalpa, jotka luonnollisesti ovat tilanteeseen tyytyväisiä. Sarja tyydyttää täysin heidän tarpeensa, Jokereilla, Kärpillä ja Hifk:lla asia on toisin.
 
Fordél

Jäsen
Tämä puoli on minusta yksinkertainen ja melko itsestäänselvä. Suljettu liiga takaa seuroille vakaan toimintaympäristön, jollaiseen lähes kaikessa liiketoiminnassa pyritään. Kun olet liigasta osuuden hankkinut niin voit luottaa siihen, että saat liigaa pelata ja voit suunnitella ja kehittää toimintaasi tästä lähtökohdasta.

Kyllä, suljettu liiga takaa lyhyellä tähtäimellä vakaan, mutta myös suljetun toimintaympäristön. Oliko tästä sitten jotain hyötyä seuroille ja kehittyikö niiden toiminta?

Pidemmällä tähtäimellä suljettu toimintaympäristö ei tee hyvää seuroille, koska se vähentää kilpailua. Jos liigassa olisi vuodesta toiseen todellista kilpailua, kehittyisi toiminta todella ja aidosti.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Ymmärrän toki että Ilveksen kannattajana olet huolissasi oman seuran puolesta, joten olet varmasti iloinen kun putoamisuhka poistuu, ja oma seurasi saa jatkossakin huoletta leikkiä isojen poikien hiekkalaatikolla.

Seurakannallani ei ole mitään merkitystä sarjamuotokantaani, voit tutkia tämän viestihistoriasta vuosien ajalta. . . Mutta toki, kun argumentit loppuu, käydään henkilöön ja hänen vaikuttimiinsa käsiksi.

Liiga on urheilubisnestä, osa viihdeteollisuutta. Rahaa likoon sijoittamalla siihen pääsee mukaan. Jos ei ole rahaa, puulaakeilee tai kehittää kilpailevan bisneksen/kehittää oista kilpailevaa sarjaa.
 
Joope

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Tämä puoli on minusta yksinkertainen ja melko itsestäänselvä. Suljettu liiga takaa seuroille vakaan toimintaympäristön, jollaiseen lähes kaikessa liiketoiminnassa pyritään. Kun olet liigasta osuuden hankkinut niin voit luottaa siihen, että saat liigaa pelata ja voit suunnitella ja kehittää toimintaasi tästä lähtökohdasta.
Kyllähän suljettu liiga varmasti on monien liigaseurojen etu, mutta miksi sulkemisen syyksi sitten kerrotaan Mestis-seurojen huono taloudellinen tila? Ei se tila ainakaan parane tämän päätöksen seurauksena. Tasokas Mestis olisi suomalaisen jääkiekkoilun etu, mutta tästä päätöksestä hyötyy ainoastaa liigan häntäpään seurat, jotka voivat myydä loppukaudesta parhaat pelurinsa muualle.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Tilannearviosi on kuitenkin väärä. Jääkiekko mahdollistaa strategiset ohivedätykset vieläkin tehokkaammin kuin mitä markkinaosuuksien jakamisen osalta on kysymys.

Tilannearviosi on kuitenkin väärä, Jääkiekko ei toimi kuplassa pelkkänä jääkiekkona. Se kilpailee ihmisten vapaa-ajasta (siihen käytettävästä rahasta) teatterin, leffojen, konserttien, muun urheilun jne. viihdetarjonnan kanssa.

Ei se, että yksi viihdepalveluja tarjoava OsakeYhtiö koittaa parantaa järjestämäänsä kilpaurheilusarjaan vakaampia taloudellisia oloja ja voimistaa sen kilpailuasemaa muita viihdemuotoja vastaan ole mitään markkinaosuuksien jakamista. Se on markkinaosuuksista kilpailemista.
 
bozik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kyllä, suljettu liiga takaa lyhyellä tähtäimellä vakaan, mutta myös suljetun toimintaympäristön. Oliko tästä sitten jotain hyötyä seuroille ja kehittyikö niiden toiminta?
Mun mielestä homma onnistui Kalpan osalta paremmin kuin kukaan olisi uskaltanut odottaa. Siinä ihan aidosti herätettiin nukkuva suurseura ja vakaa toimintaympäristö varmasti helpotti tätä. Tässä mielessä siis onnistuttiin, muiden seurojen osalta jatkui vanha tilanne. Eivät ne seurat ole vuosia sitten "avoimena aikanakaan" kehittyneet.

Joope kirjoitti:
Kyllähän suljettu liiga varmasti on monien liigaseurojen etu, mutta miksi sulkemisen syyksi sitten kerrotaan Mestis-seurojen huono taloudellinen tila?
Tämä on liigalta tai kuka ihmeessä tuon selityksen antoikaan täyttä paskaa ja valetta. Tavoite on edelleen luoda mahdollisimman stabiili ympäristö kehittää toimintaa.

Miten muuten suomalaisen kiekon puolesta puhuvat näkevät sen, että jos esim. viime aikojen (10-20 v.) suurin pieni eli Hpk oli pudonnut liigasta, kuinka olisi käynyt Hämeenlinnan kiekon ? Olen antanut itselleni ymmärtää, että sponsorisopimukset ja jopa pelaajasopimukset on kirjoitettu siten, että raukeavat jos sarjataso vaihtuu.
 
Viljuri

Jäsen
Ihan ensinnäkin toimialajärjestelyt, oletko nyt nykäissyt tämän käsitteen tähän ihan toisista yhteyksistä ? SM-liigan toimialana on järjestää ja myydä huippukiekkoa, se kilpailee muiden ajanvietteiden kanssa ja sille voi vapaasti perustaa kilpailevan liigan. EI SM-liiga ole asemassa, jossa se voisi määritellä ihmisten vapaa-ajan käyttöä yksinvaltaisesti. Eivät sitä ole NHL tai NBA ja jotakin järkeä sielläkin on "suljetussa" sarjassa nähty.

Hmm. Ensinnäkin toimintaympäristö Euroopassa/Suomessa ei muistuta P-Amerikkaa, minkä vuoksi kv-liigakin on rakennettava eri mallilla kuin mistä NBA:n tai NHL:n osalta on tehty.

SM-liiga on siinä asemassa relevanttien markkinoiden osalta (tämä käsite on juridinen), että se muistuttaa (tämä taas ei ole juridisesti muotoiltu, vielä) mitä tahansa muutakin toimialajärjestöä. Toimialajärjestöillä on liiketoiminnassa laillisiakin tehtäviä, enkä ota kilpailunrajoituslaissa tarkoitettuun kiellettyyn koordinaatioon tällä puolella mitään kantaa. Kilpailunrajoituslait eroavat P-Amerikan ja Euroopan välillä, aivan samasanaisten käsitteidenkin osalta.

Tarkoitus on vedota lähinnä Hjalliksen kaltaisiin liiketoiminnasta monella tasolla paljon tietäviin, jotta he eivät toistaisi virheellisiksi havaittuja ratkaisuja uudelleen, mistään syystä. Sisällölliset argumentit eivät tue liigan sulkemista, Hjallis nimitti julkisuudessakin "Urpon kuningasideaan" suostumistaan suurimmaksi tekemäkseen virheeksi, eli taustalla on oltava "muuta".

Tämä "muu" on ilmeisesti kv-liiga. Kiristykseen ei tule kuitenkaan suostua, sillä mikä tahansa perustelematon myönnytys tulkittaisiin heti neuvotteluposition heikkoudeksi.

Tuo markkinaosuuksien jakaminen menee vielä enemmän yli hilseen. Mun käsityksen mukaan Hjalliksen/Jokerien (+muut isot seurat) ongelma tällä hetkellä on se, että liiga on nykymuodossaan sillä tasolla mihin päästään. Meillä on hienoja ja hyvin hoidettuja seuroja kuten esim. Jyp ja Kalpa, jotka luonnollisesti ovat tilanteeseen tyytyväisiä. Sarja tyydyttää täysin heidän tarpeensa, Jokereilla, Kärpillä ja Hifk:lla asia on toisin.
Näin varmasti on. Kysymys siitä, että kun neuvottelupositiot ja -intressit eroavat toisistaan, niin tuleeko siitä mitään, että järjestöpolitiikkaa (sulle & mulle) harjoitetaan ohi liiketoiminnallisten ja urheilullisten intressien?

Kakku jää vuosi vuodelta pienemmäksi näin toimittaessa, mutta onhan se tietysti tasaisemmin jaettu.
 
Joope

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Miten muuten suomalaisen kiekon puolesta puhuvat näkevät sen, että jos esim. viime aikojen (10-20 v.) suurin pieni eli Hpk oli pudonnut liigasta, kuinka olisi käynyt Hämeenlinnan kiekon ? Olen antanut itselleni ymmärtää, että sponsorisopimukset ja jopa pelaajasopimukset on kirjoitettu siten, että raukeavat jos sarjataso vaihtuu.
Huonostihan siinä todennäköisesti kävisi, mutta tässä mielestäni tullaankin yhteen suurimpaan suljetun liigan aiheuttamaan ongelmaan. Nykyisin liigaseurat eivät ole tottuneet ajatukseen, että putoaminen voi olla oikeasti mahdollista. Näin ollen putoaminen nähdään lähes maailmanloppuna. Tarvittaisiin siis asennemuutosta myös tällä rintamalla.

Lisäksi tästä päästäisiin kätevästi myös toiseen aiheeseen, eli siihen, mikä olisi sopiva joukkuemäärä liigaan. Pari joukkuetta tiputtamalla voitaisiin päästä tilanteeseen, jossa joka vuosi tyrkyllä olisi ainakin pari todellista nousijaehdokasta ja ehkä sitä putoamistakaan ei sitten niin suurena peikkona toiminnan jatkamisen kannalta nähtäisi.
 
Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)

Voisiko malli 10+10(+10) olla vielä kahden joukkueen pudottamista parempi vaihtoehto? Mestis tasolle tulisi neljä sm-liiga statuksen joukkuetta ja jäisi parhaat mestis seurat. Tällaiseen sarjaan tippuminen ei varmasti olisi niin suuri katastrofi, kuin nykyisellään. Lisäksi ainakin omasta mielestäni tällaisessa mallissa olisi nykyistä realistisempi mahdollisuus päästä kahden ammattilaissarjan järjestelmään. Siitä käsittääkseni hyötyisi suomalainen kiekkoscenekin huomattavasti. Eli kun myös "kakkostason" kiekkoilijat voivat kiekkoilla työkseen.
 
Rocco

Jäsen
SM-liigan toimialana on järjestää ja myydä huippukiekkoa, se kilpailee muiden ajanvietteiden kanssa ja sille voi vapaasti perustaa kilpailevan liigan.
Voi hyvät hyssykät... SM-Liiga hallitsee täysin OMAN TOIMIALANSA huippumarkkinoita. Turha siihen on vetää mukaan teattereita, leffoja tai konsertteja. Ne ovat täysin omia toimialoja, eikä ne kuulu tähän aiheeseen yhtään mitenkään. Sama kun vertailisi sitä, ostanko rahallani farkut, vedänkö oluella kännit vai ostanko prostituoidun palveluita.

Urheilu on toimialana poikkeava verrattuna muuhun bisnekseen. Yhdessä lajissa voi olla vain yksi Suomen Mestaruus, ja sitä hallitsee tällä hetkellä SM-Liiga ja siellä pelaavat joukkueet. SM-Liiga määrää siis ketkä saavat kilpailla Suomen Mestaruudesta, eli estää vapaat markkinat kilpailussa tästä ainutkertaisesta tittelistä alalla.

Tätä tässä haetaan takaa, ei siis sitä meneekö ihminen kiekkomatsiin, teatteriin vai katsomaan bändin keikkaa. Tottakai ne kilpailevat toistensa kanssa, mutta eri toimialoina eikä niitä todellakaan voi mitenkään määräillä tai estellä.
Odotan kattavaa selvitystä tyhjennysmyynneistä vaikka viimeiseltä viideltä vuodelta ennen karsintojen palautusta.
Kaiva itse nimet esille, vaikka Machulda esimerkkinä omasta seurastasi. En ole seurannut Liigaa yhtään sinä aikana kun se on ollut suljettuna että osaisin sanoa nimiä, koska boikotoin tuota paskaliigaa, enkä seuraa jatkossakaan jos se suljetaan.
 
Viimeksi muokattu:

mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille
Kaiva itse nimet esille, vaikka Machulda esimerkkinä omasta seurastasi. En ole seurannut Liigaa yhtään sinä aikana kun se on ollut suljettuna, enkä seuraa jatkossakaan.

Jos Machuldan myynti on ainoa esimerkki, mitä keksit liigan pienimmällä budjetilla operoivan joukkueen pelaajamyynneistä, ei ongelma ehkä liene niin valtava kuin yrität paisutella.

Esimerkiksi alla oleva viestisi haisee aika vahvasti liioittelulta:

Kannattajat varmasti tykkäävät kun alkukaudella hehkutettu nimekäs joukkue onkin helmikuusta alkaen A-junnuilla terästetty rupusakki, joka ottaa kuokkaan kaikilta.

Mutta ettei minua ymmärretä väärin ilmoitan olevani avoimen liigan kannalla. Kun liiga ensimmäistä kertaa suljettiin, puolustin sitä suunnitelmaa. Se kuitenkin aiheutti Mestiksen näivettymisen, mikä taas ei missään nimessä voi olla Suomi-kiekon etu pitkällä tähtäimellä.

Mahdollisimman kovatasoinen Mestis on liigan etu. Mitä kovempi se on, sitä valmiimpia ja parempia pelaajia se kasvattaa liigalle. On jotenkin tekopyhää, että SM-liigajoukkueet perustelevat liigan sulkemista Mestis-joukkueiden talouskysymyksillä. Mielestäni liigaseurojen ei pidä miettiä Mestis-joukkueiden satsauksia ja riskinottoa. Jos joku haluaa avoimen liigan aikana satsata riskirahalla Mestis-jengiin ja yrittää nousua, antaa heidän tehdä niin. Ei se ole liigapomojen tehtävä päättää, miten paljon mestis-jengit saavat touhuunsa satsata. Omat ovat riskinsä.
 
Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Urheilu on toimialana poikkeava verrattuna muuhun bisnekseen. Yhdessä lajissa voi olla vain yksi Suomen Mestaruus, ja sitä hallitsee tällä hetkellä SM-Liiga ja siellä pelaavat joukkueet. SM-Liiga määrää siis ketkä saavat kilpailla Suomen Mestaruudesta, eli estää vapaat markkinat kilpailussa tästä ainutkertaisesta tittelistä alalla.

Tätä tässä haetaan takaa

Eikö tällaisen järjestelyn jälkeen edelleen jokaisella suomalaisella ole mahdollisuus harjoitella kiekon pelaamista niin paljon, että mahtuu joukkueeseen, jossa voi taistella Suomen mestaruudesta? Meinaan jos tämä nyt oikeasti on se THE POINT?

Kummallista on tässä keskustelussa myös se, että tällaiset suunnitelmat leimataan itsekkyydeksi ja sen vastustamista mitä suurimmaksi epäitsekkyydeksi. Vastustajat kuitenkin pääsääntöisesti kannattavat joukkueita, joilla on tähän suunnitelmaan itsekkäitä intressejä suojeltavana. Epäitsekkyys näyttää aidommalta silloin, kun kirjoittajalla ei ole itsekkäitä lähtökohtia epäitsekkyydelleen.

Myös tämän talouspuolen manaaminen on kyllä jotain käsittämätöntä. Pelkästään urheilullisuudella pitäisi mennä ja talouden pitäisi olla toissijainen asia ja jos näin ei mennä, niin tulee konkurssi (joka baituvei tulee yleensä helpommin silloin, kun talous ei ole ensisijainen prioriteetti). Maailma on vain meidän ihmisten toimesta muuttunut sellaiseksi, jossa talous on hyvinkin tärkeä osa kaikkea toimintaamme ja ilman dramaattisia muutoksia meidän kaikkien on vain parempi sopeutua valittuun linjaan.

Ja pakko ottaa kiinni vielä kerran tästä "liigan sulku tuo konkursseja". Todisteena on edellisen sulkemisen jälkeen tapahtuneet konkurssit. Jos tuo sulkeminen olisi joku universaali syy, niin jokaisen mestisseuran olisi kaiketi pitänyt mennä konkurssiin. Sen sijaan jotkut joukkueet pystyivät sopeutumaan tilanteeseen ja jopa rakentamaan menestystä. Jopa minä "kulkee landella laput silmillä" tunnen Jukurit ja heidän logonsa (menestys on näkynyt/kantautunut kaupunkiin asti). Eli olisiko kuitenkin noista konkursseista syytettävä niitä, jotka tulivat "kaasupohjassa" moottoritieltä pikkupoluille?

Viljurin pointin neuvottelupositioista ymmärrän ja puhtaasti siltä kantilta katsottuna olisin jopa samaa mieltä hänen kanssaan, mutta kokonaisuuden kannalta en näkisi sulkemista pelkästään pahana asiana.
 
Rocco

Jäsen
Jos Machuldan myynti on ainoa esimerkki, mitä keksit liigan pienimmällä budjetilla operoivan joukkueen pelaajamyynneistä, ei ongelma ehkä liene niin valtava kuin yrität paisutella.
Kuten sanoin, en ole seurannut suljettua Liigaa, niin en osaa sanoa nimiä. Kerran jopa joku radiokanava piti kuuman linjan auki koko illan, vain julkistaakseen pelaajakauppoja. Taisi tuona vuonna muuten olla Tähtisen kauppa Ässistä Lukkoon, se olkoon vaikka toinen esimerkki minkä muistan.

Googlettelin lisää:

"Oman signaalinsa kauden ennenaikaisen päättymisen puolesta antoi uusiutunut johtoporras tammikuun lopulla, siirtotakarajan alla, kun viime hetken pelaajakaupat otettiin jälleen käyttöön. SaiPa myi tuon hetken tilastokakkosen Petr Sachlin Ruotsiin, jonne myös tuolloin SaiPan kolmanneksi tehokkain pelaaja, Timo Hirvonen, lähti toteuttamaan elinikäistä unelmaansa, joka ei siis ilmiselvästi ollut pudotuspelien saavuttaminen SaiPan nutussa." Jatkoajan SaiPan kausikolumnista.
 
Rocco

Jäsen
Eikö tällaisen järjestelyn jälkeen edelleen jokaisella suomalaisella ole mahdollisuus harjoitella kiekon pelaamista niin paljon, että mahtuu joukkueeseen, jossa voi taistella Suomen mestaruudesta? Meinaan jos tämä nyt oikeasti on se THE POINT?
Ei ei ei... ei tässä YKSITTÄISISTÄ ihmisistä ole kyse, vaan yrityksistä jääkiekkobisneksessä. Jos haluat verrata yksittäisiä ihmisiä, niin tämä tilanne olisi samanlainen jos jonnekin yleisurheilun Kalevan Kisoihin otettaisiin joka vuosi joka lajiin aina samat kilpailijat, eikä muilla kilpailijoilla olisi mahdollisuutta osallistua Kalevan Kisoihin ja SM-titteliin, vaan heidän ainut paikka olisi osallistua joihinkin B-kisoihin.

THE POINT on se, että vaikka Hockey-Team Vaasan Sport OY, Kiekko-Vantaa Hockey OY, Savonlinnan Jääkiekon tuki OY tai TuTo Hockey OY eivät pääse kilpailemaan samoista markkinoista kuin Jokerit OY, TPS OY, Oulun Kärpät OY yms. Nämä SM-Liigan alaiset seurat muodostavat kartellin, jonka osakkailla on yksinoikeus kilpailla Suomen Mestaruudesta ja sen mukana tulevista isommista markkinoista.
 
Murmeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Vancouver Canucks
Kaiva itse nimet esille, vaikka Machulda esimerkkinä omasta seurastasi.
Voi voi.

Voin jopa helpottaa työtäsi. Olen tämän jo tehnyt, joten pelkkä hakutoiminnon auttaa sinua SaiPan osalta.

Odotan edelleen kattavaa raporttia "muutamien joukkueiden" tyhjennysmyynneistä. Onhan se selvä asia, että täällä saa räksyttää suutaan mistä asiasta tahansa mutta ei kannata odottaa omille puheille kovinkaan suurta mielenkiintoa, mikäli ei edes itseäsi kiinnosta ottaa asioista selvää.
 
No laita ne nimet esiin kun kerran tiedät nimet. Kiitos. Ja lopeta räksyttäminen. Jokainen tietää että SM-Liigassa tammikuussa pudotuspelipaikan menettäneet seurat, SaiPa etunenässä, ovat harrastaneet näitä tyhjennysmyyntejä.

Googlesta löytyi linkkejä vaikka millaisiin siirtouutisiin asian tiimoilta:
SM-Liiga tyhjennysmyynti
SM-Liiga tammikuun siirtotakaraja
Valitkoot sieltä jokainen omansa.

Otetaan muutama lainaus:

Lähde: Kiekkoareena
Jo perinteeksi muodostunut pelaajasiirtojen ruuhka viimeisinä päivinä ennen siirtorajan sulkeutumista ei tullut yllätyksenä tänäkään vuonna. Lähes kaikki liigaseurat ovat olleet aktiivisia pelaajamarkkinoilla kuluvalla viikolla.

Lähde: Keskisuomalainen
On ollut hieno seurata sivusta HPK:n tämän kauden tyhjennysmyyntiä. Varsinkin, kun Harri Lintumäki on aiempina vuosina suureen ääneen vastustanut ja arvostellut pikkuseurojen myyntirallia tammikuun lopussa.

Nyt ei uskalleta muistuttaa tyhjennysmyynnin negatiivisista vaikutuksista suomalaiselle jääkiekolle. Ihanaa, kotimaisesta kiekosta niin tuttua kaksinaamaisuutta.

Lähde: Satakunnan kansa
16.1. 2008 Ässien sisäistä maalipörssiä johtava Pasi Saarela siirtyy naapuriseura Lukkoon. Saarela teki viimeisen maalinsa ässäpaidassa 15. marraskuuta.

24.1. 2008 Ässäfanien sydän halkeaa kahtia, kun seura ilmoittaa myyneensä Matt Nickersonin Ilvekseen.

27.1. 2008 Patapakan tyhjennysmyynti jatkuu. Uusin kauppa on syntynyt kultakypärä Toni Häppölästä. Hän pelaa loppukauden Sveitsin liigan Luganossa.

31.1. 2008 SM-liigan siirtoaika päättyy kello 24. Ässien toimistossa riittää vipinää loppuun saakka. Puolustaja Tero Konttinen siirtyy Turun Palloseuraan ja HPK myy puolustaja Olli Korkeavuoren Poriin. Nick Kuiper löytää uuden pelipaikan Ruotsin Luulajasta.
 
Viimeksi muokattu:

Pervert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiitospaidat
"Oman signaalinsa kauden ennenaikaisen päättymisen puolesta antoi uusiutunut johtoporras tammikuun lopulla, siirtotakarajan alla, kun viime hetken pelaajakaupat otettiin jälleen käyttöön. SaiPa myi tuon hetken tilastokakkosen Petr Sachlin Ruotsiin, jonne myös tuolloin SaiPan kolmanneksi tehokkain pelaaja, Timo Hirvonen, lähti toteuttamaan elinikäistä unelmaansa, joka ei siis ilmiselvästi ollut pudotuspelien saavuttaminen SaiPan nutussa." Jatkoajan SaiPan kausikolumnista.

Kaikista kieltelyistä tulee oikein erään Irakin ministerin kommentit mieleen... "kaikki kunnossa, voitamme sodan"
 
Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Ei ei ei... ei tässä YKSITTÄISISTÄ ihmisistä ole kyse, vaan yrityksistä jääkiekkobisneksessä. Jos haluat verrata yksittäisiä ihmisiä, niin tämä tilanne olisi samanlainen jos jonnekin yleisurheilun Kalevan Kisoihin otettaisiin joka vuosi joka lajiin aina samat kilpailijat, eikä muilla kilpailijoilla olisi mahdollisuutta osallistua Kalevan Kisoihin ja SM-titteliin, vaan heidän ainut paikka olisi osallistua joihinkin B-kisoihin.

Sinua lainatakseni, ei ei ei. Jos haluaisin vertailla Kalevan kisoihin, niin joka vuosi siellä kilpailisi tiettyjen valittujen urheiluseurojen urheilijat. Edelleen jokaisella urheilijalla on mahdollisuus treenata niin kovaa, että saisi paikan yhdessä noista joukkueista ja siten mahdollisuuden voittaa sm-titteli.

THE POINT on se, että vaikka Hockey-Team Vaasan Sport OY, Kiekko-Vantaa Hockey OY, Savonlinnan Jääkiekon tuki OY tai TuTo Hockey OY eivät pääse kilpailemaan samoista markkinoista kuin Jokerit OY, TPS OY, Oulun Kärpät OY yms. Nämä SM-Liigan alaiset seurat muodostavat kartellin, jonka osakkailla on yksinoikeus kilpailla Suomen Mestaruudesta ja sen mukana tulevista isommista markkinoista.

Kuten täällä jo aikaisemmin mainittiin, niin voivat perustaa oman kilpailevan sarjan. Loppupeleissähän tässä on kysymys imagosta. Jos esim. kuusi suomalaista seuraa irtautuisi eurooppalaiseen sarjaan, niin vaikka joku joukkue voittaisi sarjan, jolla on "yksinoikeus" Suomen mestari titteliin, niin pitäisin hyvin todennäköisesti Suomen parhaana joukkueena eurooppalaisessa sarjassa parhaiten pärjännyttä suomalaisjoukkuetta.
 
Rocco

Jäsen
Sinua lainatakseni, ei ei ei. Jos haluaisin vertailla Kalevan kisoihin, niin joka vuosi siellä kilpailisi tiettyjen valittujen urheiluseurojen urheilijat. Edelleen jokaisella urheilijalla on mahdollisuus treenata niin kovaa, että saisi paikan yhdessä noista joukkueista ja siten mahdollisuuden voittaa sm-titteli.
Tottakai on, mutta kun aiemmin puhuttiin nimenomaan yksittäisistä ihmisistä eli pelaajista, mutta tässä koko hommassa on kyse seuroista ja niiden takana olevista yhtiöistä.

No, tähän sinun vertaukseesi verraten, jos Kalevan Kisoihin otetaan vain kahdeksan seuraa, mutta sinne haluaa joku muukin seura osallistua, ja siltä kielletään osallistuminen, se on aivan selkeästi kilpailulakien vastaista toimintaa.

Kuten täällä jo aikaisemmin mainittiin, niin voivat perustaa oman kilpailevan sarjan. Loppupeleissähän tässä on kysymys imagosta. Jos esim. kuusi suomalaista seuraa irtautuisi eurooppalaiseen sarjaan, niin vaikka joku joukkue voittaisi sarjan, jolla on "yksinoikeus" Suomen mestari titteliin, niin pitäisin hyvin todennäköisesti Suomen parhaana joukkueena eurooppalaisessa sarjassa parhaiten pärjännyttä suomalaisjoukkuetta.
Tässä mennään taas metsään. Kilpailevaa sarjaa ei voi käytännössä olla, koska Suomen Mestaruus-titteleitä on jaossa vain yksi.

Tottakai voidaan perustaa kilpaleva sarja, jota Mestis suljetun Liigan alapuolella käytännössä onkin, jonka voittajan titteli on joku muu. Mutta se ei ole Suomen Mestaruus.

Imagolla ei ole tässä mitään tekemistä. Voihan sitä vaikka HJK voittaa jalkapallossa Mestareiden Liigan, mutta ei Suomen Mestaruutta. Ei sillä Mestareiden Liigan tittelillä saa SM-titteliä, vaikka isomman imagon saakin.

Jos nyt joku haluaa tietää mistä näitä juttuja oikein vedän esille niin voin paljastaa sen tässä ja nyt:

***************************************

Aikanaan reilu viisi vuotta sitten Kilpailuvirastolle tehtiin kantelu, koskien SM-Liigaa ja Liigan sulkemisella muodotettua kartellia 14. joukkueen kesken. Kantelun teki kaksi yksityishenkilöä. Toinen niistä olin minä.

Tästä asiasta ollaan käyty toisen henkilön kanssa Kilpailuviraston viranomaisten kanssa monta pitkää keskustelua sekä puhelimitse että sähköpostien välityksellä, ja nämä asiat ollaan yhdessä todettu paikkaansapitäviksi.

Suljettu SM-Liiga on rajoittanut laittomasti vapaata kilpailua, estäen muiden seurojen mahdollisuuden kilpailla SM-tittelistä, eli päästä SM-Liigaan urheilun toimialan mukaisella tavalla. (Ja nyt ei siis puhuta vapaasta työvoiman siirtyvyydestä, mitä moni täällä jo tähän on vetänyt jostakin syystä.)

Kantelua ei lopulta Kilpailuvirasto ottanut käsittelyyn, koska kantelun tekijät (minä ja toinen yksityishenkilö) eivät olleet suorassa haittasuhteessa kartellin tekijöitä kohtaan. Jos kantelun olisi tehnyt joku Mestis-seura, joka siis oli suorassa haittasuhteessa, käsittely olisi alkanut ja todennäköisesti mennyt läpi.

Onneksi Liiga lopulta avattiin urheilullisesti, joten tämä asia jäi sitten ns. pöydälle. Tiedä sitten nouseeko se taas ajankohtaiseksi.

*********************************************
 
Viimeksi muokattu:

mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille
Kuten sanoin, en ole seurannut suljettua Liigaa, niin en osaa sanoa nimiä. Kerran jopa joku radiokanava piti kuuman linjan auki koko illan, vain julkistaakseen pelaajakauppoja. Taisi tuona vuonna muuten olla Tähtisen kauppa Ässistä Lukkoon, se olkoon vaikka toinen esimerkki minkä muistan.

Googlettelin lisää:

"Oman signaalinsa kauden ennenaikaisen päättymisen puolesta antoi uusiutunut johtoporras tammikuun lopulla, siirtotakarajan alla, kun viime hetken pelaajakaupat otettiin jälleen käyttöön. SaiPa myi tuon hetken tilastokakkosen Petr Sachlin Ruotsiin, jonne myös tuolloin SaiPan kolmanneksi tehokkain pelaaja, Timo Hirvonen, lähti toteuttamaan elinikäistä unelmaansa, joka ei siis ilmiselvästi ollut pudotuspelien saavuttaminen SaiPan nutussa." Jatkoajan SaiPan kausikolumnista.

Hirvonen ja Sachl eivät olleet jatkamassa SaiPassa enää tuon kauden jälkeen. Siinä tilanteessa on fiksumpaa antaa heidän isot peliminuuttinsa pelaajille, jotka tulevat joukkueessa jatkamaan ja jotka isomman roolin saadessaan myös kehittyvät ja ovat seuraavalla kaudella entistä parempia. Kyllä tälläkin kaudella Juho Mielosen peliaika väheni, kun selvisi, että hän ei jatka SaiPassa. Mielonen myös tuon jälkeen päätyi ajoittain katsomoon, kun pakkirotaatiossa hänen edelleen ajoivat puolustajat, jotka pelaavat Lappeenrannassa myös ensi syksynä.

Ja mitä tuohon Machuldan myyntiin tulee. Machulda ja Ville Immonen myytiin tammikuussa 2002. Immonen oli tuolla kaudella flopannut kokonaan. Edelliskaudella yli 40 pistettä tehnyt pelaaja oli saanut 42 pelissä kasaan vain kolme maalia isosta peliajasta huolimatta. Tuollaisesta pelaajasta luopuminen ei ole mikään tyhjennys.

Machulda oli tähti ja hänet vuokrattiin Jokereihin, mutta tuolloin oli selvää, että se on vain tilapäinen pesti ja Machulda pelaa taas seuraavalla kaudella SaiPassa. Ja millään junnuilla Machuldan jättämää aukkoa ei täytetty. SaiPa hankki loppukaudeksi Lubomir Vaicin ja yksi syy hankinnalle oli se, että hän oli kiinnostunut jatkamaan joukkueessa myös seuraavalla kaudella. Machulda ja totaalisesti flopannut Immonen siis lähtivät, tilalle tulivat Vaic ja A-junnujen SM-liigan maalipörssin ykkönen Teemu Somppi. Ei tuo nyt niin kauhea romahdus ollut.

Eivät nuo tyhjennysmyynnit ole olleet niin valtava ongelma, että niitä pitäisi kauhistella. Eikä noilta ole vältytty avoimen liigan aikanakaan. Ilveskin myi viime kaudella kultakypäränsä Jussi Pesosen ja huhujen mukaan myös Markus Seikolaa kaupattiin tammikuussa, mutta ostajaa ei löytynyt.
 
sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Sinua lainatakseni, ei ei ei. Jos haluaisin vertailla Kalevan kisoihin, niin joka vuosi siellä kilpailisi tiettyjen valittujen urheiluseurojen urheilijat. Edelleen jokaisella urheilijalla on mahdollisuus treenata niin kovaa, että saisi paikan yhdessä noista joukkueista ja siten mahdollisuuden voittaa sm-titteli.

Suljetun sarjan aikana yksikään joukkue ei voi treenata itseään siihen kuntoon, että paikka taivaassa olisi mahdollinen. Tässä siis vertauksesi ontuu: esimerkiksi Kookoo voisi rakennuttaa 100k vetävän hallin, haalia Crosbyn ja kumppanit riveihinsä ja tehdä miljardin voittoa, mutta silti seura tarvitsisi muun kuin urheilullisen tavan sarjanousuun. Samaan aikaan esimerkiksi Jokerit voisi hyvin pelata B-junnuillaan liigaa ja vaatisi tiputukseen muun kuin urheilullisen tavan. Aivan samalla tavalla kuin Kalevan Kisoissa pidettäisiin ikääntyvä ja alkoholisoitunut läski sen sijaan, että huippuvireessä olevalle uudelle toivolle annettaisiin paikka.

Huonoin päätös sitten viime sulkemisen. Ei siis mitään järkeä tässä touhussa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös