Kokoonpano ja tarpeet

  • 160 947
  • 1 028

Strawberry

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Tosiaan pelottaa, että kuka sielt on loukkaantunut koko kaudeksi, että Rauteen hankinta todettiin aiheelliseksi.

Veikkaisin Miettistä, sillä jos Nistas olisi loukkaantunut niin pahasti ettei pysty pelaamaan koko kautena niin KooKoo hankkisi Nistasin tilalle uuden kanadalaisvahvistuksen. Mutta kyllä Nistasin paluuta varmaan saadaan vielä odottaa ainakin pari viikkoa.
 

Strawberry

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Mutta jos täällä rupeat julkisesti Rammeria mollaamaan niin lyödään sellainen rätinki päälle ja tilastot eteen, että Rammeri ei yksinkertaisesti ole voinut pelata huonosti. Sillä ei ole mitään merkitystä, että miten kaveri siellä kentällä surffaa. Tehopisteet ovat ihan ok, mutta paljon parempaankin olisi ollut saumoja. Ykköskenttämme ei ole vielä ollut ykköskenttämme vaan tasaisimpia ja dominoivimpia otteita on esittänyt Flinckin johtama kakkonen.

Joo mutta samalainen rätinki tuli täällä päälle, kun julkisesti mollasit Flinckin hankintaa KooKoon kakkossentteriksi, ennen kuin yhtään peliä oli edes pelattu. Malttakaa nyt mielenne. Sarja on vielä alussa. Loukkaantumiset ovat sotkeneet ja koetelleet KooKoota enemmän kuin mitään muuta joukkuetta tässä sarjassa. Ketjuja on jouduttu koko ajan sekoittamaan loukkaantumisten takia. Eikö mielestäsi Rammerin taidot riitä KooKoon ykkös- tai kakkosketjuun? Se on ihan makuasia pelaako ykkös- vai kakkosketjussa, koska molemmat ketjut saavat mm. ylivoimalla peliaikaa yhtä paljon.
 

Jasse

Jäsen
Suosikkijoukkue
Go on... Narrit...
Paakkarinen on kuitenkin pelannut sm-liigassa enempi kuin 20 peliä toisin kuin sun rakas rammeri. Chl ja Nhl ei oo sama asia. Mut ehkei ne sit pohjois-amerikassakaan tajua ramsay todellista taitoa. Ehkä ramsay pääsee tän unelmakauden jälkeen jo änärii minne hän taitojensa puolesta todella kuuluu, tai ainakin eräiden paskiaisten mielestä.

Saitte kyllä kovan pelimiehen, ei ehkä mikään maalitykki, mutta todella kova pelaaja tälle tasolle muuten. Jos olisimme Kookooseen saaneet Rauteen lisäksi Paakkarisen, niin liiganousu olisi jo varma.

Nämä lienee kertovatkin kaiken tarpeellisen kirjoittajan tasosta, voinee tämän trollin jättää jo rauhaan omine viiltävine spekulointeineen, tai sitten on paakkarinen kehittynyt "VALTAVASTI"! Eikös sen paakkarisen pitäisi sinne änikkään mennä heittämällä ennen rammeria, soitto vaan bowmanille niin paakkis on keväällä finaaleissa nollaamassa crosbyn ja malkinin?
 

ilevan

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, TPS, Saipa, Titaanit, Newcastle, Barcelona
Nämä lienee kertovatkin kaiken tarpeellisen kirjoittajan tasosta, voinee tämän trollin jättää jo rauhaan omine viiltävine spekulointeineen, tai sitten on paakkarinen kehittynyt "VALTAVASTI"! Eikös sen paakkarisen pitäisi sinne änikkään mennä heittämällä ennen rammeria, soitto vaan bowmanille niin paakkis on keväällä finaaleissa nollaamassa crosbyn ja malkinin?

Eli ootko sä sitä mieltä, että Paakkarinen oli täysin turha pelaaja silloin kun pelasi Kohon ja Skytän kanssa samas kentäs?
 

Fordél

Jäsen
Joo mutta samalainen rätinki tuli täällä päälle, kun julkisesti mollasit Flinckin hankintaa KooKoon kakkossentteriksi, ennen kuin yhtään peliä oli edes pelattu. Malttakaa nyt mielenne. Sarja on vielä alussa.

Kyllä ja edelleen kritisoin Flinckissä pelaajatyyppiä enkä niinkään itse pelaajaa. Itse olisin toivonut kakkossentteriksi taitavempaa pelaajaa, joka pystyy tuuraamaan ykköstä kun tämä loukkaantuu. Flinck ei taidoillisesti tähän pysty, mutta asenne on uskomattoman hyvä ja korvaa sillä vajavaisuuksiaan. Olin todellakin väärässä Flinckin suhteen ja mies on mennyt todella paljon eteenpäin viime kaudesta.

Jos tosissaan haluttaisiin liigaan nousta, olisi jäsen F:n mielestä ideaali sentterikolmikko olisi niin, että olisi kaksi Nistaksen tasoista peliä tekevää sentteriä ja kolmantena sitten vaikka juuri Flinck tai Miettinen. Mutta eipä siinä mitään, kyllä Nistas-Rautee-Flinck osasto kelpaa varsin hyvin.

Eikö mielestäsi Rammerin taidot riitä KooKoon ykkös- tai kakkosketjuun? Se on ihan makuasia pelaako ykkös- vai kakkosketjussa, koska molemmat ketjut saavat mm. ylivoimalla peliaikaa yhtä paljon.

Taidot riittävät SM-liigaan, joten ehdottomasti ykköskenttäkamaa Mestiksessä. En kuitenkaan usko, että Rammerin koko potentiaalia ollaa vielä läheskään nähty. Näin ollen allekirjoittanut ja moni muu ei ole ollut tyytyväinen ykkösen otteisiin. Paikoin peli kulkee niin kuin ykkösellä pitääkin, mutta tasaisuus puuttuu. Sitä on ehdottomasti saatava ykkösen pelaamiseen. Varmasti kun saadaan Nistas takaisin sorvin ääreen, paranee ykkösen peli kertaheitolla.

Ja sillä ei ole tosiaan mitään merkitystä mikä on kentän numero vaan pelaajan rooli, vastuu ja peliaika.
 

koukou

Jäsen
Suosikkijoukkue
KK
En kuitenkaan usko, että Rammerin koko potentiaalia ollaa vielä läheskään nähty. Näin ollen allekirjoittanut ja moni muu ei ole ollut tyytyväinen ykkösen otteisiin. Paikoin peli kulkee niin kuin ykkösellä pitääkin, mutta tasaisuus puuttuu. Sitä on ehdottomasti saatava ykkösen pelaamiseen. Varmasti kun saadaan Nistas takaisin sorvin ääreen, paranee ykkösen peli kertaheitolla.
Ja ollaanhan tässä jo pelattu 7 peliä niin kaiken pitäisi olla valmista. Rautakorpiko se liigan puolella kehui HPK:n peliä, kun ovat viimeisenä, mutta joukkue on hyvin hitsautunut yhteen kun oli niin kova vaihtuvuus.
Jos puhutaan kenttäpelaajista niin viime Sport pelissä pelasi 18 pelaajaa, joista 12 pelasi viime kaudella jossakin muualla tai oli loukkaantuneena pääosan peleistä. Ja näistä kuudestakin "vanhasta" Lampinen ja Sierman oli pienessä roolissa.
Joulun jälkeen sijoitukset ratkaistaan niin katsellaan asiaa sitten uudelleen, miten peli sujuu ja tehdään sitten paniikkiratkaisuja vaihtamalla kaikki ulkomaalaiset, kun ollaan jäämässä vasta toiseksi runkosarjassa.
 

Putte

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Tommy Wingels, San Jose Sharks
Eli ootko sä sitä mieltä, että Paakkarinen oli täysin turha pelaaja silloin kun pelasi Kohon ja Skytän kanssa samas kentäs?

Juu eiköhän aleta jatkossa hankkimaan pelaajia pelkästään sen perusteella, kuinka paljon kyseinen pelaaja on pelannut otteluita SM-liigassa. Ketterästä löytyisi lähes 100 liigaottelua pelannut Antti Weckström http://www.kettera.net/joukkue2007/anttiweckstrom.html, joka jo pelkästään ulkonäkönsä puolesta olisi melkoinen peloite KooKoon puolustukseen.
 

Fordél

Jäsen
Ja ollaanhan tässä jo pelattu 7 peliä niin kaiken pitäisi olla valmista. Rautakorpiko se liigan puolella kehui HPK:n peliä, kun ovat viimeisenä, mutta joukkue on hyvin hitsautunut yhteen kun oli niin kova vaihtuvuus.

Onko täällä muuta väitettykään? Todettu vain tosiasiat eli että ykkösen pelaaminen ei ole ollut kuosissa. Ramsey on pelannut nyt KooKoossa 7 runkkariottelua ja siihen päälle saman verran harkkaotteluita. Pisteitä on syntynyt ihan mukavasti, mutta uskon, että miehessä on potentiaalia vielä parempaan ja dominoivampaan rooliin.

Pitkä tie on vielä kuljettavana ja tärkeimpiin peleihin on vielä aikaa. Hitsautumista tapahtuu koko ajan ja vaikka pelaaminen ei ole ollut aina kuosissa, on voittoja tullut. Se kertoo vain mikä potentiaali on tämän kautisessa joukkueessa. Olisi kuitenkin suht puuduttavaa, jos ennen näitä tosipelejä ja joukkueen hitsautumista ei saisi näistä asioista keskustella.
 

Dynamite

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Loppuun vielä ketjut perjantaille hyökkäyksen osalta:
Dickenson-Huilla-Rammer
Liukkonen-Flinck-Kivioja
Vilkman-Rautee-Pyhäjärvi
Koskelainen-Sompi-Poutanen

En tiedä loukkaantumisia tarkemmin siksi tällaiset heitot.
Kolme ekaa vitjaa tosi tasaisia koostumuksiltaan, vai mitä ootte mieltä???

Eikö Uronen kuitenkin ole pelikunnossa, koska pelasi ainakin Sport-pelissä vai onko kenties loukkaantunut uudelleen? Sompi taisi ainakin viime pelistä olla sivussa loukkaantumisen vuoksi.

Hyökkäysketjut perjantain Jukurit-peliin:

Dickenson-Rautee-Ramsay
Liukkonen-Flinck-Kivioja
Vilkman-Huilla-Uronen
Pyhäjärvi-Sompi/Koskelainen-Poutanen
 

Hescu

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Leijonat
Ja ollaanhan tässä jo pelattu 7 peliä niin kaiken pitäisi olla valmista.

Kai täällä keskustelupalstalla voi kuitenkin tehdä väliarvioita pelaajista...Olen samaa mieltä ilevanin ja Fordélin kanssa siitä, että Ramsay ei ole tähän asti pelannut odotetulla tasolla. Tämä voi tottakai muuttua, ja toivon, että Rammer löytää paremman pelivireen pian. Tehopisteet ovat ok, ja siitä kaikki kunnia, mutta odotan parempaa ykköskentän ulkomaalaisvahvistukselta.
Onnistumiset kyllä ruokkivat onnistumisia, ja potentiaalia Rammerissa on reilusti, tosin mitään Bakerin tyylistä dominoivaa pelaamista en häneltä kuitenkaan odota, hän ei ole sen tyyppinen pelaaja.

ps. Dynamiten yllä hahmottelemat ketjut ovat hyvät.
 

koukou

Jäsen
Suosikkijoukkue
KK
Onko täällä muuta väitettykään? Todettu vain tosiasiat eli että ykkösen pelaaminen ei ole ollut kuosissa. Ramsey on pelannut nyt KooKoossa 7 runkkariottelua ja siihen päälle saman verran harkkaotteluita. Pisteitä on syntynyt ihan mukavasti, mutta uskon, että miehessä on potentiaalia vielä parempaan ja dominoivampaan rooliin.
Todettu tosiasiat toki ja samaan aikaan eräät nimimerkit suu vaahdossa vaihtamassa kavereita johonkin Paakkarisiin. Ja enkä nyt tarkoita sinun tekstejä vaikka niitä äsken lainasin.
Ja tuo ykkönen oli täysin kuosissa niissä peleissä missä Nistas oli mukana. Se, että kentän aivoina toimii viime kauden kokonaan missannut ja sitä edellisellä kaudella A-junnuissa pelannut kaveri niin mitä muuta voi odottaa, kuin että hakemiseksi menee ja voi kestää aikansa tai sitten ei punaista lankaa löydy koskaan ennenkuin keskelle tulee toinen kaveri.
Ramsay on snaipperi nimikkeellä maaleja tekemässä, niin tuollaista dominointia niinkuin itse asian ymmärrän ei tuollaiselta kaverilta voi odottaa.
Jos pelkkä maalinteko lasketaan kentällä dominoinniksi niin sitten. Crosby dominoi kenttää ja "Ovetskin" dominoi, ei ECHL-pelaajat tai edes liigan jämät mestiksessä.

edit. Ja hesculle voi toki tehdä, mutta ykköskentän tilanne ei ole ollut normaali. Vähän kuin koulussa pitäisi antaa puutöistä arvosana ilman että kavereille on annettu työkaluja. Tai ainakin itse näen hyvän keskushyökkääjän välttämättömyydeksi jos pisteitä meinataan tehdä.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Ilman provoiluja kysyn..

Eilen sanottiin urheilukanavan urheilu-uutisissa, että Mikko Rauteen sopimus kariutui Saksaan, koska hän ei läpäissyt lääkärintarkastusta. Onko Kouvolassa "löysemmät" lääkärit vai mikä tuo juttu oli?
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Eilen sanottiin urheilukanavan urheilu-uutisissa, että Mikko Rauteen sopimus kariutui Saksaan, koska hän ei läpäissyt lääkärintarkastusta. Onko Kouvolassa "löysemmät" lääkärit vai mikä tuo juttu oli?

Tuostahan on jo joku maininnutkin, että Rautee ei ole minkään himoharjoittelijan maineessa. Itse hän puolestaan on sanonut, ettei viihtynyt Saksassa ollenkaan. Totuus on varmaan jossain siellä välimaastossa. Tuostakin on jo joka tapauksessa pari kuukautta aikaa. Eli katsellaan missä kunnossa mies tänne on saapunut.

Veikkaan, että Mestis-joukkueissa ei ennen sopimustentekoa tehdä mitään erikoisempia lääkärintarkastuksia (toisin kuin esim. Valioliigassa, jossa valmiit siirrot välillä kariutuvat niihin). Ulkomaalaisilla on usein jonkun sortin koeaika, jonka aikana sopimus voidaan purkaa jos paikat eivät ole luvatussa kunnossa tai kiloja on ilmoitetua enemmän.
 

cleanhit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Flyers, Ducks
Nistas kyllä palaa marraskuun tiennoilla, eikä KooKoo tässä varmasti ole kikkaillut rahojen kanssa. Kyllä sitä rahaa nyt on, että Rautee voidaan hymyissä suin hankkia.

Niin kuin Frimodigkin puhui, niin on neuvotteluja ollut käynnissä isojen suomalaisten ja venäläisten yrityksien kanssa ja mielestäni tämä kertoo vaan siitä, että ehkäpä siellä on onnistuttu samaan diilejä? Kuitenkin KooKoo on tiedottanut Nistaksen tilanteesta ja kaveri on käynnyt magneetissa, eikai se nyt lepäämällä pahennu?

Kammohankinta tuo Rautee! Avainsanat taitavat olla; iso Venäläinen yritys. Muuten tuollaiset liigajoukkueillekin harvinaiset hankinnat eivät ole selitettävissä.
Uskokaa tai älkää niin toivon, ettei siellä kouvolassa ole kyseessä kupla! se ei olisi eduksi kenellekään!
 

Strawberry

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kammohankinta tuo Rautee! Avainsanat taitavat olla; iso Venäläinen yritys. Muuten tuollaiset liigajoukkueillekin harvinaiset hankinnat eivät ole selitettävissä.

Jos KooKoo on saanut ison venäläisyrityksen mukaan jo nyt niin silloin ei ainakaan ole mennyt näiden venäläisten syöttämiset ja juottamiset hukkaan. Sen tiedän, että ilmeisesti kaksikin venäläisyritystä olisi lähdössä KooKoon pääyhteistyökumppaneiksi KooKoon noustessa liigaan, mutta voihan olla, että yhteistyökuviot on saatu jo nyt alulleen vaikka sarjatasona onkin vielä mestis.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Avainsanat taitavat olla; iso Venäläinen yritys. Muuten tuollaiset liigajoukkueillekin harvinaiset hankinnat eivät ole selitettävissä.

No, Rautee nyt tuskin menee "liigajoukkueille harvinaisten hankintojen joukkoon". Ei sillä, etteikö siis voisi edelleenkin olla ihan pätevä kaveri jonkin liigajengin kolmoskenttäänkin, mutta ei kuitenkaan siis saanut täksi kaudeksi liigasopimusta.

Venäläisistä sen verran, että tänä syksynä on ollut venäläisyritys useammankin kerran mukana otteluisäntänä. Sitä en ole jaksanut ottaa selvää, että mitä tai minkä kokoluokan firmoja kyseessä on. Luulisin kuitenkin, että ovat puheenjohtajamme siviilialan kauppakumppaneita.
 

Hescu

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Leijonat
edit. Ja hesculle voi toki tehdä, mutta ykköskentän tilanne ei ole ollut normaali. Vähän kuin koulussa pitäisi antaa puutöistä arvosana ilman että kavereille on annettu työkaluja. Tai ainakin itse näen hyvän keskushyökkääjän välttämättömyydeksi jos pisteitä meinataan tehdä.

Näinhän se on, eli olihan Ramsay tosiaan parempi niissä peleissä, joissa Nistas oli mukana. Täytyy toivoa, että ykköskenttä saisi kokonaisuudessaan pelinsä kulkemaan, ja sentteristähän se pitkälti on kiinni, kuten koukou totesi.
 

Narmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Harri Yrttiaho
kokoonpanon ulkopuoliset TARPEET

Kuten ketjun nimessä lukee kookoonpano ja tarpeet, ja joukkueesta on jo ulostettu tarpeettomia pelaajia (makway) ja tehty upeita hankitoja, niin juolahti vaan mieleeni, että olisiko aika katsoa myös joukkueen ulkopuolelle organisaatioon ja miettiä että kenelle siellä palkkaa maksetaan. Ei tarvi varmaan kenenkään mietintämyssyä päähänsä laittaa kun mieleen tulee hyvinkin suuri epäkohta, mätäpaise, sirkuspelle tai miksi kukakin sitä haluaa kutsua, eli tämä meidän suuri ja mahtava "pelaajakoordinaattori".

Uusin hankinta, Rautee ja kaikki tämän kauden muutkin parhaat värväykset, kuten Kultanen, Nistas, Flinck, Kivioja yms yms. ovat kaikkea muuta kuin tämän klownin aikaansaannoksia. Eli ilmeisesti Jucan ansioiksi voidaan lukea Makway, Niko Tuomi ,kostaja Poutanen ja "sarjan paras sentteri" Dickenson. Ramsayn värväystä ei voida todellakaan kutsua minkään koordinoinnin tulokseksi, kun on jo ennestään tuttu nimi suomesta. Ja tuskin rammeri tänne on sen takia tullut että jucca olisi hyvä tyyppi, vaan eiköhän se ole isolla rahalla ostettu.
Ja varmaa tietoahan ei varmaan ole, että onko Jucca ollut esim Rauteen hankinnassa mukana, mutta hänen jo ennen kautta kirjoittamat tekstit kyllä takaavat myös sen ettei Rautee todellakaan ole yksi Jucan hudeista, kun kookoon sivuilla rauteen julkistamisen yhteydessä puhuu Mikko Romo eikä Jucca Suutari. Jucca olisi jo bbc:tä myöten tiedottanut itsestään ja pönkittänyt egoaan että "TÄMÄ ON MINUN HANKINTA!"

Eli kun aletaan miettimään esimerkiksi että millä rahalla Rautee on tänne saatu, niin voidaan varmaan myös miettiä että mitä saataisiin lisää, kun laitettaisiin tämä pelle takaisin tappelusivustoille ja säästeittäisiin iso summa rahaa. Samalla olisi säästetty Makwayn tuomat kustannukset ja tässä olisikin jo sellainen nippu käteistä joka riittäisi varmaan yhden liigassakin varteenotettavan pelaajan palkkaan.
 

Wiipuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ja varmaa tietoahan ei varmaan ole, että onko Jucca ollut esim Rauteen hankinnassa mukana, mutta hänen jo ennen kautta kirjoittamat tekstit kyllä takaavat myös sen ettei Rautee todellakaan ole yksi Jucan hudeista, kun kookoon sivuilla rauteen julkistamisen yhteydessä puhuu Mikko Romo eikä Jucca Suutari. Jucca olisi jo bbc:tä myöten tiedottanut itsestään ja pönkittänyt egoaan että "TÄMÄ ON MINUN HANKINTA!"

Mielestäni Jukka Suutari on nimenomaan aikaisemmin korostanut, että mitkään hankinnat eivät ole yksin hänen ansiotaan vaan KooKoossa pelaajahankinnat tehdään tiimityönä. Nythän KooKoolla on käsittääkseni ympäri vuotinen scouttaus eli pelaajia katsastetaan ja tarkkaillaan myös jo ensi kautta silmällä pitäen. Nyt kun KooKoon toiminta on kaikilla osa-alueilla mennyt ammattimaisempaan suuntaan ja myöskin menestys sarjassa on ollut hyvä niin en todellakaan lähtisi sotkemaan KooKoon taustaryhmän työtä lähtemällä potkimaan sieltä ketään pois.
 

Ice Hockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Heh siis en puuttunut arvon rautanaula sinun ansiokkaaseen arvioon Rammerista vaan siihen mikä poru syntyy, jos täällä joku täällä uskaltaa kritisoida pyhän ykköskentän ja varsinkin Rammerin otteita. Niihin on vain yksinkertaisesti oltava tyytyväisiä, sillä sitä on KooKoon kannattaminen. Katsot tilastoja ja ketkä ovat kärjessä niin heille hurraat.

Kuka on sanonut, että pitää olla tyytyväisiä? Mutta on kyllä eräillä, vähän ehkä liian suuret odotukset Ramseystä, jos ei ole tyytyväinen siihen, että vaikka mies on näkymätön pelissä, niin tehoja tulee tasaiseen tahtiin ja ne thot on niitä, mitkä joukkuetta auttaa. Mutta ilmeisesti niitä tulee liian vähän tai jotain, kun ei kelpaa...tai odotukset sitten on liian korkealla.

Edelleenkin omasta mielestä ykkösketjun hyökkääjä. Ei se Ramsey mitään pahoja virheitä ole jäällä tehnyt, mikä olisi ratkaissut pelejä vastustajalle. Näkymätön pelityyli tuo kuitenkin pisteitä ja potentiaalia on vaikka mihin.
 
Viimeksi muokattu:

Fordél

Jäsen
Meistä tuskin kukaan tietää mikä on Suutarin todellinen panos tähän joukkueeseen ja miten hän on muutenkin onnistunut toiminnassaan. Ja todelliset analyysit koko organisaation onnistumisesta voidaan tehdä vasta kauden päätyttyä.

Se on mielestäni kuitenkin lähtökohta, että nyt tuo KooKoon organisaatio pitää saada vakiinnutettua. Nyt ei ole paikka muutoksille vaan rauhottumiselle ja rakentamiselle. Mikä on se oikea rakenne ja montako henkilöä sinne tarvitaan niin siitä on vaikea arvioida. Ainakin täytyy olla toiminnanjohtaja (Romo), toimistotäti ja markkinointipäällikkö. Näillä pystytään pyörittämään jo hyvin Mestisseuraa.

Sitten tuon pelaaja-mediakoordinaattorin kokopäiväistä pestiä voi hieman miettiä, mutta jos töitä riittää ja resursseja riittää niin miksipä ei. Ei Suutari ole vielä mitään pankkia toiminnallaan räjäyttänyt (Poutanen, Macway, sekoilu Dickensonin kanssa), mutta toisaalta vaikea tässä on suuremmin kritisoidakaan kun KooKoon kausi on alkanut näin hyvin. Ja onhan miehellä selvästikin intohimoa toimintaan. Eli tätä asiaa voisi katsella uudestaan vaikka kauden loputtua, mutta nyt ei ole mielestäni tarvetta suuremmalle pohdinnalle.

Sen sijaan Poliisi Poutasella ei tee mitään, joten siinä Suutarille hommaa. Pura tämän miehen sopimus!
 
Rautee pelaa huomenna kolmosen keskellä Vilkman ja Kivioja laidoillaan.

Ykkönen ja kakkonen siis normi.

PS. Älkää kannattako tätä seuraa, jos ei löydy kun valittamista. Luulisi laskevan verenpainettakin.
 

Wiipuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Rautee pelaa huomenna kolmosen keskellä Vilkman ja Kivioja laidoillaan.

Ykkönen ja kakkonen siis normi.

Eli Uronen on myös pelikunnossa vaikka toisenlaisiakin veikkauksia oli ilmassa.

Ramsay-Huilla-Dickenson
Uronen-Flinck-Liukkonen
Vilkman-Rautee-Kivioja

Kyllähän tuossa on kolme ratkaisuihin pystyvää kentällistä vaikka Nistas ja Miettinen ovat edelleen sivussa ehkä pitkäänkin. Mikäs nelosketjun kokoonpano huomenna on? Pyhäjärvihän pelaisi Sportia vastaan kolmosen keskellä, joten olisko nyt nelosen sentterinä? Saakohan KooKoo pitkästä aikaa täydet neljä ketjua? Koskelainen, Sompi ja Tuomi ovat ilmeisesti myös huomenna sivussa.
 

Rankkari

Jäsen
Rautee 1. ketjun keskelle, viimeistään, kun kunto kohenee. Oli toki jo tänään kolmannessa erässä. Dic.. omistaa sarjan ehkäpä kovimman luistelun huippuvauhdin. Vauhtiin, kun pääsee, niin kovaa menee. Siihen sopivia syöttöjä.

Ja sen Ramsayn haukkuminen kannattaa lopettaa. Ihan ok mies kunhan saisi liikenopeutta lisää. Tänäänkin maali, kikka ja melkein maali, ja eka erässä terävä kuti Reunasta päähän.
 

Hescu

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Leijonat
Ja sen Ramsayn haukkuminen kannattaa lopettaa. Ihan ok mies kunhan saisi liikenopeutta lisää. Tänäänkin maali, kikka ja melkein maali, ja eka erässä terävä kuti Reunasta päähän.

Ei kai tuo nyt vauhtia kaipaa, vaan sitä, että kiekko pysyisi mukana. Ihan hyvä peli Rammerilta Jukureita vastaan. Saisi joskus vaihteeksi osua myös tyhjään maaliin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös