Kokoonpano ja tarpeet

  • 160 348
  • 1 028

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
KooKoon ensi kauden miehistö rakentuu hyvällä vauhdilla. Runko on kasassa, mutta joitain avainpaikkoja on täyttämättä ja syvyyttäkin kaivataan luonnollisesti lisää. Tutkailen tilannetta Depth Chart -henkisesti:

Keskushyökkääjät:

I -
II -
III Flinck, Miettinen, Huilla
IV (Viantie, Koskelainen)
V -

Sitten vähän selityksiä. Ykkössentterin täytyy menestyvässä joukkueessa, oli sarja mikä hyvänsä, olla sellainen, joka takoo vähintään pinna/peli-tahdilla. Se on samalla merkki siitä, että ylivoima toimii. Sellaisen perässä KooKoo on vielä ja uskoisin, että kaveri pyritään löytämään rapakon takaa.

Kakkoseen kaivattaisiin puolestaan toisen iskunyrkin johtajaa. Pelaajaa, joka pystyisi pyörittämään tarvittaessa ylivoimaa, ja jolta olisi realistista odottaa sellaista 35 pisteen kautta. Helpommin sanottu kuin tehty: ei KooKoossakaan ole nähty kunnollista kakkossentteriä sitten Mikko Kinnusen.

En näkisi kuitenkaan kakkos-kolmosjakaumaa mitenkään ongelmallisena. Tasaisesta rintamasta joku voi nostaa profiiliaan selvästikin. Flinckillä on eväitä nousta päteväksi kakkossentteriksi, eikä Huillaakaan sovi jättää kokonaan laskuista pois. Lisäksi Miettinen on omassa roolissaan sarjan eliittiä, olkoonkin että kakkos-yv:n pyöritysvastuuta tai ykkössentterin paikkaamista en häneltä odota.

Neloskorissa sitten ensimmäiset varamiehet, jotka pystyvät tarvittaessa pelaamaan ihan runkomiehinä. Siis kolmosessakin, vaikkei järin merkittävässä kiekollisessa roolissa.

Ykkössentteristä riippuu paljon, mutta näkisin tilanteen melkoisen hyvänä. Etenkin jos vertaa viime vuoteen. Ja lisäksi voi muistaa senkin, että joka syksy tänne on löytynyt runkosarjan alettuakin sentteriapuja.

Laitahyökkääjät:

I Liukkonen
II Vilkman
III Lampinen, Pyhäjärvi
IV (Koskelainen), Poutanen
V (Nykänen)

Laidallakin tilanne näyttää buenolta, sillä kasaaminen on hoidettu aika tasapainoisesti. Ykköskoriin menee sarjan selkeät tähdet, joiden voi olettaa keikkuvan pistpörssin kärkisijoilla. Eli (ainakin tällä hetkellä) ainoastaan Liukkonen. Mutta sekin on jo enemmän kuin monella kilpakumppanilla.

Kakkosrankkauksessa sitten pelaajat, joilta voi odottaa 15-20 maalia ja jotka ovat käyttökelpoisia myös ykköskentässä. Miten nyt tarvetta on, tai miten ketjut halutaan jakaa. Vilkman kuuluu ehdottomasti tähän kategoriaan.

Kolmosessa sitten runkopelaajat, jotka eivät kuitenkaan kuulu ihan terävimpään ratkaisurintamaan. Niin Lampisella kuin Pyhäjärvelläkin on kuitenkin mahdollisuudet nousta kakkoskentän pelaajiksi ja paukuttaa 10-15 maalia.

Nelosessa puolestaan pienemmän roolin runkopelaajia, jotka ovat joukkueelle tärkeitä palasia, vaikkeivat kahteen ylimpään kenttään kuulukaan. Koskelainen on monipuolinen kaveri ja nauttii edelleenkin Kolekin luottamusta. Poutasesta nyt ei havaintoja ole, mutta uskoisin hänenkin osoittautuvan paikkansa arvoiseksi hankinnaksi: ehkäpä uudeksi Kimmo Haapa-aroksi, kuten joku toisessa ketjuissa toivoikin. Viime kaudella ongelmana oli joka tapauksessa fyysisyyden puute hyökkäyksessä.

Sanoisin, että kolme lisälaituria (+junnut) kuitenkin vielä kaivataan, jos ja kun kärkisijoista halutaan tapella. Ykköskoriin joku taitava kanukki, kakkoseen Mestiksessä kyntensä näyttänyt peluri ja kolmoseenkin vielä yksi vähän fyysisempi kaveri syvyyttä tuomaan. Täytteeksi sitten paikallista nuorta voimaa.

Puolustajat:

I Makway
II Lindström, Tuomi
III Heiskanen, Onnela
IV Sierman
V -

Pakkeja on vähän vaikea jaotella, etenkin kun näiden kanukkien osalta on ihan tilastojen varassa. Ykköspariin pääsee kuitenkin kiekollinen kärkipakki, kuten Clarke viime kauden joukkueessa, tai sitten monipuolisuudella maustetulla oman pään erikoisosaamisella. Makwayn rankkaisin nyt kylmästi Honkaseksi ykköskoriin.

Kakkosessa sitten ne, joita voidaan kuvitella myöskin ykkös-kakkoskentiin parhaassa kokoonpanossa. Pihvistä ei miksikään ihan huipuksi ole, mutta ei se mikään maailmanloppu olisi vaikka häntä joskus käytettäisiin ykkösyyveessäkin. Tuomi sitten vähän arvoituksellisempana, mutta saattaisi kuulua korkeammallekin.

Kolmoskori nyt on kanssa vähän ongelmallinen. Heiskanen voisi olla pykälän ylempänäkin, mutta Onnela taas ehkä alempana. Ideana kuitenkin se, että ovat runkopakkeja, jotka pystyvät pelaamaan tarvittaessa isommassakin roolissa. Heiskanen oli tosi hyvä TuTossa, mutta HeKissä ei aiemmin kulkenut ihan samalla tavalla. Onnela on hyvä ja monipuolinen peruspakki, jos vaan sattuisi jollain poppaskonstilla pysymään terveenä.

Neloskorissa sitten Sierman, joka pystyy pelaamaan kuusikossa ongelmitta, mutta ilman ratkaisupotentiaalia.

Mitä pakistoon vielä kaivataan? Lähinnä kai kiekollista taitoa ja vähän lisää syvyyttä. Veikkaan, että ulkkaripaikat menevät hyökkäykseen, joten clarke jää varmaankin löytymättä. Laadusta joudutaan ehkä tinkimään, joten olisi tärkeää löytää edes kakkostason kiekollinen pakki. Vähän kuin vuorisaari, mutta rightia kyllä kaivattaisiin. Lisäksi vielä vähäsen syvyyttä: käytännössä joko Tarkiainen ja joku liigajunnu, kun omista ei taida pelureita kasvaa.

Maalivahdit:

I-II Härmä

Topinen veskari tarvitaan luonnollisesti vielä. Mutta millä taktiikalla edetään? Sanoisin, että Härmä on ihan liian hyvä kakkoseksi, mutta ei ole kuitenkaan vielä ihan riittävän varma veto ykköseksikään. Eli ehkä optimi olisi löytää joku lähes tasaveroinen sparraaja. Ehkä joku yli-ikäinen A-junnu, mutta miksei myöskin Oren tapaan joku kokeneempi alasarjalöytö?
 

Fordél

Jäsen
Onnela on hyvä ja monipuolinen peruspakki, jos vaan sattuisi jollain poppaskonstilla pysymään terveenä.

Neloskorissa sitten Sierman, joka pystyy pelaamaan kuusikossa ongelmitta, mutta ilman ratkaisupotentiaalia.

Muuten kyllä Evertonin kanssa samoilla linjoilla, mutta tämä tapaus Onnela ei kyllä mahdu kaaliini. Viimeisella KooKoo-kaudellaan (silloin kun pääsi pelaamaan) Onnela oli kaikkea muuta kuin hyvä peruspakki. Liike ei riittänyt millään Mestisvauhtiin ja Onnela oli aina sen luistimen piirron jäljessä tilanteista. Enkä millään jaksa uskoa, että se liike olisi parantunut viime kauden jälkeen, jolloin Onnela ei pelannut ainuttakaan virallista peliä.

Lisäksi kolmoskorin kavereilla pitäisi olla edes jotain erityisosaamista ja ratkaisupotentiaalia, kuten Tarkiaisen kiekollinen peli tai Virkin fyysinen peli, jolla erottuisi massasta. Sierman on minusta ainakin saman tason puolustaja kuin Onnela, mutta Siermanskikaan ei kuulu kolmoskoriin, samoin kun ei Onnelakaan.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Lisäksi kolmoskorin kavereilla pitäisi olla edes jotain erityisosaamista ja ratkaisupotentiaalia

Jos noin tiukasti asian haluaa ajatella, niin silloin ei varmaan joku Kultanenkaan mahtuisi raameihin. Lisäksi Taren ja Virkin viimekautisista osaamisista ja potentiaaleista voi olla montaa mieltä...

Anyhow, varmasti aika samoilla linjoilla ollaan. Jos Onnela on saanut paikat kuntoon ja jalkoihin herkkyyttä, on hän ihan hyvä runkopakki. Jos taas askel on vieläkin kuin robocopilla, niin ohi mennään joka puolelta.

Kolmosen-nelosen väliä, kirjoitin jo aiemminkin. Mutta samalla Heiskanen on sitten ylempien korien välillä. Eli aika plusmiinusnolla. Jäsenet E&F lienevät kuitenkin siitä yhtä mieltä, että jos pelaavaan kuusikkoon/seitsikkoon saadaan vielä syvyyttä kahden pätevän kaverin verran ja jos kanukit osoittauvat odotustenmukaisiksi, on KooKoolla kasassa aika pätevä pakisto?
 

Fordél

Jäsen
Jos noin tiukasti asian haluaa ajatella, niin silloin ei varmaan joku Kultanenkaan mahtuisi raameihin. Lisäksi Taren ja Virkin viimekautisista osaamisista ja potentiaaleista voi olla montaa mieltä...

Anyhow, varmasti aika samoilla linjoilla ollaan. Jos Onnela on saanut paikat kuntoon ja jalkoihin herkkyyttä, on hän ihan hyvä runkopakki. Jos taas askel on vieläkin kuin robocopilla, niin ohi mennään joka puolelta.

No Tare oli tosiaan melkoinen floppi viime kaudella, mutta toissa kaudella taas esitti todella kovia otteita. Sellaisia ratkaisupelaajan otteita, joita en ole Onnelalta nähnyt koskaan. Virkki oli taas mielestäni mainettaan parempi puolustaja. Esitti paikoin todellisia isännän otteita; selkeä kolmoskorin pakki.

Onnela taas ei omaa mitään erityisosaamista ja jos kerran tavoitellaan liigakarsintoja niin sellaisessa joukkueessa Onnela tuo vain leveyttä pakistoon. Kuuteen ensimmäiseen pakkiin hänellä ei pitäisi olla mitään asiaa, mielellään ei edes seitsemään ensimmäiseen.

Jäsenet E&F lienevät kuitenkin siitä yhtä mieltä, että jos pelaavaan kuusikkoon/seitsikkoon saadaan vielä syvyyttä kahden pätevän kaverin verran ja jos kanukit osoittauvat odotustenmukaisiksi, on KooKoolla kasassa aika pätevä pakisto?

Kanukit? Kaiketi meillä on vain yksi kanukki. Mutta tosiaan jos kaksi Mestistasolle pätevää pelaajaa saadaan vielä (esim. Tarkiainen ja Kuronen) niin pelaava kuusikko näyttää todella hyvälle. Kuitenkin tarvittaisiin vielä lisää leveyttä ja jos sitä ei ole junnuista ammennettavana, täytyy hankkia joku Mestisjyrä/liigan ylijäämä.
 

Wiipuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Vaikka Suomen passilla pelaakin, niin kai Tuomesta voi kuitenkin kanadalaisena puhua.

No joo onhan Tuomi enemmän kanadalainen kuin suomalainen. Tuomi asunut koko ikänsä Kanadassa ja vaikka omistaakin kaksi passia eli Kanadan ja Suomen passit niin ei esimerkiksi osaa puhua lainkaan suomea kuten isänsä.
Kiintiöhän mestiksessä taitaa olla tulevalla kaudella kolme ulkomaalaista/joukkue ja eiköhän KooKoossa nähdä näin ollen yhteensä neljä kanalaista Tuomi mukaanlukien.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Pari tuli, pari vielä tarvitaan

Laitahyökkääjät:

I Liukkonen, Ramsay
II Vilkman
III Kivioja, Lampinen, Pyhäjärvi
IV (Koskelainen), Poutanen
V (Nykänen)

Hyvältä näyttää - vaikka olenkin ollut aika tiukalla päällä kategorioita määritellessäni. Kivioja voisi hyvinkin olla kakkoskorinkin mies, ja toivottavasti tulee olemaankin, mutta meni nyt kolmoseen. Vaikka pelasikin K-Vantaassa isossa roolissa, niin en usko ihan siihen, että pystyisi paikkaamaan tarvittaessa esim. Liukkosta. Joka tapauksessa oikein hyvä hankinta.

Yhdestä-kahteen laitahyökkääjää (+junnut) vielä tarvitaan. Kärkikuusikko löytyy jo periaatteessa, mutta loukkaantumisten varalta sitäkin osastoa on vielä pakko vahvistaa. Ei hajuakaan mitä toimistolla on suunniteltu, mutta kaikkein mieluiten näkisin vielä jonkun kärkipään kaverin, jolta olisi odotettavissa ~15 maalia plus vähän fyysistäkin peliä. Jos ei Jaska Vileniin massit riitä millään, niin sitten joku Marko Sakon tapainen Mestis-hankinta.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Nyt on mukava päivittää tätä tilannetta.

Keskushyökkääjät:

I Dickenson
II -
III Flinck, Miettinen, Huilla
IV (Koskelainen)
V -

Tilanne vähintäänkin ok, ei tarvetta lisävahvistuksille.

Puolustajat:

I Makway, Kultanen
II Lindström, Tuomi
III Heiskanen, Onnela
IV Sierman
V -

Ainakin yhtä pakkia siis remmiin vielä haetaan. Ja hyvä niin. Ja vielä hyvempi, jos löydetään kaveri sieltä kiekollisemmasta päästä. Kultanen tulee olemaan aivan Mestiksen kärkipakkeja, mutta ei välttämättä kuitenkaan mikään pistelinko.

Mestiksessä aikaa ja tilaa on toki enemmän kuin kovemmissa sarjoissa ja roolikin varmasti nyt ihan toinen. Siitä huolimatta en odota Kultaselta välttämättä edes 20 tehopinnaa. Siltikin aivan mahtava pelaaja ja mahtava hankinta.


Eli kertauksena vielä tarpeet/toiveet:

1 x "valmis" laitahyökkääjä kakkos-kolmoskenttiin
2 x laitahyökkääjää junnuista tai tryoutilta taistelemaan peliajasta tarvittaessa
1 x kohtalainen kiekollinen pakki
1 x junnupakki sisäänajettavaksi
1 x veskari

Ei tuo nyt mikään järin paha ostoslista ole.
 

Fordél

Jäsen
Eli kertauksena vielä tarpeet/toiveet:

1 x "valmis" laitahyökkääjä kakkos-kolmoskenttiin
2 x laitahyökkääjää junnuista tai tryoutilta taistelemaan peliajasta tarvittaessa
1 x kohtalainen kiekollinen pakki
1 x junnupakki sisäänajettavaksi
1 x veskari

Ei tuo nyt mikään järin paha ostoslista ole.

Ei ole eikä pitäisi olla kalliskaan kuluerä ellei sitten tuohon veskarin tontille aiota hankkia jotain kovaa nimeä. Itse en tähän lähtisi, sillä parempi säästää niitä pelimerkkejä (jos niitä edes on säästettäväksi) käytettäväksi kauden mittaan. Valmiille laitahyökkääjälle en näe tarvetta, mutta muuten hankinnat voisivat olla:

2 x laitahyökkääjää junnuista = Arola ja Sompi
1 x kohtalainen kiekollinen pakki = Tarkiainen
1 x junnupakki sisäänajettavaksi = Bluesin tai KalPan ylijäämä
1 x veskari = Ore, Nieminen HIFK (?), Vehviläinen?
 

Isaskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Yhdestä-kahteen laitahyökkääjää (+junnut) vielä tarvitaan. Kärkikuusikko löytyy jo periaatteessa, mutta loukkaantumisten varalta sitäkin osastoa on vielä pakko vahvistaa. Ei hajuakaan mitä toimistolla on suunniteltu, mutta kaikkein mieluiten näkisin vielä jonkun kärkipään kaverin, jolta olisi odotettavissa ~15 maalia plus vähän fyysistäkin peliä.

Ihan samaa mieltä. Hyviä laitahyökkääjiä on jo, mutta se osasto on vielä melko kapea eikä kestä juurikaan loukkaantumisia. Taitoa on, mutta fyysisyyttä nykyisistä laitureista ei paljon löydy. Playoffeissa sellaiset on arvossaan ja toivottavasti jostain löydetään vielä 2-3 -ketjun laituri, joka pystyy fyysiseen peliin. Joku Arttu Virtasen tapainen pelaaja kelpaisi hyvin.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Tää ketju käy kohta tarpeettomaksi, ainakin tarpeiden osalta. Tässä kokonaistilanne:

Keskushyökkääjät:

I Dickenson
II -
III Flinck, Miettinen, Huilla
IV (Koskelainen)
V -

Laitahyökkääjät:

I Liukkonen, Ramsay
II Uronen, Vilkman
III Kivioja, Lampinen, Pyhäjärvi
IV (Koskelainen), Poutanen
V (Nykänen)

Puolustajat:

I Makway, Kultanen
II Lindström, Tuomi
III Heiskanen, Tarkiainen, Onnela
IV Sierman
V -

Maalivahdit:

I-II Härmä


Tarpeet on siis vähissä. Loput massit molariin ja muutama nuori pakki ja laitahyökkääjä joko omista junnuista tai tryoutilta tuomaan syvyyttä ja kisaamaan neloskentän paikoista. Mun mielestä tällä nipulla voisi jo lähteä kauteenkin, ellei harjoituskaudella nyt loukkaantumisia satu.
 

koukou

Jäsen
Suosikkijoukkue
KK
Tää ketju käy kohta tarpeettomaksi, ainakin tarpeiden osalta. Tässä kokonaistilanne:

...

Laitahyökkääjät:

I Liukkonen, Ramsay
II Uronen, Vilkman
III Kivioja, Lampinen, Pyhäjärvi
IV (Koskelainen), Poutanen
V (Nykänen)
Laitahyökkääjissä tilanne on parempi kuin oikeastaan miesmuistiin, kun Evertonkin on rankannut Kiviojan kolmoskoriin. Kun katsoo muiden mestisjoukkueiden rostereita, poislukien Sport olisi Kivioja ykkösen laidassa oikeastaan jokaisessa. Toki suurimmalla osalla porukka on levällään kuin jokisen eväät, mutta ei tuo tilanne paljon tule muuttumaan syyskuussakaan.
Todennäköisesti kakkossentterin tilannetta helpottaa mestiksen kärkiluokan laiturit, jotka saa varmasti sentterin siinä välissä näyttämään paremmalle kuin ehkä oikeasti on.
Pakisto on bueno, omista junnuista/kasvateista Lustberg olisi hyvä lisä vielä tuohon tai jos A:n porukassa olisi joku potenttiaalinen stuntmies loukkaantumisten sattuessa.
Laitureista omat kasvatit Räty, Arola ja Sompi stunteiksi ja pääasiassa Kuusankoskeen ykkösketjuksi kehittymään miesten tasolla niin poppoo on kasassa kenttäpelaajien osalta.
 

Rooster

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, TPS (pesiksessä KPL)
Laitureista omat kasvatit Räty, Arola ja Sompi stunteiksi ja pääasiassa Kuusankoskeen ykkösketjuksi kehittymään miesten tasolla niin poppoo on kasassa kenttäpelaajien osalta.

Sen verran haluan täsmentää, että Räty ja Sompi eivät kyllä taida olla omia kasvatteja millään mittarilla mitattuna. Eivätkös molemmat ole Pelicansin ylijäämäjunnuja, ja ovat nyt pari kautta pelanneet KooKoossa? Eivätkä kumpikaan taida olla mitenkään erityisen lupaavia pelaajia, joten en näe mitään syytä, miksi KooKoon pitäisi heistä kovin tiukasti pitää kiinni. Arola sentään on omia.
 

Fordél

Jäsen
Eivätkä kumpikaan taida olla mitenkään erityisen lupaavia pelaajia, joten en näe mitään syytä, miksi KooKoon pitäisi heistä kovin tiukasti pitää kiinni. Arola sentään on omia.

Eivät mitään Skytän tai Lampisen tasoa, mutta Arola ja Sompi ovat näyttäneet pysyvänsä hyvin mukana Mestisvauhdissa. Tulevaisuuden runkopelaajia, joista pitäisi pitää kiinni ja ajaa edustukseen sisään. Rädyn näytöt eivät ole samaa luokkaa poislukien viime kauden harkkapelit, joissa onnistumisia tuli.
 

Dynamite

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Eivät mitään Skytän tai Lampisen tasoa, mutta Arola ja Sompi ovat näyttäneet pysyvänsä hyvin mukana Mestisvauhdissa. Tulevaisuuden runkopelaajia, joista pitäisi pitää kiinni ja ajaa edustukseen sisään. Rädyn näytöt eivät ole samaa luokkaa poislukien viime kauden harkkapelit, joissa onnistumisia tuli.

Koskaan ei voi sanoa kenestä saadaan tulevaisuuden runkopelaajia ja sama pätee Arolaan, Rätyyn ja Sompiin eli ei pelaajia yleensä voi sitouttaa joukkueeseen yleensä kuin kahdeksi maksimissaan kolmeksi kaudeksi.
Jukka Sompi on lähtöisin Sysmästä, Eemeli Arola Anjalasta ja Jaakko Räty Lahdesta. Ehkä näistä pelaajista voisi kuvitella Eemeli Arola sitoutuvan KooKoohon pitemmäksi aikaa, mutta ei kotipaikkakaan mitään takaa, kuten Valtteri Skytän tapaus osoittaa. Mieluusti ottaisin kyllä vaikka kaikki kolme KooKoon edustusjoukkueen rinkiin, mutta kyllä heillä vääjäämättä peliaika tulee jäämään varsin pieneksi. Paras ratkaisu tietysti olisi, jos kolmikon kanssa saataisiin tehtyä sellaiset sopimukset, että pääasiallinen pelipaikka olisi Kuusankoskella ja tarvittaessa KooKoossa.
 
Urosen ja Taren sopparit hieno asia. Uronen tuo taitoa ja leveyttä lisää laiturimateriaaliin ja Tarekin tuo ainakin viihdettä ja kovia pommeja sinne pakistoon. Onhan kaverilla potentiaalia kiekolliseen peliin.

Enään itse kaipaisin ykkösmolaria. Mahd. tyyliin "Peltola2":sen, esim Halavan. Laituriosastolle vielä vähän taitoa nääs. Ja toki kakkoskenttään mahdollinen sentteri.

Tiedä sitten miten KooKoo asiat näkee, mutta pakkeja ei kyllä tarvita enempää. Tai no kyllä minulle Holle kävisi, mutta miten rahatilanne sallii. Sittenhän se olisi näin:

Big Mac - Kultanen
Holle - Tuomi
Heiskanen - Tare
Pihvi - Sierman
 

koukou

Jäsen
Suosikkijoukkue
KK
1. Ramsay - Dickenson - Liukkonen
Kultanen - Tuomi

2. Vilkman - Flinck - Uronen
Makway - Öhberg/Tarkiainen

3. Kivioja - Miettinen - Lampinen/Halava
Lindström - Heiskanen

4. Pyhäjärvi / Koskelainen - Huilla - Poutanen / Nykänen
Sierman - Onnela

Lohtander / Härmä

Eiköhän tuo ole rosteri kun 1,5kk päästä kausi avataan...
 

"TeeWeeKaks"

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Heitetään omat visiot kentällisistä.
Miltäs kuulostais seuraavanlaiset kentät:

1.Kenttä
Vilkman-Dickenson-Ramsey
Tuomi-Kultanen

2.Kenttä
Uronen-Flinck-Liukkonen
Makway-Öhberg

3.Kenttä
Kivioja-Miettinen-Pyhäjärvi
Lindström-Tarkiainen

4.Kenttä
Halava/Lampinen-Huilla-Poutanen
Heiskanen-Sierman
 

Jallu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Heitetään omat visiot kentällisistä.
Miltäs kuulostais seuraavanlaiset kentät:

1.Kenttä
Vilkman-Dickenson-Ramsey
Tuomi-Kultanen

2.Kenttä
Uronen-Flinck-Liukkonen
Makway-Öhberg

3.Kenttä
Kivioja-Miettinen-Pyhäjärvi
Lindström-Tarkiainen

4.Kenttä
Halava/Lampinen-Huilla-Poutanen
Heiskanen-Sierman

Onnea teille kovista hankinnoista! Jotain niista kertoo se, etta Heiskanen (mesitsmestarien luottopakki) loytyy nelosparista... :)
 

Isaskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Onnea teille kovista hankinnoista! Jotain niista kertoo se, etta Heiskanen (mesitsmestarien luottopakki) loytyy nelosparista... :)

Eiköhän totuus ole jotain ihan muuta. Minusta Heiskanen on ennakkoon varma onnistuja jota pidän heti Kultasen ja Makwayn jälkeen kovimpana pakkina.
 

koukou

Jäsen
Suosikkijoukkue
KK
Eiköhän totuus ole jotain ihan muuta. Minusta Heiskanen on ennakkoon varma onnistuja jota pidän heti Kultasen ja Makwayn jälkeen kovimpana pakkina.
Niinpä, tosin Öhberg on mestiksen kärkipään kavereita kiekollisessa pelissä ollen Jukurttien kärkipakkeja toissa kaudella. Ja tosin "Pihvi" on pelannut SM-liiga kolmen kauden ajan ja ollut jo aikaisemmin KooKoon ja Jukurttien tärkeimpiä pakkeja.
Tuomi näistä uusista etukäteen on toki epävarmin kortti, mutta eiköhän hänkin pelata osaa.
Paperilla paras pakisto mitä itse muistan koskaan nähneeni KooKoossa.
 

"TeeWeeKaks"

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Sen verta tämä ensi kauden pakisto on kovaa luokkaa, että on variaatio mikä tahansa, niin nelosestakin löytyy Mestiksen tasolla mitattuna kova kaveri. Tarkennetaan vielä, että visiossani todellakin pelaajia on hieman heitelty sinne tänne ja haettu lähinnä keskustelua... Ja mitä tulee esim. Heiskaseen, niin se mitä viime kauden peleistä muistan, niin oli tosi kova luu ja ei varmasti tyydy nelosketjun jämä minuuteille, eli jos nelospakkiparista löytyy tulee minuutteja pakosti erikoistilanteista tai muuten, mutta onneksi en ole itse KooKoon valmentaja ja luotan täysin siihen, että Vlado osaa peluuttaa poikia niille sopivissa roolissa ja ketjuissa... Mutta kivahan se on heitellä omia variaatioita...
 

#104

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Sen verran pakko yhtyä tv2:n puheisiin että puolustus noilla nimillä tulee pyörimään millä tahansa parilla, lyön 8mk siitä vaikka vetoa. Noista nelosen mainituista hyökkääjistä en sen enempää osaa sanoa kuin että toivoisin kylmän viileän malttiuden pysyvän päässä, vaikka kilpailua lieneekin. Mikäli sattuisi niin hyvä kausi ettei loukkaantumisia sattuisi niin ns. noilla on hyvä mennä, muussa tapauksessa yksi hyvinkin puolustava pakki olisi silmiini etten sanoisi ehdoton.
Nykäsen mahdollisia otteita odotan kovasti, enkä laisinkaan laske pois hänen mahdollisuuksiaan avauskokoonpanosta. Mikäli paikka pelaavasta löytyy niin odotan Masalta tiukkaa vääntöä näin ympäripyöreästi sanottuna.

Yhteenvetona tarkentaisinkin näin ettei hyäkkäyspää tarvitse enää vahvistuksia, vaan tulisikin painottaa mahdollisten hankintojen suhteen puolustukeen, sillä olen viimeisten kausien aikana useasti suorastaan sylkenyt hallin portaille nähdässeni puolustuksen ns. ryssivän. Hermoni kiristyvät. Olen puhunt.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Yksi homma kyllä huolestuttaa Munamiehessä (a.k.a. Lu-i-Lu-i, Bruce, Tikkinsson). Mies on aika todella harvoin viihtynyt vain yhdessä seurassa kauden aikana, ja tilastojen valossa tason vuoksi lentänyt ainakin joitain kertoja pihalle erityisesti AHL:stä. Kiekkokiertolaisiahan riittää, mutta kun seuran vaihto kauden aikana on enemmänkin sääntö kuin poikkeus, niin hiemanhan se ihmetyttää. Kahtellaan miten homma lähtee täällä sujumaan.

edit: Ok - sain mainiota lisätietoa asiasta, eli ei ole tosiaankaan lentänyt AHL:stä pihalle vaan ollut siellä tuuraamassa - siis kutsuttu ylös.
 
Viimeksi muokattu:

Fordél

Jäsen
Ei tuokaan huonolta kuulosta. Hyökkäysketjut voisivat olla kutakuinkin seuraavat:

Michael Ramsay – Lou Dickenson – Markku Flinck

Jesse Uronen – Mikko Liukkonen – Samu Vilkman

Henri Kivioja - Tatu Miettinen – Petri Pyhäjärvi

Panu Poutanen – Matti Huilla - Mika Halava

Lisäksi hyökkääjiä reservissä vielä: Aapo Lampinen, Eemeli Koskelainen, Joni Kainulainen, Matti Nykänen ja Jukka Sompi.

Siirretääs keskustelua tuolta harkkapeli-ketjusta tänne.

Eli tosiaan tuo kakkoskentän koostumus on mielestäni suurin ongelma ja tässä voisi olla yksi ratkaisu ongelmaan eli kuten KooPee ehdotti niin Flinck ykkösen laitaan tekemään tilaa ulkkareille ja Luigi kakkosen keskelle tekemään peliä. Mitäs arvon palstalaiset ovat mieltä tällasesta?

Huillan tilalla nelosessa nähdään ainakin alkukaudesta Sompi, koska Masa on taas vaihteeksi loukkaantuneena. Muuten nuo olisivat mielestäni hyvinkin kokeilemisen arvoiset kentälliset.

Mitä tulee itse ketjun otsikkoon niin tarpeita joukkueen täydentämiseksi ei ole. Jo tuossakin kokoonpanossa Lampinen on tippunut kokoonpanon ulkopuolelle ja puolustuksessa on myös riittävästi leveyttä. Nyt pitää vaan jäljellä olevissa harkkapeleissä löytää oikeat hyökkäysvitjat ja pakkiparit. Maalilla Oiva antoi kovat näytöt ja maalivahtiosastollakin on kaikki hyvin vaikka Härmä aloittikin pelit haparoiden.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös