MM-Kisojen televisiointi

  • 36 907
  • 129

lihaani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Suomessa meidät on hemmoteltu hyvällä tekniikalla. Ei liene sattumaa, että olympialaisissa vuosikymmenet YLE on ollut melko keskeinen toimija.

Ja moni muistaa viimeiset kotikisat, jolloin loppuottelussa Kanadan voittomaali näkyi vasta Ylen kuvasta!

Ihmetyttää, että tämmoisessa asiassa kun kuvan laadussa ollaan säästetty! 720p-kalusto ei ole timanttien hinnoissa ja kaistaa Atlantin yli on. Ylellä on huippuhyviä Faroudjan skaalaimia, joilla varmasti saa hyvää PAL-kuvaa.

Selvän pelin kulusta saa tälläkin kuvanlaadulla. Mutta kun parempaakin olisi helposti saatavissa....
 

BumeLupa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Itseäni ottaa päähän tuo selostajien "ennustus"-kyky. Eli ainakin Tsekki-Tanska-pelissä välillä selostajan ääni tuli noin 0,5 - 1 s ennen kuvaa. Sen huomasi muutamassa tilanteessa kun selostaja hehkuttaa hurjaa lämäriä ja kuvassa samaan aikaan kiekko on juuri tulossa laukojalle. Sama parissa maalissa, kun selostaja hehkutti maalia ja kuvassa kaveri oli juuri laukomassa.

En tiedä onko asia korjattu tuon ensimmäisen pelin jälkeen, kun en ole matseja ehtinyt seuraamaan.
 

Selänne 8#

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi, KalPa ja Anaheim Ducks
Itseäni ottaa päähän tuo selostajien "ennustus"-kyky. Eli ainakin Tsekki-Tanska-pelissä välillä selostajan ääni tuli noin 0,5 - 1 s ennen kuvaa. Sen huomasi muutamassa tilanteessa kun selostaja hehkuttaa hurjaa lämäriä ja kuvassa samaan aikaan kiekko on juuri tulossa laukojalle. Sama parissa maalissa, kun selostaja hehkutti maalia ja kuvassa kaveri oli juuri laukomassa.

En tiedä onko asia korjattu tuon ensimmäisen pelin jälkeen, kun en ole matseja ehtinyt seuraamaan.
Ei mielestäni enää eilen tätä vikaa ollu, mut ekana pelipäivänä tosiaan tuntui, että kuva tulee myöhässä verrattuna ääneen. Ja kuvanlaatu on useimpien NHL-Lähetysten tasoa, että sikäli ei minua haittaa ja kun on pienempi televisio niin eroa ei juuri huomaa. Ainut tuo kiekko mikä näkyy kolmena, mutta ei haittaa pelin seuraamista.
 

PJx

Jäsen
Ihmetyttää, että tämmoisessa asiassa kun kuvan laadussa ollaan säästetty! 720p-kalusto ei ole timanttien hinnoissa ja kaistaa Atlantin yli on. Ylellä on huippuhyviä Faroudjan skaalaimia, joilla varmasti saa hyvää PAL-kuvaa.
Rahasta tässä taitaa kuitenkin olla viime kädessä kysymys. Kanavanipuissa kanavakohtainen bittivirta on sen verran alhainen, ettei "normaalissakaan" lähetyksessä nopeasti muuttuvassa kuvassa laatu ole kohdallaan.

Pahaa pelkään, että siirretyn kuvan laadustakin on tingitty rahan säästämiseksi. Paljon mahdollista, että Ylen vastaanottama kuva on sellaisenaan kelvollista katseltavaksi, mutta se ei kestä enää muutosta uuteen alhaisen bittivirran formaattiin.

Ikävä kyllä, ainakin itse katselen Ylenkin lähetyksiä mieluummin vanhasta kuvaputki-telkkarista kuin melkoisen hyvälaatuisesta taulutelkkarista. Valitettavasti sekään ei "korjaa" kisalähetyksen ongelmia joten saatan ryhtyä muun perheen riesaksi isomman ruudun asiakkaaksi.
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Ja kuvanlaatu on useimpien NHL-Lähetysten tasoa, että sikäli ei minua haittaa ja kun on pienempi televisio niin eroa ei juuri huomaa.

NHL-lähetysten tasoa? Just, omassa telkkarissa ero Canalin NHL-lähetysten ja nykyisten MM-kisojen välillä on melkoisen suuri. Huvittavia nämä YLE:n kommentit että "tämän parempaan kuvaan ei päästä". Kumma miten kaupalliset kanavat pääsevät.
 

Lawless

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
NHL-lähetysten tasoa? Just, omassa telkkarissa ero Canalin NHL-lähetysten ja nykyisten MM-kisojen välillä on melkoisen suuri. Huvittavia nämä YLE:n kommentit että "tämän parempaan kuvaan ei päästä". Kumma miten kaupalliset kanavat pääsevät.
No minkäs YLE sitten sille mahtaa, että kuva, jonka he saavat, on huonoa? Halifaxin päässä toiminta on aika käsittämätöntä. Eikö ole varaa HD-videokameroihin? :) Kiinnostaisi tietää, missä vaiheessa tuo PAL->NTSC-muunnos (EDIT: siis NTSC->PAL) suoritetaan, eli lähinnä, että tehdäänkö se ennen kuin YLE saa lähetteen käsiinsä? Sellaisen käsityksen olen saanut, että ennen.
 
Viimeksi muokattu:

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
No minkäs YLE sitten sille mahtaa, että kuva, jonka he saavat, on huonoa?

Voi toki olla noinkin, ettei sille ole mitään enää tehtävissä. Noi YLE:n lausunnot on vaan vähän hassuja, kun tosiaan vertaa Canalin kuvaan.

- Syy on hyvin yksinkertainen: Pohjois-Amerikan ja Euroopan kuvaformaatit eivät sovi yhteen, tekninen suunnittelija Kaj Flood selittää.

Kummasti ne NHL-kiekossa sopivat yhteen...

Kiinnostaisi tietää, missä vaiheessa tuo PAL->NTSC-muunnos suoritetaan, eli lähinnä, että tehdäänkö se ennen kuin YLE saa lähetteen käsiinsä? Sellaisen käsityksen olen saanut, että ennen.

Kyllä YLE taitaa ihan itse tehdä muunnoksen.

Laitteet, joille muunnamme amerikkalaisen formaatin meille sopivaksi, ovat paremmat kuin useimmissa muissa Euroopan maissa, hän selittää.
 

Lawless

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä YLE taitaa ihan itse tehdä muunnoksen.

Laitteet, joille muunnamme amerikkalaisen formaatin meille sopivaksi, ovat paremmat kuin useimmissa muissa Euroopan maissa, hän selittää.
Jaa, no siinä tapauksessa varsin erikoista (kun vertaa Canalin kuvaan). Todennäköisesti sitten muissakin maissa on havaittu runsaasti ongelmia. Näin digiaikana alkuperäinen kuvaaminen pitäisi ilmeisesti aina tehdä HD-videokameroilla, jotta NTSC -> PAL-muunnos onnistuu siedettävästi, kun lopullinen lähetys on SD-tasoinen.
 

PJx

Jäsen
No minkäs YLE sitten sille mahtaa, että kuva, jonka he saavat, on huonoa? Halifaxin päässä toiminta on aika käsittämätöntä. Eikö ole varaa HD-videokameroihin? :) Kiinnostaisi tietää, missä vaiheessa tuo PAL->NTSC-muunnos suoritetaan, eli lähinnä, että tehdäänkö se ennen kuin YLE saa lähetteen käsiinsä? Sellaisen käsityksen olen saanut, että ennen.
Siinä ei paljoa HD-kamerat tai NTSC->PAL muutoksen laadut paljoa paina, jos bittivirrasta on tingitty ja video pakattu aggressiivisesti.

En millään jaksa uskoa, että ongelman ydin olisi varsinaisesti formaattien ero. Formaatista tulee ongelma vasta kun sitä aletaan puskemaan analogisena taivaalle tai pakkaamaan digiboxien ymmärtämään muotoon (alhaisella bittivirralla). Selityksistä tulee mielikuva, että Yle ostaa (huonolaatuisen) digitaalisen videosignaalin, joka on tarkoitettu levitykseen Amerikan markkinoille ja yrittää muuttaa sen oman lähetysverkkonsa (huonolaatuiseksi = liian monta kanava kanavapaketissa) signaaliksi . Siitä ei hyvää seuraa. Jos käytössä olisi pakkaamaton videosignaali, niin turhia laatua huonontavia muunnoksia ei olisi.

Selityksenä on, että kun videosignaali pakataan, se tehdään häviöllisesti. Bittivirta määrää paljonko alkuperäisestä signaalista mahtuu (edes teoriassa) mukaan. Alkuperäistä signaalia ei voi palauttaa täydellisenä. Jos bittivirrat ovat alhaiset, niin kuva ei siedä kahta hukkauskierrosta.
 

Lawless

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No johan on amatöörimaista toimintaa, jos YLE ei saa pakkaamatonta videosignaalia suoraan käyttöönsä, vaan on mennyt ostamaan rajusti pakatun signaalin. Onko minkään muun maan TV-yhtiöillä käytössä alkuperäistä pakkaamatonta signaalia? Ilmeisesti ei? Sitten herääkin kysymys, että onko TV-yhtiöillä edes mahdollisuutta päästä pakkaamattomaan signaaliin käsiksi, vai onko kyseessä vain rahakysymys?

EDIT: Olisi edes häviöttömästi pakattu signaali käytössä.
 

starcat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Laitteet, joille muunnamme amerikkalaisen formaatin meille sopivaksi, ovat paremmat kuin useimmissa muissa Euroopan maissa, hän selittää.

Paskaa kaverini joka on tällä hetkellä oleskelee Pariisissa. Kertoi että heillä näkyy vain yksi kiekko kotitelevisiosta. Kuvan ollessa muutenkin samanlainen kuin tavallisesti....
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

Kiekko-Antti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues, EPS
Ainakin kaikki tulosruudun/urheiluruudun NHL lähetyskuvat ovat todella huonolaatusia. Utuisia ja suttuisia. En ole kun kaverilla nähnyt noita Canalin lähetyksiä, mutta sen pohjalta näyttivät paremmilta kuin nuo urheiluruutujen välähdykset, mutta eivät virheettömiltä kuten jotkut ovat kirjoittaneet.

Kuvan laatu ei tosiaan häikäise kisalähetyksissä, mutta ei se ole parempi ainakaan ruotsin tv:n kautta katsottuna. Eli en laittaisi Yle:n piikkiin. Ikävää, että näitä standarien siirto-ongelmia esiintyy edelleen. Ainakin minä olen siinä uskossa ollut, että ne olisi saatu korjattua digitaalitekniikkaan siirtymisen myötä.

Toisaalta olen kiitollinen siitä, että yleisradion televisio kaikki lähteykset suorana. Siitä kiitos. Se on hienoa palvelua.

Vähän tässä ollaan myös mielestäni liian vaativia. Eikö hyvinvointiyhteiskunnassa enää ole muuta ongelmaa kun kaksi kiekkoa tv-kuvassa? Silloin lienee kaikki kuitenkin kunnossa maassamme.
 

tapparammies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ja jos tuo illan peli näkyy (ilman mitään p2p-ohjelmia tai vastaavia) streaminä netissä, niin linkkiä tulemaan. Kiitos.

Tietäisikö joku sopcastia tai vastaavaa, josta tuon voisi nähdä paremmalla laadulla kuin tuon Ylen streamin?

Tosin Ylen streamissa on ainakin se etu, ettei kiekko näy kolmena, tai jos periaatteessa näkyy, sitä ei kuitenkaan kuvasta erota...
 

MS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Et-Po 72, EuPa, Veitsiluodon Vastus,Hoopi Hänninen
YLEn vastaus katsojan palautteeseen: Linkki.
 

janitee

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Purnataan

Vähän tässä ollaan myös mielestäni liian vaativia. Eikö hyvinvointiyhteiskunnassa enää ole muuta ongelmaa kun kaksi kiekkoa tv-kuvassa? Silloin lienee kaikki kuitenkin kunnossa maassamme.

Niin, Kiekko -Antti. Keroppa minullekkin milloin olisi aika kypsä purnaamiselle huonosta kuvan laadusta televisiossa? Riittääkö pelkästään kotimaan täystyöllisyys, ilmainen jäätelö kaikille suomalaisille ja ilmastomuutoksen aisoihin saaminen vai pitäisikö sotien kaikkialla maailmassa myös loppua?

Mielestäni verovaroin / televisiolupamaksuin tuotetun palvelun pitää olla hintansa väärti. Ja eniten huvittaa että tekniikka menee eteenpäin mutta me saamme niellä aina vain uusia selityksiä sille miksi katselukokemukset laadun suhteen ottavat vain takapakkia. Kyllä tallaisista asioista olisi pitänyt olla selvillä jo reilusti enne kisoja ja hoitaa lähetykset siten että homma toimii. Käsittääkseni YLE on kansainvälisestikin laadukas toimija.
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Todennäköisesti sitten muissakin maissa on havaittu runsaasti ongelmia. Näin digiaikana alkuperäinen kuvaaminen pitäisi ilmeisesti aina tehdä HD-videokameroilla, jotta NTSC -> PAL-muunnos onnistuu siedettävästi, kun lopullinen lähetys on SD-tasoinen.

Niin, ainakin Ruotsissa kuva on sitten aika paljon parempaa. Ja kuten tuossa joku totesi, että Ranskassa kanssa.
Kyllä kai tuo on kuvattu ihan HD:nä, kun kerran Ruotsissa se saadaan HD:nä uloskin.
 

Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Olenko ainoa, vai näyttääkö muillekin siltä että Suomi-Norja-pelin tilanne n 7-7? Käsittääkseni kumpikin joukkue on tehnyt kuitenkin vain kaksi maalia.
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kyllä se on koko kisojen ajan ollut paska tuo kuva, eikä varmaankaan siitä ole muuttumassa. Kanadassa ei vaan ilmeisesti osata. Välillä kuva on vähemmän surkea, mutta surkea joka tapauksessa.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Pelikellokin on käsittämättömän suttuinen, tosin se on pienikin.

Tämä kyllä "ottaa aivoon" täälläkin. En sitten tiedä minkä kokoinen ruutu pitäisi olla, että kellosta saisi kunnolla selvää, kun koon kasvu lisää toisaalta suttuisuuden määrää. Ihme hommaa.
 

RV16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chilinakit ja muu paskansyönti
Kuvan laatu on mitä on, mutta äänimaailman puolesta saisivat ottaa mallia p-amerikkalaisesta toteutuksesta. En ainakaan itse muista ennen havahtuneeni huomaamaan (viimeksi nähnyt NHL-pelin ehkä 7v sitten...), että pelin äänistä voi havaita melkeinpä jokaisen luistimen piirron ja jarrutuksen, ja taklaustilanteissa hirvittävä pauke kun miestä pistetään seinille. Näiden lisäksi tottakai vielä yleisön äänetkin kuuluvat todella hyvin. Tuntuu kuin itse istuisi laidan vieressä. Antaa aivan erilaisen katseluelämyksen kuin kotimainen nihkeily, mutta kyse taitaa taas olla vain tehostemikkien määrästä(?), eli rahasta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös