Oikeus on puhunut! Päivi ei onnistunut.
www.ksml.fi

Juuri nyt | Jyväskylän Hippos-hankkeesta tehty valitus hylättiin hallinto-oikeudessa
Valittaminen korkeimpaan hallinto-oikeuteen on mahdollista.

Hämeenlinnan hallinto-oikeus on osin hylännyt ja osin jättänyt tutkimatta jyväskyläläisen varavaltuutettu Päivi Korpivaaran marraskuussa tekemän Hippos-valituksen. Hallinto-oikeus teki päätöksen perjantaina.
Hallinto-oikeus hylkäsi päätöksessään lisäksi Euroopan unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisun pyytämistä koskevan vaatimuksen. Sitä hallinto-oikeus perustelee sillä, että valitusta ei tutkita hankintalainsäädännön vastaisuutta koskevilta osin.
Hallinto-oikeuden päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.
Hallinto-oikeus hylkäsi myös Korpivaaran tekemän valituksen kaupunginhallituksen tammikuussa tekemään päätökseen, jonka mukaan se ei ota tutkittavakseen joulukuisesta Hippos-päätöksestä tehtyä oikaisuvaatimusta. Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen, sillä päätöksestä, joka koskee vain valmistelua ja täytääntöönpanoa, ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta. Näin myös kaupunginhallitus perusteli oikaisuvaatimuksen hylkäämisen.
Viimeksi muokattu: