Jukka Seppänen liigajoukkueen toimitusjohtajana

  • 80 081
  • 656

Valajas

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Bolts, Yanni Gourde
Juhlavuosi 2023-24
Kesällä 2023 Seppänen lunastaa itselleen Sari Riton ja Anssi Lyytisen osakkeet ja nostaa oman ja Esa Polaksen omistusosuuden 42 prosenttiin, Harvian ja Viinasen kummankin omistaessa 21 prosenttia. Loput on Hytösen johtaman HIP-investin omistuksessa. HIP-invest on ollut mukana ennenkaikkea Hippos-hankkeen takia ja jokainen entinen JYP-pelaaja keskittynyt enemmänkin omaan uraansa. He antaa Seppäselle tukensa, tai paremminkin ei asetu Seppästä vastaan.
Harvia ja Viinanen haluaa satsata juhlavuoteen kovasti.
Seppänen hankaa asiassa vastaan koska seuraa ei voi saada nykyisellä hallilla kovin tuottoisaksi, niin Seppäsen mielestä panostukset ei kannata.
Syntyy välimalli missä esim.puolustus on loistava nimilistaltaan mutta keskikaistalle ei panosteta riittävästi.
Seppäsen tarve alkaa puuttua pelillisiin asioihin kasvaa. Viitasen rooli on toimia Seppäsen oikeana kätenä, muuten Viitanen olisi saanut heikkojen tulosten takia lähteä jo aikoja sitten.
Seppänen ohjaa Viitasta, ja Viitanen ohjaa Tommi Hämäläistä jonka läsnäolon lisääntyminen alkaa kiristää JYPin valmennusjohtoa.
100v juhlahaastattelussa Seppänen vetää taas JYPin pelitavan kölin ali, nostattaa kohun kertomalla minkälaista jääkiekkoa maailmassa pelataan muutaman vuoden päästä ja Rautakorven ja Seppäsen jo ennestään surkeat välit katkeaa lopullisesti.
Seppänen kun ei alunperinkään voinut sietää Rautakorven palkkausta niin nyt siihen tulee tilaisuus kun hän pystyy asian hallituksessa jyräämään.
Rautakorpi ja Nieminen ulos tilanteessa missä pistekeskiarvo on sarjan 6.s ja joukkue voittanut edellisestä neljästä pelistä kolme.
Kansakuntaa kummastuttaa taasko JYPPI tuulettaa.
Samalla Heiskanen otetaan vetämään päävalmentajan rooli. Vaihtoehdot on ne että Heiskanen tekee kuten Seppänen ja Viitanen sanoo tai saa lähteä myös.
Samalla joukkuetta jo ennestään vituttanut Tommi Hämäläinen nostetaan valmennukseen mukaan.
Joukkue oli sitoutunut pelaamaan Rautakorvelle ja suurin osa erittäin tyytyväisiä siihen mitä Rautakorpi teki seuralle. Ahdistus ja vitutus paistaa kauas näiden ratkaisujen jälkeen mitä pelaajat ei hyväksy ja ymmärrä.

Viimeisimmän kuulemani huhun mukaan HIP-investin omistajuus siirtyy Seppäselle vuoden 2024 aikana. Viinanen ja Harvia ei allekirjoita Seppäsen ratkaisuja, joten hallituksen välit erittäin kireät.

Jos minun pitäisi ennustaa niin tämä jatkuu näin:
Seuraavan muutaman viikon sisään Heiskanen yrittää hädissään saada pelitapaa puolustavammaksi mikä katsotaan jarruttavan uutta kehitystä ja Tommi Hämäläinen siirtyy päävalmentajaksi.

Jukka Seppänen on suurin syy siihen että JYP edes on olemassa. Jukka Seppänen teki mahdolliseksi JYPin menestyksen, loi polun mestiksestä JYPiin ja teki seuralle rahaa KHL-siirroilla. Se mikä oli olennaisinta kun Seppänen JYPin nosti huipulle, oli se että pelillisiin asioihin hän ei puuttunut.
Nyt Seppänen puuttui ja puuttuu niihin ja se maksaa kovaa hintaa.

Jos tämä loppuosa on edes osittain totta niin minä en tule kantamaan seuralle euroakaan ennen kuin tuo Seppänen-Viitanen-Hämäläinen kolmikko on poissa seuran päivittäisestä toiminnasta.
 
Hiki-Pena

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tuli mieleen, että onkohan tuossa tulevaisuuden visiossa kuinka paljon pohdittu sitä, miten täyttää valtaisa ero U20 ja/ tai Mestiksen sekä Liigan välillä?

Jos vaikka oletettaisiin, että koko junnuputki saadaan pelaamaan mullistavalla pelitavalla menestyksekkäästi, niin harppaus sieltä Liigaan on sen verran iso, ettei vaatimuksen kovin moni pysty vastaamaan.

Lähinnä tästä nykyhetkestä tuli tämä mieleen, kun U20 tulos on kova, mutta Pulkkista lukuunottamatta askel Liigaan on tuntunut hieman liian isolta.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Jos vaikka oletettaisiin, että koko junnuputki saadaan pelaamaan mullistavalla pelitavalla menestyksekkäästi, niin harppaus sieltä Liigaan on sen verran iso, ettei vaatimuksen kovin moni pysty vastaamaan.

Mä en edelleenkään repisi mitään fantasiaa modernin pelitavan kehittämisestä, vaikka se hauskaa saattaa ollakin. JYP ei kehitä, tai ole kehittämässä yhtään mitään pelitapaa, jolla ei jo vastinetta maailmalta ole olemassa ja kun niin on, niin se kilpajuoksu tarkoittaa tasan sitä, että sen pohjalta rakentelee muutkin jo täyttä päätä, vaikka se ei numeroksi otsikoissa ole päätynytkään.

Eri sarjamuotojen tasoero on taas sitten kattojärjestön puuhastajien ristinä, joko kehittää tai jättää kehittämättä se sanelee aika pitkälti sen, millaisin tasoeroin sarjat touhuaa, enemmän mä näen kehittymisen menevän siihen suuntaan, että tuosta katoaa lähitulevaisuudessa pari - kolme rikkaampaa seuraa Euroopan änäriin ja jättää ehkä omat farmit liigaan tai farmittaa köyhimpiä itselleen.

Tätä voi uumoilla tuon Eu:n päätöksen perusteella, että lajiliitot ei voi estää mitään superliigojen synnyttelyä vedoten vapaaseen yrittämiseen ja bisnekseen. Sielläkin suunnassa on varmaan lähiaikoina kabinetit kuumana, kun kalifiksi hinkuvat kalifiksi uusiin posteihin hinkuvat.
 
Baldrick

Jäsen
Itse en olisi Seppästä ulostamassa, mutta toivoisin suuresti, että hän lakkaisi nielemästä Viitas-Hämäläistä koukkua ja kenkisi molemmat seurasta. Tämän jälkeen etsisi tilalle oikeasti laadukkaan urheilutoimenjohtajan ja tämän johdolla sitten sopivan koutsin etsintä ensi kaudesta alkaen 2 vuoden pahvilla, millä saadaan taisteleva hurrikaani takaisin kentälle. Vaikka sitten kiekollisempana versiona kuin ennen, mutta kovan intensiteetin taisteluilmeellä kaikesta huolimatta.

Seppänen voisi hyvin palata toimitusjohtajaksi ja Korpela jatkaa talouspäällikkönä, kuten käytännössä tähänkin asti. Saadaan roolit selväksi, ukot oikeille paikoilleen ja voidaan taas keskittyä olennaiseen.
 
rahor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Mä en edelleenkään repisi mitään fantasiaa modernin pelitavan kehittämisestä, vaikka se hauskaa saattaa ollakin. JYP ei kehitä, tai ole kehittämässä yhtään mitään pelitapaa, jolla ei jo vastinetta maailmalta ole olemassa ja kun niin on, niin se kilpajuoksu tarkoittaa tasan sitä, että sen pohjalta rakentelee muutkin jo täyttä päätä, vaikka se ei numeroksi otsikoissa ole päätynytkään.
Samaa mieltä. Miksiköhän sitten Seppänen höpisee medialle kilpailuedusta, mitä jollain pelitavalla haettaisiin? Pelitapaevoluutiossa pitää tietysti olla hereillä ja mukana, jotta pysyy edes kilpailukykyisenä, mutta kilpailuetua pitää hakea muilla keinoin.

Tuosta sarjojen tasoerosta vielä tulee se, että jos mestiksessä tai junnuissa keksitäänkin jotain pelitapaetua, siitä ei voi vetää mitään johtopäätöksiä liigassa pelaamiseen.
 
Kaikuluotain

Jäsen
Suosikkijoukkue
HK Poprad
Yllä jaetussa IS:n jutussa tulee myös varsin hyvin selväksi että tuolloin 2016 Seppänen EI puuttunut millään tavalla pelillisiin asioihin vaan oli ennenkaikkea tukena.

Pieni koonti Seppäsen kannalta viime vuosista. Nämä kaikki ei ole puhdasta faktaa vaan osa pohjautuu siihen mitä on ollut puheissa niin pelaajien kuin toimijoiden puolesta hallilla, jatkoajassa ja muualla.
2018-2019
Keväällä hävityn puolivälieräsarjan jälkeen Seppänen erottaa Marko Virtasen. Pelaajien toiveesta seura valitsee päävalmentajakseen Lauri Merikiven jotta saataisi hivenen pehmeämpi ote valmennukseen. Seppänen puuttuu peliin talvella ja tuo Risto Dufvan vetämään kevään. RD tullessaan oletti että on tulossa JYPiin pidemmäksi aikaa. Seppänen ei anna jatkoa Dufvalle joka on oikea ratkaisu.
Seppänen palkkaa toimitusjohtajaksi Risto Korpelan hoitamaan taloutta ja urheilutoimenjohtajaksi Mikko Viitasen. Samalla Seppänen keventää omaa rooliaan operatiivisessa johdossa kun katsoo että oikeat miehet on nyt palkattu tekemään se puoli. Seppänen viettää enemmän aikaa Floridassa.
2019-2020/2020-2021
Seppänen keskittyy Hippos-hankkeeseen ja antaa Viitasen hoitaa joukkueen kokoamista ja Korpelan taloutta.
Hippos-hanke venyy ja paukkuu taustalla ja Seppäsen haave siitä että vie JYPin Euroopan suurten joukkoon uuteen areenaan alkaa kokea kovia takapakkeja.
2021-2022
Seppänen haluaa ottaa enemmän roolia seurassa.
Keväällä seuran(hallituksen) sisällä käydään kovaa keskustelua siitä että mihin JYPiä viedään. Seppänen haluaa seuraavan valmentajan tulevan ulkomailta, hallituksessa Viinanen ja Harvia kannattaa ison profiilin nimeä ja Viitanen on tuomassa valmentajaksi Tommi Hämäläistä, Hämäläisestä ei valmentajaa tule mutta jää seuraan.
Viinanen ja Harvia voittaa tämän erän ja JYP palkkaa Rautakorven ja Niemisen.
Samalla Seppänen tulee esiin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan ja puhuu siitä miten omia nuoria pitää saada JYPissä enemmän esiin.
2022-23
Seppäsen palkkaama UTJ tekee raakoja virheitä palkkauksissaan pelaajapuolelle ja kun valmennus epäonnistuu, on lopulta seuran paikka pudotuspelien ulkopuolella. Kauden jälkeen Seppänen haukkuu suoraan ja epäsuoraan kauden pelitavan ja toimintamallit. Tässä kohti Rautakorven ja Seppäsen välit alkaa kiristyä. Jos tuolloin Seppäsellä olisi ollut osake-enemmistö, olisi valmennus saanut jo lähteä.
Juhlavuosi 2023-24
Kesällä 2023 Seppänen lunastaa itselleen Sari Riton ja Anssi Lyytisen osakkeet ja nostaa oman ja Esa Polaksen omistusosuuden 42 prosenttiin, Harvian ja Viinasen kummankin omistaessa 21 prosenttia. Loput on Hytösen johtaman HIP-investin omistuksessa. HIP-invest on ollut mukana ennenkaikkea Hippos-hankkeen takia ja jokainen entinen JYP-pelaaja keskittynyt enemmänkin omaan uraansa. He antaa Seppäselle tukensa, tai paremminkin ei asetu Seppästä vastaan.
Harvia ja Viinanen haluaa satsata juhlavuoteen kovasti.
Seppänen hankaa asiassa vastaan koska seuraa ei voi saada nykyisellä hallilla kovin tuottoisaksi, niin Seppäsen mielestä panostukset ei kannata.
Syntyy välimalli missä esim.puolustus on loistava nimilistaltaan mutta keskikaistalle ei panosteta riittävästi.
Seppäsen tarve alkaa puuttua pelillisiin asioihin kasvaa. Viitasen rooli on toimia Seppäsen oikeana kätenä, muuten Viitanen olisi saanut heikkojen tulosten takia lähteä jo aikoja sitten.
Seppänen ohjaa Viitasta, ja Viitanen ohjaa Tommi Hämäläistä jonka läsnäolon lisääntyminen alkaa kiristää JYPin valmennusjohtoa.
100v juhlahaastattelussa Seppänen vetää taas JYPin pelitavan kölin ali, nostattaa kohun kertomalla minkälaista jääkiekkoa maailmassa pelataan muutaman vuoden päästä ja Rautakorven ja Seppäsen jo ennestään surkeat välit katkeaa lopullisesti.
Seppänen kun ei alunperinkään voinut sietää Rautakorven palkkausta niin nyt siihen tulee tilaisuus kun hän pystyy asian hallituksessa jyräämään.
Rautakorpi ja Nieminen ulos tilanteessa missä pistekeskiarvo on sarjan 6.s ja joukkue voittanut edellisestä neljästä pelistä kolme.
Kansakuntaa kummastuttaa taasko JYPPI tuulettaa.
Samalla Heiskanen otetaan vetämään päävalmentajan rooli. Vaihtoehdot on ne että Heiskanen tekee kuten Seppänen ja Viitanen sanoo tai saa lähteä myös.
Samalla joukkuetta jo ennestään vituttanut Tommi Hämäläinen nostetaan valmennukseen mukaan.
Joukkue oli sitoutunut pelaamaan Rautakorvelle ja suurin osa erittäin tyytyväisiä siihen mitä Rautakorpi teki seuralle. Ahdistus ja vitutus paistaa kauas näiden ratkaisujen jälkeen mitä pelaajat ei hyväksy ja ymmärrä.

Viimeisimmän kuulemani huhun mukaan HIP-investin omistajuus siirtyy Seppäselle vuoden 2024 aikana. Viinanen ja Harvia ei allekirjoita Seppäsen ratkaisuja, joten hallituksen välit erittäin kireät.

Jos minun pitäisi ennustaa niin tämä jatkuu näin:
Seuraavan muutaman viikon sisään Heiskanen yrittää hädissään saada pelitapaa puolustavammaksi mikä katsotaan jarruttavan uutta kehitystä ja Tommi Hämäläinen siirtyy päävalmentajaksi.

Jukka Seppänen on suurin syy siihen että JYP edes on olemassa. Jukka Seppänen teki mahdolliseksi JYPin menestyksen, loi polun mestiksestä JYPiin ja teki seuralle rahaa KHL-siirroilla. Se mikä oli olennaisinta kun Seppänen JYPin nosti huipulle, oli se että pelillisiin asioihin hän ei puuttunut.
Nyt Seppänen puuttui ja puuttuu niihin ja se maksaa kovaa hintaa.
Uskallan sanoa: yksi parhaista viesteistä mitä olen koskaan palstalla lukenut (noin 10v aikana).

Hämmästyttävää miettiä, miten paljon hyvää Seppänen saanut Jypille aikaan vuosien varrella, ja millaiseen katastrofiin hän on seuran nyt ajanut. Samaan tapahtumakulkuun ollaan kyllä historian aikana törmätty muissakin, pienemmällä rahalla pyörivissä lajeissa erityisesti, koska tuomalla rahaa ja hyviä asioita seuraan saa valitettavasti myös sananvaltaa, joskus tätä käyttävät ihmiset ovat vain valitettavasti osaamattomia tiettyihin asioihin kuten Seppänen tässä tilanteessa pelillisiin asioihin sekaantuessaan.

Kolmen vuoden projekti surkeiden kausien jälkeen, isolla rahalla kasattu joukkue jolla tehdään uusi tuleminen, juhlavuosi, ruoriin kokenut ja yksi liigahistorian menestynein päävalmentaja oletettavasti suurella rahalla (kera kakkosmiehensä), ja juuri kun projekti on saavuttamassa puolivälinsä ja tulokset - mikäli ei hyviä niin ainakin oikean suuntaisia, kenkää molemmille koska niin nyt vain sattuu Seppäsen näkemys olemaan. Nyt sitten maksetaan ensikausikin kahdelle pääkoutsille (ellei kultaista kädenpuristusta ole sovittu, tästä ei kyllä merkkiäkään toistaiseksi).

Karmea on tilanne Jyväskylän ylpeydelle. Jäljellä on keltanokka valmentaja, palstatotuuksien mukaan täysin pihalla oleva apumies Hämäläinen, ja joukkue karmeassa tappioputkessa joka tämän hetken tilanteen mukaan saa jatkoa tänään Tampereella. Nähdäänkö vielä valmentajapotkut tällä kaudella Jyväskylässä? Mikko Heiskanen ainakin taisi vetää päävalmentajauransa roskapönttöön suostumalla tämän kauden pestiin.
 
Timeout

Eiköhän Heiskanen tällä tahdilla siirretä kohta sivuun. Joka pelissä heiluu oma verkko 5-6 kertaa. Ei tällaista kukaan voi katsella kovin kauaa. Seuraavaksi varmaan tämä Hämäläinen ottaa sitten ohjat käsiin.
 
Luistin11

Kävisköhän jopa tuuri ja tämä Hämäläinen pääsisi. Veikkaan, että nimittäin mikään ei muuttuisi ja sitten ehkä herätys kello soi tuolla eräille vastuuhenkilöille
 
knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Eiköhän Heiskanen tällä tahdilla siirretä kohta sivuun. Joka pelissä heiluu oma verkko 5-6 kertaa. Ei tällaista kukaan voi katsella kovin kauaa. Seuraavaksi varmaan tämä Hämäläinen ottaa sitten ohjat käsiin.

Mitä nopeammin sen parempi, sitä lyhyempi matka siihen että seuraavakin koutsi on kilometritehtaalla.
 
Hiki-Pena

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mä en edelleenkään repisi mitään fantasiaa modernin pelitavan kehittämisestä, vaikka se hauskaa saattaa ollakin. JYP ei kehitä, tai ole kehittämässä yhtään mitään pelitapaa, jolla ei jo vastinetta maailmalta ole olemassa ja kun niin on, niin se kilpajuoksu tarkoittaa tasan sitä, että sen pohjalta rakentelee muutkin jo täyttä päätä, vaikka se ei numeroksi otsikoissa ole päätynytkään.
Joo, en minäkään, mutta enpä se tosiaan ollutkaan minä, joka lehtien palstoilla suunnitteli kilpailuetua pelitavasta ja miten junnuputki viritetään sitä varten.
 
Timeout

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mitä nopeammin sen parempi, sitä lyhyempi matka siihen että seuraavakin koutsi on kilometritehtaalla.
Voisi olla seuraavakin skenaario

1. Tyhjennysmyynti
2. Heiskanen räpiköi kauden loppuun ja heitetään bussin alle
3. Hämäläinen aloittaa sitten kauden jälkeen puhtaalta pohjalta

En ehkä kuitenkaan usko tähän skenaarion, koska yleensä JYP on kyllä mennyt urheilu edellä ja aina yrittänyt viimeiseen asti, ei vain viime vuonna, vaan useamminkin.
 
mirasane

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Penguins, sympatiat Ässille
Yllä jaetussa IS:n jutussa tulee myös varsin hyvin selväksi että tuolloin 2016 Seppänen EI puuttunut millään tavalla pelillisiin asioihin vaan oli ennenkaikkea tukena.

Pieni koonti Seppäsen kannalta viime vuosista. Nämä kaikki ei ole puhdasta faktaa vaan osa pohjautuu siihen mitä on ollut puheissa niin pelaajien kuin toimijoiden puolesta hallilla, jatkoajassa ja muualla.
2018-2019
Keväällä hävityn puolivälieräsarjan jälkeen Seppänen erottaa Marko Virtasen. Pelaajien toiveesta seura valitsee päävalmentajakseen Lauri Merikiven jotta saataisi hivenen pehmeämpi ote valmennukseen. Seppänen puuttuu peliin talvella ja tuo Risto Dufvan vetämään kevään. RD tullessaan oletti että on tulossa JYPiin pidemmäksi aikaa. Seppänen ei anna jatkoa Dufvalle joka on oikea ratkaisu.
Seppänen palkkaa toimitusjohtajaksi Risto Korpelan hoitamaan taloutta ja urheilutoimenjohtajaksi Mikko Viitasen. Samalla Seppänen keventää omaa rooliaan operatiivisessa johdossa kun katsoo että oikeat miehet on nyt palkattu tekemään se puoli. Seppänen viettää enemmän aikaa Floridassa.
2019-2020/2020-2021
Seppänen keskittyy Hippos-hankkeeseen ja antaa Viitasen hoitaa joukkueen kokoamista ja Korpelan taloutta.
Hippos-hanke venyy ja paukkuu taustalla ja Seppäsen haave siitä että vie JYPin Euroopan suurten joukkoon uuteen areenaan alkaa kokea kovia takapakkeja.
2021-2022
Seppänen haluaa ottaa enemmän roolia seurassa.
Keväällä seuran(hallituksen) sisällä käydään kovaa keskustelua siitä että mihin JYPiä viedään. Seppänen haluaa seuraavan valmentajan tulevan ulkomailta, hallituksessa Viinanen ja Harvia kannattaa ison profiilin nimeä ja Viitanen on tuomassa valmentajaksi Tommi Hämäläistä, Hämäläisestä ei valmentajaa tule mutta jää seuraan.
Viinanen ja Harvia voittaa tämän erän ja JYP palkkaa Rautakorven ja Niemisen.
Samalla Seppänen tulee esiin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan ja puhuu siitä miten omia nuoria pitää saada JYPissä enemmän esiin.
2022-23
Seppäsen palkkaama UTJ tekee raakoja virheitä palkkauksissaan pelaajapuolelle ja kun valmennus epäonnistuu, on lopulta seuran paikka pudotuspelien ulkopuolella. Kauden jälkeen Seppänen haukkuu suoraan ja epäsuoraan kauden pelitavan ja toimintamallit. Tässä kohti Rautakorven ja Seppäsen välit alkaa kiristyä. Jos tuolloin Seppäsellä olisi ollut osake-enemmistö, olisi valmennus saanut jo lähteä.
Juhlavuosi 2023-24
Kesällä 2023 Seppänen lunastaa itselleen Sari Riton ja Anssi Lyytisen osakkeet ja nostaa oman ja Esa Polaksen omistusosuuden 42 prosenttiin, Harvian ja Viinasen kummankin omistaessa 21 prosenttia. Loput on Hytösen johtaman HIP-investin omistuksessa. HIP-invest on ollut mukana ennenkaikkea Hippos-hankkeen takia ja jokainen entinen JYP-pelaaja keskittynyt enemmänkin omaan uraansa. He antaa Seppäselle tukensa, tai paremminkin ei asetu Seppästä vastaan.
Harvia ja Viinanen haluaa satsata juhlavuoteen kovasti.
Seppänen hankaa asiassa vastaan koska seuraa ei voi saada nykyisellä hallilla kovin tuottoisaksi, niin Seppäsen mielestä panostukset ei kannata.
Syntyy välimalli missä esim.puolustus on loistava nimilistaltaan mutta keskikaistalle ei panosteta riittävästi.
Seppäsen tarve alkaa puuttua pelillisiin asioihin kasvaa. Viitasen rooli on toimia Seppäsen oikeana kätenä, muuten Viitanen olisi saanut heikkojen tulosten takia lähteä jo aikoja sitten.
Seppänen ohjaa Viitasta, ja Viitanen ohjaa Tommi Hämäläistä jonka läsnäolon lisääntyminen alkaa kiristää JYPin valmennusjohtoa.
100v juhlahaastattelussa Seppänen vetää taas JYPin pelitavan kölin ali, nostattaa kohun kertomalla minkälaista jääkiekkoa maailmassa pelataan muutaman vuoden päästä ja Rautakorven ja Seppäsen jo ennestään surkeat välit katkeaa lopullisesti.
Seppänen kun ei alunperinkään voinut sietää Rautakorven palkkausta niin nyt siihen tulee tilaisuus kun hän pystyy asian hallituksessa jyräämään.
Rautakorpi ja Nieminen ulos tilanteessa missä pistekeskiarvo on sarjan 6.s ja joukkue voittanut edellisestä neljästä pelistä kolme.
Kansakuntaa kummastuttaa taasko JYPPI tuulettaa.
Samalla Heiskanen otetaan vetämään päävalmentajan rooli. Vaihtoehdot on ne että Heiskanen tekee kuten Seppänen ja Viitanen sanoo tai saa lähteä myös.
Samalla joukkuetta jo ennestään vituttanut Tommi Hämäläinen nostetaan valmennukseen mukaan.
Joukkue oli sitoutunut pelaamaan Rautakorvelle ja suurin osa erittäin tyytyväisiä siihen mitä Rautakorpi teki seuralle. Ahdistus ja vitutus paistaa kauas näiden ratkaisujen jälkeen mitä pelaajat ei hyväksy ja ymmärrä.

Viimeisimmän kuulemani huhun mukaan HIP-investin omistajuus siirtyy Seppäselle vuoden 2024 aikana. Viinanen ja Harvia ei allekirjoita Seppäsen ratkaisuja, joten hallituksen välit erittäin kireät.

Jos minun pitäisi ennustaa niin tämä jatkuu näin:
Seuraavan muutaman viikon sisään Heiskanen yrittää hädissään saada pelitapaa puolustavammaksi mikä katsotaan jarruttavan uutta kehitystä ja Tommi Hämäläinen siirtyy päävalmentajaksi.

Jukka Seppänen on suurin syy siihen että JYP edes on olemassa. Jukka Seppänen teki mahdolliseksi JYPin menestyksen, loi polun mestiksestä JYPiin ja teki seuralle rahaa KHL-siirroilla. Se mikä oli olennaisinta kun Seppänen JYPin nosti huipulle, oli se että pelillisiin asioihin hän ei puuttunut.
Nyt Seppänen puuttui ja puuttuu niihin ja se maksaa kovaa hintaa.
Kiitos loistavasta katsauksessa. Tällaisten helmien takia Jatkoaika kannattaa yhä säännöllisesti avata.
 
ToBey

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Jyväskylä
3. Hämäläinen aloittaa sitten kauden jälkeen puhtaalta pohjalta.

Tämä se vasta olisikin helvetin hieno juttu. Kaveri on tällä hetkellä ainut tuolla aitiossa, johon joukkueella menee hermot ja kenelle ei haluta pelata. Tälläisestä kaverista päävalmentaja, niin ensi kauden voi naulata välivuodeksi samantien ja budjetti sitten myös sen mukaiseksi. Ehkä joku 1,5 miljoonaa voisi olla sopiva? Sitten kun uusittu halli on pystyssä, niin voidaan nostaa taas budjetti uskottavalle tasolle ja kasata menestykseen kykenevä joukkue. Sitä ennen on aivan turha panostaa yhtään mihinkään. Tämä vaihtoehto EI voi eikä saa olla edes mahdollisuus.
 
Meidän on parempi kannustaa nyt Heiskanen menestykseen .
 
Ciccarelli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kiitos loistavasta katsauksessa. Tällaisten helmien takia Jatkoaika kannattaa yhä säännöllisesti avata.
Kiitos kovasti, tämä ja muutama muu palaute kyllä lämmittää eilisestä Seppäsen ajan koosteesta.
Mutta muistutan että aivan absoluuttista todistettua faktaahan kaikki ei ole mutta jossain siellä tekstissä se totuus viime vuosista on.
 
Wraith

Hyvä teksti ja kyllä se pääpiirteittäin faktaa on, kun omat tiedot kutakuinkin samanlaiset.
 
HOOLIGAN_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avtomobilist, SUOMI, 1923 (1897)

Liitteet

  • Screenshot_20240105_230020_Facebook.jpg
    Screenshot_20240105_230020_Facebook.jpg
    140,9 KB · kertaa luettu: 166

knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kaikkein huolestuttavinta on että Seppänen on tässä ilmiselvästi lähtenyt johonkin käsittämättömään sekoiluun mukaan. Miten mitään voi oikaista jos Seppänen on mukana tässä humpassa.

Viitanen ja Hämäläinen pitäisi saada pois ja joku ihan oikea UTJ seuraan. Sanoisin että esim. joku Pasi Kaukoranta tuonne UTJ.ksi tai ainakin valmennukseen mukaan niin saadaan vähän ryhtiä touhuun.
 
opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK

Ensimmäisenä herää kysymys että mitä Seppäselle on tässä matkan varrella tapahtunut? Tuonne CHL-mestaruuteen saakka mies vaikutti Midakselta. Oltiinko välierissä seitsemän kertaa putkeen ja mitaleitakin vielä irtosi mestaruuksien jälkeen. Saatiin hyviä pelaajia. Oli Hännikäisiä ja Suomeloita, nyt ei saada edes Estephanille jonkinlaista korvaajaa.

Kaukorantaa voisin liputtaa kovasti mutta haasteeksi muodostuu myös se että ketä tänne jatkossa oikeasti voidaan saada. Mestaruuskaudethan perustuivat pitkälti siihen että Seppänen/valmennus haastoivat toisiaan. Oli todellista Jyppihenkeä. Kukas siellä nyt on ketään haastamassa. Hämäläinenkö? Kaikki kertovat johdolle varmasti mitä johto haluaa kuulla, niinkuin Putinin Venäjällä.
 
Jos ei jaksa koko kirjaa lukea, mutta jonkinmittaisen yhteenvedon, niin aika hyvin nämä tuhon vaiheet on JYPin touhusta tunnistettavissa: How the mighty fall -tiivistelmä englanniksi jimcollins.com:issa
 
Coutinho

Jäsen
Yllä jaetussa IS:n jutussa tulee myös varsin hyvin selväksi että tuolloin 2016 Seppänen EI puuttunut millään tavalla pelillisiin asioihin vaan oli ennenkaikkea tukena.

Pieni koonti Seppäsen kannalta viime vuosista. Nämä kaikki ei ole puhdasta faktaa vaan osa pohjautuu siihen mitä on ollut puheissa niin pelaajien kuin toimijoiden puolesta hallilla, jatkoajassa ja muualla.
2018-2019
Keväällä hävityn puolivälieräsarjan jälkeen Seppänen erottaa Marko Virtasen. Pelaajien toiveesta seura valitsee päävalmentajakseen Lauri Merikiven jotta saataisi hivenen pehmeämpi ote valmennukseen. Seppänen puuttuu peliin talvella ja tuo Risto Dufvan vetämään kevään. RD tullessaan oletti että on tulossa JYPiin pidemmäksi aikaa. Seppänen ei anna jatkoa Dufvalle joka on oikea ratkaisu.
Seppänen palkkaa toimitusjohtajaksi Risto Korpelan hoitamaan taloutta ja urheilutoimenjohtajaksi Mikko Viitasen. Samalla Seppänen keventää omaa rooliaan operatiivisessa johdossa kun katsoo että oikeat miehet on nyt palkattu tekemään se puoli. Seppänen viettää enemmän aikaa Floridassa.
2019-2020/2020-2021
Seppänen keskittyy Hippos-hankkeeseen ja antaa Viitasen hoitaa joukkueen kokoamista ja Korpelan taloutta.
Hippos-hanke venyy ja paukkuu taustalla ja Seppäsen haave siitä että vie JYPin Euroopan suurten joukkoon uuteen areenaan alkaa kokea kovia takapakkeja.
2021-2022
Seppänen haluaa ottaa enemmän roolia seurassa.
Keväällä seuran(hallituksen) sisällä käydään kovaa keskustelua siitä että mihin JYPiä viedään. Seppänen haluaa seuraavan valmentajan tulevan ulkomailta, hallituksessa Viinanen ja Harvia kannattaa ison profiilin nimeä ja Viitanen on tuomassa valmentajaksi Tommi Hämäläistä, Hämäläisestä ei valmentajaa tule mutta jää seuraan.
Viinanen ja Harvia voittaa tämän erän ja JYP palkkaa Rautakorven ja Niemisen.
Samalla Seppänen tulee esiin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan ja puhuu siitä miten omia nuoria pitää saada JYPissä enemmän esiin.
2022-23
Seppäsen palkkaama UTJ tekee raakoja virheitä palkkauksissaan pelaajapuolelle ja kun valmennus epäonnistuu, on lopulta seuran paikka pudotuspelien ulkopuolella. Kauden jälkeen Seppänen haukkuu suoraan ja epäsuoraan kauden pelitavan ja toimintamallit. Tässä kohti Rautakorven ja Seppäsen välit alkaa kiristyä. Jos tuolloin Seppäsellä olisi ollut osake-enemmistö, olisi valmennus saanut jo lähteä.
Juhlavuosi 2023-24
Kesällä 2023 Seppänen lunastaa itselleen Sari Riton ja Anssi Lyytisen osakkeet ja nostaa oman ja Esa Polaksen omistusosuuden 42 prosenttiin, Harvian ja Viinasen kummankin omistaessa 21 prosenttia. Loput on Hytösen johtaman HIP-investin omistuksessa. HIP-invest on ollut mukana ennenkaikkea Hippos-hankkeen takia ja jokainen entinen JYP-pelaaja keskittynyt enemmänkin omaan uraansa. He antaa Seppäselle tukensa, tai paremminkin ei asetu Seppästä vastaan.
Harvia ja Viinanen haluaa satsata juhlavuoteen kovasti.
Seppänen hankaa asiassa vastaan koska seuraa ei voi saada nykyisellä hallilla kovin tuottoisaksi, niin Seppäsen mielestä panostukset ei kannata.
Syntyy välimalli missä esim.puolustus on loistava nimilistaltaan mutta keskikaistalle ei panosteta riittävästi.
Seppäsen tarve alkaa puuttua pelillisiin asioihin kasvaa. Viitasen rooli on toimia Seppäsen oikeana kätenä, muuten Viitanen olisi saanut heikkojen tulosten takia lähteä jo aikoja sitten.
Seppänen ohjaa Viitasta, ja Viitanen ohjaa Tommi Hämäläistä jonka läsnäolon lisääntyminen alkaa kiristää JYPin valmennusjohtoa.
100v juhlahaastattelussa Seppänen vetää taas JYPin pelitavan kölin ali, nostattaa kohun kertomalla minkälaista jääkiekkoa maailmassa pelataan muutaman vuoden päästä ja Rautakorven ja Seppäsen jo ennestään surkeat välit katkeaa lopullisesti.
Seppänen kun ei alunperinkään voinut sietää Rautakorven palkkausta niin nyt siihen tulee tilaisuus kun hän pystyy asian hallituksessa jyräämään.
Rautakorpi ja Nieminen ulos tilanteessa missä pistekeskiarvo on sarjan 6.s ja joukkue voittanut edellisestä neljästä pelistä kolme.
Kansakuntaa kummastuttaa taasko JYPPI tuulettaa.
Samalla Heiskanen otetaan vetämään päävalmentajan rooli. Vaihtoehdot on ne että Heiskanen tekee kuten Seppänen ja Viitanen sanoo tai saa lähteä myös.
Samalla joukkuetta jo ennestään vituttanut Tommi Hämäläinen nostetaan valmennukseen mukaan.
Joukkue oli sitoutunut pelaamaan Rautakorvelle ja suurin osa erittäin tyytyväisiä siihen mitä Rautakorpi teki seuralle. Ahdistus ja vitutus paistaa kauas näiden ratkaisujen jälkeen mitä pelaajat ei hyväksy ja ymmärrä.

Viimeisimmän kuulemani huhun mukaan HIP-investin omistajuus siirtyy Seppäselle vuoden 2024 aikana. Viinanen ja Harvia ei allekirjoita Seppäsen ratkaisuja, joten hallituksen välit erittäin kireät.

Jos minun pitäisi ennustaa niin tämä jatkuu näin:
Seuraavan muutaman viikon sisään Heiskanen yrittää hädissään saada pelitapaa puolustavammaksi mikä katsotaan jarruttavan uutta kehitystä ja Tommi Hämäläinen siirtyy päävalmentajaksi.

Jukka Seppänen on suurin syy siihen että JYP edes on olemassa. Jukka Seppänen teki mahdolliseksi JYPin menestyksen, loi polun mestiksestä JYPiin ja teki seuralle rahaa KHL-siirroilla. Se mikä oli olennaisinta kun Seppänen JYPin nosti huipulle, oli se että pelillisiin asioihin hän ei puuttunut.
Nyt Seppänen puuttui ja puuttuu niihin ja se maksaa kovaa hintaa.
Aivan loistava kirjoitus. Kiitos.

Kysymys oikeasti herää itselle, että olisiko rahallisesti parempi Harvian ja Viinasen vetää JYPin omistajuus?
 
Hiki-Pena

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Aivan loistava kirjoitus. Kiitos.

Kysymys oikeasti herää itselle, että olisiko rahallisesti parempi Harvian ja Viinasen vetää JYPin omistajuus?
Olettaen, että tilanne on se, mitä palstalla olen ollut lukevinani, eli että nämä herrat eivät halua niin paljon operatiiviseen toimintaan puuttua, niin vastaus on kyllä.

Tulipa lauserakenne...
 
Kaikuluotain

Jäsen
Suosikkijoukkue
HK Poprad
Viitanen ja Hämäläinen pitäisi saada pois ja joku ihan oikea UTJ seuraan. Sanoisin että esim. joku Pasi Kaukoranta tuonne UTJ.ksi tai ainakin valmennukseen mukaan niin saadaan vähän ryhtiä touhuun.
Monenlaista tältä palstalta saanut lukea, myös JYP-osiosta mutta nyt raavitaan jo pohjia tai ainakin läheltä sitä. Viitanen kieltämättä kenkää ansaitsi mutta Pasi Kaukoranta....

Tamin sanoja hieman lainaten: jyväskyläläinen jääkiekko missä teidän ylpeys??
 
knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Monenlaista tältä palstalta saanut lukea, myös JYP-osiosta mutta nyt raavitaan jo pohjia tai ainakin läheltä sitä. Viitanen kieltämättä kenkää ansaitsi mutta Pasi Kaukoranta....

Tamin sanoja hieman lainaten: jyväskyläläinen jääkiekko missä teidän ylpeys??

Tämä nykyinen porukka UTJ ja Seppänen tuntuu olevan niin vietävissä että jotain selkärankaa tuohon touhuun pitäisi saada. Tuolta sitä ainakin löytyisi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös