Oikeasti riippumaton media – onko sellaista?

  • 104 925
  • 987

Jussih

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kyllä. Itseäni vasemmistolaisena ärsyttää, että myöskään vasemmistolaiset analyyttisinä totuuden paljastajina esiintyvät ihmiset eivät kykene edes alkeelliseen rehellisyyteen, itsereflektioon ja ryhmäkoheesion uhmaamiseen, vaikka kiistattomat todisteet on painettu paperille.

Koko tapaus on lähinnä nolo ja kyseenalaistaa laajalti tietyllä tavalla identifioituvien ihmisten uskottavuuden.

Tämä on kuitenkin omaan tunteeseeni perustuva tulkinta. Juristeille asia ei vaikuta olevan yhtä selvä.

Ehkä journalistipiireissä (jotka tunnetusti ovat sangen vasemmistolaisia Suomessa) koetaan, että henkinen omaisuus, kuten tekijänoikeus ja muut immateriaalioikeudet tulee myös sosialisoida. Eihän niissä piireissä muutenkaan omistusoikeutta paljoa kunnioiteta.

Mutta, vakavasti puhuen, kommenttisi oli arvostettavan rehellinen. Tällä palstalla eletään paljolti niin, että oman puolen mokia ei myönnetä minkäänlaisen evidenssikuorman edessä ja toisaalta vastustajalle ei kunniaa anneta mistään onnistumisesta, vaikka tilanne sitä edellyttäisi.
 
Nahkasohva

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ronnie O'Sullivan, Sunderland
Eipä yllätä, että valtuusto haluaisi Petterssonin pihalle. Monet, itseni mukaan lukien, ovat halunneet sitä jo pitkään, jo paljon ennen tätä nyt syntynyttä tekijänoikeuskohua. Olen siis kyseisen liiton jäsen.

Mielestäni Pettersson on tehnyt Journalistiliitolle lähinnä saman kuin Iiris Suomela, Emma Kari ja kumppanit ovat tehneet vihreille. Jokainen ymmärtänee, mitä tarkoitan. Pettersson ei tietenkään ole koko Journalistiliitto, mutta hän on Journalisti-lehden päätoimittajana sen merkittävä kasvo.
 
Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät

Olisin halunnut nähdä, miten Maria Pettersson olisi kommentoinut asiaa, kun joku hänelle vastenmielinen henkilö olisi tehnyt tuon, mitä hän itse teki.
 
Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Suomessa on pari mediaa, jotka eivät suostu oikaisemaan virheellisiä uutisiaan liittyen Ukrainalaisten siirtämiseen järjestelykeskukaen tieltä Oulussa. En tiedä kumpi on pahempaa, perushölmöys olla tunnistamatta omia virheitä, vai se se mahdollisuus että toiminta on tavoitteellista.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Heh, katoin ton stand-up hlö Jukka Lindströmin uuden ohjelman Kovan viikon ilta. Melkosesti on Lindströmillä lähtenyt laukalle toi poliittinen kannanotto tuossa.

Ja ei siinä mitään olkoon vaan ja mulle sejasama, mutta jos entiset paremmat läpät (kuten noin viikon uutiset -ohjelmassa ), vaihtaa jatkuvaan poliittiseen mukahauskaan läppään, niin taitaa huumorinkukka vähän kuihtua siinä. Käy niinkun Iikka Kivelle, joka on nykyisin lähinnä rasittava. Aikamoinen vasemmiston äänitorvi.
 
Parson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat. NHL - Suomipelaajat

Lindström on kyllä tehnyt pilaa ihan koko poliittisesta kentästä.
 
Dynamo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Helsingin Sanomien otsikko ja juttuun liittyvä kuva ovat varmasti SDP:n mieleen. Kokoomuksessa assosiaatiota sanaparista "Orpo" ja "virhe" höystettynä kuvalla, jossa Orpo katsoo Lindtmania ylöspäin, ei varmasti herätä iloa.
 
Liitteet

  • IMG_20250327_075329.jpg
    IMG_20250327_075329.jpg
    650,2 KB · kertaa luettu: 116

Andromeda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tps
Helsingin Sanomien otsikko ja juttuun liittyvä kuva ovat varmasti SDP:n mieleen. Kokoomuksessa assosiaatiota sanaparista "Orpo" ja "virhe" höystettynä kuvalla, jossa Orpo katsoo Lindtmania ylöspäin, ei varmasti herätä iloa.
Olisiko kuvaa pitänyt manipuloida siten. että Lindtmanin ja Orpon päälaet olisivat tasalla? Jos se on jollekkin jokin kompleksi, että Lindtman on pidempi, niin hämmästelen suuresti.

Foliohattua vaan syvemmälle siis.
 
rpeez

Mielestäni @Dynamo lla on ihan hyvä pointti. Vaalit tulossa ja tällaisella piiloviestinnällä pystytään takuulla vaikuttamaan ihmisten alitajuntaan.

Voi olla vahinkokin, mutta yhtä hyvin voi olla olemattakin.
 
Andromeda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tps
Mielestäni @Dynamo lla on ihan hyvä pointti. Vaalit tulossa ja tällaisella piiloviestinnällä pystytään takuulla vaikuttamaan ihmisten alitajuntaan.

Voi olla vahinkokin, mutta yhtä hyvin voi olla olemattakin.
Ihan uskomatonta, että henkilöiden eriävät pituudetkin saavat aikaan salaliittohörhöilyä. Pitäisikö median sitten hakemalla hakea kuvakulmia, missä esim. Lindtman liki kaksimetrisenä näyttäisi saman mittaiselta tai lyhyemmältä muihin nähden?

Ei tavallinen kansalainen näe tuossa kuvassa mitään erikoista. Hakemalla voi hakea aina näitä vastakkainasetteluja milloin mistäkin.

Kun studiossa väitellään kasvotusten, niin pitäisikö Lindtmanin istua? Kyllä se kokoero tulee väkisin esiin muutoinkin, ilman että median tarvii varta vasten sellaista kuvaa metsästää.
 
Viimeksi muokattu:

Migron

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Orpolle Cruisen tyyliin piilokorot jalkaan.
 
Jos Putin pystyy seisomaan Lukashenkon vieressä ilman pöyristelyä ja kaikki tietävät, että pienempi mies määrää niin on naurettavaa, että Orpo olisi muka niin pieni mies, ettei kestäisi vierellään kookkaampaa miestä.

Se, jos joku näkee normaalissa lehtikuvassa jotakin kummallista niin on toinen asia. Ei ihme, että netti on täynnä filtterillä muokattuja ihmisiä, jos pituuserotkin nähdään jollakin tavalla huonommuuden osoituksina.
 
Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Minusta Orpo näyttää tuossa varsin ärhäkkäältä, mieheltä joka laittaa isommalleen hanttiin.

Eipä sillä, pituus ja painoindeksi täydentäisivät mainiosti vaalikoneiden tietoja.
 
Dynamo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ihan uskomatonta, että henkilöiden eriävät pituudetkin saavat aikaan salaliittohörhöilyä.
Media valitsee käyttämänsä kuvat tarkasti. Kiitos digitaalisten kameroiden, kuvia joista printtiin menevä valitaan on paljon. Kuvakulmat, tausta, henkilöiden asennot... ammattilaisille tällaiset seikat ovat selkärangassa. Kaikki mitä ei ymmärrä, ei ole salaliitto. Arja Alho teetätti itsestään kuvia medialle, koska katsoi tulleensa epäreilusti kohdelluksi median käyttämillä kuvilla (jotka antoivat mielikuvan väsyneestä ihmisestä).
Jos Putin pystyy seisomaan Lukashenkon vieressä ilman pöyristelyä ja kaikki tietävät, että pienempi mies määrää niin on naurettavaa, että Orpo olisi muka niin pieni mies, ettei kestäisi vierellään kookkaampaa miestä.

Se, jos joku näkee normaalissa lehtikuvassa jotakin kummallista niin on toinen asia. Ei ihme, että netti on täynnä filtterillä muokattuja ihmisiä, jos pituuserotkin nähdään jollakin tavalla huonommuuden osoituksina.
Ei kyse ole siitä, mitä Orpo kokee tai on kokematta. Kyse oli HS:n valitsemasta kuvasta, joka laitettiin jutun yhteyteen. En kiinnitä ensimmäistä kertaa huomiota median valitsemiin kuviin.

Putin ja kaikki maailman johtajat tietävät, että kättelykuvissa on aina edullisempaa olla kuvan vasemmalla puolella. (Kuvassa näyttää helposti siltä, että vasemmalla puolella olevalla on dominoiva asento - kättelevä käsi on "päällä" ja vastapuolella vastaavasti "alla".) Yleensä vieraileva johtaja sijoitetaan siis epäedullisempaan paikkaan. Australiassa Putin sijoitettiin ryhmäkuvassa kuvan reunalle, ei keskelle. Putin ei tykännyt.

Joiltakin harvoilta kirjoittajilta odotan enemmän, olet yksi niistä. Harvoin olen kirjoituksiisi pettynyt. Ei ole olemassa "normaalia lehtikuvaa". Kuvilla, samoin teksteillä, halutaan vaikuttaa. Vaikka ei haluta, niillä on huomattava vaikuttavuus. Media-alan ihmiset ja mediassa paljon olevat (esim. poliitikot) tietävät tämän vallan hyvin. Mihin jäi mediakriittisyytesi?
 
Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Media valitsee käyttämänsä kuvat tarkasti. Kiitos digitaalisten kameroiden, kuvia joista printtiin menevä valitaan on paljon. Kuvakulmat, tausta, henkilöiden asennot... ammattilaisille tällaiset seikat ovat selkärangassa. Kaikki mitä ei ymmärrä, ei ole salaliitto. Arja Alho teetätti itsestään kuvia medialle, koska katsoi tulleensa epäreilusti kohdelluksi median käyttämillä kuvilla (jotka antoivat mielikuvan väsyneestä ihmisestä).

Ei kyse ole siitä, mitä Orpo kokee tai on kokematta. Kyse oli HS:n valitsemasta kuvasta, joka laitettiin jutun yhteyteen. En kiinnitä ensimmäistä kertaa huomiota median valitsemiin kuviin.

Putin ja kaikki maailman johtajat tietävät, että kättelykuvissa on aina edullisempaa olla kuvan vasemmalla puolella. (Kuvassa näyttää helposti siltä, että vasemmalla puolella olevalla on dominoiva asento - kättelevä käsi on "päällä" ja vastapuolella vastaavasti "alla".) Yleensä vieraileva johtaja sijoitetaan siis epäedullisempaan paikkaan. Australiassa Putin sijoitettiin ryhmäkuvassa kuvan reunalle, ei keskelle. Putin ei tykännyt.

Joiltakin harvoilta kirjoittajilta odotan enemmän, olet yksi niistä. Harvoin olen kirjoituksiisi pettynyt. Ei ole olemassa "normaalia lehtikuvaa". Kuvilla, samoin teksteillä, halutaan vaikuttaa. Vaikka ei haluta, niillä on huomattava vaikuttavuus. Media-alan ihmiset ja mediassa paljon olevat (esim. poliitikot) tietävät tämän vallan hyvin. Mihin jäi mediakriittisyytesi?
Totta puhut kuvat ovat aina valintoja. Muistan tuon Arja Alhon kohtalon. Hänestä oli kyllä aina mahdollisimman ”rumia” kuvia.

Eilen kun katsoin telkkarista kuntavaalijuttuja niin mietin juuri sopivasti, kun Lindtman oli toimittajien kanssa lavalla, että kuinka hemmetin pitkä hän oikein on. Olen huomannut, että on iso mies, mutta eilen oli pakko googlata ja netin mukaan olisi 196cm. Nyt rupesin miettimään, että onko esim. istumakuvia niin paljon, ettei pituus korostu. Jos mietitään kuvien valintaa niin toisaalta voiko kysyä, että onko Anttia lyhennetty mediassa tahallaan.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Joskus muinaisuudessa opiskelin viestintää Osmo A. Wiion johdolla. Hänet varmaan jotkut muistavat "Wiion viestinnän laista". Kuvien [ja otsikon sekä ingressin] merkitys opintokokonaisuudessa kävi myös selville. Myöhemmin kun tein töitä eri medioissa, kävin monen kuvaajan kanssa läpi sen, millainen juttu on ja millaiset kuvat sopivat parhaiten.

Kuvien merkitystä ei voi liioitella. Yksi kuva voi parhaimmillaan loistaa yksin oivallustaan tai nostaa jutunkin taivaisiin. Kuvien valintaan kiinnitetään toimituksissa huomiota, koska niiden merkitys ymmärretään. Ne viestivät omaa tarinaansa.

Tuo Orpo vs Lindtman kuva on helmi. Se viestii Lindtmanin ylivoimaa.
 
Se täytyy Kokoomuksen seuraava puheenjohtaja scoutata jostain koripallojoukkueesta, niin ei pääse vassarimedia vaikuttamaan ainakaan henkilön lyhyyden vuoksi kansalaisten ajatteluun.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Helsingin Sanomien otsikko ja juttuun liittyvä kuva ovat varmasti SDP:n mieleen. Kokoomuksessa assosiaatiota sanaparista "Orpo" ja "virhe" höystettynä kuvalla, jossa Orpo katsoo Lindtmania ylöspäin, ei varmasti herätä iloa.
Hauska kuva kyllä. Mediahan harrastaa näitä aika säännöllisesti, milloin mikäkin poliitikko sattuu olemaan kohteena. Salaliittona näitä on vaikea pitää, lienevät aika pitkälle vain nykyistä huomiotaloutta. Nytkin saivat sinulta reaktion ja varmasti somessa on kosolti kommentointia ja linkkejä uutiseen ja kuvaan.
 
Kelpie

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, BC Lions
Kuvilla saa todella paljon halutunlaisia mielleyhtymiä aikaan. Hyvä esimerkki on tämän jutun kuva:

Kyseessä on pysäytyskuva videoklipistä, ja todellisuudessa tuo hetki oli hyvin lyhyt. Se kuitenkin rakentaa tilanteesta käsityksen, että nuo kaksi vain huusivat toisilleen sormia heristellen, ja kolmas pitää tilannetta hyvin viihdyttävänä. Se on sitten jokaisen itse päätettävissä, että miten totuudenmukaisesti kuva kertoo kyseisestä väittelytilaisuudesta.
 
Andromeda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tps
Helsingin Sanomien otsikko ja juttuun liittyvä kuva ovat varmasti SDP:n mieleen. Kokoomuksessa assosiaatiota sanaparista "Orpo" ja "virhe" höystettynä kuvalla, jossa Orpo katsoo Lindtmania ylöspäin, ei varmasti herätä iloa.
Sen verran vielä, että se on jännä miten tätäkin kuvaa voi tulkita jotenkin tai olla tulkitsematta. Rehellisesti sanottuna, itse en olisi huomannut kuvassa mitään Orpoa tai Kokoomusta halventavaa. Mutta nyt kun toit tämän esille, niin halutessa voi kuvitella mitä vain. Usein on kuitenkin niinkin, että niitä mörköjä nähdään jos niitä halutaan nähdä.

Minusta Orpo esiintyy ihan edukseen kuvassa, on jämäkän oloinen ja katsoo reilusti suoraa kohti ja hakee katsekontaktia. Jos haluaa nähdä eri värilaseilla, niin Lindtmanista tulee moukka vaikutelma, kun pälyilee muualle kuin kohti keskustelukumppania.
 
Viimeksi muokattu:

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Onkohan tämäkin demarien mieleen? Ei näy petturi-Kaikkosta. Valitsemalla omaa näkemystä vahvistavia esimerkkejä, saa Hesarista demareille myönteisen tai kielteisen.

Kunta- ja aluevaalit | Kaikkosta kovisteltiin Ylen tentissä vaalilupausten pettämisestä, Lindtmania Sdp:n sekavasta Kela-linjasta
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Kuvilla saa todella paljon halutunlaisia mielleyhtymiä aikaan. Hyvä esimerkki on tämän jutun kuva:

Kyseessä on pysäytyskuva videoklipistä, ja todellisuudessa tuo hetki oli hyvin lyhyt. Se kuitenkin rakentaa tilanteesta käsityksen, että nuo kaksi vain huusivat toisilleen sormia heristellen, ja kolmas pitää tilannetta hyvin viihdyttävänä. Se on sitten jokaisen itse päätettävissä, että miten totuudenmukaisesti kuva kertoo kyseisestä väittelytilaisuudesta.

Aivan erinomainen kuva, joka sisältää myös poliittisen viestin. Yleisemmin, maailman kuuluisimmat valokuvat ovat usein sekä traagisia että taidetta. Joskus yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.
 
hooceebruins

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, Janette Lepistö
Ai että toimitukset tekevät myös kuvajournalismia ja valitsevat kuvat tukemaan jutun sisältöä? Ohhoh, täytyypä soittaa Jampelle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös