Tulin vain kertomaan, että Kaskimäki on elävä esimerkki pelaajasta, jonka pelaamisessa konkretisoituu onnistumiset myös maalien muodossa kentällä. Ja juuri niitä erityisesti nuori ja kehittyvä pelaaja tarvitsee.
Kaskimäki löysi viime keväänä pelaamiseensa röyhkeyttä ja munaa ja se tapahtui kreivin aikaan. Siitä seurasi paitsi ihan ansaittu vakiopaikka kokoonpanossa, myös tärkeitä maaleja. Kaskimäki on onnistunut siirtämään alkukauden henkilökohtaisista vaikeuksista/takaiskuista (=loukkaantuminen maajoukkuetapahtumassa) huolimatta ne samat hyvät jutut kaukaloon. Ja kas kummaa, niistä on seurannut hyviä asioita ja jo nyt kaksi maalia. Ja Kaskimäkihän on pelannut vasta 7 peliä melko maltillisella peliajalla.
Ja kun niitä maaleja on jo nyt tullut 2 kpl ja startti on ollut ehkä jopa odotettua parempi, mutta ainakin voimakkaasti positiivinen, Kaskimäki jatkaa samaan malliin. Hän uskaltaa pelata rohkeasti ja kokeilla luovempia ja yllättävämpiäkin juttuja. Kun itseluottamus on kunnossa, vastustajan on myös vaikeampi pelata häntä vastaan, koska häntä ei pysty etukäteen lukemaan niin helposti. Seuraa "hyvän kierre". Ja vaikka maaleja ei joka mestasta tulisikaan, ei se haittaa, koska niitä on nyt jo tullut. Omaa uskoa omaan tekemiseen on helppo pitää yllä.
Päinvastainen esimerkki on sitten Leevi Teissala. Sai heti alusta vastuuta, mutta jostain syystä ei pystynyt jatkamaan siitä, mihin viime keväänä jäi, vaan palasi vanhoihin tapoihinsa ja ne taas eivät oikein edistä kenenkään muun pelaamista kuin Teissalan itsensä. Siis, jos toimisivat. Mutta, kun ei eivät ole toimineet. Ja siitä on seurannut se, että Leevin pää on mennyt jumiin ja hänen pitää liikaa kelailla kentällä, mitä tehdä. Ja se taas ei ole ominta Leeviä. Siinä, missä Kaskimäki ei pelleille kiekolla ja ota turhia riskejä, Leevin pelaaminen ainakin näyttää siltä. Valmennus varmasti odottaa Teissalalta "ominta Leeviä, joka pelaa vahvuuksillaan", mutta Leevi ei toistaiseksi ole pystynyt yhdistämään suoraviivaisuutta ja niitä omia vahvuuksiaan peleihin asti.
Mä tiedän, että mä hoen tätä joka ketjussa ja koko ajan, mutta urheilu on mitä suuremmissa määrin psykologiaa. Siis, kunhan on fyysisesti sellaisessa kunnossa, että kykenee suoriutumaan kentällä riittävällä tasolla. Ja meillä kaikki pelaajat ovat siinä kunnossa. Tällöin ne erot tulevat korvien välistä, ei palkkapussista. Eikä välttämättä edes peliajoista. Todistusaineistoksi siitä esitän Kaskimäen ja Muulin. Heidän pelinsä on rentoa, vaikkei täydellistä olekaan. Melkein kaikkien muiden ei todellakaan ole.