Aleksanteri Kaskimäki #24, HIFK

  • 40 215
  • 209

Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Se on todellisen pelimiehen merkki, että pystyy nostamaan tasoaan pudotuspeleissä. Kaskimäki osoitti nyt viimeistään, että hänessä meille tulee olemaan paljon iloa seuraavilla kausilla. Hieno Tappara-sarja ja hänen pelirohkeudestaan olisi voinut ottaa moni kovemman profiilin IFK-pelaaja mallia.
 
#16 Murray

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Antoi Kaskimäelle itselleen varmaan huikaisevan boostin ensi kesää ja treenikautta silmällä pitäen, että sai itseluottamuksen kuntoon ja oli oikeasti IFK:n paras hyökkääjä koko sarjan ajan.

Voi olla aika mielenkiintoinen tapaus ensi kaudella. Ehkä jopa Tanuksena Lehterän kaverina? Enpä olisi uskonut kuukausi sitten sanovani näin.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Toivon sydämeni pohjasta, että Kaskimäki ei muutu Tanukseksi, mutta muuten on pakko todeta, että pleijareissa Kaskimäki oli se Aleksanteri Kaskimäki, joka ensimmäisiä kertoja esiintyi edarin paidassa. Silloin hän oli ennakkoluuloton ja rohkea ja lupauksia herättävä. Sitten taisi tulla loukkaantumisia ja Kaskimäki oli usein kuin peura ajovaloissa. "Ei aivan paska", mutta jotain jäi puuttumaan.

Mutta pleijareissa nähtiin Aleksanteri Kaskimäki, joka ei kysynyt kohteliaasti mitään, vaan oli sopivan röyhkeä ja erittäin rohkea. Runkosarjaan verrattuna aivan ehdottomasti suurin positiivinen yllättäjä. Ja jatkoi vielä loppuun asti. Jokainen tehty maali oli oikeasti tärkeä ja antoi aidosti uskoa paremmasta. Tai olisi ainakin pitänyt antaa.

Hieno kevättarina Kaskimäellä. Toivottavasti jatkaa just tästä ensi kaudella. Koska kykyjä ja luonnetta on, se on nyt nähty. Hyvä Kaski!
 
#16 Murray

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Toivon sydämeni pohjasta, että Kaskimäki ei muutu Tanukseksi
Lähinnä viittasin, että saisi Lehterän laidalta kiekollisen pelaajan roolin, jossa Tanus tällä hetkellä on. Kaskimäen nuori ikä ja potentiaali on toki kasvaa pykälän, jos toisenkin kovemmaksi pelaajaksi aina NHL:än asti, mutta ensiksi täytyy saavuttaa edes se Tanuksen taso.
 
Tajusin tämän. Ja toivon sydämestäni, että ensi kaudella on jo kauden alusta lähtien samassa moodissa kuin oli pleijareissa.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: HJL

EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Otteet oli hyviä, parempia kuin runkosarjassa, mutta nyt pitäisi ottaa vielä steppejä ylöspäin ja toistaa suoritukset ensi kaudellakin. Vaikka IFK:n kevät oli taas perus "stadin kevät" niin hienoa että Kaskimäki mennyt eteenpäin ja pelasi itselleen pelipaikan keväällä. Täytyy sanoa, että olin hieman jopa yllättynyt tason nostosta, mutta upeaa ensi kautta ajatellen.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Hyvä jatkolappu. Pleijareissa otti hyvin roolia ja teki neljä pinnaakin seitsemässä matsissa ollen meidän parhaita hyökkääjiä. Juuri Kaskimäen kaltaisia nuoria on kaivattu ja nyt niistä saadaan nauttia. Sitten vaan hyvä kesä alle ja ottamaan syksyllä seuraavaa steppiä.
 
Bruno

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingfors IFK, NP#4, Україна
Hyvä jatkolappu. Pleijareissa otti hyvin roolia ja teki neljä pinnaakin seitsemässä matsissa ollen meidän parhaita hyökkääjiä. Juuri Kaskimäen kaltaisia nuoria on kaivattu ja nyt niistä saadaan nauttia. Sitten vaan hyvä kesä alle ja ottamaan syksyllä seuraavaa steppiä.

Minkälainen homma? IFK:n sivujen mukaan Kaskimäki teki jo toukokuussa -22 kolmivuotisen sopimuksen.
Onko tänäänkin tullut jotain Bättre Folk -tiedotetta ja sopimusta on pidennetty?
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Minkälainen homma? IFK:n sivujen mukaan Kaskimäki teki jo toukokuussa -22 kolmivuotisen sopimuksen.
Onko tänäänkin tullut jotain Bättre Folk -tiedotetta ja sopimusta on pidennetty?
Joo, sori. Meni nimet sekaisin näin aamusta. Ei ole tehty uutta lappua, vaan tuo entinen on voimassa.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Minkälainen homma? IFK:n sivujen mukaan Kaskimäki teki jo toukokuussa -22 kolmivuotisen sopimuksen.
Onko tänäänkin tullut jotain Bättre Folk -tiedotetta ja sopimusta on pidennetty?
Parempi kehua myöhään kuin ei milloinkaan! Terveisin, Posisiipi
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Ketju ylös! Peliesitykset ketjussa saanut ansaitusti jo kehuja, mutta annetaan niitä myös herran omassa ketjussa. Preseason todella vaikea vamman takia, joten siihen nähden erinomainen esitys. Nosti omalla kiekollisella pelillään myös Väänäsen ja Åstenin tasoa. Jatkaa selkeästi siitä, mihin Tappara sarjassa jäi.
 
Dev

Meikäläinen innostui ihan täysin siitä kuinka hyvin Kaskimäki tuli sisään. Samasta jatkoi mihin viime keväänä jäi, nosti nelosketjun tason heti kaksi pykälää ylöspäin. Perhana kun se Leksa hajosi, olisi ollut mielenkiintoista nähdä nelonen muodossa Komarov - Väänänen - Kaskimäki
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Ketjua ylös! Liityn @Bafforosso klubiin ja vaadin Kaskimäellä parempaa seuraa ketjuun kuin Tallberg. Nyt viime peleissä nähdyillä otteilla ansaitsee isomman näytönpaikan.
 
Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Ketjua ylös! Liityn @Bafforosso klubiin ja vaadin Kaskimäellä parempaa seuraa ketjuun kuin Tallberg. Nyt viime peleissä nähdyillä otteilla ansaitsee isomman näytönpaikan.
Saattaa järjestyä, sillä jos Seppälä loukkaantui eikä tuvalta vapaudu ketään, meillä on tänään vain 11 hyökkääjää ja viisas valmentaja peluuttaisi pääasiassa kolmea ketjua + Åsten ja Tallberg rotaationa.
Eipä Kolleista saa tänä vuonna laatuapua ja pakkejakin on sairastuvalla "riittävästi", jos Salinkin sai pipiä.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tulin vain kertomaan, että Kaskimäki on elävä esimerkki pelaajasta, jonka pelaamisessa konkretisoituu onnistumiset myös maalien muodossa kentällä. Ja juuri niitä erityisesti nuori ja kehittyvä pelaaja tarvitsee.

Kaskimäki löysi viime keväänä pelaamiseensa röyhkeyttä ja munaa ja se tapahtui kreivin aikaan. Siitä seurasi paitsi ihan ansaittu vakiopaikka kokoonpanossa, myös tärkeitä maaleja. Kaskimäki on onnistunut siirtämään alkukauden henkilökohtaisista vaikeuksista/takaiskuista (=loukkaantuminen maajoukkuetapahtumassa) huolimatta ne samat hyvät jutut kaukaloon. Ja kas kummaa, niistä on seurannut hyviä asioita ja jo nyt kaksi maalia. Ja Kaskimäkihän on pelannut vasta 7 peliä melko maltillisella peliajalla.

Ja kun niitä maaleja on jo nyt tullut 2 kpl ja startti on ollut ehkä jopa odotettua parempi, mutta ainakin voimakkaasti positiivinen, Kaskimäki jatkaa samaan malliin. Hän uskaltaa pelata rohkeasti ja kokeilla luovempia ja yllättävämpiäkin juttuja. Kun itseluottamus on kunnossa, vastustajan on myös vaikeampi pelata häntä vastaan, koska häntä ei pysty etukäteen lukemaan niin helposti. Seuraa "hyvän kierre". Ja vaikka maaleja ei joka mestasta tulisikaan, ei se haittaa, koska niitä on nyt jo tullut. Omaa uskoa omaan tekemiseen on helppo pitää yllä.

Päinvastainen esimerkki on sitten Leevi Teissala. Sai heti alusta vastuuta, mutta jostain syystä ei pystynyt jatkamaan siitä, mihin viime keväänä jäi, vaan palasi vanhoihin tapoihinsa ja ne taas eivät oikein edistä kenenkään muun pelaamista kuin Teissalan itsensä. Siis, jos toimisivat. Mutta, kun ei eivät ole toimineet. Ja siitä on seurannut se, että Leevin pää on mennyt jumiin ja hänen pitää liikaa kelailla kentällä, mitä tehdä. Ja se taas ei ole ominta Leeviä. Siinä, missä Kaskimäki ei pelleille kiekolla ja ota turhia riskejä, Leevin pelaaminen ainakin näyttää siltä. Valmennus varmasti odottaa Teissalalta "ominta Leeviä, joka pelaa vahvuuksillaan", mutta Leevi ei toistaiseksi ole pystynyt yhdistämään suoraviivaisuutta ja niitä omia vahvuuksiaan peleihin asti.

Mä tiedän, että mä hoen tätä joka ketjussa ja koko ajan, mutta urheilu on mitä suuremmissa määrin psykologiaa. Siis, kunhan on fyysisesti sellaisessa kunnossa, että kykenee suoriutumaan kentällä riittävällä tasolla. Ja meillä kaikki pelaajat ovat siinä kunnossa. Tällöin ne erot tulevat korvien välistä, ei palkkapussista. Eikä välttämättä edes peliajoista. Todistusaineistoksi siitä esitän Kaskimäen ja Muulin. Heidän pelinsä on rentoa, vaikkei täydellistä olekaan. Melkein kaikkien muiden ei todellakaan ole.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Helvetin makeata seurata Kaskimäkeä. Peli-ilo paistaa kuuhun asti ja onnistumiset ruokkivat itseluottamusta. Kaskimäki tekee IFKn hyökkäyksen kilpailutilanteesta mielenkiintoisen, kun ukkoa alkaa ehkä jossain vaiheessa tervehtyä.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Hyökkäyssuuntaan kyllä, mutta omissa onkin sitten täysi lapanen. Samat ongelmat kuin Salinilla, kamppailu ja puolustuspelissä on isoja puutteita
Nuorisolle täytyy antaa mahdollisuus kehittyä virheiden kautta ja syksy on hyvä aika siihen. Usein se ottaa aikansa ja palkinto saadaan sitten myöhemmin. Jos kehitys kuitenkin jää polkemaan paikalleen, niin sitten on jossain vaiheessa katseltava muita vaihtoehtoja esim. seurasiirtojen muodossa.
 
DelJampe

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & Norwich City
Nuorisolle täytyy antaa mahdollisuus kehittyä virheiden kautta ja syksy on hyvä aika siihen. Usein se ottaa aikansa ja palkinto saadaan sitten myöhemmin.
Niin pitääkin, siitä samaa mieltä

Mutta Kaskimäellä on vielä pitkä matka solidiksi Liiga-pelaajaksi

Tänään oli toki hyvä
 
auvo11

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, maajoukkue, NHL:n suomalaiset
Niin pitääkin, siitä samaa mieltä

Mutta Kaskimäellä on vielä pitkä matka solidiksi Liiga-pelaajaksi

Tänään oli toki hyvä
On matkaa vielä mut onhan Kaskimäki ihan Kovan luokan talentti, veikkaan et tekee kovaa jälkeä U-20MM kisoissa vuodenvaihteessa.

Tulee olee meille vielä paljon iloa, on kehittynyt tasaisen tappavasti!!!
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Norja vs Tshekki
  • 13.00
  • 9.00
  • 1.13
USA vs Saksa
  • 1.22
  • 6.90
  • 9.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös