McTorson voimasuhdearvio kaudelle 2023–2024

  • 856 217
  • 4 009

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Jos Kerho on jo poistanut Liukkaan verkkosivuillaan olevasta kokoonpanosta, Eetu on tehnyt tulokassopimuksen NHL-seuraan ja Turusta on kuulunut kesän ajan että poika harjoittelee siellä NHL-pelaajien kanssa, niin mitkä ovat todennäköisyydet että Eliten tieto lainasopimuksesta pitää paikkansa?
Aika pienet. Miten mielestäsi tulisi asian suhteen edetä?
 
Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Niin onko sitten niinkään erilaiset roolit. Dudas pelannut AHL:ssä enimmäkseen kolmosketjussa, alivoimaa ja pelin ratkaisuhetkijä ja olemattomalla ylivoima-ajalla. Bunnaman samoin alaketjuissa ja päässyt myös umpisurkeassa Philadelphiassa pelaamaan. Dudasilta löytyy Kanadan junnumaajoukkueet ja on vielä muutaman vuoden nuorempi. Mutta kerro toki miten on hippasen eri roolit ja statukset niin ehkä ymmärrän paremmin.
Molemmat tehnyt samantasoisesti pisteitä AHL:ssä, Dudaksella hieman parempi pistekeskiarvo. Bunnamanilla toki 54 NHL ottelua 3 tehopisteen kera.

Dudas loistanut pisteellisesti paljon paremmin OHL:ssä kuin Bunnaman aikoinaan. Dudakselta löytyy myös maajoukkue-edustuksia.
Dudas toki 2 vuotta nuorempi.

Itse olen pitänyt Dudaksen otteista, tehnyt kuitenki harjoituspeleissä 4 tehopistettä.

Mielenkiintoisia hankintoja molemmat. Molemmat kelpaisi Tepsiin. Aika tasavertaisia hankintoja. Mutta kausi näyttää, miten kumpikin suorittaa.

Toki Kärpissä kaikki hankinnat on Jeesuksesta seuraavia. Onhan sen Kärppien 3.vahvaa viime kautta näyttänyt.
 
Raimoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Philadelphia Flyers, La Albiceleste
Oli miten oli, vaikka miten tarkkaan vertailen tämän arvion bottom 3 hyökkäystä en mitenkään saa tota HPK hyökkäystä Ässien ja SaiPan edelle. En yleisellä tasolla enkä edes pelipaikkakohtaisesti.
Näin harkkapelin jälkeen pakko tulla komppaamaan. HPK oli sanalla sanoen tänään heikko hyökkäyspäässä. Tilanteet tuli lähinnä Ässien pakiston hölmöilyistä. Sanoisin, että Ässiä 0.25 astetta heikompi.
 
Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Hyökkäys
13. HPK 6,5p*

Laituriosaston kärkipari on mielestäni Nenonen & Liukas. Varsinkin Liukkaalta sopii odottaa jopa ihmetekoja. Voimahyökkääjä, joka runnoo tehoja vaikka väkisin. Harmittaa Tepsin puolesta, etteivät saaneet aikanaan pidettyä. Eetu Tuulola on mielenkiintoinen mies. Pääsekö hän taas kotiseudullaan tasolleen. Saattaa päästäkin ja silloin hän on laadukas voimahyökkääjä tähän sarjaan.

Tasapaksuja liigasutijoita ovat Pihlsröm, Henrikssson, Loimaranta, Janatuinen, Rautiainen ja Ruokonen. Sellainen seurakunta eri-ikäisiä ja erilaisilla vahvuuksilla varustettuja pelaajia, mutta kaikkia yhdistää sama adjektiivi, eli tasapaksu. Pärjäävät liigassa kyllä, mutta siinä se. Toki kokemusta tuossa sakissa on, enkä sitä halua aliarvioida.
Sä latasit Teemu Rautiaisen näiden kanssa samaan laariin?
- Viime kauden pisteet: Ruokonen 3, Janatuinen 3, Pihlström 13, Henriksson 14 ja Loimaranta 14.

Ja nämä olivat jo selvästi Rautiaista edellä?
- Nenonen 31, Liukas 23 ja Tuulola 14.

Rautiaisen edellisien kausien pisteet ovat tässä 30, 16, 32, 34, 45.

Eiköhän Rautiainen ole hankittu kaikkien noiden ensin mainittujen edelle ja ole se ykkösheppa yhdessä Nenosen yms. kanssa?
 
En tuossa nyt pisteiden tai edes roolien kautta asiaa lähestynyt. Kuten kirjoitin, eri-ikäisiä ja erilaisilla vahvuuksilla varustettuja pelaajia, kaikki kuitenkin perin tasapaksuja. Jos Liukas Pohjois-Amerikkaan lähtee, nousee Rautiaisen merkitys ja eihän se silloin hyvältä näytä.Tuossa tapauksessa sarjan heikoin hyökkäys.
 
Spitfire

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, SJS
Aika pienet. Miten mielestäsi tulisi asian suhteen edetä?
Liukas ei ole myöskään pikavilkaisulla pelannut harjoitusotteluissa. Mikään muu kuin Eliteprospectsin merkintä ei oikein viittaa siihen että Liukas Kerhon paidan pukisi, joten on aika paljon järkevämpää arvostella Kerhon hyökkäys sillä oletuksella ettei Liukas siellä pelaa ja jättää se varaus että Liukas ehkä palaakin vahvistamaan joukkuetta.

Sitten tuohon Kerhon keskikaistaan... tuo on ihan hävytön varsinkin jos Martel pelaa laidalla. Tänään Päivärinta-Toivola-Huttunen-Järvelä, vaikka tuohon Mustosen vaihtaa, niin tuo näyttää lähinnä viime kausien SaiPan sentteristöltä tammi-maaliskuussa. Tulee lämmin homma Rautiaisilla ja Marteleilla tehdä pisteitä jos tuolla sentteristöllä kauteen lähdetään.
 
Brooklyn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varsinais-Suomalainen juniorikiekko
Liukkaan vahvuudet eivät myöskään ole pisteiden teossa laisinkaan. Täysi kausi Michael Joly-exposurea niin tasakentällisin kuin ylivoimallakin, maestrolla joku 60 paunaa taulussa ja Liukkaalla pisteitä vaatimattomat alle 25. Mielestäni melko käsittämätöntä. Toki hieno pelaaja, ja änäriin alaketjukamaa ehdottomasti urallaan vielä jos kaikki menee nappiin. Mutta kyllä Kerho helisemässä olisi vaikka Liukas jatkaisikin.

TPS:n hyökkäys on mielestäni ihan ok arvosteltu Torson osalta. Himpun verran itse lasken enemmän potentiaalia tuossa, mutta kukapa ei omassa jengissään sitä näkisi.
 
Manlow

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ymmärrän McTorson näkemyksen TPS:n hyökkäyksestä, sillä tuskin hän on katsonut tepsin harkkapelejä tai tehnyt scouttausta youtubesta jokaisen pelaajan kohdalta. Tuskin sitä kukaan odottaakaan, että näin tekisi(omakin elämä kaverilta löytyy *hymiö).

Mutta kuten Brooklyn tuossa edellä totesi, että potentiaalia näkee hyökkäyksessä. Niin näen minäkin. Mutta tässä tullaan taas siihen, että itse olen katsonut kaikki harkkapelit tepsiltä.

Miettisen pelitapa tuonut hyökkäämiseen raikkautta ja rohkeutta hyökätä. Hommat on toki alussa vielä.
 
Kulkija

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Sentteri, koko ja NHL-status nyt ensimmäisenä mieleen. Bunnaman on perinteinen kanukki sentteri. Pelaa suoraviivaisesti maalia kohti, viihtyy maalin edessä, on vahva kamppailija, omaa erinomaisen laukauksen ja luistelee kokoisekseen erinomaisesti. Dudasin en ole nähnyt pelaavan, mutta pelipaikkansa ja kokonsa vuoksi tuskin kovin hyvin Bunnamaniin vertautuu.

Onko se koko nyt jotenkin määrittelevä asia, jos vertaillaan keskenään odotuksia. Molemmat kuitenkin pelanneet hyökkääjän paikkaa lähes samalla ppg:llä samassa liigassa alaketjuissa. Toisella kokemusta surkeasta Philadelphiasta ja toisella käytynä Kanadan junnujoukkueet läpi.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Onko se koko nyt jotenkin määrittelevä asia, jos vertaillaan keskenään odotuksia. Molemmat kuitenkin pelanneet hyökkääjän paikkaa lähes samalla ppg:llä samassa liigassa alaketjuissa. Toisella kokemusta surkeasta Philadelphiasta ja toisella käytynä Kanadan junnujoukkueet läpi.
Tuosta surkeasta Philadelphiasta olen nyt kuullut useamman kerran. Miten se on mahdollista, että surkeassa joukkueessa pelataan pudotuspelejä? Neljä NHL:n pudotuspeliä Bunnamanilla Philadelphiasta vyöllään kuitenkin.

Koko määrittää osaltaan pelaamista. Kerroin aiemmin sinulle, minkälaisena pelaajana minä Bunnamanin olen tällä preseasonilla nähnyt. Kertoisitko sinä Dudasin otteista? Oletko tehnyt samankaltaisia huomiota hänen pelaamisestaan? Sen verran vielä lisään, että Bunnaman on ollut sentterinä Kärppien parhaassa ketjussa tehden kolmeen peliin 2+1. Erinomainen aloittaja myös. Taklaa kovaa.
 
Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
19-20 pelatut 4 NHL pudotuspeliä kertoo siis Bunnamanin nykytason. Semmone.

Bunnaman pelannut sen jälkeen 14 pisteen - ja 23 pisteen runkosarjat AHL:ssä.
Toki pelannut 33 NHL ottelua 0+1 tehoin.

Dudas vastaavasti 11 pisteen -, 23 pisteen- ja 30 pisteen runkosarjat AHL:ssä.

Bunnaman tosiaan 3 peliin tehnyt 3 tehopistettä.
Dudas 7 peliin 4 tehopistettä. Tässä toki mukana pitsiturnaus pelejä.
Pelannut siis Talvitien ja Palmun kanssa. Palmulla tilillä 8 tehopistettä, Talvitiellä 3. Tepsin paras kenttä ollut tälläkaudella.

Enpäs kummankaan eduksi tätä paremmuus taistelua saa. Dudas on loistanut selvästi enemmän AHL:ssä syötöillä. Bunnaman hieman maaleilla enemmän, peliäkohden laskettenu ero ei kovin suuri. Toki Dudas laituri ja Bunnaman sentteri eliten mukaan.

Toki Dudas 4 pisteestä 3 on syöttöjä. Jonkin näköistä pelinrakentajan kykyä on siis. Toki Dudaksella tilillä komea Lukko pelin ratkaissut rankkari.

Lähtökohtaisesti kummankaan AHL:ä tehot ei ole valtavia. Että kai sieltä semmosta 20-30 pisteen kautta voi kummaltakin odottaa. Runkosarjapelit näyttää paremmin suuntaa, kun pelit kovenee.

No kausi näyttää miten kumpikin suorittaa. Tokihan täällä värilaseja käytetään.
 
Viimeksi muokattu:

Milvus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampere
Ketjun tulevaa, fanfaarien säestämää loppuhuipennusta ennakoiden:

CHL- pelit avattu, harjoitusmatseista aika kattava otanta ja Kärpät hmmm.. aikas pirteällä, suorastaan lupauksia herättävällä otteella ollut meiningeissä mukana, Marjamäki nöyrtynyt julkisesti pohtimaan virheitään ja osoittanut olevansa tavallinen kuolevainen ja muutoksiin valmis, hyvä pössis siis siinäkin suhteessa Oulussa jee ja lisäksi kuulkaas tätä: saa muut repiä ihokkaansa, kuinka valtava, sanotaan vielä Mertarantaakin mukaillen kuinka VAALTAVA liikevaihto siellä pohjoisessa onkaan. Huh heijaa miljoonat vaan silmissä vilkkuu, lihaksia piisaa.

Mutta mutta.
Kärpät voi voittaa runkosarjan, niin kuin totta kai SaiPakin, mutta Oulun rosterista ei ennakkoon arvioiden saa Top3 jengiä vaikka minkälaisia satuja keksisi ja päällään seisoisi.

Tuolla varsinaisessa voimasuhdeketjussa on erään kirjoittajan (taisi olla jopa Oulusta) todella työtä vaatinut, asiaan perehtynyt ja objektiivinen yritys saada selkoa eri joukkueiden suorituskyvystä. Mielellään niitä fanipoikavapaita arvioita lukisi muissakin jatkoajan keskustelupalstalle perustetuissa langoissa.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ketjun tulevaa, fanfaarien säestämää loppuhuipennusta ennakoiden:

CHL- pelit avattu, harjoitusmatseista aika kattava otanta ja Kärpät hmmm.. aikas pirteällä, suorastaan lupauksia herättävällä otteella ollut meiningeissä mukana, Marjamäki nöyrtynyt julkisesti pohtimaan virheitään ja osoittanut olevansa tavallinen kuolevainen ja muutoksiin valmis, hyvä pössis siis siinäkin suhteessa Oulussa jee ja lisäksi kuulkaas tätä: saa muut repiä ihokkaansa, kuinka valtava, sanotaan vielä Mertarantaakin mukaillen kuinka VAALTAVA liikevaihto siellä pohjoisessa onkaan. Huh heijaa miljoonat vaan silmissä vilkkuu, lihaksia piisaa.
Tämä on makeaa! Kun kliininen, lähinnä vedonlyöntiharrastuksen vuoksi palstaa seuraava @Milvus on näin tunteikkaana, on Kärpät silloin pelottavan kova. Pahimmat pelkosi leikin varjolla uskalsit tunnistaa ja tunnustaa. Hyvä!
Oulun rosterista ei ennakkoon arvioiden saa Top3 jengiä vaikka minkälaisia satuja keksisi ja päällään seisoisi.
Ei tuohon satuja tarvitse keksiä, tai sitten Unibetillä on voimistelevia satusetiä töissä.
 
Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Onhan Ilves, Tappara ja HIFK selkeällä karkumatkalla. Sit tuleekin Pelicans ehkä, vaikka kovasti heikentynyt. Sitten Kärppiä, Lukkoa. Sitten TPS, JYP jne.

Onhan Ilves ja Tapparan materiaalit; ja valmennukset jäätävät. HIFK:n materiaali todella hyvä; vaikka Peltonen, 2.maalivahti ja pakiston kiekollisuus pieniä puutteita ovat.

En minäkään Kärppiä top 3 saa. Top 6 voi laittaa. Sijoitukset kuitenkin kolmena kautena ollut 7, 7 ja 9. Kai niille joku painoarvo pitää antaa?
Marjamäki ei ole viimekausina loistanut.
Keskushyökkääjistö vaikuttaa aika samasta puusta veistetyltä. Kemppainen, Tiivola, Bunnaman. Isoja ja kankeita ja hitaita. Bunnaman toki ollut harjoituspeleissä ok, mutta runkosarja näyttää paremmin. Eihän hän AHL:ssä ole pisteillä loistanut. Kukas se toinen kiekollinen sentteri on?
Maalivahdit on epävarmat, varmaa 1. maalivahtia ei ole.
Kuka on sen 1.kiekollinen pakki? Berglund ei ole loistanut ja on hasardi omassa päässä.
Kärpät toki voittanut kaikki harjoituspelit, toki omissa soinut 8 maalia kunnon peleissä. Roki peliä en huomioi.

Eli kyllä Kärppien saaminen ennakkoissa top 3 sijalle satuja vaatii, top 6 on sitä realismia minusta. Mutta värilaseilla täällä kirjoitetaan ja moni kannattaja näkee oman joukkueen hankinnat Jeesuksesta seuraavana, vaikkei joku muu näin näkisi.
 
Viimeksi muokattu:

Kulkija

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tuosta surkeasta Philadelphiasta olen nyt kuullut useamman kerran. Miten se on mahdollista, että surkeassa joukkueessa pelataan pudotuspelejä? Neljä NHL:n pudotuspeliä Bunnamanilla Philadelphiasta vyöllään kuitenkin.

Neljä pudotuspeliä kaudella, jolloin suurin osa joukkueista pääsi pudotuspeleihin ei kerro mitään.

Tämä on kyllä mielenkiintoista miten etsit "omista" aina ne huippukaudet ja arvostat sen mukaan. Koivistolta kaivoit kuusi vuotta vanhat tilastot. Nyt kaivoit koronakauden pudotuspelit. Sitten muilla joukkueilla ei samanlaista hehkutusta löydykkään. Palmun ja Nurmen kohdalla toteat vain ettet usko samanlaiseen menoon mitä viimeksi oli. Mutta olkoot.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Sijoitukset kuitenkin kolmena kautena ollut 7, 7 ja 9. Kai niille joku painoarvo pitää antaa?
Sijoitukset kolmena kautena ovat olleet 7,6,7. Ja en kyllä keksi, minkälainen painoarvo näille pitää laittaa. Mitä Mannerin tai Mikkolan Kärpät vaikuttaa tähän kauteen? Viime kauden Marjamäen epäonnistumiseen pitää tietenkin jonkinmoinen paino laskea ja siksi minä Kärppien valmennuksen arvosanaa laskin numeron verran. Tiedän, että monet laskisivat enemmän. Nelostakin on täällä ehdoteltu. Mielenkiintoista on seurata, miten kausi etenee. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että Marjamäki on läksynsä oppinut.
 
Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Toki Kärppien heikot 3.viimekautta sijoitusta laskee ennakkoarviota. Miksipä ei laskisi?
Et sinä onko Marjamäki läksynsä oppinut, runkosarja siitä näyttää merkkejään.

Ja edelleenkin Ilves, Tappara, HIFK erottuu materiaaliltaan selvästi. Mitään noista Kärpät ei valitettavasti realistisissa ennakoissa ohita. Miltä osin Kärpät ohittaa minkään noista joukkueista? Itseki sijottaisin Kärpät 4-6 sijoille ennakoissa. Jokainen noista on tottunut menestymään viimevuosina, Kärpät ei.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Neljä pudotuspeliä kaudella, jolloin suurin osa joukkueista pääsi pudotuspeleihin ei kerro mitään.
Eipä tietenkään.
Tämä on kyllä mielenkiintoista miten etsit "omista" aina ne huippukaudet ja arvostat sen mukaan. Koivistolta kaivoit kuusi vuotta vanhat tilastot. Nyt kaivoit koronakauden pudotuspelit. Sitten muilla joukkueilla ei samanlaista hehkutusta löydykkään. Palmun ja Nurmen kohdalla toteat vain ettet usko samanlaiseen menoon mitä viimeksi oli. Mutta olkoot.
Minä olen vertaillut sinun aloittamassa keskustelussa Dudasia ja Bunnamania. Mitä tulee Palmuun ja Nurmeen, niin Nurmeen uskon enemmän. Hän pelasi kuitenkin ainakin pisteiden valossa hyvin AHL:ssä viime kaudella. Palmun pystyessä kahden vuoden takaiseen loistoonsa hän tekisi 60 pistettä. Siihen en millään usko. Ja kyllä, se on vain minun oma tunne.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Toki Kärppien heikot 3.viimekautta sijoitusta laskee ennakkoarviota. Miksipä ei laskisi?
Kahden ja kolme vuoden takaisesta päävalmentaja on vaihtunut ja joukkuekin isolta osin. Siksi noilla ei ole tässä voimasuhdearvioissa mitään tekoa, kuten ei KalPan tai minkään muunkaan valmentajaa vaihtaneen seuran osalta. Miksi ihmeessä olisi?
 
Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
No itse näen HIFK, Tapparan ja Ilves selkeästi edellä muita materiaalin ja menestyksen suhteen.
Ovat tottuneet voittamaan kovissa paikoissa viimevuosina, Kärpät ei.

Sitten tulee Pelicans, Kärpät ja Lukko. Jokaisessa noissa on heikkoutensa. Sitten JYP ja TPS.

Ylempänä esitin Kärppien heikkouksia, jotka ohitit täysin; koska et näe Kärpissä mitään heikkouksia.
 
Viimeksi muokattu:

Leipuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Posipetterit
Eipä tietenkään.

Minä olen vertaillut sinun aloittamassa keskustelussa Dudasia ja Bunnamania. Mitä tulee Palmuun ja Nurmeen, niin Nurmeen uskon enemmän. Hän pelasi kuitenkin ainakin pisteiden valossa hyvin AHL:ssä viime kaudella. Palmun pystyessä kahden vuoden takaiseen loistoonsa hän tekisi 60 pistettä. Siihen en millään usko. Ja kyllä, se on vain minun oma tunne.
Voi olla että Palmu ei ihan siihen pysty ja ennen harjoituspelejä oli vähän skeptinen Palmun suhteen tuon viime kauden takia. Mutta harjoituspeleissä näyttänyt meno ihan samalta kuin Jukureissa, näiden pelien perusteella tulee olemaan jopa Nurmea tärkeämpi hyökkäyspäähän.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Voi olla että Palmu ei ihan siihen pysty ja ennen harjoituspelejä oli vähän skeptinen Palmun suhteen tuon viime kauden takia. Mutta harjoituspeleissä näyttänyt meno ihan samalta kuin Jukureissa, näiden pelien perusteella tulee olemaan jopa Nurmea tärkeämpi hyökkäyspäähän.
Palmun pelejä en ole preseasonilla nähnyt. Toki katsoin tilastoista hänen tehoilleen erittäin mukavasti. Lupauksia herättävää. Ei harjoituskauden tehoihin ihan hurjasti kannata kuitenkaan tuijottaa. Sen olen vuosikymmenten saatossa oppinut. TPS:n kannalta hänen onnistuminen on jopa ratkaisevan tärkeää. Jos hän pystyy vanhaan loistoonsa, on TPS:n hyökkäys varmasti rutkasti parempi kuin ennakoin.
 
McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ylempänä esitin Kärppien heikkouksia, jotka ohitit täysin; koska et näe Kärpissä mitään heikkouksia.
Keskustellaan Kärpistä enemmän, kun aika on. Kovasti teitä Kärpät kiinnostaa, vaikka ei olla vielä edes lähellä Kärppien hyökkäysarvion julkistusta. Toisaalta, hyvä niin.
 
choose_life

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Molemmat tehnyt samantasoisesti pisteitä AHL:ssä, Dudaksella hieman parempi pistekeskiarvo. Bunnamanilla toki 54 NHL ottelua 3 tehopisteen kera.

Dudas loistanut pisteellisesti paljon paremmin OHL:ssä kuin Bunnaman aikoinaan. Dudakselta löytyy myös maajoukkue-edustuksia.
Dudas toki 2 vuotta nuorempi.

Itse olen pitänyt Dudaksen otteista, tehnyt kuitenki harjoituspeleissä 4 tehopistettä.

Mielenkiintoisia hankintoja molemmat. Molemmat kelpaisi Tepsiin. Aika tasavertaisia hankintoja. Mutta kausi näyttää, miten kumpikin suorittaa.

Toki Kärpissä kaikki hankinnat on Jeesuksesta seuraavia. Onhan sen Kärppien 3.vahvaa viime kautta näyttänyt.
Dudas erottui Turun turnauksessa todella edukseen, äärimmäisen taitava ja peliälykäs pelaaja.

Jos TPS:n ykköskenttä pysyy nykyisessä kokoonpanossaan (Palmu-Talvitie-Dudas) niin kyseessä on varmaan Liigan historian keskipituudeltaan lyhyin kenttä?

Muutenkin siinä turnauksessa TPS erottui edukseen, nostaisin TPS:n hyökkäyksen huomattavasti korkeammalle.
 
Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Palmun pelejä en ole preseasonilla nähnyt. Toki katsoin tilastoista hänen tehoilleen erittäin mukavasti. Lupauksia herättävää. Ei harjoituskauden tehoihin ihan hurjasti kannata kuitenkaan tuijottaa. Sen olen vuosikymmenten saatossa oppinut. TPS:n kannalta hänen onnistuminen on jopa ratkaisevan tärkeää. Jos hän pystyy vanhaan loistoonsa, on TPS:n hyökkäys varmasti rutkasti parempi kuin ennakoin.

Harjoituskauden tehoihin ei kannata Palmun kohdalla tuijottaa, mutta Bunnamanista puhuttaessa ne kyllä mainitaan ja miten muutenkin on ollut hyvä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös