Kansainvälinen Jääkiekkoliitto – IIHF

  • 18 797
  • 95

Thusberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
Ilta sanomissa juttu "Tällaista tulevaisuutta Venäjän jääkiekkomaajoukkueelle kaavaillaan".

Jutussa tosiaan kerrotaan, että pohtivat channel one cupin pelaamista ensi jouluna Kazakstanin, Kiinan ja Valko-Venäjän kanssa. Tästä herää vaan se kysymys, että onko Venäjä ja Valko-Venäjä IIHF:n toimesta eristetty kaikesta seura ja maajoukkue toiminnasta? Jos on, niin miten voidaan kaavailla jotain turnauksia Venäjälle, johon osallistuisi Kazakstan ja Kiina?

Toinen juttu on sitten tämä, että mille tasolle bannatut maajoukkueet aikoinaan palaavat, kun sota on ohi. Venäjän ei välttämättä normioloissa putoaisia pääsarjatasolta, joten ehkä sen ollessa bannattuna yksin, sen voisi palauttaa suoraan ylimmälle tasolle. Mutta Valko-Venäjähän on ollut hissijoukkue, eikä heille voi kyllä mitään pääsarja paikkaa pitää fikassa siihen asti, kunnes palaavat osaksi kansainvälistä yhteisöä. Ja jos Valko-Venäjä pudotettaisiin aina yksi askel alaspäin jokaiselta vuodelta, kun ovat bannattuna, niin kait se sama rangaistus olisi seurattava myös Venäjälle? Meinaa sehän se iso syyllinen banneihin on. Valko-Venäjähän on vain sidekickkinä mukana.

Erillinen osallistumiskielto onkin IIHF:n yksi järeimpiä ellei järein keino muutoin kuin täydellisen tai määräaikaisen yleiserottamisen osalta.

Se on hyvin harvinainen jos lainkaan merkityksessään täytäntöön pantuna.

Viimeksi sitä lähin rangaistus oli langetettu Tynkä-Jugoslavialle/Jugoslavian Tasavallalle kiitos Bosnian Sodan ja Kosovon Sodan.

Uhkailtu täydessä mitassaan sillä on monesti ja hieman huvittavasti tässä joukossa on myös mukana myös Suomi ja Ruotsi kiitos historiallisten syiden.

Mikäli ikinä esimerkiksi osallistumiskielto tulee niin siinä tapauksessa se esimerkiksi Suomelle ja Ruotsille olisi ollut aikanaan 5 vuotta putkeen ja mahdollisesti voi olla vähemmän, mutta kuitenkin aina vuoden verran rangaistuksen täyttämisestä toteen.

Eli esimerkiksi Venäjä ja Valko-Venäjä olisivat lähtökohtaisesti vuodet 2023-2028/2024-2029 ulkona ja muutoin vähintään vuodet 2023-2024/2024-2025.

Enimmäisrajaa ei järkevästi puhuen ole tai ei tiedetä, mutta varmaankin se on 10-15 vuotta kun sen jälkeen mieluummin täydellinen erottaminenkin olisi järkevämpää kun paljon pidempi ei olisi määräaikainen erottaminenkaan keskimäärin.
 
Hukkakaato

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна / Jokerit 1992-2013 / Jokerit 2023-
Lähde on TASS, joten pitää ottaa suolan kera. Mutta jos Tardif on sanonut noin, niin aivan idioottimainen lausunto.

Lausunto on ymmärrettävä siinä mielessä, että jääkiekko on pieni laji ja urheilullisessa mielessä ei ole sille hyväksi, että yksi isoista putoaa pois. Mutta kun Venäjän toiminta Ukrainassa jatkuu nähdyn kaltaisena, ollaan todella kaukana tilanteesta missä voitaisiin edes haaveilla heidän pääsystään takaisin.

Pitikö tän hepun olla joku parannus Rene Fasistiin nähden?
 
Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat

Veikkaan, että tämä on täysin ankka. Päätetty jo, ettei Venäjällä ole ensi vuodenkaan kisoihin tulemista eikä tuossa IS:n jutussa ollut edes mitään suoraa lainausta, että Tardif haluaisi Venäjän kisoihin suoraan Ukrainan sodan tilanteesta huolimatta. Varmasti Venäjä halutaan kisoihin takaisin mahdollisimman pian, kun tilanne sen sallii. Yhteydenpito on minusta ok, koska maajoukkue ei ole erityisen syyllinen vallitsevaan tilanteeseen.
 
Haidekkeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa, Jokipojat, Corey Perry

KHLtalkista kun on kyse niin ei voi ikinä tietää mitä paskaa siellä milloinkin vouhkataan ja millä todenperäisyydellä. Jokatapauksessa Venäjää ehdotellaan ensi kaudeksi takaisin kansainvälisiin turnauksiin alkaen nuorten mm-kisoista. Näin olen its koko ajan arvellutkin että ensi kaudella tuo porukka on viimeistään takaisin. Valko-Venäjästä ei mitään mainintaa, pienempi ja vähäpätöisempi maa niin on varmaan helpompi eristää tai tiputtaa divariin taikka mitä ikinä. Vaikuttaa siltä että kanadalaiset haluaa Venäjän noiden olevinaan nostalgisten keskinäisten matsien vuoksi takaisin vaikka totuus on ettei venäläisistä ole enää vuosikymmeniin ollut Kanadalle oikein mitään vastusta. Jenkkejä ei vaan kiinnosta.
 
Viimeksi muokattu:

Glove

Hyi vittu. Toivottavasti SJL boikotoi kaikkia IIHF:n tapahtumia jos Venäjä on mukana.
 
Petofani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Anaheim, Raahe-Kiekko, PattU, Lippo

KHLtalkista kun on kyse niin ei voi ikinä tietää mitä paskaa siellä milloinkin vouhkataan ja millä todenperäisyydellä. Jokatapauksessa Venäjää ehdotellaan ensi kaudeksi takaisin kansainvälisiin turnauksiin alkaen nuorten mm-kisoista. Näin olen its koko ajan arvellutkin että ensi kaudella tuo porukka on viimeistään takaisin. Valko-Venäjästä ei mitään mainintaa, pienempi ja vähäpätöisempi maa niin on varmaan helpompi eristää tai tiputtaa divariin taikka mitä ikinä. Vaikuttaa siltä että kanadalaiset haluaa Venäjän noiden olevinaan nostalgisten keskinäisten matsien vuoksi takaisin vaikka totuus on ettei venäläisistä ole enää vuosikymmeniin ollut Kanadalle oikein mitään vastusta. Jenkkejä ei vaan kiinnosta.

Tulkoot takaisin sitten kun sota on loppunut JA muutoksenhalua on.
 
Haidekkeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa, Jokipojat, Corey Perry

red.machine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slovakia
Pari asiaa, joihin haluaisin miesten MM-turnauksessa muutosta:

– Puolivälierien aikataulu. Miksi niitä pelataan päällekkäin? Junioriturnauksissa jokainen puolivälierä alkaa eri aikaan, mutta miehissä tyypillisesti kahdessa osassa. Esim. tulevissa kisoissa puolivälierät 1 ja 2 alkavat 16.20, ja muut 20.20. Ärsyttävää, ettei turnauksen mielenkiintoisimpia pelejä pysty kaikkia seuraamaan livenä erikseen, vaan täytyy hyppiä otteluiden välillä.
– Tautisen pitkä alkusarja. Vähemmän otteluita kiitos! Eli joukkuemäärää pienemmäksi tai mietitään turnausjärjestelmä uusiksi. Valitettavasti ei tule toteutumaan.
– Joukkueiden päätyessä tasapisteisiin sijoituksen määrittäisi ensisijaisesti maaliero, ei keskinäisen ottelun lopputulos.
 
Viimeksi muokattu:

ISH

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Jotenkin tämä pelisysteemi on niin helvetin tylsä ja samalla ankara. Huippumaat pellailee itsensä puolivälieriin jossa sitten yksi ainoa ottelu ratkaisee loppuuko kisat vai pelataanko mitalista. Ja vaikka pelaisit täydellisen alkusarjan voittaen kaikki ottelut maalierolla 56-3, puolivälierässä voi tulla vastaan ylivoimainen mestarisuosikki joka on hieman haukotellut alkusarjassa.

Aikamoinen kontrasti.

Kaikki kaikkia vastaan ja lopussa sarjataulukko kertoo kuka voitti. Ei olisi ainuttakaan merkityksetöntä ottelua.
 
Viimeksi muokattu:

Redimor

Ottaa sinne matkaan vielä japania ja kumppaneita, niin voi tehdä useamman alkusarjalohkon. Sitten voi nämä mitalimaat kohdata näistä heittosarjoista porukkaa semareissa niin näkyvyys lisääntyy ja tulee suomellekkin mahdollisuus päästä eteenpäin.
 
IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Jotenkin tämä pelisysteemi on niin helvetin tylsä ja samalla ankara. Huippumaat pellailee itsensä puolivälieriin jossa sitten yksi ainoa ottelu ratkaisee loppuuko kisat vai pelataanko mitalista. Ja vaikka pelaisit täydellisen alkusarjan voittaen kaikki ottelut maalierolla 56-3, puolivälierässä voi tulla vastaan ylivoimainen mestarisuosikki joka on hieman haukotellut alkusarjassa.

Aikamoinen kontrasti.

Kaikki kaikkia vastaan ja lopussa sarjataulukko kertoo kuka voitti. Ei olisi ainuttakaan merkityksetöntä ottelua.
Raha ratkaisee eli toivo rahan saamisesta. Jospa Puolassa syntyisi hurja kiekkobuumi, niin IIHF saisi lisää yleisöä ja sponsoreita kisoilleen. Japaniakin roikotettiin kauan A-sarjassa, kun odotettiin, että saataisiin lähes Venäjän suuruinen markkina-alue mukaan. Siksi pelkästään urheilun ehdolla tapahtuvat justeeraukset sarjasysteemiin ovat utopiaa, valitettavasti.

Nykyinen alkusarjasysteemi takaa sen, että tiedetään, ketkä pelaavat vastakkain ja silloin matseja on helpompi myydä. Aikaisempi 4 * 4 alkusarja plus 2 * 6 välisarja ja 8 joukkueen finaalit olivat markkinoinnin kannalta vähän hankalia. Ja silti matseja tuli parhaille yhdeksän.

Ehdottomasi systeemi on käytännössä mahdoton nykyisellä joukkueiden määrällä. Joukkueiden määrä pitäisi vähentää kymmeneen, jotta toivomasi kaikkien pelaaminen kaikkia vastaan olisi mahdollinen. Se taas löisi korville IIHF:n halua markkinoiden laajenemisesta. Ja nykykiekkoon kuuluvat finaalit, joissa mestari ratkaistaan.

Jos haluttaisiin toimia vain urheilun ehdoilla ja kuitenkin nykyinen määrä joukkueita mukaan ja lisäksi pidettäisiin systeemi selkeänä, silloin pitäisi jakaa joukkueet kahteen kuuden joukkueen lohkoon. Sitä ennen olisi pidetty heikompien alkukarsinnat. Tämä idea ei ole kovin toimiva, joten varmaan aikaisempi 4 * 4 vähentäisi merkittävästi täysin turhia matseja. Heikommat tippuisivat alkusarjassa eikä niitä vastaan tarvitsisi pelata niin monta matsia.

Urheilullisesti järkevä olisi 12 joukkueen MM-kisat, 2*6. Ei onnistu nykytilanteessa.

Voitaisiin myös käyttää nykyistä MM-kisojen divisioonajakoa, joissa on kaksi eri tasoa (5+5/6+6) eri divisioonissa pl. 4. divisioona. Eliittitasolla 8 + 8, jolloin A-lohkon viimeinen tipahtaisi B-lohkoon ja B-lohkon ensimmäinen nousisi A-lohkoon. Samalla B-lohkon voittaja nousisi pleijareihin. Ongelmana tässä on se, että molemmissa lohkoissa pelattaisiin paljon merkityksettömiä pelejä. Toisaalta, lohkoja ei voitaisi kohdella tasavertaisinakaan, esim. neljä kummastakin pleijareihin.

Tietenkin voitaisiin toimia futiksen tapaan ja lähteä 4*4 alkusarjan jälkeen suoraan pleijareihin. Turnaus olisi kompakti ja vältettäisiin turhia matseja. Eli 16 joukkueen pleijarit alkusarjojen perusteella. Heikommille joukkueille putoamissarja rankin perusteella. Tai sitten jätettäisiin neljä heikointa pleijarien ulkopuolelle.

Varmaan joku pöpipää dirika keksii Venäjän ja V-Venäjän tultua kuvioihin takaisin kuningasidean kisojen laajentamisesta. Vaikkapa 24 joukkueen mammutiksi, jossa 4*6, jonka jälkeen sitten pelataan pleijareita. Olut virtaa ja IIHF kiittää. Jännityksellä odotan Suomen ja Romanian huikeaa matsia. Jossa Rantanen tekisi yhden maalin.
 
Viimeksi muokattu:

IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa

Seuraava jännityksen kohde on se, koska mennään kisoissa kesäkuun puolelle. IIHF kulkee ilmastonmuutoksessa vastavirtaan. Kun oikeastaan kisoja pitäisi aikaistaa, koska jäähallien sähkönkulutus nousee keväiden lämpenemisen myötä. NHL-tähdillä taas ajankohta ei ole merkittävä tekijä, jos ne nyt alkavat runkosarjan päätyttyä.

Onneksi rajoittavana tekijänä ovat jalkapallon arvokisat. Ne kun alkavat joka toinen vuosi kesäkuun alussa. Niitä ei IIHF kuitenkaan halua haastaa.
 
miskosafd

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Onko jo tietoa pelaako Suomi ensi keväänä Prahassa vai Ostravassa? Kanadahan meni rankingissä kärkeen ohi Suomen. Tsekki oletattavasti pelaa Prahassa ja on ranking 8, mutta jos Venäjä ei ole mukana niin silloin Suomi menisi Tsekin lohkoon?
 
jalperi

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa,sympatiat Itä-Kaakkois-Suomi-Turku akselille
Onko jo tietoa pelaako Suomi ensi keväänä Prahassa vai Ostravassa? Kanadahan meni rankingissä kärkeen ohi Suomen. Tsekki oletattavasti pelaa Prahassa ja on ranking 8, mutta jos Venäjä ei ole mukana niin silloin Suomi menisi Tsekin lohkoon?
Toisesta ketjusta:
Ensi vuoden Tshekin kisojen lohkojako selvillä:

A-lohko:

Kanada
Saksa
Ruotsi
Slovakia
Latvia
Ranska
Kazakstan
Puola

B-lohko:

Suomi
USA
Sveitsi
Tšekki
Tanska
Norja
Itävalta
Iso-Britannia

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU

KooMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, San Jose Sharks
Onko tuokaan nyt niin urheilullista jos joukkueita voi noin muutella lohkosta toiseen.. Sen nyt ymmärtää jos sille käytännön pakko esim jos Latvia ja Suomi olisi nyt kisoissa olleet alunperin samassa lohkossa, mutta että Kanada siirrettäisiin vaikkei sille mitään pakkoa..
 
Derrick

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
IIHF on ottamassa Venäjää ja Valko-Venäjää ensi vuoden MM kisoihin...jää kisat katsomatta
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Toivon mukaan Suomi ottaa johtavan roolin, ettei Venäjää tai Valko-Venäjää tule päästää mihinkään kansainväliseen jääkiekkoturnaukseen.
 
Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Pelatkoon itäviholliset ja wannabe-itäviholliset Venezuelan, Pohjois-Korean ja Eritrean kanssa vaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös