HIFK:n peliesitykset kaudella 2022–2023

  • 991 628
  • 17 673

Stratman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Enpä olisi uskonut, että näistä Kärppä-otteluista otetaan täydet pinnat. Nyt näyttää jopa todennäköiseltä, että vältetään säälipleijarit ja kotietukin on vielä täysin mahdollinen. Varsinkin jos Tepsi kaataa KalPan tänään. Kalpalla on vaikea loppuohjelma ja kohtaa myös Pelicansin, eli väkisinkin jää edelleolevilta pisteita saamatta. Kärpät ohitetaan hoitamalla rästipeli Tepsiä vastaan.
 
Theosaurus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Voitto maistuu hyvältä, mutta otteen menettäminen jättää pienen ikävän sivumaun. Kolme pistettä kuitenkin saatiin ja tuplapeleistä yhteensä 6 p.
Joo, lähtökohtiin nähden hemmetin hyvä lopputulos. Nättinen jne…
Näissä peleissä on aina se että kun passivoidut vähänkin niin se on kiekko omassa maalissa nopasti.
Tuo Kärppien eka maali olisi kyllä pitänyt hylätä ja viedä tilanteesta rankulle/jäähy Melartille. Haluaisin jonkun selityksen siitä miksi se ei ollut muka maalivahdin hyvinkin oleellinen häirintä?! Saisiko noin ajaa kaikissa tilanteissa?!
 
Joona D

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ja Boston Bruins
Ei muuta kun Koivistoisen viereen toivottavasti pian Hirvonen ja Nättinen takaisin ja homma voi kulkea vaikka kuinka pitkälle. Peltosen ja Kiben johdolla. Melkoista. Alkaisiko tämä vihdoin tuntua niin hienolta, kun noiden nimien valmentaman IFK:n kuuluisi tuntuakin? Jos jotkut voivat sen taas tehdä niin he jne...

Teissala on todella hyvä pala tuolla kolmosessa ja Väänäsen sekä Åstenin varaan rakentuva nelonen on aina hyvä. Jopa Kåsastul on iskussa, luotan pakistoon ja Taposeen. Eli ketjut ja yksilöt ovat kunnossa (jos nyt vaan saadaan nuo mainitut pelikuntoon), mutta näihin huonoihin kolmansiin eriin ei ole tosiaan varaa, vaikka ykkönen hoitelisikin hommaa kotiin jo tokassa erässä. Ja yllättävän paljon näitä loukkaantumisia on tähän kasaantunut.

No, Pelicansia vastaan tulisi todella tiukka pleijarisarja. Voitettavissa, mutta ei helpoin. Kalpasta paha sanoa mitään. Tilastojen mukaan Montun pitäisi huolestuttaa, mutta niin pieni on pleijariotanta heitä vastaan, että paha mennä sanomaan. Jotenkin tuntuu, että keväällä aina parantava IFK hoitaisi sen kyllä kotiin? Lukonkin peli kääntynyt sopivasti täysin päinvastaiseen suuntaan kuin IFK:n. Saas nähdä, mutta kyllä kuuden sakista homma alkaa! Tämä viikonloppu takaa sen. Kotietukin mahdollinen, se olisi jo melkoinen nousu.
 
Viimeksi muokattu:

Joe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalaiset joukkueet (jokerit on venäläinen)
Kaksi erää HIFK halusi voittoa enemmän ja oli sen takia täysin kuskin paikalla. Teki enemmän hommia. Kolmannessa taas HIFK iski hanskat tiskiin, kun Kärpät taas alkoi mitä pidemmälle erä eteni tekemään hommia, voitti irtokiekot yms. Mutta tärkein tuli ja se on ainut mikä merkitsee.
 
Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Joo, lähtökohtiin nähden hemmetin hyvä lopputulos. Nättinen jne…
Näissä peleissä on aina se että kun passivoidut vähänkin niin se on kiekko omassa maalissa nopasti.
Tuo Kärppien eka maali olisi kyllä pitänyt hylätä ja viedä tilanteesta rankulle/jäähy Melartille. Haluaisin jonkun selityksen siitä miksi se ei ollut muka maalivahdin hyvinkin oleellinen häirintä?! Saisiko noin ajaa kaikissa tilanteissa?!
Roope taisi olla osittain alueen ulkopuolella ja silloin saa kampittaa tai ajaa, kuten tiedämme jo aiemmista otteluista.
 
StadiForEver

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä pakki voi päästää toisen käden mailasta ja työntää molemmin käsin vastustajaa.
Oletko pelannut kuinka paljon oikeasti lätkää? Itse 10 v ja 10 v valmentanut. Työntää. Oikeasti. Työntämisellä ja poikkarilla on ihan eri tarkoitus. Poikkarin takia vastustajan hyökkääjän on ikävä olla maalin edessä kun tekee vähän kipeää.
Yritäpä työntää melkein 100 kg kaveria.
 
kaizu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Canucks
Päivän oraakkeli on minun 7 vee poikani. IFK:n toisen maalin jälkeen puhuttiin, että Laineen Veskulla on kaksi pistettä niin hän itsepintaisesti väitti että neljä - totesin siihen, että sovitaan että pelin jälkeen sitten.
Kolmannen erän alussa sitten sanoi, että Kärpät voi tehdä kolme. Sanoin siihen, että OK, 3-4 saa yhtä monta pistettä kuin tuloksella 0-7 niin että käy se..
 
StadiForEver

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Valitettavasti näin. Ei pitäisi olla. Ja poikkareista pitäisi vaan selkeästi aina viheltää jäähy. Et sä nyt perkele ala toista mailalla hakkaamaan, jos haluat olla mies, etkä mikkihiiri. Mitä seuraavaksi? Munille potkiminen?

Ihan pitäisi pystyä muulla tavalla se maalinedus puhtaana pitämään. Yhden askeleen vauhdilla vaan tööttiä kylkeen ja ukko sivuun. Jos ei onnistu, niin punttisalille. Lätkä on kontaktilaji, eikä mikään keppitappelu.

No tiedän, ettei asia tule mihinkään muuttumaan, vaan sama poikkareiden salliminen maalinedustalla jatkuu. Räikeimmät sitten ehkä vihelletään. Sekin on vähän tyhmä.

Ja HIFK tekee hienoja maaleja, maistuu!!!
Et taida olla pelannut lätkää kamat päällä? Askeleen vauhdilla siirrät pelaajaa. Höpö höpö. Jos molemmat ovat paikoillaan ja toinen ottaa askeleen vauhdin, niin ei tapahdu mitään. Poikkari tekee vastustajan olon ikäväksi maalin edessä.
 
EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Hedberg oli mielestäni tänään jo aika hyvin pelissä sisällä. Pelasi toki aika pienet minuutit, noin 14min mutta oli aikalailla näkymätön ja näkyvillä pääasiassa hyvissä jutuissa.

Hienoa että 1. ketjulla kulkee noin hyvin, mutta vituttaa samaan aikaan, mitä peli voisi ollakaan, jos vain 3. kenttä olisi se ongelma, eikä sekä 3. että 2. kenttä.

Paajanen pelasi tänään mielestäni myöskin ihan hyvin ja Kaskimäki myös ihan edukseen kentällä. Roylla liike ehkä hieman parempaa mutta vaikuttaa että luistimet on teroitettu päin persettä kun pyörii ja kaatuilee miten sattuu. Nyt olisi 3 peliä aikaa saada Roy, Paajanen, Dyk ja Teissala mukaan. Teissala mainittu siksi, että vaikka pelasi ihan hyvin, niin voisi mielestäni olla paremmin sisällä pelissä ja tehdä enemmän positiivisia ja peliä edistäviä asioita.
 
Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Oletko pelannut kuinka paljon oikeasti lätkää? Itse 10 v ja 10 v valmentanut. Työntää. Oikeasti. Työntämisellä ja poikkarilla on ihan eri tarkoitus. Poikkarin takia vastustajan hyökkääjän on ikävä olla maalin edessä kun tekee vähän kipeää.
Yritäpä työntää melkein 100 kg kaveria.
Kyllä tiedän, mutta säännöt on olemassa ja poikkari on niissä kielletty. Dumareiden tehtävä on antaa niistä jäähy, eivätkä anna vaikka vieressä seisovat ja näkevät.
Kyllä niitä varmaan tehtäisi vaikka enemmän jäähyjä vihellettäisi, tosin ehkä ei niin näkyvästi.
Vaihtoehtona olisi poistaa koko sääntö ja sallia aivan silmittömästi poikkareita. Sitä en kuitenkaan voi hyväksyä, että dumarit on nössöjä eivätkä hoida hommaansa.
100 kg voi siirtää tai estää muulla tavoin, paitsi jos on mikkihiiri. Mutta kyllä esim. Kåsastul aika pienenä hyvin panee hanttiin.
Säännöissä on paljon epäkohtia myös. Esim. nykyinen maalivahdin häirintään liittyvä.
 
Kale

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Tom Laaksonen
Et taida olla pelannut lätkää kamat päällä? Askeleen vauhdilla siirrät pelaajaa. Höpö höpö. Jos molemmat ovat paikoillaan ja toinen ottaa askeleen vauhdin, niin ei tapahdu mitään. Poikkari tekee vastustajan olon ikäväksi maalin edessä.

Kyllä, olen pelannut lätkää kamat päällä.

Tottakai tekee kipeää ja olon ikäväksi maalin edessä. Sehän nyt ei mikään pointti ole. Niin tekee moni muukin säännöissä kielletty asia.

Pointti oli se, että mitään kovaa siinä ei ole, vaan nilkkimäistä toimintaa, joka valitettavasti on pesiytynyt niin syvälle jääkiekkoon, että ei siitä eroon päästä.

Mutta seuraavan kerran kun joku on sitä mieltä, että ”meillä on niin romuluisia ja rajuja jätkiä, että maalin edessä ei oo kuin makuupaikkoja tarjolla, on ne äijiä!!”

Ja sitten kun katsot, että edellisen kaltainen kommentti irtosi hakkaamalla poikkarilla alaselkään tai naamaan, niin voit todeta, että se siitä kovuudesta.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
4. KalPa 96p.
5. Pelicans 95 p.
6. Kärpät 95p. (1 peli enemmän pelattuna)

7. IFK 94p.

Tiukaksi se menee! Hyvät on saumat nelossijaan.
IFK:lla vielä pelit Jypiä, TPS:ää ja SaiPaa vastaan.

Siellä on tosiaan vielä mm. Pelicans-KalPa keskinäinenkin.
Pelicansilla suoria voittoja neljä enemmän kuin IFK:lla ja KalPallakin vielä pari enemmän, joten tasapisteissä ei välttämättä ohi tulla menemään, Pelicansin kohdalla se on jo varmuus.
 
StadiForEver

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä, olen pelannut lätkää kamat päällä.

Tottakai tekee kipeää ja olon ikäväksi maalin edessä. Sehän nyt ei mikään pointti ole. Niin tekee moni muukin säännöissä kielletty asia.

Pointti oli se, että mitään kovaa siinä ei ole, vaan nilkkimäistä toimintaa, joka valitettavasti on pesiytynyt niin syvälle jääkiekkoon, että ei siitä eroon päästä.

Mutta seuraavan kerran kun joku on sitä mieltä, että ”meillä on niin romuluisia ja rajuja jätkiä, että maalin edessä ei oo kuin makuupaikkoja tarjolla, on ne äijiä!!”

Ja sitten kun katsot, että edellisen kaltainen kommentti irtosi hakkaamalla poikkarilla alaselkään tai naamaan, niin voit todeta, että se siitä kovuudesta.
Niinhän se menee että maalin edessä on vain makuupaikkoja tarjolla. Voitosta pelataan. Välillä läikkyy yli ja sekin kuuluu hokiin.
Olet varmaan sitä mieltä että tappelut eivät kuulu jääkiekkoon ja ei saa ajaa ylinopeutta.
 
Kale

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Tom Laaksonen
Niinhän se menee että maalin edessä on vain makuupaikkoja tarjolla. Voitosta pelataan. Välillä läikkyy yli ja sekin kuuluu hokiin.
Olet varmaan sitä mieltä että tappelut eivät kuulu jääkiekkoon ja ei saa ajaa ylinopeutta.

Katso mun suosikkijoukkue.

Mutta alkuperäiseen aiheeseen. Jos olet sitä mieltä, että poikkareiden antaminen vastustajalle on sitä oikeanlaista ”kovuutta”, niin lets agree to disagree. Eteenpäin.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Kertokaas joku paremmin tietävä ihan vaan jatkoa varten, että miksi Kärppien eka kavennus hyväksyttiin la. Tällä kaudella parikin meidän maalia hylätty erikoisemmin. Yksi hylättiin ihan sen takia, että Koivistoisen (?) maila kävi veskarin syndeissä kun veskari kaaren kohdalla. Tuossa la hyväksytyssä maalissa Taposen päälle ajetaan aika puhtaasti, ja oliko edes kokonaan ulkona alueelta.
 
Hecquefeuille

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ari-Pekka, Pantse

Kiekollinen pelaaja ajaa kohti maalia ja kontakti tapahtuu maalivahdin alueen ulkopuolella. En näe syytä maalin hylkäämiselle.
 
McBean

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bruins, Noutajat, Scarborough FC
Kiekollinen pelaaja ajaa kohti maalia ja kontakti tapahtuu maalivahdin alueen ulkopuolella. En näe syytä maalin hylkäämiselle.
Varsinkin kun Kärppien hyökkääjä on kääntymässä kiekollisena, kun kontakti tapahtuu. Tämä lienee tulkittiin sääntöjen edellyttämäksi "kohtuulllikseksi pyrkimykseksi välttää kontaktia".
Jos Tapsa olisi ollut kokonaan alueellaan, niin hylyn paikka.
 
Liitteet

  • 20230306_093506.png
    20230306_093506.png
    8 KB · kertaa luettu: 85
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös