Ammattiyhdistysliikkeet – duunarin asialla?

  • 1 413 130
  • 15 517
Suosikkijoukkue
JYP, Suomen maajoukkueet
Et tunnu tietävän. Kentällä on isoja ja vastuullisia toimijoita joiden etu on, että tavara liikkuu ja on sovitusti paikalla. Toimijat on ymmärtänyt ketjun pitävyyden ja ovat kukin osaltaan pitämässä sovitusta kiinni.

Liikkuu kuin Manulle illallinen pitää näiden osalta paikkansa. Toki alalla on toimijansa jolloin illallinen ei liiku.
Eli tiedät mitä minä tiedän, fine..
Kaikki alan toimijat ei vaan toimi vastuullisesti, uhkailu ja toiminannan loppumisen kiristäminen kuuluu kuvaan,
tämän olen kuullut monelta taholta.Varmasti on myös vastuullisia sopimuskumppaneita jotka hoitavat velvoitteet ja taksankorotukset ajallaan, mutta aika yleistä on myös tuo taksoilla pompottelu.
Muutama toimija jopa lähti hakemaan valtion antamat polttoaineavustukset takaisin kuljetusliikkeiltä, kun ne kuuluvat sitten mukamas heille.
Kaikki on tietysti vapaaehtoista tässä markkinatalouden maassa, niin kuin sukulaismies kertoi, että laitetaan autot myyntiin, ja porukka kortistoon, niin tätä Suomea rakennetaan.
 
Nyt kun tuo on hylätty niin saattaa olla aika pitkätkin talkoot edessä. Tuskin akt tuohon viikon päästäkään suostuu, mutta eipä ole tarjouksen nostaminenkaan helppoa
Ainakin ahtausalalla kannattaisi työntekijöidenkin alkaa jossain vaiheessa miettiä, että onko tuon ylittävän osan kinaamisessa mitään järkeä. AKT maksaa 335€ viikossa lakkoavustusta (67€/päivä) joten työntekijöiden ansiomenetyksetkin on jo kohtuulliset pitkästä lakosta. Jos nyt hakevat muihin verrattuna 1-2% extraa niin siinä hetki vierähtää, että se korvaa edes ne lakon aikaiset ansiomenetykset.
 
Trimmer

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell

Valtakunnansovittelija tarjonnut sitten toisella alle yleisen linjan ja kaikki tekstikysymykset poistettu. Tulee pitkät talkoot kun puolueeton neuvottelija viheltää noin kovin työnatajien piikkiin.

Tarjosi yleisen tason, sehän luki jo, korotukset tuli aiemmin voimaan ja toivat täten muiden saamien kertaerien efektin AKTlle. Eli nyt on mustaavalkoisella, että yleinen taso ei AKTlle riitä. Viimeksi saivat hieman alle yleisen tason, mutta merkittävän tekstin (lisää vapaata), jotka tekivät kustannusvaikutusten vähintään yleiseen tasoon.
Tämmöinen porukka tämä mulkkujengi on.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Alkaa olla liian hankalaa matematiikkaa ahtaajille ja faneilleen, joten EI KÄY!
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Olen aina pitänyt vähän typeränä Suomessa sitä, että ensimmäisenä neuvotteleva ala on joku suunnannäyttäjä seuraaviin neuvotteluihin.

Siis mitä hemmettiä. Jokainen ala neuvotelkoot omat tuloksensa, ja neuvotelkoot siten, ettei liiketoiminta tai maan yhteinen etu liikaa kärsi siitä. Suomeksi sanottuna minkäänlaista kiristystä isoilla asioilla en kyllä hyväksy mitenkään, ja tätä AKT tekee nyt. Lakko on tiettyyn tilanteeseen pakkorako, mutta siinäkin omat sääntönsä sitten.
 
Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Alkaa olla liian hankalaa matematiikkaa ahtaajille ja faneilleen, joten EI KÄY!
Tämä kai se tavan jatkoaikalaista närästääkin näissä ahtaajissa ja paperimiehissä.

Vitun mulkut kehtaavat tehdä hyvää tiliä ilman lukio- saati korkeakouluopintoja!
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tämä kai se tavan jatkoaikalaista närästääkin näissä ahtaajissa ja paperimiehissä.

Vitun mulkut kehtaavat tehdä hyvää tiliä ilman lukio- saati korkeakouluopintoja!
Saat arvostaa ahtaajat ja paperimiehet korkeammalle kuin esimerkiksi sairaanhoitajat. Tämä on vapaa maa.
 
Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquarta
Saat arvostaa ahtaajat ja paperimiehet korkeammalle kuin esimerkiksi sairaanhoitajat. Tämä on vapaa maa.
Hienoa syöttää tekstiä toisen puolesta. Noinhan minä kirjoitinkin. Kovin läpinäkyvää vain osan teksteissä kuinka vituttaa, kun perusduunarit tienaavat. Kuitenkin kirjoitus- ja lukutaidottomiakin ilman lukiopohjaa. Mulkerot.

Kyllähän sairaanhoitajatkin vasta keskivertojatkoaikalaista närästivät. Kehtasivat pyytää lisää rahaa ja ovat kuitenkin vain naisia!
 
Niin. Etpä sinäkään yhtään syytä saanut kerrottua miksi nämä kaksi etuoikeutettua "perusduunariryhmää" oikeasti ansaitsevat enemmän liksaa kuin muut yhtä paljon työtä tekevät "perusduunarit". Kuten kirjoitinkin jo, saat arvostaa paperimiehet ja ahtaajat ihan niin korkealle kuin haluat, mutta kaikkien ei tarvitse jakaa mielipidettäsi. Itse arvostaisin esimerkiksi siivoojan työn vaativuuden ja rankkuuden samalle tasolle. Vaikka siivoojista iso osa onkin niitä naisia ja mamuja.
 
peksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Crystal Palace, Tappara ja HIFK

Ne alat joilla on mahdollisuus kiristää sillä mikä vaikuttaa normaali ihmisten hyvinvointiin ovat hyvässä asemassa. Sitten kun pinna alkaa kiristymään niin paine sille että työnantajat joutuvat tuleen vastaan kasvaa.

Samoin alat joissa vaaditaan tiettyä osaamista niin ei sinne portin takaa niin vaan uus henkilö opi niitä viikossa.

Siivoojat ja pikaruokalatyöntekijät kouluttaa nopeasti joten jos ei työnteko nappaa niin uus yrittäjä tilalle tulee pian.
 
Bob Rambo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, AC Oulu
Tämä kai se tavan jatkoaikalaista närästääkin näissä ahtaajissa ja paperimiehissä.

Vitun mulkut kehtaavat tehdä hyvää tiliä ilman lukio- saati korkeakouluopintoja!

Enemmän ainakin itseäni närästää se, että eilen kymppiuutisissa tämä AKT:n edustaja esitti asian niin, että tarjottu sovinto olisi ollut jotain muuta kuin yleistä linjaa. Väkisin jää mielikuva, että joko neuvottelijakaan ei ymmärrä, mitä on tarjottu tai sitten haluavat kiristää vielä yleistä linjaa suurempia korotuksia.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Samoin alat joissa vaaditaan tiettyä osaamista niin ei sinne portin takaa niin vaan uus henkilö opi niitä viikossa.

Siivoojat ja pikaruokalatyöntekijät kouluttaa nopeasti joten jos ei työnteko nappaa niin uus yrittäjä tilalle tulee pian.
Molempiin ahtaajan ja siivoojan ammatteihin perehdytetään käytännössä työnantajan toimesta. Molemmissa töissä on myös käsittääkseni korkea vaihtuvuus. Eli en ihan purematta niele, että ahtaajan työhön koulutus kestäisi pidempään.
 
peksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Crystal Palace, Tappara ja HIFK
Molempiin ahtaajan ja siivoojan ammatteihin perehdytetään käytännössä työnantajan toimesta. Molemmissa töissä on myös käsittääkseni korkea vaihtuvuus. Eli en ihan purematta niele, että ahtaajan työhön koulutus kestäisi pidempään.

Pointti tässä oli että kun rajat laitetaan kiinni niin sillä on suurempi vaikutus kun että lattiat jätetään siivoamatta. Sitten kun jälkimmäiseen menee jollain kuppi nurin että on likaista niin silloin k.o henkilö tarttuu itse moppiin ja taas on puhdasta.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Pointti tässä oli että kun rajat laitetaan kiinni niin sillä on suurempi vaikutus kun että lattiat jätetään siivoamatta. Sitten kun jälkimmäiseen menee jollain kuppi nurin että on likaista niin silloin k.o henkilö tarttuu itse moppiin ja taas on puhdasta.
Se on totta. Tuota en missään tapauksessa kielläkään. Kyseenalaisten vain, että onko tuo oikeasti moraalisesti hyväksyttävä syy maksaa yhdelle enemmän kuin toiselle. Näin se toki Suomen työ- ja talouspoliittisessa järjestelmässä toimii.
 
peksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Crystal Palace, Tappara ja HIFK
Se on totta. Tuota en missään tapauksessa kielläkään. Kyseenalaisten vain, että onko tuo oikeasti moraalisesti hyväksyttävä syy maksaa yhdelle enemmän kuin toiselle. Näin se toki Suomen työ- ja talouspoliittisessa järjestelmässä toimii.

Niin se vaan on että ne alat joilla on mahdollisuus kiristää sillä että kansalaisten elintaso huononee niin saavat helpommin tahtonsa läpi.

Moraalisesti ehkä väärin mutta jos joku kokee epäreiluksi niin hakekoon sellaiseen hommaan duuniin missä saa hyvää liksaa.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Ei minua ainakaan kiristä yhtään se, että ahtaajat tienaavat noin hyvin. Se ainoastaan aika useinkin hämmästyttää, että nämä 5000€/kk tienaavat duunarit eivät vain itse oikein tunnu ymmärtävän sitä, että miten poikkeuksellisen kova tuollainen palkka on ihan kaikkiin mahdollisiin verrokkiduuneihin verrattuna. Ei minun 60 000€ vuodessa tienannut faijanikaan sitä oikein tuntunut aina käsittävän, vielä työelämässä ollessaan.

Ja sitten kun kuulee juttuja niistä jermuista, jotka eivät siellä työpaikalla tee oikein mitään muuta kuin ilmestyvät paikalle ja vastentahtoisesti aivan sen minimin, mitä on ihan pakko, niin tuollaiset tyypit oikeasti jo vähän vituttavat. Että joku kehtaakin tuollaisella liksalla vielä asennoitua työhönsä tuollaisella tavalla. Nämä kaverit yleensä tuppaavat vielä olemaan niitä kaikkein jääräpäisimpiä AY-änkyröitä.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
No ei sitten muuta kuin perustamaan siivousalan yritys, jossa maksat työntekijöillesi vastaavia palkkoja kuin ahtaajat saavat. Voin jo näin etukäteen kertoa, että minua ei kannata kysellä sijoittajaksi tuohon firmaan.
Erikoinen vastaus kun kerroin arvostavani siivoojat yhtä korkealle kuin paperimiehet ja ahtaajat.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ei minua ainakaan kiristä yhtään se, että ahtaajat tienaavat noin hyvin. Se ainoastaan aika useinkin hämmästyttää, että nämä 5000€/kk tienaavat duunarit eivät vain itse oikein tunnu ymmärtävän sitä, että miten poikkeuksellisen kova tuollainen palkka on ihan kaikkiin mahdollisiin verrokkiduuneihin verrattuna. Ei minun 60 000€ vuodessa tienannut faijanikaan sitä oikein tuntunut aina käsittävän, vielä työelämässä ollessaan.

Ja sitten kun kuulee juttuja niistä jermuista, jotka eivät siellä työpaikalla tee oikein mitään muuta kuin ilmestyvät paikalle ja vastentahtoisesti aivan sen minimin, mitä on ihan pakko, niin tuollaiset tyypit oikeasti jo vähän vituttavat. Että joku kehtaakin tuollaisella liksalla vielä asennoitua työhönsä tuollaisella tavalla. Nämä kaverit yleensä tuppaavat vielä olemaan niitä kaikkein jääräpäisimpiä AY-änkyröitä.
Näinhän se on. Itsellä on korkeakoulututkinto ja tienaan suunnilleen tuon verran kuin mitä viestissäsi kuvaat. Pidän itseäni erittäin etuoikeutettuna ja onnekkaana. Ehkä se on se koulutus ja sivistys mikä tuo perspektiiviä asioihin.

Tässäkin lakkotoimistolta kerrotaan kuinka ahtaajan "peruspalkka ei ole kummoinen". Tuollainen asenne on sylkemistä muiden duunareiden päälle.

Nuorempana tuli kesäduunina tehtyä tuota siivoushommaa ja arvostan jokaista siivoojaa ihan helvetisti. Raskas duuni ja oikeasti matala liksa. Sitten ajelin pari kesää kuorma-autoa ja sehän oli paljon leppoisampaa ja palkka oli selvästi korkeampi vaikka varmaan TES:n minimi olikin. Tokihan siihen vaadittiin se C-kortti ja nykyään taitaa vaatia jonkun tutkinnonkin, mikä on toki ymmärrettävää kun isoilla vehkeillä liikenteessä ajelevat. Sen pitääkin liksassa näkyä.
 
Viimeksi muokattu:

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Saas näkee, koska päästään päivittämään sanontaa "Ahneella on paskainen loppu, sanoi entinen paperimies"? Ahtaajat (ja AKT muutenkin) sahaavat omaa oksaa nyt pahasti, ja tuohon hommaan tulee jossain kohtaa muutos, ulkomaisen työvoiman tai -yritysten yms. kautta!
 
Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Erikoinen vastaus kun kerroin arvostavani siivoojia. Ilmeisesti ei saa arvostaa siivoojia jos ei heitä työllistä. Ok.
Saa arvostaa ihan ketä tahansa, mutta henkilökohtainen arvostus on aika heppoinen peruste vertailtaessa eri alojen palkkoja.

Noin ylipäätään arvostuksen ja palkkojen suhteesta muistuu mieleen vuosien takainen kolumni, en nyt muista missä se oli julkaistu. Joka tapauksessa siinä pointtina oli, että on aivan järkeenkäypää, että aloila, joita yleisesti arvostetaan palkat ovat suhteessa heikompia. Siis jos alalle hakeudutaan, jotta saadaan sekä palkkaa että arvostusta, kun taas jollekin toisella yksinomaan palkan takia.
 
Henkilökohtaisia mielipiteitähän täällä palstalla esille tuodaan ja ne perustuvat henkilökohtaisiin arvoihin. Jos täällä viestiteltäisiin vain faktoja, niin saisi poistaa 99 prosenttia keskustelupalstan sisällöstä eikä tänne kukaan kirjoittaisi.

Jälkimmäinen kappale on toki järkeenkäypää.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös