Manchester United FC 2022–2023 – ”Creating a Fighting Machine”

  • Viestiketjun aloittaja RystyLitsari
  • Alkaa
  • 422 583
  • 4 053

Stonemaki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, New Jersey Devils, Tampa Bay Buccaneers
En ole koskaan kuvitellut C. Ronaldon olevan mikään symppis persoona, mutta kyllä se on viimeisen 6kk:n aikana vetänyt sellaisen pohjanoteerauksen vailla rajaa. Mä kuulun (tai kuuluin) avoimesti CR7:n fanipoika kuppikuntaan vuosikaudet ja itkin lähestulkoon onnenkyyneleitä kun paluu varmistui, vaikkei siirrossa joukkueenrakennuksen kannalta juurikaan logiikkaa ehkä ollut, mutta oli kuitenkin yksi kaikkien aikojen suosikeista. Nyt on onneksi sen verran jämäkkä manageri Carringtonissa, että Ronaldo ei tule enää sinne autoansa parkkeeraamaan. Ottaa niin paljon päähän tän kaverin itsekkyys, etten osaa sanoa mitään numero 7:n pelipaidan kohtalosta, sellainen kun tuli paluun yhteydessä hommattua. Päälleni en sitä enää laita vaikka rakastamani seuran logo siinä komeilee.

Eniten hämmentää miten perseelleen Ronaldo tiimeineen on vetänyt kaiken nimenomaan median suuntaan, kun ennen kaikki rakennettiin sveitsiläisen kellon tarkkuudella ettei säröjä tulisi julkikuvaan. Nyt ei tosta kuvasta oo jäljellä kuin kehyksen sirpaleet.

Pidin aina Ronaldoa parempana futaajana kuin Messiä, mutta jälkimmäinen on satavarmasti parempi ihminen, vaikka ei verokorttia osaa täyttääkään.
 

mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, Steve Clarkes tartan army
Kannattaa myös muistaa, että Piers Morgan elää perseennuolemisesta ja huomiosta kuten Ronaldokin. Tää on kaikkineen kahden narsistin yhdessä suunnittelema haastattelu jossa molemmat luulevat olevansa oikeassa.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
ESPNn mukaan Ten Hag päättänyt että Ronaldo ei enää ManUssa pelaa.


Tuskinpa joukkue"kaverit" jäävät kaipaamaan sen enempää, seisovat todennäköisesti valmentajan päätöksen takana hyvin mielellään.

-> sitaatit kaverin kohdalla, koska ei taida Ronaldolla olla enää kavereita.
 

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
En ole koskaan kuvitellut C. Ronaldon olevan mikään symppis persoona, mutta kyllä se on viimeisen 6kk:n aikana vetänyt sellaisen pohjanoteerauksen vailla rajaa. Mä kuulun (tai kuuluin) avoimesti CR7:n fanipoika kuppikuntaan vuosikaudet ja itkin lähestulkoon onnenkyyneleitä kun paluu varmistui, vaikkei siirrossa joukkueenrakennuksen kannalta juurikaan logiikkaa ehkä ollut, mutta oli kuitenkin yksi kaikkien aikojen suosikeista. Nyt on onneksi sen verran jämäkkä manageri Carringtonissa, että Ronaldo ei tule enää sinne autoansa parkkeeraamaan. Ottaa niin paljon päähän tän kaverin itsekkyys, etten osaa sanoa mitään numero 7:n pelipaidan kohtalosta, sellainen kun tuli paluun yhteydessä hommattua. Päälleni en sitä enää laita vaikka rakastamani seuran logo siinä komeilee.

Eniten hämmentää miten perseelleen Ronaldo tiimeineen on vetänyt kaiken nimenomaan median suuntaan, kun ennen kaikki rakennettiin sveitsiläisen kellon tarkkuudella ettei säröjä tulisi julkikuvaan. Nyt ei tosta kuvasta oo jäljellä kuin kehyksen sirpaleet.

Pidin aina Ronaldoa parempana futaajana kuin Messiä, mutta jälkimmäinen on satavarmasti parempi ihminen, vaikka ei verokorttia osaa täyttääkään.
Yksi asia mikä itselläni oli se suurin ongelma on tässä se, että olen itse henkeen ja vereen joukkueurheilija sekä tiimipelaaja ja Ronaldon viimeisen 6kk touhut on vastoin kaikkia omia periaatteitani.

Joukkueessa saa olla erilaisia persoonia ja pelaajalla saa olla vähän kusipäisyyttäkin, mutta koskaan ei saa käydä niin, että henkilö kuvittelee olevansa suurempi kuin seura tai varsinkaan yrittää nousta suuremmaksi kuin seura vaikka niin kuvittelisi. Missään seurassa koskaan, ikinä. Sit pitää mennä hiihtäjäks (tosin heilläkin tiimitoimintaa).

Tämä puoli tässä mittakaavassa ei Ronaldossa ole aiemmin tullut esille (siis tässä mittakaavassa) ja juuri tämä puoli on sitä mitä halveksin eniten.

Ronaldo on se tyyppi joka kävelee vastaan rautatieasemalla ja kuvittelee, että muiden pitää väistää vaikka tosiasiassa se iso kaveri joka väistää kohteliaisuudesta voisi vetää Ronaldon levyksi siihen kaistalle.
 
M

Maplehill

Aika lailla kaikki tuosta miesvauvasta on jo sanottu. Toivottavasti ei pue enää koskaan United-paitaa päälleen.

Ei taida olla kovin ruusuista Portugalin maajoukkueessakaan. Bruno nyt dissasi kaverin täysin, mutta harjoituskentältä kuvattua materiaalia, kun katsoo, niin Joao Cancelo(?) ei ole myöskään kiinnostunut Rollen bondausyrityksistä.

[MEDIA=twitter]1592507289201954819[/MEDIA]
 

Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Ronaldo ei muuten pelaa Qatarissa, hän löytää ihan kohta itsestään ihmisoikeuksista kiinnostuneen puolen.

Ottakaa talteen in case epäselvää !!

Terv. br. TK, CEO EuroTurha
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | isn't

Pohjoisesta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Manchester United, Jesse Puljujärvi
Aika lailla kaikki tuosta miesvauvasta on jo sanottu. Toivottavasti ei pue enää koskaan United-paitaa päälleen.

Ei taida olla kovin ruusuista Portugalin maajoukkueessakaan. Bruno nyt dissasi kaverin täysin, mutta harjoituskentältä kuvattua materiaalia, kun katsoo, niin Joao Cancelo(?) ei ole myöskään kiinnostunut Rollen bondausyrityksistä.



Huhhuh. Ihan oikea reaktio Myös Cancelolta. Kukaan ei taida arvostaa Rollen tempausta. Paitsi oma sisko.
 

Barney

Jäsen
Jotenkin on vain vaikea ymmärtää tätä Ronaldon touhua. Keksin tähän vain kolme mahdollista syytä:

A) Hän on päättänyt lopettaa uransa MM-kisojen jälkeen
B) Hänellä on jo varma sopimus johonkin
C) Hän on itsekin tajunnut jo, että yksikään oikea seura ei häntä halua. Jenkeissä tai Kiinassa ei välttämättä niin paljon kiinnosta nuo lausunnot

Jotenkin on vain ihan käsittämätöntä, että mies on rakentanut brändiä koko uransa ajan ja sitten hän päättää tuhota sen ainoastaan sen takia, että hän ei ymmärrä tulleensa vanhaksi. Tämän viimeisimmän tempauksen jälkeen Ronaldon takana ei seiso enää kuin sokeimmat fanipojat.

Kun viime kaudella kävi selväksi, että taso ei enää riitä, niin miksi Ronaldo ei vain mukisematta pelannut sitä roolia, mihin taso riitti ja lähtenyt sen jälkeen jenkkeihin Beckhamin ja Zlatanin jalanjäljissä vahvistamaan brändiään uran jälkeistä aikaa ajatellen. Luuliko hän oikeasti, että noin lapsellinen ulostulo saisi ihmiset hänen puolelleen? Tuo oli sen kokoluokan moka, että tuo tulee seuraamaan Ronaldoa uransa jälkeen vielä selvästi enemmän kuin Zidanea pusku ja Cantonaa kung fu potku.

Tuossa ulostulossa ainut jollain tapaa järkevä ratkaisu oli Glazereiden haukkuminen, sillä tuo on aina oiva keino saada Unitedin kannattajat puolelleen. Tuo oli kuitenkin niin selvää kannattajien sympatioiden kalastelua, että ei tuo mene läpi kuin sokeimmille fanipojille. Ronaldo väittää rakastavansa seuraa, mutta samalla hän kieltäytyy tulemasta vaihdosta kentälle, on toistuvasti valehdellut olevansa loukkaantuneena kun penkillä istuminen ei ole kiinnostanut, aiheuttaa jatkuvasti sekasortoa joukkueen ympärille, yrittää saada seuran henkilöstöä ja kannattajia valitsemaan puolensa, kohtelee epäkunnioittavasti seuralegendoja jotka ovat vain kertoneet totuuden Ronaldon nykytasosta ja aiheuttaa aina kohun itsensä ympärille, kun seuralla menee hyvin. Ja tuossa oli vain murto-osa hänen touhuistaan.

Tällä hetkellä Unitediin liittyvän uutisoinnin ja keskustelun pitäisi keskittyä 18-vuotiaaseen Alejandro Garnachoon, joka ratkaisi uransa ensimmäisellä valioliigamaalillaan Unitedille kolme pistettä. Nuori ja erittäin lupaava pelaaja, joka olisi nyt ansainnut sen tähtihetkensä. Sen sijaan keskustelu pyörii tämän egoistin ympärillä, joka on kaikilla mahdollisilla mittareilla rasite joukkueelle. Samoin Unitedia olisi pitänyt hehkuttaa dominoivan Spurs-ottelun jälkeen, mutta silloinkin eräs pelaaja päätti kävellä kesken ottelun pois varastaen otsikot. Ronaldo "rakastaa seuraa", mutta siitä huolimatta toistuvasti hän aiheuttaa seuran ympärille negatiivista mediahuomiota juuri silloin, kun olisi aihetta kaikkein positiivisimmille uutisille. Pelle mikä pelle.
 

Jeffrey

Jäsen
Tavallaan pidän jopa ihan hyvänä, ettei Garnacho nyt saa kaikkea sitä huomiota jonka toki ansaitsisi. Kuitenkin niin moni näistä nuorista lupauksista ovat saaneet uralle melkolailla erilaisen käänteen tämän huomiom seurauksena. Ainakin nyt kun jo tapahtunut on, niin toivoa sopii tämän olleen hänelle hyvä tapa käsitellä asioita.

Se mitä itse Ronaldon syihin tulee mieleen niin:

D) United oikeasti painaa miestä ulos ja hän haluaa lähteä "omilla" ehdoillaan ennemmin kuin hyljättynä.
E) Mies ihan oikeasti vielä kuvittelee voivansa kääntää fanipoikiensa avulla seurajohdon hänen puolelleen ja EtH:ta vastaan.

Toki eiköhän tässä kyseessä ole lopulta melkoinen kirjainyhdistelmä.
 

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Saa nähdä miten lähtee huhumylly pyörimään uuden kärkipelaajan suhteen. Ei kai tässä ole kuin vain enää lakipuolen selvittelyistä kiinni miten sopimuksen purkamisen kanssa tehdään vai päästäänkö oikeuteen asti riitelemään.

Toney oli sitten mennyt laittamaan ”muutamat”
betsit omista peleistä, joten hänen suhteen tammikuussa ei kannata haaveilla. Gakpo ei myöskään mielestäni ole ratkaisu tähän ysipaikan ongelmaan.

Eli hommataanko nyt joku kokenut sonni pätkäsopparilla Choupo-Moting? Vai lyödäänkö isot rahat tiskiin? En kyllä yhtään jaksa mihinkään Mbappeen uskoa.

Ps. Tein taas taidetta
 

Liitteet

  • 51A26790-A00B-4210-9163-B66D8F2C938D.jpeg
    51A26790-A00B-4210-9163-B66D8F2C938D.jpeg
    153,4 KB · kertaa luettu: 97

knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Saa nähdä miten lähtee huhumylly pyörimään uuden kärkipelaajan suhteen. Ei kai tässä ole kuin vain enää lakipuolen selvittelyistä kiinni miten sopimuksen purkamisen kanssa tehdään vai päästäänkö oikeuteen asti riitelemään.

Toney oli sitten mennyt laittamaan ”muutamat”
betsit omista peleistä, joten hänen suhteen tammikuussa ei kannata haaveilla. Gakpo ei myöskään mielestäni ole ratkaisu tähän ysipaikan ongelmaan.

Eli hommataanko nyt joku kokenut sonni pätkäsopparilla Choupo-Moting? Vai lyödäänkö isot rahat tiskiin? En kyllä yhtään jaksa mihinkään Mbappeen uskoa.

Ps. Tein taas taidetta

Rondon voisi tulla. Säästäisi myös paita kustannuksista. Pikku fiksauksella, Ronaldosta saa Rondonin. Juuri sen tyyppinen pelaaja jota ManU tarvitsee
 

Jeffrey

Jäsen
Bafetimbi Gomis paukutteli Turkissa ihan hyviä tehoja alkukaudesta, kunnes jumahti penkille. Olisiko tässä meille seuraava poppamies?

Toki jos pässi vaihtuisi Pukkiin... Norwichiin Elanga, Williams, Mengi ja Donny kevätkaudelle lainaan ja treidissä toiseen suuntaan se ainoa ja oikea GOAT.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | isn't
Eli hommataanko nyt joku kokenut sonni pätkäsopparilla Choupo-Moting?
Ei Bayern päästä. Joku saksalainen toimittaja oli tätä kysellyt kun huhun poikasta alkoi tulla, ja Bayernin toimistolta oli vain naureskeltu ettei toivoakaan lähteä minnekään.

Luulen että ten Hag ei halua ketään ikääntynyttä edinson-christiano igahaloa tuonne häärimään, vaan koittaa hommata pysyvän korvaajan tammikuussa. Se voi olla aika hankalaa, eikä realistisia vaihtoehtoja ole kovinkaan montaa. Jonathan Davidin ja Cody Gakpon lisäksi vähän eriskummallinen huhu nousi viime viikolla koskien Dusan Vlahovicia. Hänellä on kuulemma asioita hampaankolossa Juvessa ja toisaalta Juvella on suuria vaikeuksia paitsi kentällä, myös kirjanpitovihkosessaan. En kyllä usko tuohon, mutta kaikista keskushyökkääjistä, joita olen Unitedin nykytarvetta varten katsellut, Vlahovic olisi sopivin. Jos tuo toteutuu, suuntaan välittömästi kyyryssä vessaan.

Joku Mbappe nyt on käytännössä lehdistön huumorihaihattelua - toki niin sanottiin myös Casemirosta - ja Leaon sekä Osimhenin kaltaiset pelaajat liikkuvat vasta kesällä, jos ylipäätään liikkuvat. Toneykin tosiaan pelasi tilanteensa niin, että siirto (ja jalkapalloilu) ei liene mahdollista tammikuussa. Siis mitä muita vaihtoehtoja on?

- Marcus Thuram, 25v., Ranska, 192cm, Borussia Mönchengladbach
Maalintekijä, 15 peliin 10+3. Ehdottomasti menee samaan kohtaan listallani kuin Jonathan David, eli tykkään kovasti. Tuottaa itselleen xG:tä aivan liukuhihnalta, on tässä siis Euroopan parhaita (sekä laukauksia että maaleja tuottavissa teoissa). Sopisi kaimansa vierelle täydellisesti, sillä kumpikin on korkealla kun listataan pelaajia laukauksia, jotka johtavat maaliin menneeseen laukaukseen -tilastossa. Osaa lyhytsyöttöpelaamisen hyvin, mikä sekin sopisi hienosti Unitedin pelitapaan. Ei mikään pääpelaamisen mestari. Erityishuomio: soppari loppuu kesällä, ja jotain huhuja on ollut Spursiin menemisestä, joten nyt tammikuussa olisi oikea aika laittaa puntaa jonoon ja tuplata ranskalaiskärkien määrä.

- Terem Moffi, 23v., Nigeria, 188cm, FC Lorient
14 peliin 10 maalia Ligue 1:ssä. Vasenjalkainen, varsin fyysinen, teknisesti taitava ja melko nopea. Ei ole mikään syöttelijä, mutta hyökkäyskolmanneksella on tehokas linkkipelaaja. Pallollisena ei tule keskikentälle päinkään, vaan pelaa kärjessä selkä maalia kohden. Sen sijaan pallottomana puolustaa nimenomaan keskimmäistä kolmannesta hyvin, mistä esimerkkinä mm. 0,5 taklausta per 90. Pääpelaaminen selkeä heikkous. Ei taatusti olisi erityisen kallis.

- Lautaro Martinez, Mitro, Lookman? En tiedä noista.
 
Viimeksi muokattu:

knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
No ennemmin vaikka se ainut oikea Ronaldo!

Mietin sitäkin mutta taitaa olla jo eläkkeellä. Rondonilla on sentään minuutteja Valioliigassa tältä kaudelta. Ja luultavasti saisi halvalla Evertonilla hieman talouden kanssa tiukkaa.

Joku Watfordin tähtihän tuli Kiinan kautta ManU.n muutama vuosi takaperin. En saa nimeä päähän. Rondonista uusi.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Joku Watfordin tähtihän tuli Kiinan kautta ManU.n muutama vuosi takaperin. En saa nimeä päähän. Rondonista uusi.
Se oli se legendaarinen Poppamies. Odion Ighalo.

Omat rahani laittaisin Lautaro Martinezille ja tai Jonathan Davidille, etenkin jos pelaavat hyvät MM-kisat, että päästään maksamaan perinteinen ylihinta. Ten Hag tuskin hommaa pelaajaa Englannista, koska rivien välistä pitää englantilaisia ylihintaisina.

Eiköhän se syksyllä huhuttu Arnautovic kaiveta kanssa huhuihin jos ei ala isommat kalat tärpätä. 13 ottelua 8 maalia Serie A:ssa. Ten Hag haluasi miehen kesällä mutta siirto sai faneilta täystyrmäyksen hänen "tempaustensa takia", joten tuskin fanit on hänen suhteensa sen myötämielisempiä nytkään.

Yksi puolen vuoden mahdollisuus olisi myös Jamie Vardy, sytyn.
 

V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна | isn't
Nyt kun tuo koko haastattelu on tullut ulos, voidaan todeta Piers Morganin olevan yksi media-alan vastenmielisimpiä hahmoja. No, se tiedettiin ennenkin, mutta tämä hänen ja Ronaldon keskinäinen runkkaustuokio vain vahvisti asiaa. Tähtihetki oli, kun Ronaldo kertoi toivovansa, että Arsenal voittaa Valioliigan, jos United ei sitä voita. Toivottavasti käytti runsaasti suuvettä ennen nukkumaanmenoa. Nopeat Ronaldosta:

1. Hän ei maininnut sanallakaan omia otteitaan tällä kaudella.
2. Pitää itseään edelleen maailman parhaana pelaajana. Mainitsi poikansa naureskelleen, miksi maailman paras pelaaja on hyllytetty. Siinä olisi ollut oiva mahdollisuus kasvattaa lastaan, mutta tällainen lienee liikaa pyydetty, kun isäkin on täysin lapsen tasolla.
3. Piti hyllytystään liiallisena rangaistuksena. Sanoi katuvansa stadionilta poistumista, muttei sitä että kieltäytyi tulemasta kentälle. Hänen mukaansa se oli ten Hagilta provosointia, ja Ronaldon ei kuulu pelata vain viimeistä kolmea minuuttia.
4. Hän ja Piers pitivät ristiriitaisena sitä, että Ronaldoa ei laitettu kentälle Cityä vastaan mutta pyydettiin menemään kentälle Spursia vastaan. Kuulemma kummastakin huokui kunnioituksen puute.
5. Ronaldo valitteli nykyjalkapallon olevan pelkkää bisnestä, mutta ei valittanut siitä, miten hän itsekin tienaa lukuisilla oheisbisneksillään kymmeniä miljoonia.
6. Rooney kritisoi Ronaldoa jalkapalloasioista, vieläpä varsin rakentavasti ja kohteliaasti - Ronaldo haukkui vastineeksi Rooneyä rumaksi rotaksi. Hienosti!
7. Hän toisteli jatkuvasti "en ymmärrä" liittyen jalkapallon uudistumiseen, siihen miten häntä kritisoitiin prässin puutteesta jne.
8. Piti nykynuorisoa liian laiskana ja toisteli muitakin yrmeän vanhuksen klassikoita.
9. Sanoi näyttävänsä esimerkkiä, mutta oli pettynyt kun nuoret pelaajat eivät ole tarttuneet tähän esimerkkiin riittävästi. Joku voisi sanoa, että ihan helvetin hyvä, jos kukaan Unitedista ei ota mallia Ronaldosta tämän toisen tulemisen osalta.
10. Sanoi nauttivansa siitä, että on sosiaalisen median seuratuin hahmo, Valioliigan parhaiten palkattu pelaaja vielä 37-vuotiaana, maailman tunnetuin pelaaja ja seuran kokenein pelaaja, mutta samaan aikaan koki loukkaavana, että juuri hänen käytöksensä nostetaan mediassa esille esim. harjoituspelistä poistumisen takia. Uhriutui black sheep -teemalla useita kertoja.

Tuohon kun lisätään, että Ronaldo teilasi ten Hagin täysin syyttäen tätä mm. valehtelusta median edessä, on selvää, että päätös Unitedin toimistolla on tätä kirjoittaessa tehty: Ronaldo tulee saamaan potkut. Se oli toki hänen tarkoituksensa, eikä sitä edes peitelty tuossa haastattelussa. Hän myös heitti pelikavereitaan epäsuorasti bussin alle useita kertoja.

Ei jää ikävä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös