Ilmoitukset

Nimimerkki Jarna90 on seuraavan kuukauden pelikiellossa johtuen netiketin vastaisista viesteistä, joiden kirjoitusasu oli heikkoa. Tuoreet nimimerkit ovat moderaattoreiden erikoistarkkailussa ja kyseistä nimimerkkiä on jo huomautettu heikosta kieliasusta, mutta olemme valmiita antamaan kyseiselle kirjoittajalle vielä mahdollisuuden parantaa tapojaan.

Sen sijaan nimimerkki Kultaranne21 osoitti lyhyellä palstaurallaan sen, ettei hänellä ole annettavaa keskustelupalstalle, joten hänen kirjoitusoikeutensa on poistettu sääntöjen 1§:n perusteella.

Nimimerkki scholl ei pelikieltonsa jälkeenkään ole muuttanut tapojaan, vaan on edelleen syyllistynyt jatkuviin henkilökohtaisuuksiin. Tämän vuoksi kurinpitoryhmä on päättänyt antaa hänelle kolmen kuukauden pelikiellon.

Nimimerkki Klassinen sentteri ei osannut käyttäytyä otteluseurannassa, vaan syyllistyi henkilökohtaiseen hyökkäykseen, provosointiin ja jatkuvaan kirosanojen viljelyyn. Tämän vuoksi annamme hänelle viikon pelikiellon.

Nimimerkki Chickendinner syyllistyi Ässät-osiossa jatkuviin henkilökohtaisiin hyökkäyksiin ja offtopiciin ja hänelle on annettu näistä viesteistä kuukauden pelikielto. Kyseinen nimimerkki oli juuri hetki sitten pelikiellossa samasta asiasta, joten se vaikutti pelikiellon pituuteen korottavasti.

Vuosi 1991 – jäähyväisten vuosi ja uuden aikakauden alku jääkiekossa

Viestiketju osiossa 'Maajoukkue' , aloittajana Thusberg, 30.05.2015 klo 17.42.

  1. Thusberg Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
    Asiaa olisi riittänyt pidempäänkin Hollantia käsitellessä, mutta melkein alkua lukuun ottamatta koko ajan piinannut Error 503 jatkoi kummitteluaan ja estelyään joten kirjoitin lopulta kerta kaikkiaan pienemmän katsauksen kuin olin aikonut.

    Niin siinä käy kun asiaa riittää...
     
  2. Viltsu Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Leijonat
    Lainaus:
    Joo, eihän kaikki toki kieltäytyneet, vaan osalla oli loukkaantumisia. Virta muistaakseni vetosi johonkin lievään vatsalihasvammaan. Ei halunnut vaarantaa tulevaa kautta. Kari Takko kieltäytyi muistaakseni syystä, että oli juuri palannut Ässiin ja halusi keskittyä täysillä liigakauteen, kun pitkästä aikaa oli palannut isoon kaukaloon. Myllys taas kieltäytyi, kun halusi keskittyä uuden NHL-seuransa leiriin. Mäkelä vetosi myös uuden seuransa, TPS:n kiireisiin. Olihan se aikaa, kun peilaa tähän päivään. Toki tänä päivänäkin kieltäydytään ties mistä syistä, mutta ei niistä juuri julkisuuteen höpistä.

    Loukkaantumiset estivät Helmisen ja Niemisen osallistumisen. Samoin taisi olla Timo Blomqvistin laita. Keskinen reilusti kieltäytyi maajoukkueesta.
     
  3. Thusberg Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
    Ennen Jugoslavian tavallaan viimeistä yhtenäistä MM-turnausta vuodelta 1991 laitan pientä johdantoa yleensä maan kiekosta ja sitten vielä myös maan olympialaisistakin seuraavassa viestissä ennen varsinaista B-sarjan vuoden 1991 käsittelyä.

    Jugoslavian osalta vuosi 1991 oli viimeinen jääkiekossa Sosialistisena Jugoslavian Liittovaltiona. Maan jääkiekkojoukkue pelasi toki vielä periaatteessa tämänkin jälkeen jopa vuosikausiakin tulevia sotia ja boikotteja huomioimatta, mutta käytännössä se oli viimeinen historialliselle ja ennen kaikkea yhtenäiselle Jugoslavialle.

    Jugoslavian osuus jääkiekossa oli vuosina 1951-1991 40 vuoden ajan Sosialistisena Jugoslavian Liittovaltiona ollut varsin vaatimatonta. Vuoden 1939 A-sarjassa Jugoslavian Kuningaskunnan jääkiekkojoukkue oli tehnyt debyyttinsä ja sen taakse oli jäänyt ainoastaan myös debyyttinsä tehnyt Suomi. Se ja Suomi olivat muun muassa kisoista viime hetkellä kieltäytyneen Viron kanssa jääkiekon vasta-alkajia ja se myös näkyi vaikkakin seuramaajoukkuetoimintaa kaikissa kolmessa maassa oli ollut. Ja yksittäisiä maaotteluitakin. Ja aivan oikeammin molemmat maat olivat tasapisteissä turnauksen jälkeen.

    Mahdollisesti Suomi saattoi maalierotuksella olla myös edelläkin. Joka tapauksessa Jugoslavian Kuninkaallinen jääkiekkomaajoukkue avasi oman taipaleensa voittamalla reilusti taitavamman Hollannin maalein 4-2, mutta siihen menestys jäikin. Vuonna 1951 IIHF:n Eurooppa-kriteerin turvin Jugoslavia nähtiin liian huonona osallistumaan MM-kisoihin jolloin ylimääräisille maille erikseen vuosien 1950-1951 pidettyjen tasonmittausottelujen jälkeen perustettiin Jääkiekon B-Sarjan MM-kilpailut. Jugoslaviasta oli tullut Toisen Maailmansodan jälkeen Jugoslavian Sosialistinen Liittovaltio.

    Sosialistinen Jugoslavian Liittovaltio oli jääkiekon avausvuonnaan huonoin B-sarjassa joskin se voitti Itävallan joka oli taas kerran jääkiekossa sitä monin verroin edellä. Sittemmin Jugoslavia vetäytyi kiekkoilusta. Vuonna 1955 se uudelleen yritti ja oli B-sarjan viides. Se voitti vain kerran Belgiaa vastaan ja hävisi muut pelinsä.

    Erikoisesti kilpailuissa pelasi Saksan B-maajoukkue johon olivat paradoksisesti tervetulleet myös Itä-Saksan pelaajat. Se jaottelu perustui Yhdistyneen Saksan pelaamisesta kieltäytyneen Itä-Saksan ja lisäksi myös ylimääräisen joukkueen löytymättömyydestä B-sarjaan. Vuonna 1961 Jugoslavia osallistui pitkien rahoitushuolien jälkeen seuraavan kerran jääkiekkoon.

    Sen huomattiin olleen monta vuotta pelaamatta ja lisäksi varsin huono muutenkin joten se joutui jääkiekon MM-kisojen uuteen C-sarjaan. Se voitti Etelä-Afrikan, Hollannin ja Belgian maalein 12-3, 9-2 ja 10-2. Se myös hävisi Romanialle maalein 12-1 ja Ranskalle pitkän taistelun jälkeen 3-2. Vuonna 1962 Jugoslavia boikotoi Jääkiekon MM-kisojen C-sarjaa ja muutenkin Jääkiekon MM-kisoja. Paradoksisesti IIHF silti nosti Jugoslavian vuoden 1963 MM-kisojen B-sarjaan.

    Vuodesta 1963 eteenpäin Jugoslavia aloitti säännöllisen jääkiekon MM-kisoissa pelaamisen ja se oli vuosina 1963-1978 jatkuvasti B-sarjassa. Sen taso oli noussut huikeasti vuosien ja vuosikymmenten mittaan. Jugoslavia kuitenkin lopulta putosi B-sarjasta taas C-sarjaan oltuaan vuosina 1966, 1969 ja 1973 ensin B-sarjan kolmas ja vuonna 1974 niukasti B-sarjan toinen. Vuonna 1966 Jääkiekon MM-kisat A-sarjassa muutenkin pelattiin Jugoslaviassa ja maajoukkue ei saanut edustaa siellä itseään mikä oli harmillista. Maa edusti myös B-maajoukkueellaan C-sarjan puolella. Tuolloinkin se oli sallittua joukkueiden löytymättömyyden johdosta.

    Vuonna 1974 A-sarjan nousun esti vain ja ainoastaan Yhdysvallat... Tosin lisäksi Jugoslavia pelasi tasapelit Romanian ja Norjan kanssa joista etenkin jälkimmäisen se olisi voinut voittaa helpostikin Norjan jääkiekon historiallisen alennustilan vuoksi. Jugoslavia voitti reilusti pelaamalla Itävallan, Japanin, Länsi-Saksan ja Hollannin.

    Tosin vuonna 1977 Jugoslaviaa ei B-sarjan seiskapaikasta huolimatta tiputettu C-sarjaan, mutta vuonna 1978 pudotettiin Italian kanssa varmasti. Vuoden 1979 Espanjassa pidetyissä C-sarjan MM-kisoissa Jugoslavia nousi Italian kanssa takaisin B-sarjaan. Jugoslavia murskasi matkallaan Iso-Britannian maalein 21-1. Sittemmin vuosina 1981-1987 se pelasi B ja C-sarjan hissijoukkueena vailla toivoakaan pääsystä A-sarjaan. Taso oli alkanut tippua myös maan mullistuksenkin takia jääkiekossa.

    Lisäksi Jugoslavian kulta-aikojen sukupolvi oli vanhenemassa kovaa vauhtia. Katkerin pudotus oli vuoden 1986 B-sarjan MM-kisoissa Hollannissa Ranskan, Itävallan, Hollannin, Jugoslavian ja Japanin sijoituttua tasoihin keskenään maalierojen vuoksi ja kohtalotoverina mukaan C-sarjaan putosi Jugoslavian kanssa Japani. Vuosina 1987-1990 Jugoslavia oli käytännössä C-sarjan toiseksi paras maa ja vuoden 1990 jyräämistä huomioimatta se oli riippuvainen ensin Japanin ja Tanskan ja sitten vain Tanskan otteista.

    Vuonna 1987 Jugoslavia oli Tanskassa pelatuissa C-sarjan MM-kisoissa tosin ensin neljäs ja sitten Romanian vetäydyttyä kolmas vaikkakin tuloksiin jäi neljäs sija. Vuonna 1989 taas IIHF:n sääntömuutokset Australiassa pelatuissa C-sarjan MM-kisoissa jättivät sen rannalle vain Hollannin noustessa ja DDR:n kieltäydyttyä yhdistymästä vielä tuolloin. Vuonna 1990 Jugoslavia voitti C-sarjan voittamalla Etelä-Korean, Romanian, Bulgarian, Pohjois-Korean, Belgian, Tanskan ja Unkarin ja se pelasi myös tasan Kiinan kanssa 3-3. Vuonna 1991 se pelasi ensimmäistä kertaa B-sarjassa viiteen vuoteen ja sitten vuoden 1986.
     
  4. Thusberg Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
    Jugoslavia ei siis ollut vuoteen 1991 tultaessa saavuttanut itsessään paljonkaan jääkiekon saralla puhuttaessa. Toisaalta maa oli historiansa parhaan ikäluokkansa päivinä pelannut myös MM-kisoissa sinällään Talviolympialaisten yhteydessä pidettäessä ja satunnaisesti myös muutenkin omana itsenään Olympialaisissa myös niinä vuosina jolloin pelattiin MM-kisojakin.

    Jugoslavian ensimmäiset pelatut Olympialaiset olivat vuoden 1964 Innsbruckissa Itävallassa pelatut yhteiset Olympialaiset ja MM-kisat aikana jolloin Jugoslavia jääkiekossa oli päässyt kisoihin B-sarjan 1963 kisojen viitospaikallaan. Itsessään kisoihin oli päässyt jälleen kaikki A-sarjan maat, viisi parasta B-sarjan maata joiden joukkoon niukasti Jugoslavia selviytyi ja C-sarjan voittaja Itävalta.

    Itävallan kisaisännyyden takia Unkari pääsi C-sarjan toisenakin mukaan kisoihin. Tanskaa ei sen sijaan naurattanut yhtään itävaltalaisten järjestäjien järjestämä Italian mukaan ottaminen olympialaisiin. Vaikka Italia ei edes pelannut lainkaan vuoden 1963 MM-tasolla edes C-sarjassa. Naurettavuuden huippu itävaltalaisilta järjestäjiltä oli olla järjestämättä sääntöjen mukaista karsintaottelua karsintojen voittajaa eli Japania vastaan. Siten Tanska jäi ulos olympialaisista muotoseikan ja järjestäjien haluttomuuden takia C-sarjan kolmospaikalta! Innsbruckin talviolympialaisissa pelattiin ennen olympiaturnausta Eurooppa-kriteerin hengessä Olympia-kriteerin mukaiset karsintaottelut. Näissä häviäjän kohtalo oli tyly.

    Se pelaisi Olympialaisten Lohdutussarjan tai Olympialaisten Sijoitussarjan nimellä tunnettua sarjaa joka käytännössä vastasi ikään kuin B-sarjassa pelaamista pienin nimieroin. Varsinaisten karsintaotteluiden voittajat pelasivat tietenkin varsinaisessa Olympiaturnauksessa tavallaan A-sarjassa pelaten maineesta ja kunniasta joskin tietenkin kaikki tulokset laskettiin sinällään mukaan. Varsinaisia karsintoja ei ollut paitsi Olympiakomitean haluaman Aasian ja Oseanian kiintiöpaikan karsinta Japanin ja Australian välillä. Japani selvisi olympialaisiin. Ja Tanskan vaatimaan karsintaotteluun ei suostuttu. Lisäksi Saksat lähettivät Yhdistyneen Saksan joukkueen Olympialaisiin.

    Jugoslavian kohtalona oli hävitä heti Olympia-kriteerin ottelunsa Kanadalle maalein 14-1. Sijoitussarjassa Jugoslavia oli lopulta kuudes ja koko olympialaisissa 14:sta. Se hävisi Itävallalle luvuin 2-6, voitti Italian 5-3, pelasi tasan Romanian kanssa 5-5, voitti Japanin 6-4, voitti Unkarin 4-2, hävisi Puolalle 3-9 ja hävisi Norjalle maalein 4-8.

    Vuonna 1968 Grenoblen Olympialaisissa Ranskassa pelattuihin yhteisiin Olympialaisiin ja MM-kisoihin pääsi kaikki A-sarjan maat, viisi parasta B-sarjan maata joihin kuului myös neljänneksi vuoden 1967 B-sarjan MM-kisoissa sijoittunut Jugoslavia ja C-sarjan voittaja Japani myöskin C-sarjassa pelaavan kisaisäntä Ranskan ohella. Ranska oli C-sarjan neljäs ja tavallaan toiseksi huonoin jääkiekkomaa vuonna 1967 muutenkin. Puola ja Italia vetäytyivät olympialaisista huolimatta B-sarjan voitosta ja viitospaikasta. Erikoisesti tämän jälkeen Itävalta sai osallistua olympialaisiin, mutta Sveitsi ei. Lisäksi olympialaisissa pelattiin vain 14 joukkueen voimin 16:sta joukkueen sijaan.

    Mikäli 16 maata olisi pelannut niin silloin niin Sveitsi kuin myös Unkari olisi saanut pelata olympialaisissa. Sääntömöhläyksenä kaikki maat eivät saaneet pelata tasavertaisesti paikoistaan Olympiaturnaukseen. Paradoksin huipensi kisaisäntä Ranskan, Itävallan ja Japanin Olympia-kriteerin mukaisten karsintaotteluiden kieltäminen ja suora sijoittaminen Olympialaisten Sijoitussarjaan! Muuna erikoisuutena kisoihin hetken aikaa Saksat näyttivät jälleen pelaavan Yhdistyneen Saksan joukkueella, mutta lopulta niin Länsi-Saksa kuin Itä-Saksakin päättivät pelata erillään.

    Jugoslavian kohtalona oli hävitä heti Olympia-kriteerin ottelunsa Suomelle maalein 11-2. Suomi oli siten kostanut tappionsa Kuninkaalliselle Jugoslavialle vuodelta 1939. Ottelussa Suomi oli pulassa etenkin aivan ottelun alussa ja koko ensimmäisen erän ajan. Jugoslavia piti Suomea kiireisenä fyysisellä runnomisen voimapelillään ja Suomi tosissaan sai pelätä loukkaantumisia ottelussa. Ajoittain Suomen pelaajat lievästi sanottuna jyrättiin kumoon jugoslaavien toimesta ja onnea oli, että pahempia loukkaantumisia ei sattunut. Toisaalta taas muutoin Suomella oli kaikki avaimet käsissään ottelussa.

    Ensimmäisessä erässä vapauttavina maaleina toimivat Grenoblessa 1500 katsojan edessä Matti Harjun, Veli-Pekka Ketolan ja Lasse Oksasen maalit. Ennen pitkää Suomi oli 0-3 johdon jälkeen viimeiseen erään lähdettäessä jo 0-9 johdossa kun Jugoslavialla loppui kerta kaikkiaan vauhti kesken ja voimapelaajilta loppui kunto aiemmin kesken kun ajoittain vaarallisesti Suomea kohtaan hyökkäyksiä tehneeltä Jugoslavian Jään Legendalta eli Rudolf Rudi Hitiltä. Lopulta Suomi johti jo 0-10 Esa Peltosen maalilla kun Suomi lopullisesti rauhoittui ajoittain erittäinkin rikkonaisessa, toisinaan hyvinkin nopeassa ja ennen kaikkea jäähyjä täynnä ollessa karsintapelissä.

    Mikäli Suomi jostakin syystä olisi hävinnyt ottelun niin Suomi olisi pelannut Sijoitussarjassa. Lopulta Jugoslavia teki ensin Franc Smolejn toimesta yhden maalin ja sittemmin vielä Albin Felcin toimesta toisen maalin. Lopulta Suomen voiton 11-2 varmisti Matti Reunamäki. Jugoslaavien ehdottomasti parhaimmat pelaajat Suomea vastaan olivat Ivo Jan, Smolej, Felc ja Hiti jonka liikkuvuus jäällä oli ajoittain ylimaallisen tuntuista, mutta onneksi Suomen maalivahdit Urpo Ylönen ja Pentti Koskela pitivät maalin puhtaina enimmän osan pelistä vaikkakin ajoittain toki pelkällä onnella.

    Jugoslavia pelasi siis Sijoitussarjassa ja siellä se oli lopulta Sijoitussarjan voittaja ja koko olympialaisissa 9:s joka kaikki sijoitukset laskien jokaisesta sarjasta oli Jugoslavian kautta aikain paras ja vuosi 1968 oli Jugoslavian jääkiekon huipentuma. Lisäksi se oli myös EM-sarjan 7:s mikä myös oli maan paras sijoitus koskaan. Jugoslavia voitti Japanin 5-1, Itävallan 6-0 ja Ranskan 10-1 Jugoslavian järjestämässä pelillisissä ja fyysisissä pieksäjäisissä joissa Ranskalta loppuivat massaloukkaantumisten takia jopa kunnolliset vaihtomiehetkin! Vähän myöhemmin myös Romanian se voitti 9-5 ja Norjan hyvin niukasti 3-2. Seuraavassa viestissä laitan vuosien 1972-1980 olympialaisten ja muiden turnausten tunnelmia Jugoslavian osalta.
     
  5. Thusberg Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
    Vuonna 1972 pelattiin pelkästään yksinomaan erilliset Jääkiekon Olympialaiset ja Jääkiekon MM-kisat. Kanada pysyi vuonna 1970 itse julistamansa boikotin puitteissa edelleen poissa kaikesta jääkiekon kansainvälisestä toiminnasta jos siinä käytettiin pelatessa IIHF:n tai Kansainvälisen Olympiakomitean IOC:n sääntöjä. Tärkein riita aiheessa koski nimenomaan ammattilaisjoukkueiden käyttöä amatöörijoukkueiden ihanteita vastaan.

    Siten Jugoslavia pelasi vuoden 1972 Talviolympialaisissa Japanin Sapporossa, mutta muutoin vuoden 1972 Jääkiekon B-sarjan MM-kisoissa Romaniassa. B-sarjan MM-kisoissa Jugoslavia olisi pudonnut C-sarjaan vuodeksi 1973, mutta Sapporosta pois jäänyt Ranska boikotoi B-sarjan kisoja joten se itse ja Norja putosivat pelillisesti pois kisoista. Vuoden 1972 olympialaisissa omassa kotimaassaan melkein kokonaan unohdetun olympiahopean saavuttanut Yhdysvallat pelasi joukkueena aallonpohjassa B-sarjassa samana vuonna ja se ei edes voittanut sitä sarjaa vaan sen voitti Puola ja se nousi A-sarjaan!

    Vuoden 1972 olympialaisiin pääsivät jälleen kaikki A-sarjan maat, viisi parasta vuoden 1971 B-sarjan maata joihin Jugoslavia kuului juuri ja juuri olemalla sarjan viides ja juuri B-sarjan kuudenneksi sijoittunut kisaisäntä Japani. Grenoblen 1968 talviolympialaisista läksynsä oppineina japanilaiset kisaisännät vakuuttivat jokaisen joukkueen saavan mahdollisuuden pelata Olympia-kriteerien otteluissa paikastaan. Jälleen kisaisäntien olympiavalintakriteerit olivat silti todella kummallisia. Ensin Olympialaisiin piti tulla 14 joukkuetta eli toisin sanoen siis kaikki A-sarjan ja B-sarjan maat, mutta yhtäkkiä ennen kisoja valintaprosessi sisälsikin vain kuusi parasta B-sarjan maata ja lisäksi C-sarjan voittaja Romania ja toiseksi C-sarjassa sijoittunut Ranska saivat kisapaikan ennen Itävaltaa ja Italiaa.

    Sitten ennen pitkää taloudellisten syiden vuoksi Itä-Saksa B-sarjan kolmospaikalta, Romania C-sarjan voittajana ja Ranska C-sarjan toisena maana vetäytyivät olympialaisista taloudellisten syiden johdosta. Ensin vain Romania ja Ranska vetäytyivät jolloin kisoihin näytti osallistuvan vain 12 maata. Itävallan ja Italian pyynnöt päästä mukaan olympialaisiin kaikuivat kuuroille korville.
    Lopulta myös Itä-Saksa vetäytyi eikä edes kansainvälisestä väliaikaisesta liennytyksestä piittaamatta halunnut pelata Länsi-Saksan kanssa yhteisenä joukkueena huolimatta Länsi-Saksan tarjouksesta niin tehdä. Siten turnauksessa näytti pelaavan vain 11 maata. Mikäli alkuperäinen 14 maan turnaus olisi pidetty sääntöjen mukaan niin silloin Itävalta, Italia ja myös C-sarjan kolmanneksi paras maa eli Unkari olisi saanut pelata olympialaisissa.

    Lopulta kisaisännät hylkäsivät näiden vaatimukset ja niin ne eivät pelanneet kisoissa. Itävalta haki vielä viime hetkellä erillistä villin kortin paikkaa 12 maan turnaukseen tai vaihtoehtoisesti se halusi karsia Jugoslaviaa vastaan. Karsintaotteluun ei suostuttu.
    Lopulta siis turnauksessa pelasi vain 11 maata. Viimeinen erikoisuus itse kisoissa oli se, että Neuvostoliitto vuoden 1971 hallitsevana jääkiekon maailmanmestarina sai automaattisen paikan Olympiaturnaukseen ja kaikki muut 10 maata turnauksessa joutuivat karsimaan Olympia-kriteerien otteluissa keskenään loput paikat Olympiaturnaukseen.

    Jugoslavian kohtalona oli jälleen hävitä Olympia-kriteerin ottelunsa Ruotsille maalein 8-1. Tosin mystisesti Ruotsin möhläilyjen, Jugoslavian hyökkäyksen jyrätessä ruotsalaispakkeja ympäri jäätä ja Jugoslavian maalivahtien Rudolf Rudi Knezin ja Anton Galen uskomattomat torjunnat tarkoittivat ensimmäisen erän jälkeen 0-0 tilannetta Ruotsia vastaan!

    Sittemmin erot venyivät ensin toisen erän 4-0 lukemiin Ruotsille ja lopulta lukemiin 8-1 Ruotsin voitoksi. Mikäli Ruotsi olisi pudonnut niin se olisi ollut sensaatio. Sijoitussarjassa Jugoslavia sijoittui viimeiseksi ja koko olympialaisissa 11:sta ja viimeinen. Jugoslavia hävisi Norjalle 2-5, Länsi-Saksalle 2-6, Japanille 2-3 ja pelasi Sveitsin kanssa tasapelin luvuin 3-3.

    Vuonna 1976 pelattiin jälleen erilliset Jääkiekon Olympialaiset ja Jääkiekon MM-kisat. Kanada pysyi edelleen boikotissaan ja vuodesta muodostui etenkin Talviolympialaisista puhuttaessa suuri boikotoinnin vuosi. Historiallisesti niin NHL:n kuin WHA:n kuin minkä tahansa muunkin ammattilaissarjan ammattilaispelaajia sai osallistua jääkiekon MM-kisoihinkin laillisesti. Muut eivät käyttäneet ammattilaisiaan paitsi Yhdysvallat Puolan Katowicessa pelatuissa A-sarjan kisoissa. Mitä nyt tietenkin Tsekkoslovakialla ja Neuvostoliitolla oli käytännössä ammattilaisia peleissään.

    Merkillisesti Puola lupautui pitämään myös C-sarjan MM-kisat samana vuonna koska Itävallalla, Unkarilla, Ranskalla, Tanskalla ja Isolla-Britannialla ei ollut tarpeeksi varaa niitä pitää. Pelit C-sarjan osalta pidettiin tosin Gdanskissa. Jugoslavia pelasi vuorostaan jälleen Talviolympialaisissa Itävallan Innsbruckissa vuonna 1976, mutta muutoin B-sarjan MM-kisoissa Sveitsissä vuonna 1976. Innsbruckissa Itävallassa pidetyissä Talviolympialaisissa vuonna 1976 pelasivat lähtökohtaisesti jälleen kaikki A-sarjan maat, neljä parasta vuoden 1975 B-sarjan maata joihin Jugoslavia kuului niukasti olemalla B-sarjan neljäs ja C-sarjan kisat Bulgariassa voittanut Norja ja C-sarjan kolmanneksi sijoittunut kisaisäntä Itävalta.

    Sen jälkeen tapahtui vuodeksi 1976 tapahtunut laajennus kahdeksaan joukkueeseen A-sarjassa koska vuonna 1975 Länsi-Saksa oli ollut poissa omista kotikisoistaan. Siten yksikään maa ei voinut pudota B-sarjasta C-sarjaan ja se sopi Italialle ja Hollannille. Itä-Saksa oli ensin menossa Japanissa pelattujen B-sarjan kisojen voittajana jatkoon, mutta lopulta Länsi-Saksa sai liittyä A-sarjaan kun Kanada ei suostunut ottamaan vastaan sille tarjottua automaattista paikkaa A-sarjaan. Maalieroilla oli muutenkin ratkennut Saksojen keskinäinen kamppailu B-sarjassa sinä vuonna.

    Sitten vuoden 1976 vaihteessa ennen olympialaisia Kanada jatkoi kieltäytymistään kuten todettua ja lisäksi Ruotsi sensaatiomaisesti ammattilaisten, uuden Elitserienin viehätysvoiman ja muutaman muunkin perseilyä hipovan syyn takia vetäytyi olympialaisista.
    Hetken aikaa Suomessakin oli keskustelua, että pitäisikö Suomen seurata Ruotsin näyttämää esimerkkiä ja osin pelaajilla oli SM-Liigankin uutuudenviehätys syynä mahdolliseen vetäytymiseen, mutta vetäytymishankkeet liittojohdon tervaskantojen osalta puhalsi kumoon liiton tarmokas puuhamies nimeltä Kalervo Kummola.

    Ennen kaikkea ratkaisevasti Ruotsin vetäytyminen tuntui toimivan enemmän Suomen pussiin kuin sitä vastaan joten siksi olympialaisiin lähdettiin kuin, että olisi jääty pois. Mikäli Suomella olisi jostain syystä ollut ennen mitaleja niin sitten tilanne olisi todennäköisesti olisi ollut se, että Suomi olisi vetäytynyt. Kun ei ollut niin mitali oli ehdottomasti saatava ja siksi sitä lähdettiin tavoittelemaan. Loppupelissä Lindbladin määräys lähettää joukkue olympialaisiin tepsi.
    Ruotsin sensaatiokieltäytymisen ohella myös Itä-Saksa ja Norja kieltäytyivät matkasta olympialaisiin.

    Siten olympialaisiin nostettiin näiden tilalle ensin Romania ja Japani B-sarjan viidentenä ja kuudentena ja lopulta B-sarjan seitsemännen Italian ja kahdeksannen Hollannin järkytyksenä heidän paikkansa menivät C-sarjan kotikisoissaan toiseksi sijoittuneelle Bulgarialle ja Itävallalle. Itävalta tosin pääsi koti-isäntänä mukaan, mutta Italia ja Hollanti vaativat karsintaturnausta Bulgariaa vastaan saamatta sitä kuitenkaan itävaltalaisilta kisaisänniltä.

    Vieläkin nihkeämmin suhtauduttiin Italian, Hollannin, Bulgarian ja Jugoslavian väliseen karsintaottelusarjaan josta kieltäydyttiin myöskin. Italia ja Hollanti uhkasivat boikotoida tulevia jääkiekon MM-kisojen B-sarjoja tai muitakin turnauksia, mutta pudotus C-sarjaan lopetti protestit lyhyeen. Normaalin kaavan mukaisesti Italian ainakin olisi pitänyt päästä olympialaisiin. Melkoisena kuriositeettina Suomen vetäytyessä Unkari olisi nähty vuoden 1976 olympialaisissa.

    Innsbruckissa 1976 kisaisännät päättivät, että maailmanmestari vuosimallia 1975 eli Neuvostoliitto ei saa automaattista oikeutta Olympiaturnaukseen vaan sen piti pelata paikastaan kuten muidenkin. Jugoslavian kohtalona oli hävitä Olympia-kriteerin ottelunsa Yhdysvaltoja vastaan 8-4 huolimatta toisen erän 4-2 tappiolukemista. Sijoitussarjassa Jugoslavia oli neljäs maalieron takia Itävallan ja Japanin viedessä paremmat sijat tasapistetilanteessa ja koko olympialaisissa 10:s Japanin ollessa 9:s ja Itävallan 8:s. Jugoslavia voitti Sveitsin 6-4, Romanian 4-3, Bulgarian 8-5 ja häviten Japanille 3-4 ja Itävallalle 1-3.

    Vuoden 1980 Talviolympialaisiin Yhdysvaltain Lake Placidiin Jugoslavialla ei ollut osallistumisoikeutta C-sarjassa pelaamisen johdosta.
    Jugoslavia pelasi laajamittaisen olympiakarsinnan kompromissiksi perustetussa Thayer Tutt Trophyssä tai toisinaan myös Thayer Tutt Cupin nimellä tunnetussa turnauksessa toisten olympialaisista pudonneiden maiden kanssa vuonna 1980 ollen siellä lopulta kolmas.

    Jugoslavian Ljubljanassa pidetyssä turnauksessa Jugoslavia pelasi A-lohkossa pelaten Kiinan kanssa 3-3 tasapelin, voittaen Itävallan 9-2, pelaten Italian kanssa 4-4 tasapelin ja voittaen Bulgarian 9-3. Voittosarjassa mitaleista taisteltaessa Jugoslavia hävisi Itä-Saksalle 1-3, pelasi tasan Sveitsin kanssa 3-3 ja voitti luovutuksen kautta Itävallan 9-2. Seuraavassa viestissä laitan vielä Jugoslavian vuoden 1984 olympialaisten tunnelmia ja myös 1988 Thayer Tutt Trophyn tunnelmia ennen vastausta lopulliseen vuoden 1991 B-sarjan MM-kisoihin.
     
  6. Thusberg Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
    Vuoden 1979 C-sarjan pelaamisen jälkeisellä aikakaudella vuoteen 1983 tultaessa Jugoslavia oli viimeinen Japanissa pelatussa B-sarjassa ja putoamassa C-sarjaan vuodeksi 1985. Kuitenkin vuosien 1977-1979 välisenä aikana oli päätetty, että Jugoslavia saa pitää Talviolympialaiset vuonna 1984. Siten vuodeksi 1984 Jugoslavia pääsi automaattisesti yhteisiin jääkiekon Olympialaisiin ja MM-kisoihin. Muutoin kaikki A-sarjan maat, kaksi parasta B-sarjan maata eli voittaja Yhdysvallat ja toiseksi sijoittunut Puola saivat osallistua kisoihin kisaisännän ja C-sarjan voittajan kanssa.

    Alun perin Itävallan piti B-sarjan kolmantena karsia paikastaan Hollantia vastaan, mutta Itä-Saksan kieltäydyttyä tulemasta olympialaisiin taloudellisista syistä johtuen ja lisäksi kieltäydyttyään yhteisjoukkueesta Länsi-Saksan kanssa Itävalta pääsi sittenkin olympialaisiin normaalisti ja B-sarjan neljänneksi sijoittunut Norja karsi paikastaan olympialaisiin Hollantia eli C-sarjan voittajaa vastaan. Lopulta siis kaikki A-sarjan maat, neljä parasta B-sarjan maata karsinnat voittanut Norja mukaan lukien ja Jugoslavia pelasivat vuoden 1984 Sarajevon Olympialaisissa. Jugoslavialla oli vuonna 1984 aikana melkoinen joukkue kasassa ja jossain määrin vasta olympialaiset olivat saaneet kannattamaan maan jääkiekkoa kehityspuolella.

    Vuosien 1951-1984 aikana Jugoslavian jääkiekkomaajoukkueen pelaajamääristä 91 % tuli Sloveniasta ja loput melkein 9 % olivat tulleet molemmin puolin tasaisesti Serbiasta ja Kroatiasta. Jugoslavian historiassa oli kuitenkin jopa A-maajoukkueessakin nähty yksittäisiä pelaajia myös kaikista muistakin liittovaltion osista. Yleisimmin Bosniasta. Maan jääkiekon osalta maassa oli vain 7 jäähallia mikä oli sinällään vähiten sitten Romanian seikkailun A-sarjassa tai Olympiavuosina pelatessa.

    Jugoslaviassa oli aivan viime vuosina valmistunut Skenderija II jäähalliksi vuonna 1979 ja olympiamitat täyttänyt Zetra jäähalliksi vuonna 1983. Myös Skenderija I sopi pelikäyttöön, mutta oli pienempi kooltaan. Olympialaisiin Jugoslavia oli valmistautunut hyvällä maajoukkueleirityksellä, mutta kunnollisia maajoukkueita ei ollut löytynyt sille vastukseksi. Jugoslavialla oli joukkue koostunut pitkälti Acroni Jesenicen ja Olimpija Ljubljanan pelaajista olympialaisiin. Kyseiset olivat 1950-luvun puolivälistä lähtien voittaneen Jugoslavian liigaa lähes ylivoimaisesti vuosi toisensa perään.

    Seme Semicin valmentama Jugoslavia valmistautui melkoiseen taisteluun olympialaisissa. Legendaarinen Rudi Hiti aikoi huipentaa olympialaisissa 1984 huikean uransa, mutta loukkaantui juuri ennen kisoja 37-vuotiaana. Siten hänen veljensä Gorazd Hiti sai kantaa isoimman vastuun joukkueen muiden tähtipelaajien Edo Hafnerin, Zvone Zvonko Suvakin ja Mustafa Besicin kanssa. Jugoslavia pelasi ensimmäisen ottelunsa Länsi-Saksaa vastaan hyvin, mutta loppu oli silti Länsi-Saksan heiniä. Ensimmäisen erän 1-1 tasapeli kääntyi ennen kaikkea muuta Jugoslavian 1-8 tappioksi. Syyllinen tähän oli pitkälti ainoana miehenä myös Jugoslavian köriläätkin tieltään jyrännyt Erich Kühnhackl. Mustafa Besic teki Jugoslavian ainoan maalin.

    Ilman Kühnhacklia saksalaiset olivat hätää kärsimässä pelissä jopa liiankin paljon suhteessa siihen mitä olisi pitänyt olla. Ruotsia vastaan tappio 0-11 oli tasoeron tietäen jopa maltillinen. Joskin koko ensimmäisen ja toisen erän ajan Ruotsilla oli vaikeaa saada tuntumaa peliin ja siksi ottelu oli 40 minuutin jälkeen vain 0-5 Ruotsille. Neuvostoliittoa vastaan jatkuva hätäily ja puolustuksen virheet tietenkin vielä Ruotsiakin suuremman tasoeron takia veivät ottelun luvuille 1-9 ja Neuvostoliiton voittoon. Puolustaja Ivan Scapin pelipaikan muuttaminen ennen kisoja hyökkääjäksi sopi Scapille jopa paremmin kuin normaali puolustajan virka.

    Ivan Scap iski Vladislav Tretiakin selän taakse siniviivalta maalin mitä pidettiin uskomattomana. Toisaalta legendaarisia Punakoneen ketjuja huomiomatta Neuvostoliitonkin peli oli ajoittain erittäin rikkonaista. Neuvostoliitto oli murskaavan tehokas olympialaisissa sillä se päästi Jugoslaviankin maalin huomioiden vain kuusi maalia taakseen koko olympialaisissa. Italiaa ja Puolaa vastaan Jugoslavia pelasi kuitenkin todella huippuluokan otteluista joista etenkin ensimainittu Italiaa vastaan päättyi 5-1 voittoon Jugoslavialle kiitos voitosta kuului Dominik Dome Lomovsekille maalissa ja 23-vuotiaalle Matjaz Sekeljille joka teki kaksi maalia ja yhden syöttöpisteen. Myös Besic ja Hiti tekivät maaleja ottelussa. Puolaa vastaan aloitettiin hyvin, mutta päätettiin huonosti. Ensimmäisessä erässä Puola johti niukasti maalein 1-2, mutta ottelu päättyi Puolan voittoon 1-8. Gorazd Hiti teki Jugoslavian ainoan maalin ottelussa. Lopulta Jugoslavia oli Sarajevon Olympialaisissa 1984 11:sta ja toiseksi viimeinen ja taakse jäi vain Norja.

    Jugoslavian jääkiekolle vuosiksi 1985-1990 olympialaiset antoivat paljon. Aikaisemmin hyvinkin nurkkakuntaiset pelaajat alkoivat levittäytyä pelaamaan muihinkin liittovaltion osiin ja jäähalleja alettiin rakentaa maahan paljon enemmän kuin aikaisemmin. Jääkiekon osalta Jugoslavian taso oli silti jo pohjalukemissa sen parhaimpiin aikoihin verrattuna. Joukkuekapteenina vuoden 1984 Talviolympialaisissa toimi Mustafa Besic. Vuonna 1987 Jugoslavia pelasi C-sarjan MM-kisoissa Tanskassa ja koska Jugoslavia oli neljäs ja jälkikäteen tavallaan kolmas Romanian pudottua vapaaehtoisesti vuodeksi 1989 D-sarjaan rahoitusongelmien vuoksi niin se ei voinut pelata olympialaisissa.

    Katkeruutta menetetystä Kanadan Calgaryn Talviolympialaisten karsintapaikasta vuodeksi 1988 lisäsi se, että Jugoslavia ja Romania olisivat nousseet B-sarjaan vuodeksi 1989 ja karsimaan olympiapaikasta C-sarjan voittajana mikäli toinen joukkueista olisi voittanut toisen. Jugoslavia ja Romania pelasivat kuitenkin 4-4 tasapelin ja se ei riittänyt Romanialle koska maalierotuksella Japani ja Tanska menivät edelle ja Japani meni vielä pelaamaan olympiapaikastaan Ranskaa vastaan joka vuorostaan oli B-sarjan neljäs. Vuonna 1988 Jugoslavia pelasi Hollannissa pidetyssä viimeisessä Thayer Tutt Trophyssa muiden olympialaisista pudonneiden maiden kanssa ollen siellä lopulta viides. Jugoslavia pelasi B-lohkossa häviten Italialle 2-4, Itä-Saksalle 1-6, voittaen Tanskan 5-1, Unkarin 5-2 ja pelasi taas katkerasti tasapelin Romaniaa vastaan 3-3. Kiinan se voitti lopulta sijoitusottelussa maalein 9-6. Seuraavassa viestissä laitan muutaman vanhan kokoonpanon Jugoslavialta ja sitten laitan lopulta vuoden 1991 viimeisen turnauksen tapahtumia.
     
    Viimeksi muokattu: 06.06.2015 klo 19.31
  7. Thusberg Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
    Seuraavaksi laitan tähän pelaajakokoonpanoja Jugoslavialta sen olympiavuosilta vaihtelevasti eli vuosien 1964-1984 väliltä. Tässä vuoden 1964 kokoonpanot:

    Maalivahdit: Anton Joze Gale ja Rasid Semsedinovic

    Puolustajat: Ivo Ratej, Ivo Jan, Miran Krmelj ja Viktor Ravnik

    Hyökkääjät: Aleksandar Andelic, Miroljub Dordevic, Albin Felc, Mirko Holbus, Bogomir Bogo Jan, Marijan Kristan, Igor Radin, Franc Smolej, Viktor Tislar ja Vinko Valentar

    Vuoden 1968 kokoonpano Jugoslavialla näytti vuorostaan tältä:

    Maalivahdit: Anton Joze Gale ja Rudi Knez

    Puolustajat: Viktor Ravnik, Ivo Jan, Ivo Ratej, Vlado Jug ja Franc Razinger

    Hyökkääjät: Franc Smolej, Albin Felc, Viktor Tislar, Boris Renaud, Slavko Beravs, Ciril Klinar, Bogo Jan, Roman Smolej, Janez Mlakar, Miroslav Gojanovic ja Rudolf Rudi Hiti.

    Bonuksena laitan myös hyökkäysketjutukset Jugoslavialta vuodelta 1968:

    Ykkösketju: Franc Smolej, Albin Felc ja Viktor Tislar

    Kakkosketju: Boris Renaud, Rudi Hiti ja Slavko Beravs

    Kolmosketju: Ciril Klinar, Bogo Jan ja Roman Smolej

    Ylimääräisen sekoitusketjun hyökkäyskärjet puolustuksen lisäksi: Janez Mlakar ja Miroslav Gojanovic

    Vuoden 1972 kokoonpano Jugoslavialla näytti vuorostaan tältä:

    Maalivahdit: Anton Joze Gale ja Rudi Knez

    Puolustajat: Bozidar Bozo Beravs, Viktor Ravnik, Ivo Jan, Ivo Ratej ja Karel Drago Savic

    Hyökkääjät: Boris Renaud, Slavko Beravs, Franci Zbontar, Bogo Jan, Bojan Kumar, Silvo Poljansek, Janez Puterle, Viktor Tislar, Albin Felc, Stefan Seme, (Seme oli sittemmin myös kuten todettua vuoden 1984 Jugoslavian maajoukkueen päävalmentaja Talviolympialaisissa Sarajevossa.) Gorazd Hiti ja Rudi Hiti

    Vuoden 1976 kokoonpano Jugoslavialla näytti vuorostaan tältä:

    Maalivahdit: Janez Albrecht ja Marjan Zbontar

    Puolustajat: Bozidar Beravs, Ivan Scap, Ignac Kavec, Miroslav Lap ja Drago Savic

    Hyökkääjät: Bogdan Jakopic, Bojan Kumar, Tomaz Lepsa, Janez Petac, Silvo Poljansek, Janez Puterle, Roman Smolej, Franci Zbontar, Miroslav Gojanovic, Eduard Edo Hafner ja Gorazd Hiti

    Ja vielä viimeiseksi vuoden 1984 kokoonpano Jugoslavialta:

    Maalivahdit: Domine Dominik Dome Lomovsek ja Cveto Pretnar

    Puolustajat: Igor Beribak, Dejan Burnik, Andrej Vidmar, Drago Mlinarec, Murajica Pajic, Joze Kovac, Vojko Lajovec ja Drago Horvat

    Hyökkääjät: Mustafa Besic, Marjan Gorenc, Edo Hafner, Gorazd Hiti, Matjaz Sekelj, Zvone Zvonko Suvak, Blaz Lomovsek, Peter Klemenc, Tomaz Lepsa, Ivan Scap ja Bojan Razpet

    Päävalmentaja: Stefan Seme
     
  8. Thusberg Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
    Kuten arvata saattaa niin Jugoslavian taival sen viimeisissä MM-kisoissa B-sarjassa kotitantereellaan vuonna 1991 ei ollut helppo. Jääkiekko maassa oli kehittynyt vuosien 1984-1991 aikana varsin nopeasti ja parhaimmillaan pystyssä eri puolella Jugoslaviaa oli jo parikymmentäkin jäähallia. Lisäksi levittäytyneisyyttäkin oli esiintynyt. Ikävä kyllä maata repivä poliittinen ongelma uhkasi jopa koko Liittovaltion olemassa oloa. Jugoslavian omiin kuvioihin kisoihin vaikutti sloveenipelaajien vetäytymisuhka. Ajoittain päävalmentaja Anatoli Kostrjukovilla oli melkoinen määrä työtä kestettävänään kuumaveristen kiekkoilijoiden hillitsemisessä.

    Erityisen paljon tappelivat keskenään Zoran Kozic ja Dubravko Orlic joista Kozic oli serbi ja Orlic kroaatti. Orlic tappeli sloveeneista myös Bojan Zajcin kanssa pahimmillaan pukuhuoneessa. Riitaisan joukkueen sisällä kiehumisen lisäksi maajoukkueessa sen ulkopuolella kiehui paljon. Mustafa Besicillä joukkuekapteenina oli suuri huoli vanhemmistaan joita Isänmaalliset olivat kohdelleet rasistisesti ja jopa väkivaltaisesti vain koska he olivat olleet bosniakkeja. Myös Besic oli syntyperältään bosniakki, mutta hänen isänsä ja äitinsä olivat muuttaneet Sloveniaan jo Besicin ollessa kahden vuoden ikäinen.

    Myös hänen vanhemmilleen oli tullut jälkikäteen Slovenian kansalaisuus. Besicille serbialaiset kannattajat ja pelkästään tappeluiden perässä olleet heittiöt olivat ongelmaksi hänelle jo ennen näitä murheellisia tilanteita muutaman vuoden ajan kauden kiekkopeleissä jossa huutelua oli riittänyt. Isä-Besic jopa piestiin rajusti kadulla vain hieman ennen kisoja siksi, että tämä oli tavallisen kauppareissun yhteydessä puolustanut Mustafan äitiä tämän jouduttua sieppausyrityksen kohteeksi.

    Lopulta todistajien liiallisen läsnäolon takia Isänmaalliset vetäytyivät, mutta Besicin mieliala ei silti parantunut asiasta. Etenkin kun Liittovaltion poliisikin tuntui olevan jo varsin heikkomielinen ja lahjottavissa oleva. Mustafa halusi takeita siitä, että hänen vanhemmillaan oli turvallista olla alueella. Muutoin hän ei pelaisi kisoissa. Sittemmin kisojen lähestyessä Jugoslavialla oli paljon mietittävää pelaajistossaan.

    Toinen hieman pienempi kiistanaihe oli pelaajien pelipaitakiista. Pelipaidat Jugoslavialla olivat varsin kansallisia ja sinisiä Serbian kotkakuviolla varustettuna minkä vuoksi sloveenit ja kroaatit halusivat omat kansalliset tunnuksensa pelipaitoihin. Kun siihen ei suostuttu niin boikottiuhka oli kova. Lopulta pelaajat kuitenkin pelasivat äärimmäisen kompromissin johdosta vielä yhden vuoden Jugoslavian paidassa ilman haluamiaan kansallisia tunnuksia. Kompromissina maanjoukkueen pelipaita vuodelle 1991 olisi ollut valkoinen paita punaisin ja sinisin viivoin jossa olisi ollut ruutukuvioita ja Jugoslavian nimi sinisellä ilman mitään muuta kansallisia tunnuksia, mutta se ei sopinut maan kiekkoliitolle.

    Vuoden 1991 joukkue koostui hyvistä ja kehittyvistä maalivahdeista ja entisaikojen pelkän voimapelaamisen sijaan Jugoslavialla puhalsivat myös nopeuden tuulet. Ennen kaikkea hyvää luisteluvoimaa Kostrjukov yritti painottaa ennen kisoja. Toisaalta maalivahdit eivät olleet kuitenkaan aivan huipputasoa ja lisäksi taktisesti joukkue oli jonkin verran muihin B-sarjan maihin verrattuna alakynnessä. Jugoslavialla ei paljonkaan vuodesta 1984 ollut kehittynyt myöskään maan liigataso. Edelleen maassa oli vain yksi ainoa täysiverinen ammattilaisjoukkue ja samalla yksi ainoa täyttää palkkaa pelaamisesta maksanut joukkue vuonna 1991. Myös maan Liittoarmeijassa pelattiin jääkiekkoa, mutta lähes koskaan Liittoarmeijasta ei ollut tullut pelaajia maajoukkueeseen. Muut joukkueet olivat keskimäärin puoliammattilaisia Jugoslavian liigassa ja lisäksi palkanmaksu niissä määräytyi vaihtelevin perustein.

    Jugoslavian kiekkomaajoukkueen osalta maajoukkueen alkaessa olla täynnä joukkueeseen liittyi viime hetkellä ylimääräisen puolustajan tai hyökkääjän paikan sijaan kolmosmaalivahdiksi Luka Simcic. Jugoslavian hajoamisherkän tilanteen takia edes himoittu nelospaikka A-sarjaan vuodeksi 1992 tai vaihtoehtoisesti olympialaisiin Albertvilleen 1992 kolmeen parhaan joukkoon sijoittuminen B-sarjassa vaikutti epätodennäköiseltä.

    Siltikin Norjaa vastaan Jugoslavia pelasi melko hyvän ensimmäisen ottelun hyötyen toki myös Norjan jäähyputkesta. Se hävisi sille lopulta 1-5 vaikka toisen erän lopussa lukemat olivat vain 0-2 sille. Ranska taas voitti myös Jugoslavian osin Petri Ylösen torjunnoistakin johtuen. Jugoslavia hävisi maalein 2-4. Itävaltaa vastaan Jugoslavia oli vastaantulija ja 1-6 hävittiin. Italiaa vastaan Jugoslavia ei voinut oikeastaan mitään.

    Se hävisi 3-13 ja pitkälti Italian sankareina toimivat Emilio Iovio ja Gaetano Orlando maalivahdin David Delfinon ohella. Cveto Pretnar oli Jugoslavian maalilla Italiaa vastaan kun muutoin enimmäkseen maalivahtina turnauksessa oli Domine Lomovsek. Pretnarin ohella Jugoslavian sankarit otteluissa olivat nuori Matjaz Kopitar, Dragutin Drago Mlinarec ja Nik Zupancic.

    Yleisöäkin turnaukseen oli alkanut loppua kohti tulla paljonkin. Jugoslavia hävisi ottelunsa Puolalle maalein 3-6 ja voitti lohdutuspalkinnoksi Japanin 4500 katsojan edessä maalein 5-1 ja Hollannin 5200 katsojan edessä maalein 3-1. Jugoslavia oli B-sarjassa kuudes, se ei päässyt kumpaankaan eli olympialaisiin tai edes nelospaikalla A-sarjaan vuodeksi 1992. Turnaus oli sosialistisen Jugoslavian viimeinen. Vaikkakin maa toki jatkoi yksinään tynkä-Jugoslaviana vielä 1990-luvulla myöhemmin. Joukkuekapteenina toimi muutaman aiemman vuoden tapaan Mustafa Besic ja varakapteenina toimi tehokkain mies joukkueesta pelätyllä numerolla 11 varustettuna eli Zvone Zvonko Suvak.

    Joka tapauksessa tässä vuoden 1991 Jugoslavian maajoukkue:

    Maalivahdit: Domine Lomovsek, Cveto Pretnar ja Luka Simcic

    Puolustajat: Boris Pajic, Bojan Zajc, Andrej Brodnik, Murajica Pajic, Bojan Magazin, Marjan Kozar ja Ransome Drcar

    Hyökkääjät: Igor Beribak, Tomaz Vnuk, Dejan Kontrec, Nik Zupancic, Toni Tislar, Marjan Gorenc, Andrej Razinger, Marko Smolej, Mustafa Besic, Dragutin Drago Mlinarec, Dubravko Orlic, Zoran Kozic, Zvone Zvonko Suvak ja Matjaz Kopitar

    Päävalmentaja: Anatoli Kostrjukov
     
  9. Thusberg Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
    Itävallalla oli odotettavissa vuoden 1991 kohdalla paljon hyvää B-sarjassa. Normaalioloissan sen olisi ollut vaikea nousta A-sarjaan B-sarjan kapeana keskikastimaana, mutta vuoden 1991 ainutkertaiset olosuhteet ja etenkin neljän maan nouseminen jääkiekon MM-kisojen laajentumisen yhteydessä kaudeksi 1992 A-sarjaan toivat Itävallalle uskoa menestykseen. Vielä sitäkin enemmän uskoa menestykseen tuotti erityisesti viime kauden uskomaton nousu odottamattomana Mustana Hevosena kolmanneksi. Vuoden 1991 kohdalla tavoite päävalmentaja Ludek Bukacin osalta oli varsin selvä eli A-sarjaan täytyi päästä jos vain suinkin mahdollista.

    Itävallan maajoukkueen merkkipelaajana toimi ehdottomasti maalivahtina toiminut Brian Stankiewicz ja muutama muukin merkkipelaaja joukkueesta nousi esille. Pitkän odottelun jälkeen Kanadan Rick Nasheim sai Itävallan passinsa ja pystyi tulemaan mukaan maajoukkueeseen ja Itävallan nuorten alle 20-vuotiaiden maajoukkueesta varsinaiseen aikuisten maajoukkueeseen nousi alle 20-vuotiaiden maajoukkueen tähtipelaaja Patrick Pilloni ja vielä pari muuta uutta pelaajaa eli Christian Dolinar ja Martin Ulrich nousivat maajoukkueeseen.

    Joukkue kärsi menetyksenään Herbert Hohenbergerin loukkaantumisesta ja se vaikutti paljon peliin. Myös Andreas Salat jäi maalivahdeista pois kisoista. Heidän tilalle tuli vuoden 1989 doping-mies eli Siegfried Haberl. Itävallan kohtalo kuitenkin A-sarjan ja mahdolliseen Talviolympiapaikkaan Albertvilleen vuodeksi 1992 ja sen osalta sinetöitiin jo koko vuoden 1991 B-sarjan MM-kisoissa Jugoslaviassa järkyttävään 2-2 tasapeliin koko kisojen avausottelussa 28.3.1991 Japania vastaan.

    Toisaalta Japanin Katsunori Hiranolla oli kyllä maalivahtina melkoinen elämän paras peli menossa ja Itävalta ei yksinkertaisesti pysynyt Japanin pelaajien vauhdissa kuten sen olisi pitänyt pysyä. Puolan kanssa vuorostaan käytiin yksi tasaisin ottelu turnauksessa jonka Puola väänsi nuoren Marius Czerkawskin avulla itselleen voitoksi luvuin 2-1. Itävalta alkoi olla hieman huolestunut koko turnauksensa etenemisestä. Pelinopeutta ja kiekollista käsittelytaitoa löytyi, mutta ei kurinalaisuutta tai tasaisuutta.

    A-sarjaa varten Itävallan maajoukkue oli toki muutamassa vuodessa kehittynyt sinne kelpaavaksi hyvänä päivänään, mutta huonona päivänään se ei ollut lähimaillakaan sitä. Jugoslavian Itävalta sentään voitti melko nopeasti yksinkertaisesti karkaamalla johtoon ketteryydessä kun Jugoslavian puolustuspeli rakoili ja isännät ottivat liikaakin jäähyjä. Hollantia vastaan pelattiin aiemmin kerrotusti liiankin tasainen ottelu joka päättyi vasta viime hetkellä Itävallan 6-4 voittoon.

    Ottelusta jäi kuitenkin paha maku suuhun sillä Hollannin sensaatiovoiton pilasi kaksikin kertaa otettu aikalisä Itävallalle juuri silloin kun maali oli tulossa Hollannille ja muutama tuomarivihellys joiden oikeudenmukaisuus oli epäselvä. Koska virallista protestia ei tehty niin Itävalta sai pitää voittonsa ja olihan Itävalta muutenkin pelin voittanut ennen pitkää kuten normaalisti jääkiekossa pelaava joukkue voi voittaa. Italiaa vastaan Itävalta ei voinut mitään Siniselle Koneelle. Itävalta oli jatkuvasti helisemässä ja vain Stankiewiczin onnekkaat torjunnat ja yleensäkin Italian hieman hitaampi hyökkäysote etenkin ensimmäisessä erässä pitivät jopa sensaatiojohdon Itävallalla luvuin 1-0 ensimmäisessä erässä.

    Italia aloitti toisesta erästä alkaen isomman hyökkäyksen ja se oli Itävallan pelin loppu. Italian säästötempo tuotti vain 5-1 voiton vaikka tasoeron tietäen 10-1 tai 15-1 ja jopa 20-1 voittokaan ei olisi ollut mahdoton. Itävallan päävastustajiksi profiloituivat Puola ja Ranska Albertvillen olympiapaikan tai MM-kisojen pääsyn suhteen vuodesta 1991 ja 1992 puhuttaessa. Lopulta Itävalta vielä paransi viime hetkellä mahdollisuuksiaan ottamalla Norjaa vastaan peräti voiton luvuin 3-1. Jääkarhuja vastaan Norjan liialliset jäähyt ja ylivoimapelin onnistumisen vähäisyys olivat voiton tae, mutta pelillisesti voitosta kunnia meni Itävallan maalit tehneille Gerhard Puschnikille ja Werner Kerthille.

    Lopulta 7.4.1991 yleensäkin B-sarjan MM-kisojen viimeisessä ottelussa vuonna 1991 Ranskaa vastaan pelattiin A-sarjaan pääsystä ja olympiapaikasta. Ranskalla oli Petri Ylönen tuttuun tapaan maalissa ja Ranska johti niukasti 2-1 ensimmäisen erän päätteeksi. Toisessa erässä ranskalaisten jäähyilyn ja pitkästä aikaa tapahtuneen keskinäisen ketjujen sooloilun takia Itävalta nousi tasoihin 2-2 ja tarjosi kaikille jääkiekon ystäville vastinetta koko rahalla. Tämä ottelu oli jälleen yksi erittäin harvoja A-sarjankin yhteydessä mainittuja tai taustoitettuja otteluja.

    Lopulta katkerasti Ranska sai 3-2 maalin Stankiewiczin selän taakse ja loppuvaiheen pelaaminen kuudella kenttäpelaajalla ei auttanut Itävaltaa enää tasoihin. Tasapelissä olisi laskettu maalieroja ja voitolla Itävalta olisi päässyt A-sarjaan ja tappion myötä Itävalta jäi turhauttavan niukasti Puolan taakse B-sarjan viidenneksi. Itävallan olisi siis pitänyt voittaa Japani ensimmäisenä päivänä ollakseen edes vielä lähempänä kuin olikaan...

    Se ei siten saanut osallistua olympialaisten karsintaan C-sarjan voittajaa Tanskaa vastaan eikä päässyt edes nousemaan A-sarjaan. Mikäli se olisi voittanut niin Itävalta olisi pelannut ensi kertaa MM-kisoissa sitten vuoden 1957 olympiavuosia huomioimatta silloin kun pelattiin yhteiset Olympialaiset ja MM-kisat. Vuodeksi 1992 se joutui jäämään B-sarjaan, mutta toisaalta Itävalta oli luottavaisempi kuin koskaan tai ainakin pitkään aikaan oli ollut. Seuraavaksi laitan tähän alle vuoden 1991 Itävallan maajoukkueen jäsenet:

    Maalivahdit: Brian Stankiewicz

    Puolustajat: Michael Shea, Michael Sparr, Engelbert Linder, Martin Ulrich, Peter Haberl ja Karl Heinzle

    Hyökkääjät: Thomas Cijan, Werner Kerth, Rick Nasheim, Christian Dolinar, Andreas Pusnik, Gerhard Puschnik, Friedrich Ganster, Peter Znenahlik, Günther Koren, Gerald Ressmann, Siegfried Haberl, Peter Raffl, Silvester Szybisty ja Patrick Pilloni

    Päävalmentaja: Ludek Bukac
     
  10. Thusberg Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
    Puolalla vuosi 1991 vaikutti käynnistyvän B-sarjassa varsin samalla tavalla kuin ennenkin. Uutta oli vain se, että se ei halunnut jäädä enää samalle sijoille kuin edellisenä vuonna. Kuudes sija B-sarjassa vuonna 1990 oli ollut yksinkertaisesti sanottuna katastrofi ja sitä ei haluttu toistaa. Valkokotkien päävalmentaja Leszek Lejczyk ei missään tapauksessa halunnut mitään muuta kuin saada Puolan jälleen A-sarjaan ja vielä ylimääräisenä porkkanana olympialaisiin vuodeksi 1992 samalla kertaa. Puolan tavoitetta toki helpotti myös se, että vuonna 1991 A-sarjan laajenemisen myötä seuraavaksi kaudeksi tulisi nousemaan neljäkin joukkuetta joten Puolan ei välttämättä tarvinnut yrittää olla paras.

    Lisäksi Lejczyk korjasi ehdottomasti parin edellisen kauden ja etenkin vuoden 1990 eli edellisen kauden suurimman virheen eli otti maajoukkueeseen Puolan Ihmepohjan eli yhden ja ainoan Mariusz Czerkawskin. Czerkawski oli vasta 18-vuotias, mutta uskomaton suhteessa kiekonkäsittelyyn ja taitoihinsa nähden etenkin B-sarjan jääkiekkotasolla ja A-sarjaankin Czerkawskin peliotteiden kehuttiin laajasti kelpaavan. Czerkawskin lisäksi kovin montaa muuta uutta pelaajaa ei otettu kaudeksi 1991 joukkueeseen. 10 pelaajaa vuoden 1990 maajoukkueesta oli mukana ja moni oli pelannut myös vuoden 1989 maajoukkueessakin. Pääpelaajat olivat edelleen Czerkawskin lisäksi Henryk (Henkka) Gruth maajoukkuekapteenina ja Wojciech Tkacz ja tietenkin maalivahdit Gabriel Samolej ja Andrzej (Andrei) Hanisz.

    Puolan osalta Czerkawski toi uutta eloa hyökkäykseen joskin turnauksen edetessä välillä tuntui, että kaikki oli nuoren Czerkawskin vastuulla ja liikaakin. Edelleen Puolalla oli hyvin heikkoa ylivoimapelaamista ja alivoimakaan ei ollut kehuttava eikä yleinen tasakenttäpelaaminenkaan vakuuttanut. Puolalla ei B-sarjassa mitään muuta voittamatonta vastustajaa ollut paitsi Italia ja korkeintaan Norja vuoden 1991 vastustajista puhuttaessa. Siten sijat 3-4 olivat enemmän tavoiteltavimpia. Nelospaikalla tosin joutui karsimaan C-sarjan voittajaa eli Tanskaa vastaan. Vuoden 1990 toisinto näytti tulevan Jugoslaviassa 1991 pelattujen B-sarjan MM-kisojen toisessa ottelussa Ranskaa vastaan heti kättelyssä.

    Kisojen surkeinta keskinäistä ylivoimapeliä pelanneet joukkueet pääsivät taas pelaamaan toisiaan vastaan. Se johti ennen pitkää väsyneeseen keskinäiseen kehimisottelun jossa Petri Ylöselläkin oli ajoittain melkoisen paljon onnesta kiinni, että kiekko ei mennyt hänen taakseen. Ylönen joutui sietämään koviakin osumia päin käsiä ja kehoa mitä puolalaisten kiekkomailoista sateli. Lopulta jäähyilyä täynnä olleessa pelissä Puola väsyi ja vaikka Czerkawskikin yritti kaikkensa niin Ranska voitti Puolan 4-2 mikä sentään elävöitti Ranskan omaa toivoa jos ei sitten ollenkaan puolalaisten.

    Itävaltaa vastaan olisi saatettu hävitä paljonkin ilman itävaltalaisten omaa kurittomuutta ja keskittymiskyvyn puutetta ja tietenkin ilman Czerkawskia. 2-1 Puola voitti viime hetkellä ja edelleen ylivoima ei toiminut kunnolla. Czerkawski oli ottelun tähtiä. Sitten tuli ehkä kovimpia superyllätyksiä kisoissa kun vastaan asettui Italia. Edellisen vuoden masentuneen Puolan tilalla oli huomattavasti virikkeellisempi Puola jonka vanhemmatkin pelaajat olivat rohkaistuneet Czerkawskin kenttätaidoista tekemään itsekin maaleja tai luomaan edes nuorukaiselle maalipaikkoja.

    Italian omakin yleensä timantinkova puolustus mystisesti rakoili ja paljon oli maalivahtipelistäkin kiinni se, että Puola ei mennyt yllätysjohtoon. Joka tapauksessa ensimmäisessä erässä peli oli vain 1-1. Kuka olisi uskonut tämän ennen ottelua! Toisessa erässä Puola alkoi väsyä ja Puolan maalivahdit Samolej ja Hanisz olivat jatkuvassa laukausten paineessa. Silti vielä minuuttia ennen loppua kolmannessa erässä peli oli uskomattomasti tasan 1-1. Jo tasapeli olisi ollut uskomaton juttu Puolan jääkiekolle Sinistä Konetta vastaan pelattaessa.

    Lopulta Gaetano Orlandon upea syöttö siniviivalta suoraan kääntäen Samolejn maskista Santino Pellegrinolle tuotti huippuluokan NHL:n pelaajille tyypillisen rannelaukauksen ja Italia sai maalin 2-1 ajassa 59.36. Puola oli valtavasti pettynyt eikä lopun 24 sekuntia ilman maalivahtia pelaaminen kuudella kenttäpelaajalla tuottanut kaivattua 2-2 tasapelitulosta. Norjaa vastaan Puola pelasi Ranskan ottelun kaltaisen rikkonaisen, täynnä jäähyjä olleen ja ylivoimapelaamisen ollessa surkeaa Puolalla ja Jääkarhuilla korkeintaan välttävää divaritason päätöntä laukomista ottelusta oli tulossa 0-0 tasapeli. Lopulta toisen erän lopussa Norja sai maalin ja tilanne oli kolmanteen erään lähdettäessä 1-0 sille. Sittemmin Puola iski Czerkawskin toimesta kaksikin maalia, mutta Jääkarhut voittivat ottelun lopulta 4-2.

    Jugoslavia voitettiin seuraavaksi 6-3 vaikka pitkään Puola käytännössä heilutti typerän heikon ylivoimapelaamisen takia jopa voiton avaimia Jugoslavialle ainakin imartelevassa mielessä puhuttaessa. Sitten Puolalla oli enää vain kaksi peliä jäljellä Hollantia ja Japania vastaan. Hollantia vastaan ottelu oli 40 minuuttia järkyttävän vaikeaa Puolan puolustuksen kangerrellessa ja vastahyökkäysten toimimattomuuden takia. Hollanti tosin sekoitti uudella kolmikantapuolustuksellaan myös Puolan omaa hyökkäyspeliä ja ennen pitkää masentavasti 1-1 tasapeli kääntyi Puolan voitoksi 4-1 vain Czerkawskin takia.

    Ilman häntä tasapeli tai jopa tappio olisi ollut Puolalle ansaittu sen perseilystä kentällä. Puolaa vastaan sen nelospaikkaa olympiakarsintaan ja A-sarjaan tavoitteli Ranska ja Itävalta. Puola pelasi oman kohtalon ottelunsa Japania vastaan koko B-sarjan vuoden 1991 MM-kisojen toiseksi viimeisessä ottelussa 7.4.1991 Bledissä.

    Alku oli vaikea, mutta Czerkawskin nopeus ja voima riitti Japanin lyömiseen joskin ajoittain japanilaiset yleensä, mutta aivan erityisesti Norio Suzuki oli lyömättömän nopea pelaaja jäällä. Kisojen loppua kohti alivoimapelaaminen ja tasakenttäpelaaminen oli parantunut, mutta ylivoimapelaaminen ei. Se oli yhtä surkeaa kuin ennen kisojakin tai niiden alussa. Puola oli ensimmäisessä erässäkin vain 2-0 johdossa. Lopulta voitti kuitenkin 7-0. Kun Itävalta hävisi niukasti Ranskalle ja koska Itävalta oli menettänyt pisteen Japanille oli Puola neljäs B-sarjassa ja se riitti. Normaalioloissa ei olisi noustu, mutta nyt noustiin vuodeksi 1992 A-sarjaan. Tavoite sinne jäämisestä ei olisi kuitenkaan helppo.

    Lisäksi Puola sai karsia paikastaan olympialaisiin 1992 Ranskan Albertvilleen C-sarjan voittajaa Tanskaa vastaan. Se sopi Puolalle todella hyvin. Joka tapauksessa vuoden 1991 Puolalla oli silti paljon puutteita jääkiekossa sen ollessa taantumaan päin ja ilman Mariusz Czerkawskia Puolan nousu A-sarjaan tai olympialaisiin olisi ollut hyvin vaikeaa ja jopa mahdotonta. Niin huonoa oli ennen kaikkea maajoukkueen harjoittama ylivoimapelaaminen tuolloin. Czerkawskin pelillistä merkitystä ei voinut kylliksi korostaa.

    Joka tapauksessa tässä Valkokotkien kokoonpano vuodelta 1991:

    Maalivahdit: Gabriel Samolej ja Andrzej Hanisz

    Puolustajat: Robert Szopinski, Janusz Syposz, Marek Cholewa, Andrzej Kadziolka, Jacek Zamojski, Jerzy Sobera ja Henryk Gruth

    Hyökkääjät: Miroslaw Copija, Wojciech Tkacz, Piotr Zdunek, Janusz Adamiec, Roman Steblecki, Jacek Szopinski, Andrzej Kotonski, Krzystof Bujar, Slawomir Wieloch, Marek Stebnicki, Wojciech Maczak, Mariusz Puzio ja Mariusz Czerkawski

    Päävalmentaja: Leszek Lejczyk
     
  11. Thusberg Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
    Ranskalla oli vuoden 1991 Jääkiekon B-sarjassa varsin selväpiirteiset tavoitteet. Sarjavoitto tuntui vaikealta, mutta sijat 2-3 olivat edelleen melko selviä sille. B-sarjan MM-kisoista A-sarjaan vuodeksi 1992 MM-kisojen laajentumisen takia pääsi 4 parasta maata ja lisäksi joka tapauksessa Ranska oli kisaisäntänä sijoituksesta riippumatta pääsemässä Albertvillen Olympialaisiin vuodeksi 1992. Sinällään siis ilman mitään pahempaa suoritusta Ranska siis kykeni täyttämään tavoitteensa, mutta helppoa sen ei ollut sitä tehdä edelleenkään.

    Kjell Larsson jatkoi päävalmentajana vaikka edelleen oli paljon niitä joiden mielestä Larsson olisi pitänyt heittää maajoukkueesta poiskin. Jääkukkojen liittotasolla tulostavoitteet ja paineet olivat kovat häntä kohtaan, mutta ongelmana oli kuitenkin tulevat olympialaiset ja yleensäkin päätöksenteon hitaus koska Ranskalla ei aivan varsinaista liittoa ollutkaan...

    Joka tapauksessa edeltävään vuoteen verrattuna tutut pelimiehet ja eräs suomalainenkin maalivahti oli tullut Ranskanmaalle ja se myös näkyi ja olemassa olevat pelimiehet olivat edelleen varsin hyvätasoisia. Peter Almasy, Sylvain Beauchamp, Louis Cote, Patrick Dunn, Stephane Barin ja Philippe Bozon yhdessä Hockey Geantin eli Jean-Philippe Lemoinen kanssa pitivät Ranskan joukkueen pinnalla jääkiekossa. Barin oli johtavimpia pelaajia Ranskan alle 20-vuotiaiden maajoukkueessa vuosina 1989 ja 1990 Ranskassa ja Länsi-Saksassa pelatuissa nuorten alle 20-vuotiaiden B-sarjan MM-kisoissa ja hän pelasi vielä juuri ja juuri vuoden 1991 nuorten vastaavissa kisoissa Puolassa. Ja korvaamatonta apua jääkiekolle oli myös se, että suomalainen Petri Ylönen sai Ranskan kansallisuuden ja tulevaa jälkipolvea kesällä syntyväksi ennustetulle lapsen isälle maalivahtipaikka B-sarjassa oli hyvä.

    Taitopelissä jopa Jean-Marc Dijan sai jäädä maalivahtina melkein kokonaan vain taustahahmoksi. Dijan oli ollut vuosia Ranskan ykkösmaalivahti omana aikanaan ja ei Dijan mitenkään huono ollut vuoteen 1991 tultaessa, mutta jotenkin pelitaso vain muuttui parempaan Ylösen ollessa maalissa. Siitä taas, että miksi Ylönen joutui kantamaan välillä liikaakin vastuuta torjumisesta voisi arvuutella ja keskustella pitempäänkin.

    Joka tapauksessa Ranskalla oli edelleen joukkueena erittäin surkea ylivoimapelaamisen taso ja aina tasakentällisten pelaaminen ei myöskään häikäissyt. Mystisesti alivoimapelaaminen ja jäähyntappo muutaman edellisen vuoden tapaan Jääkukoilla oli sitkeää ja sinnikästä taitopelaamista. Ainakin B-sarjassa. A-sarjaan Ranskassa suhtauduttiin vaihtelevan ristiriitaisin arvioon. Sarjassa säilymisestä taisteltaisiin lähtökohtaisesti jopa paljonkin. Ja edelleen tason piti nousta paljonkin jotta maa voisi menestyä jääkiekossa korkeimmallakin MM-tasolla.

    Ranskan osalta erikoista vuoden 1991 joukkueessa oli Larssonin sinällään hyödyllinen, mutta epäonnistuneen oloinen taktiikka antaa paljon joukkuetaktiikkatasolla pitkiä syöttöjä kiekkoon ja käyttää liikaa hyökkäyspainoitteista liikkuvaa puolustusta. Toki edes jonkinlainen aktiivisuus ajoittain liiankin hyvin tunnetusta passiivisuudesta syytetyn Larssonin kohdalta oli jotakin hyvää, mutta surullista asiassa oli puolustuksen heikko liikepeli sillä puolustus ei vain pysynyt nopeuspelissä kovinkaan hyvin ja ajoittain ei ollenkaan mukana ja kun lisäsi vielä Lemoinen huippuluokan vastuun puolustuksessa niin tuloksena oli vain jälleen kerran surullinen maalien välttelypelaaminen ja ajan pelaaminen.

    Lisäksi joukkueen paremmat taktiikat olivat muutenkin B-sarjan aivan kärkimaihin Italiaan, Sveitsin tai Norjan kaltaisiin maihin melko huonoja pelillisesti ja A-sarjan mittapuulla jopa alkeellisia. Toisaalta muutamaan aiempaan vuoteen verrattuna Ranskan hyökkäyspeli jääkiekossa oli aikansa parasta sillä hyökkäyspelissäkin oli ollut omanlaisensa suuret vaikeudet. Toki puolustuksen kustannuksella, mutta olympialaistenkin ollessa tuloillaan Ranskan maajoukkueen osalta suunta tuntui olevan kaikki tai ei mitään-asennetta hipova. Maajoukkuekapteenina toimi vuosien 1989 ja 1990 tapaan vuonna 1991 Antoine Richer. Vuoden 1991 B-sarjan MM-kisat Jugoslaviassa Ranskan osalta käynnistyivät Puolaa vastaan hirvittävässä keskinäisessä kehimisottelussa jossa maalia ei tullut kummankaan päähän sitten millään.

    Kisojen kaksi surkeinta ylivoimaa pelannutta maata saivat mitellä keskenään, mutta lopulta Ranska sentään edes voitti 4-2. Jugoslavian kanssa Puolaa vastaan maalilla ollut Petri Ylönen joutui ajoittain melkoisen kiekkosateen uhriksi ja lopulta Ranska voitti 4-2. Ranskan seuraava ottelu Hollantia vastaan sujui erittäinkin hyvin vaikeuksista huolimatta ajoittain. 9-1 tuli voitto.

    Japanin liikepelille ja Norio Suzukille ei Ranskan luistelijat tuntuneet voivan mitään ja ajoittain Suzuki-san roiski kiekkoja kuin kiusallaan päin Ylöstä ja ajoittain pelaajat Japanilla tekivät kiusallisia hämäyslaukauksia ja näpäytysosumia päin Ylösen maskia ja ajoittain japanilaiset sortuivat myös pelin viivytykseen. Lopulta Ranska voitti vaivoin 5-3. Ranskan voittoputki katkesi viimein Norjaan. Jääkarhuilla oli periaatteessa taktinen ylivoima, mutta he sortuivat jäähyihin ja vain hieman Ranskan ja Puolan tasoa parempaan ylivoimaan joka oli silti melko huonoa. Jääkarhujen paras mies ja voiton 2-3 lopulta heille ratkaissut pelaaja oli Örjan Lövdal. Hän teki Norjan maaleista kaksi.

    Ylönen ei voinut ottelussa mitään vaikka kaikkensa toki pistikin peliin. Ranskan lopullinen loppu tuli menestyksen osalta sinällään Italiaa vastaan. Ensimmäiset 20 minuuttia Italia vaikutti olevan jopa lyötävissä. Denis Perez teki melkoisen tarkan maalin tekemällä 1-0 maalin suorasta Italian syötönkatkaisusta ja joukkuevaihdon ollessa kesken. Upea, älykäs ja taitava maali. Ikävä kyllä Sininen Kone valmistautui murskaamaan Jääkukot. Gaetano Orlandon supersyötöt Joe Fogliettalle ja John Vecchiarellille tiesivät neljää maalia ja vielä ennen pitkää Fogliettan ja Vecchiarellin syöttäessä Orlandolle Orlandon laukaus kimposi Ylösestä osuen suoran Frank Nigron lapaan ja Nigro laukaisi siitä maalin.

    Toinen ja kolmas erä oli siis Italian maalijuhlaa ja ilman Ylöstä voittoluvut olisivat olleet suuremmatkin kuin vain 5-1 ja taitavuutta suurempaan murskavoittoonkin oli olemassa Ylösestä huolimattakin. Koko B-sarjan vuoden 1991 MM-kisojen viimeisessä ottelussa Jesenicessä 7.4.1991 Itävaltaa vastaan Ylönenkin alkoi olla myllytykseen kovin väsynyt. Ranska olisi vieläkin voinut jäädä A-sarjan ulkopuolelle häviämällä Itävallalle ja koska Ranskan ylivoimapeli tiedettiin huonoksi ja Itävalta tasoaan nostaneeksi niin Ranskalla oli täysi päivätyö voittaa Itävalta.

    Lopulta se teki sen maalein 3-2. Maalierolla Ranska oli kolmas Norjan ollessa toinen ja normaalisti Ranska olisi joutunut jäämään B-sarjaan, mutta Ranska pysyi tavoitteissaan ja nousi A-sarjaan olympialaisia ja yhteisiä olympialaisia ja MM-kisoja huomioimatta ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1950. Paljon tästä kiitoksia kuului Ylösen Petrille joka pelasi Ranskan maalissa kaikissa otteluissa ja vain vähän aikaa Jugoslaviaa vastaan maalin suulla pelasi Dijan. Jälkikäteen 3.7.1991 syntyi poika Sebastian Ylönen jonka tulevaisuus on vielä tietyin osin kirjoittamatta. Samoin myös Sebastianin veljen Baptiste Ylösen.

    Joka tapauksessa tässä kuitenkin Ranskan joukkueen kokoonpano vuodelta 1991:

    Maalivahdit: Petri Ylönen ja Jean-Marc Dijan

    Puolustajat: Christian Pouget, Serge Poudrier, Steven Woodburn, Michel Leblanc, Denis Perez, Gerald Guennelon, Louis Cote, Bruno Saunier ja Jean-Philippe Lemoine

    Hyökkääjät: Peter Almasy, Christophe Ville, Stephane Barin, Antoine Richer, Benoit Laporte, Sylvain Beauchamp, Patrick Dunn, Arnaund Briand, Yves Crettenand, Yannick Goicoechea ja Philippe Bozon

    Päävalmentaja: Kjell Larsson
     
  12. Thusberg Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
    Norjan jääkiekkomaajoukkueella eli Jääkarhuilla vuosi 1991 oli jossain määrin hyvin huono jääkiekossa. Edellisellä kaudella jopa pienen sensaation putoamisestaan huolimatta tehnyt joukkue palasi toki suuren lammen pikkukalana pienen lammen isojen kalojen joukkoon B-sarjaan A-sarjasta ja se halusi nousta nopeasti takaisin sinne.

    Toki A-sarjan laajentuminen oli suuri ilo Jääkarhuille sillä huonompikin pelaaminen riittäisi, mutta myös Albertvillen olympiapaikka kaudeksi 1992 ja etenkin omia vuoden 1994 Lillehammerin olympialaisia varten norjalaisten kannatti tuolloin vielä kehittää jääkiekkoaan eteenpäin valtavasti. Hockeyfeber oli kärsimässä Norjassa sillä Pikkujääkarhujen eli alle 20-vuotiaiden maajoukkueen kohtalona oli pudota oman ikätasonsa vastaavaan B-sarjaan A-sarjasta. Pikkujääkarhuista ei lopulta leirien jälkeen ollut paljonkaan ehdolla pelaajia maajoukkueeseen.

    Vegard Barlie Edmonton Oilersin NHL-varauspelaajana olisi ehdottomasti ollut kova vahvistus ja eniten kritisoitiin jälleen George Kingstonia siitä, että hän ei suostunut ottamaan Norjan sensaatiomaisinta kiekkopelaajaa Espen Knutsenia maajoukkueeseen. Myöskään lupaava Svein Enok Nörstebö ei päässyt Pikkujääkarhuista pelaamaan Jääkarhuihin. Eikä edes Tommy Jakobsenkaan.

    Maalivahtiosastolta Norjan lehdistö säikähti Jim Marthinsenin yhden kauden mittaista välitaukoa osin loukkaantumisten takia ja osin muutenkin. Marthinsen ei aikonut lopettaa uraansa vaan hän aikoi keskittyä pääsemään kuntoon olympialaisia varten ja siten Marthinsen oli sivussa B-kisoista Jugoslaviasta. Marthinsenin legenda-asema jääkiekon B-sarjapuolella oli samaa kuin myös Italian Jim Corsin. Arvuuttelut Marthinsenin korvaajasta kävivät kuumina.

    Kärppämäinen Matthis Haakensen ei kelvannut, ei myöskään Torbjörn Oskaug tai Lasse Syversen. Lopulta Marthinsenin korvaajana pidetty Steve Allman otti päämaalivahdin tehtävät vastaan ilomielin ja jonkin verran varovaisen epäilevän optimistista asennetta ja pahimmillaan avoimen ivallista asennetta lehdistö tarjosi kakkosmaalivahdiksi otetulle Robert Schistadille.

    Allman pelasi Trondheim IK:ssa ja Schistad Viking Stavangerin joukkueessa. Molemmat täyttivät tehtävänsä turnauksessa lopulta ihailtavan hyvin ja Schistad jopa odotuksia paremmin. Norjan maajoukkueleireillä toki oli ollut paljon ehdokaspelaajia Eliteserienistä, 1. Divisjonista, 2. Divisjonista, Pikkujääkarhuista ja jopa B-Jääkarhuista jotka jälleen kerran melkoisen suurelta osin koostuivat Hockey-Tigereiden eli Frisk Askerin normaalista joukkueesta.

    2. Divisjonin pelaajavalinnat tosin häipyivät jo ensimmäisen leirikerran jälkeen käytännössä suru puserossa eikä heitä olisi todennäköisesti otettu edes nelosketjuun ja he olivat olleet yleensäkin leireillä vain mahdollisten massaloukkaantumisten varalta käyttöön. Normaalisti 2. Divisjonin miehillä olisi ollut etuoikeus pelata jo B-Jääkarhuissakin eli B-maajoukkueessa. Norjan tähtipelaajat tuntuivat olevan maajoukkuekapteeni Petter Salsten joka pelasi AIK Solnassa, hänen veljensä Jörgen Salsten joka viime hetkellä päätettiin Solnan tarjouksesta hylätä ja jättää hänet pelaamaan vain Furusetissa Eliteserienin puolella.

    Alkuperäinen tarjous Solnalla olisi sisältänyt Salstenin veljesten yhteistä peluuttamista siellä, mutta lopulta ruotsalaisseuralle riitti pelkästään Petter. Stephen Foyn tuli aitona Spartalaisena eli Sparta Sarpsborgin miehenä jälleen mukaan Jääkarhuihin. Lopulta myöhäispelaajista karsittiin niin maalivahtiehdokas Lars Sohlberg kuin myös Ole Eskild Dahlström. Tilalle myöhäispelaajana otettiin Vålerengan Marius Rath jolta oli jäänyt parikin MM-kisakertaa väliin Jääkarhuissa. Hockey-Tigereiden värejä maajoukkueessa edusti Carl-Gunnar Gundersen. Örjan Lövdal Stjernen Fredrikstadin joukkueesta oli myös Petter Thoresenin kanssa joukkueen kantavia pelaajia. Myös Storhamar Dragonsin Erik Kristiansen osoittautui taitavaksi pelaajaksi.

    Jääkarhut olivat taitotasoltaan kiistämättä B-sarjan parhaita joukkueita, mutta toisinaan Suomen, Ruotsin ja Tanskan kaltainen jääkiekon hienotaktinen näpertely, valmennusjohdon muniin puhaltelu pahassa paikassa Ruotsin ja Suomen tyyliin, jatkuvat jäähyilyt joista etenkin Jörgen Salstenin ihmeelliset riehumiset milloin mistäkin syistä saivat hänestä koko B-sarjan eniten jäähyjä ottaneimman pelaajan, ketjujen yllättävän sekoitukset milloin mistäkin syystä ja yleinen tosiasia oli myös se, että Norja tuntui olevan silti aina hieman Italiaa huonompi maa jääkiekossa B-sarjan puolella ja jääkiekon oli pakko kehittyä maassa nopeasti mikäli norjalaiset koskaan halusivat saavuttaa edes jotain.

    Se kaikki söi paljon Norjan iskukykyä jääkiekossa kuten myös Norjan kolmanneksi surkein ylivoimapelaaminen kisoissa heti Ranskan ja Puolan jälkeen joiden huonous oli jo legendaarisuutta hipova ylivoimapelaamisesta puhuttaessa. Salstenin Jörgenin liiat jäähyt hyvin tyhmissä paikoissa veivät myös varmoja maalipaikkoja Norjalta ja vaikeuttivat tarpeettomasti pelejä. Norjalla oli Hollannin tapaan ainoana joukkueena B-sarjassa myös ottelurangaistuksen saanut pelaaja.

    Hollannilla se oli Bill Wensink ja Norjalla vähemmän yllättäen Jörgen Salsten. Jääkarhujen kisataival Jugoslaviassa vuonna 1991 käynnistyi toki hyvin voitolla Jugoslaviasta maalein 5-1. Tosin Jugoslavialla oli kotiyleisön edessä uskomaton luottamus peliinsä ja Kingstonin sekoilu ahdingon kasvaessa Jääkarhujen osalta ennen helpottavaa maaliputkea oli järkyttävää katsottavaa. Norja voitti Hollannin maalein 4-0 ja Japanin se voitti 6-1 huolimatta japanilaisten nopeudesta. Puolan kanssa Norjaa ahdisti vain Mariusz Czerkawski, mutta muutoin Norja voitti 4-2. Norja voitti myös pahimman vastustajan heti Italian jälkeen eli Ranskan 3-2.

    Sitten tapahtui jotakin järkyttävää eli Norja hävisi Itävallalle 1-3 mikä oli omanlaisensa yllätys koska Itävalta oli enemmän B-sarjan keskikastin maa kuin mikään aivan todellinen huippumaa. Italian osiossa käyn enemmänkin läpi uskomatonta jännitysnäytelmää mitä Jääkarhut kävivät läpi Sinistä Konetta vastaan taisteltaessa ottelussa josta kaikki jääkiekon ystävät saivat ainakin B-sarjan osalta nauttia 7.4.1991 päätöspäivän avausottelussa. Tämä ottelu oli jälleen harvoja otteluja mitä sinällään noteerattiin myös A-sarjan maiden piirissä. Robert Schistad pelasi tosiaankin elämänsä peliä siihen asti. Norja hävisi lopulta niukasti 3-4 Italialle.

    Norja oli lopulta B-sarjan toinen maalierotuksen jälkeen tasapelitilanteessa Ranskaa vastaan ja se nousi vuodeksi 1992 niin A-sarjaan kuin olympialaisiinkin. Toisaalta pelaajien ilmeet olivat paljon puhuvia ottelun jälkeen riemusta huolimatta. Normaalein säännöin Norja olisi joutunut jäämään B-sarjaan vuodeksi 1992... Pahinta turnauksessa oli käytännössä Itävalta-tappio ja parikin liian tasaista peliä sitä reilusti huonompia maita vastaan.

    Joka tapauksessa tässä kuitenkin Jääkarhujen kokoonpano vuodelta 1991:

    Maalivahdit: Steve Allman ja Robert Schistad

    Puolustajat: Petter Salsten, Jon-Hroar Nordström, Jörgen Salsten, Åge Ellingsen, Morgan Andersen, Kim Sögaard ja Cato Tom Andersen

    Hyökkääjät: Örjan Lövdal, Erik Kristiansen, Patrick Eide, Geir Hoff, Per Christian Knold, Öystein Olsen, Carl-Gunnar Gundersen, Morten Finstad, Arne Billkvam, Knut Walbye, Erik Paulsen, Marius Rath ja Petter Thoresen

    Päävalmentaja: George Kingston

    Varapäävalmentaja: Lenny Eriksson

    Toimitusjohtaja, Joukkueenjohtaja ja Joukkuekoordinaattori: Sven Mollekleiv

    Kuntovalmentaja: Jan Krookas

    Materiaalivastaava: Per Simensen
     
  13. Thusberg Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
    7.4.1991 Italia juhli enemmän tai vähemmän voittamaansa jääkiekko-ottelua Norjaa vastaan kuin maailmanmestaruutta. Italia nousi voitollaan B-sarjasta puhtaasti niin Albertvillen Talviolympialaisiin vuodeksi 1992 kuin myös muutenkin A-sarjaan vuodeksi 1992. Ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1983 se pelaisi myös MM-kisoissa. Historiansa aikana Italia oli pelannut hyvin monissa jääkiekon olympialaisissa kaikista ongelmistaan huolimattakin. Italian osalta riemuhuudot olivat ymmärrettäviä sillä Sininen Kone oli yksinkertaisesti B-sarjan jääkiekon paras maa ja sen oli aikakin voittaa.

    Vain muutama pieni epäonninen sattumus oli estänyt sitä nousemasta myös vuosien 1985-1990 aikana jolloin Sininen Kone oli todella alkanut rakentua ja hitsautua yhteen. Sinisen Koneen yksinkertainen tehokkuus ja mykistävä taidokkuus kelpasi monille myös A-sarjassakin tai olisi kelvannut ja A-sarjan vuoden 1991 maista Italia olisi hyvinkin voinut voittaa niin Länsi-Saksan kuin myös Sveitsinkin.

    Toki Yhdysvaltoja ja Suomea vastaan olisi tarvittu jotakin aivan uskomatonta sattumaa ja perseilyä niiltä jotta Italia olisi ne voittanut, mutta A-sarjan maidenkin täytyi aivan koko maailman parhaimpia kiekkomaita huomioimatta tehdä työtä voittojensa ja vielä sitäkin enemmän selvien murskavoittojen eteen. B-sarjan vuoden 1987 työtapaturma kaikkine vikoineen sinä vuonna tosin oli erittäin nöyryyttävää Italialle, mutta niitä kisoja huomioimatta Italia oli aina kuulunut terävimpään kärkeen ja 10 maan MM-kisoissa se olisi ollut mukana silti lähes joka vuosi mikäli kompromissilaajennukseen olisi vuosia aiemmin suostuttu.

    Joka tapauksessa Sininen Kone vuonna 1991 oli Gene Ubriacon valmentamana äärimmäisen tehokas, voiman ja nopeuden joukkue. Se oli ylivoimaisesti nopein joukkue koko B-sarjassa joitakin aivan yksittäisen nopeita japanilaisia pelaajia huomioimatta. Joukkueista kun nimenomaan oli kysymys. Yksikin ainoa kiekonriisto saattoi tietää sille maalia naurettavankin helposti.

    Tarkkuutta riitti ja puolustuksella kautta linjan riitti ongelmatilanteissakin fyysistä voimaa ainakin edes riittävästi vastustajan kurissa pitämiseen. Italia oli aluksi vetäytyä kokonaan Jugoslaviassa pidetyistä kisoista koska maan levottomuudet huolestuttivat sitä valtavasti. Lopulta joukkue kuitenkin lähti Jugoslaviaan pitkälti olympialaisten vuoksi. Ja tietenkin, että se viimein muutaman katkeran B-sarjaan jäämisen jälkeen nousisi A-sarjaan. Italialta puuttui vuoden 1991 kisoista uransa vihdoin ja viimein lopettanut Jim Corsi.

    Corsi kuitenkin pidätti itsellään paluun Albertvillesta 1992 ja oli valmis venyttämään uraansa jopa aina vuoteen 1994 asti ja siellä pelattuihin Lillehammerin olympialaisiin saakka. Corsin ohella moni muukin kokenut pelaaja kuten esimerkiksi 33-vuotias maajoukkuekapteeni Erwin Kostner oli valmis venyttämään peliuraansa jopa kaksienkin olympialaisten tähden hyvinkin pitkälle.

    Corsi lähtökohtaisesti kuitenkin oli lopettanut maajoukkueessa, mutta kaikesta huolimatta pysyi ehdottomasti käytettävissä ja treenasi silti edelleen pelikaudelle joskin vähäisemmällä pelaamisen tehoharjoittelulla kuin aiemmin. Corsi toimi siis leimaamattomana kolmosmaalivahtina, maalivahtiopettajana ja tarkkailijana maajoukkueessa vuonna 1991 ja valmistautui vuoden 1992 varten niin olympialaisia kuin myös tarvittavia maajoukkuepelejäkin varten. Hätätapauksessa ja nimenomaan äärimmäisessä hädässä Corsi oli valmis pelaamaan myös vuoden 1991 peleissäkin B-sarjassa.

    Siten ykkösmaalivahtina toimi David Delfino ja kakkosmaalivahtina toimi Michael Joseph Zanier eli tuttavallisesti Mike Zanier. Sen verran hyvin Delfino tosiaan vakuutti kaikki maajoukkueleirillä, että hänelle tuli myös alustava ykkösmaalivahdin paikka olympialaisiinkin. Roberto Bob Romano jätettiin pois maalivahdeista leirien jälkeen. Zanier toimi vuoden 1990 tapaan kakkosmaalivahtina ja tällä kertaa säännöllisenä kakkosmaalivahtina. Roberto Bob Manno oli myös aikeissa jatkaa maajoukkueessa ainakin vuoden 1992 kisat olympialaisineen ja alustavasti hän aikoi ilman suurempia tapahtumia lopettaa uransa vuoden 1994 jälkeen. Kun Sininen Kone oli kasassa pienten viivyttelyjen, jäähyväisten ja mahdollisten lopettamispäätösten perumisen jälkeen alkoi Italian urakka B-sarjassa olla käsillä.

    Italialla oli jälleen kerran käytettävissään Roberto Mannon johtama kivikova puolustus. Hyökkäyslähdöt ja syöttöpeli toimivat komeasti joskin kisoista kieltäytyneet, mutta olympialeireille ilmoittautuneiden Ivano Zanatta ja Lucio Topatigh jättivät aukon ennen kaikkea tärkeään keskialuepelaamiseen ja alakentän tukipelaamiseen. Yksikään pelaaja maajoukkueesta ei Ubriacon harmiksi kyennyt täyttämään pelikuvioita vaaditulla tavalla hyvästä yrityksestä huolimatta. Pelaajista Manno, Circelli ja Mastrullo harjoittivat edelleen taktista peliään vaikkakin heidän taktinen ketjukuvionsa muodostui enemmän kolmikantapelaamiseksi kuin nelikon pelaamiseksi. Etenkin kun yksikään uusista miehistä Jään Sinisillä ei pysynyt kolmikon taktiikan mukana.

    Martino Soracreppan harjoittama puolustautuva, pudottautuvan päällekäyvän hyökkäyksen taituruus ei lakannut hämmästyttämästä. Ikävä kyllä Giuseppe Foliettan kieltäydyttyä kisoista, mutta ilmoittauduttua olympialeirille Folietta jätti aukon joukkueeseen. Foliettan harjoittama pidättäytyvän hidas puolustuksen pelitapa syöksyhyökkäyksineen ja kulmapelaamisineen ei olisi ollut mitään muuta kuin hyödyksi Italialle. Ubriacon harjoittelussa parhaiten Foliettan pelitavan omaksui itselleen Joe Foglietta ja jopa ihailtavan hyvin. Fogliettasta tuli siis omaan osa-alueeseensa erikoistunut taitava mies maajoukkueelle. Vuoden 1991 Ghiaccio Blulla eli Jään Sinisillä oli hyvin vähän ongelmia kisoissaan.

    Erikoistilannepelaaminen oli parantunut ja samoin tekninen kiekonkäsittelytaito, mutta kivenkovan puolustuksen ja yleisen syöttöpelin tarkkuus yhdessä keskialuepelaamisen ja alakentän tukilinjapelaamisen kanssa oli selvästi heikentynyt edellisiin vuosiin nähden. Italia kuitenkin ennen kaiken ratkaissutta Norjaa vastaan käytyä peliään voitti Hollannin 13-0, Japanin 7-2, Puolan epätavallisen niukasti 2-1, Jugoslavian 13-3, Itävallan 5-1 ja huolimatta hyvin nolosta kesken ketjunvaihdon aikana päästetystä maalista myös Ranskan 5-1.

    Lähtökohtaisesti Italia päästi ilman Corsia hieman enemmän maaleja ja laukausten tarkkuudessa oli toisinaan toivomisen varaa, mutta hyvin meni. David Delfino torjui kaikissa peleissä paitsi Japania vastaan. Sitä vastaan torjui Mike Zanier. Seuraavassa viestissä käyn läpi Italian ja Norjan välisen välienselvittelyn vuosimallia 1991.
     
  14. Thusberg Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
    7.4.1991 Italia ja Norja kohtasivat siis toisensa B-sarjan MM-kisojen päätöspäivän avausottelussa Jugoslavian Ljubljanassa. Erwin Kostner voitti aloituksen kuten pitikin, mutta ei vain pystynyt pysymään hyökkäyksensä osalta linjassa ja myöhemmin ei edes norjalaisten oman pelin estäjänä. Italian puolustus torjui nopeasti Jääkarhujen aikeet. Sininen Kone käynnistyi varsin yskähdellen suhteessa yleiseen liikepelin ylivoimaiseen hallintaan koska siltä puuttuivat keskialueen tärkeät pelimiehet Zanatta ja Topatigh. Kostner ja Jääkarhujen kapteeni Petter Salsten mittelivät toistensa keskinäisessä paremmuudesta pystymättä kuitenkaan saamaan yliotetta toisistaan tai vastustajan muista kenttäpelaajista.

    Jääkarhut laukoivat enemmän kiekkoa ensimmäisessä erässä, mutta David Delfino torjui kiekkoja ja edes Gaetano Orlandon mahtiosumat eivät menneet Norjan maalivahti Robert Schistadin selän taakse. Orlando oli huikea luistelija ja kiekonkäsittelijä, mutta silti hyökkäys toisensa jälkeen pysähtyi aina joko satunnaiseen Jääkarhujen kiekonriistoon tai norjalaisten alkaessa pelaamaan Ranskan tyylistä kiekkojen roiskintaa pystysuuntaan tai pelaamaan kilpikonnapuolustusta. Örjan Lövdal jopa teki temput ja sai maalin mikä järkytti italialaiset perin pohjin. Norja johti 1-0.

    Italia tosin lisäsi vauhtiaan hyvin nopeasti ja norjalaiset olivat hätää kärsimässä. Schistad oli ylityöllistetty jo muutenkin tasakentällisillä ja Cato Tom Andersenin lentäminen jäähypenkille ja saadessa samalla viimeisen varoituksen ennen mahdollista ulosajoaan jo aiemmasta jatketusta vastustajan käsiksi käymisestä väkivaltaisuusjäähytilanteessa Jääkarhut olivat huijattuja jäähyputkeen.

    Andersenin Cato Tomin istuessa jäähyään ja miettiessään lopullisen ulosajon välttämisen keinoaan Italia sai tarvitsemansa ylivoiman ja vaikka maali tasakentillä olisi todennäköisesti pian tullut niin Emilio Iovio iski maalin ja tilanne oli 1-1. Ennen pitkää summeri soi ja toiseen erään lähdettiin tasatilanteesta. Jörgen Salsten jäähyili sisun kuohahdettua tavallisesta töykkäisystä ja hän sai istuakseen kahden minuutin jäähyä koukkauksesta ja heti jäähyn loputtua kampituksesta.

    Italia sai peräti kaksi harvinaista perättäistä ylivoimaa ja ensimmäistä kertaa 4 vuoteen Italia menetti kaksi ylivoimaa perätysten mitä ei ollut tapahtunut ikuisuuteen italialaisessa jääkiekossa ennen vuotta 1987 ja tuntui nytkin olevan jotain karmean uskomatonta nähdä. Yleensä jo yhdenkin ylivoiman menetys Siniseltä Koneelta ilman maaleja oli etenkin B-sarjatason jääkiekossa jotakin erikoisen kamalaa!

    Joka tapauksessa Italia käänsi taktisella taitoerollaan tämänkin haaverin voitoksi. John Vecchiarelli sai ensin syötön pudottautuvan hitaalta Joe Fogliettalta, Vecchiarelli palautti siniviivalta Martino Soracreppalle, Soracreppa palautti Ioviolle ja lopulta Iovio syötti hienon kuvion päätteeksi Vecchiarellille ja Vecchiarelli teki maalin Schistadin selän taakse Schistadin puistellessa päätään maalin jälkeen pettymyksestä. Tilanne oli 2-1. Sittemmin Norja alkoi pelata jopa tasolleen huonoa kilpikonnapuolustusta ja yksittäistä syöksykiekkoa vailla mitään kunnollista päämäärää ja se kertoi turhautumisesta. Viisikkopeli alkoi kangerrella, prässäys ei toiminut toivotulla tavalla ja edes Petter Thoeresenin loistavat kanuunalaukaukset laita-aluetta hyväksi käyttäen eivät onnistuneet saamaan maalia. Kun jäähykuningas Jörgen Salsten tuntui viihtyvän jäähyaitiossa oli jälleen aika esitellä Jään Sinisten pelikuvioita koko rahalla.

    Tällä kertaa aiempi maalikuvio toteutettiin Soracreppan pudottautuvan päälekäyvällä syöksyhyökkäyksellä, tehtiin harhautus, tehtiin tuplaharhautus Norjan puolustuksesta, syötettiin takaisin Fogliettalle keskialueelle, Foglietta syötti Vecchiarellille, Vecchiarelli palautti Fogliettalle, Foglietta syötti Ioviolle kun Orlando oli paitsiossa ja pinteessä Thoeresenin ja Cato Tom Andersenin kanssa, Iovio luisteli hetken, kaarsi ja Jääkarhujen järkytykseksi kaarsi uudelleen laukaisten sen jälkeen näennäisen typerän takakentän osuuden laukauksen joka kentän kaarien johdosta kimposi hienosti uudelleen Ioviolle. Ioviokin olisi voinut saada jo siitä maalin, mutta silmänräpäyksen ajan hän näki Vecchiarellin luistelevan sivullaan kaartuvasti oikealle, Iovio teki valesyöksyn kohottaen mailan lapaa näpäyttäen kiekkoa taitavasti yli Schistadin syöttäen sen Vecchiarellille ja Vecchiarellin tehdessä maalin Italia johti jo 3-1.

    Jääkarhut alkoivat olla lamaantuneinta kunnes ihmeen kaupalla se sai Italialle aikaan edes yhden jäähyn saamalla Gaetano Orlandon kampitusansaan ja siitä Orlandon jäähylle. Alivoimalla Norja oli hätää kärsimässä ja tasapelaaminen ei sille sopinut. Toisen erän loppua kohti jokainen minuutti oli kullankallis. Ylivoimalla Erik Kristiansen teki 3-2 maalin ylivoimalla ja selvittyään yllättävänkin helposti kesken Italian uuden taktisen kuvion alun ja Sinisen Koneen syötönkatkaisusta Örjan Lövdal teki jo 3-3 tasoitusmaalin kimmokekiekosta eli Reboundista vain kaksi minuuttia 3-2 maalin jälkeen. Kolmannessa erässä nähtiin Taistelevat Jääkarhut ja Lannistumattomat Azzuriaanit täydessä taistossa.

    Lopulta ajassa 45.39 Italian ja ottelun ratkaisijaksi nousi itse Gaetano Orlando uskomattomalla läpiajomaalillaan Roberto Mannon syöttäessä sen. Tilanne oli 4-3 Italialle. Italia vaikutti kestävän ja voittavan. Lopulta ajassa 58.57 Norja otti aikalisän ja Schistadin torjunnat olivat illan osalta ohi. Norja aikoi pelata loput minuutin ja kolme sekuntia tai 63 sekuntia kuudella kenttäpelaajalla ja hetken kuluttua Roberto Manno lähti vielä aivan viimeisillä sekunneilla jäähyaitioon jolloin Norja sai pelata kuudella viittä vastaan sijaan kuudella neljä vastaan ylivoimaa. Lopulta Norja hävisi pelin 4-3 ja italialaiset tuulettivat voittoa kuin maailmanmestaruutta.

    Sininen Kone oli nyt vihdoin ja viimein ansaitusti Kruunattu Nousija ja Italia alkoi nousta entistäkin enemmän jääkiekossa A-sarjan maidenkin parempaan tietoisuuteen. Oriundeistaan eli Kaksoiskansalaisistaan huolimatta Italia oli todella B-sarjan jääkiekossa aikansa kuningas ja A-Sarjaankin hyvin kehittyvä jääkiekkomaa. Siltä odotettiin paljon tulevissa olympialaisissa. Viimeinen kysymys enää vuodeksi 1992 oli vain, että tulisivatko vielä Jim Corsi, Giuseppe Folietta, Ivano Zanatta, Lucio Topatigh ja monet muut Italian Supertähdet mukaan olympialaisiin Ranskaan?

    Sen tulisi näyttämään vain aika.
     
    Viimeksi muokattu: 09.06.2015 klo 02.59
  15. Thusberg Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
    Ja laitetaan vielä B-sarjan vuoden 1991 joukkueiden huipennukseksi Ghiaccio Blun eli Jään Sinisten joukkuekokoonpano kyseiseltä vuodelta:

    Maalivahdit: David Delfino ja Mike Zanier (Jim Corsi Leimaamaton pelaaja ja joukkueen maalivahtivalmentaja.)

    Puolustajat: Roberto Bob Manno, Erwin Kostner, Michael Mike De Angelis, Mike Mastrullo, Robert Oberrauch, Anthony Circelli, Alexander Thaler ja Giovanni Marchetti

    Hyökkääjät: Emilio Iovio, John Vecchiarelli, Bruno Zarrillo, Frank Nigro, Joe Foglietta, Santino Pellegrino, Bob Ginnetti, Tony Fiore, Rick Morocco, Martino Soracreppa, Marco Scapinello ja Gaetano Gates Orlando

    Päävalmentaja: Gene Ubriaco
     
  16. Thusberg Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
    Vuonna 1991 Saksalla oli ensimmäistä kertaa itsessään sitten pahamaineisen Natsi-Saksan ja vuoden 1939 kasassa ikioma yhtenäinen jääkiekkomaajoukkue. Pelillisesti kuitenkin Saksalla oli ollut myös vuosien 1949-1990 välisenä aikana Saksan Yhteisjoukkueita tai Yhdistyneen Saksan Joukkueen nimellä kulkenut maajoukkue jossa oli parhaat pelaajat niin Länsi-Saksasta kuin Itä-Saksasta.

    Valmius toimia yhdessä oli olemassa, mutta etenkin Itä-Saksa ei aina halunnut sitä käyttää ja jopa vielä niinkin myöhään kuin Calgaryn Olympialaisiin 1988 Itä-Saksa ei halunnut parhaita pelaajiaan lähetettävän Yhteisjoukkueeseen. Huolimatta kisamatkan perumisestaan ja lukuisia kertoja jo ennen sitäkin. Vuosina 1960-1968 koossa oli ollut myös vuoden 1968 olympialaisten alla viime hetkellä erotettu Yhteisjoukkue näkyvästikin pelillisesti.

    Vuodesta 1972 eteenpäin Itä-Saksa ei edes Saksojen tunnustamisen jälkeenkään suostunut pelaamaan Yhdistyneen Saksan Joukkueen kanssa ja siten sitä ei enää lähetetty. Muissakin urheilulajeissa erillisillä Saksoilla oli omat Yhteisjoukkueensa ajoittain, mutta Kylmän Sodan ilmapiiri piti jääkiekkoa lukuun ottamatta yhteistyön varsin erillään ja jääkiekkokin oli erillisissä Saksoissa merkillinen outolintu sillä molemmille Saksoille tuli ajoittain jonkin verran konsultteja tai taustahenkilöitä kummastakin joukkueesta vähintään tarkkailemaan toista joukkuetta.

    Yhdistyneen Saksan Joukkueen vuoden 1964 olympiamatkalla ja kauden muissa sellaisissa peleissä missä Yhdistynyttä Saksan Joukkuetta tarvittiin niin niissä debytoi tuolloin varsin nuori tai ainakin jo parhaassa valmennusiässään oleva Xavier Unsinn. Yhdistyneen Joukkueen osalta ennen vuoden 1991 Saksan pelejä Suomessa pelatussa A-sarjassa laitan tähän pienenä bonuksena viimeisen Yhdistyneen Saksan joukkueen jolloin he viimeksi ennen vuotta 1991 olivat pelanneet vuoden 1964 Innsbruckin Talviolympialaisissa Itävallassa:

    Maalivahdit: Michael Hobelsberger ja Ulrich Jansen

    Puolustajat: Paul Ambros, Ernst Trautwein, Kurt Sepp, Siegfried Schubert, Horst Franz Schuldes, Josef Reif, Leonhard Weitl ja Otto Schneitberger

    Hyökkääjät: Ernst Köpf, Bernd Herzig, Albert Loibl, Georg Scholz, Dieter Schwimmbeck, Helmut Zanghellini ja Silvester Wackerle

    Päävalmentaja: Markus Egen

    Varapäävalmentaja: Engelbert Holderied

    Valmentaja ja Apulaispäävalmentaja: Xavier Unsinn
     
  17. Thusberg Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
    Saksan joukkue siis pelillisesti oli A-sarjassa saanut tavoitteensa läpi sarjalaajennuksesta, mutta yleinen tavoite olla edes teoreettisessa sarjapaikan säilymisen sijalla eli sijoilla 6-7 ja oikein hyvän onnen koittaessa etenkin Saksojen yhdistymisen myötä kaudella 1991 ei onnistunut. Uuden Päävalmentaja Ladislav Olejnikin ja Varapäävalmentaja Erich Kühnhacklin yrityksistä huolimatta. Toki Saksa säilyi sarjassa kaikki tyynni, mutta kasipaikka olisi normaalein säännöin tarkoittanut putoamista ja Saksa ei osannut oikein hyödyntää ainakaan vielä toistaiseksi yhdistymistään oikein.

    Saksa tuntui vuonna 1991 Sveitsin parantuneen valmennuksen ja yleisasenteen myötä olevan niin huono, että välillä ainakin Italia, Norja tai Ranska olisivat huoletta voineet pelata sen asemasta A-sarjassa minä päivänä tahansa. Skandinaavisessa myötä veljeydessä mahdollisesti B-sarjasta kiinnostuneet suomalaiset tai ruotsalaiset kannattivat kaikkein eniten Norjaa takaisin A-sarjaan Saksan tilalle.

    Saksa toki oli joukkueena edelleen yhdistymisen jäljiltä omanlaisensa. Siinä yhdistyi Itä-Saksan rutiininomainen sitkeys ja taito iskeä maaleja ja Länsi-Saksan kiekonkäsittelyn tehokkuus. Valitettavasti aikaisempien vuosien Yhdistyneen Saksan Joukkueen mainoslauseet tai yleiset korulauseet muutoin erillismaiden aikana eivät pukeneet lainkaan uutta Saksaa Keisarin Vaatteisiin. Tai ehkä pukivat, mutta eihän niissä ollut mitään...

    Joka tapauksessa ivailumielen unohtaen Saksalla oli kuitenkin silti hetkensä Suomessa pelatuissa MM-kisoissa vuonna 1991. Toki tosiasiat oli nopeasti tunnustettava. A-sarjassa ei pudonnut B-sarjaan vuonna 1991 mitenkään, mutta huonot tulokset olivat huonoa mainosta ja Saksa teki kaikkensa niitä välttääkseen. Turhaan.

    Saksan luistelutehokkuus ei olisi järkevästi sanottuna kelvannut edes B-sarjan neljän parhaan joukkoon paitsi korkeintaan juuri ja juuri ehkä Puolan voittaen ja vielä marginaalisesti Itävallankin ja A-sarjassa se oli Sveitsin parantuneen luistelutehokkuuden myötä huonoin. Välillä jopa ylivoimaisestikin. Toki Saksa kärsi myös muutaman maan vihdoin ja viimein tuodessa uuden sukupolven supertähtiä kaukaloihin.

    Muun muassa Ruotsin Mats Sundin ja Suomen Teemu Selänne olivat tällaisia huippupelaajia. Saksalla ei myöskään ollut mitenkään erityisen onnistunut hyökkäysteho edes entisten Itä-Saksan pelaajien osalta joukkueessa ja turhautuminen heiltä oli yleistä. Lisäksi tarkkuus kiekonkäsittelyssä oli huono verrattuna kaikkiin maihin A-sarjassa ja myös B-sarjan kolmeen tai neljään parhaaseen maahan vertailtaessa. Mikä oli paljon sanottu. Jäähyjäkin saksalaiset ottivat paljon.

    Kuitenkin Saksalla oli yhteisenä maajoukkueena erittäin hyvä puolustus sillä Länsi-Saksan ja Itä-Saksan pelaajistoille oli aina painotettu myös puolustuksen tärkeyttä ja puolustuspelissä ne sentään voittivat ainakin useimmiten Sveitsin ja pois lukien huippumaiden nuoria ketteriä huippupelaajia muut pelaajat olivat toisinaan Saksan pakkien käsittelyssä melkoisia tiskirättejä kisojen aikana. Ja se olisi ollut B-sarjan kärkimaillekin aina vaarallinen. Myös maalivahtipeli ainakin ajoittain oli melko hyvää.

    Lisäksi Saksaa vastaan oli aina se tietty ennakoimattomuus ja ennalta arvaamattomuus uhkana. Parhaimpina päivinä se totta kai kuului jääkiekkoon ja sitä pelaamaan. Se voitti silloin myös parhaimpansa, mutta huonoimpana päivinään Saksalla olisi ollut varmaan ainakin tiettyyn rajaan asti vaikeuksia päihittää vaikka Jugoslaviakin...

    Ainakin Jääkukot, Jääkarhut ja Sininen Kone olisivat vieneet Saksaa vaikka 10-0. Etenkin se aivan viime mainittu. Ne eivät kuitenkaan pelanneet A-sarjassa joten keskitytään siis Saksan kisoihin vuodelta 1991. Saksa hävisi Alkusarjassa ottelunsa Ruotsille verraten hyvästä avauserästä ja 0-3 lukemista huomioimatta luvuin 1-8. Toisessakin erässä luvut olivat vain 0-5 Ruotsin hyväksi. Neuvostoliittoa vastaan Saksa osoitti taas uskomattoman ennakoimattomuutensa.

    Punakone oli sitä vastaan vaikeuksissa tuskaisat 46 minuuttia mihin ei olisi kukaan uskonut ennen ottelua. Ehkä 5 minuuttia Neuvostoliitto olisi ollut vaikeuksissa jos sitäkään. Niin uskottiin. Punakone kärsi hyökkäyksiensä katkaisemisesta liian äkkiä, rytmityksen ongelmista ja jatkuvasta hätäilystä pelissään. Pavel Bure oli myös ajoittain todella pahoissa vaikeuksissa pelissä. Ennen viimeistä 14 minuuttia ottelussa Saksa oli tappiolla vain luvuin 1-4. Lopulta häviö tuli luvuin 3-7.

    Jos vielä Neuvostoliitto oli kyennyt hoitamaan pelinsä kotiin oli Kanadan pelillinen puppelointi jotain käsittämätöntä pitkin omaa otteluaan Saksan kanssa. Vasta aivan ottelun loput 11 minuuttia Kanada edes pelasi oikeana Kanadana tasollaan eikä jonain B-Vaahteramiehistönä. Lopulta Kanada voitti äärimmäisen niukasti 3-2.

    Kanadan ongelmista oppia ottanut Tsekkoslovakia iski heti Saksan ytimeen kiinni ja ensimmäisen erän 2-1 johto oli pettävän laiha. Heti vain saatuaan tehot päälle Tsekkoslovakia karkasi maisemaan vaikkakin vielä toisessa erässä luvut olivat 4-1. Saksa hävisi Tsekkoslovakialle luvuin 1-7.

    Suomea vastaan Saksa pelasi hämmästyttävän hyvän ensimmäisen erän lopulta kuitenkin häviten ottelun 0-6 koska kotiyleisön edessä Leijonat syttyivät paremmin kuin muualla. Leijonilla oli vaikeuksia mukautua Saksan pelitapaan ajoittain ja jossain määrin Matikaisella tuntui olevan taas konservatiivista suhtautumista havaittavissa. Alkusarjan ja koko kisojen osalta Saksan tähtihetki tuli Yhdysvaltojen kanssa pelatusta 4-4 tasapelistä. Ja siinä pelissä muutenkin Saksa tuntui pelaavan aivan äärirajoillaan. Se saattoi siten maksaa edes normaalisti helpostikin voitettavissa olleen Sveitsin ottelun tappiolla luvuin 2-5. Saksalle tappio sellaisin luvuin oli järkytys. Se oli Alkusarjan viimeinen peli.

    Saksa joutui viimeisenä Sijoitussarjaan jossa se oli viimeinen. Toki masentuneita Leijonia vastaan Saksa oli ottaa tasapelin 2-2 kotiinsa ja ehkä jopa voitonkin, mutta Suomi varmisti voiton vain kolme minuuttia ennen koko ottelun loppua luvuin 4-2. Tsekkoslovakia vieläkin masentuneempana hädin tuskin tuntui edes pystyvän säilyttämään pelinsä koossa. Lopulta kuitenkin voitti 4-1.

    Viimeinen Sijoitussarjan ottelu pelattiin Sveitsiä vastaan jolloin pelattiin pitkän ja tasaisen ottelun jälkeen tasapeli 3-3. Saksa oli viimeinen ja olisi pudonnut B-sarjaan ilman MM-kisojen laajentumista 12 maan kisoiksi. Saksan Kiekkoliiton pomoja ei lämmittänyt sijoitus kisoista joskin yhdistymisen myötä oli vielä paljon opittavaa. Saksan valmennus teki myös virheen olla ottamatta Mirko Lüdemannia mukaan vuoden 1991 MM-kisoihin.

    Tässä kuitenkin Saksan joukkue vuodelta 1991 Suomessa pelatuista MM-kisoista ja niiden A-Sarjasta:

    Maalivahdit: Helmut de Raaf, Klaus Merk ja Joseph Heiss
    Puolustajat: Udo Kiessling, Andreas Pokorny, Andreas Niederberger, Bernd Wagner, Jörg Mayr, Michael Schmidt ja Marco Rentzsch
    Hyökkääjät: Ernst Köpf, Günther Oswald, Markus Berwanger, Mario Naster, Jan Schertz, Thomas Werner, Michael Rumrich, Dieter Hegen, Bernd Truntschka, Thomas Brandl, Peter Dreisatl, Axel Kammerer ja Raimund Hilger
    Päävalmentajat: Ladislav Olejnik ja Erich Küchnhackl
     
  18. Thusberg Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
    Sveitsin osalta vuosi 1991 oli pienten uudistusten aikaa vaikka pitkälti vuoden 1990 tasoisella joukkueella Sveitsi Suomessa pelattuihin MM-kisoihin tulikin. Uutta oli kuitenkin Sveitsin B-maajoukkuetta valmentaneen ja myös Sveitsin A-maajoukkueen konsulttina vuosien 1989 ja 1990 B-sarjan MM-kisoissa toimineen Juhani Tammisen nimittäminen päävalmentajaksi Simon Schenkin tilalle. Schenk joutui pois paikaltaan vaikka ei Schenk mikään huono valmentaja kuitenkaan ollut. Unelma tietysti olisi ollut Schenkin, Tammisen ja varapäävalmentaja Hans Lindbergin kolmikkotyösuhde valmennuksen osalta. Toki Schenkin ja Tammisen pelikäsityskemioiden yhteensovittaminen olisi voinut olla ehkä jopa haastavaa, mutta toisaalta palkitsevaakin.

    Tamminen toi Sveitsiin ja sen maajoukkueeseen omat käsityksensä ja vaikka toki Ristimaan miehistö oli ollut melkoisen pystyvä niin Tammisen valmennuksessa joukkue pelasi lukuisia hyviä ja tiukan niukkoihin tappioihin päättyneitä pelejä vuoden 1991 MM-kisoissa. Toisaalta Sveitsin pääsääntö oli vain näyttää maan jääkiekon kehittyneen ja myös sen, että se ei putoaisi vaikka sarjalaajennuksen säännöt eivät olisi olleetkaan voimassa. Näin myös kävikin sillä Sveitsi oli lopputaulukossa MM-kisojen seitsemäs ja se ei olisi pudonnut ilman sarjanlaajennustakaan.

    Sveitsi oli myös sovittanut A-sarjassa olemalla myös paikkansa olympialaisiin mitkä tuntuivat olleen sveitsiläisten kiekkoliiton mukaan tärkeysjärjestyksessä jopa päällimmäisenä ennen maajoukkuetta. Joka tapauksessa ajoittain Sveitsi oli silti liikepelissään kankean oloinen ja etenkin B-sarjan maista Italia olisi ollut sille liiankin vaarallinen vastus Tammisenkin valmennuksen alla.

    Muutoin vaaralliset Norja ja Ranska eivät välttämättä enää olisi olleet. Etenkin kun jälkimmäisillä oli Italiaan verrattuna yleensä huono ylivoimapelaaminen kiekossa ongelmana tai jäähyherkkyys. Joka tapauksessa Sveitsin ensimmäinen ottelu onnistui Neuvostoliittoa vastaan yli odotusten vaikka tappio tulikin maalein 1-3. Kanadaa vastaan yllätykset jatkuivat ja tappio 0-3 oli Neuvostoliiton tapaan järkyttävänkin pieni kyseisten joukkueen tarvittavan taitotason tietäen ja tuntien. Tsekkoslovakia vuorostaan voitti Sveitsin luvuin 1-4.

    Tässä vaiheessa tietysti Tammista alkoi jonkin verran ahdistaa ja kismittää jatkuvat niukat häviöt kuten myös joukkuettakin. Ruotsia vastaan Sveitsi pelasi ehkä yhden ellei peräti parhaimman ottelunsa suhteellisesti koko turnauksesta puhuttaessa. Ensimmäisen erän päätteeksi Sveitsi johti peräti 2-1! Toisessakin erässä peli oli tasaista, mutta lopulta ehkä Sveitsin pelitehon laskettua ja Ruotsinkin lopulta tyydyttyä vain pitämään johtonsa peli päättyi jälleen Sveitsin niukkaan tappioon maalein 3-4. Viimeisessä erässä maaleja ei saanut kumpikaan joukkue yrityksistä huolimatta.

    Yhdysvaltoja vastaan Sveitsi oli pulassa etenkin Yhdysvaltojen tarkan laitapelaamisen suhteen, mutta muutoin lähinnä pienten muiden ongelmien takia hävittiin niukasti 2-4. Suomea Sveitsi piti kotiyleisön odotusten vastaisesti pinteessä etenkin kun Tammisen valmentama Sveitsi tuntui kuin vaistoavan suomalaisten pelitavan heikkoudet paremmin kuin vaikka Schenkin valmennuskaudella. Useimmiten Sveitsi oli kuitenkin myös pelannut Suomen A-maajoukkuettakin vastaan vaikka ehkä kokonaisuutena Sisu Team oli yleisemmin vastassa.

    Suomen johtaminen kahden erän jälkeen vain 0-3 oli jossain määrin etenkin kotiyleisön pessimistien mielestä jopa suurikin pettymys. Lopulta Suomi kuitenkin voitti ottelun 1-6. Lopulta Alkusarjan viimeisessä ottelussa tuli eräällä tavalla päävastustaja eli Saksa vastaan. Kovan luokan kehimisottelussa Sveitsillä oli vaikeuksia murtautua etenkin Saksan puolustuspelaamisen läpi. Joka tapauksessa Sveitsi voitti ottelun luvuin 5-2 ja tuntui kuuluvan siten myös A-sarjaan tavallaan. Sveitsi kuitenkin putosi Sijoitussarjaan huolimatta hyvistä otteistaan ja ennen kaikkea dynaamisesta pelistään Alkusarjan seiskapaikasta johtuen.

    Sijoitussarjassa Sveitsi teki uskomattoman tempun ja voitti Tsekkoslovakian maalein 4-3 mikä oli sille kuin olisi voittanut maailmanmestaruuden ja koko Tsekkoslovakian yleistason tietäen muutenkin jääkiekossa. Toki siltä vähän vei pois Tsekkoslovakian yleinen masennus ja putoaminen Mitalisarjasta. Suomelle hävittiin maalein 2-6, mutta tällä kertaa Sveitsi teki murskavoitosta tuhottoman vaikeaa Suomelle. Suomea piinasi enemmän tai vähemmän Mitalisarjasta putoaminen ja turhautuminen. Se näkyi myös kentällä sillä 40 minuutin pelin jälkeen tilanne oli Suomen eduksi vain 2-1. Lopulta Suomi silti voitti.

    Lopulta Sijoitussarjan tai tavallisen Putoamissarjan viimeisessä pelissä Sveitsi pelasi tasapelin 3-3 Saksan kanssa ja olisi säilynyt normaalein säännöin A-sarjassa. Sveitsille toivottiin vuotta 1992 varten hyvää menestystä jääkiekossa kautta linjan toisin kuin oli toivottu ennen kisoja. Toisaalta Ranska ja Italia olivat Olympialaisista puhuttaessa kisaisännän asemassa ja huippuluokan maineen takia silti kuitenkin ne parhaimmat yllätysjoukkueet kisoihin. Juhani Tamminen suostui valmentamaan myös kauden 1992 ainakin Sveitsin maajoukkuetta ja ei pitänyt vuotta 1993 mahdottomana Sveitsin valmennuksen osalta.

    Tässä Käkikellomaan joukkue vuodelta 1991:

    Maalivahdit: Renato Tosio, Christophe Wahl ja Reto Pavoni
    Puolustajat: Didier Massy, Sandro Bertaggia, Martin Rauch, Sven Leuenberger, Andreas Beutler, Richard Tschumi, Samuel Balmer ja Doug Honegger
    Hyökkääjät: Thomas Tomas Vrabec, Andreas Andy Ton, Peter Jaks, Alfred Lüthi, Christian Weber, Raymond Walder, Andre Roetheli, Gil Montadon, Jörg Eberle, Manuele Celio, Peter Jaks, Roberto Triulzi ja Patrick Howald
    Päävalmentajat: Juhani Tamminen ja Hans Lindberg
     
  19. Thusberg Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
    Tsekkoslovakian jääkiekkomaajoukkueelta odotettiin vuoden 1991 kohdalta Suomessa pidetyissä A-sarjan MM-kisoista varsin paljon kuin mitä oli muutamaan edelliseen vuoteen odotettukaan. Ehkäpä eniten sitten vuoden 1985 maailmanmestaruuden minkä Tsekkoslovakia oli onnistunut voittamaan. Aikaisempina vuosina aikavälillä 1986-1990 Tsekkoslovakia oli ollut jossain määrin jopa aliarvostettu jääkiekossa milloin minkäkin syyn johdosta. Sen sijoituksiksi oli arvioitu yleensä aina sijoja 4-6 eikä sitä aina pidetty tai oltu pidetty edes kelpaavana pronssimitalistinakaan.

    Vuoden 1991 kohdalla kaiken piti olla toisin. Tsekkoslovakia oli hallitseva jääkiekon pronssimitalisti ja siten pronssimitalin uusiminen, kirkastaminen hopeaan tai jopa maailmanmestaruuden voittaminen muutaman vuoden tauon jälkeen ei pitänyt olla mikään mahdottomuus. Jotakin kuitenkin puuttui joukkueesta. Otakar Otto Janeckyn, Jaromir Jagrin ja Domink Hasekin puuttuminen joukkueesta useiden muidenkin pelimiesten lisäksi söi maan tehokkuutta, liittotasolla oli muutenkin jonkin verran sisäisiä ongelmia ja pikkuhiljaa myös Tsekkoslovakian omakin valtiollinen olemassa oleminen alkoi olla uhattuna.

    Etenkin kun vuonna 1989 Tsekkoslovakian koko valtiosäännöstä oli muutettu sosialismin luopumisen yhteydessä ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1969 irtautumisuhan ja sitä seuranneiden uudistusten ja valtiosäännöksen muokkaamisen jälkeen vain entistäkin väljempään muotoon ja vaikka Slovakia oli tuolloin vuonna 1989 ollut vielä huomattavankin vähemmän halukas irtautumaan Tsekin tasavallasta kuin tuolloin niin irtautumishalut olivat alkaneet kyteä uudelleen. Sen ennustettiin muutaman vuoden sisällä irtoavan jopa kokonaan tai ainakin vähintään edes äänestävän valtiomuodostaan.

    Joka tapauksessa jääkiekkojoukkueen toimintaan ei vielä vuonna 1991 irtoamisuhka tuntunut pureutuvan aivan niin paljon kuin muun yhteiskunnan saralla. Tsekkoslovakia oli edelleen erittäinkin tehokas oman tasonsa mittaisilla pelialueillaan. Tosin aloituksia joukkue tuntui välillä häviävän liikaakin pelien yhteydessä eikä tehokkuus ollut jostain syystä aina kovinkaan toimivaa. Mikäli johtoon pääsi sen vastustaja niin muutamaan edelliseen kauteen verrattuna johdon pitäminen tuntui ajoittain olevan suorastaan leppoisaa.

    Toisaalta ilman varovaisuutta huippumaatkin saattoivat joutua yllättymään Tsekkoslovakian maalinteon tehokkuudesta. Tsekkoslovakian pelitempo oli edelleen erittäinkin nopeaa Robert Reichelin ja Robert Holikin ketjussa. Tsekkoslovakialla oli kuitenkin melkoisen erikoinen tilannepelaaminen aiempiin vuosiin verrattuna sen pelaamisessa.

    Suurin osa maalipaikoista koko vuoden 1991 MM-kisoissa heille tuli keskimäärin maajoukkueen keskushyökkääjän tai muun hyökkäykseen kuuluvan pelaajan luomana mikä oli muutamaan vuoteen verraten hieman outoa sillä aiemmin Tsekkoslovakialla oli paljon myös joukkuetasaisuutta eli toisin sanoen muutkin osapuolet maajoukkueesta kykenivät luomaan enemmän maalipaikkoja ja välillä jopa enemmän suhteessa tehtyihin maaleihin nähden. Muutoin joukkue oli paljonkin samanlainen kuin vuosina 1985-1990 oli ollut sinällään olemukseltaan jääkiekossa.

    Tsekkoslovakian hyökkäysvoiman pysäyttämiseen vastustajalla oli yleensä vain kaksi keinoa vuonna 1991. Joko pysäyttää hyökkäys kiekonriistoin tai antaa puolustukselle vapaat kädet hallittuun taklaukseen saakka ja ennen kaikkea muilla tavoin estää maalin syntyminen. Turhautuneena Tsekkoslovakia teki ajoittain jääkiekon B-sarjan keskikastiin kuuluneiden Puolan tai Itävallan kaltaisia syöksyhyökkäyksiä tai hallittua peruuttavaa keskialuepelaamista B-sarjan kärkimaan Italian huonon päivän tyyliin tai aivan turhautuneena se alkoi roiskia kiekkoa Norjan tapaan pelaten jonkinlaista hieman liikkuvaa kilpikonnapuolustusta mikä ei tuntunut olevan sen jääkiekolle tavallista. Eikä myöskään ollut.

    Tsekkoslovakialla oli kuitenkin hyvä kiekonhallintakyky ja edelleen laitapelaamisen nopeudessa Tsekkoslovakia oli Yhdysvaltoja tai Suomea parempi vuoden 1991 kisoissa. Lisäksi sen hyökkäyspelikuvioon lähteminen oli yleensä vastustajalle pelillinen itsemurha. Etenkin Saksan ja Sveitsin kaltaisille kiekkomaille olisi ainakin jälkimmäisen kohdalla ilman Juhani Tammisen oppeja ollut. Saksan ja Sveitsin kohdalla pois lukien Tammisen oppien vaikutusta paras ratkaisu olisi ollut siis keskittyä enemmänkin puolustuspelikuvioiden hiomiseen, tarkkaan kiekonkäsittelyyn ja tarkkoihin lyöntilaukauksiin perustuviin varmoihin maalipaikkoihin. Joka tapauksessa Alkusarjassa Tsekkoslovakia kohtasi ensimmäiseksi Suomen koko MM-kisojen avausottelussa 19.4.1991.

    Tsekkoslovakia pelasi tiukasti ja hävisi silti 0-2. Yhdysvalloille Tsekkoslovakia hävisi jo 1-4 ja tässä vaiheessa valmennusjohdossa alkoi olla ongelmia Stanislav Neveselyn ja Josef Horesovskyn välillä mikä ei ollut joukkueelle iloinen asia. Sveitsin Tsekkoslovakia voitti maalein 4-1, mutta sitäkin vastaan jotain tuntui puuttuvan ja Sveitsi pysyi liiankin kauan Tsekkoslovakian hyökkäyspelaamisen vauhdissa mikä oli epätavallista. Tsekkoslovakia voitti myös Saksan 7-1 ja Saksa väsyi hyökkäyspelissään, mutta ei puolustuspelissään mistä alkoi olla ottelun loppua kohti entistä vaikeampaa päästä läpi kuin muutoin ottelussa. Ruotsia vastaan Tsekkoslovakia taisteli pitkälti samoin eväin kuin Suomeakin ja hävisi niukasti 1-2.

    Neuvostoliitolle maa hävisi ensimmäisen erän peliään ja lukuja 1-2 huomiomatta jopa järkyttävästi maalein 2-6 mikä oli Neuvostoliitollekin yllätys sillä yleensä sillä ei vielä tuollaisissakaan luvuissa ollut mitään selkeää yliotetta normaalisti Tsekkoslovakiaan välttämättä. Kanadan Tsekkoslovakia voitti tiukan taistelun jälkeen 4-3. Niukkojen tappioiden takia Tsekkoslovakia putosi järkyttävästi Sijoitussarjaan. Sijoitussarjassa Sveitsi voitti masentuneen Tsekkoslovakian maalein 3-4 ja se oli kisojen suurin yllätys.

    Saksan Tsekkoslovakia voitti Sveitsi-nöyryytyksen jälkeen maalein 4-1, mutta se ei mieltä paljon parantanut. Lopulta Suomea vastaan jo toisen kerran Tsekkoslovakia hävisi voitettavissa olleen ottelun ja suomalaisen kotiyleisön kannustuksen myötä luvuin 2-3 se oli hävinnyt. Tsekkoslovakia oli kuudes MM-kisoissa ja aikaisempina vuosina se olisi ollut vielä nieltävissä normaalein sijoituksin, mutta ei hallitsevana pronssimitalistina. Sveitsi-tappio oli kisojen ehdoton pohjalukema sille. Olympialaisista Albertvillessa odotettiin kuitenkin paljon joten optimismi kasvoi vuotta 1992 kohti tultaessa.

    Tässä kuitenkin Tsekkoslovakian joukkue vuodelta 1991:

    Maalivahdit: Petr Briza, Oldrich Svoboda ja Milan Hnilicka
    Puolustajat: Leo Gudas, Bedrich Scerban, Richard Smehlik, Josef Reznicek, Stanislav Medrik, Jiri Slegr ja Frantisek Musil
    Hyökkääjät: Jiri Dolezal, Petr Rosol, Radek Toupal, David Volek, Petr Vlk, Josef Beranek, Richard Zemlicka, L'ubomir Kolnik, Jiri Kucera, Libor Dolana, Robert Bobby Holik, Ladislav Lubina ja Robert Reichel
    Päävalmentajat: Stanislav Nevesely ja Josef Horesovsky
     
  20. Thusberg Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
    Suomen osalta vuosi 1991 oli jälleen kerran eräänlaista optimismin aikaa. Pelattiin MM-kotikisoja ja aina vähän kerrassaan Suomessa oli noussut jääkiekon kannatus ja kannustus oli jälleen kaikkien aikojen korkeinta omana aikanaan. Siltikin kilpailut olivat tietyllä tapaa näytönpaikka. Etenkin Pentti Matikaiselle, mutta jollain tapaa myös maajoukkueelle. Oikeastaan mikä tahansa muu sija kuin edellisen vuoden 1990 kuutospaikka olisi jo parempi, mutta jääkiekkobuumin parantamiseksi sijoittuminen neljän parhaan joukkoon tai jopa itse mitaleille olisi ollut paras palkinto. Kaikkein suurimmissa haaveissa kotikisojen maailmanmestaruudestakin haaveiltiin. Joskin jo hopeamitali tai pronssimitali olisi ollut suuri uutinen. Kisojen osalta eräs tärkeimmistä ratkaisuista tehtiin ottamalla vihdoin ja viimein Teemu Selänne mukaan Leijoniin.

    Selänteen merkitystä oli painotettu pitkään ja tietyllä tapaa tilanne olisi ollut jopa kiusallisen räjähdysherkkä mikäli Selännettä ei olisi valittu maajoukkueeseen vieläkään kaudella 1991 sillä myös Matikaisen vastustajat eivät pitäneet vuosina 1989-1990 herran ratkaisuista olla ottamatta Selännettä mukaan Leijoniin. Ja paineet muutenkin tuntuivat olevan Selänteen ottamiseen varsin suuret. Yllättäen pariin edelliseen vuoteen verrattuna Sisu Teamin pudokkaiden ottamatta jättämiset maajoukkueeseen eivät tuntuneet lähimainkaan vaikuttavan lopulliseen ratkaisevaan pelaajakaartiin tai sen tekemiseen toisin kuin huomattavasti enemmän vuosina 1989-1990.

    Hyökkäysvoimaa Suomella tuntui riittävän ja samoin hyvää maalivahtipeliä, mutta puolustuksessa ja etenkin taas kerran maalinteossakin tuntui olevan toivomisen varaa vaikka paljon Selänne sillä rintamalla paikkasikin. Tarkkuudessakin oli vertailun vuoksi varaa aivan parhaimpiin maihin, mutta Suomi oli kuitenkin jo niitä maita jotka olivat siirtyneet eräänlaiseen välimaastoon jääkiekon aivan parhaimpien maiden ja keskikastin maiden välille. Suomi oli ollut sitä huomaamattaan jo joitakin vuosia jopa jo ennen Calgaryn 1988 olympiahopeaakin.

    Suomella oli mielenkiintoisena yksityiskohtana hieman uuttakin allaan vuonna 1991 pelistrategioissaan ja ne vaikuttivat Jääkarhujen ja Punaisten Leijonien eli Norjan ja Tanskan kaltaisilta passiivi-hyökkäystason pelaamiselta monta astetta tietenkin niitä nopeampana ja siihen eivät huippumaat kyenneet reagoimaan samalla tavalla kuin usein B-sarjassa sen tyylistä pelaamista nähneet Sveitsi ja Saksa.

    Niiden taktiikka oli muuttaa oma hyökkäys peruuttavaan linjapuolustukseen, kaventaa puolustuslinjaa antamalla leveä torjuntalinja hyökkääjille ja riistää kiekko Suomen pelaajilta ikään kuin verkottamalla kiekko omalle pelilinjalleen. Sen sijaan mikäli hyökkäystä olisi yritetty vain vaikkapa Ruotsin tyyliin kahvata ja riistää ilman mitään pudottautumista tai peruuttamista ja vielä etenkin ilman linjatukea oli usein Suomen kärkipelaajilla helppo työ vain harhauttaa tai palauttaa kiekko kanssatoverille.

    Vuosien 1989 tai etenkin vuoden 1990 ajoittain ongelmallista yleistä syöttöpeliäkin oli parannettu kotikisoihin ja ketjujen päitä oli varoitettu pukukopissa ennen peliä turhista sooloiluista joita oli nähty viimeisissä kaksissa kisoissa kuten myös turhaa joukkueen taitopelaajan yksinjättöä kiekkoineen päivineen. Suomalaisilla oli myös parantunutta fyysistä voimaa suhteellisesti muutamaan viime vuoteen nähden niin hyökkäyksessä kuin puolustuksessa mikä auttoi pelin kokonaisuuden parantumista.

    Toisaalta suomalaiset vielä niinkin myöhään kuin 1991 pelasivat hieman 1970-luvun tai 1980-luvun tyylistä jääkiekkoa joka kuitenkin oli jo alkanut vuosien 1988-1990 aikana erottua perinteisestä jääkiekosta ja etenkin paljon Suomea huonompien maiden harjoittamasta pystysuunnan kiekosta. Suomi pystyi laittamaan aivan mille tahansa maalle parhaimpana päivänään jääkiekossa stopin heidän pelilleen ja vaikka jostakin syystä Suomi olisikin murskattu niin kaikki sitä paremmat maat tiesivät, että enää ei tule silti ilmaisvoittoja ja eikä etenkään kaksilukuisia maaleja. Ellei sitten Suomella itse vain yksinkertaisesti pettänyt kaikki jo ennen peliä muutenkin.

    Jälleen kerran kaikki alkoi hyvin. Suomi voitti Tsekkoslovakian maalein 2-0 koko A-sarjan kisojen avausottelussa vuonna 1991 19.4.1991 ja onnen jatkumista Ruotsia vastaan veikkailtiin jatkuvan. Lopulta ottelusta tuli 4-4 tasapeli josta tuli kahtia jakautunut tunnelma. Kaikkein pahimpien pessimistien mielestä tämä aloitti Suomen pelimentaliteetin katoamisen pikkuhiljaa ja siitä tuli oman aikansa nöyryyttävimpiä pelejä vaikka historiasta löytyi lukuisia huomattavastikin nöyryyttävämpiä pelejä. Kuten jo vaikkapa vuoden 1990 3-3 tasapeli Jääkarhujen kanssa myös Alkusarjassa.

    Toisaalta taas optimistien mielissä ja ehkäpä ihan loppupelissä Suomen asema oli edelleen hyvä vaikka pieni takaisku olikin pahasta länsinaapurille ja ainoa mistä olisi voinut ehkä pahoittaa mielensä oli vain juurikin tärkeistä pisteistä kohti Mitalisarjaa eikä ainakaan sillä hetkellä liiallinen riehuminen olisi ollut kovinkaan hieno homma. Valitettavasti Neuvostoliitto asettui vastaan heti seuraavaksi ja vaikka Neuvostoliittoa vastaan pelattiin sinällään ihailtavan hyvin jääkiekon kannalta yleensä verraten normaaliin Neuvostoliittoa vastaan käytyyn otteluun niin lopulta 0-3 tappio aloitti taas koko peli-ilon katoamisen ja koko Leijonien Mitaliunelman menemisen. Kotikisojen hengen olisi pitänyt luoda joukkueelle parempaa, mutta ei luonut.

    Etenkin kun nyt tunnuttiin hävityn myös jo parhaimmillakin miehillä kentällä koska vain hyvin harvaa pelaajaa olisi kannattanut loppupelissä Matikaisen kentästä kaikkiaan poiskaan vaihtaa joukkueesta ulos jätettyihin Sisu Teamin kärkimiehiin tai ns. Sisu-Eliitin jäseniin tai muun vaikkapa SM-Liigassa pelanneen pelaajan hyväksi. Kanadaa vastaan pelattiin jokseenkin masentuneen oloisin mielin vaikkakin vielä ensimmäisen erän 0-0 tilanteen jälkeen hyvältä näyttikin. Silti jo toisen erän 4-2 tilanteen jälkeen kaikki tuntui jälleen romahtavan ja vielä voitettavissa tai edes tasapeliin vietävissä ollut peli tuntui menevän tyhjän nyhjäämiseksi ja häviö tuli luvuin 3-5. Leijonien masentunut olemus tuntui heijastuvan myös Saksaa ja Sveitsiä vastaan vaikeina ensimmäisinä erinä ja 6-0 ja 6-1 voitot niistä eivät juuri tuntuneet mieltä lämmittävän vaan olivat kuin pakkopullaa olisi syönyt.

    Lopulta vastaan asettui eräänlainen arkkivihollinen nimeltä Yhdysvallat etenkin tiettyjen tahojen mielestä vaikkakin mielikuvan sanomiseksi se kyllä hyvin tavallaan kelpasikin jääkiekkoon. Yhdysvallat lopulta voittivat voitettavissa olleen ja Mitalisarjasta puhuttavan varmistavan Alkusarjan Suomen viimeisen pelin luvuin 1-2. Tasapeli mahdollisella maalierolla olisi voinut riittää jatkoon Mitalisarjaan ja sinällään nyt vasta korostuikin Ruotsin kanssa pelattu 4-4 tasapeli sillä pistekin siitä enemmän voiton muodossa ja piste tästä niin jatkoon olisi menty. Toisaalta myös Kanadalle häviämällä oltiin jo kuoppa kaivettu joten Suomi oli siis Alkusarjan viides ja joutui Sijoitussarjaan ja kritiikki alkoi tässä vaiheessa kasvaa melkoiseksi.

    Masentuneet Leijonat voittivat Saksan Sijoitussarjassa maalein 4-2 pakkopullana ja Sveitsin yhtä masentuneen vaikeasti maalein 6-2 pakkopullana ja lopulta yleiseksi pieneksi lohdutuspalkinnoksi Suomi voitti Sijoitussarjan sen tapaan yhtä masentuneen Tsekkoslovakian uudelleen maalein 3-2. Suomi sai laihaksi lohdukseen kotikisoistaan kuitenkin viimeisen EM-mitalin pronssin muodossa. Ja oli edes yhtä hyvä kuin vuonna 1989 eli viides ja sekin oli parempi kuin vuoden 1990 kuutospaikka.

    Pentti Matikaisen päävalmentajan pesti oli tuulisempi kuin koskaan ja hetken aikaa liitossa tunnuttiin tosissaan miehen vastustajien piirissä pohdittavan erottamista. Lopulta Kalervo Kummolan jyrähdys asiasta lopetti erotusaikeet sikseen. Asiasta käytiin toki melkoinen keskustelu Jääkiekkoliitossa ja pitkän ja kitkerän kokouksen päätteeksi luottamuslause oli annettu. Matikaista ei erotettu ja hän sai valmentaa ainakin jo muutenkin sovitut vuoden 1992 Talviolympialaiset Albertvillessa ja vuoden 1992 MM-kisat.

    Alkuperäinen sopimus vuoden 1993 ja 1994 aikaisesta valmennuksesta sisältäen muuttuneet vuoden 1994 Lillehammerin Talviolympialaiset laitettiin kuitenkin uudelleen tarkastelun alle. Matikaisen pesti tuntui edelleenkin pelastuvan lähinnä 1988 olympiahopean takia ja siksi, että yksikään miehen vastustajista ei saanut vakuutettua Kummolaa uuden päävalmentajan löytämisestä. Saatikka oikeasti uhmata Kummolan päätösvaltaa vastaan vaikka jotain muuta puuhamiestä kohtaan olisikin jo uhiteltu pitkän aikaa. Myöskin Albertvillen 1992 olympialaisten ollessa ovella Leijonille olisi ollut mahdollisesti hyvinkin tuhoisaa korvata Matikainen jollakin toisella valmentajalla.

    Matikaisen oli pestinsä säilymiseksi kuitenkin lähes pakko ottaa jo mitali tai vaikkapa kulta olympialaisista tai peräti maailmanmestaruus. Positiivista oli myös se, että aiempiin vuosiin peilaten Leijonien vastoinkäymisistä ei jaksettu enää harmitella kuukausista tai jopa vuosista toiseen vaan siirryttiin odottamaan huikeita vuoden 1992 olympialaisia. Ja optimismi niihin oli monta kertaa suurempaa kuin MM-kisoja kohtaan. Olihan Leijonat saavuttaneet niissä ensimmäisen varsinaisen arvostamansa mitalin jääkiekossa ja olympiakulta siinä olisi ollut koko Suomen seisauttava asia jota olisi juhlittu upeasti, hartaasti ja pitkään. Kansanjuhla olisi ollut taattu.

    Joka tapauksessa tässä kuitenkin vuoden 1991 Suomen jääkiekkomaajoukkue:

    Maalivahdit: Sakari Lindfors, Kari Takko ja Markus Ketterer
    Puolustajat: Teppo Numminen, Hannu Henriksson, Timo Jutila, Arto Ruotanen, Ville Siren, Hannu Virta ja Jyrki Lumme
    Hyökkääjät: Teemu Selänne, Teppo Kivelä, Pauli Järvinen, Mika Nieminen, Hannu Järvenpää, Jari Kurri, Pekka Tuomisto, Christian Ruuttu, Pekka Tirkkonen, Raimo Summanen, Esa Keskinen, Timo Peltomaa ja Risto Kurkinen
    Päävalmentaja: Pentti Matikainen
     
  21. Thusberg Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
    Jääkiekon MM-kisoissa 1991 Suomessa Yhdysvalloilla oli melkoinen näytönpaikka edessään. Toki maa edelleenkin lähti optimistisella asenteella kohti maailmanmestaruutta tai edes kohti maailman parhaita sijoja. Silti vuoden 1990 viitospaikka vuoden 1989 nöyryyttävän kuutospaikan tapaan painoi mieltä kisoihin lähdettäessä. A-sarjassa Yhdysvaltain jääkiekko tuntui muuttuneen eräänlaiseksi keskikastin kuningaspaikaksi maajoukkueen osalta jolta kuitenkin puuttui se viimeinen terä lähdettäessä maailmanmestaruusjahtiin. Sama juttu oli periaatteessa Suomenkin kanssa, mutta Yhdysvaltoja painoi voitottomuus joka oli pahinta sitten vuoden 1980 Lake Placidin Jään Ihmeen.

    Suomella taas oli välillä jopa potentiaali voittaa ennemmin maailmanmestaruus kuin Yhdysvalloilla vaikka se hurjalta saattoi tuntua ääneen sanottavan. Etenkin tuolloin. Vuoden 1991 jääkiekon MM-joukkue oli kuitenkin vaihtelevan monipuolinen etenkin NHL-pelaajien taustoilta. Puolustuspäässä ei juuri edellisen vuoden 1990 pelaajia ollut ja päävalmentaja Tim Taylor olisi halunnut hieman enemmän pysyvämpiä pelaajia maajoukkueeseen. Varapäävalmentaja Craig oli pitkälti esimiehensä tapaan samaa mieltä asiasta.

    Maalivahtien vaihtaminen kokonaan ja etenkin John Vanbiesbrouckin mukaantulo oli vain ilahduttava uutinen. Hyökkäyksessäkin oli omat puutteensa edellisten vuosien hyökkääjien puuttuessa. Hyökkääjistä mukana oli vain kaksi edellisen vuoden eli vuoden 1990 pelaajia. Kaikkiaan vuoden 1990 joukkueesta mukana olivat vain kolme pelaajaa eli puolustaja Guy Gosselin ja hyökkääjät Danton Cole ja Joseph Joe Sacco. Vuoden 1989 Yhdysvaltain joukkueesta mukana olivat paluumuuttajina John Vanbiesbrouck, Thomas Fitzgerald, Brian Mullen, Kevin Miller ja Doug Douglas Brown. Mullen, Miller, Fitzgerald ja Brown olivat hyökkääjiä ja Vanbiesbrouck tietenkin maalivahti. Eli toisin sanoen vuoden 1989 maajoukkueesta mukana oli viisi pelaajaa ja vuoden 1990 pelaajista mukana oli kolme joten yhteensä mukana Yhdysvalloilla oli 8 kokenutta pelaajaa tai ainakin parina viime vuonna pelannutta pelaajaa.

    Joka tapauksessa Yhdysvallat aloitti vuoden 1991 kisansa Alkusarjassa todella hyvin tappiostaan huolimatta häviämällä Kanadan tiukan ottelun jälkeen 3-4. Yhdysvallat varautui vaikeaan otteluun ja jopa suureen tappioon Tsekkoslovakiaa vastaan voittaen sen kuitenkin lopulta 4-1. Ruotsia vastaan Yhdysvallat kärsi saman kuin Suomikin eli voitettavissa olleesta pelistä koitui tasapeli kohtalon luvuin 4-4. Tasapeli tuntui Yhdysvalloista yhtä katkeralta ainakin hetken aikaa kuin Suomessakin.

    Tosin mitään hirveän monta vuotta kestäviä sivuvaikutuksia ei jäänyt siitä joskin tietysti asiantuntijat Yhdysvalloissakin jaksoivat asiasta jauhaa. Varsinainen karmea yllätys jääkiekolle Yhdysvaltain osalta oli Neuvostoliiton järjestämä 2-12 murskatappio. Toki vaikeaan otteluun oli varauduttu, mutta jo toista vuotta peräkkäin huonona päivänä edes joukkueen toivoma 0-6 tappio ei kelvannut vaan Neuvostoliitto osoitti Punakoneen voiman ehkäpä viimeistä kertaa koskaan aivan todella murskaavalla tasolla. Etenkin kun alun perin murskavoitoiksi tarkoitettuja Saksan ja Sveitsin otteluita katsoo niin niitä vastaan Punakoneen koko pelitapa oli ajoittain jopa onnetontakin puppelointia.

    Sveitsiä vastaan Yhdysvallat pelasi myös paremmasta laitapelaamisesta huolimatta pitkään jopa onnettomastikin vaikkakin onneksi se sentään voitti sen maalein 4-2. Neuvostoliitto-tappion jälkeen Yhdysvaltain turnauksen musta hetki tuli ehdottomasti Saksaa vastaan. Saksan puolustus tuntui käytännössä vievän heitä päätyyn minkä ehti ja kun Saksa katkaisi pelin hyökkäyksessäkin oli Yhdysvaltain hätä todellista. Lopulta lähinnä Saksan oma tarkkuus vedoissa ja niiden heikkous etenkin tärkeimpien maalien osalta vei pelin edes puolittain Yhdysvaltojen eduksi. Todellinen ylivoima oli kuitenkin jopa kateissa.

    Edes parempi laitapelaaminen ei hyödyttänyt Yhdysvaltoja Saksaa vastaan tippaakaan joskin Saksallakin tuntui taas olevan melkoinen Wunderdag jääkiekossa jolloin sitä ei tuntunut pysäyttävän edes sitä reilustikin itseään parempi maa. Tällä kertaa ennakoimattomuudesta kärsi Yhdysvallat. Suomen onneksi. 4-4 tasapeli oli Yhdysvalloille nöyryyttävää ja se olisi voinut hyvin maksaa sarjapaikan Mitalisarjaan. Mikäli Yhdysvallat todella olisi hävinnyt niin siitä olisi ollut Suomelle ehkä suurtakin eroa joskin tietysti maalieroista pääsy Mitalisarjaan olisi riippunut.

    Lopulta tutussa ja kovatasoisessa A-sarjan ikiomassa Keskikastin kamppailussa kotiyleisö kannusti Suomea halukkaasti ja Suomi tuntui voittavan pelin, mutta lopulta jälleen Yhdysvaltain terävämpi laitapelaaminen ja ehkä jossain määrin Suomen jo muutenkin hieman lannistunut joukkueen yleisasenne tuntui vievän pelin Yhdysvalloille ja näin myös kävi. Yhdysvallat voitti pelin 2-1 ja nousi Mitalisarjaan Alkusarjan nelospaikalla. Tasapelillä olisi saanut jännittää maalieroja pääsystä tai putoamisesta Sijoitussarjaan ja tappiolla tietenkin putosi Sijoitussarjaan.

    Se, että olisiko Suomi kuulunut Mitalisarjaan Yhdysvaltojen sijaan niin sitä saa tietysti vuosien 1989-1990 Yhdysvaltain ja Suomen vastaisen peliasetelman ja vastakkainasettelun osalta itse kukin miettiä mielipideasiana. Yhdysvaltojen kyyti Mitalisarjassa oli tietyllä tapaa erittäin kylmää ja sama kyyti olisi ollut tarjolla todennäköisesti myös Suomellekin. Mitalisarjan avausottelussa 30.4.1991 Neuvostoliittoa vastaan Yhdysvallat pelasi paljon paremmin kuin Alkusarjassa ja Neuvostoliiton yrityskin tuntui olevan paljon vähemmän kovempaa kuin aiemmin.

    Lopulta viimeisessä erässä Neuvostoliitto tuntui jopa jarruttavan peliä Punakoneen yleissäännöstä poiketen. Toki sillä saavutettiin se, että Yhdysvallat ei edes voittanut peliä tai päässyt tasapeliin. Alkusarjassa Neuvostoliitto olisi todennäköisesti pelannut tasapelin kuin ottanut pakkovoittoa tai yllätystappiota Yhdysvaltain Mitalisarjan peliotteen tietäen tuollaisen tason ottelussa. Neuvostoliitto voitti Yhdysvallat maalein 4-6.

    Ruotsia vastaan Yhdysvallat pelasi todella hyvän ensimmäisen erän ollen tappiolla vain 0-2, mutta sitten kaikki vain romahti ja se hävisi ennen pitkää murheellisesti luvuin 4-8. Edes toisen erän 2-6 tappiosta ei todennäköisesti olisi voinut vääntää tasapeliä. Kanada vuorostaan lopulta koko MM-kisojen toiseksi viimeisessä ottelussa yleensäkin oli Mitalisarjassa yleensäkin kovempi kuin Alkusarjassa ja lopulta Kanada voitti hyvästä ensimmäisen erän 1-2 lukemista ja toisenkin erän välttävistä 3-6 luvuista huolimatta maalein 4-9. Ruotsin tapaan Kanada oli vain liian nopea Yhdysvalloille.

    Yhdysvallat oli siis Mitalisarjassa ja kovatasoisessa sellaisessa neljäs ja jäi mitaleitta, mutta oli erittäin tyytyväinen edes päästyään siihen mukaan ja joukkue odotti ennen kaikkea vuoden 1992 olympialaisia MM-kisojen ohella ja niistä saatavia mitaleita enemmän kuin mitään muuta. Taso oli siis nousussa ellei sitten jotakin perin odottamatonta tapahtuisi.

    Tässä kuitenkin vuoden 1991 maajoukkue:

    Maalivahdit: John Vanbiesbrouck, Damian Rhodes ja Scott Gordon
    Puolustajat: David Tretowicz, Eric Weinrich, Craig Volanin, Tom Pederson, Maurice Mantha, David Williams ja Guy Gosselin
    Hyökkääjät: Tony Amonte, David Maley, David Emma, Douglas Doug Brown, Thomas Fitzgerald, Michael McNeill, Shawn McEachern, Todd Krygier, Brian Mullen, Kevin Miller, Jeremy Roenick, Danton Cole ja Joseph Joe Sacco
    Päävalmentaja: Tim Taylor
     
    Viimeksi muokattu: 11.06.2015 klo 04.31
  22. Thusberg Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
    Neuvostoliiton osalta vuosi 1991 tuli olemaan sille jääkiekossa sen viimeinen. Vielä vuoden 1991 alkupuolella ja vaikeuksienkaan keskellä kaikki eivät olleet valmiita uskomaan Neuvostoliiton hajoamiseen muutenkaan. Noin 5-10 vuoden päästä uskottiin Neuvostoliiton hajoavan muutenkin ilman jotakin todella merkittävää muutosta koko valtion olemassa olevaan tilaan ja hajoamiseen alkoivat uskoa jo vuonna 1991 muutamaan aiempaan vuoteen verrattuna jo oikeastaan kaikki aivan kaikkein fanaattisimpia kannattajia lukuun ottamatta. Fanaattisimmatkin kannattajat alkoivat pikkuhiljaa myötäillä uuden väljemmän Neuvostoliiton liittosopimuksen puolesta siten kuitenkin säilyttäen maan olemassa olemisen.

    Neuvostoliiton hajoamisesta jo vuonna 1991 täsmälleen harva löi kuitenkaan vetoa ilmiselvistä vaikeuksista ja maan selvästä elinkelpoisuuden heikentymisestä huolimatta muutamana edellisenä vuonna. Kansallisuusasiat heijastuivat jääkiekkoonkin ja jossain määrin historian viimeisenä kiekkovuonnaan Punakone tuntui olevan lopullisesti varjo entisestään. Toki sitä ei siltikään sanottu turhaan Punakoneeksi ja viimeisenäkin vuonna se oli silti aina hyvä jääkiekossa sinällään.

    Viimeisenä kiekkovuonna Neuvostoliitto tuntui muuttuneen ehkä jossain määrin ja jopa paljon enemmänkin puolustuspohjaiseksi joukkueeksi enemmän kuin koskaan aiemmin tai ainakaan ensimmäistä kertaa todella pitkään aikaan sillä Punakone oli pohjautunut aiemmin lähes koko historiansa aikana muutamia hyvin harvoja poikkeusvuosia huomioimatta menestyksekkäästi hyökkäysvoimaan ja 1980-luvulla heikentyneestä tasostaan huolimatta kautta linjan Punakone oli silti yksi maailman parhaimmista ellei maailman paraskin jääkiekkojoukkue. Ainakin silloin kun kaikki aina pohjautui oikein pelattuihin peleihin.

    Toki vahinkoja oli sattunut ja muutamana aivan viime vuotenakin ennen vuotta 1991 Neuvostoliitto oli joutunut ajoittain hyvinkin pahoihin vaikeuksiin peleissään. Silti vuoden 1980 Lake Placidin Jään Ihme ja Tsekkoslovakian voittama maailmanmestaruus 1985 oli enemmän tai vähemmän ainoa tilanne jolloin Neuvostoliitto oli ollut jossain määrin altavastaaja tai liian suuren paineen alla pelannut voittajajoukkue. Kuitenkin huonona päivänään Punakone pystyi antamaan takaisinkin mille tahansa joukkueelle, mutta jotakin hyvin uppo-outoa oli Neuvostoliiton ajoittaiset suuret vaikeudet sellaisia maita kuin Saksaa ja Sveitsiä vastaan turnauksessa vuonna 1991.

    Ja aikaisempinakin vuosina Neuvostoliitolla oli ollut ongelmia kyllä vastaavanlaisten maiden tai Saksan ja Sveitsin harjoittaman jääkiekon pelityylin kanssa, mutta silloin Neuvostoliiton ongelmat pystyi vielä nauramaan läpi ja sanomaan säästelyksi. Sen sijaan vuosien 1985-1991 kaltaisia ajoittaisia puppelointeja ja vauhkoamisia kentällä vailla minkäänlaista pelisuuntaa jääkiekon pienempiäkin maita ei pystynyt hyvällä esitykselläkään sanomaan miksikään säätelyksi tai läpsyttelytason kiekkopelaamiseksi.

    Joitakin poissaoloja oli ollut ja Arturs Irbeä ei enää päästetty maajoukkueeseen edellisvuoden 1990 pelipaitatempauksensa johdosta. Sveitsiä vastaan Alkusarjassa Neuvostoliitto aloitti oman viimeisen turnauksensa ja voitti sen uskomattoman pienillä luvuilla 3-1 oltuaan sen kanssa liiankin pitkään sietämättömissä vaikeuksissa. Etenkin kun päävalmentajan Juhani Tammisen opastuksella Ristimaan miehet osasivat iskeä aina takaisin sinne minne he eivät odottaneet heidän iskevän. Saksaa vastaan oltiin 40 minuutin ajan pelattu enemmän tai vähemmän karmeaa ryntäyskiekkoa vailla mitään järkevää suuntaa ja Saksan puolustus oli heidän makuunsa liiankin vahvaa ajoittain. Lopulta Neuvostoliitto edes voitti Saksan maalein 7-3 johdettuaan ensimmäisessä erässä vain 1-0 ja toisessa erässäkin 3-1.

    Suomea vastaan Neuvostoliito lähti näistä otteluista jopa tappiomielialan pelko takanaan ja tasapeliäkin veikattiin tulevan koska Suomen pelejä oli tarkkaan seurattu. Lopulta sinällään hyvinkin tasaisessa pelissä Neuvostoliitto voitti Suomen maalein 3-0 kun vielä tuolloinkin lopulta tuli paras ilo Neuvostoliitolle lähinnä Suomen oman luovutusmentaliteetin avulla kuin mitä muutoin olisi voinut tulla. Tästä voitosta piristyneenä Neuvostoliitto lähti vaikeaan otteluun lähtökohtaisesti Yhdysvaltoja vastaan ja voitti sen lopulta korkeintaan arvioimansa murskavoittopäivän 6-0 sijaan peräti 12-2 ja toista vuotta putkeen Neuvostoliitto myös kaiken irti tästä voitosta. Kanadan taitavat kiekkotähdet Neuvostoliitto voitti maalein 5-3 ja sekin oli hieno asia.

    Tsekkoslovakiaa vastaan käymäänsä hyvin vaikeaa ottelua vasten yleensä Neuvostoliitto voitti sen taisteltuaan pelissä normaalin 60 minuutin ja kolmen erän sijaan vain vaivaiset 15 minuuttia kunnolla ennen aloitteen siirtymistä sille maalein 6-2. Kisojen viimeisessä Alkusarjan pelissä Neuvostoliitto kohtasi yllätyksekseen Ruotsin joka ei hävinnyt sille vaan pelasi rohkeasti tasapelin 5-5. Neuvostoliitto voitti Alkusarjan, mutta Mitalisarjassa sen voitto oli muuta kuin kirkossa kuulutettu Kanadan ja Ruotsin ja tiettyyn rajaan asti myös Yhdysvaltojen tason myötä.

    Mitalisarjan avausottelussa 30.4.1991 Neuvostoliitto kohtasi Yhdysvallat uudelleen ja tällä kertaa pelattiinkin paljon kovempi ottelu jonka tuloksena oli toki Neuvostoliitto, mutta nyt edes tasokkaammin luvuin 6-4 pelissä jonka olisi myös voinut hävitä myös Punakonekin. Neuvostoliitto pelasi Kanadan kanssa 3-3 tasapelin mikä järkytti joukkuetta ja teki sen maailmanmestaruuden uusimisen hyvin tiukaksi. Lopulta kaikki ratkesi 4.5.1991 pelattuun A-sarjan viimeiseen otteluun vuonna 1991 ja viimeiseen Mitalisarjan otteluun tähän asti tai ehkäpä koskaan Ruotsia vastaan. Huipputasainen ottelu päättyi lopulta Mats Sundinin tekemään 2-1 maaliin ajassa 49.37 ja kun kellosta alkoi loppua aika niin tasoitusta ei tullut.

    Neuvostoliitto oli hävinnyt ottelun 1-2 ja Kanadakin onnistui kampeamaan itsensä Neuvostoliiton ohi MM-hopealle voittamalla Yhdysvallat omassa pelissään 9-4. Neuvostoliito hävisi siis viimeisen pelinsä koskaan ja sai MM-pronssia. Samalla maa sai myös viimeisen EM-hopeansa. Tasapelillä olisi ollut maalieroilla paljonkin jännitettävää mestaruudesta, mutta näin ei lopulta ollut. Joukkueen tason romahdusta vuosi 1991 symboloi kovasti, mutta vähän huonommallakin onnella Neuvostoliitto olisi voinut hävitä yhtä katkerasti jo paljon aiemmin. Ja ehkä vähän säännöllisemmin olla voittamatta maailmanmestaruutta. Toisaalta eihän Punakone olisi sittemmin ollutkaan Punakone.

    Tässä kuitenkin viimeinen Neuvostoliiton maajoukkue vuodelta 1991:

    Maalivahdit: Andrei Trefilov, Alexei Marjin ja Vladimir Myskin
    Puolustajat: Vjatseslav Fetisov, Igor Kravchuk, Vladimir Malachov, Aleksei Kasatonov, Dmitri Milonov, Vladimir Konstantinov, Ilja Bjakin ja Aleksei Gusarov
    Hyökkääjät: Sergei Makarov, Vjatseslav Bykov, Valeri Kamenski, Andrei Chomutov, Vjatseslav Kozlov, Dmitri Kvartalnov, Andrei Lomakin, Vjatseslav Bucajev, Aleksei Zamnov, Valeri Zelepukin, Sergei Nemchinov, Aleksander Semak ja Pavel Bure
    Päävalmentajat: Viktor Tihonov ja Igor Dmitrijev
     
  23. Thusberg Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
    Kanada lähti edelleen jääkiekon MM-kisoihin vuodeksi 1991 asenteella jolla se oli maailman paras tai ainakin toiseksi paras maa jääkiekossa. Kanadalla oli edelleen huippuluokan maajoukkue ja tällä kertaa se yritti erityisesti painottaa edellisen kahden vuoden kaltaisten kisojen vaikean laitapelaamisen osuutta paremmaksi kuin vuosina 1989-1990. Päävalmentaja Dave Kingin mielestä tämä oli yksi ehdoton välttämättömyys ja varapäävalmentaja Carpenter oli esimiehensä kanssa samaa mieltä pelaamisesta. Paljonkaan jäljellä ei ollut Kingin peräänkuuluttamia vankkoja edellisvuoden tai vuosien pelaajia vuonna 1991. Vuoden 1990 Kanadan miehistä Suomessa pidetyissä vuoden 1991 kisoissa olivat puolustajat Jamie Macoun ja Doug Lidster ja hyökkääjät Murray Craven ja Theoren Fleury eli neljä pelaajaa oli mukana ja vuoden 1989 Kanadan miehistä mukana ei ollut ainuttakaan mikä oli suuri harmi joukkueelle.

    Kanada tuntui olevan jääkiekossa parhaimmillaan sen nopein joukkue luistelupelissään ja sitä edellä tuntui olevan vain Neuvostoliitto ja ainoastaan se. Toki B-sarjassa tai jopa sitäkin huonommalla sarjatasolla oli paljonkin itsessään Kanadaa nopeampia joukkueita luistelunopeudeltaan, mutta pelkällä luistelunopeudella ei jääkiekossa voiteta kuten ei myöskään yksilöilläkään mitaten. Mikäli jääkiekko olisi yksilöurheilua niin silloin melkein jokaisella maalla olisi käytännössä mahdollisuudet vaikka mihin tahansa jopa aina maailmanmestaruuteen asti. Näin ei kuitenkaan ollut. Joka tapauksessa vertailut alempiin MM-kisojen sarjatasoihin voidaan lopettaa lähes tähän paikkaan.

    Kanada tuntui siis olevan edelleen parhaimpia lähellä ollut maa. Sen hyökkäysteho ja ennen kaikkea syöttöpelin tarkkuus oli yleensä A-sarjan kärkeä ja erinäinen muutaman viime vuoden kaltainen sooloilu tai muu puuhastelu Kanadalta tuntui jääneen jäihin. Toisaalta taas Kanadalla oli taas peli-identiteettikriisiä ilmoilla ja samaten myös ihmeellistä romahdusta silloin kun vastaan tuli sitä reilusti huonompia maita jääkiekossa.

    Kanadalla oli kuitenkin mielenkiintoinen jääkiekossa sittemmin yleistynyt ja hieman B-sarjan Italian tapainen merkitsevä puolustuspelaamisen linja joka tehosi myös erittäinkin vaikeisiin Sveitsin ja Saksan puolustajiin. Toki myös huippumaitakin vastaan pelattaessa. Etenkin kun pelitapaa kyettiin käyttämään pelikirjassa ja taktisessa pelaamisessa oikein. Siinä Kanadalla Siniseen Koneeseen verrattuna oli suhteellisesti huonompaa taktista seurantaa, mutta parempaa fyysistä voimaa verraten italialaiseen pelikirjataktiikkaan jääkiekossa.

    Toisaalta Kanadan puolustuspeli oli vaikeuksistaan huolimatta silti maailmanluokkaa ja tietenkin vertailtaessa Sinistä Konetta Vaahteramiehistöön Vaahteramiehistön koko jääkiekkotyyli tietenkin oli monipuolisempi joskin välillä turhankin taktinen ja ei Italiakaan niin huono muutoin jääkiekossa ollut kunhan vain sarjatason asiat pisti oikeaan marssijärjestykseen tai ellei sitten vastaan asettunut juuri itse Kanada. Joka tapauksessa jääkiekossa oikeastaan Neuvostoliittoa lukuun ottamatta yleensä Kanadaa vastaan piti kuitenkin aina pelata oikealla tasollaan, Suomen ja Yhdysvaltojen piti antaa toisinaan aivan kaikkensa ja etenkin jääkiekon huonoimpien maiden kuten vaikkapa Saksan, Sveitsin, Italian, Norjan, Ranskan tai Itävallan piti pelata vuonna 1991 jo ylimaallinenkin peli sitä vastaan tai muutoin etenkin Kanadan tähtipelaajien pelatessa luvut 10-0 Kanadan eduksi olivat tosiasia.

    Sen verran ylimaalliselta Kanada ajoittain tuntui vuonna 1991 jäällä vaikka toki ei maalla ollut ehkä aivan paras Kanadan miehistö kautta aikain jäällä, mutta erittäin hyvä se oli. Huonoimpien maiden kohdalla 10-0 luvut Italiaa lukuun ottamatta olisivat hyvinkin voineet olla tosiasia sillä niiden kiekkopelaaminen ei vain ollut lähimainkaan vaadittavalla huipputasolla sitä vastaan. Jopa helpostikin kun taas Italiaa vastaan Kanada sai tehdä tai olisi saanut tehdä työtä 10-0 lukujen eteen.

    Joka tapauksessa Kanada voitti Alkusarjan ottelunsa Yhdysvaltoja vastaan 4-3 niukasti pitkän ja kovatasoisen ottelun jälkeen. Sveitsiä vastaan Kanadalla sattui legendaarisen ylimielisyyden takia melkein pahakin työtapaturma, mutta lopulta pitkään harjoiteltu uusi puolustustaktiikka entisen huippuluokan kolmen kärjen puolustuksen muunnetun version sijaan toimi paremmin Sveitsin ottelussa. Se tulisi toimimaan myös Saksan ottelussakin. Vaikeaa oli kuitenkin kentällä ja jopa liikaakin Sveitsiä vastaan. Luvuin 3-0 Kanada kuitenkin lopulta voitti.

    Saksaa vastaan Kanada voitti lopulta 3-2 ja pitkään näytti käyvän jopa hyvinkin huonosti Kanadalle sillä Saksa piinasi sitä hyvin kauan ja kun hyökkäys sitten hyytyi niin puolustus ei. Pitkään ottelu säilyi myös vain 1-1 tasapelissä vastoin odotuksia. Ja puhumattakaan Saksan noususta uudelleen tasoihinkin!

    Suomea vastaan pelattiin hyvin vaikea ja tasainen 0-0 ensimmäisessä erässä ja viime vuoden karmea alku muistettiin liiankin hyvin Kanadan leirissä joten nyt myös puolustuspelaaminen toimi huomattavasti terävämmin ja paremmin. Lopulta Kanada voitti pitkälti toisen eränsä ansiosta luvuin 5-3. Aivan parhaimpien kohtaamisessa Neuvostoliittoa vastaan Kanada hävisi lopulta 3-5. Ruotsista Kanada sai odottamattoman kovan vastuksen ja se pelasi sen kanssa tasapelin luvuin 3-3. Alkusarjan toiseksi viimeisessä pelissä Kanada hävisi Tsekkoslovakialle maalein 3-4 ja oli siten Alkusarjan kolmas.

    Mitalisarjassa Kanada pelasi jälleen huippuluokan tasapelin Ruotsia vastaan. Kanada oli pelillisesti parempi kuin Ruotsi, mutta joukkueena ja taktisena kokonaisuutena Ruotsi pelasi uskomattoman hyvää jääkiekkoa MM-kisoissa vuonna 1991 ja se myös näkyi. 3-3 oli tasapelin tulos. Kanada tuntui erikoistuvan tasapeleihin pelaamalla Neuvostoliittoa vastaan Alkusarjaan verrattuna vieläkin kovemman ottelun ja pelaten taas tasapelin luvuin 3-3.

    Lopulta 4.5.1991 Kanada olisi voinut Neuvostoliiton pelatessa tasan Ruotsia vastaan vieläkin voittaa maailmanmestaruuden pelaamalla Yhdysvaltoja vastaan voiton mahdollisesti maalieroilla. Kanada voitti Yhdysvallat maalein 9-4 koko Mitalisarjan toiseksi viimeisessä pelissä koskaan tai tähän asti vuonna 1991 ja oli koko vuoden osalta A-sarjassa niukka hopeamitalisti Ruotsin voitettua Neuvostoliiton maalein 2-1.

    Tässä kuitenkin vuoden 1991 Kanadan joukkue:

    Maalivahdit: Sean Burke, Mike Vernon ja Craig Billington
    Puolustajat: Rob Blake, Steve Konroyd, Eric Nattrass, Trent Yawney, Brad Schlegel, Jamie Macoun, Doug Lidster ja Yves Racine
    Hyökkääjät: Russ Courtnall, Geoff Courtnall, Dave Archibald, Trevor Linden, Randy Smith, Steve Thomas, Stephen Larmer, Steven Bozek, Murray Craven, Theoren Fleury ja Joe Sakic
    Päävalmentaja: Dave King
     
  24. Thusberg Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
    Ennen Ruotsin viimeistä katsausta A-sarjan turnaukseen 1991 pienenä bonuksena laitan tähän Hollannin alle 20-vuotiaiden eli Jong Ijs-Oranjen turnauksen läpikäyntiä lyhyesti vuodelta 1991. Hollannin Kiekkoliiton Kunnianarvoisa Puheenjohtaja Frans van Erp piti maajoukkueen pelitaivalta hieman huonona kaudella 1991, mutta kehui Jong Ijs-Leeuwia oikeinkin paljon kyseisenä vuonna.

    Se nimittäin säilytti yllättävänkin hyvin paikkansa Nuorten MM-kisojen B-sarjassa Puolassa pidetyssä turnauksessa. Lisäksi nuorten maajoukkueesta puuttui ennen kaikkea Tom Tommie Speel ja loukkaantumisten myötä edelliskauden huippupelaajat Arjen Nolles ja Edwin Neef joiden tukipelaaminen laitahyökkääjinä omissa ketjuissaan olivat olleet osa Hollannin menestystä edellisenä vuonna Nuorten C-sarjan kotikisoissa Hollannissa.

    BP Oilers Heerenveen tuki edelleen nuorten MM-joukkuetta isoin rahoin, mutta silti ihme kyllä joukkueessa ei pelannut leirityksien jälkeen ketään Heerenveenin pelaajaa. Pois lukien Marcel Nijlandia joka kuitenkin oli Heerenveen Forbo Flyersin pelaajia eikä suinkaan kilpailevan saman paikkakunnan seuran pelaaja. Omat pelinsä Hollanti pelasi antaumuksella vaikkakin B-sarjan Nuorten MM-kisojen valtavan kärkipään ja jo pelkän keskikastin maiden kanssa kamppailu oli ajoittain tasoeron vuoksi hyvin tuskallista.

    Saksaa vastaan Hollanti hävisi 1-8, Puolaa vastaan 0-10, Ranskaa vastaan 1-7 ja Japania vastaan 2-4. Romanian kanssa se pelasi 3-3 tasapelin ja se voitti Itävallan nuorten joukkueen peräti 6-3! Ja sittemmin hävisi viimeisen ottelunsa Tanskalle 3-8. Hollanti oli siten kisojen kuudes ja säilytti paikkansa vuodeksi 1992 Nuorten MM-kisojen B-sarjassa. Ilman Speelin, Nollesin ja Neefin puuttumista Jong Ijs-Oranje olisi voinut olla jopa turnauksen viides tai ehkä jopa peräti neljäs. Paljoa sitä parempaan ei olisikaan ollut mahdollisuuksia sillä Saksan Nuorten maajoukkue ja Puolan Nuorten maajoukkue oli liiankin ylivoimainen tasolleen. Tommie Speelin tyhjäksi jättämän huippuhyökkääjän paikan turnauksessa peri joukkueen paras hyökkääjä muutenkin eli John Versteeg. Puolustuspelin moottorina toimi ehdottomasti Alexander Schaafsma.

    Tässä kuitenkin vuoden 1991 Jong Ijs-Leeuwin kokoonpano:

    Maalivahdit: Marcel Nijland ja Paul Hendriks

    Puolustajat: Danny van der Pluijim, Marco Kronenburg, Danny Thie, Alexander Schaafsma, Jacky Baard, Henry Craenen ja Eric Gemser

    Hyökkääjät: John Versteeg, Harry de Groot, Chris Eimers, Jeffrey Franken, Willie van Megen, Rene Smits, Paul van Bezouv, Milan Nohac ja Antoine Strijbosch

    Päävalmentaja: Doug Mason

    Varapäävalmentaja: Danny Cuomo
     
  25. Thusberg Jäsen

    Suosikkijoukkue:
    Leijonat, Sisu Team, KalPa ja Jokipojat
    Vuonna 1991 Hollannin B-maajoukkue eli B Ijs-Oranje tai B Ijs-Leeuw pelasi maajoukkuekaudellaan ainakin Sveitsin B-maajoukkuetta, Jugoslavian B-maajoukkuetta, Itävallan B-maajoukkuetta, Italian B-maajoukkuetta, Romanian B-maajoukkuetta, Tanskan B-maajoukkuetta ja Espanjan osalta niin maan A-maajoukkuetta kuin myös B-maajoukkuetta eli Seleccionia vastaan.

    Hollannin B-maajoukkueen joukkuekapteenina toimi jälleen Daniel Sipkema tuttuun tapaan. Kun miettii toisten maiden B-maajoukkueita niin Italialla oli hyviä pelaajia ainoastaan Federico Zancanella, Christian Pixner, Christian Moretti ja Omar Zanon. Romanialla taas oli omassa B-maajoukkueessaan huippupelaajina Attila Borsos, Alfons Balint, Santa Rusz ja Ion Timaru. Tanskalla taas B-maajoukkueessa oli paljon Tanskan Liigan tähtiä ja 1. Divisjonin pelaajia muutamalla 2. Divisjonin pelaajalla maustettuna. B-maajoukkueen parhaat pelaajat olivat Tanskalla Anders Pyndt, Thomas Hansen, Martin Andersen, Lars Molgard, Jannik Christensen, Jan Andersen, Henrik Andersen ja Morten Ovesen.

    Itävallan B-maajoukkueessa oli ainakin mukana Heiko Pfeifer, Michael Pavlovsky, Dieter Kalt, Jürgen Burger, Josef Platscher ja Stefan Janisch. Espanjalla taas etenkin Seleccion sai Hollannilta ja kaikilta muiltakin B-maajoukkueilta karmeita maalilöylyjä joskin shokkitappio oli Hollannin B-maajoukkueelle Espanjan A-maajoukkueen järjestämä hyvin niukka 5-3 voitto. Espanjan A-maajoukkueessa ja Seleccionissa parhaat pelimiehet vuonna 1991 olivat käytännössä Espanjan jääkiekon superjuniori Alain Iturralde ja Jorge Valle. He myös olivat Hollannin B-maajoukkueen shokkitappion varmistajat.

    Laitan tähän kuitenkin vuoden 1991 B Ijs-Oranjen pelaajineen ja valmentajineen päivineen:

    Maalivahdit: Borke Erades ja Marc Koperdraad

    Puolustajat: Rene Peters, Stefan Collard, Patrick Wuister, Jacco Landman, Ronny Gosselin, Marc Dubbelman ja Alexander Schaafsma

    Hyökkääjät: Jordy Geesink, Manitas Demelinne, Chris Poetiray, Jeroen Admiraal, Gigi Russo, Marc Visschers, Klaas Braaksma, Patrick Wuister, Edward Bakvis, Niels Bakker, Edwin Willemse ja Daniel Sipkema

    Päävalmentaja: Peter Bol

    Varapäävalmentaja: Ivan Kocanda