Vancouver Canucks 2013–2014

  • 101 424
  • 336
Suosikkijoukkue
Canucks
Pavel Buren numeron jäädytys siis vahvistui pitkään jatkuneiden spekulaatioiden jälkeen. Päivämäärää tosin ei kerrottu, mutta ensi kaudella tämän pitäisi tapahtua.

Kirjoitin aiheesta palstalle jo viime vuonna: Hilatako #10 kattoon vaiko ei? Enkä viitsi alkaa samoja mietteitä tähän toisintamaan.

Tuolloin marraskuun alussa, Buren Hall of Fame seremonioiden alla, jäädytyshuhut kävivät kuumina.
Tuo vanha viesti kuvaa jäädytykseen liittyviä tunnelmia ja ristiriitoja. Siitä löytyy myös linkkejä kattaviin Burea käsitteleviin kirjoituksiin, sekä kannanottoihin jäädytyksen puolesta ja vastaan.

-- -- -- --

Muuten tuossa kausikorttilaisten kyselytilaisuudessa ei kommenttien perustella ilmennyt mitään ihmeellistä. Gillis sanoi, että haluaa jättää leirille paikkoja aidosti kilpailtaviksi, mikä viittaisi siihen, ettei syvyysveteraaneja olla varmaankaan hankkimassa, ennen kuin leirin anti nähdään. Gillis neuvottelee myös edelleen RFA pelaajien Tanevin, Schroederin ja Weisen kanssa ja lisäksi myös UFA puolustaja Andrew Albertsin kanssa. Gillis myös mainitsi, että aloittanee Sedinien kanssa jatkosopimusneuvottelut kunhan veljekset palaavat Ruotsista. Sedineillähän on ensi kausi sopimuksiaan vielä jäljellä.
 

LostHorizon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Avalanche, Real Madrid
Dale Weisen kanssa on päästy sopimukseen, 1-vuotinen sopimus ja cap hit on 750k dollaria.
 
Suosikkijoukkue
Canucks
Dale Weisen kanssa on päästy sopimukseen, 1-vuotinen sopimus ja cap hit on 750k dollaria.
Siis samat rahat kuin Sestitolle. Weisella on mielestäni vielä kehityspotentiaalia kolmosketjun tasolle, mutta niin ilmiselvää tuo potentiaali ei ole, että siitä kannattaisi useammalla sopimusvuodella maksaa. 1 vuosi on ihan passeli. Ensi kesänä Weise on edelleen RFA.
 

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Canucks, BC Lions
Pavel Buren numeron jäädytys siis vahvistui pitkään jatkuneiden spekulaatioiden jälkeen. Päivämäärää tosin ei kerrottu, mutta ensi kaudella tämän pitäisi tapahtua.

Kirjoitin aiheesta palstalle jo viime vuonna: Hilatako #10 kattoon vaiko ei? Enkä viitsi alkaa samoja mietteitä tähän toisintamaan.

Oikeastaan vasta tuo Vancouver Sunin juttu sai minut aikanaan tarkastelemaan Buren otteita Canucksissa tarkemmin - siisä jälkikäteen tottakai, kun oma kiinnostukseni Canucksia ja koko NHL:ää kohtaan on herännyt vasta sen jälkeen, kun Bure rivistä poistui. Ihan mielenkiintoinen tapaus tällainen, jossa pelilliset ansioit joukkueen paidassa ovat täysin kiistatta huikeat, mutta sitten kentän ulkopuolinen toiminta ollut jotain muuta.

Mielenkiintoista nähdä, onko Bure itse paikalla, kun paita nousee kattoon. Joidenkin tietojen mukaan se olisi ensimmäinen kerta hänelle olla Vancouverin kaupungissa sen jälkeen, kun hän pelikassi selässään poistui.

Jordan Schroederin sopimukselle varovainen Litti-peukku. Onnistuneella kehityksellä kaverista tulee kelpo NHL-pelaaja.
 

tsajari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
Mielenkiintoista nähdä, onko Bure itse paikalla, kun paita nousee kattoon. Joidenkin tietojen mukaan se olisi ensimmäinen kerta hänelle olla Vancouverin kaupungissa sen jälkeen, kun hän pelikassi selässään poistui.

Pavel Buren pelinumero nousee Vancouverin kotihallin kattoon - MTV3.fi Linkki sisältää kuvan missä Pavel Bure saa viime kaudella, 2011 - 2012, katsomossa ollessaan yleisöltä aplodit. Kuvatekstin perusteella juuri Vancouverissa. Todenmukaisuudesta ei ole perää, mutta jutun perusteella on siis vieraillut kaupungissa ja vielä ihan hallillakin asti.
 

Canucks#1

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks
Pavel Buren pelinumero nousee Vancouverin kotihallin kattoon - MTV3.fi Linkki sisältää kuvan missä Pavel Bure saa viime kaudella, 2011 - 2012, katsomossa ollessaan yleisöltä aplodit. Kuvatekstin perusteella juuri Vancouverissa. Todenmukaisuudesta ei ole perää, mutta jutun perusteella on siis vieraillut kaupungissa ja vielä ihan hallillakin asti.

Kyllä näin on ollut. Jos oikein muistan, oli keräämässä rahaa jossakin hyväntekeväisyystempauksessa.
 
Suosikkijoukkue
Canucks
Niin, nuo spekulaatiot, että Bure ei palaisi Vancouveriin, ovat viime vuodelta, ajalta jolloin Aquilini kävi tapaamassa Burea ja miehet keskustelivat siitä, että Canucks haluaisi tehdä jotakin näkyvämpää Buren kunnioittamiseksi.

Eri toimittajat spekuloivat tuolloin eri tavoin sitä, miten Bure tällaiseen suhtautuu, mutta keskustelujen jälkeenhän tilanne on tosiaan kehittynyt suotuisasti ja Bure on lämmennyt muutamiin julkisiin esiintymisiin Vancouverissa.

Tuo maikkarin uutisen kuva on otettu 4. huhtikuuta 2013, Oilersia vastaan pelatussa ottelussa, ei siis suinkaan kaudelta 2011-2012. Tuolla kaudella Bure ei julkisesti vielä Vancouverissa näyttäytynyt, mutta tämän vuoden puolella kävi siis pelissä sekä hyväntekeväisyystapahtumassa. Ja nythän Bure oli tuosta paidan jäädytyksestä myöskin kertomassa paikan päällä Vancouverissa.

Omien sanojensa mukaan Bure on vieraillut Vancouverissa lukuisia kertoja vuosien varrella, sillä hänen paras ystävänsä Gino Odjick asuu kaupungissa, mutta Bure on halunnut tehdä vierailunsa salassa julkisuudelta.

Jäädytys vuoden 2014 puolella olisi osuva sikäli, että ikimuistoisesta 1994 keväästä olisi silloin kulunut pyöreästi 20 vuotta. Canucksin kaudenalus teaserissä hieman vihjaillaan, että jonkinlaisia muitakin 94-teemalla vedettäviä tapahtumia saatettaisiin ensi kaudella nähdä. Toinen jäädytykseen sopiva ajankohta voisi olla vuoden 2013 puolella, Buren debyyttiottelun 22. vuosipäivän tienoilla, 5. marraskuuta, tuota lähinnä oleva kotiottelu olisi Maple Leafsia vastaan 2. marraskuuta.

-- -- -- -- -- -- --

Schroederin sopimus on todella halpa: $600,000, yksisuuntainen, yksi vuosi. Miehen viime vuoden cap hit oli yli miljoonan ja qualifying offerkin olisi ollut parisataatuhatta suurempi kuin tuo 0,6 miljoonaa, mutta kaksisuuntaisena.

Myös farmipuolustaja Yann Sauve sai yhden vuoden jatkon, kaksisuuntaisen sopimuksen NHL cap hit on Sunin tietojen mukaan $708,750. Vaikkei Sauvella ikää ole kuin 23-vuotta, hän tuntuu jo nähdyltä tapaukselta. Veikkaan hänen seilaavan ensi kauden jälleen AHL:n ja ECHL:n väliä.
 

Kental

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins
Weisen sainauksen ohella ilmoitettiin myös veteraanifarmijätkä Colin Stuartin sekä entisen huippulupauksen Zach Hamillin sopimuksista (nhl.com). Taitosentteri Hamill on siis Bostonin varaus vuodelta numerolla kahdeksan kuuden vuoden takaa, mutta ei ole näyttänyt ammattilaisena (eikä oikeastaan enää edes varauksensa jälkeisenä juniorivuotena) mitään ihmeellistä ja viime kausi menikin jo kokonaan farmissa. Jonkinlainen breikkaus olisi siis tarpeen.

Jos ei muuta niin Vancouver saa tästä yhden kaverin lisää, joka kykenee tarvittaessa paikkaamaan loukkaantumisia ja nakuttamaan siinä sivussa sen reilut 40 pinnaa AHL:ssä. Hamill ei liki koskaan tehnyt pelaamissaan parissakymmenessä NHL-pelissä mitään sen kummoisempaa, mutta ei toisaalta ollut joukkueelleen mitenkään harmiksikaan. Bonuksena kyseessä on Canucks-fanina kasvanut Brittiläisen Kolumbian poika, eli motivaation luulisi ainakin olevan mahdollisimman korkealla.
 

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Canucks, BC Lions
Hieno homma, että Bure ja Canucks ovat lähentyneet toisiaan. Olihan se tilanne pitkään hyvin kummallinen näin ulkopuolisen silmin katsottuna. Oppitunti siitä, että monet asiat olisi voitu hoitaa paljon paremminkin, sekä myös siitä, että harva tilanne on korjaamaton.

Syvyysosastolla tapahtuu, mutta kärjessä on edelleen hiljaista. Tosin onhan tässä kauden alkuun vielä aikaa.
 
Suosikkijoukkue
Canucks
Latvialaisista Ronalds Kenins oli selvästi Indrasista näkyvämpi, pääsi toki pelaamaankin paremmassa paikassa, Jensenin ja Gauncen ketjussa. Muista try-outeista Cody Sylvester oli hyökkäyspäässä varsin näkyvä, pelasi Malletin kanssa hyvin yhteen, Mallet kaivoi kiekot kulmissa ja Sylvester teki itsensä koko ajan pelattavaksi, joten saivat sykliä pyörimään. En yllättyisi, jos Kenins & Sylvester saavat kutsut syksyn leirillekin.
Keninsin ei tarvitsekaan syksyllä tulla try-outtina leirille, sillä hän voi osallistua karkeloihin sopimuspelaajana. Canucks ilmoitti nettisivuillaan tehneensä 22-vuotiaan latvialaislaiturin kanssa sopimuksen. Sopimuksen yksityiskohdista ei ole tietoa, mutta Kenins pelannee ensi kauden lainalla Sveitsissä.
 

Zous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ryan Reaves
Hunter Shinkaruk ja Bo Horvat tehneet entry-level diilit pois alta. Eiköhän myös Horvat pelaa koko tulevan kauden junnuissa. Shinkarukin kohdalla se nyt ainakin on varmaa.
 

kausi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Westendin työväenpalloilijat
Onko Vancouverissa (jatkoaika.comin palstalla) tosiaan näin hiljaista?
 

Ronning

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Vancouver Canucks, Cliff Ronning
Onko Vancouverissa (jatkoaika.comin palstalla) tosiaan näin hiljaista?

Käytännössä juu. Niinkuin koko liigassakin. Tänä vuonna enemmän kuin koskaan tunnutaan menevän "omat pojat" linjalla. Annetaan campilla nuorille oikeita mahdollisuuksia nousta pelaavaan kokoonpanoon ja paikkaillaan rosteria sitten myöhemmin jos pakkorako iskee. Luongo-kohukin laaski ja Tortorella on toistaiseksi ollu oikea Mikko Mallikas median kanssa joten ei kai muuta ilmaannu kuin satunnainen postikortti Higginsiltä.
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Chris Tanevin kanssa tehtiin vain vuoden soppari, joten ilmeisesti lisänäyttöjä kaivataan ennen pidempää sopimusta. Omasta mielestä Tanev nousi jo viime kaudella TOP4-pakiksi, mutta toki pelimäärä oli varsin pieni. Tässä mielessä järkevää tehdä vain vuoden soppari ja vaikka sitten kauden aikana neuvotella jo uusi, pidempi, sopimus.

Tanevin soppari on 1,5 millin hintainen. Näin ollen seuraava sopimus alkaakin sitten vähintään kakkosella.
 

LeonJ#21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi, Tappara, Sabres, PuLa-Aho, #65
Canucks solminut yksivuotisen jatkosopimuksen Andrew Albertsin kanssa.
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Canucks solminut yksivuotisen jatkosopimuksen Andrew Albertsin kanssa.

Piti eilen vielä jatkaa, että yksi pakki ja yksi hyökkääjä olisi varmaan vielä tulossa. Pakiksi itse kaavailin Hal Gilliä noin 0,7 - 0,8 hintaan, mutta näköjään sieltä tuli samantyylin edustaja Alberts. Toki Alberts on ainakin tuttu ja tiedetään mitä saadaan. Hyökkääjäksi itse kaavailin joko Raymondia tai Morrowta. Hinta pitäisi olla luokkaa 1,5 - 1,6 miljoonaa. Brunneria ei tuolla hinnalla pitäisi saada.

Mikäli hyökkääjä on Raymond niin tiimissä ei ole muuttunut viime kauteen oikeastaan mikään pl Schneiderin poistuminen. Pakisto ja hyökkäys on pysynyt hyvinkin samana.
 

Zous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ryan Reaves
Alberts taitaa olla aika hyvä tuttu perusvarma tekijä Canukcs takalinjoille. Vuoden sopparilla ihan hyvä kiinnitys. Itse en usko, että Raymond jatkaa Vancouverissa. Toki jos ei tärpännyt muualta, niin tyytyy sitten siihen mitä saa vanhasta jengistä, mutta eiköhän hänellä ole hieman haku ollut päällänsä. Se sitten mm. Brunnerin tavoin mennyt pieleen.
 

Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Canucks, BC Lions
Mikäli hyökkääjä on Raymond niin tiimissä ei ole muuttunut viime kauteen oikeastaan mikään pl Schneiderin poistuminen. Pakisto ja hyökkäys on pysynyt hyvinkin samana.

Alkaa vaikuttaa siltä, että se suurin haluttu muutos on tehty jo. Mies penkin takana vaihtui.
 

KokkosEsa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks
Vähän kyllä ihmettelen, että joukkuetta ei ole sen enmpää muokattu mihinkään suuntaan edes uutta divisioonajakoa silmällä pitäen. San Jose, LA ja Ducks ei missään nimessä ole olleet helppoja vaan pikemminkin päinvastoin. Ja Edmontonkin vaan vahvistuu kun huippulupaukset saavat ikää alle. Calgaryn ja Phoenixin uskon olevan ulkona playoff taistelusta..

Playoff paikasta tulee Canucksin divarissa huikea taistelu ja Tortsien on pystyttävä muokkaamaan pelitapa sellaiseksi joka tuo paljon pisteitä päävihollisia vastaan käytävissä peleissä!
 

nuck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vancouver Canucks, Abbotsford Canucks, Ilves
Edlerin, Burrowsin ja Higginsin pitkät jatkosopimukset, palkkakaton samanaikainen lasku sekä valmentajan vaihtaminen veivät Canucksilta paukkuja ja haluja tehdä isompia muutoksia. Joukkue muuttui minimaalisesti, mutta nyt meilllä on ainakin muutama tärkeä pelaaja kiinnitettynä 4-6 lisävuodeksi ja muutama uusi lahjakas prospecti tulossa mukaan kisaamaan pelipaikoista. Nuoriin toivoin satsattavan ja niihin on nyt satsattukin, kun varaustilaisuudessa pidettiin oma ykkösvuoro ja hankittiin "kipurahalla" top10-varaus mukaan.

Ei tämä huono kesä ole ollut, vaikka uusia miehiä ei nyt tullutkaan kuin prospectilistan kärkeen ja Schneiderin olisin halunnut pitääkin. Tortotella on mielenkiintoinen valmentajanimi ja jos Kesler ja Booth pysyvät pelikuntoisina (eikä muita isoja menetyksiä tule lisää), paperilla Canucks on hyvissä asetelmissa tällä hetkellä. Parhaassa tapauksessa pari nuorta kuten Tanev, Kassian, Jensen ja/tai Corrado ottavat vielä askeleita ylöspäin ja joukkuetta vahvistetaan vielä kauden mittaan.

Toki voihan tuo korttitalo murtuakin esimerkiksi vammoihin, nuoret voivat jämähtää paikoilleen ja vahvistuksissa onnistutaan "Derek Roy -tyyliin". Vielä on liian aikaista spekuloida suuntaan tai toiseen, mutta mielenkiinnolla lähden seuraamaan mitä kausi tuo tullessaan. Uskoisin, että kun talossa on uusi valmentaja, joka tulee vaikuttamaan jollain lailla kemiaankin, yksi isompi pelaajakauppakin saattaa olla kauden ensimmäisellä puolikkaalla mahdollinen.

Tällä hetkellä ainoa isompi kysymysmerkki kohdistuu kolmosketjun keskelle, kun Malhotra ei vammansa vuoksi tuota pestiä pystynytkään hoitamaan. Tuohon olisin toivonut satsattavan, mutta kun joukkueella ei tainnut olla panoksia (tai joku tarjous hävittiin), seurassa annetaan nuorille mahdollisuus. Oletan Richardssonin olevan nelosketjun sentteri, joten kolmoseen olisi nyt tarjolla Mike Santorellia, Jordan Schroederia ja/tai nuoria Brendan Gauncea/Bo Horvatia. Kilpailuasetelma on hyvästä ja varmaan nuoret pitävät mahdollisuuksistaan, mutta yhtään varmaan palasta tuossa ei ole. Mielenkiintoista seuraan alkukaudesta sitäkin, pystyykö noista joku tuon roolin kantamaan menestyksellä vai tuleeko tuohon vielä vahvistus.
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Vancouverin leiri on kans alkanut, mutta tällä kertaa rosterissa ei ole oikeastaan mitään yllättävää. Sedinit ja Santorelli tykkäsivät juosta (2 mailia 12 minsaan), joten heillä ainakin peruskunto on kohdillaan. Ensimmäisissä ketjuissa ei ole oikeastaan kauheasti yllättävää, ellei sitten Hunter Keslerin ketjussa yllätä.

Sedin - Sedin - Kassian
Shinkaruk - Kesler - Burrows
Sestito - Horvat - Weise
Blomstrand-Gaunce-Ferriero
Defazio - Santorelli - Pecan
Hamill - Lain - Grenier
(Friesen)

Garrison-Bieksa
Hamhuis-Corrado
Negrin-Alberts
Polasek-Mullen
Tommernes-Biega
Guimond-Blain

Ensimmäisessä sisäisissä pelissä Burrows ja Hamill osuivat kumpikin kahdesti. Toiseen peliin tuli mukaan ketju Higgins - Schroeder - Hansen ja Higgins tekikin kolme maalia, joten tuo ketju näyttää kisaavan kovasti kolmosketjun paikoista. Kolmosen sentterin paikkaa kärkkyy myös Brad Richardson, joka myös osui tuossa pelissä.
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Ensimmäiset viisi poistoa leiriltä ja junnuihin lähtivät:

Anton Cederholm - Portland WHL
Evan McEneny - Kitchener OHL
Miles Liberati - London OHL

ja lisäksi vapautettiin Kyle Hope ja Zach Hall.

Leirille jäi vielä hyvän matkaa päälle 50 pelaajaa, joten kohta tiputellaan pelaajia vähän reilummin.

Edit. Sedinien uudet sopparit saattavat saada allekirjoitukset vielä ennen kauden alkua. Arviot ovat 5 vuoden sopparissa ja cap hit pysyisi lähellä nykyistä (6,1 milliä).
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös