Bye Bye Schneiderman
Gillisin “shokkitreidi” vei todellakin draftissa päähuomion (ainakin Canuckslaisittain). Cory Schneider vaihtui Bo Horvatiin ja helvetin isoon kasaan negatiivistä PR:ää. Fanit itkee pitkin radioaaltoja ja foorumeita ja reportterit yrittävät arpoa jotakin tolkkua siihen mitä oikein tapahtui.
Gillis vetosi jälkiviisasteluun toteamalla, että jos hänellä olisi kristallipallo, olisi hän tehnyt jotain eritavalla ja aiemmin. Kaikesta huolimatta Gillis itse on tämän sotkun aiheuttanut. Aiemmin ketjussa taisin kirjoittaa, että Gillisin on kauden alla siivottava omat sotkunsa ja mielestäni oli Aquiliniltä täysin oikea päätös olla avittamatta siivousta 27 miljoonan ulosostolla.
Kyse ei ole siitä onko varaa vai ei (ja sitä kyllä olisi), kyse on enemmänkin periaatteellisesta suhteellisuudentajun säilyttämisestä ja arvonmäärityksestä. Ulososto on näissä tapauksissa omistajille kymmenien miljoonien arvoinen vaihtokauppa, kyllä omistaja mittaa tällaisen liiketoimen arvon muullakin tavoin kuin avokätisyydellään. Esimerkiksi Lecavalierin cap hit oli yli 7.7 miljoonaa, siinä on räikeämpi ero pelilliseen arvoon, kuin Luongon reilussa 5.3:ssa miljoonassa. Nuo ovat hyvinkin ratkaisevia tekijöitä.
Ulosostosta on lisäarvoa, jos pelaajan pelillinen arvo on nolla (tai muuten cap hittiin nähden todella vähäinen), silloin pelaaja on uponnut kustannus joka tapauksessa, eikä rosterin pelillinen arvo ulosostossa muutu, mutta rahaa säästetään ja saadaan captilaa. Siinä tapauksessa taas, että vaihdettaisiin 27 miljoonaa siihen, että päästäisiin eroon pelaajasta, jota voi käyttää NHL:n ykkösmaalivahtina, tuolle pelipaikalle maltillisella caphitillä, ei vaihtokaupalla saavuteta mitään lisäarvoa, siinä vain maksetaan tyhjästä järjetön summa rahaa.
Gillis tekee solmun
Maalivahtikuvion Gillis sai umpisolmuun venkoilemalla maalivahtistrategiansa kanssa. Alkuperäinen suunnitelma oli pitää Luongo, nostaa Schneiderin treidiarvoa ja treidata Schneider. Siinä vaiheessa kun Schneiderin treidiarvo kenties oli korkeimmillaan (kun hän alkoi ajamaan Luongon ohi pelillisesti), Gillis teki riskiliikkeen, jotain mistä johtamisoppaat aina varoittavat, Gillis teki päätöksen, joka ei ollut linjassa hänen strategiansa kanssa. Gillis ryhtyi kauppaamaan Roberto Luongoa, maalivahtia jolle hän oli laatinut loppu-uran kestävän sopimuksen, jossa oli kaupankäynnin kieltävä pykälä.
Tuo oli jälkiviisastellen Gillisin ensimmäinen virheliike, sitä seurasi muita. Gillis aliarvioi ensin Luongon halukkuuden pitää kiinni NTC-pykälästään. Sitten muuttuivat CBA-säännöt, mikä oli ehkä ulkopuolinen tekijä, mutta Gillis yliarvioi Luongon vaihtoarvon tämän olosuhdemuutoksen jälkeen. Sitten laski Cap, Gillis oli jäänyt piiritetyksi nurkkaan, mutta kuvitteli voivansa peitellä tukalan tilanteensa muilta managereilta. Sekin oli virhearvio. Lopulta Gillisin oli palattava alkuperäiseen strategiaansa ja otettava paras tarjous Schneiderista.
Schneider vs. 9th pick
Paras tarjous Schneiderista, sopivasta osoitteesta, oli useimpien mielestä alakanttiin siitä, mitä alkuperäinen Schneiderin arvonkorotusstrategia olisi tuottanut. Ja olihan se alakanttiin, ei välttämättä räikeästi alakanttiin, mutta olisin odottanut Schneiderilla saatavan varauksen lisäksi jotakin vahvistusta rosteriin. Nythän vanheneva joukkue vain heikkeni (lyhyellä tähtäimellä).
Saatua vastinetta pahempi kömmähdys, oli kuitenkin tämä strategiasta poikkeaminen, jossa vietettiin vähintään vuosi sivuraiteella. Siinä vaiheessa kun alkoi olla selvää, että Luongon ja Schneiderin treidiarvojen ero oli hurjasti suurempi kuin miesten pelillinen tasoero, olisi ollut hyvinkin perusteltua painaa Schneiderin osalta treidinappulaa ja vahvistaa hupenevia huippuvuosiaan viettävää rosteria. Nyt tässä meni yksi Sedinien ja Luongon huippuvuosista lähinnä odotteluun.
Vaikkei aiemmin ajoitetusta treidistä oltaisikaan saatu sen parempaa vastinetta kuin mitä nyt saatiin, olisi cap tilalla voinut tehdä edes jotakin, ja jos päätös olisi tehty aiemmin, olisi tämä vastineeksi saatu ”Horvat” nyt jo vuoden lähempänä NHL:ää.
Entäs Bob?
Gillis sai ehkä käännettyä sivua Canucksin maalivahtisaagassa, mutta omien sotkujensa siivoamiseen hänen kykynsä eivät sittenkään täysin riittäneet. Apua ei tullut Aquiliniltä, joten nyt moppausvuoroa tarjotaan Roberto Luongolle. Maalivahdille joka pitkin kautta totesi, ettei Canucks ole hänen joukkueensa, vaan Schneiderin. Maalivahdille josta Gillis toukokuussa totesi, ettei juurikaan näe mahdollisena, että hän pelaisi Canuckseissa ensi kaudella. Miehelle joka mielessään hyvästeli Vancouverin lopullisesti toukokuussa, tyhjensi totaalisesti myyntiin pistämänsä hulppean kattohuoneistonsa, ja painui kotina pitämäänsä Floridaan.
Francesco Aquilini lensi draft päivän aamuna Floridaan kertomaan Luongolle etukäteen, että Schneider lähtee, jos saavat top 10 varauksen. Omistajan pehmittelyistä huolimatta, Luongo on vetäytynyt julkisuudesta keräilemään itseään tapahtuneen jäljiltä. On vaikea uskoa, että Luongo olisi tältä istumalta motivoitunut palaamaan Vancouveriin. Twitteriin hän on jättänyt lyhyen itseironisen elonmerkin ”#NOtradeclause”.
Eri lähteiden mukaan Luongo on toistaiseksi keskustellut tapahtuneesta Aquilinin lisäksi vain agenttinsa kanssa (ja lyhyesti Cory Schneiderin kanssa). Mike Gillisin kyselyihin Luongo ei ole ilmeisesti vastannut muuten kuin tyylillä ”jos on asiaa, ota yhteyttä agenttiini”. Luultavasti Gillis vierittää Luongon pehmittelyn seuraavaksi John Tortorellalle, ennen kuin uskaltaa itse olla Luongoon yhteydessä uudemman kerran.
Loppujen lopuksi Luongo on kuitenkin huippujääkiekkoilija, jonka voisi kuvitella haluavan pelata. Vancouverissa hänellä on edelleen jäljellä yli neljäkymmentä ja puoli miljoonaa syytä motivoitua. Jos ne eivät kiinnosta, ei hänellä ole käytännössä muita vaihtoehtoja kuin lopettaa uransa, kieltäytyä pelaamasta, tai ryhtyä täysipäiväiseksi twitter-sensaatioksi. Kaikissa näissä vaihtoehdoissa palkanmaksu Canucksilta kuitenkin katkeaa. NHL on bisnestä. Managerit ovat managereja, eivät pelaajat. Pelaajat ovat ”assetteja” ja kaikilla ei voi aina olla hyvä mieli kaiken aikaa. Mutta kyllä noilla kipukorvauksilla yhden kesän itkut pitäisi riittää. Syksyllä sitten hyvillä mielin heittämään Eddie Läckin kanssa läppää, katselemaan Tortorellan showta ja tavoittelemaan Stanley Cupia.
-- -- -- -- -- -- -- -- -- --
Mike Gillis teki nyt jo toistamiseen kaupan, jossa hän vaihtaa fanien suosiossa olevan, organisaation tulevaisuuden kulmakivenä pidetyn, pelaajan epävarmempaan pidemmän tähtäimen tulevaisuuden toivoon.
Cody Hodgson vaihtui käytännössä Zack Kassianiin, ja vaikkei Kassian vaikuta pelaajalta, joka ottaisi tapahtuneesta paineita, jaksaa vancouverilaismedia aina muistuttaa tapahtuneesta Kassianista kirjoittaessaan. Samanlainen leima tulee seuraamaan Bo Horvatia. Hänkin vaikuttaa varsin kypsästi paineita käsittelevältä nuorelta mieheltä, jonka kehitykseen draft-päivän tapahtumilla tuskin on mitään vaikutusta.
Silti, yhteys Schneideriin ei tule Vancouverissa unohtumaan ja Horvatin otteita tullaan vertailemaan äärimmäisen hyvin puolustavan joukkueen huippumaalivahtiin, jonka on helppo kuvitella killuvan NHL:n maalivahtitilastojen kärkipaikoilla kaikki ne vuodet, joiden aikana Horvat vielä kenties vasta yrittää vakiinnuttaa paikkaansa NHL-pelaajana ja nousta pikkuhiljaa isompaan rooliin.
-- -- -- -- -- -- -- -- -- --
Canucksin ensivaikutelmalta harvinaisen lupauksia herättävästi osuneet varaukset jäivät tyystin Schneider-treidin varjoon. Täytyypä katsoa, jos ehtisi heistä pienet esittelyt kirjoittamaan hieman myöhemmin.