Uusi kännykkä

  • 1 247 998
  • 5 798

J.Petke

Jäsen
Nexus S:ssä ei ole mitään sellaista mitä N8:lla ei voisi tehdä, jotkut asiat ovat vain vaikeampia tehdä Noksulla. Toki löytyy sellaisia appseja jota Ovi Storessa ei ole mutta tärkeimmät löytyy kaikilta.

Toisaalta N8:n kamera on oikeasti sellainen jolla voi korvata pokkarin ja offline navi on täysin ylivoimainen.

Symbian selain on tällä hetkellä se suurin perseenreikä, Annaa ja Belleä odotellessa.


Näinhän se on. Mersullakin pystyy tekemään kaiken saman kuin Toyotallakin. Kai sen näin voisi luokitella.

Yksi syy minkä takia Symbian on perseenreikä on se, että se ei ole vuoden 2011 tasalla oleva käyttis. Pystyy tekemään monta samaa asiaa mutta vaikeammin. Tässä sinä osuit kyllä oikeaan. Toista vaan on paljon mukavempi käyttää kuin toista. Symbianilla ei kovinkaan helposti onnistu esim. musiikkisoittimen tai viestiohjelman vaihtaminen toiseen. Tai onnistuu jos jotain kiinnostaisi ohjelmien tekeminen Symbianille. Tämä on ehkä se isoin ongelma Symbianilla. Androidille tehdään koko ajan hyviä ja käytännöllisiä ohjelmia kun taas Ovi-kauppa täyttyy turhaakin turhemmista ohjelmista jotka näyttävät olevan suoraan 2000-luvun alusta.

Symbianin selaimen huonous on mielestäni aika irrelevantti sillä Operan selain on erittäin hyvä Symbianilla. Anna-päivitys ei ilmeisesti tuo juurikaan mullistavaa uutuutta selaimeen joten ehkä sitten kun Belle julkaistaan..

Se mistä pidän nimenomaan Androidissa on se ohjelmien vaihtoehdot. Eli saat itse päättää mitä musiikkisoitinta käytät ja vaihtoehtojakin on useita. Saan muokattua puhelimen juuri sellaiseksi kuin itse haluan.

Uskallan väittää, että se joka haluaa ykkösluokan älypuhelimen on pettynyt jos saa käteensä N8:n.

Kamera on aina ollut Nokian vahvuus ja ilman tuota esim. N8 olisikin n.200€ arvoinen puhelin.

Navigointia en ole käyttänyt joten sitä en pysty kommentoimaan.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
N8:ssa oleva soitin riittää suurimmalle osalle. Hifistelijät haluaa paremman ja he alkavatkin etsiä muita vaihtoehtoja.

Selain on se näkyvin paska Symbianissa jonka suurin osa toteaa. Se miten tätä ei ole saatu korjattua jo vuosi sitten on ns. shake head -osastoa.
 

Jabbbe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Oulun Kärpät
Uusi puhelin menee piakkoin hankintaan ja näillä näkymin se on joko Nokia N9 tai Samsung Galaxy S II. Siispä olisikin mielenkiintoista kuulla käyttäjäkokemuksia kyseisistä malleista, etenkin N9stä, jota ei kenelläkän tuttavapiirissä vielä ole. Tuo Meego -käyttis on itselleni suuri tuntematon, enkä pikaisella googlettamisella juuri saanut selvyyttä siihen miten se androidista eroaa vai eroaako mitenkään. Tätä jos joku hieman osaisi enemmän valottaa niin olisin kiitollinen.
 

palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
N8:ssa oleva soitin riittää suurimmalle osalle. Hifistelijät haluaa paremman ja he alkavatkin etsiä muita vaihtoehtoja.

Ei se kyllä riitä kenellekään, joka oikeasti kuuntelee paljon musiikkia. Tai no, kai sillä pärjää pakon edessä, mutta se on ihan paska. Se esimerkiksi tulkitsee MP3-tagit jotenkin perseelleen ja käytännössä yhden artistin musiikin filtteröinti näkyviin on mahdotonta. Pitää käyttää artisti + levyn nimi -yhdistelmää. Mukavaa varsinkin, jos on jotain kokoelmia, soundtrackeja ym. puhelimessa. Lisäksi puuttuu kokonaan hakutoiminnallisuus, joka oli jo aikaisemmissa nokian puhelimissa. Mukavata, kun on vaikka useita gigoja musiikkia. Ei myöskään vapaasti säädettävää equalizeria, joka menee enemmänkin sinne hifistely-osastolle. Täysin paska ja suorastaan käsittämätön suoritus.
 

J.Petke

Jäsen
N8:ssa oleva soitin riittää suurimmalle osalle. Hifistelijät haluaa paremman ja he alkavatkin etsiä muita vaihtoehtoja.

Kyllä minä ainakin haluan, että minun puhelimessa on juuri se parempi vaihtoehto eikä se "ihan ok". Kuuntelen musiikkia puhelimella hyvin paljon ja kyllähän Androidin vaihtoehdot ovat huimasti edellä Symbianin soitinta.

Muutenkin haluan, että puhelimen voi muokata juuri sellaiseksi kun haluan sen olevan.
 

palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Toisaalta N8:n kamera on oikeasti sellainen jolla voi korvata pokkarin ja offline navi on täysin ylivoimainen.

Täysin ylivoimainen on melkoinen ylisana, kun Googlen kartatkin toimivat nykyään offline-tilassa Androidissa. Toki eivät mielestäni yhtä hyvin kuin Nokian kartat, mutta etumatkaa on otettu kiinni.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Muutenkin haluan, että puhelimen voi muokata juuri sellaiseksi kun haluan sen olevan.

En epäile tätä yhtään mutta laajemmalla skaalalla esim. iPhonen ostajat ovat täysin eri koulukunnassa.

Joku joka tietää paremmin eri music playereistä S3:lle kertokoon mitä vaihtoehtoja löytyy.
 

J.Petke

Jäsen
Joku joka tietää paremmin eri music playereistä S3:lle kertokoon mitä vaihtoehtoja löytyy.

Olen kritisoinut myös iOS:ää tuosta jälkeenjääneestä käyttökokemuksesta ja mielestäni se on jopa Symbiania jäljessä. Sitten tosin kun iOS:n jailbreakaa niin mahdollisuudet ovatkin jo huikeat.

Olen etsinyt ja kokeillut Symbianille käytännössä kaikkia soittimia mitä olen netistä löytänyt vain todetakseni, että tässä katastrofissa vakiosoitin on se vähiten huono vaihtoehto. Toki kaikki uudet vinkit ovat tervetulleita.
 

Trekolmestar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Olen kritisoinut myös iOS:ää tuosta jälkeenjääneestä käyttökokemuksesta ja mielestäni se on jopa Symbiania jäljessä. Sitten tosin kun iOS:n jailbreakaa niin mahdollisuudet ovatkin jo huikeat.
Vastataan nyt tänne, vaikka iPhonella on omakin ketjunsa. Olet tosiaan kritisoinut, mutta viestihistoriaa kun kaivelin, niin en löytänyt juuri muuta kuin widgettien puutteen ja käyttöliittymän rajatun muokattavuuden. Ohessa nopeasti hakusanoilla iOS ja iPhone löytyneet viestit:
1.8.2011
Iphone alkaa jo olemaan aika vanhanaikainen ja ilmeisesti kehitystä ei ole juurikaan nähtävissä.

1.8.2011
Iphone 4 ei tietenkään ole vanha mutta iOS alkaa olemaan jo aika jälkeenjäänyt. Jopa Symbian^3 on sitä edellä. Ja iOS5 ei ole tulossa ilmeisesti mitään isompaa muutosta vaan peruskäyttäminen säilyy samana. Oikeastihan iOS tarvitsisi ison päivityksen jos se haluaa säilyä vielä tulevaisuudessakin yhtä mielenkiintoisena.
29.7.2011
Höpö höpö. It is just a phone. Naisten puhelin.
23.6.2011
iOS taas on ajamassa itseään umpikujaan kun he eivät oikeasti saa mitään uutta tuohon UI:hin. Applella olisi huikea määrä kavereita vääntämässä jos jonkinlaista widgettiä jos vaan Apple ne saisi käyttöönsä.
6.6.2011
Jos iPhonelle ei julkaista nyt widget-ominaisuutta niin taitaa Android pyyhkäistä iOS:n unholaan.
12.4.2011
Mielestäni iPhone on aivan yhtä hyvin varusteltu kuin Nokialaisetkin. Monet perusominaisuudet ovat parempia kuin Nokialla mm.viestit, musiikki, loki.
27.2.2011
iPhone on ns. yhteensopivuudessaan loistavin. Yksi ohjelma hallitsee kaikkea puhelimessa tapahtuvaa. Aplikaatiot halpoja ja monipuolisia. Aplikaatioiden määrä on aivan julmettu. Jailbreakatussa puhelimessa saa muokattua tuosta sellaisen kun haluaa. Käyttis on yksinkertainen ja selkeä. Ehkä kuitenkin liian tylsä ilman widgettejä. Toimii kuitenkin kuin junan vessa. Internetselain loistava.
15.12.2010
Androidin etu iOS:ään nähden on muokattavuus. Kun iPhone on aika suljettu ympäristö (ennen jailbreakea) niin Androidia pystyy säätelemään aivan eri tavalla. Pystyy vaihtamaan sms-ohjelmat ja e-mail aplikaatiot.

Aika vähän tuossa nyt on mitään sellaista, että iOS:n voisi tuomita käyttökokemukseltaan/käytettävyydeltään vanhanaikaiseksi ja jälkeenjääneeksi varsinkin kun muistetaan, että iOS 5 on tulossa. Niin ne widgetit... niitä ei käsitteekseni tule vieläkään ainakaan sellaisena kuin Androidissa, joten sinun näkemyksesi mukaan Apple kaivaa iPhonen hautaa. Mielelläni lukisin perustelujakin väitteellesi esim. tästä widget-asiasta. Miksi ne tekevät käyttöliittymästä niin erinomaisen, että ilman niitä ei pärjää?

Kritisoit myös käyttöliittymän rajoitettua muokattavuutta, mutta sehän on täysin Applen valitseman strategian mukainen asia ja ei varmasti tule muuttumaan. Niinpä iPhone eivätkä muutkaan Applen tuotteet eivät ole jatkossakaan oikea valinta vempaimiaan viritteleville propellihatuille.

Toisaalta itsekin näytät tietävän, mitä tuolla ajetaan takaa. Tiukka kontrolli takaa sen yhteensopivuuden ja toimivuuden, joka tosiaan on omassa luokassaan (kts. kirjoituksesi 27.2.). Kääntöpuolena on sitten se, että kaikkia sovelluksia ei voi valita vapaasti. Minulla ei tosin ole ollut mitään valittamista. Olen ollut täysin tyytyväinen mm. Mailiin, Safariin, iTunesiin, iPod-soittimeen ja Osoitekirjaan. Toimivat ja enkä ole keksinyt mitään sellaista oleellista ominaisuutta, jonka vuoksi joku/jotkut noista pitäisi voida vaihtaa kolmannen osapuolen sorvaamaan sovellukseen. Vaihtamista pelkästä vaihtamisen ilosta en pidä erityisen oleellisena asiana varsinkin, jos se tarkoittaisi yhteensopivuusongelmia tai muuta riesaa. Muihin kuin em. perussovelluksiin AppStoresta löytyy sitten valikoimaa varmasti niin paljon, että individualistisinkin puhelimensa virittelijä on tyytyväinen.

Tosin minä olen varmasti monien mielestä sellainen fanipoika, joka ei edes kiduttaessa myönnä, että Applen tuotteissa voisi olla puutteita, kun kerran ko. firman vempaimia olen käyttänyt käytännössä aina (eka Omppu tietokoneeksi 1989 ja iPhonen hankin heti kun sellaisen Suomesta sai). Perustele nyt silti, miksi iOS on mielestäsi pudonnut kelkasta muutenkin kuin niillä widgeteillä, sillä se ei voi olla ainoa asia noinkin vahvalle väitteelle.
 

J.Petke

Jäsen
Pitkä teksti

Olen joskus aiemmin kirjoittanut myös näistä iPhonen hyvistä puolista mihin kuuluu juuri se iso asia, että kaikki ohjelmat mitä tuossa natiivina on, on toteutettu erittäin hyvin. Esim. parempaa musiikkisoitinta & synkronointia ei ole tullut vastaan mitä iPhonessa on. Lähinnä tuo vertailu oli kohdistettu Symbianiin. Androidia ja iPhone vertaillessa isoin ero on se, että Android on vienyt käytön mukavuuden ja hauskuuden taas yhden askeleen yli iPhonen.

En missään nimessä halua luoda sitä kuvaa, että iPhone ei jotenkin toimisi ja nimenomaan siinä pitäisi vaihtaa ohjelmia. Pääpointti tuossa on se, että iPhone rupeaa olemaan jo vanhanaikainen verrattuna siihen wau-efektiin mikä tuli kun puhelin aikoinaan julkaistiin. Sillä luovuudella ja osaamisella mitä Applella on olisi voitu iPhonekin jo uudistaa ihan uudelle tasolle. Tosin kun puhelin myy aivan helvetisti ja ihmiset tykkää niin miksi sitä korjaamaan. Nyt vaan Android on tällä hetkellä se joka menee siellä aallonharjalla ja muut tulevat perässä. Uskon, että Applella kyllä kehitetään koko ajan uutta ja ehkä vain odotetaan oikeaa aikaa iskeä. iOS5 ei tule olemaan se uusi mullistava käyttis vaan ennemminkin väliversio mikä pitää uskolliset asiakkaat taas vähän aikaa tyytyväisenä.

Widgetit ovat nykypäivää. Puhelinala uudistuu koko ajan ja jos iOS jämähtää tuolle tasolle mitä se nyt tällä hetkellä on niin ihan hyvin voi heillä olla sama kohtalo kuin Nokialla. Tällä alalla pitää pysyä koko ajan liikkeellä keksien uusia ideoita ja toteuttaa niitä. Jos jää paikalleen makaamaan ihaillen hyviä myyntilukuja niin se on sama kuin housuun kuseminen pakkasella. Luulen, että tämän hetken mallia iPhonesta myydään niin kauan kunnes luvut alkavat pienentymään jonka jälkeen sitten isketään uudestaan. Se, että onko siinä vaiheessa jo liian myöhäistä, jää nähtäväksi.
 

eh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Frank Turner Hockey Club
Eli pidät siis mahdollisena, että siihen saisi näytölle tavallisesta näppäinpuhelimesta tutun "numeronäppäinnäkymän", jonka avulla sitä voisi perinteiseen tyyliin kirjoittaa numeroita (lue - niiden alla olevia kirjaimia) näppäillen tekstiviestit..?
Pitäisin täysin varmana, että viimeistään toisella viikolla puhelimen ilmestymisen jälkeen joku on vääntänyt/portannut tuollaisen.
 

Weber80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Uutta edullista älypuhelinta olen hommaamassa tässä piakkoin.

Pari vaihtoehtoa pyörii kuvioissa, eli Huawein u8800 ja HTCn Wildwire s.

Minkäänlaista kokemusta ei ole älypuhelimista, mutta Android käyttis kiinnostaisi, kun kaikki tuntuvat kehuvan.

Mutta kummanko kelkkaan sitä uskaltaisi lähteä? Onko kokemuksia ja suosituksia noista kyseisistä malleista ja tuotemerkeistä?

Lisätään oma kysymys tähän jatkoksi. Tuota Huawein u8800 olen katsellut, niin onko tuossa sellainen GPS-systeemi+kartta, että se toimii ilman mitään netti/data avusteita. Eli sisäinen ja ilmainen navigointi.
 

~KarKaus~

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers ja Kiekko-Espoo
Pari vaihtoehtoa pyörii kuvioissa, eli Huawein u8800

Itsekin pitkään mietin Huaweita, mutta kävin lukemassa Matkapuhelininfosta puhelimesta lisää ja tuntui jakavan mielipiteet, kun 50% ilmoitti, että puhelin toimii ilman ongelmia ja toinen 50% valitti siitä, kuinka mikään ei toimi ja huolto ei ole saanut kuntoon. En tiedä voiko puhelin olla näin yksilöllinen, mutta tämän käsityksen sain.

Ja tosiaan tuossa sivu tai kaksi aiemmin kyselin mielipiteitä niin kyllä Huaweita kehuttiin, joten varmastikin puhelinkohtaisia eroja, johon voi vaikuttaa valmistusmaakin (Kiina).

Jos Huaweita mietit niin mielestäni täältä löytyy oikeastaan kaikki tieto, mitä puhelimesta voi löytää (Sen saa Saunalahdelta melko halvalla kytkypuhelimena):
Huawei U8800 (Android 2.2) Saunalahdelta - Sivu 83

Toisesta puhelimesta en osaa oikein mitään sanoa, kun se ei minulla ollut kiinnostuksen kohteena oikeastaan missään vaiheessa, mutta eiköhän Jatkoajasta joku löydy, jolla on käyttökokemuksia kyseisestä puhelimesta.

Itsehän teen lopullisen päätökseni (N8 vs. Samsung Nexus S) vasta jonkin ajan kuluttua, mutta eiköhän se ole tuo Samsung joka sieltä tarttuu mukaan.
 

jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Itsellä on ollut jonkun aikaa käytössä E7 ja olen kyllä ihan tyytyväinen. Kartta toimii todella hyvin, verrattuna entiseen paskaan (N97). Muutenkin käyttöliittymä toimii hyvin ja jouhevasti.

Pidän myös betalabsin Nokia Bubbles sovellusta erittäin toimivana juttuna ja olenkin pitänyt sitä käytössä koko ajan sen löytämisen jälkeen. Taisi joku muukin valmistaja mainostaa jossain, että "kaikki tärkeimmät toiminnot avaamatta näppäinlukkoa" ja sen tuokin tekee.

Luulisin, että N8 mallissa toimivat samat kilkkeet kuin tuossa omassakin.
 

Bbird80

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Itsehän teen lopullisen päätökseni (N8 vs. Samsung Nexus S) vasta jonkin ajan kuluttua, mutta eiköhän se ole tuo Samsung joka sieltä tarttuu mukaan.

Nexus S:n kanssa ei ole ollut yhteysongelmia, kun niistä täällä oli puhetta muiden Android-puhelinten yhteydessä. Pari kertaa puhelimen soidessa näyttö ei ole ottanut kosketusta vastaan, mutta näppäinlukko-/ruudunpimennysnapin käytön jälkeen näyttö on toiminut taas normaalisti ja puhelimeen on saanut vastattua.

Siirryttyäni työpuhelimen (E75) käyttäjästä kosketusnäyttöpuhelimen omistajaksi en ole ottanut läppäriä töistä kotiin vielä kertaakaan viihdekäyttöä varten. Omaa tietokonetta kotona ei ole, ja aiemmin kotisurffailut tein aina työläppärillä. Kotona nopea langaton verkko.

Omat käyttökohteet:

Yle Areena
Youtube
Työ- ja siviilimeilit
Kirjat (Kindle)
FB, G+
JA.com
Porn... nettisurffailu
Kartat, navigointi
Kamera ja kuvien jakaminen
Edit: Musiikki! Spotify Premium rules ok

Nettipankkia tulee käytettyä töissä läppärillä, sillä oman pankkini mobiilikäyttö on vähän nihkeä, vaikkakin toimii.

Puhelimen täysmusta ulkoasu tuo mieleen erään mielenkiintoisen laitteen, jonka kanteen oli suurin, ystävällisin kirjaimin kirjoitettu "Don't panic"... Adams oli aikaansa edellä.

Jos vaakakupissa kameran ominaisuudet eivät paina käytettävyyttä enemmän, valitsisin hyvän Android-luurin, tässä tapauksessa hinnaltaan erittäin kilpailukykyisen Nexus S:n. Uusimman Androidin takuukin on ihan kiva juttu.
 

vsmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, ManU
Työnantaja löi tehtävien vaihtuessa Nokian E7:n kouraan. Reilun vuoden olen käyttänyt HTC:n Wildfireä ja ollut todella tyytyväinen.
Parin päivän räpläilyn jälkeen voi sanoa, ettei tuo E7 huono luuri ole. Varsinkin näppis on ollut mukava, kun ei hetkeen ole tekstaillyt muuten kuin kosketusnäytöllä.

HTC jää hyllylle odottelemaan, josko joku lapsista teloo oman kännykkänsä.
 
Elikkä lähipäivinä olen menossa vaihtamaan vanhaa puhelinta uuteen iPhoneen. Miten kun vaihdoin ihan pari viikkoa sitten liittymää ja nyt mulla on joku DNA:n 500min ja 1000 viestiä kuukaudessa liittymä. Niin kuin ostaa iPhonen niin voiko pitää tämän saman liittymän vai vaihtuuko liittymä pakollisesti kun ostaa iPhonen että saa 3G verkon jne.?

Toivottavasti joku ymmärsi pointtini tosta sekavasta tekstistä.
 

calvin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maailman myrkyllisin jääkiekkojoukkue
Elikkä lähipäivinä olen menossa vaihtamaan vanhaa puhelinta uuteen iPhoneen. Miten kun vaihdoin ihan pari viikkoa sitten liittymää ja nyt mulla on joku DNA:n 500min ja 1000 viestiä kuukaudessa liittymä. Niin kuin ostaa iPhonen niin voiko pitää tämän saman liittymän vai vaihtuuko liittymä pakollisesti kun ostaa iPhonen että saa 3G verkon jne.?

Toivottavasti joku ymmärsi pointtini tosta sekavasta tekstistä.
Jos sinulla ei ole nykyisessä puhelimessa micro-SIMmiä niin sen joudut vaihtamaan DNA:n liikkeessä sillä iPhoneen käy vain sellainen. Olettaisin että liittymän suhteen ei tarvitse muita muutoksia.
 

Piikkiperse

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Elikkä lähipäivinä olen menossa vaihtamaan vanhaa puhelinta uuteen iPhoneen. Miten kun vaihdoin ihan pari viikkoa sitten liittymää ja nyt mulla on joku DNA:n 500min ja 1000 viestiä kuukaudessa liittymä. Niin kuin ostaa iPhonen niin voiko pitää tämän saman liittymän vai vaihtuuko liittymä pakollisesti kun ostaa iPhonen että saa 3G verkon jne.?

Toivottavasti joku ymmärsi pointtini tosta sekavasta tekstistä.

Jos ostat lukitsemattoman iPhonen(jos siis ostat muualta kuin Soneralta), niin et tarvitse uutta liittymää. Uuden kortin joudut tosiaan kyllä hommaamaan tai sitten leikkelemään vanhasta sopivan.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Selvä, kiitoksia. Entä jos ostaa vaikka iPhonen Gigantista pitääkö sitten mennä erikseen DNA kauppaan hakemaan se mikä lie Sim-kortti?
Kyllä. DNA-kaupassa he antavat sinulle MicroSIM-kortin, joka käy iPhoneen.
 

#71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, Pittsburgh Penguins
Ja tosiaan microSIMin saa itsekkin duunattua leikkaamalla ihan perinteisestä, mutta fiksuinta on hankkia se operaattorin kautta. Siihen lisäksi ostaisin vielä micro sim adapterin, jolla microSIM muuntuu taas tarvittaessa normaaliksi. Kätevää, jos iPhone esim. saa iskun vasarasta ja menee päreeksi, eikä saatavilla ole kuin perinteisen kortin hyväksyviä laitteita.

Nykyisessä SGS II:sessa minulla on juuri soneran microSIM (joka aikoinaan iPhone nelosen messissä tuli) adapterin avulla käytössä. Saa sitten nopeasti vaihdettua omppuluuriin, jos ja kun tarve taas tulee. Molemmissa kun on omat mahtavat puolensa.

Ja tuo adapteri maksoi muistaakseni huimat 7,95€, eli ei suurta lovea budjettiin tee. Eikä ole sitten vahingon sattuessa kusessa.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
DNA-pro operaattorilla näyttäisi olevan Samsung Galaxy Plus 216 euroa 24kk kytkynä ja iPhone 3GS 144 euroa 24kk kytkynä. Aika edullista..?

Tosin iLuureja mahdollisesti kohta halvemmalla kunhan uusi malli julkaistaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös