Mihin te käytätte kännykän WLANia?
Ittellä on miekka&kivi -mallia oleva E63:n vielä käytössä ja olen miettinyt jonkinlaista pikkupäivitystä luuriin. Jotain 0-300 € luuria millä saa tekstimuotosta nettiä selattua ja kunnollista akun kestoa. Kiinnostusta olisi sijoittaa taas nokiaan ilmaisen mapsin takia, C5-00 tai E5-00 lähinnä ollut mielessä. Eroina koko ja WLAN (ei C%-00:ssa). E63:ssa WLAN löytyy, mutten ole juurikaan käyttänyt sitä mihinkään.
Ei kai tuo mainitsemasi vika, josta itsekin avauduin, koske kuin verkkoa lainaavia, kuten Saunalahtea. Ei mulla ainakaan ole muita ongelmia ollut. Totuttelua toki, mutta vastapainona on vapaus muokkailla luuria aikaslailla hyvin. Mutta ellen olisi kesällä puhelinta hommannut, odottaisin ehdottomasti N9:n hintaa tai ottaisin kytkyllä.Nokialaisen jälkeen olisi ihan mukava testata jotakin uutta puhelinta, mutta luin edellisestä sivulta, että Androidissa tuntuu olevan ongelmia viestien ja puhelujen saapumisen kanssa, joten uskaltaako tämmöistä ostaa? Vai tuleeko siinä ostettua paskaa paketissa?
Kyllä meikäläisen seuraava puhelin on N9. Uskoni on jo lähes Nokiaan mennyt, mutta mitä enemmän tuosta N9:stä lukee ja katsoo videoita, sitä vakuuttuneemmaksi tulee sen hankinnasta. Viimeinen mahdollisuus Nokialle.
Maksaako tuo puhelin oikeasti 999,90€ niin kuin esim. Verkkokaupassa ilmoitetaan?
Ja jos tuo puhelin tosiaan pystyy käyttämään Androidin sovelluksia niin minkä helvetin takia tuo jää ainoaksi Nokian MeeGo-puhelimeksi? En ymmärrä...

Nokialaisen jälkeen olisi ihan mukava testata jotakin uutta puhelinta, mutta luin edellisestä sivulta, että Androidissa tuntuu olevan ongelmia viestien ja puhelujen saapumisen kanssa, joten uskaltaako tämmöistä ostaa? Vai tuleeko siinä ostettua paskaa paketissa?
Tietääkö kukaan, onko N9:ssä mahdollisuutta kirjoittaa viestejä "virtuaalinäppäimistön" avulla? Eli näytössä normaalit numeronäppäimet, joiden avulla viestin voi kirjoittaa kuten on tottunut näppäinpuhelimilla tekemään?
En ole ihan varma mitä tarkoitat mutta eiköhän siellä ole sama systeemi kuin esim. N8:ssa eli pystyasennossa "perinteinen" näppis ja vaakatasossa qwerty.
Näin yleensä. Mutta tsekatessani noita esittelyvideoita N9:stä, näytti pettymyksekseni siltä, että qwerty on käytössä jo heti pystyasennossakin.
Koen omilla perunasormillani jotenkin tosi haasteelliseksi ton tekstiviestien kirjoittelemisen kosketusnäyttöpuhelimilla. Työn puolesta niitä tulee lähetettyä paljon ja hermothan siinä menisi heti, jos joutuisi tommosen pienen qwertyn kanssa säheltämään...
Se on voinut olla lukittuna noissa esittelyissä. Mulla oli oletuksena lukitus Galaxy S II:ssa.
Jos ~KarKauksen~ päällimmäinen huoli oli, että tahtoisi android-puhelimen, mutta on toisaalta huolissaan siitä että tuleeko viestit/puhelut perille niin eikö tuon Huawein tarjoaminen vaihtoehdoksi ole vähän sama kuin ehdottaisi Alfa Romeota autoksi sellaiselle, joka arvostaa autossa eniten luotettavuutta? Perustan tämän mielipiteen Matkapuhelininfo palstan kommenteille missä tuota Huaweita (ja muita kiinanihmeitä) on kritisoitu juuri yhteysongelmista sekä omaan kokemukseeni ZTE Bladesta.Huawei U8800... Voin vain suositella vahvasti.
Eli pidät siis mahdollisena, että siihen saisi näytölle tavallisesta näppäinpuhelimesta tutun "numeronäppäinnäkymän", jonka avulla sitä voisi perinteiseen tyyliin kirjoittaa numeroita (lue - niiden alla olevia kirjaimia) näppäillen tekstiviestit..?
Uutta kännykkää pitäisi hommata vanhan N95 tilalle ja ajattelin kysellä jatkoaikalaisten ehdotuksia, koska omat tiedot puhelimista on tasolla nolla. Ainoa ehdoton vaatimus on, että puhelin maksaa alle 400e, mutta muuten otan avoimesti vastaan ehdotuksia. Koskaan en ole päässyt kosketusnäytöllistä puhelinta käyttämään ja olisin innokas semmoista ostamaan, mutta kannattaako?
Nokialaisen jälkeen olisi ihan mukava testata jotakin uutta puhelinta, mutta luin edellisestä sivulta, että Androidissa tuntuu olevan ongelmia viestien ja puhelujen saapumisen kanssa, joten uskaltaako tämmöistä ostaa? Vai tuleeko siinä ostettua paskaa paketissa?
Kytkypuhelinkin onnistuu, mutta mieluummin ei.
Ehdotelkaa YV:llä tai täällä ja kertokaa ihmeessä, miksi kyseinen puhelin nousi esille niin auttaa minuakin.
Lainaan aiempaa kirjotustani:..
Ehdotelkaa YV:llä tai täällä ja kertokaa ihmeessä, miksi kyseinen puhelin nousi esille niin auttaa minuakin.
Android-luurien yhteysongelmiin auttaa muuten se, että pitää vaan 2G:tä päällä ja pistää 3G:n päälle ainoastaan tarvittaessa.
E: Nokia N8, Huawei U8800, Samsung Google Nexus S - Puhelinvertailu.com
Jos Nokia nostaa tämän jälkeen silmissäni arvoaan, olenko idiootti (tai siis olenhan minä kuitenkin)? Mitkä näistä ovat ne tärkeimmät ominaisuudet vai riippuuko se täysin siitä, mistä tykkää?