Työelämä & työttömyys

  • 97 095
  • 566

aatelisode

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Skellefteå, Capitals, Erik Karlsson
Tämän tyyppistä narratiivia tulee myös työttömyydestä: Venla, 20, ei käy töissä eikä koulussa – hänen kaltaisiaan on iso joukko, ja heistä ollaan huolissaan erityisesti yhdestä syystä

Yhteiskuntamme on suorituskeskeinen. Ja kaikki nuoret eivät pysy mukana. Tähän asiaan liittyy monia puolia, valtiontalous, maahanmuutto, sosiaalipalvelut, sosiaalituet. Makrotasolla kyseessä on huolestuttava ilmiö: entisestäänkin pieni työvoimamme kutistuu tällä tavoin. Osa nuorista elää sosiaalituilla, osa elää niiden ulkopuolellakin, ilman kosketusta työelämään. Veronmaksajien määrä sen kun pienenee. Ja sitten on vielä niitä, jotka eivät halua, että muut tekevät meillä töitä.

Tarvitaan ilmeisesti aika paljon hoivaa, jotta saadaan edes joku näistä nuorista BKT:n nostajaksi. Ruoska nyt ei suuremmalti auta, vaikka asia miten paljon tavallista veronmaksajaa ketuttaisi. Vaikka joitakin todennäköisyyksiä syrjäytymiseen liittyykin, yksittäistapauksia löytyy aina. Kuten ohessa, tavalliset työssäkäyvät vanhemmat, tytär ei edes ole heikkolahjainen, mutta kuitenkin koulupudokas. Ja kun yhteiskunta tarjoaa tukiverkkoaan, siihen myös usein käperrytään.

Vain jos on aivan pakko, töihin mennään. Näin siis maissa, jossa tukiverkosto on lähinnä suvun. Joudumme pohtimaan asiaa monelta kantilta, tietysti sosiaalipuolelta lausutaan näin: "Ihmisnäkemys on 2000-luvun aikana kaventunut: ihmistä ei enää nähdä arvokkaana itsessään, vaan työmarkkinakelpoisuuden kautta."

Tämäkin vähän ärsyttää, jokaista ihmistä voidaan pitää arvokkaana itsessään JA samalla tavoitella tilannetta, jossa on ihminen maksimoi oman tuotoksen yhteiskunnalle. Nämä eivät sulje toisiaan pois. Jossakin Valloissa tai Virossa asiat ovat yksinkertaisempia. Voit olla miten olet, koska yhteiskunta ei panosta sinuun eikä hoivaa sinua kehdosta hautaan. Olet arvokas, eikä sinun ole pakko tehdä työtä, jos selviät muulla tavoin.

Täällä Suomessa taas asia menee niin, että koska yhteiskunta panostaa sinuun erittäin paljon, olisi toivottavaa, että antaisit jotakin takaisinkin. Vaikkapa nyt työskentelisit edes pari päivää viikossa tai sitten tekisit vapaaehtoistyötä. Oma ehdotukseni on päinvastainen: ihmiset saavat elää elämänsä vapaasti, mutta vapauden hintana on se, että sosiaalitukien määrää leikataan vahvasti, tietyin kriteerein. Mielenterveyspotilaat hoidetaan, mutta kaikki ne, joilla on terveyttä, ne saavat itse valita, menevätkö töihin vai elävätkö suvun, vanhempien tai ystävien varoilla. Yhteiskunta vähentää panostustaan niihin, jotka eivät aio mennä lainkaan työelämään.

Itseänikin risoo vahvasti yhteiskunnan suorituskeskeisyys. Tätähän voi miettiä ihan jo sillä pohjalla, mitä sulta kysytään ensimmäisenä esimerkiksi vapaa-ajan tapaamisissa; Mitä teet työksesi / Miten töissä menee? Tämä sitten ilmeisesti määrittää surullisen paljon ihmistä sen suhteen, minkä arvoinen hän muiden silmissä on. Mielestäni äärettömän paljon oleellisempaa olisi kysyä, mitä sulle kuuluu / miten voit?

Itse aloin aikalailla vuosi sitten pohtimaan tätä yhteiskunnallista tilannetta ja samalla tietysti pohtia myös omaa tilannettani. Valmistuin pari vuotta sitten ammattikorkeasta sosionomiksi ja sen jälkeen ehdin tehdä töitä sekä kaupungille, että valtiolle. Aloin pohtimaan 8-16 duunin mielekkyyttä ja sitä, mitä itse ihan oikeasti haluan elämältäni. Elämäntilanteeni on sellainen, että asustelemme avopuolison kanssa halvassa kolmiossa. Meillä ei ole halukkuutta lisääntyä eikä ostaa omaa taloa. Ainoat lainat meillä koostuvat opintolainoista ja itselläni tuo laina oli jo alunperinkin hyvin pieni ja tällä hetkellä sitä on jäljellä noin 4500 euroa. Joku voisi sanoa, että elämämme on näköalatonta ja päämäärätöntä ja eihän se tietenkään ole se, mitä yhteiskunta "velvoittaa".

Minulla loppui määräaikainen soppari viime vuoden lopulle ja olen sen jälkeen ollut omalla lomalla. En ole kuitenkaan elänyt yhteiskunnan tuilla vaan ihan puhtaasti omilla säästöillä. Tällä hetkellä puolen vuoden aikana säästöjä on mennyt reilut 6 tonnia ja elintasoni on pysynyt täysin samana, kuin se oli työssäkäynnin aikanakin. Elämänlaatuni sen sijaan on parantunut huomattavan paljon. Viikot täyttyvät liikunnasta, kavereiden näkemisestä sekä pelaamisesta. Aion palata työelämään taas kesän jälkeen, mutta tulen varmasti tekemään tämänkaltaisia irtiottoja vielä tulevaisuudessa, sillä kulunut puolivuotinen on ollut ehdottomasti parasta aikaa elämässäni.
 
Suosikkijoukkue
Tappara
En ole kuitenkaan elänyt yhteiskunnan tuilla vaan ihan puhtaasti omilla säästöillä. Tällä hetkellä puolen vuoden aikana säästöjä on mennyt reilut 6 tonnia ja elintasoni on pysynyt täysin samana, kuin se oli työssäkäynnin aikanakin.

Siis tuhannella eurolla kuussa täysin sama elintaso kuin töissä käymällä?

Kovin on pienet palkat julkisella sektorilla.
 

aatelisode

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Skellefteå, Capitals, Erik Karlsson
Siis tuhannella eurolla kuussa täysin sama elintaso kuin töissä käymällä?

Kovin on pienet palkat julkisella sektorilla.

Verojen ja säästötilille laitetun osan jälkeen tuo tonni oli aikalailla se, mikä meni kuluihin. Ellei nyt sitten jotai isompaa ostoa tarvinnut tehdä. Helpompi Toki kahden ihmisen lapsettomassa taloudessa tulla näinkin vähällä toimeen. Kerran viikossa kauppareissu, josta viikon ostokset kerralla, helppoja ja hyviä ruokia pari kertaa viikossa isompi satsi. Viikonloppusin voi sitten vähän porsastellakin.

En ole koskaan muutoinkaan ollut mikään kulutusihminen.
 

Eikka86

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Nykynuorison ja osan vanhemmista ikäluokista olisi hyvä ymmärtää oman olemisen keskinkertaisuus, ei mikään kioski, tehdas tai markkinointitoimisto ole yhden ihmisen tekojen varassa. Toki se tuntuu hienolta ajatella olevansa alansa paras ja korvaamaton, se nyt vaan on enemmän sellaista utopiaa ihmisen omassa päässä.

Huomattavasti tärkeämpää olisi ymmärtää sen 8h päivittäisen työskentelyn rahoittavan ne kuusitoista mukavampaa tuntia. Sen rahoituksen määrä on sitten lähinnä omista valinnoista kiinni, opiskelemalla pääsee yleensä parempaan rahoitusmalliin kiinni.

Jos tuntuu ettei halua viettää sitä 8h rahoittaakseen ne muut tunnit, kaivat kumminkin vaan persettä ja nenää samalla sormella senkin ajan ja vietät myös ihan samaa ne paremmat tunnit.

Eli, paskempikin homma kannattaa kun nenän ja perseen kaivaminen tai ainakin pitää muistaa kaivaa ekana nenää ja sitten vasta persettä. Tuon jälkeen vähintään sormen vaihto on suotavaa.
 

hege

Jäsen
Mielenkiintoista keskustelua tässä näemmä.
Itse olen nyt kun 50 rajapyykki ohitettu miettinyt paljon hyppäämistä pois pääkaupunkiseudulta ja siirtymistä jonnekin pikku paikkaan ja jonkinlaista duunin himmaamista. Omia duuneja pystyisi kohtuullisen helposti kyllä jatkamaan jos hankkisi pk-seudulta pienen kerrostalo asunnon ja osittain tekisi etänä ja asiakkaiden luona ulkomailla tai muutenkin "muualla" Suomessa. Nykyisen talon jos löisi lihoiksi sitten kun lapset lähtevät kotoa niin olisi monenlaisia vaihtoehtoja siinä kohtaa kun ikää on joku 56. Duunissa alkanut puuduttamaan se, ettei voida oikein katsoa kuin se 2-3 vuotta eteenpäin ja moni asia vaatisi miettimistä paljon pidemmälle tulevaisuuteen mutta kun tulospalkkio ja firman ajattelu ei taivu todelliseen pts-suunnitteluun vaan ollaan tyytyväisiä kun vain sammutetaan tulipaloja...
Itse huomannut sanovansa jo toisinaan sen (jos tulevaisuuteenei haluta panostaa), että kyllähän tässä selvitään 2030-luvun alkuun vaikkei mitään tehdä ja itselle sitten sen jälkeen ihan sama miten käy kun silloin tulevat ongelmat varmasti työllistää viimeiset vuoden ennen eläkettä...
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itseänikin risoo vahvasti yhteiskunnan suorituskeskeisyys. Tätähän voi miettiä ihan jo sillä pohjalla, mitä sulta kysytään ensimmäisenä esimerkiksi vapaa-ajan tapaamisissa; Mitä teet työksesi / Miten töissä menee? Tämä sitten ilmeisesti määrittää surullisen paljon ihmistä sen suhteen, minkä arvoinen hän muiden silmissä on. Mielestäni äärettömän paljon oleellisempaa olisi kysyä, mitä sulle kuuluu / miten voit?

Itse aloin aikalailla vuosi sitten pohtimaan tätä yhteiskunnallista tilannetta ja samalla tietysti pohtia myös omaa tilannettani. Valmistuin pari vuotta sitten ammattikorkeasta sosionomiksi ja sen jälkeen ehdin tehdä töitä sekä kaupungille, että valtiolle. Aloin pohtimaan 8-16 duunin mielekkyyttä ja sitä, mitä itse ihan oikeasti haluan elämältäni. Elämäntilanteeni on sellainen, että asustelemme avopuolison kanssa halvassa kolmiossa. Meillä ei ole halukkuutta lisääntyä eikä ostaa omaa taloa. Ainoat lainat meillä koostuvat opintolainoista ja itselläni tuo laina oli jo alunperinkin hyvin pieni ja tällä hetkellä sitä on jäljellä noin 4500 euroa. Joku voisi sanoa, että elämämme on näköalatonta ja päämäärätöntä ja eihän se tietenkään ole se, mitä yhteiskunta "velvoittaa".

Minulla loppui määräaikainen soppari viime vuoden lopulle ja olen sen jälkeen ollut omalla lomalla. En ole kuitenkaan elänyt yhteiskunnan tuilla vaan ihan puhtaasti omilla säästöillä. Tällä hetkellä puolen vuoden aikana säästöjä on mennyt reilut 6 tonnia ja elintasoni on pysynyt täysin samana, kuin se oli työssäkäynnin aikanakin. Elämänlaatuni sen sijaan on parantunut huomattavan paljon. Viikot täyttyvät liikunnasta, kavereiden näkemisestä sekä pelaamisesta. Aion palata työelämään taas kesän jälkeen, mutta tulen varmasti tekemään tämänkaltaisia irtiottoja vielä tulevaisuudessa, sillä kulunut puolivuotinen on ollut ehdottomasti parasta aikaa elämässäni.

Mielenkiintoista pohdintaa, kiitos tästä. Minäkään en pidä suorituskeskeisyydestä ja pyrin kaikin keinoin välttelemään sitä. En esimerkiksi juurikaan puhu työhön liittyvistä asioista vapaa-ajalla, koska työ ei määrittele minua mitenkään. Kaikki ystäväni ovat muista kuin duunikuvioista, joten tuskin heitä ihan oikeasti edes kiinnostaisi aiheesta keskustella. Toki puhumme omista elämistämme ja duunit niihin monella olennaisesti liittyvät, mutta emme harrasta työasioilla kilpavarustelua. Sanoisinkin, että jokaisella on valta määrittää myös itse niitä asioita, mistä keskustellaan. Ja jos joku kysyykin, että mitenkäs duunissa menee, näkisin senkin olevan enemmänkin small talkia. Aina voi todeta, että en halua/jaksa puhua just nyt duuneista ja fiksut kaverit sitä sitten kunnioittaa. Ja kun tätä riittävän monta kertaa tarvittaessa toistaa, eiköhän ne utelutkin lopu.

8-16 duunit eivät ole kaikkien juttu, mutta näissä duuneissa useimmiten työ ja palkansaanti on usein varsin turvattua. Toki aloissa on eroa. Mitä vapaammat työajat, sitä enemmän siihen liittyy muita liikkuvia osia ja sisältyy usein myös epävarmuuksia. Sellainen ei sovi kaikille. Toiset sietävät taloudellista epävarmuutta paremmin kuin toiset ja jos mahdollista, eri tapoja tehdä töitä kannattaa kokeilla. Jos tulee pienellä toimeen, riskit ovat pienemmät, kun jos taas vaatii korkeampaa elintasoa.

Välillä kannattaisi kaikkien yksinkertaistaa elämäänsä. Katsoa, miten vähällä sitä oikeasti tulisi toimeen. Elää kuukausi extremesti minimaalisesti kuluttaen ja katsoa, miten oma pää voi ja oliko taloudellisesti liian rankkaa. Uskon, että monen elämää tällainen tietoisuus siitä, että itse asiassa tuleekin toimeen hyvin vähällä jeesaisi korvien väliä ja helpottaisi painetta. Ihmisten suurin "vihollinen" löytyy usein peilistä. Kuvitellaan, että muut ajattelevat jotain, vaikka itsekään ei ajattele niin. Ja ne muut kelaavat omissa himoissaan samoja asioita. Kuvitelmat muiden asettamista odotuksista saavat usein ihan suhteettoman ison merkityksen omassa elämässä, vaikka tärkeintä olisi olla itse tyytyväinen. Jos itsensä pystyy elättämään jollakin laillisella keinolla, mitäs se muille kuuluu, paljonko on palkka ja kertyykö omaisuutta. Itse olen ajat sitten haistattanut pitkät muiden oletuksille ja odotuksille, mutta ei sekään ihan kivutonta ole ollut. Mutta olen ajatellut niin, että jos minä en jonkun odotuksia täytä, niin sitten meidän ei varmaankaan kuulu olla ainakaan kovin tiiviissä kanssakäymisessä. Toistaiseksi on kuitenkin kavereita ja ystäviä riittänyt, joten sekin "pelko" on ollut turhaa. Kaiken a ja o on se, että itse on sinut omien päätöstensä kanssa.

Omalla asenteella on työelämässä todella suuri merkitys. Kukaan ei varmasti odota, että uusi työntekijä osaa ekana päivänä kaikkea, mutta oletus ainakin itselläni on uusia työntekijöitä kouluttaessani, että tietyt perusasiat menevät jakeluun nopeasti. Lisäksi odotan, että ohjeita ja käytäntöjä noudatetaan. Vaikkapa, että jos sanon, että nyt pitäisi lähettää asiakkaalle sähköpostia aiheesta X, mutta minä lukaisen sen läpi vielä ennen kuin se lähetetään, odotan, että ohjeistusta noudatetaan. Sellaistakin on nimittäin sattunut, että ei ole noudatettu ja sitten sinne asiakkaalle lähti sähköposteja, missä oli ihan kaikkea puuta heinää ja luvattiin kaikenlaista, mistä ei edes ollut meidän kesken puhetta ja mä sain selvittää sitä sitten asiakkaan kanssa. Kolmannen kerran jälkeen mulla oli jo hermo piukassa. Sitten oli toinen henkilö, joka ei oikein pitänyt auktoriteeteista eikä häntä saanut neuvoa. Ja koska minä häntä perehdytin, eikä hän vaikuttanut pitävän minustakaan, homma ei rokannut missään vaiheessa. Hän ei myöskään ollut muihin päin lainkaan joustava, mutta odotti, että muut joustavat hänen aina suuntaansa. Jos joku asia ei sujunut hänen toiveidensa mukaisesti, hän saattoi pitää mykkäkoulua. Töistään hän tavallaan suoriutui, mutta meni aina sieltä, mistä aita oli matalin, mikä aiheutti usein helvetillisiä sähköpostirumbia, kun yksinkertaisia asioita, jotka olisi voinut kahdella sähköpostilla hoitaa hoidettiinkin kymmenellä, kun aina jotain ohjeistuksesta huolimatta "unohtui". Hänen työtapansa eivät siis olleet kovin tehokkaita ja kuormitti myös muita, enimmäkseen minua ja olin tuolloin ylityöllistetty.

Seuraavissa rekryissä minä sainkin enemmän sananvaltaa, koska ne aiemmat kehnohkoiksi osoittautuneet palkkaukset veivät kaikilta energiaa. Kumpikaan em. työntekijöistä ei saanut potkuja, vaan tajusivat itse, että työ ei ollut sitä, mitä halusivat tai olivat odottaneet. Rekryissä mulle oli papereita tärkeämpää aiempi työkokemus ja asenne. Saatoin esittää rekryissä täysin työhön liittymättömiä kysymyksiä (ei henkilökohtaisia kuitenkaan) ja vastausten perusteella valikoin sellaisia ihmisiä jatkoon, joiden uskoin juuri tarjolla olevaan työhön ja työporukkaan muutenkin soveltuvan. Eli, etsimme ihan oikeasti sopivaa tyyppiä, niin kliseistä ja ärsyttävää onkin. Työn oppii melkein aina tekemällä ja virheitäkin saa tehdä, mutta alkuun asenteella ja halulla kuunnella kokeneempia on todella suuri merkitys. Vastuuta olen aina antanut sen mukaan, miten aiemmista tehtävistä on suoriutunut. Nopeasti oppivat ovat saaneet vastuulleen välillä hyvinkin nopeasti vaativiakin tehtäviä. Kunnianhimo on yleensä hyvä asia, mutta jokaisen pitää ymmärtää alussa oma roolinsa ja paikkansa ja kasvaa siihen duuniin ja työyhteisöön. Kokemukseni mukaan, ne jotka tämän ymmärtävät ja ovat muutenkin jollakin tarvittavalla tavalla päteviä, ovat hyviä ja luotettavia työntekijöitä, joille voi ja kannattaa antaa vastuuta.
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Olen kyllä ihan saatanan tyytyväinen, että työskentelen kunnallisessa pitkässä mutta kapeassa putkessa. Olisi aivan hirvittävää, jos joutuisin katsomaan ihmistä silmiin ja toteamaan, että sun duunit täällä loppui nyt tähän. Miten ihmiset kykenee siihen? Tuleeko nuo asiat uniin, vai nauttiiko jengi vallankäytöstä?
 

Byvajet

Jäsen
Huomattavasti tärkeämpää olisi ymmärtää sen 8h päivittäisen työskentelyn rahoittavan ne kuusitoista mukavampaa tuntia.

Perustoimeentuloa ei ole pakko sitoa kahdeksan tunnin työpäiviin. Työpäivän mitta voi yhtä hyvin olla 14 tuntia, 10 tuntia tai neljä tuntia. Niin ikään työviikon pituus voi olla vaikkapa muutamasta päivästä seitsemään päivään.

Meillä on tekniikka ja resurssit tarjota ihmisille merkittävästi enemmän vapaa-aikaa. Kysymys on poliittisista valinnoista, siitä, millaisella mallilla resurssit jaetaan ja millaisen elintason tahdomme.

Jos tekoälyn pahimmat uhkakuvat tai mahdollisuudet toteutuvat, voimme ajautua jo muutamissa vuosikymmenissä tai viimeistään vuosisadoissa tilanteeseen, jossa resursseja ei jaeta enää työn kautta, koska työtä ei enää ole niin paljon, että sitä voitaisiin käyttää resurssien jakamisen ainoana välineenä.

Tarpeellisen työn määrä on vähentynyt koko ajan. Suuri osa nykyisestä työstä perustuu markkinoituihin tarpeisiin. Valtava määrä työtehtäviä on kadonnut. Elämme turhan työn keksimisen aikaa. Rahaa käytetään jättimäiset määrät, jotta ihmiset saataisiin ostamaan sellaista, jota he ehkä haluavat, mutta eivät viime kädessä tarvitse. Leipäkone tai Airfryer on pakko saada, mutta jo muutaman vuoden kuluttua ne pölyttyvät kaapissa. Uusin kännykkä on pakko ostaa, vaikka todellisuudessa se ei tuo elämään mitään lisää. 50 vuotta sitten työlle oli todellisempi tarve. Kukaan ei kyseenalaista pesukoneen hyödyllisyyttä.

On näköalatonta olettaa, että seuraavat tuhannet vuodet perustuisivat kilpailuun työstä. Koko ajatus on ihan pähkähullu jo luonnonvarojen riittävyyden näkökulmasta. Suuressa kuvassa työ on koko ajan helpottunut ja vähentynyt. Tämä kehitys tulee jatkumaan tulevaisuudessakin. Kokonaiskuvaa ei horjuta oikeistolainen hallituskausi sinne tai tänne. Työn ihailu tai esittäminen välttämättömyytenä on mennyttä maailmaa, tulevaisuutta ei varmasti.
 

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Olen kyllä ihan saatanan tyytyväinen, että työskentelen kunnallisessa pitkässä mutta kapeassa putkessa. Olisi aivan hirvittävää, jos joutuisin katsomaan ihmistä silmiin ja toteamaan, että sun duunit täällä loppui nyt tähän. Miten ihmiset kykenee siihen? Tuleeko nuo asiat uniin, vai nauttiiko jengi vallankäytöstä?
Riippuu varmaan persoonasta aika paljon. Tuskin sellaista narsistipomoa nyt hirveesti rassaa jos joutuu jonkun pihalle pistämään. Sitten taas joku ihmisläheinen pomo stressaa asiasta pitkään etu- ja jälkiäteen. Toki, siihen sitten vielä vaikuttaa miksi pistetään pihalle. Onko syynä että ei ole hommia ja varaa pitää. Vai onko syynä joku epäasiallinen käytös työpaikalla.

Suurissa firmoissa taas päätökset potukuista tekee ne suuret pomot jossain norsunluutorneisaan. He eivät vältämättä edes tiedä minkä näköisiä ihmisiä pistää pihalle ja käytänössä sen fudu ilmoituksenkin työntekijälle saa joku pienempi pomo tehdä. Helppo tehdä tollanen päätös kun kengittävät on pelkkiä numeroita eikä tarvii katsoo työntekijää silmiin kun uutisen kertoo. Mutta muistan kun äitini joutui aikoinaan pistämään firmastaan jengiä pihalle laman takia niin oli ihan mäsänä asiasta. Oli kuitenkin palkannut heidät itse ja teki heidän kanssan päivittäin yhteystötä. Ja teki välillä itse palkatta hommia että ei tohon olisi tarvinnut mennä.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Olen kyllä ihan saatanan tyytyväinen, että työskentelen kunnallisessa pitkässä mutta kapeassa putkessa. Olisi aivan hirvittävää, jos joutuisin katsomaan ihmistä silmiin ja toteamaan, että sun duunit täällä loppui nyt tähän. Miten ihmiset kykenee siihen? Tuleeko nuo asiat uniin, vai nauttiiko jengi vallankäytöstä?

Oman lähipiirini kokemusten mukaan potkujen antamiseen ei totu koskaan. Edes silloin, kun potkut ovat työntekijälähtöiset, ja yrityksen parhaaksi, työsuhteen päättäminen ei ole miellyttävä kokemus. Jos työntekijällä on siviilipuolen haasteita, se tuntuu kuulemma erityisen pahalta, koska kaikki tietävät, mitä potkuista voi pahimmillaan seurata.

Moni viettää unettomia öitä. Osa joutuu saadakseen nukuttua syömään nukahtamislääkkeitä, koska tilanteet todellakin tulevat uniin. Osa ottaa kuppia enemmän kuin pitäisi ja kokee itseinhoa. Osa suhtautuu asioihin pragmaattisesti ja ulkoistaa oman minänsä tilanteista. Hänen siviiliminänsä ei ole antamassa potkuja, vaan yrityksen edustaja ja hän nyt vain sattuu olemaan se henkilö. Toki varmasti kokemuksesta on hyötyä, mutta hyvin paljon on kiinni ihmisen omastakin luonteesta. Suurimmalle osalle pomoista työntekijät eivät ole mitään kasvottomia nimiä listalla, vaan ihan oikeita ihmisiä.

Ei ole yhtä vaihtoehtoa. Varmaan joku tuntee suurta tyydytystä, mutta sanoisin, että tällaiset henkilöt ovat poikkeus.
 

-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Joo ja ymmärrän hyvin monen työnhakijan tuskaa, edes nämä alat joihin pitäisi päästä helposti ei niin yksinkertaista, esimerkiksi lähetiksi hain (Foodora/wolt) mutta näissä vain hakemus jäi leijumaan. Muutamaan taksifirmaankin jätin tiedot mutta ei yhteyksissä oltu. Noh lähetiksi pääsin toiseen näistä kun oli yhteyksissä vielä erikseen asiakaspalveluun, mutta melkoista taistelua noissakin jo päästä.

Noh nyt kun ikää yli 30v, paljon rajoittavia sairauksia ja muuta, ekakertaa työelämässä, melkoista ollut tämä kun yhtäkkiä pitäisikin lähettihommia tehdä ja vielä siis yrittäjänä tätä joutuu tekemään, 4kk suoja-aika toki jolloin lasketaan osa-aikaiseksi joka helpottanut vähän alkua, mutta työtunteja kyllä kertynyt mutta varsinkin nyt kesällä ei mitään mahdollisuutta saada samaa tuloa kun työttömänä. Sitten pitäisi vielä alkaa esimerkiksi YEL maksamaan ja mitä ties kuluja kertyy. Tuntuu vain että se raja on aika häilyvä työttömän ja työssä käyvän välillä, joko teet täydet tunnit tai sitten syrjäydy rauhassa työttömänä. Varsinkin kun siis näin pitkäaikaistyötön ollut olisi hyvä olla siinä pohjalla joku perustoimeentulotuki ja sitten se vain olisi exraa mitä siihen päälle tulee.
 
Viimeksi muokattu:

Majoneesi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki voijjaan tuhota
Olen kyllä ihan saatanan tyytyväinen, että työskentelen kunnallisessa pitkässä mutta kapeassa putkessa. Olisi aivan hirvittävää, jos joutuisin katsomaan ihmistä silmiin ja toteamaan, että sun duunit täällä loppui nyt tähän. Miten ihmiset kykenee siihen? Tuleeko nuo asiat uniin, vai nauttiiko jengi vallankäytöstä?
Olen joutunut irtisanomaan ja päättämään työsuhteita sekä tuotannollistaloudellisista että henkilöön liittyvistä syistä. Koskaan se ei ole helppoa eikä mukavaa. Yrityksen näkökulmasta aina on toiveena, että voidaan kasvaa, töitä riittää ja rekrytoinnit onnistuvat. Aina ei valitettavasti näin kuitenkaan käy.

Irtisanomistilanteet ovat vaikeita molemmille osapuolille - ja yritykselle ja esihenkilölle sisältävät aina myös riskin menettelytapojen osalta. Syytä mennä aina by the book ja minimi-ilmaisuin, mikä ei taas mielestäni ole reilua työntekijälle.

Kiitos siis kysymästä, en todellakaan nauti. Ja tuskinpa kovin moni niin luonnevikainen on, että näin tekisi. Usein puhutaan kuitenkin ihmisten toimeentulosta, lainanmaksukyvystä ym. ja olisi syvästi epäinhimillistä nauttia toisen ahdingosta.
 

Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Voin myös kokemuksesta sanoa, että ihmisiä on aivan helvetin paljon mukavampi palkata kuin irtisanoa.
 

Pulle Nah

Jäsen
Suosikkijoukkue
Palevan Kallo
Tässä suunnittelen opiskelua työn ohessa ja mietinnässä IT-tradenomin opinnot. Onko noista nykypäivänä mitään hyötyä työllistymisessä alalle? Minulla on 15 vuoden kokemus asiakasrajapinnassa toimimisesta ja asiakaskokemuksen arvioinnista pohjalla. Käsittääkseni IT puoli haluaisi juuri minunlaisella kokemuksella olevia ihmisiä, jotka voisivat auttaa kehittämään esim. sovelluksia mahdollisimman käyttäjäystävällisiksi ja tämä olisi työnkuvana se unelma. Mutta. Olen kohta viisikymppinen (ja nainen, vaikka sukupuolella ei pitäisikään merkitystä olla), miten tämä vaikuttaa työllistymiseen? Olen toki nyt työelämässä ja paljon mukana asiakaskokemuksen mittaamisessa ja arvioinnissa, en tosin asiantuntijana.

Olen myös lukenut, että IT-tradenomin paperit ovat ihan sitä ihteään, eikä niillä tee mitään, ainakaan nämä nykypäivän parikymppiset.

Onko siis järkevää opiskella amk-tutkinto vai kenties yo-kursseja (esim. avoimen) mieluummin? Ja onko tosiasiallisesti millaiset työllistymismahdollisuudet no-code tai low-code hommiin?
 

Byvajet

Jäsen
Turun avoimen yliopiston sivuilla kerrotaan näin:

Työttömänä sinun on mahdollista opiskella avoimia yliopisto-opintoja sivutoimisesti ilman, että se vaikuttaa työttömyysetuuteen. Työttömyysturvalain mukaan opinnot ovat sivutoimisia, jos niiden laajuus on alle 5 opintopistettä kuukaudessa. Tällöin opinnoilla ei ole vaikutusta työttömyysetuuteen. Opinnot eivät kuitenkaan voi olla osa keskeytyneenä olevia tutkinto-opintoja.

Työvoimaviranomainen siis antaa luvan opiskella vähän, mutta ei liikaa. Etenkään ei saa jatkaa kesken jääneitä opintoja, jotta valmistuisi ja muuttuisi haluttavammaksi työmarkkinoilla.

Avoimen ylipiston opinnot sijoittuvat iltaan, mutta viranomaisen mielestä on parempi vetää illat vaikka kaljaa kuin istua luennoilla.

Jos tahtoo ahkeroida opintoja enemmänkin, siihen voi yrittää saada luvan. Täysipäiväiseksi opiskeluksi katsotaan viisi opintopistettä kuukaudessa. Luvan saa seuraavin ehdoin:

TE-toimisto on todennut koulutustarpeen ts. arvioinut opiskelun tukemisen tarkoituksenmukaiseksi, jotta ammattitaitosi ja mahdollisuutesi paranevat työmarkkinoilla, ja opiskelusta on sovittu työnhakusuunnitelmassa tai työllistymisohjelmassa ennen opintojen aloittamista.

Suhtautuminen työttömyyteen Suomessa on perin nurinkurista. Jos työtön ei osoita aktiivisuutta, häntä juoksutetaan siellä ja täällä ja hänen tukiaan leikataan.

Mutta auta armias, jos työtön osoittaa aktiivisuutta, joka ei ole pelkkää paperin täyttämistä ja höpönlöpön kursseja vaan yliopistotutkintoon tähtäävää sitoutumista, niin taaskin leikataan.

Kannattaisi tukea työttömiä, jotka pyrkivät aktiivisesti eteenpäin, mutta Suomessa on tärkeämpää juoksuttaa, kytätä ja rangaista kaikkia työttömiä yhtenä ryhmänä riippumatta siitä, onko simputtamisesta tuon taivaallista hyötyä. Resurssit tahdotaan käyttää kaikkien kiusaamiseen sen sijaan että sallittaisiin työttömien iltaopinnot.

Ei kukaan työtön täyttele ja lähettele hakemuksia päivä toisensa perään niin että niiden tekemiseen kuluu koko päivä.
 

Zolomy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerrotaan lähiviikkoina
En löytänyt mitään yleistä koulutuspolitiikkaketjua niin heitetään vaikka tänne.


Kuka olisi arvannut että satojen miljoonien leikkaukset ammatillisesta koulutuksesta voisivat johtaa puutteellisiin ammattitaitoihin? Kaiken maailman dosentit taisivat jotain vikistä, mutta kun piti saada vatulointi kuriin ja Suomi Oy nousuun.
 

Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Olen joutunut irtisanomaan ja päättämään työsuhteita sekä tuotannollistaloudellisista että henkilöön liittyvistä syistä. Koskaan se ei ole helppoa eikä mukavaa. Yrityksen näkökulmasta aina on toiveena, että voidaan kasvaa, töitä riittää ja rekrytoinnit onnistuvat. Aina ei valitettavasti näin kuitenkaan käy.

Irtisanomistilanteet ovat vaikeita molemmille osapuolille - ja yritykselle ja esihenkilölle sisältävät aina myös riskin menettelytapojen osalta. Syytä mennä aina by the book ja minimi-ilmaisuin, mikä ei taas mielestäni ole reilua työntekijälle.

Kiitos siis kysymästä, en todellakaan nauti. Ja tuskinpa kovin moni niin luonnevikainen on, että näin tekisi. Usein puhutaan kuitenkin ihmisten toimeentulosta, lainanmaksukyvystä ym. ja olisi syvästi epäinhimillistä nauttia toisen ahdingosta.
Tiedän erään HR-päällikön, jolla oli tapana kertoa mukavat asiat minä-muodossa, minä päätin, minä sanon että...
Kaikki epämukavat asiat hän ulkoisti kolmanteen persoonaan, Sari (nimi keksitty) on sitä mieltä, Sari sanoo että, Sari on päättänyt...jne.

Tietääkseni hän on vaihtanut toisenlaisiin hommiin, eikä ihme, melkoista koiran hommaa se onkin.
 

rpeez

Jäsen
En löytänyt mitään yleistä koulutuspolitiikkaketjua niin heitetään vaikka tänne.


Kuka olisi arvannut että satojen miljoonien leikkaukset ammatillisesta koulutuksesta voisivat johtaa puutteellisiin ammattitaitoihin? Kaiken maailman dosentit taisivat jotain vikistä, mutta kun piti saada vatulointi kuriin ja Suomi Oy nousuun.
"– Viesti on pitkälti se, että perustaidot ovat hukassa niin luku- ja laskutaidon kuin matemaattis-luonnontieteellisten taitojen ja loogisen päättelykyvyn suhteen, Siltanen kertoo."
"Monilla toisen asteen alan tekijöiltä on vaikeuksia elämäntaidoissa ja itsenäisessä työskentelyssä. Töihin tullaan milloin huvittaa, eikä hyödynnettäviä osaamistaitoja ole."

Onneksi uudessa hallitusohjelmassa panostetaan varhaiskasvatukseen ja peruskoulutukseen.
 

Byvajet

Jäsen

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös