Ti 29.12.2009 Lukko - KalPa

  • 12 743
  • 62

tiuke

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Vuoden 2009 viimeinen ottelu näiden joukkueiden osalta. Kierroksen kärkiottelu, jossa kohtaavat selkeässä sarjajohdossa oleva Lukko ja sarjakakkonen KalPa. Lukolla on 13 pisteen etumatka ja yksi ottelu enemmän pelattuna. Hieno kuuden pisteen vääntö tulossa.

Ennen taukoa Lukolla oli hieman tahmeampi jakso, 1 voitto kolmesta ottelusta. KalPalla vastaavasti 3 nollapeliä kohtuullisen kovia joukkueita vastaan. Ensimmäisessä tauon jälkeisessä pelissä SaiPa katkaisi KalPan nollaputken reiluun 220 minuuttiin ja Lukko nollasi omassa pelissään Ässät. KalPalta puuttuvat ainakin nuorten kisoissa olevat Hartikainen ja Pakarinen. Lukon puolelta poissa on ainakin McLean. Lukko-kirjoittajat voivat lisätä, jos on myös muita. Kokoonpanot ilmestyvät aikanaan tämän linkin taakse.

KalPa on jäänyt tällä kaudella kahdesti nollille Lukkoa vastaan ja nyt olisi aika kääntää tämä tarina ylösalaisin. Täysin mahdollista kolmen pisteen ryövääminen on, mutta se vaatii onnistumista kaikilla osa-alueilla. Edellisessä ottelussa KalPan maalilla pelasi Järvinen ja hyvin pelasikin. Luultavasti Ahonen kuitenkin pelaa huomenna. Lukon edellissä ottelussa torjui Raanta, mutta Tellqvist oli luukkuvahtina, joten saa nähdä, kumpi siellä pelaa huomenna. Muilta osin KalPan kokoonpano lienee samansuuntainen kuin lauantaina.

Sahlstedtin 200. maali antaa odottaa itseään. Huomenna olisi loistava paikka rokottaa Lukkoa ja samalla mennä ohi kaikkien aikojen maalitilastossa Jääkiekkoleijona numero 79:stä. Toivottavasti tulee hyvätasoinen ottelu. Radion äärellä pitänee kuunnella.
 

verikuut

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suonen Veto
KalPa on jäänyt tällä kaudella kahdesti nollille Lukkoa vastaan ja nyt olisi aika kääntää tämä tarina ylösalaisin. Täysin mahdollista kolmen pisteen ryövääminen on, mutta se vaatii onnistumista kaikilla osa-alueilla.

Todellakin, maalieron ollessa Lukolle 7-0 ei selittelyille jää sijaa. Mikäli KalPa aikoo tosissaan tähdätä päätyyn saakka omaan peliinsä luottaen riippumatta siitä, kuka playoffeissa vastaan tulee, tässä ottelussa se tulisi myös konkretisoida. Näyttää kannattajille, vastustajille ja ennenkaikkea itselleen, että myös Lukko on voitettavissa. SaiPa-pelin tyylisellä perseilyllä ei mukaan tartu pistettäkään, sehän on selvä. En laskenut tarkalleen lauantaina vastustajalle annettuja ylivoimahyökkäyksiä, sillä omat ja naapurin sormet loppuivat kesken. Hartikaisen poissaolo näkyi, Lukkoa vastaan maalineduspelaaminen nousee entistä suurempaan rooliin. Kun nyt joku suostuisi sinne maskiin menemään.

Tästä ja rästipelistä kolmen pisteen voitot niin Lukon kaula olisi enää 7 pistettä. Miettikääpä sitä.
 
Suosikkijoukkue
KalPa
KalPan kokoonpano SS:n mukaan:
Maalissa Ari Ahonen, varalla Mika Järvinen.

Sami Kapanen - Tommi Miettinen - Kalle Kerman
Janne Jalasvaara-Adam Andersson

Tommi Jokinen - Kalle Sahlstedt - Tuomas Kiiskinen
Timo Seppänen-Mika Strömberg

Timo Salo - Tapio Laakso - Toni Hyvärinen
Jussi Timonen-Ville Varakas

Jaakko Rissanen - Joonas Riekkinen - Jarkko Malinen

Charleston puuttuu jo kokoonpanosta, ei yllätä. Malinen saa näyttöpaikan pitkästä aikaa. 3.kenttä on todellinen duunari-kenttä, paras juuri noin. Jännä nähdä Samin paikka kun Härski tulee takaisin...Kakkonen on löytynyt hyvin eikä sitä kannata enää sotkea, samoin kaksikkoa Kerman, Miettinen.

Kyllä melkein round robinin voitto voidaan unohtaa jos tästä tappio tulee. Muuten voitto ja rästipelin voitto pitää toiveet hyvinkin hengissä eli mainitussa 7:ssä pisteessä.

Mut lähetään siitä että se eka maali Lugulle tehdään tällä kaudella ja katsotaan mitä sitten.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Hassua huomata että KalPa ei ole vielä onnistunut Lukkoa vastaan maalia tekemään kahdessa aiemmassa pelissä. Siitä tietysti lähdetään ettei pysty tekemään huomennakaan, mutta se edellyttää sitten kyllä puolustukselta paljon parempaa peliä mitä lauantain tv-kamppailussa nähtiin. KalPa on niin paljon kovempi vastustaja ettei takuulla jätä tuollaisia paikkoja käyttämättä, vaikka Ässät jättikin.

Suurinumeroista maalijuhlaa tuskin nähdään, kun vastassa on kaksi sarjassa vähiten maaleja päästänyttä joukkuetta. Lukolla 58 ja KalPalla 62 omiin mennyttä, tosin tehdyissä maaleissa ero on huomattava: Lukolla 101 vastaan KalPan 79.

Lukolta puuttuu Kurtis McLeanin lisäksi varmasti Teemu Nurmi. Lisäksi lauantaiseen kokoonpanoon on voinut jotain pieniä muutoksia tulla, mutta eniten kiinnostaa se että jokohan nyt olisi taas Tellqvistin vuoro pelata?
 

JPriest

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
mutta eniten kiinnostaa se että jokohan nyt olisi taas Tellqvistin vuoro pelata?

Tellqvist 5 ottelua 2 voittoa, 3 tappiota ja 2,22 pm/o, tp 90,68%
Raanta 8 ottelua 5 voittoa, 1 tasapeli, 2 tappiota ja 1,63 pm/o, tp 94,51%

Mielestäni kyseinen statistiikka kertoo karua kieltä siitä, että kumpi on ollut parempi maalivahti. En sitten tiedä kumpi maaliin menee, mutta itse näkisin mieluusti Raannan jatkavan tolppienvälissä.
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Lukko tänään

Tellqvist(Raanta)

1. Kenttä:
Morrison-Keränen-Laaksonen
Kovanen-Cook

2. Kenttä:
Tukonen-Petruzalek-Virtala
Tikkanen-Pettinen

3. Kenttä:
Palola-Jasu-Tuomainen
Rantanen-Honkaheimo

4. Kenttä:
Kivimäki-Aaltonen-Nabb
 

1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Tellqvist(Raanta)

Morrison-Keränen-Laaksonen
Tukonen-Petruzalek-Virtala
Palola-Jasu-Tuomainen
Kivimäki-Rajala-Nabb

Kovanen-Cook
Tikkanen-Pettinen
Rantanen-Honkaheimo


Lukon kotisivuilla Rajalan tilalla on Aaltonen. Paha ottelu tulossa ja ihan pikkuriikkinen pelko persiissä Tellqvistin vuoksi. Joku viisas jo kommentoikin, että Tölkin pelitapa (tulee paljon vastaan, reboundit) on kovin erilainen verrattuna Vehaseen ja Raantaan mikä on aiheuttanut kontrolloimattoman tunteen omalla puolustusalueella.

Hyvä, että Aaltonen pääsee mukaan koittamaan. Kakkoselle soisi jo onnistumisia. Itse kokeilisin Virtalan tilalla vaikka Nabbia joka on astetta kädellisempi.

3 pistettä olisi mukava yllätys.
 

BooRadley

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
3 pistettä olisi mukava yllätys.

Juuri näin! Tämän kauden keskinäiset ottelut kertovat karua kieltään, Lukko vienut ja KalPa vikissyt. Mutta, jos KalPan peli-ilme on samalla tasolla kuin ennen joulutaukoa, niin kolmen pisteen matkaaminen Savoon ei ole yllätys. Mutta jos peli on samanlaista päämäärätöntä juoksemista kuin lauantaina Saipaa vastaan, niin pisteitä ei helpolla ole otettavissa.

Mielenkiintoisen tästä kyseisestä matsista mielestäni tekee se, että viime aikojen lehtijutuissa ym. on toistuvasti mainittu Lukon ongelmat maalinteossa. Ja samaan aikaan KalPalle on viimeisessä neljässä ottelussa tehty 2 maalia. Ja nämäkin viime matsissa Saipan toimesta. Joten jos KalPan puolustus on taukoa edeltävällä tasolla ja Lukon ongelmat hyökkäyspäädyssä jatkuvat, on KalPalla kaikki mahdollisuudet. Mutta summa summarum, Lukko on ainakin omassa mielessäni selkeä ennakkosuosikki ja tästä syystä pitäisinkin pienimuotoisena ihmeenä KalPan venymistä voittoon. Vaan onneksi olen näissä veikkailuissani säännöllisesti väärässä, toivottavasti sama jatkuu tänäänkin! :P
 

Wrighter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Buffalo Sabres
Miksi tämä mies saa edelleen jatkaa tulosyksikössä? Ei voi käsittää!

Vaikeaa tulee tänään olemaan. Raanta luukulla ja Virtala edelleen kakkosessa. No kai kaiken onnistuessa pisteet saattavat Raumalle jäädä, mutta luottoa siihen ei kauheasti ole. Toivottavsti olen väärässä.


Edit. Linkistä avautuu SM-liigan sivuilta napattu Marko Virtalan huima pelaajakortti tilastoineen.
 
Viimeksi muokattu:

Nikke84

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Manchester United, Three Lions
Itse kokeilisin Virtalan tilalla vaikka Nabbia joka on astetta kädellisempi.

Aivan ja ketjusta tulisi paljon energisempi, jota se ei nyt todellakaan ole Virtalan ansiosta.

Mikähän tuossa maalivahdin vaihtamisessa on ideana? Raannalla nolla -ja voittopeli alla eikä saa jatkaa maalissa. Ei tässä missään nimessä ole mitään Telkkää vastaan, mutta jos joku helppo tänään menee sisään eikä voittoa tule, niin kritiikki on sen mukaista pelin jälkeen.
 

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Tellqvist 5 ottelua 2 voittoa, 3 tappiota ja 2,22 pm/o, tp 90,68%
Raanta 8 ottelua 5 voittoa, 1 tasapeli, 2 tappiota ja 1,63 pm/o, tp 94,51%

Mielestäni kyseinen statistiikka kertoo karua kieltä siitä, että kumpi on ollut parempi maalivahti. En sitten tiedä kumpi maaliin menee, mutta itse näkisin mieluusti Raannan jatkavan tolppienvälissä.
Karua kieltään? Aika idiootti saa olla, jos vetää johtopäätöksensä maalivahtien tilastoista, joissa on pelattu 5 ja 8 peliä. Näin pieni otos ei kerro vielä tosiasiassa lähes mitään ja joku saa siitä jo jotain karua kieltä.

Karua kieltään mielestäni puhuu kyllä se, että kakkosketjun miehellä, jolta lähes missä tahansa joukkeessa odotetaan tulosta, on saldonaan esimerkiksi viimeisestä 14 pelistä 1+0 tai viimeisestä 7 pelistä 0+0. Toinen kakkoskentän kaveri on naputellut viime 7 pelissä 0+1.

Voittoon tarvitaan tiivis puolustuspeli ja onnistumisia kaikilta kentällisiltä, poislukien kakkoselta, joka ei niitä kuitenkaan tule saamaan varsinkaan nykyisellä koostumuksellaan. Eiköhän se kortti ole jo katsottu kaikkien muiden mielestä paitsi sen yhden henkilön, joka asioista päättää.
 

hjalmar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juutinrauman Lukko ja Unajan Urheilijat.
Mikähän tuossa maalivahdin vaihtamisessa on ideana? Raannalla nolla -ja voittopeli alla eikä saa jatkaa maalissa.

Kai vastaus on se, että halutaan katsoa, kumpi sitten lopulta on se ykkösvahti? Playoffit lähestyvät. Ja sitä paitsi myös Vehasen aikana Antti Raanta pääsi välillä kehään.

Ei silti, olisin itsekin hieman levollisemmin mielin, jos Raanta olisi jatkanut tänään tolppien välissä. Katsotaan, mitä saadaan aikaiseksi.
 

Teho Ton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Suurin syy, miksi varsinkin Raumalla KalPa jäi jalkoihin eikä Kuopiossakaan pystynyt maalintekoon oli pelitavoissa. Lukon karvauspeli toimii liigasta ehkä parhaiten KalPaa vastaan. Joukkue oli ihan hirveissä vaikeuksissa ainakin Raumalla, eikä puolustajat oikein tienneet mitä kiekon kanssa omalla alueellaan tehdä. Tuon varmasti valmennusporraskin tiedostaa, mutta osaako se purkaa tuon Lukon karvauspelin oikein ja osaavatko pelaajat toteuttaa omasta pelityylistä poikkeavaa rakennuspeliä, on eri asia.
 

verikuut

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suonen Veto
Suurin syy, miksi varsinkin Raumalla KalPa jäi jalkoihin eikä Kuopiossakaan pystynyt maalintekoon oli pelitavoissa. Lukon karvauspeli toimii liigasta ehkä parhaiten KalPaa vastaan. Joukkue oli ihan hirveissä vaikeuksissa ainakin Raumalla, eikä puolustajat oikein tienneet mitä kiekon kanssa omalla alueellaan tehdä. Tuon varmasti valmennusporraskin tiedostaa, mutta osaako se purkaa tuon Lukon karvauspelin oikein ja osaavatko pelaajat toteuttaa omasta pelityylistä poikkeavaa rakennuspeliä, on eri asia.

Rauman ottelu oli todellakin juuri noin, tai ainakin sen 2 erää mitä pystyin itkultani URHOn välityksellä seuraamaan. Tuohon aikaan KalPalla oli tosiaan vaikeuksia avata peliä, sen jälkeen myös nopeat hyökkäykset ovat jälleen löytyneet. Ei mitään Lukolta pois, mutta tuossa ottelussa KalPa oli nimenomaan hyökkäyksiinlähdössä huono. Lukko iski nopeasti kiinni, mutta matalammalakaan karvauksella eivät kuopiolaiset olisi pärjänneet. Kuopiossa (tilastot) puolestaan Lukon puolustus oli voiton avain - ei suinkaan Lukon aktiivinen karvaus -, KalPa ei vain saanut kiekkoa sisään. Laukaisukarttaa tuijottamalla näkee, kuinka paljon KalPalla oli laukauksia sektorista.

Vielä ehtii laittaa omaisuutensa kiinni Lukolle, ei KalPa kaukovedoilla kiekkoa saa maaliin ja se Härski puuttuu edelleen maalin edestä. Ellei Kerman sitten sooloile taas puolivahingossa maalin eteen kiekko lavassa.
 
Suosikkijoukkue
KalPa
Olihan huikee voitto. Eka maali Lukkoa vastaan tällä kaudella, Samille piiiitkään aikaan eka maali, Rissaselle uran eka maali, nousu 2-0 asemista ylivoimaista sarjakärkeä vastaan vieraissa, ja-maali.....Taistelussa runkkarin voitossa ollaan ohuesti edelleen!
 

hjalmar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juutinrauman Lukko ja Unajan Urheilijat.
Onneksi olkoon Kalpalle. Todella kovaa nousu ja jatkoaikavoitto.

Ei kuulu välttämättä tähän ketjuun, mutta ottaa toi Anteroisen haastettelutyyli Radio Ramonassa matsin jälkeen. Kysymyksiä olisi molemmille valmentajille ainakin sata, mutta pari-kolme kommenttia ja se on siinä. Onks se Anteroinen oikeesti joku toimittaja??
 

Sonny Burnett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tästä ja rästipelistä kolmen pisteen voitot niin Lukon kaula olisi enää 7 pistettä. Miettikääpä sitä.

Ei toteutunut seitsemän pisteen kaula. Tiukka kärkikamppailu taisi olla. MacLeania taitaa jo Ralella olla ikävä. Mielenkiintoinen kevät tulossa.

Jatkoajan matikkakerho voisi tehdä pikakokoontumisen ja laskea vähän todennäköisyyksiä runkosarjan loppusijoituksista. Saas nähdä kuinka käy..
 

Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Aluksi pitää ihmetellä sitä, miten hiljaa lähes 4500 katsojaa voi olla tasaväkisessä SM-liigan kärkikamppailussa. Raumalla ei kyllä osata kannustaa kuin ehkä Pitsiturnauksessa. Mutta jos finaalissa sitten keväällä väki heräisi...

Ja ennen kuin joku keksii teilata Tellqvistin, niin väitän että lopputulos olisi ollut sama vaikka maalilla olisi ollut Raanta tai Vehanen. Avauserää lukuunottamatta melko tahmeaa kotijoukkueelta kokonaisuudessaan. Selvästi McLeanin poissaolo näkyy. Toivottavasti hänen paluunsa auttaa joukkuetta.

Petruzalekin saama taklaus jäi tuomareilta viheltämättä. Päähän kohdistui ja pahaa jälkeä olisi voinut syntyä, mutta onneksi Petru säilyi ehjänä vaikka joutuikin jättämään pelin kesken.
 

verikuut

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suonen Veto
Tämä pessimisti voisi pitää jatkossa turpansa kiinni ja antaa ammattilaisten hoitaa hommansa kaukalossa.

Samassa pelissä 3 kertaa kiekko Lukon maaliin, todella hyvä suoritus. Varsinkin tuo Laakson pyöräytys 2-2 -tasoitukseen johtaneessa osumassa oli juuri sitä, miten niitä maalipaikkoja syntyy. Ihan sama, oliko sokko vai ei, maalihan siitä tuli. Rissasen avausmaali liigassa tuli melkoisen tärkeään paikkaan. HIFK jäi taas kaksi pistettä lisää sarjataulukossa, mutta sillä nyt ei ole mitään väliä. Kysymys kuuluu, miten kävi Petruzalekin? Varakkaan taklaus näytti ainakin minun silmiini puhtaalta, melkein yhtä kujalla Jakub oli töötin jälkeen kuin minä yleensä.
 

1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Melko kitkerä maku jäi ottelusta. Ensimmäinen erä oli taas tuttua Lukkoa - hyökkäyksiä vyörytettiin kerta toisensa jälkeen KalPan maalille. Kaksi todella hienoa maalia ja paremmalla tuurilla peli olisi ollut taputeltu ekan erän jälkeen. KalPallakin oli oma paikkansa läpiajosta, mutta hienosti Tölkki nollasi.

Ottelun kulminaatiopiste oli Petruzalekin loukkaantuminen. Kakkonen oli todella liekeissä ja Petrun jäätyä pois ei Lukolla ollut enää kuin oikeastaan yksi umpisentteri, Jasu. McLeanin ja Petruzalekin poissaolot näkyivät aika selkeästi.

KalPan maali oli aika halpa, heitto siniviivan kulmasta ja Kapanen sai mailansa väliin. Tasoitus tuli ansaitusti painostusjakson jälkeen. Lukko kokosi kuitenkin vielä rivinsä ja Tuomainen oli tehdä maalin aivan viime sekunneilla. Tai ei ollut likikään kun ei saanut tyhjässä maalissa kiekkoa haltuunsa.

Jatkoajalla Lukolla oli monta maukasta paikkaa. Etenkin Keränen saattaa harjoitella kiekon nostoa maalinkattoon pari seuraavaa treeniä. Ahonen oli jo maissa ja pääsi poikanen vielä asettelemaankin, mutta ei. KalPa sitten vei ylimääräisen pisteen. En tiedä menikö helposti vai oliko pahaa maskia.

Tellqvist oli ok, ei mitään ihmeellistä eikä vieläkään joutunut mihinkään ahtaisiin paikkoihin. Petruzalek ja Tukonen pelasivat hyvän ottelun kuten mielestäni Morrisonkin. Piste oli loppujen lopuksi ihan hyvä saalis kun peli tuntui murentuvan Petruzalekin loukkaantumiseen. Hieman kyllä jäi silti katkerahko maku, koska aika halvalla KalPan maalit tulivat ja peli oli todella hyvin jo hallussa eikä Lukon voitto kovin kaukana ollut jatkoajalla.

Noh, seuraavaan peliin saadaan taas miltei paras rosteri, joten ihan hyvä tästä on jatkaa. Einomiehen kanssa samaa mieltä, tunnelma jäi aika vaisuksi jälleen, vaikka yleisöä yli 4400.

Vakionarina eli Virtala nyt jo vittuun siitä kakkosesta.
 
Suosikkijoukkue
Lukko. Koiramäki, juhlamokka, lokapalvelu eerola.
Aluksi pitää ihmetellä sitä, miten hiljaa lähes 4500 katsojaa voi olla tasaväkisessä SM-liigan kärkikamppailussa. Raumalla ei kyllä osata kannustaa kuin ehkä Pitsiturnauksessa. Mutta jos finaalissa sitten keväällä väki heräisi...
Ei tuossa ole mitään ihmettelemistä. Porukka maksaa lipun halliin ja siinä on kannatusta seuralle jo tarpeeksi. Vapaaehtoiset sitten huutaa ja jotkut jopa taputtavat omalle suosikkiseuralleen. Eikä Rauman jäähalli ole ainoa, jossa on hiljaista tämän päivän liigassa. Huutaminen ja meuhkaaminen on jokaisen oma asia. Kova meteli loppui silloin, kun halleissa alettiin tarjoilla pippuripihviä ja punkkua ja näyttämään hidastuksia videoscreeniltä (paitsi tietenkin Porissa, jossa maalit nähdään nelosen maalikoosteista kotosoffalla).

Tappio illan pelistä tietenkin kyrsii, mutta lauantaisen Ässäpelin jälkeen en paljoa tästä pelistä odottanut. Hyvä alku kutistui jatkoaikatappioon, mutta huonolle joukkueelle ei missään nimessä hävitty. Eikä näitä tappioita ole kärkijoukkueille kärsitty käytännössä lainkaan vielä.

Ottelun kulminaatio saattoi olla Petrun poisjäänti, jolloin Lukon hyökkäyspeli muuttui aika lailla hampaattomaksi, kun Ripaa kuunteli. McLean, Petruzalek, Nurmi... Kyllä noita jätkiä tuolla kaivataan. Tähän perustuu mielipiteeni siitä, että Lukko tarvitsee vielä hyökkääjän ja myös pakin. Turha laittaa nuoria mihinkään sulatusuuniin ja toivoa parasta. Siellä 3. ja 4. ketjuissa niiden on hyvä totutella peleihin paineettomassa tilassa ja iskeä muutama maali silloin tällöin, kun ratkaisuosasto on surffilaudan kanssa liikenteessä. Eli esim. Elo ei todellakaan ole mikään lopullinen ratkaisu Lukon ehkä pienehköön paineeseen tällä hetkellä.

Onnittelut KalPalle. Hieno voitto tänään. Ja tunnustus myös Lukolle uuden pistekymmenyksen rikkomisesta. 70 pojoa tässä vaiheessa kautta on helvetinmoinen saavutus. Nyt vaan suunta ylöspäin ja takaisin voittojen tielle.

edit.
 

Scipio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Panthers
Täysin hajosi Lukon peli Petrun loukkaantumiseen. Siihen asti kakkoskentän peli oli toiminnut paremmin kuin pitkään aikaan ja jopa Virtalasta oli jotain hyötyä.
Loukkaantumisen jälkeen kaikki kentät meni sekaisin ja tosiaan Jasu ainoa joka pelannut koko kauden sentterinä. Eihän se toiminut.
Oma mielipiteeni taklauksesta on se, että se oli täysin puhdas. Molemmilla pelaajilla kova vauhti ja Kalpan mies pääsi pommittamaan vastapalloon laitaa vasten. Kädet eikä jalat eivät nousseet ja taklaus ei osunut päähän. Puhdas mutta yksinkertaisesti vain niin kova taklaus, että päähän siinä pyörälle menee.

Niin ja Tukonen oli tänään hemmetin hyvä, Petrun poistumisen jälkeenkin.
 

hjalmar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juutinrauman Lukko ja Unajan Urheilijat.
Odotan mielenkiinnolla paikalla olleiden ja muidenkin kommentteja, mutta jos syntipukkia tähän jatkoaikatappioon haetaan, niin se ei ole Tellqvist. Päinvastoin pari kolme hienoa pelastusta Radio Ramonasta kuultuna.

Kalpa pelasi erittäin järkevästi toka erän ja se odotettu Lukon hallinta kolmannessa erässä jäi näkemättä. Maalipaikkoja oli kyllä mm. Janne Keräsellä, mutta kun ei onnistuttu, niin se vain osoittaa, että joku pirun maalinteko-ongelma on Lukolla tosiasia.
 

Nikke84

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Manchester United, Three Lions
Hyvä oli alku, mutta se hyöty jätettiin käyttämättä. Kolmannen erä lopussa oli jo hieman tuuriakin, ettei KalPa onnistunut maalia iskemään. Käsittämättömän patalaiskaa peliä kolmannen erän toisella puoliskolla. Ei Petrun poissaolo luulisi kuitenkaan niin paljoa heijastavan. Pakistolle risuja, "erityiskiitos" Otolle KalPan ekaan maaliin. Eikö vanhoistakin virheistä olisi jo aika ottaa opikseen..?
 
Viimeksi muokattu:

tiuke

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Kova voitto sarjajohtajasta vieraskaukalossa. Nousu kahden maalin takaa ja makoisa ratkaisu jatkoajalla. Olishan se voinut huonomminkin mennä. Ottelun maalit löytyy tästä.

Varakkaalla 17.30 jääaikaa ja +3. Lisäksi kova pommi Petruzalekiin. On vaan tärkeä mies KalPalle.

Tästä on erinomainen jatkaa Jokeri-revanssiin.

Edit. On vaan loistava taklaus tuo Varakkaan tälli.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös