The Jäähallin lipunhinnoissa järkeä?

  • 241 677
  • 946

oukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikko Kaukokari
Etkä vain luullut, minä lunastin Hakametsän lehteriltä todella hyvän istumapaikan koko kaudeksi 209 €:lla. ;)

Näkyy Hakametsässä maksavan omaa paikkaani vastaava kortti (pitkällä sivulla vierasjoukkueen vaihtoaition takana riveillä 7-16) 799€. Nordikselle vastaava kortti kustantaa 860€.

Scholl kirjoitti:
C) Irtolippujen pitäisi olla myöskin IFK-kannattajille halvempia kuin turisteille tai Jokerit-kannattajille. Sellainen joka joskus harvoin tekee matkan Oulusta Helsinkiin on valmis maksamaan mitä vain lipusta, kun taas sellainen oman seuran kannattaja, joka käy vaikkapa 10 peliä kaudessa hallilla, pitäisi saada paremmin sitoutettua. Eli omat kannattajat ry:n jäseniksi ja alennus irtolipuista jäsenille

Nykyiset Nordiksen hinnat on sellaiset että olenpa joskus harkinnut jättäväni menemättä paikan päälle Kärppien vieraspeliin vaikka olen työn vuoksi pääkaupungissa samaan aikaan ollutkin. Eli ihan mitä vain ei olla valmiita maksamaan etenkin kun todella huonoistakin paikoista hinnat ovat todella kovat.

Irtolippualennukset virallisen fanikerhon jäsenille ovat ilman muuta kannatettava idea Nordiksella ja muuallakin mutta lienevätkö kovin helposti toteutettavissa käytännössä?
 
Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Toivottavasti mulla on sitten kliffaa.

Kyl skaffaamisessakin on puolensa, mutta toisaalta bluffaaminen on ilmaista =) Ja itse otsikkoon voisi sanoo, et ei mittä järkkee!! Peukkua vois ainakin täältä suunnalta antaa ajatukselle kolmelle hinta kategorialle (päivään ja vastustajaan nähden), toisaalta toimiston käsitys tästä voi olla jo käytössä. Meinaa eikö viime kaudella jokerit matseissa ollu tyyliin +6e ja tyyliin tps ja pari muuta +3,5e lipun hintaan. Tässähän ei sitten pelipäivään otettu kantaa.
 
Rebel

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsinki
Jo on kovat hinnat naapurissa. Ei kovin kliffaa.
Meikäläisen kausari maksoi 89,-. Tosin siinä oli hyvitystä viime kauden pleijarikausarista.

No eipä se meilläkään maksanut kuin 145e noilla perusteilla. Et sinänsä ei paha.
 
moby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP(#42)
No eipä se meilläkään maksanut kuin 145e noilla perusteilla. Et sinänsä ei paha.

Muistaakseni Jokerit pelasi muutaman ottelun enemmän play-offeissa. Et ei paha. Onneksi minun ei tarvitse Nordikselle rahojani kantaa kuin sen kaksi kertaa kaudessa. Todella törkeät hinnat...
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Ei ole mikään ihme, että Nordic trophy-otteluihin on vielä reippaasti lippuja jäljellä. Varsinkin se Jokerit-matsi on hinnoiteltu niin päin persettä, että tuskin tulee olemaan katsomo edes puolillaan (linkki:http://www.hifk.fi/uutiset/nordic_trophyn_ottelut).

Milloin muuten tulee myyntiin runkosarjan irtoliput, kuinka monta viikkoa ennen kauden alkua voisi alkaa varailemaan niitä? Onko kenelläkään tietoa?
 
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Ei ole mikään ihme, että Nordic trophy-otteluihin on vielä reippaasti lippuja jäljellä. Varsinkin se Jokerit-matsi on hinnoiteltu niin päin persettä, että tuskin tulee olemaan katsomo edes puolillaan (linkki:http://www.hifk.fi/uutiset/nordic_trophyn_ottelut).

http://www.oulunkarpat.fi/uutiset.php?uutisid=1043&arkistosivu=

Näin Oulussa. Miksi ei onnistu IFK:ssa? Onko keltään sponsorilta edes kysytty? Ei se Tiksin hallin vuokraaminen muutamaksi tunniksi nyt niin kallista voi olla, etteikö joku sponssi sitä hoitaisi. Tai miksi ei HIFK itse hoitaisi sitä? 25€ harjoituspelistä on ihan naurettavaa. Se melkein liikaa normaalista liigapelistäkin.
 
Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Onneksi minun ei tarvitse Nordikselle rahojani kantaa kuin sen kaksi kertaa kaudessa. Todella törkeät hinnat...
Persaukisille kaikki on kallista.

Se tosiaan noissa hintojen pudottamisessa on hankalaa, että jos nykyisillä hinnoilla johonkin tiistaiseen Saipa -otteluun saadaan vaikkapa 1500 irtolippulaista kausarilaisten lisäksi, niin tulisiko irtolippulaisia puolet enemmän, jos hinnat olisivat puolet nykyisestä? Oma arvio on, että ei tulisi ja tuon verranhan vaadittaisiin pelkästään siihen, ettei uudella hinnoittelulla tule persnettoa.

Hankala vyyhti kaiken kaikkiaan. Schollilta ihan hyviä ideoita, joista voisi olla hyötyä jopa ihan käytännön tasolla. Kuitenkin - jos tuotetta ei saada kuntoon ja HIFK rupea menestymään, niin hinnoitteluteknisillä veivauksilla ei merkittäviä lisäyksiä yleisömäärään saada, jolloin kannattaa ottaa kaikki raha irti nykyisiltä elinkautisilta. :)
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Se tosiaan noissa hintojen pudottamisessa on hankalaa, että jos nykyisillä hinnoilla johonkin tiistaiseen Saipa -otteluun saadaan vaikkapa 1500 irtolippulaista kausarilaisten lisäksi, niin tulisiko irtolippulaisia puolet enemmän, jos hinnat olisivat puolet nykyisestä? Oma arvio on, että ei tulisi ja tuon verranhan vaadittaisiin pelkästään siihen, ettei uudella hinnoittelulla tule persnettoa.

Kuinkas paljon esim. viime kaudella myytiin kausikortteja? Katsoja keskiarvo taisi olla 6800 luokkaa, niin kuinka paljon tuosta on kausareita. Jos irtolipun ostajat katoavat lippujenhinnoittelun takia, niin voidaan siirtyä samantien pienempään halliin. Eikä tarvitse mennä edes kauaksi, siirrytään vaan maan alle. Harkkahalliin taitaa mahtua n. 1500 katsojaa? Kausarilaiset eivät kuitenkaan katso kaikkia otteluita kauden aikana, joten tämän johdosta ei tee edes tiukkaa mahtua halliin.
 
#76

Jäsen
Lippujenhinnat ymmärtää jos vertaa naapuriseuroihin ansaintamallia. Ymmärtääkseni HIFK tienaa lipun- ja mainosmyynnillä. Ruoka&juomamyynti on muissa käsissä ja niistä HIFK saa vain jonkin korvauksen tilaisuudenjärjestäjänä. Huhujen mukaan tämä korvaus on olematon.

Sekä Blues että Jokerit saavat ruoka&juomamyynnin tuotot omaan taskuun, joten he voivat päästääkin yleisöä halliin halvemmalla ja silti tehdä saman tuloksen rahallisesti kuin HIFK korkeammilla lipun hinnoilla. Sikäli lipunhinnoissa on järkeä.

Silti tämä ei poista sitä tosiasiaa, että itse en tule tulevallakaan kaudella menemään halliin. Lipunhinta on saadusta viihdykkeestä aivan liian kova edes silloin kun pelin taso on hyvä. Normipelistä lipunhinta on jo julkinen ryöstö. Ehkä saan ilmaislipun peliin tai pariin, jolloin voin käydä toteamassa tason henkilökohtaisesti. Viime kausina olen todennut ilmaislipulla pelin olleen hintalaatusuhteessa hyvällä tasolla.

Sinänsä HIFK:lla ja Liigalla on ongelma, koska omassa ystäväpiirissä, työpaikalla ja työpaikan sidosryhmissä liigan kiinnostavuus on viime vuosina tippunut selvästi. Tämä siitä huolimatta, että kyseessä miesvaltainen ala, jossa liigan oikeaa kohderyhmää olisi. Nekin ketkä ovat aiemmin liigaa seuranneet ovat alkaneet suhtautumaan enemmän hälläväliä-asenteella. Näitä pelejä nyt on jo nähty vuosia ja mitään uutta mielenkiintoa herättävää ei ole tullut kustannusten kasvaessa. Aitiotkin on nähty niin moneen kertaan ettei asiakkaita enään tahdo saada liikkeelle.
 
Vaakuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
On se, mikäli mm. Penaa, Makkosta, Rollea ja Valtsua on uskominen. Omaan ravintolapisnekseenkään ei kuitenkaan ole resursseja.

Kertokaas mulle nyt rautalangasta vääntäen, mikä erottaa HIFK:n ja toisaalta Blues:n ja Jokerit toisistaan? Käsittääkseni kaikilla näistä kolmesta on Restel:n porukat töissä, pitääkö paikkansa? Eli missä se suuri ero tulee?
 
nixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

Hallista. Bluesilla ja Jokereilla on "oma" halli.
 
TQoFE

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK, FREE SCHOLL!
Hallista. Bluesilla ja Jokereilla on "oma" halli.

... jonka myötä juoma- ja ruokamyynnistä niille menee paljon isompi osuus kuin meille. Ja niin kauan kuin halli ei ole oma, oma ravintolabisnes olisi ainoa, jolla voisi saada kasaan enemmänkin kuin uudet lyijykynät The Officelle.
 
Vaakuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tänks.

Ajatus ei todellakaan kulje enää tässä vaiheessa yötä. Siksi en edes ajatellut tuota omaa hallia. Eipä tässäkään muuten mitään huvittavaa olisi, mutta nämä jutut nimen omaan kuuluu meikäläisen päivätyöhön... Eli siis helvetin hyvä juttu, että huomenna on perjantai.

Mutta asiaan palatakseni, jotain tuolle asialle on tehtävä. Ja toivottavasti on myös tehty/tehdään tietyllä ajanjaksolla x. Vanhan kertausta, mutta tuo asia on yksi niistä, joilla muille annetaan koko ajan tasoitusta.
 
AnaMasa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahko
Onneksi minun ei tarvitse Nordikselle rahojani kantaa kuin sen kaksi kertaa kaudessa. Todella törkeät hinnat...
Minusta tuolla on hinnat ihan kohdallaan suhteessa katsojakeskiarvoon ja hallin kokoon. Jos halli vetää 8000 ja siellä on 7000 katsojaa runkosarjapelissä, niin ei hinta voi olla väärä. Jos halli olisi loppuunmyyty, niin hinta olisi liian alhainen. Kyllä minustakin HIFK-lipun hinta on korkea, mutta se ei tee siitä törkeän korkeaa, jos 7000 muuta sen hinnan maksaa minun mielipiteesta huolimatta.
 
Beeman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaughan Rangers
Kumma yhtälö: the Joukkueeseen pitäisi hankkia Peltosesta lähtien kaikki irti lähtevät starat, mutta lipuista ei pitäisi maksaa mitään. Haetaanko tässä jotain KHL-mallia, jossa paikallinen Citymarket maksaa kaikki kulut ja liput maksaa kolme euroa? Kuten edellä mainittiin niin oheistulojen kasvattaminen voi olla hallihyyryläisenä kohtuullisen vaikeata.
 
TD

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Feran tytöt <3
Raumalla pelattavat Finnish Trophyn matsit maksavat kausikorttilaisille EUR 0,00 ja muille muistaakseni 10 euroa / matsi. Mutta ainakin Pitsiturnauksessa myytiin lippupakettia 15 euroa / 3 ottelua.

Tämä ei nyt suoraan liity The Jäähallin lippujen hintoihin, mutta siis vertailuksi.

Edit: Ja piti vielä sanomani, että ainakin köyhälle raumalaiselle 25 euroa harjoitusottelusta kuulostaa järjettömältä, sekä rahastusyritykseltä joka tulee onnistumaan todella heikosti...
 
toimittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kumma yhtälö: the Joukkueeseen pitäisi hankkia Peltosesta lähtien kaikki irti lähtevät starat, mutta lipuista ei pitäisi maksaa mitään. Haetaanko tässä jotain KHL-mallia, jossa paikallinen Citymarket maksaa kaikki kulut ja liput maksaa kolme euroa? Kuten edellä mainittiin niin oheistulojen kasvattaminen voi olla hallihyyryläisenä kohtuullisen vaikeata.

Kumma yhtälö tosiaan - lipusta pitäisi maksaa järjettömästi mutta joukkueesta puuttuu starat, Peltosesta lähtien.
En morkkaa jengiä, se on suht ok mutta koko liigassa ei ole enää montaa 'staraa' jäljellä joista pitäisi näin kovia hintoja katsojan maksaa. Jos rahoilleen saa vastinetta niin olen valmis maksamaan vaikka 50 lipusta mutta viime kausina on ollut touhusta järki kaukana.
Toivottavasti (heh) tällä kaudella peli kulkee, hallilla on tunnelmaa ja voi lähteä iloisena hallilta pois. Tähän vaikuttaa myös lipun hinta.
 
Senior

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sekä Blues että Jokerit saavat ruoka&juomamyynnin tuotot omaan taskuun, joten he voivat päästääkin yleisöä halliin halvemmalla ja silti tehdä saman tuloksen rahallisesti kuin HIFK korkeammilla lipun hinnoilla. Sikäli lipunhinnoissa on järkeä.

Taitaa kuitenkin Hartwall Areenan ravintolatoimintaa pyörittää Restel Ravintolat, joka sitten tilittää jonkinlaisen rojaltin myynnistä Jokereille. Joten ravintolatoiminnan tuottavuus ei selitä lippujen hintoja juurikaan. Burana Areenan osalta Bluesin sivuilla todetaan mm "Vuoden 2009 alusta alkaen Areenan ravintolapalvelut siirtyivät Les Halles cateringin vastuulle."
 
Masculine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Heh, kuulostaa aika hyvältä cateringilta. Les Halleshan on Anthony Bourdainin mesta New Yorkissa.

Eiköhän tuo lieni jäähalliin ole ihan tasokas.
Tuo Les Halles Catering on Jyrki Sukulan pulju ja vaikka Sukula nyt ei mitään Fine dining eliittiä edes Suomessa ole niin kyllähän tuo silti tod. näk. aika hyvä tasoista ruokaa saa hallille.
 
#76

Jäsen
Taitaa kuitenkin Hartwall Areenan ravintolatoimintaa pyörittää Restel Ravintolat, joka sitten tilittää jonkinlaisen rojaltin myynnistä Jokereille. Joten ravintolatoiminnan tuottavuus ei selitä lippujen hintoja juurikaan. Burana Areenan osalta Bluesin sivuilla todetaan mm "Vuoden 2009 alusta alkaen Areenan ravintolapalvelut siirtyivät Les Halles cateringin vastuulle."
Restelin kanssa neuvotellut osapuoli Bluessin ja Jokerien tapauksessa on seuran sisaryhtiö eli halli. HIFK:n kohdalla ymmärtääkseni Restelin neuvottelukumppani on ollut Helsingin kaupunki hallin omistajana, jonka ensisijainen tavoite ei ole tehdä paras mahdollinen diili yksittäisen vuokralaisen kannalta.

Yleisökeskiarvo tosiaan ei ole ollut hassumpi suhteessa hallin kokoon, mutta onko tuotot per katsoaj silti kohdallaan? Itse olen saanut erilaisten tilaisuuksien järjestämisen tiimoilta useamman vaparin hallille erilaisten klubilippujern muodossa ja uskon muidenkin saavan vastaavia järjestelyjä. Samoin kausareita on meille tarjottu vastineeksi hallimainoksista. Win-win järjestely, joka ei pakosti tuota suuremmin lisäeuroja mutta hallissa olisi enemmän väkeä ja täydemmät mainospaikat, mikä osaltaa ruokkii positiivista fiilistä.
 
choose_life

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Taitaa kuitenkin Hartwall Areenan ravintolatoimintaa pyörittää Restel Ravintolat, joka sitten tilittää jonkinlaisen rojaltin myynnistä Jokereille. Joten ravintolatoiminnan tuottavuus ei selitä lippujen hintoja juurikaan. Burana Areenan osalta Bluesin sivuilla todetaan mm "Vuoden 2009 alusta alkaen Areenan ravintolapalvelut siirtyivät Les Halles cateringin vastuulle."

Juurikin näin; Hartwall Areenassa osa ravintotuotosta (ei siis myynnistä vaan tuotosta) menee Areenayhtiölle (mikä se nyt oli nimeltään), joka nyt on osa sitä konsernia. Jäähallin osalta Restel maksaa kuukausivuokraa Jääkenttäsäätiölle, joka sitten tilittää niistä osan IFK:lle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös