Tämän olen aina halunnut tietää Jatkoajan keskustelupalstasta

  • 292 939
  • 1 868

Stouts77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Onko kukaan Jatkoaikalaisista saanut sydänkohtauksen ja mikäli on, niin miltä se tuntuu?

En ole saanut sydänkohtausta, mutta olen saanut kaksi kertaa ns. kammiovärinän...

...Toisella kerralla tiesin mistä oli kyse, joten en riehunut tai panikoitunut. Odotin kropan tasaantuvan ja tällä kertaa otin taukoa urheilulle.

”Urheilu on terveellistä, mutta vaarallista.”

Tuota, pakko kysyä uteliaisuuttani. Sait siis kahdesti kammiovärinän, etkä mennyt kummallakaan kertaa tohtorille? Tosin kammiovärinässä et edes itse olisi sinne päässyt ilman ambulanssia.

En nyt oikeasti epäile tai mitään, mutta olisiko kyseessä kuitenkin ollut jokin muu lievempi rytmihäiriö sydämessä?

Kammiovärinään lähes poikseutta kuitenkin liittyy tavalla tai toisella sydäninfarkti ja värinän aikana ei veri kierrä suonistossa. Ja kammiovärinä johtaa välittömään tajuttomuuteen. Ja muutamassa minuutissa aivovaurioihin jne jollei rytmiä saada kohdilleen. Jos sydämen rytmiä ei saada kammiovärinästä uudelleen norm. iskutahtiin noin puolessa tunnissa, tulee viikatemies kyläilemään. Ja rytmitystä kohistellaan sähköisesti defibrilaattorilla.
 

NDT665

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kävin lääkärisivuilemassa. Olet oikeassa kyseessä on rytmihäiriö.
Puurot ja vellit sekaisin...
 

Deko

Jäsen
Suosikkijoukkue
St. Louis Blues
Kuinka moni palstalainen ei ole katsonut minuuttiakaan jalkapallon MM-kisoja? Siis ei yhtään, ei edes vilkaissut.
 

Benny

Jäsen
Suosikkijoukkue
Byllistys
Kuinka moni palstalainen ei ole katsonut minuuttiakaan jalkapallon MM-kisoja? Siis ei yhtään, ei edes vilkaissut.

HEP!

Lasketaanko se, kun selasin kanavaa ykköseltä eteenpäin niin kakkonen oli välissä ja vihreä sänki vilahti? Jos lasketaan, niin olen katsonut. Ei minulla mitään boikottia ole mutta en vaan katso kun ei kiinnosta.

Huomasin kyllä lehdestä, että siellä oli purtu miestä, nimenkin bongasin mutta en tiedä mitä maata mies edustaa. Monia muita huomattavasti pienempiä lajeja, etenkin yksilölajeja seuraan erittäinkin tarkkaan mutta jalkapallo ei ole koskaan kiinnostanut.

Mutta kysytään nyt vaikka, että kuinka moni palstalainen aikoo mennä Tuskaan Anthraxin keikalle?
 

Nautakorpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colonel Klink and his band
Paksusta verestä puheen ollen, monellako on luontainen hemoglobiini yli 176? En pääsisi edes kunnalliskodin sauvakävelykisoihin.

178-180 välillä pyörii. Liekö hypännyt sukupolven yli, sillä ryssiä kasapäin tappaneella isoisälläni (rip) hemo oli 185-190 tienoilla, äidilläni sitten taas alle 150 reilustikin.
 

Stouts77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
178-180 välillä pyörii. Liekö hypännyt sukupolven yli, sillä ryssiä kasapäin tappaneella isoisälläni (rip) hemo oli 185-190 tienoilla, äidilläni sitten taas alle 150 reilustikin.

Armeija-aikana huteli hg tuossa 200-210 välillä ja nykyisin 20v myöhemmin menee tuossa 185-190 tienoilla.

Sukurasite tuo korkea hemoglobiini.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Kuinka moni palstalainen ei ole katsonut minuuttiakaan jalkapallon MM-kisoja? Siis ei yhtään, ei edes vilkaissut.

En ole katsonut minuuttiakaan jalkapallon MM-kisoja, itse asiassa en ole katsonun kisojen aikana minuuttia televisiotakaan. Eipä sillä, en katsonut jääkiekon MM-kisoja laisinkaan, en edes yhtä ainoaa minuuttia.

vlad.
 

Worrell

Jäsen
Suosikkijoukkue
RIP Coyotes 1996-2024
Kuinka moni palstalainen ei ole katsonut minuuttiakaan jalkapallon MM-kisoja? Siis ei yhtään, ei edes vilkaissut.

Jalkapallon seuraaminen on mun mielestä yhtä kivaa kuin vasta maalatun aidan kuivumisen seuraaminen. Siitä voitte sitten päätellä, että olenko vai en. Eli en.

Jalkapallo on aina ollut mun mielestä helvetin tylsä laji. Jos itse pelaa, niin se on ihan hauskaa, mutta mielummin seuraan vaikka pesäpalloa, joka tosin on paskaa sekin.
 

Uleåborgir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Päätalo, Huovinen, Sympathy For The Devil
Jalkapallon seuraaminen on mun mielestä yhtä kivaa kuin vasta maalatun aidan kuivumisen seuraaminen. Siitä voitte sitten päätellä, että olenko vai en. Eli en.

Jalkapallo on aina ollut mun mielestä helvetin tylsä laji. Jos itse pelaa, niin se on ihan hauskaa, mutta mielummin seuraan vaikka pesäpalloa, joka tosin on paskaa sekin.

Brasilian kisoissa on ollut hönkää ehkä eniten koskaan. On tylsiäkin otteluja ollut, mutta yleiskuva on ollut jalkapalloksi erittäin mielenkiintoinen. Varmaan asiaan on vaikutusta sillä, että matseja on pelattu ääriolosuhteissa. Myös ulkojalkapalloilullisilla syillä on ollut merkitystä, esimerkkinä Suarezin pureskeluhommat, vapaapotkuspray ja isotissiset Kolumbian kannattajat.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Näkyykö näitä televisiossa? Voishan sitä sitten ehkä matsin tai kaks vilkaista...

Joo. No en nyt oikeesti.

Mulla taas menee toisin päin tämä juttu futiksen suhteen. Jotenkin sitä on niin kiinni tässä maailman hienoimmassa urheilutapahtumassa, ettei jaksa edes lätkäuutisia juuri lukea.

Jotenkin tuntuu täysin yhdentekevältä koko jääkiekko, no tämä epäilemättä muuttuu, kun Liiga-kauden alku lähestyy. :)
 

Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
- - - isotissiset Kolumbian kannattajat.
Näkyykö näitä televisiossa? Voishan sitä sitten ehkä matsin tai kaks vilkaista...
Noh, eipä tätä varten ainakaan tarvitse jalkapalloa televisiosta katsoa.

25.06.2014 - Daily Mail: Sportsmail's new favourite World Cup team is... Colombia!
"Their fans Ahem. They say a picture is worth a thousand words, so here you go…"

Lisäksi Youtube on pullollaan vastaavaa materiaalia liikkuvan kuvan muodossa - eli eli... näitä palloja näkee ilman jalkapalloakin.
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Evil is back!

Nyt saa kysyä Evililtä.

Lupaan valehdella.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Evil is back!

Nyt saa kysyä Evililtä.

Lupaan valehdella.

Pysytkö nyt palstoilla taas pidempään etkä lankea boikotin pauloihin? Palstapersoonia kaivataan aina.

Toinen, tuikitärkeä kysymys: onko Live Evil parempi livealbumi kuin Live-Evil? Toinen on Black Sabbathin, toinen Miles Davisin.

Mustaa sapattiahan ei mikään tietysti voita, mutta kysytään nyt kumminkin.
 

NDT665

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Liekö hypännyt sukupolven yli, sillä ryssiä kasapäin tappaneella isoisälläni (rip) hemo oli 185-190 tienoilla

No, on kai sitä huonompiakin harrastuksia olemassa? Terkut isoisälle!

Onko Nautakorvella tai Stouts77 ollut ongelmia edellämainitun kanssa?

Väittävät, että "paksuveriset" ovat alttiimpia potemaan mm. Raynaud'n oireyhtymää eli valkosormisuutta. Meidän suvussa on kaikilla miehillä "tarvittaessa" valkoiset sormet. Aika paskamainen, kun pitäisi harrastella paljainkäsin jotain kohtuu kylmässä ja/tai viimassa.
 

NDT665

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Woi Wippa!

Kiitos Everton, näppäimistölle oksentamisen tai kahvien purskuttelu ruudulle ei tunnu sopivalta. Riittääkö, jos kusen housuihini?

Todella hyvä!

Edit: Jatko: Kuinkahan usein desantti päckmän käy lukeamassa meidän antamia ohjeita tai fanipostauksia? Ehkä joskus pitäisi?
 
Viimeksi muokattu:

Stouts77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
No, on kai sitä huonompiakin harrastuksia olemassa? Terkut isoisälle!

Onko Nautakorvella tai Stouts77 ollut ongelmia edellämainitun kanssa?

Väittävät, että "paksuveriset" ovat alttiimpia potemaan mm. Raynaud'n oireyhtymää eli valkosormisuutta. Meidän suvussa on kaikilla miehillä "tarvittaessa" valkoiset sormet. Aika paskamainen, kun pitäisi harrastella paljainkäsin jotain kohtuu kylmässä ja/tai viimassa.

Ei nyt ainakaan muistu mieleen mitään isompia ongelmia. Tuo valkosormisuus ehkä se veemäisin ongelma, mitä mieleen tulee. Ja sekin vain tosiaan talven aikana äityy.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös