Suosikkijoukkueiden kannatuksen alku

[Opatsu]

Kaikilla on tuossa nimimerkin alla mainittu muutama suosikkijoukkue, joten alkoi kiinnostamaan, että kuinka kukin on päätynyt suosikkiensa kannattajiksi. Yleisin on varmasti ihan se maantieteellinen sijoittuminen ja näin ollen kotikaupungin tai lähikaupungin joukkue on se suosikki. Tämä siis koskien kotoisia sarjoja, mutta olisi mielenkiintoista kuulla erityisesti NHL-suosikkien taustat, koska kovinkaan moni NHL-joukkueita kannattavista tuskin on edes Pohjois-Amerikassa vieraillut. Olisi myös mukava kuulla jotain pientä tarinaa kannattajuuden vaiheista.

Mistä kaikki alkoi? Koska tajusit, että tämä joukkue on THE joukkue? Muistatko hauskoja yksityiskohtia erityisesti kannatuksen alkuajoilta?

Minulla Blackhawksien kannatus alkoi vuonna 1992 Stanley Cup-finaaleissa. Silloin 9-vuotiaana pojankloppina ei paljon jääkiekon hienoudet vielä kiinnostaneet, mutta jokin siinä joukkueessa sitten varmaan iski (hieno inkkarilogo?) niin, että vieläkin tulee joukkueen esityksiä seurattua. Muistan vain telkkarista jotain finaalipelin välähdyksiä katsoneeni ja se oli siinä.

Joukkueen ikonit ja fanituksen kohteet 90-luvulla olivat tottakai Belfour, Chelios ja Roenick. Keräilykortit oli se juttu ja kaverin (myös Blackhawks-fani) Amigalla piti aina ennen Wayne Gretzky Hockey-sessioita päivittää Chicagon joukkue nykypäivään keräilykorttien pelaajiston mukaiseksi. Pettymys olikin valtaisa, kun yhtäkkiä tämä suosikkikolmikko hävisi pitkin P-Amerikkaa. Jostain syystä mielen syövereihin kannatuksen alkuajoilta ovat hyvinkin vahvasti syöpyneet myös sellaiset Blackhawks-suuruudet kuin Ethan Moreau ja Jeff Shantz, sekä keräilykorttien ansiosta Scoren Top Rookie 1992-1993 (tai jotain vastaavaa) Sergei Krivokrasov.

Kotimaassa HIFKin kannatuksesta ensimmäiset pelilliset muistikuvat ovat kaudelta 1994-95, kun HIFK otti huolella turpiinsa Ässiltä puolivälierissä. Ja sekös otti päähän. Muistan kuitenkin jo liigasuklaa-ajoilta (koska lie se oli) keränneeni innokkaasti HIFKin miehiä ja Lehtonen oli kuningas. Vuosi 1998 ja finaalit olivat huikea juttu, koska Pohjois-Pirkanmaalla asuvana ei ymmärrettävästi paljon HIFKin kannattajia parhaan kaverini lisäksi näkynyt. Ilveksen kannattajia löytyi sitten senkin edestä. Kyllä oli kivaa koulussa pari päivää OJ:n ratkaisuosuman jälkeen.

Tässä nyt jotain juttuja, mitä itselleni on jäänyt jostain syystä mieleen kannatuksen alkuajoilta. Antaa tulla vaan sitten muisteloita muidenkin suunnalta.

 

[vilperi]

Kyllähän varmaan kiinnostukseni jääkiekkoon sain jo äidin maidosta. Etenkin 10 vuotta minua vanhempi siskoni oli hyvin kiinnostunut jääkiekosta jolloin tällainen pieni pojan kloppi alkoi myös kiinostua lätkästä, varmaan joskus 6-7 vuotiaana. Siitä se sitten pikku hiljaa lähti. Ensin oli itsellänikin nuo suklaat joista kerättiin kuvia julisteeseen ja nuo muuttui parin vuoden kuluttua keräilykorteiksi, tein tilastoja vihkoon pelien tuloksista, jakelin omia tähtiäni pelien parhaille pelaajille... Ensimmäisen kerran kävin syyslomallani -91 pelissä, 7-vuotiaana. Mutta miksi Hpk? Kai jo siksi että minulle olisi muussa tapauksessa käynyt samalla tavalla kuin sille kuuluisalle naapurin miehelle joka meni kommareiden jäsenkirja kädessään porvareiden illanistujaisiin... Jo ketjun avausviestissä mainittu maantieteellinen sijainti vaikutti suosikkijoukkueen valintaan myös, varmasti eniten. Aiemmin viestissäni mainitsemani sisko kävi myös kiinnostukseni syntyaikoina tiuhaan Kerhon peleissä ja omisti pari kautta myös Kerhon kausikortin, joten luulen että tämä myös lisäsi kiinnostusta nimenomaan Kerhoa kohtaan. Ja jos ajatellaan pelillisesti niin kyllähän Kerhon liikkuva ja taitava pelityyli lämmitti jo tuolloin mieltäni. Ja Nhl: ssähän suosikkijoukkueeni on ollut aina Anaheim, luultavamminkin tehokaksikko Paul Kariya- Teemu Selänne vuoksi...

 

[Derby]

Minä en suoraan sanoen edes tiedä. Kukaan suvustani ei ole edes kiinnostunut urheilusta. Olen kuitenkin asunut Jyväskylässä 5-vuotiaasta asti joten sieltä se jotenkin on väkisin tullut. Kukaan kavereistani ei ole kiinnostunut JYPistä tai jääkiekosta ollenkaan joten koko JYP-rakkaus on minulle täysi mysteeri. Nythän siitä ei sitten enää pääse eroon enkä haluakaan. Varhaisin JYP-muistoni on JYP-HPK peli joskus 90-luvun alussa jonka näin telkkarista ja HPK voitti 1-4, tai sitten se oli vaan erätaukotulos.

 

[Amerikanihme]

Joo, Tepsi nyt muodostui luonnollisesti suosikkijoukkueeksi maantieteellisistä syistä, siinä Turun kupeessa kun elin suurimman osan ensimmäisistä 25 vuodestani. Joitain hämäriä muistoja on siitä, että isän kanssa (joka ei ollut eikä ole mikään kiekkofani) käytiin katsomassa Kupittaalla Tepsin ja TuTon välistä ottelua joskus 70-luvun alkupuoliskolla (en muista vuotta tarkkaan). Sen muistan, että Lasse Kiili Tepsin maalissa nojaili maalinkehyksiin aina kun kiekko ei ollut lähellä. Keräilin jotain korttejakin silloin, oliko se nyt vuoden 1972 jääkiekkokirja johon sai liimata kioskilta ostettuja kuvakortteja. En enää edes muista saiko niitä kuvia jonkun purkan papereissa vai ostettiinko niitä erikseen. Tepsi kai profiloitui sitten suosikiksi TuTon sijaan koska Tepsi menestyi paremmin, ja perhe ei noita vasemmiston kannattajia ollut muutenkaan. Hienoin hetki on ollut 1989 mestaruuden voitto kun olin Kupittaalla paikan päällä. Muuten on jäänyt mieleen 70- ja 80-luvun pettymykset kun Tepsi kerta toisensa jälkeen hävisi play-offseissa, yleensä Tapparalle (lukuunottamatta siis vuosia 1976 ja 1989). 1990 kesällä lähdinkin sitten Pohjois-Amerikkaan ja sillä reissulla olen tavallaan yhä, joten Turkuhalli ja 90-luvun Tepsin menestys jäi vähän kaukaisemmaksi, mutta legendaarisia Hunaja-partyja järjestelin kyllä mestaruuksien kunniaksi ja Tepsin lippua on heilutettu ja muutenkin mestaruuksien kunniaksi riehuttu Floridassa, Hatfieldissä Lontoon pohjoispuolella, Kentuckyssa ja Baltimoressa. Parhaillaan kärsitään siis todella pahaa hunajanälkää, eikä tälle kärsimykselle loppua näy!

NHL:n "suosikkijoukkueet" ovat myös tulleet maantieteellisistä syistä. Floridassa asuessani sinne perustettiin Tampa Bay Lightning ja tulihan niitä käytyä muutamia kertoja aina joka kausi katsomassa, Thunderdome ja sen edeltäjä, mikä lie Fairground halli, tulivat tutuiksi. Mutta en kyllä silloin fanittanut Lightningia, niillä ei ollut Tepsin kanssa muuta yhteistä kuin samat peliasun värit (mustavalkoinen). Mutta peleissä turpiin tuli jatkuvalla soitolla. Sitten kun Tampa 2000-luvun alkuvuosina alkoi nostaa profiiliaan, minullekin tuli vähän nostalginen olo, ja kunnon gloorihunttaajana tulin sitten Tampan "faniksi", ainakin vähäksi aikaa. Nyt alkaa kiinnostus taas hiipua menestyksettömyyden myötä, joten miksikään Tampan (tai minkään muunkaan NHL-joukkueen) tosifaniksi en voi missään nimessä itseäni kutsua. Anaheim on nyt sitten ikäänkuin toinen NHL-suosikkini, ja viime vuoden mestaruusjuhlaa ja 2003 vuoden menoa Stanley Cupin finaaleihin tuli seurattua aika tarkkaan ja paikan päälläkin käytyä, esim. vuoden 2003 finaalien 6. peli Anaheimissa. Tänä vuonna tuli siellä Anaheimissa käytyä vähemmän koska se ylifyysinen tyyli ja yhden vankilaan kuuluvan kundin laittaminen ykköskenttään ei mua kauheasti kiinnostanut. Ja Teemukin oli poissa suuren osan vuotta. Taisin siellä käydä yhden pelin katsomassa. Enemmän tuli käytyä Kingsien peleissä, lähinnä vierailevia joukkueita katsomassa. Saku Koivu on ollut suosikkipelaajani, mutta en kyllä muuten Montrealista välitä. Ja ai niin, tänä keväänä sympatiat olivat Capsien puolella, niiden pelejä tuli katseltua paikan päältä Baltimoren vuosina 2000-2002. Sieltä kotoisin on kaikkein kovaäänisin yleisö, se oli Capsien ja Pittsburghin play-offs sarjaa 2001.

 

[Chambza]

Todetaan alkuun että olen Kainuusta kotoisin.

Joskus 90-luvun alkupuoliskolla, ollessani vielä alle 10-vuotias kakara, vanhemmat olivat pakottaneet mukanaan taas ties kenen kaukaisen sukulaisen 1000-vuotisjuhliin. Isosiskoni tuore avomies, jota en siihen aikaan oikein tuntenutkaan vielä, oli niin ikään pakotettuna samoissa juhlissa. Yhteisen tuskamme myötä päädyimme juhlatalon peränurkkaan piiloon tuntemattomia ihmisiä, ja nykyinen lankoni sai myös kaivettua radion jostakin. Radiosta kuuntelimme ajoittaisia tiedotteita Kärppien taistelusta divarin pudotuspeleissä.
Muutama vuosi myöhemmin oltiin tilanteessa jossa Kärpät oli minulle itsestäänselvästi THE joukkue. Sain ala-asteella pataan säännöllisesti, koska toinen puoli luokkaa kannatti TePSiä ja toinen puoli Jokereita, ja ymmärrystä divarijoukkueen fanittajalle ei löytynyt, vaikka joukkue olisi maantieteellisesti lähempänä.

Pienimuotoisempi Hokin kannattaminen tuli oikeastaan jälkikäteen. Vielä Kainuussa asuessani tiedostin kyllä joukkueen olevan se, jonka pitäisi olla ykkösjoukkue, mutta varsinaista kipinää ei oikein tuntunut. Lähinnä siksi, että (kuten varmaan tämänkin palstan lukijoista ainakin pienemmistä kaupungeista tulevat voivat vahvistaa) ne lätkäjätkät ovat yleensä ottaen kusipäitä vielä teinivuosinaan. Jos tuntee paljon (lähinnä toki junnurinkien) pelaajia mutta ei pidä heistä, on paha kannattaa joukkuettakaan. Muutettuani opiskelujen perässä Helsinkiin hommaan sai vähän etäisyyttä, ja Hokkikin alkoi tuntua myös omalta joukkueelta. Sopivasti tuli sitten mestaruuskin sen jälkeen.

Edelleen (ainakin nykyään) pienimuotoisempi Flyers-fanitus alkoi ehkä sitten jo likimain arpapelillä, ihastuin niiden NHL PowerWeek ja ties minkä ohjelmien kautta Tuomiopäivän Legioonaan, ja toisaalta Ron Hextallin ilmiömäisiin elkeisiin. Todettakoon tosin että Flyersin kannatus on rajoittunut lähinnä tekstitv:n ja tämän foorumin lukemiseen, sekä silloin naperona NHL (vuosi X)-pelien pelaamiseen aina Philadelphialla.

 

[Elazi]

Olen käytännössä katsoen syntynyt jokerilogo olkapäässä. Silloin, 3-4 vuotiaana, kun aloin jotain jääkiekosta ymmärtämään, oli HIFK:n pelitapa ja yleinen maine liian kovisteleva, enkä tykännyt. Jokerit taas esitti taitokiekkoa (jokerikiekko!), josta oli helppo tykätä! Lisäksi ne 90-luvun mestaruudet vain syvensivät kannatusta. Asiaa taisi myös helpottaa se, että kaksi parasta kaveriani kannattivat myös Jokereita. Voi pojat, mitä aikoja. :) Kun Kärpät nousi liigaan, olivat sympatiat siellä, ja muistan joskus, kun Jokerit tippuivat pleijareista, toivoneeni Kärpille mestaruutta, mutta enää en sitäkään virhettä tee. :) On vain Jokerit, sympatiat jossain kaukana takana.

Detroitin fanitus onkin sitten tuoreempi juttu, olin aina hieman pitänyt Detroitin taitokiekko maineesta, mutta koska NHL:ää ei tullut suuremmin seurattua, oli suosikkijoukkue aina Teemu Selänteen joukkue. Voisi sanoa, että Detroitin fanitus on Jokereista lähtöisin, kun eräs Filppula siirtyi NHL:ään, käänsi myös tämä herra katsettaan enemmän sinne. Samanaikaisesti Selänne, Finnish Flash, oli hiukan ruosteessa. On tunnustettava, että Filppulan jokeriaika jäi multa hieman Metropolitin varjoon, mutta "Ensimmäinen suomalaispelaaja Detroit Red Wingsiin ikinä, Jokereista!" alkoi kiinnostaa. Mitä enemmän seurasin Detroitia ja Filppulaa, sitä enemmän pidin niistä.

Eli ei mitään erikoista, mutta varsinkin 90-luvun jokerifanitusta on hyvin hieno muistella!

 

[L. Paraske]

Koen kannattavani ainoastaan Kärppiä ja Suomen maajoukkueita eri lajeissa. Kärppien kannattaminen lienee luonnollista, kun olen koko elämäni näillä samoilla nurkilla pyörinyt ja ensimmäisissä Kärppäpeleissä kävin muutaman vuoden ikäisenä aivan 80-luvun alussa. Toki, lapsuuteen liittyy myös lyhyt hairahdus, sillä siirryin vuoden 1985 finaalien seurauksena kannattamaan hetkeksi Ilvestä jopa Kärppien edelle, tosin osittain isoveljen kiusaksi, mutta yhtä kaikki..aika nopeasti palattiin arkipäivään sen osalta.

Suomen kannattaminenkin on tietysti ihan sydämenasia ja jossain tapauksissa jopa ankarampaa kuin oman kaupungin joukkueen, sillä kyllä Torinon finaalitappio tuntuu yhä edelleen kovemmalta palalta hyväksyä kuin Kärppien tippuminen liigasta 1989 tai TuTo-katastrofi kymmenen vuotta myöhemmin.

Mitä tulee esim. NHL-joukkueiden kannattamiseen, niin muutama seura saa erityiset sympatiani (Bruins, Blackhawks, Canadiens, Flyers...suurinpiirtein tuossa järjestyksessä ja suomalaisten edustamia seuroja puolustan esim. Stanley Cupin loppuvaiheissa) liittyen lähinnä perinteisiin ja johonkin yksittäiseen asiaan, mutta mitään seuraa en koe kannattavani. Omalta kohdaltani vain koen kannattamisen mahdottomaksi, jos en omaa jotain henkilökohtaisia siteitä seuraan tai kaupunkiin/alueeseen jota se edustaa.

 

[Howitzer]

Mitään erityistä suosikkijoukkuetta ei ole ikinä ollut. Mtv3:lla näytettiin 90-luvun lopulla jotain NHL-ohjelmaa lauantaisin. Siitä sitten alkoi kiinnostus NHL:ään. Ja näyttihän mtv3 myös jotain pelejä joskus öisin. Niitäkin tuli katsottua.

Kävin myös katsomassa noihin aikoihin Kalpan pelejä sm-liigassa, mutta jossain vaiheesssa se jäi eikä kiinnostus ole herännyt vieläkään.

 

[Fox]

Lukon kannattaminen on todennäköisesti alkanut pikkupoikana kun isä vei katsomaan pelejä Äijänsuon seisomakatsomoon. Enhän minä edes silloin mitään nähnyt, ellei isä pitänyt sylissä, mutta silti hallilla oli hienoa olla.

Arsenalin kannattaminen alkoi jonkin verran myöhemmin kun sukulainen toi Englannista tuliaisina jalkapallo joukkueiden huiveja. Minulla ja veljelläni oli vaihtoehtoina ManU:n ja Arsenalin huivit, minä valitsin Arsenalin vaikka ei ollut mitään hajuakaan kummastakaan joukkueesta. Siitä lähtien on Arsenal ollut lähellä sydäntäni ja ManU ei todellakaan. Ja huivi on edelleen tallessa.

 

[Grainger]

Joskus ala-asteella tuo jääkiekko alkoi tosissaan kiinnostamaan. Olin vielä aika pikku G, kun Saku Koivu dominoi liigaa ja siitähän se alkoi. Sen jälkeen suomalaisessa urheilussa olen seurannut vain ja ainoastaan Turun Palloseuraa. Enkä siis ole lähelläkään Turkua.

Jalkapallossa mieshuoraan Real Madridia. Vähän sama tilanne kuin jääkiekossa. Joskus aikanaan sain Real Madridin julisteen ja siitähän se lähti. Jossain vaiheessa jalkapallo jäi pitkäksi aikaa taustalle, mutta sitten tuli kevät 2000 ja Mestareiden liigan finaali. Real Madrid johtaa, ykkösmaalivahti loukkaantuu ja maalille heitetään täysin kokematon Iker Casillas. Alle parikymppinen junnu tekee pari uskomatonta pelastusta ja valkopaidoille seuran historian kahdeksas pytty.

On ollut hienoa seurata oman suosikkiurheilijan nousua lupaavasta lahjakkuudesta maailman parhaaksi maalivahdiksi. Siinä sivussa Real Madrid on saanut urheilullisessa mielessä ihan erityisen paikan sydämessäni.

 

[tahtookirjoittaa]

Syyt suosikkijoukkueeni kannatukseen ovat puhtaasti maantieteelliset. Eivät muut. Enkä ole mikään fanaatikko. Jos asuisin Vehmersalmella, kannattaisin varmaan Kalevan Palloa.

Juuri samaisista maantieteellisistä syistä minulla ei ole suosikkijoukkuetta NHL:ssä, koska en ole kyseiselle mantereelle jalallani koskaan edes astunut.

 

[-OO-]

Vuoden 1988 olympialaisista se alkoi. Siellä tuossa legendaarisessa hopeajoukkueessa torjui maalilla Jarmo Myllys, joka pelasi helvetin hienon turnauksen ja sen lisäksi hänellä oli vielä hienolta kuulostava nimi. Maalivahteja aina ihannoineeseen pikkupoikaan Myllys teki ison vaikutuksen joten totta kai sitä sitten piti alkaa kannattamaan myös seurajoukkuetta jossa Myllys tuolloin pelasi. Myllyksen fanitus sittemmin hieman hiipui mutta Lukko jäi - ja pysyy.

Mitään siteitähän minulla ei sinänsä Raumalle ole kun asunkin ihan toisella puolella suomea mutta tällaisestakin asiasta fanitus voi lähteä. Sitten tietysti symppaan jonkun verran KalPaa johtuen ihan maantieteellisistä syistä.

 

[tahtookirjoittaa]

...(kuten varmaan tämänkin palstan lukijoista ainakin pienemmistä kaupungeista tulevat voivat vahvistaa) ne lätkäjätkät ovat yleensä ottaen kusipäitä vielä teinivuosinaan.

Voin vahvistaa. Ja muutaman liigapelaajan kanssa tekemisissä olleena voin valitettavasti vain todeta, että osa heistä on varsin itseriittoisia vielä parikymppisinäkin. Mutta en missään tapauksessa yleistä, tiedän myös täysin päinvastaisia tapauksia.

 

[JZZ]

Itsellä Lukkokannatus lähti siitä kun kummisetä vei aikoinaan aina Lukon matseihin. Ensimmäinen peli jonka muistan oli Lukko - Tappara, jonka Lukko voitti 5-2, vuodesta ei ole muistikuvia. Lahjaksi tuli aina Lukon fanitavaraa, ja kummisetä onkin ylpeä siitä että sai Tapparalaisesta perheestä olevan kummipoikansa käännytettyä Lukon riveihin.

Itsellä fanitus merkkasi myös sen, että opiskelupaikkaa valitessa Porin ja Rauman väliltä, oli se juurikin Lukko joka kelkan Raumalle käänsi. Nykyisin en enää Raumalla tosin asu, mutta n. 5 kertaa kaudessa tulee käytyä Äijänsuolla, ja kaikki Turun pelit katsottua, sekä muutamia pelejä siellä täällä jos sattuu kaupunkiin sopivasti osumaan.

 

[sampio]

http://keskustelu.jatkoaika.com/showthread.php?t=7090

http://keskustelu.jatkoaika.com/showthread.php?t=33468

 

[Sir von Aulis]

Suosikkijoukkueeni kannatus alkoi oikeastaan...

a) Hifk: vuonna 1995. Ala-asteella vitutti, kun kaikki kannatti tepsiä, jokereita tai lukkoa. Halutti olla jotain muuta, ja kun isoveli kannatti Hifk:ta, niin valinta oli luonnollinen. Vuonna 1998 Jarkko Ruudun suoritukset niin pleijareissa kuin MM-kisoissa vakuuttivat allekirjoittaneen niin syvästi, että samalla tiellä ollaan. Ja tämä oikeastaan vain yhden pelaajan vuoksi. Jarkko Ruutu, hieno jääkiekkoilija. Edelleen Jarkko Ruudun otteita ihaillen seuraan, varmasti maailman paras omassa roolissaan!

Ja sen vuoksi luonnollisesti myös HIFK, muita (suomessa) ei oo!

Boston Bruins, myös vain yhden pelaajan takia: Ladies and Gentlemen, Raymond Bourque! Maailman paras puolustaja kautta aikojen. Sorry Bobby Orr, niin se minun mielestäni vain on.

Onnistuin kyseisen herran pelaajakortteja keräämään 99 kpl. Ja sitten luovuin kaikista niistä, mitä edelleenkin kadun. Ahneus vei voiton silloin poikavuosinani. Mutta se kipinä seuraa kohtaan ei ole kuollut, eikä tule kuolemaan, vaikken enää seuraa viimeisimpiä tietoja seuran tapahtumista. Onneksi Jatkoajassa niitä hienoja henkilöitä riittää, jotka Beantownin porukasta jaksavat kirjoittaa, kiitos heille!

 

[tahtookirjoittaa]

Hieman lisäystä aiemmin ketjussa kertomaani. Eli Tepsiä "fanitetaan" vain ja ainoastaan maantieteellisistä syistä, mutta Maajoukkuetta ihan sydämestä. Nimittäin nyt seuraa liuta tunnustuksia: on pakko tunnustaa, että vuoden 1994 MM-finaalissa, kun mentiin rankkareihin, jännitin niin perkeleesti kotisoffalla vanhempieni kanssa. Ja juuri kun se ratkaiseva rankkari lähti liikkeelle...telkkari pimeni...isäukko karjahti, että "mikä perkele... sulake varmaan kärähti". Noh, hän kävi vaihtamassa sulakkeen ja kun kuva palasi, saatoin vanhasta Salorasta vain äimistellä, että Mika Nieminen luisteli pää kumarassa itkien kohti finskien vaihtoaitiota ja samalla Kukkonen oli lausumassa ..."Suomipoika saa nyt tyytyä hopeaan..." Pakko myöntää, että sinä iltana tämä silloin teini-ikäinen kollinalku tirautti vitutuskyyneleen tyynylle. Yö tuli nukuttua helevetin huonosti ja seuraavana aamuna pyörällä kouluun sotkiessa pyöri päässä vain yksi ajatus: "Miksi, miksi?"

Maailmanmestaruus vuonna 1995 ei koskaan kolahtanut sillä tavalla kuin olisi voinut olettaa, koska oma teini-ikä oli jo kehittynyt siihen pisteeseen, että piti vähän angstata valtavirtoja ja muutenkin homma oli jo ennen turnausta vähän niinkuin Suomelle taputeltu. Se -94:n mestaruus olisi ollut paljon makoisampi; olisi kaatunut epäilemättä Kanadan kaikkien aikojen kovin MM-joukkue ja aika puskistakin vielä.

Torinon finaalitappio taasen on sellainen, että sitä en jaksa edes ruveta jaarittelemaan tässä ja nyt. Pakko vain todeta, etten siitä ole täysin päässyt vieläkään yli ja tapaus ansaitsisi aivan oman ketjunsa.

 

[leivoja]

Fanittaminen alkoi konkreettisesti ja toden teolla 2000-luvun alussa Hampurissa, vieraillessani kyseisen joukkueen matsissa. Sankt Pauli oli kaikessa rentoudessaan ja suvaitsevaisuudessaan jotain erinomaisen rehellistä ja sympaattista. Puhumattakaan täpötäydesta stadionista ja tunnelmasta.

Olutta juova kansa seisomakatsomossa kiipesi jopa puuhun paremman näkymän vuoksi ja suurin osa ympärillä olevista ihmisistä ihmetteli kaukaisen vieraan paikallaoloa erittäin positiiviseen sävyyn.

Tuolloin joukkueessa oli mukana muuan Ivan Klasnic, joka parhaillaan pelaa Kroatian maajoukkueen paidassa meneillään olevissa kisoissa.

Tosin "etäkannattaminen" ja sympatisointi on aloitettu joskus Irwinin St. Pauli & Reeperbahn -kappaleen aikoihin...

 

[J.Grönvall]

Hyvä ketju!

Tappara tuli serkun avustuksella kuvioihin ikään kuin itsestään ja melkoisen isoksi osaksi se kasvoi nuoren J.Grönvallin elämässä. Puhutaan ehkä vuosista 90-92 ja ensimmäinen fanipaita oli silloin varustettu numerolla 7. Seiska kuului silloin Scerbanille joka tälläsi heti maalin Jokereita vastaan ja rakkaus oli lopullista. Sitten kun vielä Juti tuli ja otti seiskan haltuunsa niin se oli lopullisesti menoa.

Täytyy sanoa että nyttemmin suhde Tapparaan on hieman rauhoittunut, eikä enää tule niin fanaattisesti elettyä seuran mukana. Kymmenen vuotta taaksepäin ja jo Tappara-uutinen Aamulehdessä aiheutti kutinaa vatsanpohjassa. Silti Tapparalaisuus on väistämättä jonkinlainen elämäntapa ja tulee seuraamaan meikäläistä hamaan loppuun asti. Enkä minä valita :)

Newcastle oli oikeastaan jonkinlainen vastaisku. Kun Valioliiga alkoi enemmän kiinnostaa niin rupesi vituttamaan kun kaverit gloryhunteerasivat kaikenmaailman liverpooleja ja manuja. Minä poika fanitin Alan Sheareria ja Magpiesia, ja niin teen edelleen vaikka olisi sitä taas kivemmankin suosikin saanut. Ehkäpä joku päivä myös NUFC voittaa jotain.

Philadelphia Eagles on tuorein näistä fanituksista. Eagles tuli kuvioihin vuoden 2004 Super Bowlista jolloin automaattisesti altavastaaja sai tukeni. Kun NFL alkoi sitten todella kiinnostamaan ja sitä tulee nykyään päivittäin seurattua, niin Eagles oli luonnollinen joukkue. Sittemmin olen huomannut että aivan kuten Magpiesilla niin myös Eaglesilla on todella fanaattiset ja uskolliset fanit, ja sama ikuisen häviäjän leima. Raskasta.

Muista suosikeista voitaneen mainita Real Madrid, Schalke, Parma, Toronto Maple Leafs ja NBA:sta tiukimmin Spurs. Nämä ovat kuitenkin enemmän joukkueita joiden tulokset tulee katsottua mutta mitään varsinaista fanisuhdetta ei ole. Ehkä Los Blancos on enemmän, mutta muut vain sympatiaseuroja.

 

[Iker]

Jossain vaiheessa jalkapallo jäi pitkäksi aikaa taustalle, mutta sitten tuli kevät 2000 ja Mestareiden liigan finaali. Real Madrid johtaa, ykkösmaalivahti loukkaantuu ja maalille heitetään täysin kokematon Iker Casillas. Alle parikymppinen junnu tekee pari uskomatonta pelastusta ja valkopaidoille seuran historian kahdeksas pytty.

Kertomuksesi perusteella taisit siis vuoden 2000 sijaan aloittaa Casillasin "fanittamisen" keväällä 2002, jolloin mies ei suinkaan ollut enää täysin kokematon ja tuntemattomuudesta sankariksi noussut junnu.

Tuo Champions Leaguen finaali josta kaikesta päätellen puhut, siis se jossa Casillas tuli Realin johtoasemassa vaihtopenkiltä sankaritorjujaksi toisella jaksolla loukkaantuneen Césarin tilalle, pelattiin keväällä 2002 ja vastassa oli Bayer Leverkusen. Keväällä 2000 puolestaan nuori Casillas oli loppuottelussakin tuttuun tyyliin avauskokoonpanossa ja silloin kaatui Valencia selvästi 3-0.

Ennen tuota vaihtopenkiltä aloittamaansa Leverkusen-matsia nuori Casillas oli toiminut jo pari täyttä kautta Realin ykkösveskarina voittaen mm. Champions Leaguen vuosituhannen vaihteessa, mutta oli kauden 2001-02 aikana menettänyt ykköstorjujan paikan Césarille ailahtelevien otteidensa vuoksi eikä kevätkaudella pelannut siis juuri lainkaan ennen tuota kevään huipennusta.

On nimittäin itsekin on tullut seurattua erityisen tarkkaan Casillasin uraa aivan ammattilaisaikojensa alusta saakka. Innostuin ukkelista vuonna 1999 nuorukaisen ensimmäisten ammattilaismatsien yhteydessä, kun Eurogoalsia seuratessa viikosta toiseen parrasvalot Realin matsi-highlightseissä osuivat aivan syystä tähän junnujengistä juuri nostettuun lupaavaan veskariin. Mitä ihmeellisimpiä vastaantuloja läpiajoihin ja vastahyökkäyksiin, ja aina tarttui pallo hanskoihin tai mihin tahansa osuikin. Nimi ja naama jäi hyvin mieleen, ja siitä lähtien paikkansa parrasvaloissa olikin aika vankka ja pysyvä.

Nimimerkkini tulee muuten kuitenkin siitä, että omassa jengissäni muutama kaveri I:llä alkavasta etunimestäni johtuen kutsuivat minua jatkuvasti Ikeriksi.