Salonoja pisti Bluesin myyntiin

  • 266 581
  • 1 007

stones

Jäsen
Ikävää, että Jussi on tähän päätynyt, ymmärrän kyllä, mutta kannattaisi myös vähän miettiä miten noita hommia tuolla toimistolla on aikojen myötä tehty. Joku innovatiivinen ja työtäpelkäämätön henkilö tuossa vetäjänä olisi varmasti saanut tuon bisneksen kukoistamaan. Henkilökohtaisesti tunnen muutaman noista ex-toimitusjohtajistakin ja en kyllä ikinä ymmärtänyt miksi ko. henkilöt valittiin tehtäviinsä.

Syistä siihen miksi jengiä ei enää käy hallilla on varmasti monia, tässä alla oma kommenttini keväältä 2009, jonka jälkeen en ole enää kausikorttia ostanut. Ja syytä siihen, että sen taas ostaisin en näe, koska ei vain enää ole aikaa hallille raahautua. Ja halvemmalla näkee netin kautta koti-/vieraspelit ja erätauolla ehtii vielä tarkastaa lasten kotiläksyt.

Minusta ongelma on ollut siinä, että kun me vanhat "matinkylänveteraanit" väistymme syystä jos toisestakin niin uutta sukupolvea ei ole saatu kiinnostumaan peleissä käynnistä.

Uskon, että huippukiekkoa Espoossa pelataan jatkossakin oli Jussi mukana tai ei.

-------------Kommentti keväältä 2009---------------------

Niin minun päätös on monen yhtälön summa ja se on kypsynyt tämän kauden aikana.

1) Omat lapset on siinä iässä, että niiden kanssa haluaa käyttää kaiken mahdollisen ajan
2) Työt vie jo nyt paljon aikaa ja on pari uutta viritystä, jotka vievät jatkossa vieläkin enemmän aikaa
3) Kausikorttien lippujen hinnat alkaa olla jo niin isot, että vaikka keskimääräistä enemmän tienaakin niin sylettää maksaa lähes 1000€ vuodessa siitä, että käy katsomassa matseja, kun rahoille ei tunnu saavan vastinetta. Ja lisäksi esim. CHL lippujen myynnissä kausikorttilaisille näytettiin hanuria toimiston suunnalta oikein urakalla eli kausarin ostajat ei saanut mitään alennusta ja sitten irtolippuja kuitenkin myytiin alennuksella
4) Pelin taso on ollut viime syksystä saakka sellaista ettei sen katsomisesta tule kuin kiukkuiseksi. Ja pahinta on ettei valmennus tunnu saavan suuntaa muuttumaan

Samanlaisen päätöksen teki myös toinenkin vähän minua varttuneempi kannattaja, joka on myös istunut peleissä divarista saakka hallilla. Tämä herra on minun kanssa ainut samassa katsomon osassa, joka on istunut siinä alusta saakka ja hänkin on tosiaan tullut siihen tulokseen, että nyt riittää. Eli ehkä tähän vaikuttaa se, että viimekaudella oltiin kuitenkin niin lähellä sitä lopullista tavoitetta ja peli oli niin hyvää, että vaikka silloin hävittiinkin pelejä niin se ei ottanut päähän, kun näki, että kentällä yritettiin ja annettiin kaikkensa. Nyt sitä samaa fiilistä ei ole enää alku syksyn jälkeen ollut vaan kentällä on liikaa vapaamatkustajia enkä minä halua sellaista katsoa ja kustantaa! Tuntuu siltä, että on tullut petetyksi, kun tietää potenttiaalin löytyvän joukkueesta, mutta sitä ei saada enää siitä ulos!

Toivottavasti tällä kaudella mennään kuitenkin loppuunsaakka ja saavutettaisiin se lopullinen tavoite niin olisi kiva lopettaa mestaruuteen. Päätökseni kuitenkin pitää ja pleijari korttia en siis aijo enää hankkia, mutta käyn varmasti muutaman pelin katsomassa jos töiltä ehdin.

Sitähän ei tiedä jos joskus myöhemmin, kun lapset kasvavat ja aikaa on paremmin niin voin vielä kausarin hankkia, mutta nyt tämä on tässä. Kyllä se tuoli siellä hallilla varmaan säilyy... Siinä onkin aika paljon istuttu 10 vuotta keskimäärin 30 peliä kaudessa 2 tuntia pelissä eli 600 tuntia ja toinen mokoma Matinkylän hallissa.
 

E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Tampereella tuollainen kannattajakunnan omistusyhdistys Share Ilves sai kasaan rapiat 17 tuhatta euroa ja 250 Ilveksen osaketta eli ei se miljoona nyt ihan sormia napsauttamalla löydy. Tietty jos aktiiviseen lobbaukseen kuuluu suihinotto Scarlett Johanssonilta tonnin sijoitusta vastaan niin mikäs siinä sitten.

Tampereella tuo oli nimenomaan kannattajakunnan yhdistys, jonka tarkoitus oli ostaa osa joukkueesta. Espoossa taasen tiedän itsekin useamman yksityishenkilön, jotka voisivat ilman tunnontuskia laittaa sen muutaman kympin, jos sillä saisi täydellisen osake-enemmistön (=määräysvallan) Bluesista perustettavalle yhtiölle. Konsepti olisi täysin eri. Tarkoitus olisi vallata koko kioski, ei vain osaa siitä. Rahaa Espoossa riittää, yhtiön kyvykkyys hallinnoida joukkuetta olisi uskoakseni ainoa asia, jonka perustelut voi olla vaikea myydä sijoittajille.

Uskaltaisin väittää, että jopa itse toimitusjohtajana saisin Bluesin kannattavaksi, jos kustannusrakenteesta saisi areenan ehdot vastaaviksi kuin keskimäärin muilla liigajoukkueilla - vaikka vielä yleisökapasiteettiin suhteutettuna.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Venäläiset ostavat Bluesin ja seura aloittaa pelaamisen KHL:ssä ensi kaudesta lähtien.

Lähde: Mies R-kioskilla.
 

Kapo

Jäsen
Espoossa taasen tiedän itsekin useamman yksityishenkilön, jotka voisivat ilman tunnontuskia laittaa sen muutaman kympin, jos sillä saisi täydellisen osake-enemmistön (=määräysvallan) Bluesista perustettavalle yhtiölle.
Oletan että "muutamalla kympillä" tarkoitat muutamaa kymmentä tuhatta. Jos muutama vähän korkeamman profiilin Espoolainen lähtisi mukaan isommilla summilla niin sitten homma voi saada siivet. Jos kuitenkin tarkoitit muutamaa kymmentä euroa niin tuollaisella keskimäärin viidenkympin sijoituksella tarvittaisiin 20000 sijoittajaa. Väitän että kun päästään fanikunnan lähipiirin ulkopuolelle niin muutamasta promillesta Bluesin osakekannasta kiinnostuneita ei montaa ole, puhumattakaan yli kymmenestä tuhannesta. Ei kukaan jaksa vaivautua moisen takia.
 

Ramirez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Niin siis Erja-yhtymän johon Erja-Kiinteistöt kuuluvat perusti Erkki Salonoja eikä Jussi. Tämä tuli Jussille perintönä 2001 ja sitten 2005 (vai 2006?) tehtiin tuo Luxemburg-kuvio. Joten en ainakaan allekirjoita että tämä olisi bisnes johon Jussi itse olisi lähtenyt. En myöskään ole missään nähnyt tietoa siitä että ajalla 2001-2005 tuo Erjan omaisuus olisi merkittävästi kasvanut vaikka näin varmaan on. Silti, en pidä tuota hyväksyttynä esimerkkinä busineksesta johon Jussi olisi itse yksin lähtenyt vieläpä menestyen. Air Finlandin lisäksi päinvastaisia esimerkkejä kylläkin löytyy.

Ei Antti Herlinkään perustanu Konetta, joten onko hänkin huono liikemies? Ja on se Erjan omaisuus kasvanut, katso vaikka alan muiden toimijoiden tuottoja ajalta 2001-2005 esimerkiksi. Sen jälkeen tuotot sitten paremmilla veroprosenteilla:)
 

Lystikäs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Täytyy kyllä mainita, että arvostan Jussi Salonojaa kaikesta mitä hän tehnyt espoolaisen jääkiekkoilun eteen. Vaikka asiat olisi voinut hoitaa fiksummin (tämän kesän markkinointipimento tuoreimpana mielessä), niin uskon hänen yrittäneen parhaansa.

Tämän päiväinen vuodatus oli ehkä pieni yli lyönti, mutta ymmärrän hänen turhautumisensa. On kuitenkin väärin olettaa, että katsojat tulisivat hallille pelkästä velvollisuuden tunteesta. Viime kausi oli loppua lukuunottamatta niin tylsää jääkiekkoa, etten ihmettele tämän kauden yleisömääriä... Varsinkin huonolla markkinoinnilla, ja joukkueella jossa ei juuri ole tähtiä.

Toivon, että joukkue saisi laajemman omistuspohjan, ja uutta virtaa ja uskoa purjeisiin. Kiekko-Espoo (K-Espoo, Kesko, K-Kauppa) nimen perään en haikaile ollenkaan, vaikka se minussa paljon positiivista nostalgiaa herättääkin. Se on mielestäni huono nimi, eikä vetoa muihin kuin matinkylän aikaisiin faneihin... jollainen olen tosin itsekin. Nuorempi fanipohja tuntee joukkueen kuitenkin Bluesina, ja he ovat joukkueen tulevaisuus.
 

E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Oletan että "muutamalla kympillä" tarkoitat muutamaa kymmentä tuhatta.

Joo, yksiköissä on tässä yhteydessä se kolme nollaa perässä. Ja noita muutamasta kympistä sataseen asti sijoittavia (yksityishenkilöitä) löytyisi varmasti, ainakin hallituspaikkojakin vilauttamalla. Ja en mitenkään dissaa Ilveksen projektia, koska tosissaan kyseessä olisi ihan eri projektit.

Ja tuskin kukaan kyseenalaistaa Jussin merkitystä Bluesin historiaan - ainakin itse arvostan todella paljon Jussin panosta. Mutta kuitenkin, monta asiaa olisi voinut tehdä paremminkin. Tuskin kukaan muukaan on kanssani eri mieltä.
 

Turisti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Naisten lentopallomaajoukkue
Vai että bleg on myynnissä, vetää hiljaiseksi. 250 000 asukasta eli n. 1 % espoolaisista käy katsomassa oman kotikaupungin liigajoukkueen pelejä. Ei j....lauta, rahaa syydetty yli 10 milj. viiden vuoden aikana. Yhtälö ei toimi.

Juniorityö Suomen huippua, halli viimeisen päälle, ostopotentiaalia luulisi löytyvän jne.

Umpisolmu on avattava - omistuspohjaa laajennattava, ammattitaitoiset henkilöt myyntiin ja markkinointiin - ei olisi pahitteeksi muutama ex-pelaaja myös taustalle, tyyliin J. Lehtinen kärkenä.

Uusien omistajien tavoitteeksi yleisökeskiarvo 6000. Uskottava, mielenkiintoinen ja laadukasta hokia pelaava joukkue jäälle. Tunnetta, showta ja muutama kunnon myllykin välillä. Katsomoon huutoa ja aaltoja.

UGH !
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Venäläiset ostavat Bluesin ja seura aloittaa pelaamisen KHL:ssä ensi kaudesta lähtien.

Lähde: Mies R-kioskilla.

Tää on kyllä huhu, jolle haluaisin seuran puolesta mahdollisimman pikaista kommenttia. Jos näin kävisi, loppuisi oma lätkän seuraaminen paikan päällä kokonaan. Hyi hitto, sylettää jo nyt koko ajatus.
 

J-Ko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mun mielestä hyvä ulostulo Salonojalta. Tätäkin palstaa lukeneena on jäänyt sellainen kuva että tosiaan tuota negatiivista palautetta on tullut. Oikein heittää vittuuntuneena hanskat tiskiin ja antaa nillittäjien kokeilla onnistuvatko paremmin. Ai niin, eihän niillä ole rahoja. No, se ei ole Jussin ongelma.
 

trap

Jäsen
Sehän se on se pointti, että Jussilla on ainoastaan rahaa. Ei muita ominaisuuksia tai kyvykkyyttä seurajohtamiseen. Yritystä on ollut (tosin tj:n kaksiviikkoinen lomailu kauden alussa Thaimaassa ei ole kovin vakuuttavaa), mutta se ei kompensoi osaamista. IS:n juttu oli aika hirveää luettavaa, ja sillä avoimella kirjeellä kannattajille ei kaikesta päätellen ollut JS:n kanssa muuta yhteistä kuin allekirjoitus. Niin päinvastaista settiä heittänyt kaikissa muissa haastatteluissa ja heitti sitten vielä hanskat tiskiin.

Kyllä vituttaa että asiat on tässä pisteessä.
 

Lazuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
"Ilmoitti 22.10.2011 pistävänsä Bluesit myyntiin. Salonojalle: vaihda takaisin jengin nimeksi Kiekko Espoo niin on taas katsomot täynnä. Blues sucks, Kiekko Espoo jyrää. Jos et vaihda niin seuraajasi vaihtaa ja menestyy."

Suora lainaus Jussi Salonojaa käsittelevästä wikipedia-artikkelista. Yleensä en tykkää huudella vieraisiin pöytiin, mutta tämä nyt sattui jotenkin silmään ja tuo hyvin esille espoolaisten kiekkofanien tuskan. Tuo tullaan varmaan aika pian poistamaan, mutta tulipahan nyt tänne laitettua.

Annan kyllä kaikki sympatiani kaikille Blues-faneille. Nyt kun olen tässä muutaman kuukauden seurannut tätä teidän tilannetta, olen huomannut että jopa Hjallis hoitaa paremmin asiat kuin Salonoja. Siksi olin melkein huojentunut nähdessäni IS:n kirjoituksen. Kaikki peukut pystyyn, että teille löytyy joku asiansa osaava toimari. Kekäläisen arvo kyllä nousee kokoajan ainakin minun silmissäni.
 

E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Tää on kyllä huhu, jolle haluaisin seuran puolesta mahdollisimman pikaista kommenttia. Jos näin kävisi, loppuisi oma lätkän seuraaminen paikan päällä kokonaan. Hyi hitto, sylettää jo nyt koko ajatus.

Tätähän on huhuiltu jo kuukausia. Tosin Blues jatkaisi myös SM-liigassa "farmiseurana". Sama kuvio kuin Slovakiassa ja Italiassa. Joukkueiden keskinäinen suhde taas voisi olla mitä tahansa täysin eri porukoista hyvinkin tiiviiseen yhteistyöhön.

Käytännössähän Bluesin arvostettava omaisuus on SM-liigalisenssi ja pelaajasopimukset - toimistokalusteet jne on ihan yhtä tyhjän kanssa. Immateria-arvoja brändillä ei paljoa ole. Venäjä-kuviossa suurin pelko itselläni olisi juuri se, että ostaja pistäisi nimenomaan tuon liigalisenssin lihoiksi ja jättäisi koko SM-liigan...
 

Ramirez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Eiköhän meidän ECПOO БЛУEC S/M-liigassa pelaa vaikka ostaja olisikin Veli Venäläinen. Tarvitseehan KHL joukkue kuitenkin farmin.
 

Nametuss

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Toivottavasti yksikään venäläinen ei laita euroakaan Bluesin. Olen nähnyt mitä siitä seuraa kun venäläiset ostavat ;) Tosin tässä tapauksessa on jostain isommasta kyse.
 

_Kuusyks

Jäsen
Suosikkijoukkue
SKA Pietari, Afinogenov #61, (Blues & Jokerit)
Tää on kyllä huhu, jolle haluaisin seuran puolesta mahdollisimman pikaista kommenttia. Jos näin kävisi, loppuisi oma lätkän seuraaminen paikan päällä kokonaan. Hyi hitto, sylettää jo nyt koko ajatus.

Tämä olisi Suomen jääkiekkohistorian suurin ja hienoin asia. Itse hankkisin kausikortin aivan varmasti, maksoi mitä maksoi. SM-liiga on niin väsynyt jo, ettei se jaksa enää innostaa, mitä nyt muutaman kerran kaudessa tulee käytyä kattomassa pelejä jos vastassa on JYP ja Sami Vatanen.

Ja olen täysin varma että yleisömäärät olisivat KHL-joukkueella huomattavasti korkeampia kuin tämän kauden 3200 KA.

Ja jos farmijoukkue pelaa liigassa niin varmasti tulisi heidänkin pelejä käytyä katsomassa, näkisi kenessä on potentiaalia nousta "ylös". Ah, ajatuskin siitä, että Suomen paras seurajoukkue olisi Espoosta ja se pelaisi maailman toisiksi kovimmassa kiekkoliigassa supertähtiä vastaan, nostaa kylmät väreet pintaan. KHL:ssä playoffeihin pääsee 16 joukkuetta, eli todennäköisesti taisteltaisiin playoff paikasta.

Slovakialainen Lev Poprad on kerännyt KHL:ssä 15 ottelusta 18 pistettä ja on konferenssissaan sijalla 9. Kahdeksan parasta pääsee playoffeihin, eli heilläkin mielenkiintoinen tilanne. Popradin joukkueessa pelaa nimekkäimpinä mm. Lubos Bartecko, Ladislav Nagy, Martin Strbak, Tomas Netik ja parhaana pistemiehenä Vaclav Neodorost. Kyllä me saataisiin Espooseen vielä nimekkäämpi ja parempi joukkue jolla pelattaisiin tiukkoja matseja suuriakin joukkueita vastaan.

EDIT: Ja Lev Popradin farmiseura HK Poprad on Slovakian liigassa sijalla 4.
 

Nametuss

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Popradin joukkueessa pelaa nimekkäimpinä mm. Lubos Bartecko, Ladislav Nagy, Martin Strbak, Tomas Netik ja parhaana pistemiehenä Vaclav Neodorost. Kyllä me saataisiin Espooseen vielä nimekkäämpi ja parempi joukkue jolla pelattaisiin tiukkoja matseja suuriakin joukkueita vastaan.

Ihan näin mielenkiinnosta. En näistä vero hommista tiiä oikeastaan yhtään mitään. Eikös verottaja innostu heti näistä ulkomaalaisista?
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Minkälaisia muuten ton slovakialaisen KHL-jengin katsojamäärät ovat olleet? Onko seura kiinnostanut ollenkaan paikallisia?

Mun on henkilökohtaisesti hyvin vaikea innostua noista KHL-jengeistä, noi mainitut "supertähdetkin" ovat jotain MikkoMakko Jormakoita, eivät sano meikäläiselle yhtään mitään. Ehkä se on oma häpeä, mutta ei vaan nappaa koko KHL.
 

_Kuusyks

Jäsen
Suosikkijoukkue
SKA Pietari, Afinogenov #61, (Blues & Jokerit)
Minkälaisia muuten ton slovakialaisen KHL-jengin katsojamäärät ovat olleet? Onko seura kiinnostanut ollenkaan paikallisia?

Mun on henkilökohtaisesti hyvin vaikea innostua noista KHL-jengeistä, noi mainitut "supertähdetkin" ovat jotain MikkoMakko Jormakoita, eivät sano meikäläiselle yhtään mitään. Ehkä se on oma häpeä, mutta ei vaan nappaa koko KHL.
Noin 4000 katsojakeskiarvolla mennään siellä, ei virallista tietoa, katselin vain katsojamääriä ja arvioin keskiarvon. Halliin mahtuu 4500. Vähiten katsojia on ollut Amur Habarovskia vastaan kun katsojia oli 3230. Noin puolissa otteluista halli on ollut täynnä.

Popradissa asuu vain 55 tuhatta ihmistä.

Mun on henkilökohtaisesti hyvin vaikea innostua noista KHL-jengeistä, noi mainitut "supertähdetkin" ovat jotain MikkoMakko Jormakoita, eivät sano meikäläiselle yhtään mitään. Ehkä se on oma häpeä, mutta ei vaan nappaa koko KHL.

KHL:ssä on paljon suomalaisiakin huippupelaajia. Kyllä kaikki tuntevat Jarkko Immosen, Niko Kapasen, Petri Vehasen, Antti Miettisen, Janne Niskalan, Petri Kontiolan jne. Lisäksi huippuseuroissa on ihan tavallisten kansalaisten tuntemia pelaajia. Kyllä kaikki jääkiekkoa seuraavat suomalaiset tuntevat Morozovit, Afinogenovit, Yashinit, Radulovit, Fedorovit jne. Sitäpaitsi, jos saadaan kova joukkue kokoon, niin silloin se jo riittää katsojien hankkimiseen.

Pikkuhiljaa alkaa ihmiset tuntemaan niitä tuntemattomiakin KHL-tähtiä, jos seura tänne saadaan.
 
Viimeksi muokattu:

DreamHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Salonojahan on joskus itsekin pelannut Blues joukkueessa. Ei se silti tarkoita suoralta kädeltä ,että kaverista olisi jääkiekko joukkueenjohtajaksi. Mitä tähän miljoonien likoon laittamiseen tulee niin taitaa olla ihan omaa tyhmyyttä ,että laittoi rahaa niin paljon tuohon jengiin/pelaajiin. Itsekin Espoossa asunut ja myös samaa koulua käynyt kyseisen kaverin kanssa ,niin mielipiteeni on että kaveri taisi saada vähän liian nopeasti ja puskista ne rahansa ,ettei vaan olisi noussut pikkaisen hattuun. Tietysti itse kaveria vastaan ei ole mitään. Näissä tilanteissa vaan yleensä käy näin kun äkkiseltään fydyä ilmestyy läjäpäin. Monia vanhoja koulu frendejä on maineella lätkäisty ,eikä se ole kaikille ainakaan ollut postiivinen juttu minun mielestäni.
 

jani#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
UudestiSyntynyt. ReBorn.
Salonojahan on joskus itsekin pelannut Blues joukkueessa. Ei se silti tarkoita suoralta kädeltä ,että kaverista olisi jääkiekko joukkueenjohtajaksi. Mitä tähän miljoonien likoon laittamiseen tulee niin taitaa olla ihan omaa tyhmyyttä ,että laittoi rahaa niin paljon tuohon jengiin/pelaajiin. Itsekin Espoossa asunut ja myös samaa koulua käynyt kyseisen kaverin kanssa ,niin mielipiteeni on että kaveri taisi saada vähän liian nopeasti ja puskista ne rahansa ,ettei vaan olisi noussut pikkaisen hattuun. Tietysti itse kaveria vastaan ei ole mitään. Näissä tilanteissa vaan yleensä käy näin kun äkkiseltään fydyä ilmestyy läjäpäin. Monia vanhoja koulu frendejä on maineella lätkäisty ,eikä se ole kaikille ainakaan ollut postiivinen juttu minun mielestäni.

Nimenomaan juuri näin. Suurimmat mokat littyy näihin palkkasotureihin ja valmentajasekoiluihin ja toimitusjohtajavalintoihin väliltä entinen NHL peluri-saunakaveri-Vehon automyyjä. Tähän kun lisätään tämä totaalinen fanien päälle kuseminen niin tulos on tässä...

Kun Jussi olis alusta asti muistanut, että mestaruuksia ei voi ostaa ja fanit maksaa koko lystin niin olis tota fyrkkaa voinu palaa huomattavasti vähemmän.
 

S.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Eiköhän ole aika selvää, että Espoossa nähdään ensi vuonna KHL joukkue. Joku miljardööri, kellä ei 20-30 miljoonaa vuodessa tunnu missään, kunhan on jonkin näköinen leikkikenttä missä mekastaa. KHL:ssä ei uskoakseni ole yhtään joukkuetta mikä tuottaisi jotain. Liput maksaa jotain 2 ruplaa ja hallissa taitaa olla 3500-8000 katsojaa paikkakunnasta riippuen. Espoossa voisi saada suhteessa lipputuloista edes jotain jos miettii Suomen ja venäjän lipunhintoja?

Onko kenelläkään tietämystä näistä Slovakin, Italian ja Latvian joukkueiden omistussuhteista. Kiinnostaisi tietää, kun luulisin että ei sielläkään ole paikallista Jussia vaan venäläisomistus?

Jos 1% Espoolaisia kiinnostaa tällä hetkellä bluesin toiminta, voi hyvin olla, että ensi vuonna jopa 1% suomalaisista kiinnostaa bluesin toiminta.
 

_Kuusyks

Jäsen
Suosikkijoukkue
SKA Pietari, Afinogenov #61, (Blues & Jokerit)
Eiköhän ole aika selvää, että Espoossa nähdään ensi vuonna KHL joukkue. Joku miljardööri, kellä ei 20-30 miljoonaa vuodessa tunnu missään, kunhan on jonkin näköinen leikkikenttä missä mekastaa. KHL:ssä ei uskoakseni ole yhtään joukkuetta mikä tuottaisi jotain. Liput maksaa jotain 2 ruplaa ja hallissa taitaa olla 3500-8000 katsojaa paikkakunnasta riippuen. Espoossa voisi saada suhteessa lipputuloista edes jotain jos miettii Suomen ja venäjän lipunhintoja?

Onko kenelläkään tietämystä näistä Slovakin, Italian ja Latvian joukkueiden omistussuhteista. Kiinnostaisi tietää, kun luulisin että ei sielläkään ole paikallista Jussia vaan venäläisomistus?
Trollaava viesti, mutta pointteja on. Tosiaan KHL:ssä lippujen hinnat ovat kaksi tai jopa kolme kertaa halvempia kuin Suomessa. Katsojaluvut vaihtelee 3000 ja 15000 välillä paikkakunnasta riippuen. Latvian Dinamo Riika ei käsittääkseni saa Venäjältä rahoitusta. Riikan katsojakeskiarvo on siinä 9000 paikkeilla ja heillä on erittäin tuottava fanituotemyynti. Lisäksi Riikan budjetti on yksi KHL:n pienimmistä. Slovakian Lev Poprad taasen saa rahoituksen Venäjältä. Italian joukkueesta ei ole tietoa, mutta eiköhän siinä ole sama tilanne kuin Slovakian Lev Popradilla.

En ymmärrä mikä teillä on KHL-hanketta vastaan. Tämähän on meille espoolaisille suuri mahdollisuus nähdä huippukiekkoa nykyisen läpsyttelyn sijaan (tämänpäiväinen TPS ottelu kertoi kaiken nykytasosta).
 

msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
En ymmärrä mikä teillä on KHL-hanketta vastaan. Tämähän on meille espoolaisille suuri mahdollisuus nähdä huippukiekkoa nykyisen läpsyttelyn sijaan (tämänpäiväinen TPS ottelu kertoi kaiken nykytasosta).

Ei minulla ole mitään jotain KHL-hankkeita vastaan sinällään, mutta itse en ainakaan omalla rahalla osta lippuja sellaisiin jääkiekko-otteluihin, joissa pelaavia joukkueita en kumpaakaan kannata. Ilmaiseksi toki tai jonkun muun maksamana käyn muissakin kuin Bluesin matseissa.
Ei minulla ole mitään tunnesidettä johonkin tulevaisuudessa mahdollisesti Baronalla pelaavaan KHL-joukkueeseen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös