Salonoja pisti Bluesin myyntiin

  • 266 551
  • 1 007

scholl

Jäsen
Et edelleenkään ottanut kantaa siihen, että millä lailla Blues-nimen vaihtuminen Kiekko-Espooksi olisi niin kamala asia?

Sen takia, koska Espoota ei ole kohta enää olemassa. Se on kuin entinen Neuvostoliitto. Esim. Tapiolalla ja Leppävaaralla ei ole mitään yhteistä keskenään. Brändi on Blues, eikä Espoo. Ei kukaan mieti, kun menee Esportiin treenaamaan tai Hoplopiin jonkun lapsen kanssa tai johon Isoon Omenaan tai Tapiolaan ostoksille, että käynpäs nyt espoolaisessa kaupassa tms. Se on ajanvietettä, viihdettä ja elämyksiä mitä haetaan. Jos Baronalle on kohta helppo mennä metrolla niin se on yksi lysti tuleeko asiakas sinne miltä tahansa metropysäkiltä. Hänhän voi muuttaa vaikka kuinka monta kertaa elämänsä aikana, mutta jos on päättänyt, että Bluesin matseissa on kiva käydä niin hän käy siellä koko elämänsä riippumatta siitä, tunteeko hän sillä hetkellä olevansa lauttasaarelainen, kulosaarelainen tai vaikkapa evitskogilainen. Ennen kaikkea hän on sininen blueslainen. Tuskin Anaheimissakaan Ducks-peleissä käyvät haikailevat mitään vanhaa lähiöimagoa sille, vaan he käyvät Ducksin peleissä, koska siellä on kätevä käydä ja koska siellä on hauskaa.
 
Mister

Jäsen
En tiedä, onko tätä nyt sitten toivottu vai pelätty. Kesän jutut vähän tätä ennakoi, vaan olisi luullut että oltaisiin pantu heti hommat toimimaan, niin olisi tuo myyntihintakin kohonnut.

lähde: Jussi Salonoja pani Bluesin myyntiin - Ilta-Sanomat

Eikö Bluesin omista joku luxemburgilainen sijoitus / vakuutusyhtiö Salonojan verosuunnittelun jälkeen? Silloinhan Salonoja ei voine laittaa Bluesia myyntiin ja tällaiset lausumat saattavat olla vähän harkitsemattomia. Verottaja kun saattaa VML 28 §:n perusteella katsoa koko jutun veronkierroksi ja verottaa koko kuviota aika olennaisesti nykyistä rankemmin.
 
Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Blues tuli takaisin Salonojalle Luxemburgista.
 
Sebbee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rohkeat maljan nostajat
90 %:lla alle 60-vuotiaista espoolaisista on vanhemmat, jotka ovat muuttaneet Espooseen muualta tai asuvat edelleenkin muualla.

Espooseen viimeisen 60 vuoden aikana muuttaneista henkiköistä 80 % ovat perinteisten jääkiekkokaupunkien (Tampere, Turku, Pori, Oulu, Kuopio) ulkopulelta. Tällaiset vanhemmat eivät vie lapsiaan jääkiekon pariin kun eivät siitä välitä itsekään.

On kohtuu selvää, että loppupeleissä Espoo ei ole jääkiekkokaupunkina ja markkinalueena niin potentiaalinen kuin jotkut täällä luulevat. Asiaa voisi tutkia tarkemminkin, mutta yksinkertaisten analyysien perusteella markkinapotentiaali Espoossa on Rauman tai Hämeenlinnan luokkaa.
 
rpeez

Luuletko tosiaan ettei Suomessa pidetä jääkiekosta kuin vain SM-liiga paikkakunnilla? Väärin, kyllä pikkukunnillakin on esimerkiksi paljon juniorijääkiekkoilijoita vaikka edustusjoukkueet pelaa jossain kakkos tai kolmosdivarissa. Toiseksi, ei se ole pelkästään vanhemmista kiinni pelaako lapsi jääkiekkoa vai ei. Kaiken ratkaisee lapsen oma kiinnostus lajiin.

Espoossa on takuulla potentiaalia vaikka mihin, jonkun täytyy vain osata tuotteistaa se hyvin. Miten, en tiedä kun ei ole jotain hjalliksen lahjoja.
Täytyy positiivisesti toivoa että ruoriin tulee idearikkaat ja bisnesvainun omaavat uudet omistajat.
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
"Esitän henkilökohtaisen pahoitteluni kauden alkuun liittyneistä ongelmista. Toivon, että jokainen kynnelle kykenevä on mukana rakentamassa espoolaista jääkiekkokulttuuria, kun Blues pelaa Barona Areenalla. Kannattajien ääni kuuluu myös toimistoon, ja sitä kuunnellaan herkällä korvalla."

Ei vittu...

Tämänpäiväisen itkupotkuraivarin perusteella se olemmekin me kannattajat joiden pitäisi pyytää anteeksi Jussilta. 10 milliä omia rahoja hei ja vain moitetta tulee! Pyydän anteeksi, olen huono kannattaja. Minne voin palauttaa kausarin kun en kelpaa prinsessalle?
 
MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Kaikilla luettelemillasi seuroilla on monta kymmentä vuotta enemmän imagotyötä tehtynä ja perinteitä jääkiekkoseurana. Blues on ollut olemassa verrattaen todella vähän aikaa ja siinä lyhyessä ajassa lähes kaikki nimeä ja hallia lukuunottamatta on muuttunut. Jos tällainen samanlainen ralli olisi ajettu Raumalla tai Porissa, siinä ei olisi auttanut pari hopeamitalia tai Kivilinna-palkintoa, touhu olisi ihan samassa jamassa kuin nyt Espoossa..

Edelleenkin korostan, että jos ei ole perehtynyt asiaan, ei kannata tulla avautumaan. Viime kaudella tehtiin todella monta mokaa, jotka koskettivat nimenomaan faneja, ei niinkään irtolippulaisia.

Eli Bluessin pitäisi pelata liigassa esim. 20 vuotta jotta saataisiin perinteet kuntoon? Eli vaikkapa tyyliin Saipa liigan pienimmällä budjetilla jolle sääleihin pääsy on mestaruus? Eli turha uneksia paremmasta tulevaisuudesta pitkään aikaan? Aika naurettavalta kuulostaa joukkueen kannattajilta joka on pelannut aika hyvin viime vuosina.
 
Mielenkiintoinen tilitys. Mutta mitäköhän mahdat ajaa takaa?
 
Ramirez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Kyllä on. Yleinen harhakuvitelma urheilufanien keskuudessa on, että urheilu olisi jotenkin helvetin hyvä bisnes. Ei ole. Kyllä sijoitetulla pääomalla saa yleisesti huomattavasti paremman koron, esimerkiksi kiinteistöbisneksessä.

Jos minulla olisi sijoitettavaa omaisuutta ja haluaisin sille hyvän tuoton, niin en sijoittaisi urheiluun. Jos minulla olisi helvetisti omaisuutta, ja haluaisin mielekästä puuhaa, niin sitten saattaisin sijoittaa suosikkijoukkueeseeni.

Salonoja on pitänyt Espoon edustuskiekkoilua taloudellisesti pystyssä. Erittäin vaikea on korvata hänen seuralle antamaa rahoitusta. Kilpailullisesti organisaatiossa on mahdollisuudet pitkäaikaiseen menestymiseen loistavan juniorityön kautta. Junioreiden kasvattaminen vastuunkantajiksi vie kuitenkin vähintään kolme vuotta. Sinä aikana pitäisi olla taloudellista sietokykyä olla keskikastin alapuolella.

Hemmetin hyvä kirjoitus Kaitsulta ja todellakin totta. Lyhensin kirjoitusta vähän, mutta turha kuvitella ostajia olevan jonoksi asti. Urheiluseura on todella huono sijoitus. Suomessa lähinnä vain Kärpät voi tehdä tulosta. Ja Oululaisillakin sijoitetun pääoman tuotto on todella huono. Missä muussa liiketoiminnassa saa yhtä huonon tuoton sijoitetulle pääomalle suhteessa riskiin? Riskihän on urheilussa iso, koska menestys ei ikinä ole varmaa.

Suurimmalla osalla joukkueista on omistajana tai rahoittajana taho, joka tekee sitä rakkaudesta lajiin. Tamperelaiset, Hjallis, Salonoja, Seppänen, Kapanen, Lukon taustalla oleva yritys jne. Sitten sen lisäksi on joukkueita jotka sinnittelevät vuodesta toiseen.

Ymmärrän aivan täysin että Salonojaa vituttaa. Jos sijoittaa vuodesta toiseen miljoonia omia rahojaan Espoolaisen jääkiekkoilun hyväksi, olisi ihan suotavaa saada edes hiukan kunnioitusta! Mutta tilanne on ihan päinvastainen, edes omat fanit eivät arvosta. Nyttenkin jaksetaan kitistä jostain bussipysäkkimainoksista jne. Toimintaa koitettiin saada vähemmän tappiolliseksi karsimalla kaikesta mahdollisesta, mutta silti joukkue on oikeasti ihan hyvä. Sitten ehkä kritiikin ymmärtäisi jos pelaajamateriaali olisi liigan heikointa ja rahat olisi mielummin käytetty niihin bussipysäkkeihin. Tiedän pelaajabudjetin olevan pieni, mutta katsokaa kokoonpanoa, se on oikeasti ihan hyvä!

Salonojaa pidetään yleisesti huonona liikemiehenä joka on perinyt rahansa. Sitten esim. Hjallista pidetään hyvänä liikemiehenä joka on nostanut Jokerit menestykseen jne. Fakta on kuitenkin se, että molemmat ovat saaneet rahansa perintönä. Toinen fakta on se, että Salonojan muut liiketoimet ovat olleet huomattavasti parempia kuin Hjalliksen. Taisi tulla joitain miljoonia takkiin esim. FC Jokerit, Hampuri, AIK jne. Siksi en ymmärrä miksi Hjallista arvostetaan liikemiehenä, mutta Salonojaa ei.

Salonoja tuskin on ikinä kuvitellut tekevänsä taloudellisesti hyvän sijoituksen ostamalla Bluesin. On varmasti totta, että hän olisi voinut tehdä jotain paremmin, mutta se nostakoon kätensä ylös joka ei tee ikinä virheitä. Nyt sitten ruikuttajafanit saavat sitä mitä ansaitsevatkin, ehkä Salonojaa osataan arvostaa paremmin jonain syksyisenä iltana Lempäälän Kisaa ja Kiekko laaseria vastaan!
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
Salonojaa pidetään yleisesti huonona liikemiehenä joka on perinyt rahansa. Sitten esim. Hjallista pidetään hyvänä liikemiehenä joka on nostanut Jokerit menestykseen jne.

Jos ei itsellä ole riittävää osaamista, voidaan hyvyyttä mitata vaikka sillä millaisia alaisia osaa itselleen palkata. Hjalliksen ja Jussin aikaansaannoksia voidaan verrata vaikkapa käymällä tsekkaamassa Bluesin ja Jokerien ottelutapahtumia ja vertaamalla niitä toisisiinsa.
 
jani#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
UudestiSyntynyt. ReBorn.
Ymmärrän aivan täysin että Salonojaa vituttaa. Jos sijoittaa vuodesta toiseen miljoonia omia rahojaan Espoolaisen jääkiekkoilun hyväksi, olisi ihan suotavaa saada edes hiukan kunnioitusta! Mutta tilanne on ihan päinvastainen, edes omat fanit eivät arvosta. Nyttenkin jaksetaan kitistä jostain bussipysäkkimainoksista jne. Toimintaa koitettiin saada vähemmän tappiolliseksi karsimalla kaikesta mahdollisesta, mutta silti joukkue on oikeasti ihan hyvä. Sitten ehkä kritiikin ymmärtäisi jos pelaajamateriaali olisi liigan heikointa ja rahat olisi mielummin käytetty niihin bussipysäkkeihin. Tiedän pelaajabudjetin olevan pieni, mutta katsokaa kokoonpanoa, se on oikeasti ihan hyvä!

Eihän kysymys ole todellakaan mistään vitun bussipysäkkimainoksista, vaan siitä miten meitä faneja jotka maksamme koko lystin kohdellaan ja ollaan kohdeltu vuosia!

Salonojaa pidetään yleisesti huonona liikemiehenä joka on perinyt rahansa. Sitten esim. Hjallista pidetään hyvänä liikemiehenä joka on nostanut Jokerit menestykseen jne. Fakta on kuitenkin se, että molemmat ovat saaneet rahansa perintönä. Toinen fakta on se, että Salonojan muut liiketoimet ovat olleet huomattavasti parempia kuin Hjalliksen. Taisi tulla joitain miljoonia takkiin esim. FC Jokerit, Hampuri, AIK jne. Siksi en ymmärrä miksi Hjallista arvostetaan liikemiehenä, mutta Salonojaa ei.

Off topic: Faktat haltuun, Hjalmari ei ole perinyt rahojaan, vaan on opetellut urheilumarkkinoinnin kantapään kautta. Harrasti yksinpurjehdusta vuositolkulla maailman huipulla hankkien kaiken rahoituksen itse!Tämän jälkeen "eläköidyttyään" purjehdushommista hommas Jokerit, ja rakennutti Jaffalan ja tuskin käytti näihin paljonkaan omaa rahaa vaan hankki rahoituksen muualta taas itse.Liikemies siis.

Salonoja tuskin on ikinä kuvitellut tekevänsä taloudellisesti hyvän sijoituksen ostamalla Bluesin. On varmasti totta, että hän olisi voinut tehdä jotain paremmin, mutta se nostakoon kätensä ylös joka ei tee ikinä virheitä. Nyt sitten ruikuttajafanit saavat sitä mitä ansaitsevatkin, ehkä Salonojaa osataan arvostaa paremmin jonain syksyisenä iltana Lempäälän Kisaa ja Kiekko laaseria vastaan!

Taas faktat haltuun: Jussi ei ostanut Bluesia, vaan Jussin isä. Perintönä saatu siis tämäkin. Tyyppiesimerkki kaverista, joka on perinyt niinpaljon rahaa ettei raha merkkaa enää mitään. Blues on ollut Jussille vain rikkaan pojan lelu ja nyt tämä kritiikki faneilta on käynyt Jussin egon päälle niin kovi että on tullut aika myydä tämä lelu.

Kun luin uutisen aamulla, niin kasvoilleni nousi hymy! Tästä ei seuraa mitään muuta kuin hyvää, joko löytyy joku taho joka oikeasti haluaa pitää Bluesin liigakartalla ja ehkä vähän tienata siinä sivussa tai sitten Blues kuihtuu pois.

Molemmat ratkaisut ovat hyviä sillä nykyisenkaltaisessa pelleilyssä ei ole mitään järkeä(ainakaan kannattajan vinkkelistä joka useinkin suhtautuu kannattamaansa urheiluseuraan intohimoisesti).
 
scholl

Jäsen
Espoossa on takuulla potentiaalia vaikka mihin, jonkun täytyy vain osata tuotteistaa se hyvin. Miten, en tiedä kun ei ole jotain hjalliksen lahjoja.
Täytyy positiivisesti toivoa että ruoriin tulee idearikkaat ja bisnesvainun omaavat uudet omistajat.

Sillä Espoolla ei ole vitunkaan merkitystä, vaan Bluesilla. 1950-luvulla Espoossa oli 22000 asukasta, nyt on 250000. Kohta Espoota ei ole olemassakaan. Se on niinkuin Harkimo sanoo Nelosen videossa, että ihmiset sanovat, että ovat Haukilahdesta tai Matinkylästä, eivätkä Espoosta. Koko Espoo-konsepti ja "entistä espoolaisempi Blues" on ollut alunperin tuhoontuomittu ja sitähän olen yrittänyt täällä vaikka kuinka toitottaa. Kaikki rahat pitää laittaa Bluesin brändin luomiseen, se alue on vitun lysti siinä ympärillä. Ainoa millä on merkitystä on Blues. Samalla tavallahan Harkimo loi Jokerit, ei hän Helsinkiä rummuttanut pätkän vertaa, pikemminkin päinvastoin. Otti vähän landebrändejä sponsoreiksi kuten Osuuspankin.
 
Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sinivalkokeltainen
Salonojaa pidetään yleisesti huonona liikemiehenä joka on perinyt rahansa. Sitten esim. Hjallista pidetään hyvänä liikemiehenä joka on nostanut Jokerit menestykseen jne. Fakta on kuitenkin se, että molemmat ovat saaneet rahansa perintönä. Toinen fakta on se, että Salonojan muut liiketoimet ovat olleet huomattavasti parempia kuin Hjalliksen.

Semantiikkaa mutta Harkimo ei kai varsinaisesti perinyt rahojaan vaan oli/on suht äveriäästä suvusta. Eikä kait Jussi varsinaisesti ostanut Bluesia, ainakaan yksin?

Mutta haluaisin vielä lisätietoja niistä liiketoimista joihin Jussi on itse lähtenyt ja jolla on tehnyt rahaa? Ihan vaikka yksi esimerkki riittää. Päinvastaisia esimerkkejä löytyy sen sijaan useampia.
 
Viimeksi muokattu:

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Off topic: Faktat haltuun, Hjalmari ei ole perinyt rahojaan, vaan on opetellut urheilumarkkinoinnin kantapään kautta.

Faktat haltuun, Hjalliksen rahat on alunperin Hackman/Fiskars suunnalta suvun rahoja. Tosin itse on kyllä ihan hyvin menestynyt myös bisneksessä.

Ja Jussin saavutuksiin kuuluu myös aika monta yritysfibaa, mm. Air Finland taitaa olla aika monta miljoonaa turskalla.
 
jani#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
UudestiSyntynyt. ReBorn.
Faktat haltuun, Hjalliksen rahat on alunperin Hackman/Fiskars suunnalta suvun rahoja. Tosin itse on kyllä ihan hyvin menestynyt myös bisneksessä.

Olet oikeassa, mutta Hjallis ei kai ole vielä perinyt mitään, koska äitimuori omaasukua Hackman on vielä elossa, ja elokuvaohjaaja isältä joka kuoli äskettäin tuskin jäi merkittäviä omaisuuksia...
 
Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Taas faktat haltuun: Jussi ei ostanut Bluesia, vaan Jussin isä. Perintönä saatu siis tämäkin. Tyyppiesimerkki kaverista, joka on perinyt niinpaljon rahaa ettei raha merkkaa enää mitään. Blues on ollut Jussille vain rikkaan pojan lelu ja nyt tämä kritiikki faneilta on käynyt Jussin egon päälle niin kovi että on tullut aika myydä tämä lelu.

Jussin faija toimi miehen rahojen haltijana, ei omistajana, kunnes Jussi täytti 23 vuotta (muistaakseni). Bluesin osto oli jo tuolloin Jussin päätös.

Se on toki vielä sanottava, että itse nostan hattua kyllä päästä Salonojan panostuksille vuosien varrella. Paljon hyvää mahtuu tähän aikaan, mutta nyt nämä viimeiset pari vuotta ovat olleet niin hermoja riipiviä, että varmaan ihan oikeaan aikaan myy. Itse toivon tosin, että Jussi jatkaa edelleen mukana Bluesissa, mutta vähemmistöomistajana.
 
DanC

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, Bleg, ACM
Ymmärrän aivan täysin että Salonojaa vituttaa. Jos sijoittaa vuodesta toiseen miljoonia omia rahojaan Espoolaisen jääkiekkoilun hyväksi, olisi ihan suotavaa saada edes hiukan kunnioitusta! Mutta tilanne on ihan päinvastainen, edes omat fanit eivät arvosta. Nyttenkin jaksetaan kitistä jostain bussipysäkkimainoksista jne.

blaa blaa. Onko tuota kritiikkiä tullut merkittävästi fanien puolelta ennen tätä kautta (ja viime kautdella liittyen tapahtuman alasajoon jne.)? Ja tämän kauden kritiikki on ollut ihan oikeutettua. Vai onko se fanien vika, että matseissa on vähän porukkaa? Ja luetaan nyt noita muita ketjuja, positiivista palautetta on siellä liittyen viime päivien toimiin.
 
Ramirez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Noniin Jani#31 ja kumppanit, ne faktat haltuun ennen kuin syyttää muita kirjoittajia faktojen heitteellejätöstä tms.

Ensinäkin Hjallis on perinyt rahansa (monesti omaisuutta osataan järjestää jo ennen vanhempien kuolemaakin lapsille). Jokerit ei ole hyvä bisnes ja sillä hän ei todellakaan ole omaisuuttaan luonut, muista urheilubisneksistä tai purjehtimisesta puhumattakaan. Nyt Hjallis on sentään tajunnut keskittyä parempiin bisneksiin, mutta sekin on tapahtunut kenties (tulevaisuus näyttää) huonolla ajoituksella kiinteistöjen suhteen.

Toinen fakta on se, että Jussin faija ei ole perinyt mitään, mutta hän hallinnoi testamentin mukaisesti Jussin omaisuutta ja kyllä Blues oli nimenomaan Jussi Salonojan eikä hänen isänsä tekemä ostopäätös.

Tiedän myöskin, että kaikki Salonojan bisnekset eivät ole onnistuneita. Mitä sitten, jos välillä sijoittaa rahoja huonoihin kohteisiin, kun omaisuuden arvo kasvaa samaan aikaan! On ihan normaalia, että kaikki sijoitukset eivät voi onnistua kenelläkään, mutta se riittää kun onnistumiset ovat epäonnistumisia suurempia ja sijoitetun pääoman tuotto on kohdillaan. Sitä en tiedä mikä on Salonojalla keskimääräinen sijoitetun pääoman tuotto, mutta varmasti Hjalliksen bisneksiä parempi (satoja miljoonia tappiolliseen urheilubisnekseen ja jäähalleihin)
 
Ramirez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Jos ei itsellä ole riittävää osaamista, voidaan hyvyyttä mitata vaikka sillä millaisia alaisia osaa itselleen palkata. Hjalliksen ja Jussin aikaansaannoksia voidaan verrata vaikkapa käymällä tsekkaamassa Bluesin ja Jokerien ottelutapahtumia ja vertaamalla niitä toisisiinsa.

Sijoitetun pääoman tuotto ratkaisee, ei ottelutapahtumat. Jokerit on paska bisnes, kuten Hjalliksen muutkin urheilubisnekset. Ps. Kuinka monta parempaa bisnestä Hjalliksella on/on ollut kuin Erja-yhtymä?
 
Ramirez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Mutta haluaisin vielä lisätietoja niistä liiketoimista joihin Jussi on itse lähtenyt ja jolla on tehnyt rahaa? Ihan vaikka yksi esimerkki riittää. Päinvastaisia esimerkkejä löytyy sen sijaan useampia.

Kiinteistösijoitukset ovat olleet ihan onnistuneita. Se ratkaisee mihin suuntaan omaisuuden arvo kehittyy, ei se kuka on mihinkin alunperin lähtenyt mukaan...
 
Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sinivalkokeltainen
Kiinteistösijoitukset ovat olleet ihan onnistuneita. Se ratkaisee mihin suuntaan omaisuuden arvo kehittyy, ei se kuka on mihinkin alunperin lähtenyt mukaan...
Niin siis Erja-yhtymän johon Erja-Kiinteistöt kuuluvat perusti Erkki Salonoja eikä Jussi. Tämä tuli Jussille perintönä 2001 ja sitten 2005 (vai 2006?) tehtiin tuo Luxemburg-kuvio. Joten en ainakaan allekirjoita että tämä olisi bisnes johon Jussi itse olisi lähtenyt. En myöskään ole missään nähnyt tietoa siitä että ajalla 2001-2005 tuo Erjan omaisuus olisi merkittävästi kasvanut vaikka näin varmaan on. Silti, en pidä tuota hyväksyttynä esimerkkinä busineksesta johon Jussi olisi itse yksin lähtenyt vieläpä menestyen. Air Finlandin lisäksi päinvastaisia esimerkkejä kylläkin löytyy.
 
E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Jos joukkue olisi kuitenkin myynnissä ja jos sitä ei olisi kulisseissa myyty, kiinnostaisikohan porukkaa perustaa osakeyhtiö, joka tekisi ostotarjouksen joukkueesta? Osakepääoma kerättäisiin osakeannilla (esim euro per osake) ja koko kerätty oma pääoma olisi tarjous Salonojalle... ja jos tarjous ei mene läpi, osakepääoma palautettaisiin osakkaille ja oy:n toiminta lakkautettaisiin. Veikkaisin, että aktiivisella lobbauksella saisi miljoonan verran kasaan kohtuullisen vaivattomasti, mikä olisi varmaan about käypä hinta kioskista ilman halliyhtiötä... Blues ei kuitenkaan ole mikään NHL-joukkue, joka maksaisi sata miljoonaa.
 
Kapo

Jäsen
Tampereella tuollainen kannattajakunnan omistusyhdistys Share Ilves sai kasaan rapiat 17 tuhatta euroa ja 250 Ilveksen osaketta eli ei se miljoona nyt ihan sormia napsauttamalla löydy. Tietty jos aktiiviseen lobbaukseen kuuluu suihinotto Scarlett Johanssonilta tonnin sijoitusta vastaan niin mikäs siinä sitten.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös