Romanit

  • 1 483 815
  • 3 748
Tila
Viestiketju on suljettu.

E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Holocaust kirjoitti:
E!
Oliko provo vai kieli poskella väännetty viesti?

Minä en provoa. Enkä chattaile.

Onhan tuo nyt ihan päivänselvää, että kyseessä on romaninainen, mutta eipä tässä ketjussa ole paljoa tuosta tapauksesta puhuttukaan vielä aikaisemmin.

Ihmetyttää hieman tuossa uutisoinnissa se, että onko tällaiset demografiatietoon liittyvät asiat tosissaan sellaisia, joita ei haluta tarkentaa. Siis kyseessä on vähemmistön edustajaja, kyseinen vähemmistö osaa vielä ihan hyvin pitää puoliaan.

Romanien kanssa on hieman sama ongelma kuin somialien. He eivät jaksa juurikaan kuunnella valkoisten ihmisten mielipiteitä. Muutamia vuosia sitten pk-seudulla oli suurempi ongelma romaneista kuin tällä hetkellä. Silloin romanit itse puuttuivat omiensa toimintaan ja rauhoittelivat nuorempiaan, minkä jälkeen hetken aikaa tilanne rauhoittui yllättävänkin paljon. Nyt sama rauhattomuusilmiö alkaa nostaa päätään. Ei sitä poliisi tai sosiaalitantta saa kuriin, jonkun Suomen tasolla korkean romaniheimojohtajan pitäisi ottaa se aloite ja pistää omansa kuriin - sisäisesti heillä on kuitenkin aika selkeät hierarkiat. Se on ainoa tapa, joka voisi tehota.
 

rage

Jäsen
Suosikkijoukkue
T:mi Porin hitsaus ja rengas
Sv veinikretski kirjoitti:
Tänään tuli työpaikkaleni kaksi romaani naista jotka halusivat tehdä paitakauppaa, ilmoitin heille kuitenkin määrätietoisesti etten mielelläni tee porilaisten kanssa kauppaa, niin vahva porin murre nimittäin naisilla oli ettei kaupankäynti mielestäni ollut mahdollinen, he kyllä kivenkovaan väittivät etteivät tiäksää ole sieltä kotoisin, veiniä ei kuitenkaan tämän murteen kanssa petetä, sen verran pahasti murre särähti korvaan. ;)

Jäi kaupat tiäksää tekemättä !

veini

Tua noi. Tälläi porilaisen, mul ei oo muut vaihtoehtoo, ku nostaa syyte sua vastaa. Tää o niinku semmost syrjintää, tiäksää. Se ei oo lainkaa hyvä juttu se. Syytemiäs ottaa varmaa piakkoi yhteyt suhu. Poliisi sais lyäd tommosii rotusortajii pampul suuhu.
 

Oleg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Pasi Nielikäinen
Puotilan Essolle pamahti tossa tunti sitten mersu (yllättäen) joka oli täynnä romaneita. Miespuoliset romanit siinä sitten yrittivät saada "halvalla bensaa" samaan aikaan kun ryhmän ainut naispuolin romani huuteli vauva sylissä miehille että "peruuttakaa nyt se auto takaisin ettei ne epäile mittää ku ei olla ostamassa.."

Alkoi siinä kyllä hymyilyttämään, mutta piti vain jatkaa matkaa naurua pidätellen kohti metroasemaa.
 

KPL

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, Q
Tänään kaupassa noin 10-12 vuotias Kyösti. Käveli kansanosan luonteelle ominaisessa takakenossa harmaa McLaren Mercedes-takki päällä. Varsin huvittava ilmestys. Ei muuta.
 

laredo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sipoon Wolf, Malaga, Barcelona, työväen ampujat
Rainer Friman

Kuinka monta vuotta se Raineri jaksaa jauhaa siitä böörnoutistaan?!?!?! Senhän se sai jo n. 15 vuotta sitten ja nyt kuulemma tossa 6 vuotta sitten uudestaan kun yritti takaisin lavoille.

Sinänsä kyllä ensimmäinen alansa edustaja joka on saanut burn-outin...
 

MS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Et-Po 72, EuPa, Veitsiluodon Vastus,Hoopi Hänninen
laredo kirjoitti:
Sinänsä kyllä ensimmäinen alansa edustaja joka on saanut burn-outin...
No ei varmana ole. Mainitaanpa, vaikka Vesa-Matti Loiri.
 

majuho

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kalmari kirjoitti:
Vesku on romani??

Onko romani ala? No se siitä. Vaimoni joutui olemaan tekemisisissä romaninaisen kanssa yhden työjutun takia, ja soitti sille romanille kerran ja kysyi yhtä asiaa, vastaus oli: "Kuulehan sie, nyt en ehdi jutella, olen täällä Shellin pihalla ostamassa rehellistä kultaa ruotsalaiselta serkkupojalta..".
 

Paitselo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & Carl Brewer Forever & Karjakunnan nakit
Kuvernööri kirjoitti:
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1188942

Huikeaa settiä. "Kansallispukuinen forssalaisnainen", hahhah. Kyllä sai nauraa!

No mutta jospa kyseinen nainen oli ns. gloryhunter ja ihan siis valkolainen. Hän vaan diggailee kybällä mustalaisten elämäntapaa ja piti ihan sen takia yllään romanien "peliasua". Ettei vaan mene rasismiksi, niin pitää pohtia asiaa tältäkin kannalta. Vai onkos se valkolaisten sorsiminenkin rasismia?
 

Paitselo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & Carl Brewer Forever & Karjakunnan nakit
Kalmari kirjoitti:
Onhan useitakin laulajia kärsinyt böörnoutista, mutta moniko romani...

Romani saa oitis burnoutin, jos joku työvoimatoimistossa aivan pokkana tarjoaa työpaikkaa. Ja pian on taas yksi n. 20-vuotias terve nuorukainen sairaseläkkeellä - ajelee sitten Mersulla (ilman ajokorttia) lunastamaan niitä kuukausittain valtiolta saamiaan avustuksia.

Miten niin yleistän?
 

Clocks

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
"Forssa on Humppilan, Jokioisten, Tammelan ja Ypäjän kuntien muodostaman 36.000 asukkaan talousalueen työssäkäynnin keskus sekä hallinnollinen, kaupallinen ja palvelukeskus."

En löytänyt Humppilan, Jokioisten tai Ypäjän kansallispukuja, mutta Tammela löytyi. Kutakuinkin tältä rosvo on siis näyttänyt:

http://www.kansallispuvut.fi/puvut/tammela/h800.htm

En oikeastaan ymmärrä, miksi tätä keskustelua käydään Romanit-ketjussa.
 

er_bai_wu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, LOFC, JJK, NYR, S.S. Lazio, v. Sacher-Masoch
Asiasta kiinnostuneille relevanttia tutkimustietoa; lainaan suoraan Jyväskylän yliopiston sivuilta, kohdasta "Ajankohtaista" siksi, että aiheet muuttuvat, joten linkittäminen menisi heti piakkoin puihin. Eli:


Romaniyrittäjät kokevat kaksinkertaisen yrittäjäriskin

14.-15.6.2006 XXIII taloustutkijoiden kesäseminaari
Agora, Jyväskylän yliopisto, Mattilanniemi

- Romaniyrittäjät kokevat ennakkoluuloja ja etnistä syrjintää toimiessaan yrittäjinä. He joutuvat tarjoamaan asiakkaalle kilpailijoita parempia ehtoja, käyttämään pääväestöön kuuluvaa henkilöä luotettavuutensa takuumiehenä tai häivyttämään etnistä taustaansa, kertoo tutkija Ritva Anttonen taloustutkijoiden kesäseminaarissa torstaina 14.6.

Yrittäjyys on ollut romanien perinteinen elinkeino kautta aikojen, mutta nykyään romaniyrittäjiä tiedetään olevan Suomessa vähän. Romaniyrittäjyys yhdistetään usein varastetun tavaran ja viinan myyntiin tai huijauksiin hevos- tai autokaupoissa.

Kokemuksia ennakkoluuloista ja syrjinnästä on enemmän niillä yrittäjillä, joiden asiakaskuntana on koko väestö eikä yritystoiminta liity hevostalouteen. Yrittäjä jolla on sekä hevostalouden yritys, että kiinteistönvuokraukseen liittyvä yritys, koki ennakkoluuloja ja syrjintää lähinnä jälkimmäisen yrityksen toiminnassa.

”Paikallinen verottaja suoritti ääretöntä ajojahtia…että ei ne uskonu yhtään mitään. Meillä oli jopa yhdenkin vuoden aikana kolome kertaa verotarkastus.”

”Tääll oli ongelma, ettei saanu mistään lainaa…Mullaki oli vanhassa rahassa varmaan miljoonan verran niitä vakuuksia, että olis saanu sen pienen lainan. Että mä 42 000 euroo otin lainaa…”

- Yrittäminen ei ole kenellekään riskitöntä. Pääväestöön kuuluvalla yrittäjällä on yrittäjäriski. Haastattelujen perusteella näyttäisi siltä, että romaniyrityksen menestymiselle on kaksinkertainen riski. Romanilla on yrittäjäriskin lisäksi etniseen syrjintään liittyvä riski, Anttonen tiivistää.


Lisätietoja:

Ritva Anttonen, puh. (014) 625 860, ritva.anttonen@jkl.fi
 
Suosikkijoukkue
D-Kiekko, Teräs-Kiekko, Eka-Kiekko
Paitselo kirjoitti:
Romani saa oitis burnoutin, jos joku työvoimatoimistossa aivan pokkana tarjoaa työpaikkaa. Ja pian on taas yksi n. 20-vuotias terve nuorukainen sairaseläkkeellä - ajelee sitten Mersulla (ilman ajokorttia) lunastamaan niitä kuukausittain valtiolta saamiaan avustuksia.

Miten niin yleistän?

No jos et yleistä, niin esitä edes arvio montako 18-25 romania on "sairaseläkkeellä"? Se on muuten työkyvyttömyyseläke nykyään ja myönnetään nuorille henkilöille liki poikkeuksetta määräaikaisena kuntoutustukena.

Ihan vaan faktana rennon letkeän höpötyksen lomaan.
 
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko. /HC Tallinna !
Otettiin joskus Raikku meille ravintolaan esiintymään, tuossa 90-luvun alussa.
Ihmettelin eräälle tunnetulle muusikolle, että laulaako tuo noin päin helvettiä tosiaankin, hän sanoi että laulaa se ei sinun korvissasi mitään vikaa ole:) Miksaajat kuulemma tekivät ihmeitä miehen äänen kanssa levytyksissä. Tai ne jotka levytyksistä vastaavat.

Kumma juttu että niinkin suosittu laulaja aikanaan, ei oikeastaan osannut laulaa juuri pätkääkään, mielestäni tässä asiassa Romanina olosta oli selvä hyöty, suomalainen laulaja ei sillä äänellä olisi pärjännyt edes karaoken paikallisen kilpailuissa.

Muusikko joka asian minulle mainitsi on erittäin tunnettu suomessa, ja varmasti asiantuntija.

veini
 

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Sv veinikretski kirjoitti:
Otettiin joskus Raikku meille ravintolaan esiintymään, tuossa 90-luvun alussa.
Ihmettelin eräälle tunnetulle muusikolle, että laulaako tuo noin päin helvettiä tosiaankin, hän sanoi että laulaa se ei sinun korvissasi mitään vikaa ole:) Miksaajat kuulemma tekivät ihmeitä miehen äänen kanssa levytyksissä. Tai ne jotka levytyksistä vastaavat.

90-luvun alussa Raikun elämä miehen oman kertoman mukaan alkoi olla pillerihelvettiä (ei sekakäyttöä, vaan mielialalääkitystä, jonka ymmärsin tulleen riippuvuudeksi). Ja muutenkin meno aika repaleista. Itse omassa elämänkerrassaan kertoo, miten nipin napin saatiin 1990 kasaan Syksyn Sävel-kilpailuun jne. Oli lukemani mukaan paniikkikohtauksia yms. Tuollainen väistämättä vaikuttaa.

Tyydyn toteamaan, että kun olen kuunnellut hengellisiä levytyksiä Raikulta vuosilta 1978-1984, niin on _hieman_ eriääninen nuorimies kuin iskelmätähden menestysvuosina. Jos haluat, voin yv:llä pistää vaikka näytteen. Ja väittäisin, ettei mainittuina vuosina Suomen hengellisen musiikin saralla ollut miksaus niin hyvin hanskassa, kuin nykyään on. Vaikka esim. Kyösti Roth löytyi taustajoukoista jo tuolloin, ja Pelimanneista voi olla mitä mieltä vain, mutta muusikoksi Kyöstiäkin kutsuisin.

Sv veinikretski kirjoitti:
Kumma juttu että niinkin suosittu laulaja aikanaan, ei oikeastaan osannut laulaa juuri pätkääkään, mielestäni tässä asiassa Romanina olosta oli selvä hyöty, suomalainen laulaja ei sillä äänellä olisi pärjännyt edes karaoken paikallisen kilpailuissa.

Muusikko joka asian minulle mainitsi on erittäin tunnettu suomessa, ja varmasti asiantuntija.

veini

Samassa kirjassa mies itsekin tunnusti rajallisuutensa laulunlahjoissa. Väitti suoraan, että ainakin hänen kohdallaan täytyy olla joku muukin juttu, jolla menestys tuli. Eli on tunnustanut itsekin, ettei ole huippulaulaja, joka pelkästään laulutaidollaan ja äänellään pärjää.

Tosin on sanottava, että itse pidän Raikun äänestä, ja joskus olen jossain kuullut myös hänen iskelmiään, ääni on niin pehmoinen, että pienet puutteet annetaan anteeksi.
 

1936

Jäsen
Suosikkijoukkue
1963 | 2021
Sattui erikoinen tilanne, jossa hyvin tuli omat ennakkoluulot esiin. Veimme ambulanssin kyydin avustuksella erään asiakkaamme akuuttiselle psykiatriselle osastolle. Osastolla vastassa oli osastonhoitaja, joka oli romaani. Miespuolinen henkilö, jonka puheesta ja ulkonäöstä erotti heti etnisen taustan.

Viimeistään nimilappua katsomalla varmistui asiasta. Ihan ensimmäinen reaktio (nanosekunnissa) mielessä oli, että jätetäänkö asiakastamme kuitenkaan tänne. niin syvälle on juurtunut kuva romanien epäluotettavuudesta. Kaverilla oli kuitenkin todella hyvä ote työhönsä ja rautainen ammattitaito, joten nopeasti suhtauduin kaveriin ammattilaisena enkä romanina.

Hyvä näpäytys.
 

jaheka

Jäsen
Tulipa tossa parisen viikkoa sitten istuskeltua mustalaasen vieressä 3,5 tuntia. Yllätyin kyllä kuinka fiksu mustalaismies oli, ei kailottanu kertaakaan lennon aikana. Noilla ku on tapana yleensä möykätä niin jesuksen lujaa. Harvoin tulee kehuttua mustalaasia, tämä oli ihan eka kerta.
 

Crapbag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, NY Rangers, Southampton, Fc Jazz, A's..
Nyt näyttäisi siltä, että Satakunnassa ei liiemmin tykästytty tämän ko. vähemmistön avautumiseen, SK:n etusivulla. On alkanut ennennäkemätön takavarikointi, hameita viedään päältä! Päivän SK kertoi taas tapauksesta, jossa kansallispuku liittyi vahvasti Mersun öljynvaihtoon. Myös uretaania löytyi hameen uumenista, mitäköhän sillä olisi tehty..

Mutta koska uutisessa ei mainittu, oliko kyseessä kenties romani kansallispukuineen, pitäydyn ketjun aiheessa ja totean, että itse ainakin olen tuntenut yhden erittäin mukavan romanin. Kyseinen L**f kävi ammattikoulua ja oli innokas sählyn pelaaja. Koulun liikuntasalissa häneen tutustuinkin. Pari kertaa tuli pelattua heidän luokkansa apuna ("tähtitieteellinen") pelejä, koska sieltä ei löytynyt täyttä ketjua pelimiehiä. Siitä ryhmästä kun ihan kaikki eivät pelanneet "täydellä pakalla". L**f ihastutti koko koulua kevätjuhlassa, esittämällä hengen tuotoksia musiikin muodossa. Perus-amisjätkät tietty nauroivat mahat kippurassa, mutta itse arvostin ko. henkilöä erittäin paljon. Kerran hän muuten puolusti minua henkeen ja vereen, kun joku amiksen kovanaama lämpeni sählypeleissä. Äkkiä hiljeni kovanaama. Nyt en olekaan hetkeen nähnyt kyseistä romania, mutta aina on morjesteltu kun on nähty.

Kuitenkin itselläni on negatiivinen kuva ko. vähemmistöstä, eikä se helpolla muuksi muutu. Maaseudulla asuvat isovanhempani on sen verran monta kertaa ryöstetty/yritetty ryöstää kerrastokaupan ohessa, että vihaksi pistää. Pappa-vainaa tosin alkoi pitää haulikkoa sohvan alla, rauhoitti touhua kummasti. Myös (uusi) iso koira piti tummat loitolla. Ne kun pelkäävät pääsääntöisesti koiria aika paljon.

Mun puolestani saavat olla ja elää elämäänsä Suomessa, mutta aika heikolta näyttää se, että koskaan sopeutuvat nyky-yhteiskuntaan. Jokaiselle pitää antaa mahdollisuus, etenkin lapsille. Vaikea heidänkään on silti kasvaa "normaaliksi", jos tavat saadaan jo äidinmaidosta. Hyvä menetelmä olisi ulkoistaa jokainen (mikä vähemmistö tahansa) edustaja, mikäli uusii esim. rikoksen. Kerran voi vielä selvitä varkaudesta, mutta toisella kerralla koittaa lähtö. Mitenköhän tuon saisi toimimaan. Niin ja se on tietty syrjintää.
 
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko. /HC Tallinna !
jaheka kirjoitti:
Tulipa tossa parisen viikkoa sitten istuskeltua mustalaasen vieressä 3,5 tuntia. Yllätyin kyllä kuinka fiksu mustalaismies oli, ei kailottanu kertaakaan lennon aikana. Noilla ku on tapana yleensä möykätä niin jesuksen lujaa. Harvoin tulee kehuttua mustalaasia, tämä oli ihan eka kerta.

Tulin eilen Linda-linella yli Tallinnaan ja vieressäni istui vähemmän fiksu aito suomalais-mies oikein Helsingistä, olisinpa saanut viereeni mieluummin tämän mustalaisen, sinulla kävi tuuri :)

veini

Ps. Fittu että ihminen voi olla tyhmä !
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
er_bai_wu kirjoitti:
Yrittäjyys on ollut romanien perinteinen elinkeino kautta aikojen, mutta nykyään romaniyrittäjiä tiedetään olevan Suomessa vähän. Romaniyrittäjyys yhdistetään usein varastetun tavaran ja viinan myyntiin tai huijauksiin hevos- tai autokaupoissa.


Tää oli aika hauska. Romaniyrittäjyys, hoh...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös