Enpä tiedä tuonko mitään lisää tähän keskusteluun, mutta kirjoittelen nyt kuitenkin, kun ei ole muutakaan tekemistä.
Tekijänoikeudet ovat jotain, joka tuntuu tässä keskustelussa näyttäytyvän naurettavana rahastuskeinona jolla laiska tekijä yrittää kustantaa päivittäisen punaviinipullonsa nousematta sohvalta. Pitää kuitenkin muistaa ettei laki ole pelkästään rikkaille levy- tai tuotantoyhtiöille räätälöity rahastamismuoto, vaan toimii myös toiseen suuntaan.
Muutama esimerkki omalta kohdalta.
Bändi treenaa ja tekee biisejä n. vuoden ajan. Vaikka kyse onkin harrastuksesta, niin 8-10 tuntisen työpäivän päälle vedetyt 2-4 tuntiset treenit maistuvat välillä myös työltä. Biisien ollessa valmiita maksetaan studioajasta ja nauhoitetaan demo. Demoa myydään n. 3e hintaan, joka ei todellakaan kata kustannuksia. Tämä ei kuitenkaan bändiä haittaa ja tapiolla tehdyllä euroopan kiertueella demoa jaellaan ilmaiseksi niille, jotka ovat keikoille vaivautuneet (mukavaa kun voi itse päättää kenelle ilmainen musiikki kuuluu).
Jonkin ajan kuluttua soi puhelin ja täysin ammattimaisesti toimivasta tuotantoyhtiöstä kysellään josko yhtä demolla olevaa biisiä voisi käyttää heidän tuottamallaan videolla. Rahaa siitä ei saa, mutta näkyvyyttä kyllä luvataan ihan helvetisti. Tässä vaiheessa voi pitää tekijänoikeuksia hyvänä asiana. Miksi joku saisi takoa rahaa hyödyntämällä bändin teosta maksamatta kuitenkaan tekijälle? Kieltäydymme ja kiitos tekijänoikeuslain tuotantoyhtiö ei voi biisiä käyttää.
Toinen esimerkki ei tapahtunut minulle, mutta antaa ehkä kuvaa siitä miten hyödyllistä on, että tekijä saa itse määrätä missä hänen teostaan käytetään.
Paikallisessa sanomalehdessä oli juttu, joka kertoi miten törkeästi ravintolat rikkovat työaikalakeja. Toimituksessa oli jutun yhteyteen lätkäisty arkistokuva jostain random ravintolasta. Ensimmäinen kuva mikä käteen oli sattunut. Muutama päivä lehden julkaisemisen jälkeen vihainen ravintoloitsija soitti toimitukseen ja ihmetteli ravintolansa mustamaalaamista. Ravintoloitsija vaati saada korvauksia aiheutetusta negatiivisesta julkisuudesta. Lain mukaan teoksen tekijä on myös vastuussa teoksestaan, joten tässä tapauksessa korvauksen olisi pitänyt maksaa valokuvaaja, joka kuvan otti, vaikka hän oli täysin ulkopuolinen koko jutussa. Loppu hyvin, kaikki hyvin sanomalehti maksoi korvaukset ja homma jäi siihen, mutta jos lehti olisi kieltäytynyt maksamasta niin luultavasti kulut olisivat kaatuneet kuvaajan harteille.
Kuten siis jo alussa kirjoitin kyse ei ole mistään laista, joka estää "robinhoodeja" toimimasta, vaan laista joka antaa päätäntävallan sille jolle se kuuluu.
Tekijänoikeudet ovat jotain, joka tuntuu tässä keskustelussa näyttäytyvän naurettavana rahastuskeinona jolla laiska tekijä yrittää kustantaa päivittäisen punaviinipullonsa nousematta sohvalta. Pitää kuitenkin muistaa ettei laki ole pelkästään rikkaille levy- tai tuotantoyhtiöille räätälöity rahastamismuoto, vaan toimii myös toiseen suuntaan.
Muutama esimerkki omalta kohdalta.
Bändi treenaa ja tekee biisejä n. vuoden ajan. Vaikka kyse onkin harrastuksesta, niin 8-10 tuntisen työpäivän päälle vedetyt 2-4 tuntiset treenit maistuvat välillä myös työltä. Biisien ollessa valmiita maksetaan studioajasta ja nauhoitetaan demo. Demoa myydään n. 3e hintaan, joka ei todellakaan kata kustannuksia. Tämä ei kuitenkaan bändiä haittaa ja tapiolla tehdyllä euroopan kiertueella demoa jaellaan ilmaiseksi niille, jotka ovat keikoille vaivautuneet (mukavaa kun voi itse päättää kenelle ilmainen musiikki kuuluu).
Jonkin ajan kuluttua soi puhelin ja täysin ammattimaisesti toimivasta tuotantoyhtiöstä kysellään josko yhtä demolla olevaa biisiä voisi käyttää heidän tuottamallaan videolla. Rahaa siitä ei saa, mutta näkyvyyttä kyllä luvataan ihan helvetisti. Tässä vaiheessa voi pitää tekijänoikeuksia hyvänä asiana. Miksi joku saisi takoa rahaa hyödyntämällä bändin teosta maksamatta kuitenkaan tekijälle? Kieltäydymme ja kiitos tekijänoikeuslain tuotantoyhtiö ei voi biisiä käyttää.
Toinen esimerkki ei tapahtunut minulle, mutta antaa ehkä kuvaa siitä miten hyödyllistä on, että tekijä saa itse määrätä missä hänen teostaan käytetään.
Paikallisessa sanomalehdessä oli juttu, joka kertoi miten törkeästi ravintolat rikkovat työaikalakeja. Toimituksessa oli jutun yhteyteen lätkäisty arkistokuva jostain random ravintolasta. Ensimmäinen kuva mikä käteen oli sattunut. Muutama päivä lehden julkaisemisen jälkeen vihainen ravintoloitsija soitti toimitukseen ja ihmetteli ravintolansa mustamaalaamista. Ravintoloitsija vaati saada korvauksia aiheutetusta negatiivisesta julkisuudesta. Lain mukaan teoksen tekijä on myös vastuussa teoksestaan, joten tässä tapauksessa korvauksen olisi pitänyt maksaa valokuvaaja, joka kuvan otti, vaikka hän oli täysin ulkopuolinen koko jutussa. Loppu hyvin, kaikki hyvin sanomalehti maksoi korvaukset ja homma jäi siihen, mutta jos lehti olisi kieltäytynyt maksamasta niin luultavasti kulut olisivat kaatuneet kuvaajan harteille.
Kuten siis jo alussa kirjoitin kyse ei ole mistään laista, joka estää "robinhoodeja" toimimasta, vaan laista joka antaa päätäntävallan sille jolle se kuuluu.