Petteri Orpon hallitus

  • 1 242 292
  • 15 568

Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
Itse näkisin että Orpolla on oikeasti halua pyrkiä korjaamaan valtion taloutta ja perussuomalaiset suostuivat mukaan, joten heitä täytyy sietää. Talouden korjaamisessa nykyinen SDP ei ole vaihtoehto. Ehkä SDP:n puoluekokous tuo muutoksen tähän.

Höpö höpö. Suomen korjaamisessa AY-liikkeen tyrannia täytyy päättää, ja on päivänselvää ettei SDP ole tähän suostumassa.
 

Pulle Nah

Jäsen
Suosikkijoukkue
Palevan Kallo
En ollut minäkään teini tuolloin vaan myös yli 30-vuotias. Noihin aikoihin oli oikeasti paljon yleisempää puhua neekereistä ja sompuista. Toki ei minulla ollut tarvetta näitä minnekään keskustelupalstoille tai SoMeen suoltaa, ei niin tärkeää sanottavaa ollut.
Tässä on minusta asian ydintä hyvin selitetty eli vaikka 15 vuotta sitten yleisessä keskustelussa oli paljon vähemmän paheksuttavaa puhua 'nekruista/mokkamunista/taatelintallaajista/karvakäsistä', jne. niin aika harvalla oli kuitenkaan tarvetta lähteä millekään julkiselle alustalle suoltamaan raivokkaan vihamielistä sanomaa mamuista.

Ja varmasti suurin osa meistä, jotka tuolloin käyttivät sanoja ja termejä, joita ei enää käyttäisi, ei ole lähtökohtaisesti oikeasti ollut erityisen maahanmuuttokriittinen/rasisti silloinkaan, enemmänkin se oli osa silloista keskustelukulttuuria.

Myönnän minäkin noita vastaavia termejä käyttäneeni mutta en koskaan ole pitänyt eri rotuisia vähempiarvoisina toisiinsa nähden. Varmasti olen vitsaillut rasistisesti, ymmärtämättä/tiedostamatta kunnolla, että se on rasistista.

Mutta ei kuuna kullan valkeana ole ollut vaikeuksia olla ajattelematta, saati kirjoittamatta, vihaisia, rasistisia purkauksia jonnekin netin keskustelupalstalle.

Ehkä tässä on se hiuksenhieno ero minun ja riikan välillä.
 

Tami Talk

Jäsen
Suosikkijoukkue
Daespoo moderators
Kokoomuksella voi olla vähän v-mäinen paikka, sillä pitää nyt muistaa, että Kokoomuksessa on sekä liberaaleja, että konservatiiveja…
Ei kai nyt kukaan jaksa muistuttaa Petteriä siitä, että aikoinaan kieltäytyi hallitusyhteistyöstä Halla-ahon kanssa, koska puolue oli yhdessä yössä ”muuttunut aivan erilaiseksi puolueeksi kuin Soini perussuomalaiset”. Silloin Arvo Pohja oli kertakaikkiaan liian kaukana. ”Mikään määrä pragmaattisuutta” ei silloin mahdollistanut yhteistyötä…

Kauankohan Petteri kestää tästä aiheesta nousevaa ivaa ja pilkaa? Ja missä vaiheessa Petteri itse muistaa, että mikään määrä pragmaattisuutta.. Onko Riikka Purran perussuomalaiset jotenkin enemmän kokoomukselle sopiva kuin Halla-ahon perussuomalaiset? Mikä määrä pragmaattisuutta riittää silmien sulkemiseen?

Ikävä tilanne Petterillä, kun nyt on kerrankin saatu niin hyvä hallitusohjelma ja sitten Arvo Pohja alkaa huutelemaan omiaan..
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ikävä tilanne Petterillä, kun nyt on kerrankin saatu niin hyvä hallitusohjelma ja sitten Arvo Pohja alkaa huutelemaan omiaan..
Eiköhän Kokoomuksessa ole tämä asia käyty läpi jo hallituskumppaneita valitessa. Tokihan se kyyti voi olla vielä kovempaa kuin on ajateltukaan...
 

Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
Miten persut ja Kokoomus aikovat tuon tehdä?

Kyllä siellä hallitusohjelmassa puututaan tähän ongelmaan, joka on suurimpia yksittäisiä syitä Suomen kurjistumiseen. En ala sinulle niitä kirjauksia luettelemaan tähän, sillä luotan että kykenet itse etsimään tietoa ja lukemaan.
 

mr hat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Höpö höpö. Suomen korjaamisessa AY-liikkeen tyrannia täytyy päättää, ja on päivänselvää ettei SDP ole tähän suostumassa.

Ylipäätään työmarkkinajärjestöjen valta on varmaan isoin yksittäinen epäkohta Suomessa. Vaikka demokratia olemmekin, ei näitä asioita päätetä demokraattisesti. Eli sekä AY:n että työnantajajärjestöjen valta tulisi lakkauttaa. Sanomattakin selvää miten onnistuu SDP:n ja Kokoomuksen kävellessä edellä mainittujen talutushihnassa.
 

Pulle Nah

Jäsen
Suosikkijoukkue
Palevan Kallo
Eli sanottu, joten pitäisi riittää.

Arvaa riittääkö?
En koe olevani rasisti vs. En ole rasisti - onko mielestäsi tulkittavissa täysin samalla lailla?

Emme koe uskovamme salaliittoteorioihin vs. Emme usko salaliittoteorioihin - entä tämä?

Koen olevani mies vs. Olen mies - tämä?

Mutta näin ne asiat koetaan.
 

K.A.H

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Nyt jotenkin tuntuu, että Sannan biletykset oli aika pikkujuttu. Nämä Riikan kirjoitukset edistää myös taas Suomi-kuvaa hienolla tavalla. Noh, toisaalta persuthan haluaa ettei yksikään ulkomaalainen tänne eksy.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Hallituskumppaneita valitessa?? Mitkäs ne varsinaiset vaihtoehdot nyt olikaan?
Olihan siinä kaksi vaihtoehtoista pohjaa valittavissa. Persujen kanssa pitää sietää "natseja", mutta SDP:n valittaessa olisikin sitten pitänyt kääntää takki lähes kaikessa mitä on edellisen oppositiokauden aikana äänestäjille luvattu.
 

Tami Talk

Jäsen
Suosikkijoukkue
Daespoo moderators
Eiköhän Kokoomuksessa ole tämä asia käyty läpi jo hallituskumppaneita valitessa. Tokihan se kyyti voi olla vielä kovempaa kuin on ajateltukaan...

Eiköhän kokoomuksessa luultu, että tämän asian kanssa voidaan pragmaattisesti elää.

En ihmettelisi, jos paineen alla ajatukset alkavat muuttumaan.
 

Tuamas

Jäsen
Riikka irtisanoutuu sanavalinnoistaan, osasta kannoistaan ja kiertäen (ei toki suoraan) myöntää olevansa noiden kirjoitusten takana.





Nyt on sitten Kokoomuksella ja muilla hallituskumppaneilla sauma joko pitää tätä riittävänä, pienen pelisääntökeskustelun jälkeen tai vaatia Purran eroa.

Todennäköisemmin keskustellaan pelisäännöistä ja homma jatkuu.
 

Alex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ei ole kenellekään tullut mieleen, että Perussuomalaiset on näin suosittu puolue, koska suomalaisista suurin osa on ihan aidosti rasisteja? Hieman sama kuin rebut ja etelävaltiot?

Kyllä tuli mieleen ja tämähän on täysi totuus. Purran tekstit ovat juuri samaa puhetta mitä monet kavereiden kanssa käyttävät kun kukaan ulkopuolinen ei kuule. Eipä arvannut Purrakaan, että löytää nämä tekstit 15v edestään. Harva näitä ääneen sanoo, mutta perusajattelutapa on joka tapauksessa muukalaisvastainen hyvin monella.

Onhan se selvää, että Purra osaa nykyään muotoilla sanansa oikein maahanmuuttoasioissa. Hyvä muistutus kuitenkin siitä, ettei nettiin kannattaa tällaista kirjoittaa ainakaan omalla nimellä.
 

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Ja outoa nähdä "vihervasemmiston salaliitto" tässä. Nyt on 2023 ja somekansa nyt etsii kaiken. Marinin kohdalla selviteltiin huusiko joku "jaujojengi".

Itse toivoisin että tuollaiset kirjoitukset tuomitaan olit sitten ituhippi tai pörssimeklari.

PS:n vähän vaikea alkaa huudella mistään ajojahdeista tai salaliitoista, koska ovat ihan itse näitä kirjoituksia/kommentteja laukoneet.
 

asyouwere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Se lienee kaikille selvää nuo kirjoitukset luettuaan, ja viimeistään Purran tämänpäiväisten kommenttien jälkeen, että Perussuomalaisten puheenjohtaja & Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra on rasisti. Onhan hän sen itse myöntänyt, eikä tästäkään kommentista ole irtisanoutunut. EDIT: no nyt näköjään twiittiketjussaan irtisanoutui jostain, joskaan vieläkään emme tarkalleen tiedä että mistä.

Tästä varsin kuvottavasta seikasta huolimatta en toivo hallituksen kaatuvan. Kahdesta syystä.

1. En kertakaikkiaan jaksaisi sitä uhriutumista, kuinka "vihervasemmisto woketti ja savusti Persut ulos hallituksesta" ja sen avustamaa kannatusnousua tai vähintäänkin kannatuksen samalla tasolla pysymistä.

2. Sinipuna ei näytä todennäköiseltä ennen demareiden puheenjohtajavaihdosta, jos silloinkaan. Vaikka olen hyvin eri mieltä monestakin oikeistokonservatiivihallituksen leikkauskohteesta niin näen silti, että paskakin toimintakykyinen hallitus on parempi kun ei hallitusta ensinkään. Sinipunaa kovasti toivoin, mutta siihen ei ollut Sannalla eikä Petterillä aitoa halua ja tuskin on vieläkään, joten mennään sitten tällä. (Jos sinipuna olisi aidosti pöydällä, niin Persut luiskaan niin että kypärä tärisee, siitä uhriutumisesta huolimatta)

Suomella on nyt kansan tahdon mukaisesti rasisti-Riikka valtiovarainministerinä ja näillä mennään, PELIÄ sanois Käärijäkin.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ehkä syksyllä tehdään hallituspeleissä uudet jaot sitten, kun Antti Lindtman on valittu SDP:n puheenjohtajaksi.
En usko tähänkään. Tuossa tapauksessa kaikki pelimerkit olisivat demareilla. He voisivat sanella ihan kaiken. Jos Orpo ei johonkin suostuisi, niin sitten hallitustunnustelijaksi nousisi Purran kautta Lindtman... Kokoomus tulee katsomaan tämän hallituksen ihan loppuun asti. Jos joku puolue lähtee, niin se on RKP. Sitten ihmetelläänkin, että mitä ihmettä kepu taas tekee hallituksessa... Tosin sen takia RKP ei myöskään lähde hallituksesta. Heh.
 

444

Jäsen
Palstan päivystävät perssut eivät näe tässäkään mitään ihmeellistä. Eikä se ole lainkaan outoa, jakavathan se saman arvomaailman. Nyt vain sormet ja varpaat ristiin, että riikkaa ei yllätetä tanssimassa yökerhossa. Siinä himmenisi Mestarin kisällin sädekehä aika ikävästi, koska niinhän ei missään tapauksessa saa koskaan tehdä.
 

BigRedBob

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Florida Panthers, Miami Heat, Trevor Gillies
Erikoista sekin, kun persukannattajat huutavat AINA vihervassareiden salaliittoa ja ylipäätään syyttävät kyseistä ”tahoa” kaikesta, kun ainakin itse tunnen ihan hyvinkin porvarillista väkeä (jotka eivät kannata vihervasemmistoa), jotka vihaavat persuja ja pitävät heitä totaalisen rasistisena junttiporukkana, jolla ei pitäisi minkäänlaista valta-asemaa tässä maassa millään tasolla. Että yllätys: ei teistä oikein moni muukaan pidä ja saattaa haluta kampittaa teitä.
 

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Vähän nyt tuntuu, että tuota ajan kulumista liioitellaan. Ei vuoteen 2008 nyt niin kauan ole. Ihan samalla lailla oli silloin n-sanat ja muut halventavat ilmaisut paheksuttavia. Toki niitä osa ihmisistä käytti joissain tilanteissa, mutta ei se ollut missään nimessä hyväksyttävää. Puhumattakaan sitten noista "riikan" jutuista kokonaisuudessaan.

Itselleni jäi mieleen joskus viitisen vuotta sitten Purran haastattelu Politiikkaradiossa. Hän oli tuolloin jo tekemässä jonkinlaista nousua puolueessa, ja sen takia ilmeisesti oli johonkin haastatteluunkin päässyt. Muistan yllättyneeni, miten kiivas räksyttäjä hän oli. Vähän kuin Halla-aho, mutta imagoltaan toisenlainen. Ei ottanut mitään taka-askelia mihinkään argumenttiin, vaan päinvastoin nosti vain kierroksia, kun päästiin puhumaan puolueen mediakäsittelystä jne.

Onhan tuo taktiikka todella piinallista seurattavaa. Aivan kuin kuuntelisi Halla-ahoa tai Jordan Petersonia: aina löytyy joku retorinen kikka, jolla keskustelun lähtökohdat laitetaan ylösalaisin. Jos Riikkaa syytetään jostain, kyse ei ole siitä, mitä Riikka on mahdollisesti joskus sanonut, vaan vasemmiston ja median ajojahdista. Eikun arkeologisista kaivauksista. Ja tästä päästään mesimäyrä-kravatin kautta siihen, että "kaikilla meillähän on jotain kirjoituksia menneisyydessä". Ainiin, ja se on loputon suo, jos jotain lähdetään kaivelemaan.

Perussuomalaisten halla-aholaisia taitaa muutoinkin yhdistää se, että he elävät tavallaan omassa poliittisessa todellisuudessa, jossa esim. YLE, HS, vasemmisto, perustuslakiasiantuntijat jne. ovat jotenkin täysin perusteetta heidän kimpussa. Tällaiset tyypit kun kirjoittelevat netissä keskenään, syntyy poliittinen slangi, jossa on normaalia heitellä vitsejä, jotka muiden mielestä ovat ilmiselvän rasistisia. Tämä varmasti syventää entisestään kyseisen poliittisen liikkeen yhtenäisyyttä, ja sitten onkin vaikea myöntyä enää mihinkään kompromisseihin, joita hallitustyöskentelykin pohjimmiltaan vaatii.

Toki en puhu nyt tämän hallituksen asiakysymyksistä, vaan esimerkiksi siitä, että eihän Purralla ole ollut mitään pyrkimystä suitsia puolueensa edustajien some-käyttäytymistä - saati että olisi tehnyt hallituksen johtamisen edes siedettäväksi Orpolle. Samat käytöstavat, jotka siellä omilla nettipalstoilla on opittu, ovat nyt käytössä ministereillä ja muilla puolueen johtohahmoilla. Tätä voi hahmottaa vaikka ajattelemalla, että voisiko kuvitella Sebastian Tynkkysen tai Jani Mäkelän Twitter-sisältöä Anna-Maja Henrikssonin lausumana. Jostain syystä rkp:llä, tai oikeastaan millään muullakaaan puolueella, ei ole jatkuvasti jotain, mistä pitäisi pyydellä anteeksi tai irtisanoutua. Kumma juttu ja varmasti täysin sattumaa.
 
Suosikkijoukkue
Leijonat, Carolina Hurricanes

Tässä on se ongelma, että kukaan rasisti ei koe olevansa rasisti tai ei ainakaan myönnä sitä. Se on vähän kuin kysyisi koulukiusaajalta näkemystä kiusaamisesta: hän toteaisi että kiusaaminen on ehdottomasti väärin ja että hän ei missään nimessä ole itse koulukiusaaja. Myöskään kukaan salaliittoteorioihin uskova ei pidä uskomuksiaan salaliittoteorioina vaan todistettuina faktoina.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös