Ottawa Senators 2014–2015

  • 85 247
  • 339

Kily

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators, Alfie 1995-2013, HIFK
Ylläolevaan keskusteluun:

Ryanin sopimus ei ole mikään steal, mutta pidän sitä melko reiluna molemmille osapuolille. Tuskin löytyy montakaan soppariin tyytymätöntä Sens-fania, 7 miljoonan lukemat alkaa olla tämän päivän ykkösketjun kavereiden UFA-sopimuksissa melko normi settiä. Ryan sai haluamaansa vakautta ja Sens uskottavuutta niin pelillisesti kuin yleisesti organisaationa. Kyllä nämä kolme sopimusta ensi kesän UFA-miehille on selvä signaali että rahaa ollaan valmiita käyttämään kun sen tarve on. 2015-16 kauden joukkueessa jo nyt kiinni miljoonan verran enemmän kuin tämän kautisessa ja sieltä puuttuvat vielä Zibanejadin, Chiasson, Stonen ja mahdollisesti Methot'n sopimukset. Methot'n neuvotteluista liikkui muuten eilen huhuja että olisi hylännyt Ottawan 4,6m/4v sopimustarjouksen.

Karlssonin nimitys kapteeniksi ei ainakaan minulle tullut mitenkään yllätyksenä. Joukkueen ylivoimainen ykköstähti ja organisaation kasvot, pidetty pelaajiston keskuudessa ja ollut viime vuodet ilmeisen tärkeä osa joukkueen johtajistoa. Varmasti hyvin erilainen kapteeni kuin vaikkapa Alfie, mutta eiköhän hommat hoidu myös hiljaisemmalla karismalla. Phillips olisi toki ollut melko luontainen valinta pitkän historiansa johdosta, mutta aika alkaa olla ajanut kaverin ohi ja organisaatiossa haluttiin selvästi pidempiaikaisempaa ratkaisua ja kapteenia joka edustaa nimenomaan tätä Karlssonin, Turrisin, Ryanin, Ziban ja kumppaneitten muodostamaa uutta runkoa. Minusta erinomainen ratkaisu ja kapteeni Karlsson kuulostaa hetki hetkeltä vaan paremmalta. Toivottavasti on se todellinen Alfien saappaiden täyttäjä.

Tänään preseason jatkuu kotiareenalla Habsia vastaan 2.30 alkaen. Molemmat kovilla nipuilla liikenteessä joten hyvää matsia odotellessa. Ottawalta avauksen miehistä sivussa vain Smith, Wiercioch ja sairastuvalla jatkava Methot.

MacA-Turris-Stone
Ryan-Ziba-Chiasson
Michalek-Legwand-Neil
Hoffman-Lazar-Condra

Cowen-Karlsson
Borowiecki-Gryba
Phillips-Ceci

Lehner
 

Kily

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators, Alfie 1995-2013, HIFK
4-3 jatkoaikavoitto viime yönä Habsista. Tasainen eka erä ja Sens Karlssonin yv-maalilla johtoon. Habs tuli lujaa toiseen erään ja Sens jäi vähän jalkoihin, hieno nousu kuitenkin kolmannessa maalin tappiolta tasoihin ja voitto jatkoajalla. Erikoistilanteita pääsi Sens ainakin harjoittelemaan kun jäähyjä tuli todella paljon. Hyvät tilastot sieltä lopulta jäikin, av 6/7 ja yv 3/7. Ylivoimalla kokeiltiin monen näköistä kombinaatiota, Karlssonin kanssa viivassa pelas pääasiassa Turris/Ziba ja tykkäsin kyllä tuosta. Ziban kovaa lämäriä pitäis varsinkin hyödyntää käyttämällä tätä vasemmalla b-pisteen kaarella. Viihdyttävä matsi kokonaisuudessaan, asetelmia runkosarjaan haettiin parilla isommalla torikokouksella ja fyysisellä pelillä. Nopeat plussat ja miinukset:

+Ryan
+Ziba
+Chiasson
+Karlsson
+Hoffman
+Legwand
-Phillips-Ceci
-Michalek

Tänään toinen matsi Montrealissa eikä tässä vaiheessa mitään tietoja minkälaisella jengillä siellä ollaan sitten liikenteessä, jotain muutoksia varmasti tulee. Jos tässä vaiheessa miettis minkälaisia ketjuja vois olla ens viikon runkosarja-avauksessa niin lähtisin preseasonin perusteella kokoamaan näin:

MacA-Turris-Ryan
Michalek-Ziba-Chiasson
Hoffman-Legwand-Stone
Greening-Smith-Lazar
Condra
Neil

Motor-ketju yhteen, Stonekin toimii tuossa laidassa mutta vielä paremmin se toimii Ryanin kanssa. Ziban ketju on ollut tuossa muodossa hyvä pre-seasonilla, ainakaan Chiassonia en lähtis siitä laidasta muuttamaan. Legwandille jää vielä hyvät laiturit ja Smithille Greening ja Lazar. Lazar on minusta ansainnut vielä ne yhdeksän peliä, mutta jos ei ihmeitä tapahdu lähettäisin vielä täksi kaudeksi junnuihin. Ollut hyvä preseasonilla, mutta ei ehkä kuitenkaan valmis ottamaan kunnolla vastuuta. Rooli nelosessa/poppariosastolla ei ole oikein ideaali nuorelle miehelle tuollaisella potentiaalilla.
 

Kily

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators, Alfie 1995-2013, HIFK
4-2 vierasvoittoon Habsista on mukava päättää pre-seasoni. Jälleen nousu tappioasemasta kolmannessa erässä, mutta tällä kertaa ei tarvittu jatkoaikaa voittajan etsimiseen kun Legwand ratkaisi homman ylivoimalla. Lazar löi vielä lopussa tyhjiin. Jäähyjä taas molemmin puolin ja erikoistilanteet toimi oikein mallikkaasti. Ilahduttavaa nähdä että ylivoima on lähtenyt noinkin hyvin kulkemaan vanhan kapellimestarin poistuttua. Muuten pelistä huokuu sellainen parin kauden takainen pesky-Sens fiilis, joka äijä tekee lujaa töitä. Se jos joku lupaa hyvää kautta ajatellen.

Yön kokoonpanosta puuttui MacA, Chiasson, Neil, Condra ja Phillips. Toki Methot'kin pitkäaikaissairaana sivussa, melko vähän on tietoa tuosta loukkaantumisesta liikkunut muuta kuin että lepoa tarvitsee tällä hetkellä. Tilalle kokoonpanoon tulivat Pageau, Robinson, Greening, Smith ja Wiercioch.

Hoffman-Turris-Stone
Michalek-Ziba-Ryan
Smith-Legwand-Lazar
Greening-Pageau-Robinson

Cowen-Karlsson
Wier-Ceci
Boro-Gryba

Andy

+Andylta varmaa tekemistä maalilla, näyttää olevan valmiina kauteen.
+Hoffmanilta taas hyvä peli ja näillä näytöillä paikka kokoonpanossa alkaa olla melko kiveen hakattu. Tim Murray on ainakin haukkana paikalla jos tässä vaiheessa tehdään se virhe, että yritetään laittaa waiversien läpi Bingoon.
+Lazar pelasi kokonaisuutena vahvan pelin, varsinkin alivoimalla pääsi loistamaan.
+Cowen piti pelinsä yksinkertaisena ja silloinhan homma toimii, Karlssonin kanssa muodostivat hyvän parin.
+Borolle toinen tappelu kahteen iltaan ja eihän tuosta kaverin asenteesta voi olla pitämättä. Toisaalta ei voi väittää että Gryban kanssa muodostaisivat kovin timanttista yhdistelmää kolmospariin.
+Ryanilta taas hyvää kokonaisvaltaista pelaamista, agressiviinen karvauksessa ja löysi tiensä maalipaikoille, joissa olisi tosin saanut olla vähän itsekkäämpi.
-Cecillä ei ihan paras ilta.
-Greening oli ihan yössä, ei pahemmin näkynyt. Popparit kutsuu tuota menoa.
-Ziballe maali mutta oli vähän höntsäilyvaihde päällä.

Nyt sitten vaan odotellaan torstaita jolloin ne tosipelit pääsee kunnolla vauhtiin, klo 3 alkaen Preds vieraissa. Sitä ennen mielenkiintoista nähdä tuleeko viimeisistä pudotuksista jotain samanlaista pommia kuin viime vuonna Ziban kohdalla. Täytyy vielä loppuun todeta että iso yllätys oli että Buddy Robinson selvisi tänne asti campilla, ihan ansaitustikin. Työteliäs iso mies ja vahva luistimilla. Vois hyvin nähdä call-uppina jos alempiin ketjuihin iskee loukkaantumissumaa.
 

Kily

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators, Alfie 1995-2013, HIFK

News Release: Senators announce 2014-15 opening-night roster
Senators.com


Sens julkaisi lopullisen 23 miehen rosterin, 2 mokkea/7 pakkia/14 hyökkääjää . Pageau, Puempel, Robinson jne alas, ei suuria yllätyksiä. Methot siirretty IR:lle joten hyökkääjien osalta ei jouduttu tekemään vaikeita päätöksiä ainakaan vielä. Murray oli puhunut tämän päivän pressissä että Lazarin pitää pelata itsensä ulos kokoonpanosta ja odotuksissa on, että visiitti olisi pidempiaikainen. Jos tosiaan näin käy, Methot'n palatessa sieltä joudutaan yksi hyökkääjä vielä hävittämään johonkin, olettaen että kukaan ei loukkaannu isommin. Huhuja on liikkunutkin että Murray yrittäisi liikuttaa yhtä hyökkääjää, luultavasti Condraa tai Greeningiä. Halukkaita ainakaan Greeningin sopimusta ottamaan tuskin on jonoksi asti. Stone ja Ziba hyökkääjistä ainoat jotka menisivät alas ilman waivereitä, mutta heidän paikkansa on selkeästi NHL-miehistössä.

Tänään treenailtiin tämmösillä ketjuilla:

MacArthur-Turris-Ryan
Michalek-Zibanejad-Chiasson
Smith-Legwand-Stone/Condra
Hoffman/Greening-Lazar-Neil

Cowen-Karlsson
Phillips-Ceci
Borowiecki-Gryba
Wiercioch

Smithiä istutetaan vissiin tosissaan laitaan. Aikaisempien muistikuvien mukaan on ollut laidassa melko paska, mutta katsellaan nyt. Condra, Greening ja Wiercioch ulos niin siinä on hyvin todennäköinen avauskokoonpano torstaille.
 

JeanGP

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Senators
Hei tänks Kily päivittelyistä, jatka vaan samaan malliin. On enemmän kuin mukava että jollain riittää rahkeet jakaa näkemyksiään ja tietouttaan noin aktiivisti tähänkin osioon!

Preseason jäi itseltä rapsojen ja highlightien varaan mut kummasti alkoi jo sykkeet nousemaan noita viikonlopun Montreal pelejä peratessa. Toivottavasti pysyttäis haastaan kaudellakin Habs miehekkäästi, kun onhan noissa aika vahvasti esillä se toissakevät. Ynnä semmoiset kunnon rivalry asetelmat piristäis pitkää runkosarjaa älyttömästi!

Tiedostan että Smith kuuluu Mursun suosikkeihin, mutta toinen vaihtoehto tuolle kolmosen laiturin pestille vois olla ns. näyteikkuna. Että olisko kuitenkin Z.Smith se jota mahdollisesti oltais liikuttelemassa? Varmaan olis ainakin helpommin myytävä kuin esim. Greening, mutta paljon tulevat siirrot riippunee Lazarin otteista...
 

Kily

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators, Alfie 1995-2013, HIFK
Mukava kuulla että ainakin jollakin kiinnostaa lukea minun jorinoita.

Onhan tuokin toki mahdollista, vaikkakin tosiaan epätodennäköistä koska on yksi näistä Mursun lempilapsista. Ihan järkevä kokeiluhan tuo on sinäänsä kun vasemman laidan syvyys on heikompi kuin sentteriosaston. Pidemmän päälle tuo avaisi tietä mm. Pageaulle NHL-kokoonpanoon ja Lazarille tonttia keskelle. Eikä se ole koskaan huono jos on pelaajia jotka taitaa sekä sentterin että laiturin tontit. Jos homma ei lähde toimimaan sitten laidassa niin ei tuo treidi välttämättä ole täysin poissuljettu. Parastahan tässä on ettei joudu katsomaan Greening-Smith-Neiliä.

Tänään treenailtiin ennen lähtöä Nashvilleen. Ketjut oli tismalleen samat kuin mitä eilen rustailin, Greening/Condra/Wier ekstroina. Pelaavaa maalivahtia ei ole vielä valittu, mutta sen verran valotettiin että vastuu jakaantuu tällä 3 pelin roadtripillä. Lehnerille luvataan yleensäkin enemmän startteja viime kauteen verrattuna. Ylivoimaakin pyöriteltiin ja koostumuksina käytettiin näitä:

MacArthur-Legwand-Ryan
Karlsson-Turris

Michalek-Zibanejad-Chiasson
Ceci-Hoffman

Ei juuri eroa siitä mitä preseasonin lopulla käytettiin. Paitsi Ziba tietenkin siirretty viivasta pois, perkele.
 

Kily

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators, Alfie 1995-2013, HIFK
Tänään se sitten alkaa, klo 3 ja Preds-Sens. Treeneissä nähdyllä kokoonpanolla mennään joten Lazar tekee NHL-debyyttinsä. Sivussa siis loukkaantunut Methot ja Greening/Condra/Wiercioch. Andy aloittaa tolppien välissä.

MacA-Turris-Ryan
Michalek-Ziba-Chiasson
Smith-Legwand-Stone
Hoffman-Lazar-Neil

Cowen-Karlsson
Phillips-Ceci
Boro-Gryba

Andy

Toivotaan hyvää starttia kauteen, pakkohan tuo on herätä katsomaan,
 

Kily

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators, Alfie 1995-2013, HIFK
3-2 tappiolla kausi käyntiin Nashvillessä. Hyvää tiivistä vieraslätkää kaks ekaa erää ja 1-0 johdossa kolmanteen erään, jossa sitten ah niin viime kaudelta tutusti homma levisi käsiin. Kolme maalia omiin ekaan kymppiin eikä Chiassonin kavennuksesta ollut enään apua. Toivottavasti se ei nyt ole taas tätä jatkossa, hyviä merkkejä kuitenkin nuiden kahden ekan erän pelissä. Keskusta oli tiivis ja omista lähdettiin hyvällä vauhdilla. Muutama viiva:

-Lazarilta hieno NHL-debyytti, kaivoi aloituksia hyvällä prosentilla ja pelasi vahvasti kahteen suuntaan. Sai jopa vastuuta alivoimalla.
-Turris oli hyvä, MacA ja Ryan vieressä hieman näkymättömiä.
-Phillips oli melkeinpä paras pakki, mikä on harvinaista.
-Andylta vahva peli maalilla vaikka kolmesti soi takana. Useampi iso torjunta.
-Ziban ketju oli vähän tuhnu, Chiassonille kuitenkin heti ekaan peliin maali mikä on positiivista.
-Cowen pelasi erinomaisesti ekat kaksi erää, kolmannessa sitten parissa tilanteessa Karlssonin kanssa hukassa mistä tuli maalit. Kapteenilta ehkä vähän yliyrittämistä koko pelin, ei voi oikein kehua.
-Boro-Gryba parilla ei oikein liike tahdo riittää, kiekollisenakin vähän hukassa.

Lauantaina sitten seuraavaa Boltsin vieraana. Avauspisteet ja ehjät kolme erää toiveissa.
 

Kily

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators, Alfie 1995-2013, HIFK
MacArthur-Turris-Ryan
Michalek-Zibanejad-Chiasson
Smith-Legwand-Stone
Hoffman-Lazar-Neil

Cowen-Karlsson
Phillips-Ceci
Borowiecki-Gryba

Lehner

Näillä mennään vajaan tunnin päästä Tampassa. Lehner maalille, mutta ei muita muutoksia kokoonpanossa. Hieman yllättävää ettei Mursun ketjulotto pyörähtänyt tappion jälkeen. Ehkä tuo on kesän aikana oppinut kärsivällisyyttä.
 

Kily

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators, Alfie 1995-2013, HIFK
Hienolla 2-3 rankkarivoitolla Tampasta kauden avauspisteet. Tasainen eka erä ja Bolts yv:llä johtoon. Toisessa erässä kotijoukkue löi helvetillisen prässin päälle ja Sens oli todella suurissa vaikeuksissa avauspelaamisen kanssa. Näinpä sitä sitten vietettiin pitkiä pätkiä liimattuna omiin, onneksi Lehner oli erinomaisessa vireessä. Kolmanteen Sens sai taas pelin kulkemaan ja ekalla kympillä Karlssonin ja Stonen maaleilla johtoon. Bolts kuitenkin tasoitti vielä Connollyn maalilla. Jatkoajalla oli sitten jäätävä vauhti ja Ottawan parhaat paikat siunaantui Karlssonille ja Chiassonille läpiajosta, Karlin veto kuitenkin yläputkeen ja Chiassonilla pyörähti kiekko lavassa ratkaisevalla hetkellä. Rankkareista Turrisille ja Ziballe onnistumiset ja pisteet vieraille. Täytyy kerrankin kehua Mursun ketjulottoa kolmanteen erään, Stone siirtyi Turrisin viereen ja Ryan Ziban ketjuun ja homma toimi kuin junan vessa. Muutama viiva:

-Lehner oli loistava maalilla, kahdella ei voinut mitään ja varsinkin tokassa erässä piti joukkuetta pystyssä.
-Karlssonille kauden avausmaali ja kaikkinensa erinomaista tekemistä.
-Chiasson on vakuuttava. Taitava vahva jässikkä ja vie kaksinkamppailut laidoissa ja maalin edessä.
-Phillips oli taas hyvä, hienoa että vanha herra on löytänyt pelivireen ja luistin tuntuu liikkuvan paremmin kuin viime kaudella.
-Ziballe, Stonelle, Cowenille, Turrisille, Lazarille ja Cecille myös ehdottoman plusmerkkiset suoritukset.
-Boro-Gryba kaksikosta toinen täytyy vaihtaa Wierciochiin, kiekollisena nuo on yhdessä aivan hukassa. Borolta muuten ihan vahvaa tekemistä puolustusalueella.
-Smith ei ole löytänyt peliään laidassa ainakaan vielä.
-Legwandin hyvät esitykset preseasonilla ei ole oikein jatkunu nyt kahdessa ekassa pelissä. Annetaan nyt kuitenkin aikaa.
-Michalek oli paska, hidas ja ihan hukassa. Toivottavasti pidetään Legwandin ketjussa poissa jarrutamasta Ziban ketjun menoa.

Tästä on hyvä jatkaa, maanantaina Panttereiden vieraana seuraavaa.
 

Kily

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators, Alfie 1995-2013, HIFK
Tänään mennään Floridassa ja neljä muutosta kokoonpanossa: Andy maalille, Wier/Condra/Greening sisään ja Cowen/Lazar/Hoffman ulos. Cowenin istuttamista en ihan ymmärrä, ollut parhaita pakkeja kahdessa ekassa pelissä. Lazarin tilaltakin Neilin ois voinut laittaa katsomoon mutta eipä sitten. Hyvähän se tietenki on että kaikille tulee pelejä alle.

MacArthur-Turris-Stone
Ryan-Zibanejad-Chiasson
Greening-Smith-Condra
Michalek-Legwand-Neil

Phillips-Karlsson
Wiercioch-Ceci
Borowiecki-Gryba

Andy

Phillips toki ollut hyvä, mutta silti suuresti epäilyttää herran istuttaminen ykköspariin. Hyökkäysketjuja ei nuista pelaajista paljon paremmin pystyis kokoamaan.
 

Kily

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators, Alfie 1995-2013, HIFK
Floridaan päättyi kauden avannut kolmen pelin road-trippi mukavalla 0-1 voitolla. Tylsä peli puolityhjässä hallissa, mutta pisteet on ne jotka merkitsee. Hyökkäyspeli oli vähän nyhjäystä ja ainoa maali tulikin toisen erän jälkipuoliskolla ylivoimalla MacA:n puolittaisesta läpiajosta. Andyltä vuorenvarma esitys maalilla ja kauden eka nollapeli 30 torjunnalla. Ei mihinkään aivan älyttömiin joutunut kuitenkaan venymään, puolustus piti hyvin Floridan hyökkäykset parhaan sektorin ulkopuolella ja siivosi riparit Andyn edestä. Ketjuissa Michalek ja Greening vaihtoivat paikkoja heti pelin alussa, mistä lie johtui sitten. Tykkään kyllä top-kutosesta tuossa nykyisessä muodossaan, Stone toimii ykkösessä ja Michalek pysyy koomailemassa poissa Ziban vierestä. Muutama viiva:

-Phillips taas lähes erinomainen, kellotti yli 25 minuuttia ja hyvää tekemistä. Karlssonilta myös hyvä peli vieressä.
-Turrisin ja Ziban ketjuilta ihan kelvolliset esitykset, molemmilla vähän huonoa tuuriakin maalipaikoilla. Chiasson taas hyvä laidoissa ja maalin ympärillä. Ryanilta vahvaa menoa varsinkin puolustuspäähän, pelasti takakarvauksella yhden varman maalin.
-Wier ja Condra tulivat ihan hyvällä sykkeellä katsomosta sisään, Condra oli erinomainen alivoimalla. Wieriltä hyvää tekemistä Cecin vieressä eikä parille isompia kömmähdyksiä. Greeningiltä melko päätöntä kohellusta, takaisin poppareille kiitos.
-Legwand ja Michalek jatkaa yössä.
-Gryba on brutaalin huono tällä hetkellä.

Mukava saldo neljän pisteen saldo näistä kolmesta vieraspelistä, paljon parempaa ei pystynyt odottamaan. Torstaina sitten kotiavaus ja vastaan luistelee Avs.
 

Kily

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators, Alfie 1995-2013, HIFK
Ens yönä taas mennään ja Columbus vastassa kotona. Torstainahan kotiavauksesta tuli hieno 5-3 voitto Avsista. Itse en peliä nähnyt mutta ainakin Lazar oli kerännyt ensimmäisen NHL-pisteen lisäksi kosolti kehuja pelistään. Kylläpä tuo poika saattaa tätä vauhtia sementoida paikkansa koko kaudeksi. Kaksi muutosta tuosta pelistä tälle päivälle, Lehner maaliin ja Hoffman ottaa Condran paikan. Cowen ja Greening jatkavat poppareilla ja Methot IR:ssä.

MacArthur-Turris-Stone
Ryan-Zibanejad-Chiasson
Michalek-Smith-Lazar
Hoffman-Legwand-Neil

Phillips-Karlsson
Wiercioch-Ceci
Gryba-Borowiecki

Lehner

Hyvin on kausi startannut ja ei muuta kuin neljättä voittoa vaan putkeen.
 

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Hyvä kotiesitys Blue Jacketsia vastaan. Avauserä oli kotijoukkueen hallintaa, mutta tehoton ylivoima vei tehoja erästä. Erän ainoan maali syntyi kun Mike Hoffman kisutteli Tyutinin ihan väärään suuntaan ja mies tarjosi David Legwandille maalin eteen tontin. Hieno lirutus puikoista ja 1-0.

Tokassa erässä tapahtui paljon. Nick Foligno syöksyi Erik Karlssonin lähettämän syötön omiin ja samalla loukkaantui Columbuksen McElhinney, joten vastustaja joutui jo toisen kerran peräkkäin oman pelaajansa takia vaihtamaan maalivahtia. Viimeksi Mitchell työnsi Turriksen vauhdilla Berran päälle. Ottawa hallitsi pitkälti tätä erää, mutta Senatorsin mustat kaksi vaihtoa vaihtoi pelin suunnan täysin. Nick Foligno pääsi hyvittelemään molempien vieraiden maalissa. Ensiksi miehen veto kimposi Lehnerin torjunnasta suoraan Lazarin luistimeen ja siitä omiin. Seuraava vaihto ja Foligno jättää viivalle, mistä Savard mällää kauhealla voimalla ylävillaseen. Loppuerän kotijoukkue oli isossa kusessa.

Kolmas erä taas hyvää esitystä kotijoukkueelta ja kuka muu muka olisi voittomaalin tehnyt kuin illan paras Sens, Mike Hoffman. Loppuminuuteilla Columbus sai isoja hässäköitä Lehnerin maalille, mutta Robin sai pidettyä luukkunsa kiinni.

+ Robsalle 38 torjuntaa ja toi jäätävä mailaryöstö Wennbergiin.
+ Hoffman-Legwand-Neil ketju todella hyvä. Hoffman vaikka esitti suhteellisen vaatimattoman rankkarin, oli jengin paras hyökkääjä eilen.
+ Erik taas monen monta kertaa purki paineen omasta päästä kun muut löivät purkukiekkoja kaverin lapaan, Erkki toi sen ylös asti.
- Smithin ketju todella huono. Käy Lazaria sääliksi kun Michalek-Smith on umpijäässä, mitä tulee kiekolliseen peliin.
- Gryba ja katastrofi. Siitä tais veljet jo aiemmin tässä ketjussa mainita.
 

Kily

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators, Alfie 1995-2013, HIFK
Neljäs voittohan sieltä tosiaan lauantaina tuli ja Lampiselta hyvin matsi tiivistettynä. Robinilta erinomaista suorittamista maalilla ja jäätävä mailatorjunta, hienoa että molemmilla veskoilla on lähtenyt heti startista kulkemaan. Erikin lisäksi puolustuksesta pitää mainita Ceci jolta taas hyvä peli. Phillipsikin jatkaa tasolleen erinomaista tekemistä. Wier ei oikein vakuuta puolustuspäässä ja tuo Boro-Gryba pari pitäisi kyllä jo laittaa atomeiksi, ei vaan toimi. Gryba tarvis vierelleen hyvin liikkuvan kaverin joka osaa liikuttaa kiekkoa, Methot'n kanssahan tuo parhaat pelinsä viime kaudella pelasi. Hoff tosiaan pelasi kevyesti parhaan NHL-pelinsä tähän mennessä, aivan beast-mode päällä koko pelin. Legwandkin alkanut heräilemään pienestä alkuhorroksesta. Michalek, Smith ja Ziba ei niinkään. Noh hyvä että tulee voittoja vaikkei kaikki aivan parhaalla tasolla vedäkään. Keskiviikkona sitten Leafsin kimppuun.
 

Kily

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators, Alfie 1995-2013, HIFK
Tänään päästään vihdoin Senators-hokin makuun viikon tauon jälkeen kun Devils saapuu vieraaksi. Keskiviikkoinen Leafs-pelihän peruttiin Parliament hillin ampumavälikohtauksen vuoksi ja siirrettiin pelattavaksi 9.11. Kokoonpanossa ei muutoksia viime viikonlopulta, Methot edelleen loukkaantuneena ja Cowen/Greening/Condra poppareilla. Lehner päästetään irti ja Andyn vuoro on sitten huomenna kotimaisemissaan Chicagossa.

MacA-Turris-Stone
Ryan-Ziba-Chiasson
Hoffman-Legwand-Neil
Michalek-Smith-Lazar

Phillips-Karlsson
Wiercioch-Ceci
Boro-Gryba

Lehner

Toivottavasti siellä ei ole jengi ihan homeessa viikon pelitauon jälkeen.
 

Kily

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators, Alfie 1995-2013, HIFK
2-3 jatkoaikatappio tuloksena viime yöltä. Kyllähän siellä äijät vähän homeessa oli kuten arvata saattoi. Suht asainen eka erä, toisessa sitten melko pahasti Devilsin jyrän alla ja hyvää tuuriakin että kolmanteen lähdettiin vain 1-2 tappiolla. Chiasson ylivoimalla Ottawan ainokaisen viimeistelijä tässä vaiheessa. Mursu löi kolmannessa ketjuloton päälle ja Sens heräsi kunnolla taistelemaan. Varsinkin Ryan löi kunnon beast-moden päälle kun päästettiin Turrisin viereen ja tekikin tasoituksen ylivoimalla Karlssonin ja Michalekin esityöstä. Hyvä höyry päällä kohti jatkoaikaa jossa MacA otti vastustajan maalin takana epäonnekkaasti jäähyn korkeasta mailasta ja Devils rankaisi seuranneella ylivoimalla. Legwandin löysä kiekon menetys vastustajan siniviivalla, kiekko päätyi Jagrille joka laittoi kiekon ohi Lehnerin. Noh piste on piste, ei tuohon aivan älyttömän pettynyt voi olla.

-Lehneriltä ihan ok peli, ei aivan niin varmaa tekemistä kuin aikasemmissa matseissa ja ripareita tuli vähän turhan paljon. Pari maalia oli ihan otettavissa.
-Puolustukselta kokonaisuutena ihan hyvää tekemistä. Boro-Gryba ei ollut katastrofi, Phillips ja Ceci jatkoi hyvällä tasolla, Karlsson oli aktiivinen hyökkäyspäähän ja Wier ihan ok vaikka näytti omillekin standardeille aivan tolkuttoman hitaalta. Melko hyvää tonttia tarjottu Wierille ottaa paikka kokoonpanossa kun 4 peliä on saanut nyt Cowenin tilalla putkeen, mutta eipä tuo oikein hirveästi ole vakuuttanut.
-Ziba jatkaa vähän varjojen mailla hyökkäyspäässä, näytti toisaalta paremmalta kun sai viereensä Hoffmanin kolmannessa erässä. Ehkäpä tuotakin yhdistelmää vois kokeilla tänään Chicagossa. Hieman tuuliviirenä tuon Ryanin paikan kanssa mutta kyllä tällä hetkellä laittaisin ehdottomasti Turrisin ja MacA:n viereen. Eiköhän Mursukin jää tämän näkemyksen ja hyökkäysketjut on uudessa muodossa ensi yönä.
 

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Hyvä alku ja loppu, sitten hoiteli Herra Darling. Jäähyjä tuli yön ottelussa liikaa ja voittomaalin Seabrook lopulta ylivoimalla ampuikin kun Anderson oli niin jäätävän maskin takana, että ei voinut maalille mitään. Viivat:

- Turriksen ketju ei tällä hetkellä mielestäni ole sillä tasolla, millä pitää. Se pitäisi olla ykkösase illasta toiseen.
- Hoffman nyt oikeasti sellaiseen ketjuun, missä voisi jotain syntyäkkin.
+ Karlsson oma itsensä.
+ Anderson loistava.
 

Hendo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators
Puolustuspeli on ollut toistaseksi yllättävän hyvällä tasolla. Viime kaudella tuo oli ainakin iso ongelma omissa papereissa eikä asiaa nyt auttanut yhtään Methotin sekä Cowenin loukkaantumiset. Toisin on kuitenkin toistaiseksi käynyt ja tuo on ollut varsin mallikasta ajoittain. Tähän toki erittäin suurena syynä myös se, että molemmat maalivahdit ovat aloittaneet kautensa loistavasti. Eilenkin Anderson antoi toden totta mahdollisuuden voittoon. Phillips on aloittanut kautensa erittäin positiviisin mielin omiin odotuksiin verraten. Cecin kehitystä on ollut myös ilo katsoa. Wierciochille pientä miinusta - ei ole oikein saanut mitään aikaiseksi. Karlssonilta odotettu alkukausi, mutta pystyy parempaankin.

Hyökkäyksestä Legwand vaikuttaa hyvälle hankinnalle. Alaspäin hyvä ja on tuonut omanlaista fyysisyyttä sekä kokemusta. Ehdottomasti jatkoon, vaikkakin ylhäällä huomattavasti petrattavaa. Ei oikein edistä ainakaan Hoffmanin peliä, kuten Lampinen yllä viittasikin. Lazar aloitti myös erittäin kypsin ottein ja saanee vastuuta jatkossakin. Zibanejad on edelleen nollilla ja miinuksella...

Kaiken kaikkiaan varsin hyvä alkukausi. Niukkoja voittoja sekä tappioita on takana ja varmasti myös edessäkin. Eilisen pelin selostaja (en muista nimeä) tiivisti aika hyvin Ottawan tilannetta. Puolutuspeli maalivahdin johdolla toimii ja peli on muutenkin mallikkaan näköistä, mutta maalintekijät - onko heitä? Ratkaisijoita on ylhäällä todella vähän ja joutuvat tekemään valtavasti töitä maalin eteen. MacA-Turris-Ryan on kenttänä ihan hyvä, mutta auttamattta liian heikko, kun puhutaan sarjan eliitistä 1. kenttien osalta. Apuja tarvitaan muualta, joten Zibanejadin johdolla herätystä kaivataan. Silti kuitenkin ehdottomasti sitä mieltä, että kolmikon on oltava samassa kentässä. Stone menee ihan hyvin Turrisin ja MacArthurin kanssa, mutta Ryanista ei tunnu saavan muualla mitään irti.

Olisikohan Hoffmanista enemmän hyötyä Zibanejadin laidalla?

E: Korjataan sen verran, että en edes tiedä onko Cowen ollut loukkaantunut? Oli vain oletus, mutta eipä tuo kai sitten edes ole ollut. Ottaisin itse kyllä Wierchiochin paikalle, mutta eiköhän Mursu tiedä miten on parasta... Samassa paikassa voisin myös kysyä, että kauan Methot vielä mahtaa olla sivussa? Ainakin luulisi hänen sentään olevan tärkeä palanen jahka kuntoutuu.
 

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Apuja tarvitaan muualta, joten Zibanejadin johdolla herätystä kaivataan. Silti kuitenkin ehdottomasti sitä mieltä, että kolmikon on oltava samassa kentässä. Stone menee ihan hyvin Turrisin ja MacArthurin kanssa, mutta Ryanista ei tunnu saavan muualla mitään irti.

Olisikohan Hoffmanista enemmän hyötyä Zibanejadin laidalla?

Hyvä kun nostit nämä kaksi kaveria esille. Iso pettymys eilen kun Ziba ei saanut koko iltaa vetää ykkös-yvn viivassa. Tuo pommi on valtava voimavara kun vastustajan kärki yleensä pyrkii pelaamaan Karlssonia pois. Ziba tarvitsee maaleja ja sitä kautta itseluottamuksensa takaisin. Eilen oli ruotsalaiselta jo ihan ok menoa.

Ryanilta on lupa odottaa enemmän. En tiedä mikä auttaisi, mutta omissa ajatuksissani nopeat Hoffman-Zibanejad samaan ketjuun Ryanin kanssa. Hoffman pääsisi jakamaan kiekkoa sellaisille, jotka osaavat myös laittaa kiekkoa pussukkaan.

Jotain tällaista voisin ehdotella:

MacA-Turris-Stone/Lazar
Hoffman-Zibanejad-Ryan
Michalek-Legwand-Chiasson
Condra-Smith-Neil
 

Kily

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators, Alfie 1995-2013, HIFK
Niukka tappio tosiaan Chicagosta tuomisena. Hyvää peliä eka erä ja varsinkin kolmas mutta hyvistä paikoista huolimatta ei vaan uponnut. Darlingille täys kunnia toki hyvästä esityksestä. Toisessa erässä tiputtiin todella pahasti kyydistä osittain jäähyjen johdosta ja oli tuuriakin että pelissä pysyttiin mukana. Andylta erinomainen peli vaikkakin vanhanaikainen upposi vähän helposti. Ceci suurimpana valopilkkuna kenttäpelaajista, upeaa työskentelyä alivoimalla ja itse varmuus tasakentällisin. Paikkaili hyvin umpisurkeaa Wierciochia jonka paikka on kyllä tällä hetkellä katsomo, Cowenia koirankopista kehiin. Michalek on alkanut parissa viime pelissä löytämään itseään ja Chiasson jatkaa hyvällä tasolla. Ehdottomasti yksi alkukauden parhaista, ketjukaverit ovat olleet vaan sen verran jäässä ettei tehoja ole tullut kuin 2+2.

Puolustuspeli on ollut toistaseksi yllättävän hyvällä tasolla. Viime kaudella tuo oli ainakin iso ongelma omissa papereissa eikä asiaa nyt auttanut yhtään Methotin sekä Cowenin loukkaantumiset. Toisin on kuitenkin toistaiseksi käynyt ja tuo on ollut varsin mallikasta ajoittain. Tähän toki erittäin suurena syynä myös se, että molemmat maalivahdit ovat aloittaneet kautensa loistavasti. Eilenkin Anderson antoi toden totta mahdollisuuden voittoon. Phillips on aloittanut kautensa erittäin positiviisin mielin omiin odotuksiin verraten. Cecin kehitystä on ollut myös ilo katsoa. Wierciochille pientä miinusta - ei ole oikein saanut mitään aikaiseksi. Karlssonilta odotettu alkukausi, mutta pystyy parempaankin.

Hyökkäyksestä Legwand vaikuttaa hyvälle hankinnalle. Alaspäin hyvä ja on tuonut omanlaista fyysisyyttä sekä kokemusta. Ehdottomasti jatkoon, vaikkakin ylhäällä huomattavasti petrattavaa. Ei oikein edistä ainakaan Hoffmanin peliä, kuten Lampinen yllä viittasikin. Lazar aloitti myös erittäin kypsin ottein ja saanee vastuuta jatkossakin. Zibanejad on edelleen nollilla ja miinuksella...

Kaiken kaikkiaan varsin hyvä alkukausi. Niukkoja voittoja sekä tappioita on takana ja varmasti myös edessäkin. Eilisen pelin selostaja (en muista nimeä) tiivisti aika hyvin Ottawan tilannetta. Puolutuspeli maalivahdin johdolla toimii ja peli on muutenkin mallikkaan näköistä, mutta maalintekijät - onko heitä? Ratkaisijoita on ylhäällä todella vähän ja joutuvat tekemään valtavasti töitä maalin eteen. MacA-Turris-Ryan on kenttänä ihan hyvä, mutta auttamattta liian heikko, kun puhutaan sarjan eliitistä 1. kenttien osalta. Apuja tarvitaan muualta, joten Zibanejadin johdolla herätystä kaivataan. Silti kuitenkin ehdottomasti sitä mieltä, että kolmikon on oltava samassa kentässä. Stone menee ihan hyvin Turrisin ja MacArthurin kanssa, mutta Ryanista ei tunnu saavan muualla mitään irti.

Olisikohan Hoffmanista enemmän hyötyä Zibanejadin laidalla?

Puolustuspeli on tosiaan ollut hyvällä tasolla, osittain erinomaisen maalivahtipelin ansiosta mutta myös siksi että joukkueeseen on saatu istettua huomattavasti parempi haalarimentaliteetti kuin viime kaudella. Kaikki panostaa ihan eri tavalla kahteen suuntaan pelaamiseen. Puolustuksessa Phillips on tosiaan ollut yllättävän hyvä, Ceci ottanut askelia eteenpäin, Karlsson lähellä omaa tasoaan ja jopa Boro+Gryba alkanut löytämään yhteistä säveltä viime peleissä. Tykkään kyllä suuresti tuon parin fyysisestä otteesta. Wierille on annettu tilaisuuksia mutta hyökkäyspäähän ei saa oikein mitään aikaan ja puolustuksessa vielä vähemmän. Liian hidas vaan paikatakseen muita puutteita.

Ratkaisijoiden puute nyt ei varmaan tule kenellekään yllätyksenä kun tuota hyökkäystä katsoo ja nuo niukat voitot nyt taitaa olla se ainoa resepti millä tämä nippu pleijareihin raahataan. Ykkösen takana ei oikeastaan kuin Chiasson ole ollut vireessä alkukaudella eikä se ykkönenkään ole aivan nyt loistanut. Ziban esiinnousua tarvittas nyt isosti, pari peliä ollut nyt jo ihan lupaavia. Ryanin haluaisin itsekin pitää tuolla Turrisin kanssa, ei ainakaan nyt ole peli kulkenut kakkosessa. Hoffmania voisi kyllä hyvin kokeilla Ziban kanssa. Pahasti on vielä hakemista toimivien ketjujen löytämisessä. Mutta hienoa että voittoja tulee vaikka lähes kaikilta on varaa odottaa reilustikin parempaa.

E: Korjataan sen verran, että en edes tiedä onko Cowen ollut loukkaantunut? Oli vain oletus, mutta eipä tuo kai sitten edes ole ollut. Ottaisin itse kyllä Wierchiochin paikalle, mutta eiköhän Mursu tiedä miten on parasta... Samassa paikassa voisin myös kysyä, että kauan Methot vielä mahtaa olla sivussa? Ainakin luulisi hänen sentään olevan tärkeä palanen jahka kuntoutuu.

Cowen ollut tosiaan ihan terveenä katsomossa. Mursu ei ole ollut tyytyväinen kaverin otteisiin ja totesi ettei Cowen ole enään nuori pelaaja jolle voi antaa loputtomasti siimaa etsiä peliään. Toivottavasti on tällä saanut sitten tulta kaverin perseeseen ja tulee entistä ehompana kokoonpanoon. Methot'n tilanne on vähän mysteeri, päivä kerrallaan ilmeisesti edetään eikä kyllä mitään hajua koska olisi taas kehissä.

Hyvä kun nostit nämä kaksi kaveria esille. Iso pettymys eilen kun Ziba ei saanut koko iltaa vetää ykkös-yvn viivassa. Tuo pommi on valtava voimavara kun vastustajan kärki yleensä pyrkii pelaamaan Karlssonia pois. Ziba tarvitsee maaleja ja sitä kautta itseluottamuksensa takaisin. Eilen oli ruotsalaiselta jo ihan ok menoa.

Ryanilta on lupa odottaa enemmän. En tiedä mikä auttaisi, mutta omissa ajatuksissani nopeat Hoffman-Zibanejad samaan ketjuun Ryanin kanssa. Hoffman pääsisi jakamaan kiekkoa sellaisille, jotka osaavat myös laittaa kiekkoa pussukkaan.

Jotain tällaista voisin ehdotella:

MacA-Turris-Stone/Lazar
Hoffman-Zibanejad-Ryan
Michalek-Legwand-Chiasson
Condra-Smith-Neil

Zibaa itsekin olen kuuluttanut tuonne ylivoiman viivaan, jäätävä lämäri pitäisi laittaa hyötykäyttöön. Ryanilta on lupa odottaa enemmän ehdottomasti hyökkäystehojen suhteen, tuntuu keskittyneen kahden suunnan pelaamiseen enemmän tässä alkukaudesta mikä on erinomainen asia. Eiköhän ne tehotkin tule sieltä ajan kanssa. Itse kokoaisin ketjut tällä hetkellä näin:

MacA-Turris-Ryan
Hoffman-Zibanejad-Chiasson
Michalek-Legwand-Stone
Smith-Lazar-Neil
+Condra, Greeningillä voi heittää vesilintua

Motor kasassa, Hoff tuomaan vauhtia Ziban ja Chiassonin viereen, Stone Legwandin ja Michalekin seuraksi ja Lazar nelosen keskelle. Mutta kuten todettua hakemista on vielä eikä tässä viisasten kiveä varmaan ole kellään esittää. Mukava muuten että ketjuun saadaan keskustelua, jatkakaa samaan malliin.
 
Viimeksi muokattu:

Kily

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators, Alfie 1995-2013, HIFK
Eipä nähdä Hoffmania Ziban vieressä ainakaan ensi yönä Columbuksessa, kun Mursu laittoi kaverin katsomon puolelle Greening ja Wiercioch seuranaan. Stone, Lazar, Cowen tulevat sisään. En nyt aivan allekirjoita tuota Hoffmanin istuttamista, mutta Mursu nyt tekee mitä haluaa. Lehnerillä vuoro tolppien välissä. Toivottavasti katkaisevat orastavan tappioputken pahasti siipirikkoista Jacketsia vastaan. Kentällisistä ei sen suurempaa käryä kun joukkueella oli tänään vapaaehtoiset aamujäät.
 

Kily

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators, Alfie 1995-2013, HIFK
5-2 kaatui Jackets viime yönä ja orastava tappioputki poikki. Hieman paremmalla jalalla tuli kotijoukkue matsiin ja hallitsi hienoisesti ekaa erää, toisessa erässä vahva alku taas vierailta kunnes Gryba lensi puhtaasta taklauksesta suihkuun ja otetta sen myötä Jacketsille. Toisaalta ymmärrän vihellyksen, ensisilmäyksellä tuo näytti että olisi saattanut päähän osuakin, mutta hidastukset kertoivat muuta. Hieno pommi rintaan. 2-2 tilanteessa kolmanteen erään jossa Karlsson avasi parin minuutin jälkeen maalihanat Lehnerin komean torjunnan jälkeisestä vastahyökkäyksestä. Lopullinen ratkaisu tuli erän puolivälissä kun oli Ottawan vuoro vetää 5 minuutin ylivoima Troppin taklattua Boron selästä laitaan ja Chiasson upotti komean kuvion päätteeksi 4-2. Hölmösti Boro käänsi tilanteessa selkänsä kun näki kaverin tulevan, laitataklaus kakkonen ois ehkä ollut oikea tuomio mutta tasoittuipa tällä tuo Gryban saama vitonen. Toivottavasti Borolle ei käynyt pahemmin. MacA kaunisteli vielä loppulukemat minuuttia myöhemmin. Viihdyttävä matsi kaikkinensa, muutama viiva:

-Lehner aivan päällikkö maalissa, iso liuta tärkeitä torjuntoja ja varmuus kovaa luokkaa. On kyllä mukava katsoa kun molemmat veljet tolppien välissä on vireessä.
-MacA-Turris kaksikolle 2+1 ja 0+2 ja huikea matsi molemmilta.
-Karlssonilta vahva esitys ja parit tehopisteet. Muutenkaan pakistossa ei moitittavaa, Ceci jatkaa kovalla tasolla ja Cowen tuli oikein mallikkaasti katsomosta sisään.
-Chiassonille vaihteeksi maali, Ziba jatkaa vielä nollilla vaikka ihan hyvin taas pelasi. Pitäis vaan saada nyt onnistumisia.
-Condra-Lazar-Stone kolmikosta tykkäsin tasakentällisin.
-Legwandilla ei ole oikein kulkenut, toki ketjukaverit viime yönä tasoa Neil ja Smith. Vähän turhake ylivoimalla.

Tästä on hyvä jatkaa torstaille hakemaan kotona revanssia Hawksista.
 

Kily

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators, Alfie 1995-2013, HIFK
Tänään kotona Hawks klo 1.30 alkaen. Andy maalissa ja ilmeisesti Hammond kutsuttu Bingosta ylös kakkoseksi että Lehner pääsee vaimonsa mukaan synnytykseen. Greeningin ja Methot'n lisäksi sivussa Condra ja Boro, tilalle Hoff ja Wier. Boro treenaillut normaalisti mutta ei pelikunnossa, tämän tarkempaa tietoa ei Mursulta kaverin tilasta tihkunut. Methot'sta totesi : "The skating has ramped up a little bit more every day so that's positive. I still don't think he's close to being a full participant in practice just yet but he is showing some improvement."

MacArthur-Turris-Ryan
Michalek-Zibanejad-Chiasson
Smith-Legwand-Neil
Hoffman-Lazar-Stone

Phillips-Karlsson
Cowen-Ceci
Wiercioch-Gryba

Andy
 

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Kily tiivisti tuon CBJ-pelin hyvin. Lehner oli tosiaan maaginen ja otti melkoisen saven vähän ennen tuota Karlssonin 3-2 maalia. Tänään Hawks taas, mutta tällä kertaa kotona. Viimeksi Darling oli aivan maaginen, ilmeisesti sama kaappi aloittaa tänään maalissa. Toivottavasti Turriksen ketju jatkaa siitä mihin jäi Columbusta vastaan!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös