Ottawa Senators 2014–2015

  • 84 832
  • 339

Kily

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators, Alfie 1995-2013, HIFK
4-3 turpaan Detroitista eikä ollut kyllä häävi esitys. Kahdessa ekassa erässä ei saatu painetta kaverin päähän kuin hyvin lyhyitä pätkiä, kolmannessa vähän parannusta mutta too little too late. Karlssonilta, Turrisilta ja Ceciltä ihan hyvät esitykset, miinuspuolella kirkkaimpana Gryba ja Cowen. Cowen on kyllä vetänyt niin hyvin että oli vaan ajan kysymys koska sattuu se heikompi peli. Noh, toivottavasti Bluesia vastaan ollaan vähän terävämpiä ensi yönä.
 

Kily

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators, Alfie 1995-2013, HIFK
Hieno taisteluvoitto rankkareilla Bluesista 3-2. Näytti että ottelun alkupuolella Ottawalta tuomareiden ryöstämät kaksi maalia ratkaisevat pelin (ensimmäisessä kiekko ei ollut Elliotilla hallussa ja Condra tunki sen sisään mutta pilliherkkä tuomari, toisessa Condra jyrättiin Jackmanin toimesta Elliotin päälle). Upeasti joukkue nousi kuitenkin kahden maalin takaa kolmannessa erässä Condran ohjausmaalilla ja Chiassonin 41 sekuntia ennen loppua hakkaamalla tasoituksella. Vauhdikkaan jatkoajan jälkeen Ryan oli ainoa onnistuja rankkareilla. Viihdyttävä matsi kaikkinensa, vauhtia ja tunnetta piisasi.

Mursu teki melko kovia ratkaisuja ennen peliä ja istutti Ziban ja Michalekin katsomoon Condran ja Greeningin tieltä. Olin jo valmis manaamaan tuon alimpaan helvettiin, mutta eipä voi haukkua kun voitto irtosi ja koko joukkueen ilme oli aivan eri maailmasta kuin eilisessä Wings-matsissa. Hyökkäysketjut oli siis:

MacA-Turris-Chiasson
Hoff-Smith-Ryan
Condra-Legwand-Neil
Greening-Lazar-Stone

-Lehner jatkoi hyviä otteita maalilla, varmaa on meno.
-Condra pääsi siis pitkästä aikaa sisään ja oli kyllä ihan päällikkö, kauden avausmaalin lisäksi molemmissa hylätyissä maaleissa mukana.
-Karlssonilta vahvaa tekemistä vaikkei tehoja tullutkaan, hallitsi kaukaloa jäällä ollessaan.
-Ryan varsinkin ottelun loppua kohden todella hyvä, taisteli molempiin suuntiin ja yhteispeli Hoffin kanssa käytti erinomaisesti. Järjestelivät useamman hyvän maalipaikan.
-Cowen palasi hyvälle tasolle heikomman matsin jälkeen.

Pe ja la sitten Floridaa kiertämään, Panthers vastassa ensin. Joukkue sai varmasti isosti henkistä buustia tästä voitosta, toivottavasti pystyvät sen hyödyntämään.
 

Kily

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators, Alfie 1995-2013, HIFK
Alfredsson expected to retire Dec. 4 in Ottawa tsn.ca

Unohtu laittaa että seuraavassa kotimatsissa 4.12. on odotettavissa Alfien virallinen lopetusilmoitus ja varmaankin jotakin pre-game settiä asian tiimoilta. Tässä on lähiaikoina liikkunutkin tietoja että Alfien välit Melnykin ja Murrayn suuntaan on lämmenneet huomattavasti. Hienoa että kunnioitetaan tällä tavalla kaikkien aikojen senaattoria.
 

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Avauserät ollut syystä tai toisesta nyt todella heikkoja. Preds ja Detroit pelit olen nähnyt, mutta vielä kotona Predatorseja vastaan loistava toinen erä + Huttonin tartuttama epävarmuus koko vierasjengiin pelasti pisteet. Detroitia vastaan sitten ensimmäinen 40 minuuttia oli aivan järkyttävää kiekkoa ja Anderson joutui pitämään jengiä pystyssä siihen asti, kun ne pääsivät metristä takomaan ripareita sisään.

Ryanilta edelleen enemmän odotan ja nyt tuo jengi huutaisi selkeää ykkösketjua. Illasta toiseen.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Red Wings, #65
Ryanilta edelleen enemmän odotan ja nyt tuo jengi huutaisi selkeää ykkösketjua. Illasta toiseen.

Olen miettinyt tätä samaa, ja ihmetellyt miksei Ryan pelaa Turrisin ja MacAn kanssa? Viime kaudella tuo ketju toimi mielestäni loistavasti ne pelit, mitä yhdessä pelasi ja taisivat pelata jopa suurimman osan kaudesta yhdessä. Ilmeisesti mursu haluaa jakaa maalintekopotentiaalia useampaan ketjuun, mutta nyt tuloksena on se, että mikään ketju ei loista. Chiasson on ihan riippakivi tuossa ykkösessä, ja Ryan menee hukkaan vetäessään perässä kahta kivirekeä. Onhan tuo Sensin hyökkäys valitettavasti erittäin ohut.

Condra oli kyllä huikea, lisää peliaikaa. Greening ei tuonut oikein mitään muuta lisäarvoa kuin hämmennystä.
 

Kily

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators, Alfie 1995-2013, HIFK
Ryanilta ja kaikilta kärkimiehiltä voi odottaa kyllä enemmän. Haluaisin itsekin nähdä tuon vanhan ykkösen kasassa, mutta Mursu näyttää päättäneen ettei näin tulla tekemään. Toisaalta tuo Hoff-Ryan yhdistelmä oli vaarallinen viime pelissä joten sen toimivuutta kannattaa nyt kokeilla ainakin pari peliä. Chiassonista en nyt puhuis riippakivenä, hyvää duunia tekee tuossa ykkösketjussa mutta kuten sanottua, varmasti se Ryanilla vahvistettuna olisi vielä parempi.

Ensi yönä mennään Sunrisessa. Tänään ei ollut aamujäitä mutta eilisen perusteella Greening/Boro tulee ulos ja Michalek/Phillips sisään. Borolla jotakin pieniä vaivoja. Andy aloittaa luonnollisesti "kotonaan" maalissa. Ziba pysyy poppareilla ja en tiedä annetaanko tässä nyt samaa käsittelyä Ziballe mitä Cowenille. Cowenin kohdalla se muutaman pelin istuminen teki kyllä ihmeitä ettei sillä.

Lisätään vielä Sens-tv:n nostatusvideo Alfien ensi torstain "kotiinpaluusta" http://video.senators.nhl.com/videocenter/console?catid=1416&id=683077
 

Kily

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators, Alfie 1995-2013, HIFK
Melkoista vuoristorataa on esitykset, Bluesia vastaan ehkäpä kauden paras peli ja viime yönä ehkä kauden surkein ja Panthersilta 3-2 turpaan. Lukemat ei anna oikeutusta kuinka löysää paskaa koko joukkueen tekeminen oikeasti oli, mutta koska Andy oli päättänyt tulla pelaamaan lukemat pysyivät aisoissa. Isoja torjuntoja varmaan lähemmäs 10. Kiekonmenetystä ja harhasyöttöä toisensa perään ja vastustaja sai tehdä ihan mitä halusi puolustusalueella. Paine vastustajan päähän oli minimaalista ekan erän jälkeen. Andyn lisäksi Neilille ainoat puhtaat paperit, Gordie Howe hat trick ja paljon enempää ei voi vaatia.
 

Kily

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators, Alfie 1995-2013, HIFK
Viime öiseen pelilliseen katastrofiin vielä kaupan päälle: Ryan oli saanut Campbellin mailasta käsille ja sormi on klesana. Ensimmäiset raportit kertoi murtumasta, mutta ilmeisesti tarkempi tieto tulee maanantaina kuinka pitkää sairaslomaa on tiedossa. Murtuman kanssa se ois varmaan lähemmäs pari kuukautta. Smith tänään popparivuorossa kun Ziba ja Greening palaa kokoonpanoon, Lehner maalissa. Gord Wilson twiittaili tämmösiä ketjuja:

Macarthur-Turris-Chiasson
Condra-Legwand-Neil
Greening-Zibanejad-Michalek
Hoffman-Lazar-Stone

Phillips-Karlsson
Cowen-Ceci
Weircioch-Gryba

Lehner
 

Hendo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators
Chris Wideman vetää ainakin tilastojen valossa Binghamtonin riveissä jälleen melko upeaa kautta. Viime kaudella tuo oli koko AHL:n pakkien pistepörssin neljäs, mutta tällä kaudella näyttää menevän vielä kovempaa. 20 pelissä tehot 11+11 ja plussankin puolella ollaan seitsemän maalin verran. Noilla pisteillä koko sarjan pistepörssissä edellä on vain pisteen edellä oleva Teemu Pulkkinen. En ole ikinä nähnyt kyseiseltä mieheltä peliäkään, mutta tilastojen perusteella scoutatessa tuli kyllä sellainen fiilis, että tuo ansaitsisi ainakin näyttöpaikan Ottawan miehistössä.

Viime aikoina tullut pelejä seurailtua enemmän ja aika heikkoa on kyllä ollut. Florida peli oli melkoinen pohjanoteeraus. Junnuketjun loisto on alkanut pikkuhiljaa hiipumaan, eikä kärkiketjun pelaajat ole pelanneet aivan toivotulla tasotulla. Ei niitä pelejä kuitenkaan pelkillä maalivahdeilla voiteta... Kehut kuitenkin Condra - Legwand - Neil kentälle, kun ovat pirteästi pelanneet. Yksinkertaista peliä ja tulosta on tullut.
 

Ralph

Jäsen
Vihdoinkin Marc Methot on palaamassa elävien kirjoihin. Methotin odotetaan palaavan kokoonpanoon tiistaina, jolloin Senatorsin kausi jatkuu Islandersin vieraana.

Tärkeä nimi puolustukselle, onhan hän joukkueen kakkospuolustaja joka tulee pelaamaan paljon. Ja tämä tapaus-Methot kiinnostaa minua ihan vain fantasy hockeyn merkeissä.
 

Kily

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators, Alfie 1995-2013, HIFK
Tampaa vastaan lauantaina 4-1 takkiin. Ei läheskään niin häpeällinen esitys kuin Panthers-peli, kaksi ekaa erää oikeastaan ihan hyvää kiekkoa. Kolmannessa erässä hommat lähti sitten alamäkeen Killornin 2-1 maalista. Ottawan ainokaisen teki ylivoimalla Legwand 1000. NHL-pelinsä kunniaksi. Zibalta ainakin ihan pirteä paluu vaikka tehosarakkeessa seisoi -3.

Pari sekalaista:

-Näyttäis että Ryanin kanssa selvittiin säikähdyksellä, treenaillut tänään joukkueen mukana ja päätös huomisesta Isles-pelistä tehdään aamujäillä. Boron pitäis olla pelikunnossa ja Methot'nkin paluu lähestyy, optimistisimmat twiitit kertovat että paluu mahdollinen ehkä jo huomenna.
-Shane Prince valittu AHL:n viikon pelaajaksi, 3 peliin kertyi tehot 5+1. Miehen kausi alkanut muutenkin mukavasti, 18 peliä 9+8.
-Nick Paul valittu Kanadan WJC-leirirosteriin. Paulin kausi on muutenkin ollut suht onnistunut, 18 maalilla OHL:n maalipörssissä 6. Yksi niistä prospekteista joista voi olla kyllä innoissaan tulevaisuutta ajatellen. Iso koko, erinomainen kahteen suuntaan ja maalejakin uppoaa tuota tahtia.

E. Ralph kerkesi ensin Methot uutisten kanssa. Tosiaan kirkossa kuulutettu tuo paluu ei ole, mutta tuskin se kovin kaukana on kun huomista peliä edes harkitaan.
 
Viimeksi muokattu:

Kily

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators, Alfie 1995-2013, HIFK
Chris Wideman vetää ainakin tilastojen valossa Binghamtonin riveissä jälleen melko upeaa kautta. Viime kaudella tuo oli koko AHL:n pakkien pistepörssin neljäs, mutta tällä kaudella näyttää menevän vielä kovempaa. 20 pelissä tehot 11+11 ja plussankin puolella ollaan seitsemän maalin verran. Noilla pisteillä koko sarjan pistepörssissä edellä on vain pisteen edellä oleva Teemu Pulkkinen. En ole ikinä nähnyt kyseiseltä mieheltä peliäkään, mutta tilastojen perusteella scoutatessa tuli kyllä sellainen fiilis, että tuo ansaitsisi ainakin näyttöpaikan Ottawan miehistössä.

Hurjaa on ollut kyllä tahti, mutta vaikeaa on nykyisellä puolustuksella näyttöpaikkoja saada. Tosin jos sattuis joku loukkaantumissuma oikean puolen pakeille, niin ei kait tuo mahdotonta olisi. Melko tyypillinen pienehkö hyökkäävä pakki. Veti training campin muistaakseni melko reisille.
 

Kily

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators, Alfie 1995-2013, HIFK
Vielä joutuu Ralphin fantasy-joukkue odottelemaan Methot'ta, ei ole tänään kehissä. Boro ja Smith sen sijaan ovat, Greening, Wiercioch ja Ryan ulkona.
 

Kily

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators, Alfie 1995-2013, HIFK
Nassaulla jo huomattavaa parannusta Islesin vieraana, 3-2 jatkoaikatappio tuloksena. Oikeastaan vain toisessa erässä vähän tippuivat hetkellisesti kyydistä, mutta muuten oikein hyvää haastamista. Todella kova joukkuehan siellä oli kuitenkin vastassa. Kolmannessa erässä olisi voinut tuon homman paremmalla tuurilla ratkaistakin mutta nyt näin. Hoffille ja MacAlle merkattiin maalit, tykkäsin kyllä nuista uusista ketjuista varsinkin kahden ekan ketjun osalta. Stone ykkösessä ja tuohan toimi kuten ennenkin, komea tarjoilu kyllä Stonelta MacAn maaliin. Hoff ja Chiasson laitettiin Ziban laidoille.

MacA-Turris-Stone
Hoffman-Zibanejad-Chiasson
Condra-Legwand-Neil
Michalek-Smith-Lazar

Phillips-Karlsson
Cowen-Ceci
Boro-Gryba

Andy

-Andylta vähän kaksijakoinen esitys maalilla. Muutama iso torjunta, mutta Stromen maali livahti melko kevyesti etukulmasta ja imuri laitettiin täysillä päälle toisen erän lopussa kun Cizikasin ripulilämäri yllätti, onneksi juuri kerkesi erä loppua kiekon mentyä maaliin.
-Hoff oli pirteä ja aivan sairas lämäri tuossa 1-0 maalissa. Ziban ketju toimi oikein mallikkaasti. Samoin ykkönen kuin jo todettua.
-Boro-Gryba oli hyvä, Boro varsinkin. Tuli vähän normaalia enemmän vastuutakin kun lähes 22 minuuttia kellotti.
-Cowen-Ceci parivaljakolle vähän heikompi iltama, Nelsonin 1-1 maalissa melkoista koomailua ja jatkoajalla (toki epäonnekkaasti) ratkaisu Cecin luistimesta sisään.

Torstainakin sitten Isles vastassa, tällä kertaa kotona. Alfie on joukkueen mukana lämmittelyssä ja toivottavasti saavat siitä tulta perseeseen ja hakevat revanssin. Spesiaali matsi seremonioineen kuitenkin tulossa, ainakin tälläinen Alfie-fani odottaa tuota innolla.
 

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Kily tuossa tiivisti ottelun hyvin. Mukavasti jengi lähti fyysisesti vieraskamppailuun. Anderson otti taas isoja torjuntoja ja itse näen pääsyyksi, miksi eilen Senators 1p kairasi kotiin. Cizikasin kanssa kävi onni onnettomuudessa, mutta sitähän ei koskaan taululle asti merkitty. Super-Hoff on kyllä loistava pelaaja ja tuntuu saavan Zibanejadistakin jotain irti. Kolmannen erän esityksellä tuo yhden pisteen menetys oli pettymys, mutta kaikki pisteet pitää tässä vaiheessa ottaa mitä on tarjottimella.
 

Kily

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators, Alfie 1995-2013, HIFK
Tänään siis Isles vastassa ja sekä Ryan että Methot ovat mukana pre-game lämmittelyissä, jonka jälkeen tehdään päätös pelaamisesta. En tiedä miten meinaavat sumplia sopimusrajan kanssa jos Methot pelaa, vielä ei ole mitään tullut julki. Aamujäillä ketjut ja pakkiparit olivat samat kuin viime matsissa ja niillä mennään jos kumpikaan ei pelaa. Andy aloittaa maalissa, Lehnerillä jotakin pientä vaivaa ja Hammond kutsuttu ylös kakkoseksi.

Pari tuntia sitten oli Alfien, Melnykin ja Murrayn pressi koskien tämänpäiväistä ja Alfien eläköitymistä ylipäänsä. Kirjoteltiin päivän sopimus, Alfie veti viime kotipelissä käyttämäänsä paitaa niskaan ja kiitteli joukkuetta, Ottawan kaupunkia ja faneja. Kovasti siellä oli herrat viime kesänä koettanut Alfiea houkutella vielä takaisin Ottawaan pelaamaan, ei ollut valitettavasti onnistunut. Vielä ei ollut ainakaan suunnitelmissa mitään virkaa Ottawan organisaatiossa, mutta ovi on ainakin auki. Numeron jäädytystä Melnyk kommentoi jotenkin että normaalisti nämä suoritetaan sen vuosi-pari lopettamisen jälkeen, mutta Alfien kohdalla aikataulua voidaan ehkä nopeuttaa. Kävi mielessä että ehkäpä jo tänään, mutta tuskinpa nyt sentään. Tuo on sellainen promo-ase että tuskin sitä vielä tänään tuhlataan.

e. Tuossa vielä linkki Sens-tv:n videoon tuosta pressistä: http://video.senators.nhl.com/videocenter/console?catid=1141&id=690112
 
Viimeksi muokattu:

Ralph

Jäsen
En tiedä miten meinaavat sumplia sopimusrajan kanssa jos Methot pelaa, vielä ei ole mitään tullut julki.

Methot on otettu pois IR-listalta, mutta aivan satavarmaa ei pelaaminen kuitenkaan vielä ole. Jos ei tänään pelaa, niin viimeistään viikonlopun back-to-back-peleissä. Mutta ilmeisesti todennäköisempää on, että hyppää kaukaloon reippaan tunnin päästä.
 

Kily

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators, Alfie 1995-2013, HIFK
Eipä jäänyt Alfiedaysta pisteitä käteen, 1-2 takkiin. Taas ihan hyvää pelaamista toisen erän alkua lukuunottamatta, mutta eipä se auta jos viimeistely on tuota tasoa. Jatkuvasti vedot pitkin seiniä ja missaillaan tyhjiä maaleja. Ziba pommitti ainoan ylivoimalla. Ryan ja Methot olivat molemmat kehissä ja ihan hyvältä Methot'n meno näytti ottaen huomioon pitkän pelaamattomuuden. Piti hommat yksinkertaisena ja varmaa tekemistä kaikkinensa. Selkeimpänä positiivisena matsissa, toki huikeiden Alfie-settien lisäksi, oli kyllä Hoff-Ziba-Ryan. Ziba alkanut tosissaan heräilemään tähän kauteen ja muodosti kyllä vaarallisen trion Hoffin ja Ryanin kanssa. Toivottavasti meno jatkuu ja tehojakin tulisi, paikkoja kyllä oli nytkin. Mutta mutta, eipä tässä riemusta voi kiljua näyttää peli miltä tahansa kun tappioita tulee solkenaan, pitäisi vaan saada näitä tiukkoja pelejä käännettyä itselle.
 

Kily

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators, Alfie 1995-2013, HIFK
Puolisen tuntia ja mennään Pittsburghissä. Stone sai kiekon jalkaan viime matsissa olikohan toisessa erässä ja on tänään sivussa. Pelasi kyllä tuon jälkeen mutta alkanut ilmeisesti pelin jälkeen vaivaamaan. Smith tulee sisään ja Andy jatkaa maalilla. Cowen toista peliä putkeen katsomossa, ei voi ymmärtää. Joo pari viime peliä ei ollu ihan niin timanttisia mitä sitä edeltäneet, mutta samaa voi sanoa Phillipsin lie kuinka monesta viime pelistä.

MacA-Turris-Condra
Hoffman-Zibanejad-Ryan
Legwand-Smith-Neil
Michalek-Lazar-Chiasson

Methot-Karlsson
Phillips-Ceci
Boro-Gryba

Andy
 

Kily

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators, Alfie 1995-2013, HIFK
Taas maalilla takkiin ja 5. tappio jo putkeen. Jokaisessa näistä kolmanteen erään on menty tasatilanteessa tai johdossa, mutta kun ei niin ei. Nytkin homma ratkesi jäätävään merkkausvirheeseen https://pbs.twimg.com/media/B4Mw_ejCMAAtOej.png (linkki vie kuvaan tilanteesta). Ryanilla oli vielä tuon jälkeen mahdollisuus upottaa maalin edestä tasoitus mutta jotenkin Fleury sai sen torjuttua. Kaiken kaikkiaan taas hyvää pelaamista ekaa erää lukuunottamatta. Varsinkin toisessa erässä todella hyviä jaksoja joilla saatiin paine kaverin päähän. Puolustus- ja avauspelaaminenkin toimi eikä niitä normaaleja lahjoituskiekonmenetyksiä omalla siniviivalla näkynyt lainkaan. Turhauttavaa...

+Andy teki taas kaiken mitä voi toivoa, isoja koppeja varsinkin matsin alkupuolella. Toivois ihan jo Andynki takia nuita voittoja alkavan tulemaan.
+Hoff-Ziba-Ryan taas ylivoimasesti vaarallisin hyökkäysketju, komean 1-2 maalin värkkäsivät.
+Methot pelaa kyllä erinomaisella tasolla ja tukee Karlssonia ihan eri malliin kuin Phillipsit ja kumppanit.
-Jäähyt jäähyt, tehokkaasti tapettiin omat yv-mahdollisuudet ottamalla melkein joka kerta itse joku vitun typerä kakkonen. Ei sillä että se ylivoima olisi taas hirveän vaaralliselta näyttänyt. Mielikuvitus puuttuu, taktiikka pelaa kiekko Karlssonille ja toivo että se keksii jotaki. Hyvähän se on kiekkoa jakaa joukkueen parhaalle pelaajalle, mutta tuo on vaan helvetin helppo puolustaa pois.

Nucks sitten tänään ja vastus nyt ei ainakaan helpotu. Andylle tulee melko reilusti kuormaa kun Lehner on pois, Hammondia sinne maalille nyt ei kannata edes harkita.
 

Kily

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators, Alfie 1995-2013, HIFK
Tulihan se voitto sieltä perkele! 4-3 kaatui Nucks huikean comebackin jälkeen. Meinasin lyödä streamin kiinni kun Phillips tarjoili Richardsonille 0-3 maalin toisen erän alkuun, mutta tuon jälkeen alkoikin sitten Ziban ketjun show ja peli oli jo kolmanteen erään lähdettäessä 3-3. Kolmas meni maalittomana kunnes jatkoajalla Karlsson pääsi upottamaan voittomaalin, kenenkäs muun kuin Ziban ja Ryanin pelaamasta kuviosta. Iso voitto ja toivottavasti lähtee tästä lumipallo vyörymään oikeaan suuntaan. En ole uskaltanut sarjataulukkoa edes katsoa että kuinka kaukana se pleijaripaikka tällä hetkellä on, veikkaan että turhan kaukana. Methot liittyi Michalekin seuraan vaivojen kanssa sivuun ennen matsia, ilmeisesti se selkä ei ole tykännyt kovasta pelitahdista. Michalekilla ylävartalovammaa. Stone ja Cowen tuli sisään.

+Ziba 2+2 ja Ryan 0+3, huh huh mikä peli tuolta ketjulta. Hienoa nähdä kuinka Ziban itseluottamus on noussut kohisten viime peleissä kun Hoffista ja Ryanista on löytynyt sopivat ketjukaverit.
+Karlsson teki voittomaalin ja laukoi 8 kertaa maalia kohti, jostakin luin että yrityksiä olisi ollut 23. Oli miten oli, upea peli kapteeniltakin.
+Cowen palasi hyvällä tasolla kokoonpanoon.
-Phillips, jäätävä harhasyöttö 0-3 maalissa ja tuntui olevan taas vaihteeksi melko hukassa. Jos Mursun "parhaat pelaa" pitäisi kutinsa myös veteraanien kohdalla, Phillipsin paikka olisi katsomossa jos Methot on pelikunnossa torstaina. Näinhän ei tietenkään ole vaan Cowen saa syödä poppareita.
-Turrisin ketju jatkaa yössä tehojen puolesta, MacA viimeiset 9 peliä 1+1 ja Turris viimeiset 7 0+2. Kovasti tuntuvat tekevän töitä, mutta pakko alkaa tulosta tulla pikkuhiljaa.

Torstaina sitten Kings. Tauko tulee varmasti tarpeeseen tässä vaiheessa.
 

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Sen verran pitää Kilyn näkemyksistä poiketa, että Erik Karlsson pelasi todella huonot kaksi ensimmäistä erää. Kiekon menetyksiä iso kasa, hävisi kaksinkamppailuja ja ei saanut vetojaan kohti maalia. Kolmanteen erään tuli ihan eri mies ja jatkoajalla sitten Sedinien pyöritysten jälkeen kävi iskemässä voittomaalin.

Kaikki muu taisikin tulla tuossa ylempänä. Zibanejadin ketju nousi esiin tärkeällä hetkellä ja mikä tärkeintä, ketjun sentteri oli koko pelin paras pelaaja. 7 maalia kasassa jo ruotsalaisella, joten ketsuppipullo on auennut. Turriksesta ei voi sanoa samaa. Hiihtää tällä hetkellä neljässä maalissa ja se on auttamatta liian vähän, jos halutaan playoffeista tapella. Chris Neililllä on saman verran maaleja. Ryan oli myös pelipäällä ja pikkunättejä suorituksia tuli tosiaan halki pelin. Toivottavasti nyt alkaa vakiinnuttamaan tasoaan, Senators tarvii kaiken mahdollisen irti sen kärkipelaajista, jos halutaan keväällä pelata.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
+Karlsson teki voittomaalin ja laukoi 8 kertaa maalia kohti, jostakin luin että yrityksiä olisi ollut 23. Oli miten oli, upea peli kapteeniltakin.

Näköjään 23 yritystä oli. 8 maalia kohti, 9 vihun blokkaamaa ja 6 ohi.
 

Kily

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators, Alfie 1995-2013, HIFK
Ottawa Senators ‏@Senators 1 min1 minuutti sitten
Breaking: The Ottawa Senators have dismissed head coach Paul MacLean. #Sens


Mitäs helvettiä? Mursu saanut potkut. Tuli kyllä puun takaa tässä vaiheessa.
 

teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
Eih! Miten mursu voi saada potkut? Onhan Ottawalla ollut hieman hankalaa viime aikoina, mutta aika hätäiseltä ratkaisulta tuntuu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös