Ottawa Senators 2014–2015

  • 84 828
  • 339

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Harmittavasti yön ottelusta ainoastaan piste kotijoukkueelle. Kolmannessä erässä tarjottiin molempia, mutta Senatorsin ylivoima ei ollut tarpeeksi tappavaa ja jotenkin tuntui, että 3-2 johtoasemassa sellainen viimeinen tappamisen meininki puuttui. Paljon hyviä asioita kumminkin peli sisälti. Turriksen ketju oli jällein hyvä ja sitten tuo Lazarin nelonen oli aivan maaginen! Rikkonaisen pelin takia pelirytmi luulisi rakoilevan, mutta lähes vaihdosta toiseen saivat luotua jotain Hawksin alueella.

+ Anderson oli taas hyvä. Hossan maali oli ainoa, mikä olisi pitänyt ottaa kiinni, mutta slovakki taisi yllättää hallissa kaikki paitsi itsensä tuolla kiemuralla. Lisäksi
tuo Toewsin ensimmäinen maali olisi pitänyt mun mielestä hylätä. Kiekko oli jo Andersonin alla -> yksi kopaisu mailalla ja lirui sisään.
+ Hoffman-Lazar-Stone oli loistava ja tätä ei vaan saa rikkoa.
+ Ykkösketju oli taas hyvä. Tärkee maali Ryanille ja MacA alkaa olemaan viime kaudesta tuttu oma itsensä. Tasaisen hyvä, iskee maaleja hyvällä prosentilla.
+ Zibanejadin maali. Onneksi sai sen nyt alta pois, loput 59 minuuttia olikin sitten todellista sukellusta. Sai paljon vastuuta ylivoimalla, mutta oli pääsyistä, miksi kakkosyv ei toiminut päätöserässä lainkaan. Kiekollisena jatkuvasti huonoja ratkaisuja.
- Karlsson oli tänään vähän vaisumpi ja koomasi tuon Versteegin maalin oikein huolella. Polki hyvin Versteegin kiinni kun se oli jo läpiajossa, mutta heti sen jälkeen pelasi itsensä karmeasti ulos tilanteesta.
- Cowen ja voittiko yhtään kaksinkamppailua?
 

Kily

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators, Alfie 1995-2013, HIFK
Siinäpä se Lampiselta hyvin tiivistettynä. Viihdyttävä matsi ja ihan tyytyväinen saa kuitenkin olla yhteen pisteeseen tuollaista vastustajaa vastaan. Hossalle isosti onnea tuhannesta pisteestä. Yksi hienoimpia Senators-pelaajia koskaan, ei olisi koskaan pitänyt treidata. Lazarin johtama junnuketju oli heti matsin alusta todella hyvä, tämä täytyy todellakin pitää kasassa. Lazarilla ja Stonella yhteensä enemmän kiekonriistoja kuin koko Hawksin joukkueella. Turris-MacA kaksikon yhteispeli on lähtenyt tosissaan rullaamaan ja tulosta tulee. Ziballe tärkeä maali ja toivotaan että se lähtee nyt tuosta aukeamaan kaverilla. Andy antoi maalilla mahdollisuuden voittaa, isoja torjuntoja kertyi useita. Puolustuksessa Karlssonilta tosiaan vähän heikompi matsi puolustuspäähän, Versteegin maalissa vietiin kuin litran mittaa ja useassa tilanteessa ajautui pakkiparin puolelle oman puolen ammottaessa tyhjänä. Cowenilta minusta ihan ok peli vaikkakin hävisi kaksinkamppailun Toewsille 3-3 maalissa. Gryba ja Ceci ehkäpä ne puolustuksen parhaat, Gryba parantanut huomattavasti viime peleissä. Boron puuttumisen huomasi, Wierciochin taso ei vaan oikein riitä. Ylivoima kaipais pientä rukkausta, Legwandin heivaisin pois ykkösyv:stä ja Ryania vaikka tilalle. Tai Turris viivasta Legwandin paikalle ja Ziba pommittamaan lämäreitä tilalle.
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Miltäs Curtis Lazarin peliesitykset ovat näyttäneet? Kymmenen ottelun rajapyykki tulee ensi viikolla vastaan, joten lähetetäänkö sitä ennen takaisin junnuihin vai onko ansainnut paikan NHL-miehistöstä koko kaudeksi?
 

Kily

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators, Alfie 1995-2013, HIFK
Miltäs Curtis Lazarin peliesitykset ovat näyttäneet? Kymmenen ottelun rajapyykki tulee ensi viikolla vastaan, joten lähetetäänkö sitä ennen takaisin junnuihin vai onko ansainnut paikan NHL-miehistöstä koko kaudeksi?
Hyvältähän Lazarin meno on näyttänyt, erittäin epätodennäköistä että olisi lähdössä NHL-miehistöstä. Vastuuta on tullut tasaisesti alivoimalla ja tasakentällisin ~13 min/peli, eikä ole näyttänyt olevan yhtään väärässä paikassa. Erinomainen kahteen suuntaan ja toistaiseksi joukkueen paras aloittaja, kiekonriistojakin kertynyt 3. eniten. Tehojakin voi odottaa jatkossa jos tuon pari peliä yhdessä olleen junnuketjun (Hoffman-Lazar-Stone) peli jatkuu samaan malliin.

---------

Bostonista 4-2 turpaan viime yönä eikä hirveästi jäänyt kerrottavaa jälkipolville tuosta esityksestä. Alusta asti näytti että Bruins on kuskin paikalla eikä samaan vauhtiin päästä oikein millään. Tähän lisätään typerät virheet eikä Lehnerkään pystynyt pisteitä pelastamaan. Muutama viiva:

-Lazarin ketju tosiaan taas erinomainen vaihdosta toiseen ja värkkäsivät 1-1 tasoituksen ekassa erässä. Hoffmanin nopeus aiheuttaa vastustajille isosti ongelmia.
-Ziballe toinen maali putkeen ja joukkueen parhaimmistoa Chiassonin kanssa.
-Ceci ja Gryba ihan hyviä puolustuksessa.
-Karlsson pelasi huonoimman pelinsä miesmuistiin ja saldona -4. Kaksi harhasyöttöä omalla alueella johti suoraan maaliin.
-Ykkönen ei saanut oikein mitään aikaan.
-Smith-Legwand-Neil on täydellinen musta aukko hyökkäyspäässä.
-Wiercioch joo o, sanotaanko vaikka näin että Boron paluu ei voi tulla liian äkkiä.

Noh eipä se voi aina mennä putkeen, Boston on ollut perinteisesti helvetin vaikea paikka kairata pisteitä. Tiistaina alkaa tärkeä neljän pelin kotiputki ennen länsi-Kanadan kierrosta, toivottavasti saavat tämän pelin nollattua ennen sitä.
 

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Miltäs Curtis Lazarin peliesitykset ovat näyttäneet? Kymmenen ottelun rajapyykki tulee ensi viikolla vastaan, joten lähetetäänkö sitä ennen takaisin junnuihin vai onko ansainnut paikan NHL-miehistöstä koko kaudeksi?

Lazar on ollut kyllä todella hyvä ja Pauli on antanut ansaittua vastuuta hyvistä otteista. En näe yhtäkään hyvää syytä, miksi häntä Senators ei koko kautta pitäisi.
 

Kily

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators, Alfie 1995-2013, HIFK
Hieno 3-1 voitto Red Wingsistä viime yönä. Eka erä aivan täydellistä kotijoukkueen dominointia ja vieraat pysyi kyydissä vain päällään seisoneen Howardin ansiosta. Olin aivan varma että peli hävitään kun ei yhtään maalia saatu tuossa aikaiseksi. Toisessa erässä peli tasaantui ja Detroitilla oli vähän parempaa otetta, onneksi myös Andylla oli hanska kuumana. Karlsson avasi maalinteon erän loppupuolella, Turrisin passista pommia maalille ja Howardin edessä tarpeeksi maskia. Vierailta nopea tasoitus kolmannen alkuun kun kiekko jäi pyörimään maalin eteen ja Zeta pääsi nostamaan rystyltä kattoon. Ratkaisu nähtiin sitten viitisen minuuttia ennen loppua kun Wier avasi maalitilinsä ranteella viivasta, taas hyvää maskia Howardin edessä. MacA sinetöi loppulukemat vielä tyhjiin. Hyvä peliä koko joukkueelta.

+Andylle 31 torjuntaa johon sisältyi pari ihan totaalista ryöstöä, huikeaa tekemistä.
+Turris-MacA kaksikko loistava.
+Junnuketju jatkoi erinomaisella tasolla. Käyn mellakoimassa Ottawan toimistolla jos tuon hajottavat lähettämällä Lazarin alas.
+Karlssonille maali ja aivan eri tasolla kuin Boston-pelissä.
+Ceci jälleen hyvä, Wierciochiltakin parasta tähän mennessä. Coweniakaan ei voi haukkua.
-Phillips loukkaantui jossakin vaiheessa toista erää. Alavartalovammasta puhuivat lähetyksessä. Borokin jatkaa sairastuvalla alustavasti viikonloppuun asti ja Methot ei ole kovinkaan lähellä paluuta, niin saa nähdä joudutaanko alhaalta joku nostamaan paikkailemaan.
-Ziban ketju ei saanut mitään aikaan hyökkäyspäässä kun jalkavammasta kärsineen Chiassonin korvas Condra. Puolustussuuntaan homma toimi hyvin, samoin kuin Legwandin ketjulla.
 

Kily

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators, Alfie 1995-2013, HIFK
Ottawa Senators ‏@Senators
The #Sens have informed forward Curtis Lazar that he will remain with the team through his 10-game mark. #CongratsCurtis


Lazar jatkaa aivan odotetusti NHL-miehistössä. Oikea päätös, ei epäilystäkään. Phillips ei ole ollut tämän aamuisissa treeneissä mukana, mutta Boro on vetänyt Karlssonin parina joten näyttää siltä että 6 pakkia on jalkeilla huomiseen matsiin. Chiassonkin ollut ihan normaalisti treenailemassa.

Garrioch kertoili eilen että ainakin Calgaryn, Buffalon ja Arizonan edustajat oli peliä katselemassa. Kyllähän tässä päätökset lähestyy kun aletaan tuota ns. kuollutta painoa pudottelemaan kokoonpanosta, olettaen ettei tässä mitään isompia loukkaantumisia iske ja Methot tervehtyy. Wiercioch, Greening ja Condra siellä varmasti vahvimmin ovat liipasimella. Greeningistä nyt ei mitään saa, waiveritki vois mennä heittämällä läpi mutta saattais Wieristä tai Condrasta jotaki joku maksaakin.

E. Lisätään että Phillipsillä oli ilmeisesti vain lepopäivä, Mursu odottaa Chiassonin, Phillipsin ja Boron olevan pelikuntoisia huomenna.
 
Viimeksi muokattu:

Kily

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators, Alfie 1995-2013, HIFK
Makea 3-0 kotivoitto Wildista viime yöltä. Vierasjoukkue oli vahva tasakentällisin ja oltiinkin vähän jaloissa, onneksi yv:t tarjos vähän saumaa kääntää momentumia. MacA avasi maalinteon ylivoimalla toisen erän ensi minuuteilla, Karlsson laittaa viivasta Ryanille jolta hyvä tarjoilu maalin eteen. Pari minuuttia tästä ja junnuketju iskee, Hoffmanin laukaus b-pisteen takakaarelta yllättää Bäcströmin. Vahva aloitus myös kolmanteen erään kun Hoff iski päivän toisensa Stonen esityöstä parin minuutin pelin jälkeen.

+Andylle kauden toinen nollapeli ja huikealla tasolla on varmuus ja itseluottamus. Haastaa agressiivisesti hyökkääjät ja löytää kiekot. Näyttää napanneen liigan kärkipaikan torjuntaprosenteissa, 94,8%. Ensimmäinen kerta tällä kaudella kun peluutetaan maalivahtia kaksi peliä putkeen ja olen tykännyt kyllä tuosta vuorottelusta. Ei voi kuitenkaan valittaa tästä valinnasta.
+Junnuketjulle tosiaan kaksi kihausta ja erinomainen suoritustaso vaan jatkuu.
+Cowen pelasi kirkkaasti kauden parhaan pelinsä. Muutenkaan ei puolustuksesta suurempaa valittamista, Karlsson ja Ceci omalla hyvällä tasollaan ja Borolta vahva paluu.
+Ykköseltä ok peli, tärkeä maali yv:llä.
-Ziban ketju melko hiljainen hyökkäyspäässä, mutta onko tuo ihme kun vetävät Michalekin kaltaista kivirekeä perässä. Pitäisi heräillä pikku hiljaa.

Tästäpä on hyvä jatkaa, lauantaina sitten Jets kotona. Sens liigan ainoa jengi jolla ei ole varsinaisen peliajan kotitappioita, toivotaan tuolle jatkoa.
 

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Kily tiivisti pelin tuossa hyvin. Melkoisessa sillassa Senators oli ottelun alussa ja koko toisen erän, mutta Andersonilla oli jumalamoodi päällä. Toki onnea oli rutkasti mukana. Osu ylärimaan, Zucker osui tolppaan ja se oli ehkä hienoin tolppaohjaus mitä olen koskaan nähnyt. Koko maali tyhjänä ja kaveri saa sen silti laitettua tolppaan. Sitten toi Anderson -> Karlssonin perse -> tolppa kuvio oli myös mielenkiintoinen, mutta kyllä Andy ansaitsi nollansa.

Tuo uusi superketju oli tosiaan hyvä, ilmeisesti taas kun on jäänyt kaksi matsia väliin ennen Wild-ottelua. Toisessa maalissa Lazar teki loistavan maskin ja Bäckström ei kerennyt edes reagoimaan kun Hoffilla oli käpälät jo areenan katossa.
 

Kily

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators, Alfie 1995-2013, HIFK
1-2 Jetsiltä kotona turpaan rankkareilla viime yönä. Tasainen fyysinen matsi ja kuten lukemistakin voi päätellä maalivahdit oli vireessä molemmissa päissä. Kotijoukkueen ainokainen merkattiin Neilille ylivoimalla avauserän puolivälissä. Hieman siipirikkoisena joutui Sens matsiin lähtemään kun Phillipsin ja Methot'n lisäksi sivussa olivat Chiasson ja Ryan. Chiassonilla ilmeisesti samaa jalkavaivaa ja Ryan oli saanut Wild-matsissa mailaa ranteeseen. Ei mitään vakavaa kuitenkaan ja molemmat saattaa olla mukana jo ensi yön Leafs-pelissä. Nopeat plussat ja miinukset:

+Andy jatkaa jäätävää tekemistä.
+Cowen oli aivan beast, paras peli varmaan pariin vuoteen. Peliaikaa kertyi sekuntia vaille 28 minuuttia ja aivan ansaitusti, äijää lenteli ja isäntä oman maalin edessä. Kiekotkin lähti varmasti alueelta joko syötöllä tai itse kuskaamalla. Kiekonriistojakin kertyi komeat 4. Saanut selvästi buustia itseluottamukseen ja toivotaan että tälläistä otetta näkyy jatkossakin. Itse ainakin jaksan uskoa että kaverista tulee muutakin kuin "Boris Valabik", se vaan ottaa aikansa.
+Hoff on vaan hyvä.
-Kaikki kunnia Pavelecille mutta hyökkäyspeli oli kyllä todella nuhaista. Ryanin ja Chiassonin puuttuminen näkyi kun ketjut sekottui ja Condra+Greening tuli sisään.

Vielä kotona Leafs klo 1 alkaen ensi yönä ennen Länsi-Kanadan kiertueen starttaamista. Lehner mitä luultavammin maalissa ja Chiasson/Ryan/Phillips mahdollisesti kehissä. Tärkeitä pisteitä jaossa.
 

Kily

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators, Alfie 1995-2013, HIFK
Olipahan suht kollektiivinen housuun paskominen taas vaihteeksi Leafsia vastaan ja tuloksena 3-5 tappio. Kolmesti käytiin maalin johdossa mutta mitäpä sitä vittua. Typeriä virheitä ja löysää pelaamista omissa eikä Lehneriltäkään todellakaan paras päivä. Pari maalia voi laittaa suoraan Robben piikkiin. Ainoa selkeä positiivinen oli taas Hoff-Lazar-Stone kolmikko, Hoff ja Stone maaleille ja yleisesti vahvaa suorittamista. Cowenille ja yllättäen Greeningille antaisin myös puhtaat paperit. Muuten ei kehumista varsinkaan kärkimiesten tekemisessä. Toivottavasti saavat tämän nollattua ennen tiistain peliä Vancouverissa. Ryan ja Phillips oli jo viime yönä mukana ja eiköhän Chiassonkin ole lähellä paluuta. Andy on kyllä ottanut vahvan otteen ykkösveskarin tontista ja odotettavissa voi olla startit kaikissa Kanadan kiertueen matseissa.
 

Ralph

Jäsen
Aikooko Marc Methot olla koko kauden IR-listalla? Tietääkö @Kily :llä jotain hyvää Senatorsin sisäpiirikirjoittajaa, jota kannattaisi seurata Twitterissä/internetissä yleisesti, liittyen Methotiin. Jossain vaiheessa oli lähellä palata kokoonpanoon, ei palannut ja nyt on ollut taas pitkään ilman mitään lisätietoja.
 

Kily

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators, Alfie 1995-2013, HIFK
Wayne Scanlan @HockeyScanner · 14 t 14 tuntia sitten
While Marc Methot will accompany the Senators on their western Canada swing he is not expected to play. Just rehab with Sens trainers.

Scanlan twiittaili viime yönä noin Methot'hon liittyen. Tähän mennessä ei ole käsittääkseni treenannut täysipainoisesti joukkueen mukana, mutta tuo viittaisi että edistystä on odotettavissa. Bruce Garrioch ja Wayne Scanlan on molemmat hyviä seurattavia Ottawan kokoonpanopäivityksiin liittyen.
 

Kily

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators, Alfie 1995-2013, HIFK
Kiitos. Ja kysyn vielä, että eikös oletettavasti Marc Methot tule pelaamaan Erik Karlssonin parina, kunhan tervehtyy?

Luultavasti näin tulee käymään, kuitenkin lähtökohtaisesti paras puolustaja vasemmalla puolella ja soveltuu parhaiten Karlssonin pariksi. Aluksi saattaa tietenkin olla vähän pienemmällä vastuulla pitkästä pelitauosta johtuen.
 

Hendo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators
Voiko "Kid-Linea" kehua tarpeeksi? Voisivat saada vastuuta huomattavasti enemmänkin, kun kerran meno on tuon näköistä. Esimerkiksi Lazar taisi kellottaa eilen viimeisessä, eli kriittisimmässä erässä pienimmät lukemat Sens leiristä pelaten vain neljä vaihtoa. Ainakin omiin silmiin Lazarin meno oli eilenkin lähes virheetöntä. Kaiken lisäksi Hoff-Lazar-Stone ketjun ollessa jäällä on painopiste lähes aina hyökkäyspäässä. Täydentävät kyllä toisiaan erinomaisesti - ei voi haukkuja jakaa tuolle kentälle kyllä yhtään...Cowenin paluulle muutaman katsomokeikan jälkeen myös peukkua. Pelaa poika melkoisen korkealla tasolla tällä hetkellä.

Eilisessä pelissä viimeistään lyötiin lukkoon ainakin tämän hetken selkeä ykkösmaalivahti. Kyllä tuli Andya ikävä, kun 2-0 johto hupeni melko nopeasti. Anderson taisi kuitata itselleen myös menneen viikon toiseksi parhaan pelaajan palkinnon Mark Giordanon jälkeen.

Ottawan laseilla tulee aina pelejä katsottua, mutta pakko nostaa hattua eilisestä(kin) pelistä Leksa Komaroville. Aivan käsittämättömän hyvää sekä fiksua pelaamista joka ikisessä vaihdossa.
 

Kily

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators, Alfie 1995-2013, HIFK
4-3 jatkoaikatappio tuloksena Vancouverista ja pistekin oli enemmän kuin mitä Sens tuosta matsista ansaitsi. Heti alusta lähtien Nucks piti peliklinikkaa jäällä ja Sens juoksi perässä kokoajan askeleen jäljessä. Varsinkin Sedinien järjestämät pyöritykset oli aivan naurettavia. Kiitos Andyn, Sens ei hävinnyt peliä heti ekassa erässä, vaan roikkui koko matsin maalin päässä ja pystyi aina kaivamaan jostakin tasoituksen. Kolmas erä oli oikeastaan ainoa jolloin saatiin jonkunlaista jatkuvaa painetta vastustajan päähän. Kokoonpano ja viivat:

MacA-Turris-Chiasson
Michalek-Ziba-Ryan
Smith-Legwand-Neil
Hoffman-Lazar-Stone

Phillips-Karlsson
Cowen-Ceci
Boro-Gryba

Andy

+Andy oli aivan loistava, pelasti tosiaan joukkueelle pisteen. Maaleille ei voinut yhtään mitään.
+Junnuketju se vaan jatkaa porskuttamista, 1-1 ja 3-3 maalit ketjun käsialaa. Upeaa menoa vaihdosta toiseen, paine on takuuvarmasti vastustajan päässä ja työmoraalista pitäisi ottaa joka jätkän mallia. Tuntuu että aina löytävät oikean tavan pelata tilanteet. Stonen luistelu ei ole todellakaan enään heikkous.
+Ykkönen ja varsinkin Turris oli junnuketjun lisäksi ainoa joka sai jotain aikaan hyökkäyspäässä.
+Cowen-Ceci parivaljakko toimii hienosti. Karlssonilta myös ihan mukiinmenevä peli puolustuspäässä.
-Phillips on taantunut takaisin viime kauden tasolleen.
-Ziba ja Michalek on aivan täydellisessä yössä, eivät saa yhtään mitään aikaan.
-Mursun peluutus kyllä nostaa taas selkäkarvoja pystyyn, miksi vitussa esim. Michalek pelaa lähes 20 minuuttia pelissä kun junnuketju saa korkeintaan 11-13 minuutin peliaikoja. Äläkä perkele laita sitä Legwandin kenttää vastustajan parhaita vastaan, paine on varmasti koko vaihdon omassa päässä. Ja Ryan takaisin ykköseen!

Torstaina sitten Edmontonin vierailu, toivottavasti saavat silloin jalkoja liikkeelle. Methot muuten treenasi eilen ensimmäistä kertaa joukkueen mukana täysipainoisesti.
 

Kily

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators, Alfie 1995-2013, HIFK
Bryan Murray's ultimate battle

Tsn:n Oilers-Sens pregamessa oli vaikuttava 5-minuuttinen pätkä jossa Murray puhuu avoimesti taistelusta syöpää vastaan. Paksusuolesta(?) tuo on lähtenyt jopa 10 vuotta sitten ja levinnyt laajalle. Parannusta ei ole, hoidoilla pystytään ostamaan aikaa ja helpottamaan oireita. Todella surullista settiä.

Pelataan siellä tosiaan jääkiekkoakin. Todella vahva alku toistaiseksi Edmontonissa, Hoff ja Chiasson vieneet Ottawan 2-0 johtoon ekassa erässä. Kokoonpanossa ei muutoksia viime matsiin.
 

Kily

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators, Alfie 1995-2013, HIFK
4-3 jatkoaikavoitto lopulta tuloksena Edmontonista, 2 pistettä plakkariin mutta ei voi kovinkaan tyytyväinen olla tuohon perseilyyn. Eka erä täyttä Sens-dominointia jonka jälkeen päätettiin 3-0 johdossa heittää pelaaminen pois ja Oilers päästettiin tasoihin asti. Kaukana ei ollut että olisi tullut ohikin, mutta onneksi joukkue raahautui jatkoajalle jossa tulikuuma Hoffman heitti ratkaisun.

+Andy taas kerran varma maalissa.
+Hoff heitti 2 häkkiä ja viimeiseen viiteen peliin kertynyt 6 maalia, jäätävä on vire. Junnuketju taas kokonaisuutena hyvä.
+Phillips-Karlsson ja Cowen-Ceci pareilta oikein hyvät pelit. Ceciltä varsinkin useampia hienoja suorituksia omassa päässä.
+Chiassonilta kelpo menoa ykkösessä ja maalin lisäksi järjesti MacAlle parikin paikkaa.
-Boro-Gryba oli aivan perseestä, Boro varsinkin.
-Zibalta muutamia hyviä suorituksia joiden jälkeen katosi taas kuvasta, ei oikein lähde kulkemaan pelaaminen. Ryania käy sääliksi kun joutuu tuossa ketjussa pelaamaan.

Tuon ekan erän ilmeen kun sais päälle sitten lauantainakin Calgaryssa niin hyvä tulee.
 

Kily

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators, Alfie 1995-2013, HIFK
4-2 tappioon päättyi läntisen Kanadan vieraskiertua Calgaryssa. Vähän väsynyt ja huolimaton esitys, mutta ilman kahta Andyn surkealla mailapelaamisella lahjoittamaa maalia ja paremmalla ylivoimalla peli ois ollut otettavissa. Flamesille toki kaikki kunnia hyvästä pelistä, iso on ollut muutos joukkueen ilmeessä tälle kaudelle. Kokoonpano oli taas sama kuin aikasemmissakin peleissä, Condra, Greening ja Methot sivussa. Muutama viiva:

-Andylta jälleen erinomaista torjuntatyöskentelyä mutta koomaili mailapelaamisen kanssa koko pelin, kahdesta tulikin sitten suoraan maali. Yleensä Andylla ei ole kiekonkäsittelyn kanssa ongelmia, ainakaan jos vertaa Lehneriin, mutta nyt sattui aivan katastrofaalinen ilta.
-Phillips-Karlsson pari hoiti oman pään erinomaisesti.
-Cowenilta hyvää työskentelyä vaikka tilastoissa -2.
-Ryan pitkästä aikaa maalin makuun, joko se nyt siirrettäs pois nuitten kahden jääkalikan vierestä.
-Smith-Legwand-Neil kolmikolta omalle tasolleen loistava peli.
-Junnuketjulla vähän hiljaisempaa, todella hyvä oli tosin se Flamesin ketju jota peluuttivat junnuja vastaan.
-Ylivoima ei todellakaan toimi, olikohan 0/11 tällä road tripillä. Tehotonta nyhjäystä ja hakataan päätä seinään nuilla samoilla koostumuksilla. Tämä tulee maksamaan pelejä jos ei parannusta ala tulla.
-20 kiekonmenetystä, ei näin.

Nyt neljän päivän paussi ja torstaina seuraava kotona Predsiä vastaan. Näytti viime yönä siltä että tuo tauko tekee joukkueelle hyvää.
 
Viimeksi muokattu:

Ralph

Jäsen
Methot muuten treenasi eilen ensimmäistä kertaa joukkueen mukana täysipainoisesti.

Eilen Methot reenaili jo ihan Erik Karlssonin pakkiparina ja paluu on nyt lähellä. Kyseessä oli Methotnin ensimmäiset kunnon reenit ja Karlssonin mukaan Methot kertoi olevansa kunnossa.

Vielä ei Methotia ole poistettu IR-listalta, mutta Methot saattaa pelata jo tällä viikolla. Torstaina vai lauantaina? Vai meneekö sitten vielä pidemmälle?
 

Kily

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators, Alfie 1995-2013, HIFK
Eilen Methot reenaili jo ihan Erik Karlssonin pakkiparina ja paluu on nyt lähellä. Kyseessä oli Methotnin ensimmäiset kunnon reenit ja Karlssonin mukaan Methot kertoi olevansa kunnossa.

Vielä ei Methotia ole poistettu IR-listalta, mutta Methot saattaa pelata jo tällä viikolla. Torstaina vai lauantaina? Vai meneekö sitten vielä pidemmälle?

Hyvältähän tuo kuulostaa että Methot'n paluu lähestyy. Dorion puhui että se on enään valmennuksesta kiinni koska näkevät että kaveri ois pelikunnossa.

IR:ltä liikuttaminen tarkoittas että joku muu täytyy pudottaa pois, eikä joukkueesta löydy yhtään waiver-vapaata kaveria jota voisi edes harkita. Murray on (luonnollisesti) mukana GM-tapaamisissa ja siellä käydään varmasti keskusteluita löytyisikö jostakin joukkueesta kiinnostusta ottaa Wiercioch tai Greening.
 

Kily

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators, Alfie 1995-2013, HIFK
Tänään mennään taas ja kotona 2.30 alkaen Preds vastassa. Lazar loukkaantuneena sivussa, Mursun diagnoosi "minor bo-bo" joten tuskin on montaa peliä poissa. Greening tulee sisään ja Lehner saa startin pienen tauon jälkeen, toivottavasti on terävänä Predsin tulikuumaa hyökkäystä vastaan. Ketjut menny ykköstä lukuunottamatta melkolailla uusiksi. Harmi että Lazar on ulkona, mutta kieltämättä mielenkiintoista nähdä miten Ziba istuu Hoffin ja Stonen keskelle.

MacArthur-Turris-Chiasson
Greening-Legwand-Ryan
Hoffman-Zibanejad-Stone
Michalek-Smith-Neil

Phillips-Karlsson
Cowen-Ceci
Boro-Gryba

Lehner
 

Kily

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators, Alfie 1995-2013, HIFK
3-2 voiton sai Sens kairattua Predsistä. Ekassa erässä ei saatu yhtään jalkoja liikkeelle ja vieraat paino hullunlailla päälle, Lehner piti lukemat onneksi aisoissa ja Weberin yv-pommi jäi ainoaksi takaiskuksi. Toiseen erään sitten huomattavasti paremmalla sykkeellä ja Ryanin, Chiassonin ja Cowenin kauden ensimmäisellä 3-1 johtoon. Kolmas erä sitten taas aivan jyrän alla, mutta Lehnerin johdolla roikuttiin tarpeeksi kyydissä että yhden erän pelaaminen riitti voittoon. Ei mikään nätein voitto mutta kaksi pistettä kelpaa.

+Lehner oli loistava ja pelasi joukkueelle voiton. Hieno palautuminen siitä Leafs-pelin surkeasta esityksestä.
+Cowen-Ceci taas huikealla tasolla, kahdessa maalissakin isossa roolissa. Kun Methot palaa ja saadaan Karlssonille kunnon pari niin voi olla oikein luottavainen puolustuksen suhteen.
+Michalek ja keskelle palannut Smith pelasivat ainakin lähelle kauden parhaat pelinsä.
+/-MacA ja Turris pelasivat toisilleen useampia hyviä maalipaikkoja mutta viimeistely oli surkeaa. Chiassonilta hyvä peli Jokisen maaliin johtanutta oman pään rännilämäriä lukuunottamatta.
-Eipä se Ziban peli kummoiselta näyttänyt Hoffin ja Stonen keskelläkään.
-Phillipsille ei aivan paras päivä.

Lauantaina sitten vielä astetta kovempaa haastetta kun Blues tulee vieraaksi. Peli mukavaan aikaan jo klo 22.
 

Kily

Jäsen
Suosikkijoukkue
Senators, Alfie 1995-2013, HIFK
2-3 kotona tukkaan Bluesilta. Viihdyttävä fyysinen peli, Sens maaleista vastasi ekassa erässä Ziba Ryanin hyvästä tarjoilusta ja toisessa erässä Karlsson ranteella viivasta. Tappiosta huolimatta voi olla ihan tyytyväinen joukkueen ilmeeseen, hyvin roikkuivat kovan vastustajan kyydissä ja paremmalla onnella olisi voinut tuon vaikka kääntää voitoksikin. Ainoaa isoa miinusta helpoista kiekonmenetyksistä omalla kenttäpuoliskolla, ei vaan voi tarjota tuollaisia lahjoja. Kokoonpanossa oli pieniä muutoksia, Phillips liittyi Lazarin seuraksi pikkuvaivojen kanssa sivuun ja Wiercioch tuli sisään. Ketjut oli mallia:

MacA-Turris-Chiasson
Greening-Legwand-Ryan
Hoff-Smith-Stone
Michalek-Ziba-Neil

Wier-Karlsson
Cowen-Ceci
Boro-Gryba

Lehner

+Lehneriltä hyvä peli maalilla, useita isoja torjuntoja joihin lukeutu pari läpiajoa.
+Ziban ja Smithin paikanvaihto toi aivan uutta virtaa nuihin ketjuihin. Zibalta heräilyn merkkejä ja pelasi varmaan kauden parhaan pelinsä, Michalek myös vieressä hyvä. Smith on aivan eri pelaaja kun on päässyt laidasta omalle paikalleen ja yhteistyö näytti erinomaiselta Hoffin ja Stonen kanssa.
+Karlssonilta paria heppoista kiekonmenetystä lukuunottamatta hyvä esitys, hyökkäyspäässä oma vaarallinen itsensä.
+Greening pisti silmään positiivisena pienellä jääajallaan. Eihän tuo palkkansa veroinen ole mutta näyttänyt ihan kelpo nelosketjulaiselta.
+Ylivoima toimi paikoin jopa loistavasti.
-Ryanilta ihan hyvä esitys mutta tarvittas kyllä kärkimiehiltä lisää tehoja. Miksei nyt vaan vois laittaa sitä Ryania ykköseen, tämä "vaurauden" jakaminen useampaan kenttään ei nyt vaan toimi.

Maanantaina sitten seuraavaa Detroitissa. Tuosta alkaakin viiden matsin road trip ja seuraavaan 15 peliin vieraspelejä kertyy 11. Haastavaa pätkää siis luvassa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös