Ranen tarina lähti syntymään spontaanisti muutaman päivän aikana viime keväänä ja sai allaolevan mutonsa ilman ensimmäistäkään korjausta suuntaan tai toiseen. Jääkiekkokin voi saada aikaan ihmeellisiä tapahtumia...
1. Herääminen
Kirkas valoilmiö suuntasi säteensä Ranen silmämunan nurkkaan, saaden otsan rypistymään ja poskilihaksen nykimään äkäisesti tunkeilijaa kohtaan. Mikä helevetti siinäkin oli, että aina se valo jostakin verhojen pienimmästä rakosestakin pääsi kiilumaan ja suoraan silmille? Valloittava jokakodin luomumieheksikin naapurin Maikin tituleeraama sankarimme alkoi virkoamaan hiljalleen lempisohvaltaan, jossa oli maannut vapun jälkeisten aiheuttaman syväunen horkassa tietämättä maailmanmenosta mitään. Jyskin alekuvastosta talvella ostettu keinonahkasohva oli totisesti saanut imettäväkseen venyvää ja kovettuvaa kuolaa, jota tämä armoitettu sohvaperuna on valuttanut litratolkulla horroksensa aikana. Oivoi ja ohhoi...oi tätä elämää...
Karvainen, jäntevä talven mittaan kalpeaksikäynyt käsi heilahtahti kieltämättä kunnioitusta herättävän outokummun päältä silmien eteen suorittaen matkalla vaistonvaraisia raavintaliikkeitä leukapielissä. Tietoisuus alkoi viriämään hiljalleen ja vääjäämättä luomumiehen tajuntaan. Vasenta kylkeä kolotti kolmen viikon ettonet, sillä asento ei ollut juurikaan muuttunut siitä, kun vapun jälkeen asemiinsa Rane asettui. Tais tulla otettua pikku nokoset? Varovasti kurkistaen tuuheiden kulmakarvojensa alta Rane tarkkaili muuta ympäristöänsä. Katse osui ensimmäisenä kattolamppuun, josta roikkui ryttyinen Suomen maajoukkueen fanipaita, rinnukset värjäytyneinä sinappiin ja ketsuppiin. Seinällä oli jossakin jääkiekkolehdessä aiemmin julkaistu joukkuekuva, putkimiehenteipillä kiinnitettynä -77 tapetoidun kukkaiskuvioseinän keskelle. Tikkataulun tikka napotti Aravirran silmien välissä. Vieressä oli Kärppien tämän kauden joukkuekuva. Heikkilä oli kokenut saman kohtalon kuin virkaveljensä.
Ranen katse hakeutui vasemman käden puristamaan makkaranpätkään, joka on koristautunut harmaan homeen harsoilla. Hampaanjäljet ovat vielä näkyvissä toisessa reunassa. Hiukopalaa oli ilmeisesti tarvittu ennen nukahtamista. Pöydällä oli punainen maitopurkki, avonaisena ja mustia sormenjälkiä purkinkyljet täynnä. Rane kampesi itsensä ylös Jyskin Afrodite Elegance -sohvan syövereistä. Pakaroiden välistä karkasi nasakka pieru ja istuma-asento on saavutettu. Mojovat huokaukset ja haukotukset irtosivat samalla kun makkara kopsahti kertakäyttölautasen reunalle, vierähtäen tyhjän Tyrnävän pottuviinapullon viereen pöydän reunalle. Ukkinsa aikanaan jo opetti että kaikki äkkinäinen voi olla kohtalokasta. Niinpä kannattikin ottaa hetkinen hieman rauhallisemmin. Pulssikin tuntui naputtavan lievästi kiihtyneenä, olihan takana ylipäätänsä ensimmäinen lihaksiston suorittama liikesarja sitten aikohin...
Kusihätä... Rane veivasi itsensä ylös sohvanpohjalta ja suuntasi vessaan. Eteisessä oli parin neliön röykkiö lehtiä ja pari muovipussia täynnä tyhjiä pulloja. Valokatkaisin napsahti vessassa, mutta mitään ei tapahtunut. No voi jumalauta...sehän on palanu…Eteisen lamppu loi valoa vessaan, kun Rane alkoi laskettamaan ponnekkaalla kaarella kohti Arabialaisen pohjaa. Olisittepa nähneet sen ilmeen, mikä syntyi miehen kasvoille kun helpottava lämmin aalto nousi varpaista asti ylöspäin läpi koko kropan. Lorotus kaikui kaakeliseinistä kuultaen todennäköisesti koko porraskäytävään.
Rappuun ei nimittäin ollut enää kuin ulko-ovi, koska sisempi ovi oli turhaa tiellä menevän miehen kulkua haitaten. Ilmaisjakelu piti myös huolen siitä, että kahden oven väli saattoi pidempien reissujen aikana kehittää lattiasta kattoon asti ulottuvan tiiviin ovien väliin muodostuvan lehtiseinämän. Reissuilta palaaminen oli suorastaan vaarallista, ellei ulko-ovea avannut varovaisesti toisella kädellä kurottaen tukemaan tätä lehtiseinämää. Sisäoven avaaminen olikin jo suoritus, kun kättä survoi lehtien välistä hamuilemaan oven kahvaa. Senpä takia ovi oli kannettu Jaskan kanssa yläkerran verkkokellariin.
Toimitus päättyi neljän ja puolenminuutin kuluttua toiseen nasakkaan ääneen ja normaaleihin jälkiravistuksiin. Tälläkertaa myös käsienpesuun. Huh huh, oliskohan mitään syötävää? Nälkähän se oli hirmuinen ja vatsa sähköttikin kiihkeästi yläkerran hermokeskukselle, että täytettä olisi saatava hetimiten. Rane nuuhkaisi pöydällä olevaa maitopurkkia ja meinasi yrjötä samantien. Oli meinaan hapanta! Päiväys oli vapunpäivänä mennyt umpeen, samoin purkin pohja. Askel suuntautui kohti keittokomeroa jalkojen rapistessa harmaan muovimaton ja parin murusen asiosta. Imuri oli pyörähtänyt viimeksi helmikuussa niillä lattioilla.
Jääkaapissa ei tyypillisesti ollut juuri muuta kuin valot, mutta onneksi purkitettua muikkua löytyi aina alalokerosta pahan päivän varalle. Vissyä oli myöskin ovilokerossa, näemmä äly oli senverran pelannut viimeisellä kauppareissulla, että sitä oli muistanut ostaa. Persvako pilkistäen kalsareiden alta, Kärppälogolla varustettu t-paita päällään Rane asettui pienen keittiönpöydän äärelle ja pyyhkäisi hieman tasoitusta muovisen pöytäliinan päälle. Käsi asetteli rutiininomaisesti hapankorppu-muikkuvoikkulit siistiin pinoon pöydän reunalle. Eteisestä oli tarttunut matkaan viimeisimmät Kalevat, joista piti päivittää viimeiset tiedot. Kulaus vissyä ja sormet rapistelivat sarjakuvasivujen jälkeen urheilupuolelle. Alkusivut tipahtivat lattialle vaistonvaraisesti.
"Kaupunginhallitus päätti - jäähallin kakkosvaihtoehto toteutetaan"
"Katohan perhana, enpä olis uskonu. Jaa-a, mitehän oli äänet menny? Varmana on ne teatteritantat äänestäny vastaan..." Leuat rouskuttivat hapankorppua ja muikku mureni leukojen väliin sutjakkaasti. Mitenhän se halli loppujenlopuksi muuttuu sitten? Lipun hinnat tietenki nousee, sehän on selevä perkele, piirtyi ajatukset pääkopassa samaan aikaan. Kulaus vissyä ja lehti vaihtui pian toiseen ja kolmanteen, kunnes viimeisen viikon asiat olivat päällisin puolin selvinneet. Toonin lausunnot ja Potan lähtö joukkueesta pistivät mielen harhailemaan. Huolta tuntui riittävän kotitarpeiksi asti muutenkin ja ne uutiset eivät pahemmin mieltä parantaneet.
Kyllä tänä keväänä oli Kärppäfania koeteltu riittämiin. Kirvelevä finaalisarja Tapparaa vastaan oli ollut niin henkisesti kuin fyysiestikin raskas, kun Jaskan kanssa oli pistetty kaikki likoon Raksilassa. Sen perään vielä surkeaakin surkeampi MM-turnaus, jonka päätteeksi oli tarvittukin sitten reilumpi puudutus pottutisleen voimalla. Mikä lienekkin se piru, mikä oli iskenyt kauhean karmansa tänä keväänä tällaisen rehellisen, perussuomalaisen aidon luomumiehen ylle? Eikö nyt jumaliste näille kaikkensa peliin paneville faneille voitu suoda vastinetta? Jumalauta, jotakin kohtuutta pitäisi maailmassa olla! Sitä oli Jaskan kanssa pohdittu niin että päätä oli särkenyt ja ajatus oli jumiutunut. Ei oltu muuhun päädytty, kuin siihen että jotain ratikaalia tarttis tehä, mutta mitä?
2. Jaska
Ovikello pirahti käskevästi ja kiihkeästi. Oven takana oli Jaska, Ranen lapsuudenystävä, sielunveli ja paras kaveri. Samat koulut oli koluttu, ensikännit juotu salaa vanhemmilta Koskisen kioskin viereisessä metsässä, naisia yritetty iskeä nuoruuden päivinä pitkin lääniä. Joskus jopa onnistuttukin, joskus haettu lääkitystä peräkkäisillä vuoronumeroilla sairaalan sukupuolitautien osastolta. Periaate kaverille kans piti loppuun asti liiankin usein. Autoja oli tietysti rassattu iän kaiken, tuunattu tunteella ja lämmöllä. Siinä oli monenlaista peliä vaihtunut pihassa molemmilla kaveruksilla. Pääosin vahmempaa kalustoa ja viimevuosina molemmat olivat intoutuneet amerikan autojen maailmaan. Rane ajeli mattamustalla Dodge Chargerilla ja Jaskalla oli tulipunainen Mustang.
"Rane perkele, missä sä oot ollu? Ei jätkä jumaliste vastaa puhelimeen, ei aukase ovea, ei mitään!! Arvaa oonko ollu huolissaan...keitähän jätkä kahavit." Jaska istui sohvalle Ranen pistäessä pannun porisemaan.
Kahvi maistuikin hyvälle, niinkuin pitikin. Nimittäin Rane osasi sen paremmin kuin moni muu. Ukkinsa oli opettanut kahvin keittämisen salat heti, kun ikää oli pojan pojalla kertynyt sen verran, että kahvia ilkesi lapselle juottaa. Vesi keitettiin erikseen kattilassa ja valutettiin suppilon läpi kunnon perinteiseen kuparipannuun. Vakaa ranne ja tasainen kaato takasi yhdessä itse jauhettujen kahvipapujen kanssa mainion lopputuloksen. Siihen ei kyennyt yksikään kahvinkeitin. Mutta tämäkin oli tällainen kaupunkilaisversio, vielä paremmat kahvit saatiin ainostaan jokivarressa nokipannulla keittäen. Mutta se oli eri juttu se. Ranen ja Jaskan ajatukset ja keskustelut pyörivät pääosin autoissa, jääkiekossa, kalastuksessa ja naisissa. Tärkeysjärjestyskin taisi olla suurinpiirtein tuo mainittu, vaihdellen sen mukaan, mikä olisi milloinkin ajankohtaista. Kaikkea neljää asiaa harrastettiin läpi vuoden. Aikoinaan tehty verivala nimittäin piti huolen siitä, että yksikään nainen ei tulisi koskaan heidän väliinsä. Ainakaan rikkomaan heidän välejään. Toistaiseksi se oli pitänyt kutinsa ja ikää oli kertynyt kummallekin karvan päälle kolmekymmentä.
Rane oli työtön, tehnyt pääasiassa sekalaisia töitä eri aloilla. Työ kuin työ tehtiin kunnolla ja ripeästi eikä yleensä moittimisia syntynyt työnantajan suunnalta. Mitä nyt joskus keväisin kiekkokauden huipentumisen aikoina esiintyi kiihkeätä vääntämistä siitä, että aikaa järjestyisi harrastukselle. Yleensä työnantajat joustivat, koska Rane oli hyvä supliikkimies. Perustelut ja selitykset löytyivät joka tilanteessa. Kiihkeä ja kuuma veri virtasi Ranen suonissa ja varsinkin maistissa ollessaan sen myös huomasi. Mielipiteet olivat jyrkkiä, jos niikseen niitä alettiin tivaamaan. Kuitenkin tekemistä kuvasi yleensä sanonta "eipä hättäillä, istutaan mättäillä" tai "Pistä pitkäkseen, jos ahistaa". Energia suunnattiin vain itselle tärkeisiin asioihin, ei sitä tuhlattavaksi asti ollut missään nimessä.
Jaska oli käynyt koulujen jälkeen töissä etelässä, mutta oli palannut takaisin pohjoiseen pari vuotta sitten. "Tympäsi se vouhoutus ja hössötys joka asiasta, ei sitä kestäny erkkikään" oli mies tuumannut Ranelle palatessaan takaisin. "Pääasia, että oot pitäny ittes miehenä" oli Rane tuumannut takaisin, eikä koko asiasta oltu puhuttu sen koommin. Olipa syyt mitkä tahansa takaisin paluulle, tärkeintä oli se että nyt oltiin taas yhdessä. Jaskan luonne oli tasaisempi, mies tykkäsi tuumata ja pohtia asioita moneenkin kertaan, ennekuin mitään lopullista ylipäätänsä esille tuotaisiin. Samalla tavalla kuitenkin mies teki aina sen, mitä lupasi. Kusettajat saivat häneltä tylyn tuomion, selkärankaa piti mieheltä löytyä asiassa kuin asiassa.
Kahvin jälkeen kaverukset istuivat parvekkeen terassituoleissa ja polttelivat tupakkaa. Rane katseli pihaa, (joka oli noin kolmekymmentä metriä leveä ja viisitoista pitkä) ja tuumasi että saisivat tuon takapihan nurmikon jo leikata. "Kaikki pitäis ite olla tekemässä, nämä taloyhtiöt - ei niistä oo mihinkään". Rane asui vuokralla kerrostalon toisessa kerroksessa, yksiössä josta oli saanut vihiä vuosi sitten yhdeltä tutulta kiinteistövälittäjältä. Vuokra oli kohtuullinen ja naapurit passelit. Ajoittaisesta kaljoitteluiltojen metelistä ei tullut jälkipuheita, kun Rane auttoi muita asukkeja kaikennäköisessä kädentaitoja vaativissa hommissa. Putkihommia, maalausta, listojen korjailua tuli tehtyä, koska ne hommat luonnistuivat. Ranen motto olikin, että mitä vähemmän Pääskyläntien kiinteistöhuolto puuttui asiohin, sen parempi. " Saatana, ne on jotakin suojatyöllistettyjä tyyppejä, kun mitään eivät saa aikaiseksi heti. Jos sattuvatkin jotakin tekemään, saa jälkiä korjailla jälkeenpäin. Perseestä koko porukka!"
"Ei mene nyt hyvin Kärpillä. Joku sielä nyt mättää ja pahasti, sano mun sanoneen" Rane tokaisi henkosten lomasta, pyörittäen ympyröitä tyyneen ilmaan leijumaan. Tokaisu hätkähdytti Jaskan ja sai hänet rypistämään otsaansa. Malboro rutisi sormissa, kun tiukempi henkonen rutisti paperia." Mitäs meinaat?"
"No kattelin tuossa Kalevasta että Toonin poika pisti aika suoraa tekstiä tulemaan Heikkilästä. Se äijä on jumalauta vängänny vastaan näköjään enemmänkin viimetalavena. Siinä on kuule Toonilla menny hermot ja alakanu vituttamaan oikein urakalla. Eihän siitä mitään tule, että tuommonen taiteilija ahistetaan johonki jumalauta ruotsalaistyylisen peruuuttelu-ristkikulma-sumppupaska -taktiikan muottiin. Sehän penkittiki sitä monta kertaa syksyllä. Loputon latu on sillä äijällä kohta jossakin muualla hyvin äkäseen. Se on kuule Jaska sillätavalla, että nyt ei Junno pääse helepolla. Pota lähtee, Tenkratti ei varmana jää tänne kitumaan, ihime että Liiverssi ylipäätänsä jäi. Mistä se meinaa repiä vahavistukset nyt, hä?"
Jaska tumppasi tupakan ja nojasi terassituolin selkänojaan mietteliäänä. Onhan tuossa paljon perää tuossa Ranen puhheesa. Mikähän täsä nyt mättää?
Jaska oli tuuminut tämän Kärppien homman niin, että jos kerran jumalauta kakkosdivarista selvittiin takaisin liigaan ja omilla pojilla vieläpä, ei siinä kausi tai kaksi enää heilauttanut mihinkään suuntaan. Menisipä pelit sitten miten tahansa. Pääasia, että Kärpät pelaavat liigassa. Enää ei tarvitse katsella mitään Åsliineja sun muita sysipaskoja näillä mailla, vaan omat nuoret ovat joukkueen runkona. No, kyllähän Jaskan mielessä tietenkin oli se, että menestystäkin pitäisi tulla. Ei ole mitään määrää eikä rajaa sillä, kuinka paljon hän oli saanut kestää ja kuunnella kuittailua etelän miehiltä siitä, että Kärppien mitalit täytyy kaivaa Jääkiekkomuseon holveista, kun niitä ei enää muista kukaan. Juntit saatana ei osaa pelata hokia!
Suita olikin tukittu viimeisen kolmen vuoden aikana, ainakin Helsingin suunnasta. Mutta kyllähän se kirkkain vielä siintelee ajatuksissa, ehdottomasti. Ei ehkä vielä ensivuonna, mutta sitten olisi jo syytä alkaa tapahtumaan...Rane oli periaatteessa samoilla linjoilla, mutta kun oli kärsimättömämpi, niin eli tunteella harva se hetki. "Rategiat ja perioodit on perseestä. Se täytyy homman rokata joka pelisä, eikä haroa sitä leukaa sielä poksissa vetelänä kuin Heikinharjun hoitolaitoksessa. Jumalaut, meijät hukka perrii Jaska!"
Rane on Rane vaikka voissa paistaisi ja sen Jaskakin tiesi. Turha sitä oli yrittää vängätä ajattelemaan pidemmälle, kun ei se kuitenkaan kuuntelisi. Tai kuunteleehan se hetken, mutta heti kohta vaahtoaa jo jottain toista asiaa. Sydän on silti kummallakin samasta muotista - Kärpän sydän sielä sykkii nahkan alla. Se oli syntymässä saatu, eikä sitä pois kukaan voinut viedä. Ranen kanssa sai vääntää oikein olan takaa siitä, että millä tavalla Kärppien hommaa pitäisi hoitaa. Rane oli ollut alusta asti sitä mieltä, että Heikkilän tulo Kärppien peräsimeen oli suuren luokan munaus. "Se jätkä ei tiijä hyvvää. Väritön, hajuton ja mauton koko äijä - Kärppien peräsimesä pittää olla särmää!" Ei välttämättä ihan sen tyylistä, mitä Tammisen aikana, mutta kuitenkin.
"Jumalauta aikalisä otetaan vaikka viiden minuutin pelin jälkeen, jos tarve vaatii! Reksa on alistettu Heikkilän alle, vaikka siinä on perhana legenda mies!" Rane oli saanut Reksalta nimikirjoituksen käsivarteensa pikkupoikana ja piti tätä Suomen kaikkien aikojen parhaimpanana jääkiekkoilijana. Kurrikaan ei päässyt samalle viivalle Reksan kanssa. "Kurri on tiiva, ylypiä koko jätkä. Kusi sille on noussu päähän." Jaska väänsikin usein tästä Reksan tilanteesta varsin Ranen kanssa, koska tiesi, että hella kuumenisi alta aikayksikön, jos arvostelua uskalsi esittää. Eikä moni muu uskaltanutkaan, kuin Jaska. Jaska heitti monesti löylyä kiville... "mitä **ttua se Reksakin sielä pakkeja peluuttaa päin persettä. Jos jätkä vastaa pakkien peluutuksesta, niin mikä siinä on, että joka kausi lähtee ainaisella sekoilulla liikkeelle. Ja sama homma jatkuu pitkin kautta. Ei saa puukäsistä mitään enempää irti". Ranella paloi hermo tietenkin, ja yleensä seurasikin pitkät palopuheet mm. Heikkilän vastuusta, ei siinä muuta syytä tarvittu. "Päävalmentaja vastaa hommista ja silläsipuli. Kyllä Reksa hommansa osaa, mutta se diktaattori pilaa kaiken."
Toinen kestoaihe oli Heikkilän onneton taktikointi. Tästä tosin ei isoa vääntämistä syntynyt kaverusten välille, koska molemmat olivat jokseenkin samaa mieltä asiasta. Kakeshow jatkuu vaikka tappiin asti, eikä mitään muuta tapahdu kuin ketjulotto pyörii kuin puolukka pi...sanonko missä. Taskubilis pyörii sielä jätkien takana ja äijä on kuin toteemi eikä uskalla tehdä mitään. Ranelta lähti analyysit ketjuista joka pelissä ja pelin aikana ja niiden jälkeen. Kuka pelasi missäkin ja eikö se jumalauta puusilimä näe, että sen pitäisi pelata siinä kohtaa. Ja ne vilttikomennukset saivat hermon palamaan joka kerta. "On se uskomatonta paskaa, että nämä vahvistukset istuu viltisä, mutta sitten nämä perkeleen puikelojalat Pyörälät sun muut Kaken lempilapset saa surffata aamuun asti. Ei oo mittään järkiä täsä touhusa!"
Rane haki toisen kupin kahvia ja tuli takaisin parvekkeelle. "Eiköhän Jaska lähetä illalla paikalliseen kahteleen meininkiä." No, eipä Jaskalla ollut mitään erityisempää suunnitelmaa joten päätös syntyi siinä samantien. "Mikäpä siinä, sinäpä sen sannoit".
3. Irmelin Pub, Vako-Vikke ja Ruuskanen
Oli perjantai-ilta ja Irmelin Pubissa oli tunnelmaa, kun Rane ja Jaska saapuivat maisemiin.
Pubin omisti nimensä mukaisesti Irmeli Valtanen, kolme kertaa naimississa ollut ja kolmesti eronnut uusiosinkku, joka oli vanttera ja lujatahtoinen nainen. Irmeli hoiteli itse baaritiskin toiminnan ja hoitikin sen rautaisella otteella. Kaljat sai, mikäli osasi nätisti pyytää ja käyttäytyi kunnolla. Eikä läikyttänyt yhtään tiskille eikä lattialle. Pubissa ei ollut koskaan ollut portsaria, koska järjestyshäiriöitä ei ollut. Jos joku erehtyi rähisemään, Irmeli loikkasi tiskin takaa nopeammin kuin kukaan osasi ajatellakaan ja pisti rähisijät ojennukseen. Irmeli oli harrastanut voimalajeja koko ikänsä ja käsivarsissa oli voimaa kuin pienessä kylässä. Pitkä ja uhkea syliväli takasi sen, että isompikin äijän köriläs sai äkäiseen kyytiä. Siinä lauhtui äkkipikaisinkin tapaus hyvin äkkiä, kun hieman viiksekäs Irmelin naamataulu ilmaantui sentin päähän omasta ja niskassa alkoi tuntumaan kiristävää kipua. Ranekin oli aikoinaan pariinkin otteeseen sitä kokeillut.
Tuopit kädessään kaverusten askel suuntasi tuttuun vakiopöytään istumaan. Pöydässä olikin Vakojärven Vikke, tuttavallisemmin Vako-Vikke. Vanha naistenmies, joka oli Äimänraution raviradalla töissä ratamestarina. Vako-Vikellä riitti tipsejä lähtöön kuin lähtöön ja lajiin kuin lajiin. Mies oli synnynnäinen uhkapelaaja, tosin nyt vanhemmiten oli päässyt niinkin vastuulliseen työhön kuin ratamestariksi. Tai jos tarkkoja ollaan, niin ratamestarin palkasta pidätettiin melkoinen osa Äimänraution kassaan. Kyseessä oli nimittäin Pohjois-Suomen suurin kupru, jota Vako-Vikke junaili aikanaan vuositolkulla. Jollakin tavalla hän sai muilutettua -70 luvulla pienen osan päivän kassatuotosta itselleen ja viettikin nuoruudessa railakasta elämää. Kuten aina, rellestäminen loppuu aikanaan ja niin narahti Vako-Vikkekin puuhistaan ennenpitkää. Asiassa oltiin päästy kuitenkin sopimukseen, sillä mies oli pohjimmiltaan kunnon mies (se pohja vain tahtoi olla todella syvällä) ja oli Äimänrautiolla muodostunut jo kansan suosikiksi. Mies oli itseasiassa eräänlainen raviradan kuuluisuus, jolta haluttiin tipsejä kiihkeisiin lähtöihin. Ja Vako-Vikke nautti tilanteesta, tipsejä tuli niin hyviä kuin vähemmän hyviä. Vako-Vikke rakasti hevosia ja teki hommaansa kuitenkin mielellään, vaikka tulopuoli olikin laihempaa.
Vieressä istui Raksilan jääkonemiehen hommia peleissä hoitava, mutta Oulunsalon lentokentällä laukkumiehenä toimiva Ruuskasen Tapsa eli Ruuskanen. Ruuskanen oli entinen toimitusjohtaja, autokauppias neljännessä polvessa. Pisnekset olivat sujuneet suotuisasti ja monen monituista kiesiä oli kulkenut Ruuskasen silmien alta uusille omistajille. Ruuskasen kynä naksui aikanaan nopeammin kuin tikanpojan nokka puhelinpylväässä ja asiakas teki kaupat yleensä hyvinkin nopeasti. Ruuskasen antoi kaikille autoilleen takuun, joka päättyi tosin yhtä nopeasti kuin perävalot häipyivät kulman taakse. Tai muste kuivui kauppakirjoissa. Toimitusjohtajalle oli kuitenkin koitunut kohtalokkaaksi -82 suoritettu verotuksen, tilitysten ja myyntisopimusten suurtarkastus, joka paljasti puuhastelun kaikessa julmuudessaan. Ruuskasen touhut olivat rikastuttaneet lähinnä Ruuskasta itseään ja nämä pakolliset tulonsiirrot ja maksut olivat jääneet suorittamatta niin valtiolle, kuin muillekin tahoille.
Olipa joku auto tainnut olla vuosien mittaan niinsanotusti kuuman puoleinen ja tulli oli päässyt Ruuskasen jäljille vuosien jäljittämisen tuloksena. Niin loppui Ruuskasen autokauppa kolme vuotta myöhemmin, pitkällisten tutkmusten tuloksena. Toimiston seinälle ei jäänyt muuta kuin diploomi:
"Vuosikymmenen autokauppias, tekee työtänsä suurpiirteisesti ja tunteella".
No, sehän oli selvä että kakkuahan tästä napsahti ja reilummasti. Käräjäoikeuden tuomari oli kuitenkin tykästynyt Ruuskaseen vuosien mittaan ja heltyi tuomiossaan. Sitä soviteltiin siten, että Ruuskasesta tuli Matikaisen Penan aikakaudella Raksilan jääkonekuski. Eräänlaista yhdyskuntapalvelua se oli ja Ruuskanen hoitelikin hommat hyvin. Miehestä pidettiin erittäin paljon ja jää kiilsi kilpaa Ruuskasen kultahampaan kanssa. Ei sen koommin ollut valittamista jään kunnon suhteen. Tuomari oli myös määrännyt Ruuskasen Oulunsaloon laukkumieheksi, sillä miehen kyky toimia ihmisten kanssa oli syytä valjastaa yleishyödylliseen toimintaan. Eikä niitä pelejä joka ilta ollut, joten siinäkin mielessä tarpeen oli saada miehelle aktiviteettia viikon jokaiselle päivälle. Ruuskanen olikin sopeutunut näihin hommiin mutkattomasti ja itseasiassa ei ollut mennyt aikaakaan, kun mies oli molempien hommiensa ohella niin Raksilan kuin Oulunsalon lentokentän taustavaikuttajana tärkeimmästä päästä. Supliikkimies osasi hyödyntää mahdollisuutensa hyvinkin nopeasti.
Vako-Vikke huusi jo kaukaa Irmelin Pubin nurkkapöydästä isolla äänellään: "Rane ja Jaska! Terve mieheen! Istukaahan pöytään, eipä oo poikia täsä näkynykkään. Mitäsitä kuuluu? Ootteko ollu naisisa?" Rane ja Jaska istuivat pöytään tervehtien Vako-Vikkeä ja Ruuskasta ja ilta lähti siitä liikkeelle perinteisissä merkeissä. Yleensä alkuillasta siemailtiin rauhallisemmin ja päiviteltiin päivänpolttavia asioita puolin ja toisin. Ja mikäs oli jutellessa, sillä näiden neljän miehen verkosto ulottui oikeastaan koko valtakunnan läpi. Jaskalla oli edelleen hyvät kontaktit etelään, Ranella oli tuttuja yhdessä jos toisessakin kiinteistössä pitkin kaupunkia, Ruuskanen tiesi kaiken mitä hallilla puhuttiin. Oulunsalon lentokenttä oli niin sanotusti hallussa, eikä yksikään kulkija jäänyt rekisteröimättä niin mennessä kuin tullessa. Vako-Vikke hallitsi Raviradan tapahtumia ja tiesi varmasti jokaisen jutun, mitä sielä puhuttiin.
Joten tämän nelikon ja heidän kantapöydän kautta kulki tarinaa kauden mittaan enemmän kuin missään muualla koko Pohjois-Suomessa. Vako-Vikke, Ruuskanen ja Rane olivat miehiä, joille tultiin kertomaan asioita ja jotka itse pistivät sitä eteenpäin, mikäli tarpeelliseksi näkivät. Melkoisia moguleita siinämielessä. Yksi ongelma heillä oli, nimittäin vaikka kontakteja ja tietoa heillä oli, mediapuoli oli harmaata aluetta miesten näkövinkkelistä. Se oli vakava puute, mikä pitäisi saada korjattua tavalla tai toisella. Olikin pienoinen ihme, ettei vuosien mittaan kenellekään heistä ollut syntynyt kontakteja paikallinen lehdistöön, radioasemille tai paikallistelevisioon. Tätä ongelmaa oli pohdittu moneen otteeseen, sillä kaikki tiesivät minkälainen voima näillä kanavilla oli silloin, kun johonkin aihepiiriin oli syytä saada vipinää. Monet kerrat olisi ollut kunnalliselämässä tarpeen saada omat näkökannat esille ja päätöksentekijät tekemään, kuten kulmapöydässä oli tuumittu. Kepulaiset tahtoivat hölmöillä päätöksissään, tai sitten kommunistit ärhentelivät turhan äänekkäästi äänestyksissään. Viherpipertäjät olivat oma lukunsa, kaiken maailman risupartoja sielä valtuustoissa ja hallituksissa pyörikin. Joka asiassa oli valittamista ja kansalaisia pyrittiin holhomamaan suojelun nimissä.
Tämä nelikko ei ollut yhdenkään puolueen listoilla, mutta pitivät arvossaan vahvoja persoonia. Valtakunnan politiikkaa ruodittiin nykyään harvemmin. Hajutonta ja mautonta oli nykymeno verrattuna entiseen. Yhdessä oli hurrattu aikanaan Vennamon Veikolle, kun Eduskunnan portsarit kantoivat miestä istuntosalista pihalle. Olipa Ranelta tippakin vierinyt poskelle tuolloin herkkänä hetkenä Irmelin Pubissa. "Vennamo perrkele...näytä niille!" Väyrysen jarrutuspuheita oli valvottu monet yöt ja jopa lähetetty pikakirjeenä lisää tekstiä, ettei tarina olisi loppunut liian äkkiä. Paavo oli kova jätkä ja vastusti EU:ta. Niin vastustivat nämäkin miehet, sillä kaikenmaailman tirektiivit ja prinsiipit uhkasivat pahasti miesten touhuja. Ei haluttu olla missään tekemisissä varsinkaan saksalaisten kanssa, saa*anan Lapin polttajien kanssa. Ruuskanen olikin saanut Oulunsaloon tullin pojille sellaisen säännön, että tikut pois jokaiselta sakulta, joka tänne tulisi. Saku on saku vaikka voissa paistaisi.
Puhumattakaan tästä jääkiekosta. Sehän oli kaikille yhteinen ja rakas aihepiiri ja siinä nähtiin monenlaista mahdollisuutta. Buumi oli kova ja varsinkin Vako-Vikke ja Ruuskanen haistoivat pisneksen tyngän heti, kun sellaista oli tarjolla. Mutta millä päästä vaikuttamaan Lekatien touhuihin tai kaupungin ratkaisuihin?
4. Nurkkapöydän spekuloinnit
Irmelin Pubin jukeboksista pärähti soimaan Hurriganesin "Tsugu Way", mutta se ei Ranea kiinnostanut. Maltaan maun maistuessa pitkästä aikaa suunpohjassa alkoi juttua virtaamaan.
"Ruuskanen. Mikä on tilanne? Luin lehestä, että hallin remppa alakaa vihoin ja viimein. Onko meillä saumaa siinä kuviossa?" Rane katsoi kysyvästi kohti Ruuskasta tämän silmänurkkien kiristyessä aavistuksen tiukempaan. "Näin on, nyt saahaan puitteet paremmalle mallille. Kaljanmyynti ja nakkikojut mennee nyt uusiksi ja koko käytävähomma uusiutuu. Nyt ois paikka iskeä siihen kuvioon terävästi. Siinä ois kuule eurua tarjolla, kun tarkkana ollaan." Ex-toimitusjohtaja oli elementissään. "Juttelinki viimeviikolla yhen vanahan tutun kansa ja tarkotus olis kehitellä yhesä laajennusta myyntitarjontaan. Nakinmyynti on sellaista pipertämistä, nyt tarvittaisiin jottain muuta." Rane siemaili juomaansa ja imaisi henkoset. Ruuskanen on hyvä jätkä. Herreillä on ollut kuten aina.
"Mikä se on tilanne tuon joukkueen suhteen, ei kovin vakkuuta tämä nykymeininki. Junno perkele sählää ja tähet lähtee!" "Sammaa mieltä. Oulunsalossa pojat sano, että Pota lähti eukon ja mukuloitten kanssa meleko tympiän näkösenä. Siinä oli posmitus kuule käyny läpivalasussa, ku Potan eukko oli paasannut menemään. Se oli paha paikka kaikille..."
"Mikähän siinäki oli sitten loppujen lopuksi?" Jaska heitti väliin.
"Tiijä hänestä, Vako-Vikke sanoi. Äimänrautiolla isännät puhu, että emäntä olis pakottanu lähtemään. Pota oli luvannu aikanaan ennen Suomeen tuloa, että reisusa ei olla ku pari vuotta. No eihän se pitäny kutiansa, ku Tamminen sai ylipuhuttua Potan ja eukkonsakin aikanaan vielä tänne. Oli se Tamminen kova jätkä, sai Potan emännänkin heltymään...pelimies pelimies." "Hallila puhuvat Moukarin pojat, että Potalla meni sukset ristiin Kaken kansa. Se oli hermostunu siihen, ku Kake jatkuvasti kärtti vinkkejä, miten sitä kiekkoa käsitellään niin herkästi. Joka jumalan reenin jäläkeen aina ois pitäny jäähä jäälle opettammaan kikkailuva. Eihän sellasta kestä pirukaan. Kake kuulemma uneksii, että pääsis Nitro-Kärpisä pellaan. Tähtihyökkääjäksi unelmoi, herkillä käsillä veivaamaan. Reksa on sille kuittailluhhi maailiman mesaruuvella pitkin talavia."
"Vähän samasta syystähä se Tomaski poltti päärrensä vuosi sitte. Valamentaja oli jatkuvasti ollu pukemasa molarin kamppeita päällesä, ku Timi tuli talloon. Totta se oli sillon halunnu maalivahiksi!" Pöytä röhähteli remakkaan nauruun, sillä ajatuskin tästä oli huvittava. "Sillä on joku ihimeen kompleksi jääny päälle, että ainaku tullee näitä tähtiä joukkuveeseen, niin pitäs niijen sitten opettaa niksejä hälle. Jumalauta, sen takia se sitten mököttää, ku äijät ei suostu moiseen hommaan. Näin ne puhhuu Moukarin pojat ja ne ei ylleensä puhu paskaa." Ruuskanen tuntui kiihtyvän oikein kunnolla, kun lateli menemään. Jaska hymähteli Ruuskaselle ja Vako-Vikelle, sillä tuo nyt kuulosti jo melkoiselta potaskalta, vaikka Potasta ja kumppaneista olikin puhe. Eikait se Kakekaan nyt mikään neurootikko ollut, vaikka siltä välillä juttujen perusteella tuntui. Hoppee ei oo häppee, ajatteli Jaska mielessään. Kyllä se Kake pisteet saa siitä, että vei sakin vinnaaliin.
Rane otti esille vahvistukset. Mistä löytyisi korvaajat näille pelimiehille?
"Ei jumalauta junnuporukalla pitkälle pötkitä täsä liigasa" sinkosi tyly tuomio ilmoille. "Meinaako se Junno perkele, että Pyörälän ruikkupolovi ja Viuhkolan löysäke kantaa vastuuta hä?! Entä puolustus sitten, ei hyvää päivää sentään. Joku Mikkolan Ilu ja tämä Valliinin poeka, onko sekkään ennen Tamperetta pohojosempana käyny? En tiijä, kyllä niin kovasti eppäilyttää, että ei tuosta hommasta mittään tuu. Ei nähä pojat kattilaa Rotuvaarilla ei ikinä tällä menolla. Ei saanu Nielikäinenkään jatkopahavia! Mikä jumalauta siinähi on, että kerranki ku ois ollu jämerä jätkä joukkueesa tarjolla, niin ei kelepaa. Ja halapa! Oli kuulemma ruoka- ja juomapalakalla pelannu viimekevvään. Vanahalla bemarin romulla oli ajellu, minkä oli ritanniasta tuonu mukanaan Suomeen palatessaan. Mikä on täsä saamarin hommassa vikana, ku halutaan pelekkiä nysväreitä tuonne rivviin sirklaamaan!!"
Ranen veri kuohahti oikein kunnolla kun vauhtiin päästiin. Sama oli niputtaa kerralla koko porukka maan tasalle. Niin paljon korpesi vieläkin se, että hommat ei menneet niin kuten oma tahto oli. Kyllähän maksavan asiakkaan pitäisi merkata jotakin näissä hommissa! Paitsi että pojat eivät maksaneet koskaan mitään, kun Ruuskanen hoiteli sisäänpääsyt niinsanotusti tiskin alta Moukarin poikien avulla. Ei tarvinnut jonotella pakkasessa kertaakaan, eikä kärvistellä näläkesenä eikä janosena hallilla...
5. Kankkunen
Rane tunsi ohimoita jyskyttävän tykytyksen. Tuo ilkeä juiliminen kiersi ympäri päätä kuin hyrrä, pysähtyen välillä otsalohkojen sivuille ilkkumaan isännälleen. Ylävatsa kehitti happamia höyryjä kohti kurkunpäätä ja suoli murahteli kuin nyrkki olisi pyörinyt etsien ulospääsyään. Maksa ja munuaiset kävivät kuumana ja yrittivät siivilöidä maltaiden hyökyaaltoa, joka velloi edelleen pitkin elimistöä kuin kaiken polttava suolahappo. Kankkunen. Ja muheva sellainen.
Rane raotti varovaisesti vasenta silmäänsä, tiirasi silmäripisien välistä näkymää. Ei ollut kovin kaksinen. Sitten oikea silmä varovasti auki. Näkymät eivät parantuneet. Sydän jyskytti välittömästi ylimääräisiä kierroksia, tuntui siltä kuin kroppa vetelisi viimeisiään. Hmm...mikä maa, mikä valuutta?
Ajatus, joka tuli Ranen pääkoppaan samalla kun mies tiiraili sohvansa pohjalta näkymää. Kello oli puoli kaksi iltapäivällä. Oikeassa jalassa oli kenkä, vasemmassa tervehti musta pottuvarpaan kynsi ja känsä näytti juhlavammalta kuin aikoihin. Housut oli jalassa, napa rellotti paljaana karvaisen vatsan keskellä. Juhlava kumpu värähteli sydämenlyöntien tahtiin ja mouruava suoli liikehti kuin käärme. Huh...pääseeköhän tästä ylös...
Varovaisesti Rane veivasi itsensä istuvilleen ja hitaasti mutta varmasti alkoi tajuamaan missä mennään. Takana oli perjantai-ilta ja kiihkeät pekuleeraukset Jaskan, Ruuskasen ja Vako-Viken kanssa olivat päättyneet perinteisellä kaavalla. Ei jäänyt paljon muisteltavaa jälkipolville siitä illasta.
Puhelin pirisi vaativalla äänellään, kun Rane tuli suihkusta.
"Haloja."
"Jaska moro! Onko kamis? Isäntä oli taas melekosessa vejossa, niinku aina. Keitähän kahavit, oon täällä uluko-oven kahavasa kiinni." Rane avasi oven munasillaan, sillä pyyhe oli tipahtanut lattialle puhelun aikana, eikä siinä olotilassa uskaltanut juuri kumartua sitä lattialta poimimaan. Otsasuoni olisi napsahtanut poikki siinä jamassa. "Jahas, luomumies elementissään" tokaisi Jaska tullessaan sisään. Hänellä oli mukanaan pari litran pulloa Vissy Originaalia, koska arveli sen olevan tarpeen. "Oijoijoi, jätkä on ihan kurko!" murahti Rane ja nappasi toisen pullon kouraansa. Toinen käsi lanteillaan hän kallisti vissypulloa ja joi siltä seisovilta puolikkaan. Vesi valui silmäkulmista ja naama kipristeli vissyn hiilihappojen vaikutuksesta. Rane nieleskeli viimeisen suullisen ja hetkisen kuluttua ilmoille jyrähti miehekäs röyhtäys-sarja. Vatsa hytkyi pulleana kuin tynnyri ja vavahteli paineen päästessä silläkertaa yläkautta ulos. Sanomattakin oli selvää, että suihkureissulla oli paineentasaus suoritettu alakautta...
"Aaaaaahhh! Oijoi, kylläpä teki gutaa...täsä pieni ihiminen herkistyy ihan tosissaan tämmöisen jäläkeen...voi juma, että on rujo olo! En juo ikinä ennää kalijaa, se on varma." Jaska naurahti ja tuumasi että "niihännä aina sanot". Ei ollut olo ihan paras mahdollinen hänelläkään, mutta muutama muki vähemmän oli tullut kallistettua. Kiihkeä playoffskevät ja vappu olivat olleet sen verran kosteita, ettei olut ollut vieläkään oikein maullansa. Jaska suunnisti keittiöön ja odotteli hetkisen, kunnes kahvi oli valmista…
Puhelin pärähti soimaan ja Rane raahusti parvekkeelta niskat kyyryssä vastaamaan. Pääkipu oli hellittämään päin, pari buranaa alkoi lievittämään pajavasaroiden pauketta. Uunissa oli ranskalaiset ja HK:n sinistä valmistumassa. "Rane" sai hän urahdettua puhelimeen. Toisessa päässä oli Irmeli Valtanen, joka alkoi viiltävällä äänellään kalattamaan selvästi kiihtyneessä mielentilassaan Ranelle. Eihän siitä saanut mitään selvää, pääkipu vain tuntui kasvavan siitä kälätyksestä. Rane tempaisi luurin puolenmetrin päähän ja odotti niinkauan, että tuli hiljaista. "Haloo, onko sielä ketään!?" kuului luurista ja Rane vastasi..."Rauhotu hyvä ihiminen, elä huuva! Mikä jumalauta sulla on hätänä?" "Tulkaa heti pubiin, täällä on sattunut kauheita!" kivahti Irmeli Valtanen takaisin ja sulki puhelimen.
Rane katseli luuria hölmistyneenä ja sen jälkeen Jaskaa. "Valtasen Irmeli soitti, käski tulla puppiin. Sielä on kuulemma sattunu jottain kauheata"
6. Irmelin Pubin keittiössä tapahtuu
Jaska kurvasi Mustangillaan Irmelin Pubin eteen ja Rane kampesi pelkääjän paikalta vissypullo kourassaan ulos. Jaska seurasi Ranea sisälle. Irmeli Valtanen oli tiskin takana ja oli selvästi hyvin hermostuneen näköinen. Sen lisäksi että oli normaalisti krouvimmasti rakennettu ruumiinrakenteeltaan. Silloin kun Irmeli oli hermostunut, oli syytä jättää ylimääräinen metri tilaa siltä varalta, että tulisi tarve poistua paikalta nopeasti. "Keittiössä on mies, naama verisenä ja ilman paitaa!" sanoi Irmeli kiihtyneenä. Rane katsoi Jaskaa ja Jaska Ranea. "Tulin aamulla töihin ja menin normaalisti ensimmäiseksi keittiöön. Sielä tämä äijä makasi pitkin pituuttaan keittiön takaosassa astiakorin vieressä lihaveitsi kourassaan! En tiennyt mitä tehdä ja soitin sinulle." Irmeli purskahti itkuun ja hetken hänkin näytti inhimilliseltä olennolta. Maskara valui pitkin poskipäitä kun kyyneleet valuivat valtoimenaan.
Rane otti baaritiskin takaa viskipullon kouraansa ja potkaisi keittiön heiluriovet auki. Tämäki vielä saatana. Vetelen päin näköä tällä pullolla, mikäli sielä intoa vielä riittää...perkeleen huligaanit... Jaska seurasi perässä kädessään pesäpallomaila. Irmelillä oli sellainen tiskinalla kaiken varulta. Koskaan sitä ei tosin ollut tarvinnut käyttää, Irmelin olemus riitti rauhoittamaan yleensä rähisijän kuin rähisijän. Laihanläntä mies retkotti lattialla ja naama verissään. Tukka oli sekaisin ja seuhotti joka suuntaan. Paitaa ei tosiaan ollut miehellä päällä, se oli käärittynä käden ympärille, joka piteli myöskin lihaveistä. Rane ja Jaska kävelivät lähemmäs ja Rane karjaisi isolla äänellään "mikä mies se sinä oot? Ootkonä joku varas vai mikä?" Mies hätkähti ja avasi silmänsä. Välittömästi hän säikähti ja työnsi itseään tiukemmin seinää vasten. Kasvoille tuli epätoivoinen ilme, aivan kuin mies olisi kuolemankielissä. "Äläkää lyökö, en minä mittään pahhaa taho, en!" Rane heristi viskipulloa kädessään kunnes tajusi, ettei tunkeilijasta olisi mitään vaaraa. Jaskakin laski pesäpallomailan pois kädestään ja miehet katsoivat toisiansa. Lattialla istuva mies haisi kuin rankkitynnyri viinalle ja näytti tiejyrän alle jääneeltä. Pää polviansa vasten mies vaikeroi "äläkää...en minä mittään...minä oon kunnian mies...äläkää!"
Rane otti miestä kädestä kiinni ja tempaisi hänet ylös lattialta tarttuen kraiveleihin kiinni. Miehen kengän kärjet lattiata viistäen Rane raahasi hänet pubin puolelle ja laski alas loosin sohvalle istumaan. Jaska rauhoitti Irmeliä ja käski tuoda paperia ja muutaman tyhjän lasin. Rane pisti tupakaksi ja rusensi tyhjentyneen askin pöydälle tuhkakupin viereen. "Nonniin, aletaanpa sitten kertomaan, että millä asioilla sitä täälä ollaan! Mikä helevetin murtovaras se sinä olet? Näytähän äijä taskus, ootko mittään vieny, hä?" Mies niisti nenänsä Jaskan tuomaan paperiin ja pyyhki veristä naamaansa paitaansa, joka oli kieritettynä toisen käden ympärille. Sekin oli jo värjäytynyt punaiseksi kuivaneesta verestä, jota oli tullut rystysistä. Mies oli lyönyt takaoven ikkunan rikki kädellään ja siinä särkenyt kätensä.
"Minä...minä olen agentti. Pelaaja-agentti Ryynänen. Reino Ryynänen. En minä mikään varas ole, vaan kunniallinen liikemies. Minä...minä voin selittää kaiken" Ryynänen sanoi tärisevällä äänellään ja luimisteli kulmiensa alta kohti Ranea. Ei ollut ihme, että ääni värisi, sillä Ranekin oli kankkusessa ja suuttuneena julman näköinen mies. Silmät verestivät turpeiden luomien alta, mutta katse oli partaveitsen terävä. Kädet olivat kuin leipälapiot ja vahvat ranteet mustan karvan peitossa. Toinen käsi piteli tupakkaa ja toinen oli vankan käsivarren saattamana pöydän päällä, viskilekan vieressä valmiina toimimaan, mikäli tarvetta olisi.
7. Reino Ryynänen
Mies oli todellakin sitä, mitä väitti olevansa. Taskusta löytyi lompakko, jossa oli agenttiyhdistyksen lupakirja asianmukaisine leimoineen. Käyntikortteja löytyi nippu ja niissä luki:
Takuutyötä kellon ympäri. Kaikki sarjatasot, liigakaan ei ole liikaa. Pelaaja teille, rahat meille.
Reino Ryynänen
Pelaaja-Agentti
RR Agents Oy
Satamalahdenkatu 12
p. 0700 - 69 69 69
fax. 0700 - 96 96 96
email reino.ryynänen@rragentsoy.fi
Siinä Ranea vastapäätä lysötti Reino Ryynänen, pelaaja-agentti kolmannessa polvessa, eronnut, ei lapsia. Pelaajaura oli tyssännyt aikanaan -70 luvun loppupuolella Patelan Puumissa siihen, että toimitusjohtaja Nikkinen oli yllättänyt Ryynäsen Patelan Puumien toimiston takahuoneesta köyrimästä Nikkisen vaimoa Sirkkaa. Ryynänen oli onnistunut pakenemaan ikkunasta mutta Nikkinen oli pitänyt huolen siitä, ettei Ryynänen pelaisi enää koskaan eikä missään. Eikä pelannutkaan sen koommin, vaikka pelimiehen taitoja olisi kyllä ollut riittävästi.
Ryynänen oli käynyt kirjekurssit ja perustanut oman agentuuriyhtiönsä pian tuon insidenssin jälkeen. Alkuvuodet olivat olleet hiljaisempaa, mutta nyt viimeaikoina oli alkanut riittämään vipinää oikein tolkusti. Ryynänen oli saanut pikkuhiljaa nimeänsä esille ja alkoi olla pikkuhiljaa tunnettu mies jopa SM-liigan toimitusjohtajienkin kontaktiluetteloita myöden. Ryynäsen suhteen tosin saattoi tapahtua mitä vain, tai oikeammin hänen välittämät pelaajansa tuppasivat olemaan sitä sun tätä. Pääosin uransa ehtoopuolella olevia kavereita, jotka etsivät viimeisinä vuosinaan pelipaikkaa. Seassa oli myös ulkomaalaisia suuruuksia, sillä Ryynänen oli ymmärtänyt levittää sanaa myös eurooppaan. Lähinnä tämä oli tapahtunut Ruotsin laivoilla ja Tallinnan lautoilla, sillä laajempaan toimintaan ei orastavasta menestyksestä huolimatta ollut varaa. Ryynäsen listoilla olivat vierailleet mm. Davydov, Svetkov, Romanov, Åslin.
Pelaaja-agentti ryynänen kulautti viskipaukun kerralla alas ja pyysi toista. Rane vilkaisi Irmeliä, joka nyökkäsi pöydän vierestä hyväksyvästi. Tosin enempää ei herunut ja tyly ilmoitus tuli välittömästi "maksat äijä kans". Ryynänen alkoi kertomaan tarinaansa ja siinä riittikin ihmettelemistä niin Ranella, Jaskalla kuin Irmelilläkin. Ei monesti oltu kuultu moista.
8. Sattuman kauppaa
Vuosi takaperin, osapuilleen samoihin aikoihin Reino Ryynäsen vastaajaan oli jätetty viesti. Ryynänen oli kuunnellut viestin kerran ja toisenkin, sillä slaavilaisittain englantia puhuva miesääni tolkutti jotakin, josta ei ihan heti saanut selvää. Kolmannen kuuntelukerran jälkeen Ryynäselle selvisi, että vastaajaan oli puhunt Tsekkiläinen virkaveli, Lubomir Banovits. Mies oli saanut kuulemma vinkin Tallinnalaiselta Jaak Raivomäeltä ottaa yhteyttä Ryynäseen. Raivomäk, ilman viimeistä i-kirjainta oli vanhan Hansakaupungin hengen mukaisesti bisnesmies, joka huseerasi niin Mersukaupan kuin pelaajakaupankin pyörteissä. Ja mikäs oli kauppaa tehdessä, sillä Venäjän imu niin pelaaja- kuin mersumarkkinoillakin oli alati kasvussa. Siinä oli etevällä kaupankävijällä oma markkinarako, aivan kuin vanhankaupungin Nadjallakin.
Banovits oli ottanut aiemmin kevättalvella kontaktin Jaakille ja ajatuksena oli tälläkertaa etsiä kahdelle Tsekkiläiselle huippupelaajalle pelipaikka kaudelle 02-03. Petr ja Petr olivat molemmat kyllästyneet entisiin kuvioihinsa ja kaipasivat ensinnäkin pelaamaan samassa seurassa - sen lisäksi olisi hyvä katsella tulevaisuutta uusin ajatuksin. Tämähän oli sopinut mitä mainioimmin Jaakille, joka mielellään auttoi Banovitsiä tässä asiassa. Tietysti sopivaa korvausta vastaan, sehän oli selvää. Raivomäk oli kuukauden päivät pohtinut asiaa, käyttänyt kontaktejansa hyväksi...mutta tuloksetta. Kunnes oli Tallinan satamalaiturilla eräänä sunnuntai-iltapäivänä törmännyt laiturin roskakorin vieressä olevaan ilmoituslappuseen. Siinä oli komeillut Reino Ryynäsen naamataulu, sliipattuna ja hymyilevänä. Kultahammas kiiluen ja tukka suittuna Ryynänen näytti kieltämättä pelimieheltä - näin ajatteli myös Raivomäk ottaessaan lappusen kouraansa.
Täsä olla jollakul ilmootus, arvatenks. Välipuoli päälimmäisens, mut rysäpöksy gunnos. Kaubamies tämä oll, melko varmast. Belimies, luulla ma ajatteli Raivomak itsekseen ja tutki lappua. Täsä vois ollaktutes onkelmaan ratkasu, vaigo eigös? Yhes koos, soitotates tuo nuumero ja katastetas tämmöne Ryynänen, migäs miehiäs?
Näin oli Ryynänen saanut puhelinsoiton Jaak Raivomak -nimiseltä kauppamieheltä ja viesti oli selvä. Hyvät korvaukset olisi tiedossa, mikäli Petr ja Petr saisivat sopivan ratkaisun ensikauden pelikaudelle. Ryynänen soitti välittömästi Tallinnaan ja neuvotteli asiat kuntoon. Nyt Ryynäsen akan poika, nyt loppu kärvistely! Nyt pitää takoa kun rauta on kuumaa, jumalauta! Siitä alkoivat Ryynäsen agenttiuran kiihkeimmät viikot, joiden tärkeys oli kristallinkirkas. Nyt olisi tulevaisuus edessä ja tukka takana - ja lompakko paksuna, mikäli homma hoituisi kunnolla. Miksi ei hoituisi, nimittäin Ryynänen oli vuosien mittaan oppinut ovelaksi. Mies, jolla olisi elämän valttikortit kädessään - ja ässä hihassaan.
9. Suunnitelma
Ryynänen mietti strategiaansa tarkoin, sillä nyt ei ollut varaa sössiä tätä mahdollisuutta. Hän tiesi hyvin tarkkaan, millä SM-liigaseuralla olisi kassassa riittävästi kahisevaa, mutta sitä hän ei tiennyt oliko näilllä kiinnostusta. Matikaisen Pena ja IFK olisi yksi vaihtoehto, toinen Jokerit ja Harkimo ja kolmas Lekatien mies Juha Junno ja Oulun Kärpät. Penan kanssa oli suhteet kyllä kunnossa, mutta hommassa oli yksi pieni mutta. Ryynäsen IFK:lle kauppaamat faksit olivat olleet jatkuvasti epäkunnossa ja Pena oli ärtynyt asiasta. Oli kuulemma muste sotkenut yhden jos toisenkin sopimuspaperin ja palkkasummat olivat parissa tapauksessa menneet päin persettä...Mutta nyt ei pelattaisikaan faksikaupan kanssa, vaan isojen poikien pisnestä.
Harkimon konserniin Ryynäsellä ei ollut aiempia kontakteja, joten siinäsuhteessa lähtökohdat olivat heikommat. Sen hän oli vain kuullut, että Virmanen yleensä tuputti näiden pelaajasiirtojen yhteydessä vähintäin rekkalastillisen Harwall Areenalle miksattuja Hittiparaati-levyjä kaupan ehtona. niitä pitäisi sitten levittää pitkin maita ja mantuja ja se olisi tiennyt lukemattomia kilometrejä Ryynäselle huoltoasemilta toiselle Hangosta Utsjoelle. Rahaa kyllä Ilmalassa oli niin että ranteita pakotti, mutta muut asiat menivät nyt sen edelle. Tämä vaihtoehto sai punakynää Ryynäsen strategiassa.
Sitten oli jäljellä kolmas vaihtoehto, Junno ja Kärpät. Patelan Puumissa pelatessaan Ryynänen oli tutustunut Junnoon ja tiesi miehen hyvinkin. Olihan hän jo aiempina vuosina hoidellut mielestänsä Euroopan huippua olevat Davydovin, Svetkovin, Romanovin ja Åslinin Ouluun, joten perinteitä niinsanotusti oli. Tosin korvia tahtoi ruveta vieläkin kuumottamaan, kun ajatteli niitä Junnon puheluja kausien päätteeksi - joskus jopa kauden alkumetreillä...ei olleetkaan kuulemma sitä, mitä Ryynänen oli uskotellut...Kuitenkin Junno oli kova kauppamies, kiero kuin korkkiruuvi mikäli niikseen tuli. Pohjimmiltaan lupsakka mies, joka kyllä yleensä kuuteli mitä oli sanottavana...Talous oli myöskin Kärpillä kunnossa ja nyt voisi olla myöskin kiinnostusta parempiin pelimiehiin. Joten, siinäpä oli Ryynäselle passeli kohde, jota hän lähtikin kiivaasti tutkimaan.
Tässä vaiheessa Ryynäsen selvitystä Rane, Jaska ja Irmeli olivat istuneet hiljaa kuin kirkossa. Kello alkoi olla sen verran paljon, että Pubin aukeamisaika alkoi olla käsillä. Mutta Irmeli päätti tänäpäivänä, ensimmäistä kertaa kahteenkymmeneen vuoteen pistää oven kiinni ja lapun ovelle..."Suljettu remotin takia". Tässä oli nyt sen verran älytön juttu meneillään, että syytä oli setviä se perusteellisesti. Irmeli loihti kaikille murkinaa ja juotavaa, ottipa itsekin. Olihan nämä mieltä järkyttäneet tapahtumat saaneet nälänkin esille. Lihapiirakat ilmestyivät jokaisen nenän alle, ryyditettynä nakeilla ja mikromuusilla. Kylmää vettä ja vissyä kului kurkun kostukkeeksi ja Ryynäsen tarina jatkui...
"Junno olikin tiukka neuvottelija, kuten aina. Ensin se ei meinannut ottaa kuuleviin korviinsa ehdotuksiani, koska...niin, nämä aiemmat pisnekset eivät olleet niin suotuisia, kuten aiemmin tuli jo esille. Mutta muutaman päivän tiiviiden puhelujen jälkeen päästiin siihen pisteeseen, että sovittiin tapaaminen. Laanilan Nesteen takahuoneessa käytiin koko homma läpi. Minä esittelin Petrn ja Petrn Junnolle, joka oli hämmästynyt nimet kuullessaan. Tokihan hän nämä pelaajat tunsi, mutta ei ollut osannut kuvitellakaan, että he olisivat mahdollisia vaihtoehtoja hänen joukkueellensa.
Mies selvästi innostui kerrasta ja niin ruvettiin neuvottelemaan hintalapuista. Halvallahan näitä kavereita ei saisi, sehän oli selvää. Pohjalla oli roimat palkkapyynnöt itse pelaajilta, siihen päälle sekä Tsekkiläisen agentin Lubomir Banovitsin että Tallinnalaisen kauppamiehen Jaak Raivomäen palkkiot ja bonukset. Pitihän meikäläisenkin siihen oma osansa rakentaa, joten nappulaa tarvittiin ennenäkemättömän reilusti. Tosin jouduin paljastamaan juurta jaksaen Junnolle koko kuvion, koska muuten olisin joutunut liemeen yllättävältä taholta."
Nimittäin Patelan Puumien toimitusjohtaja Nikkinen oli vieläkin käärmeissään Ryynäselle vuosien takaisesta kiksautuksesta. Nikkinen oli Junnon tuttu, joten uhkasi paljastaa Nikkiselle Ryynäsen olinpaikan, joka olisi todennäköisesti tiennyt katkenneita hampaita ja murtuneita kylkiluita. Puhumattakaan mahdollisesta maineen menetyksestä lopullisesti. Joten Ryynänen oli pakotettu luopumaan omasta palkkiostaan kokonaan. Kuitenkin Ryynänen oli Junnon silmissä pohjimmiltaan yritteliäs ja ehta liikemies, mikä sinällänsä aina miellytti. Joten hän esittikin yllättävää mahdollisuutta, joka toisi hieman hyvitystä siitä, että Ryynänen hoitelisi tälläkertaa kovia pelimiehiä Junnon haaviin.
10. Ammatinvaihto
Ryynänen saisi hoitaakseen uuden Junnon suunnitteleman toiminnon, jonka tarkoituksena olisi hoitaa uudistetussa Raksilan hallissa kutsuvierastapahtumia, edistää fanitoimintaa niin hallissa kuin vieraspelimatkoilla sekä pitää huoli ylipäätänsä siitä, että maksavat asiakkaat olisivat tyytyväisiä riippumatta siitä, minkä verran he rahojansa Kärppien hyväksi kulloinkin sijoittaisivat. Riippumatta siitä, olisiko kyseessä varakas asiakas tai kuluneissa farkuissaan tallustava opiskelija. Kaikki piti ottaa tasa-arvoisesti huomioon, toki mitä enemmän oli valmis panostamaan, sen enemmän saisi itsekukanenkin vastinetta. Samoin toimenkuvaan kuuluisi viestintäasiat, käyttäen hyväksi niin radion, television kuin internetin mahdollisuuksia.
Nykyiset liiketoimintansa Ryynänen saisi lopettaa siihen paikkaan, sillä miehestä oli Junnon mukaan ollut enemmän harmia kuin hyötyä. Imagosta piti pitää hyvä huoli ja Ryynäsen kaltaisten tuuliviirien kanssa ei enää olisi vara pelleillä. Kuitenkin miehen kyky olla yritteliäs ja nähdä mahdollisuutensa vaikeinakin aikoina voisi toimia hyödyllysielläkin tavalla seuran kannalta. Junno hoitelisi Ryynästä vainoavat Patelan Puumien toimitusjohtaja Nikkisen vanhat kaunat pois päiväjärjestyksestä, siitä ei enää tarvitsisi huolehtia. Kulut myöskin maksettaisiin sekä mahdollisesti, mikäli hommat hoituisivat mallikkaasti, jotakin bonusta olisi tiedossa.
Siinä oli sellainen kokonaisuus, mistä Ryynänen ei olisi ikinä voinut kuvitellakaan edes villeimmissä unelmissaan. Laanilan Nesteen takahuoneessa oli aluksi syvä hiljaisuus, mutta hetkisen mietittyään Ryynänen oli lyönyt Junnon kanssa kättä päälle. Eihän tuollaisesta mahdollisuudesta ollut mitään järkeä kieltäytyä. Päinvastoin, nyt loppuisi nyhertäminen agentuuriasioiden parissa. Sitäpaitsi, Ryynäsen toimia oli seurattu melkoisen tiiviisti Kansainvälisen Jääkiekkoliiton taholta asti ja muutama uhkauskirje oli tullut jo poste restanteen. Agentuuriasiat olisivat kuulemma menossa syyniin perinpohjaisesti, mikäli toiminnan taso ei muuttuisi radikaalisti.
Näin tuli Ryynäsestä Kärppien palkkalistoille sujuvaliikkeinen, ahkera ja engerginen supliikkimies.
Rane siemaisi kahvia ja katseli Ryynästä hiljaa ilmekään värähtämättä. Aikamoinen suhari taitaa olla tämä mies pyöri hänen ajatuksissa tarinaa kuunnellessaan. Jaska istui vieressä välillä katsellen Ranea, välillä Irmeliä, joka pisti omenapiirakkaa lämpiämään kahvin kyytipojaksi. "No mistänä tuonne takahuoneeseen pelemahit, naama verillä ja paita riekaleina?"
Ryynänen jatkoi tarinaansa...
"Kauden jälkeen päättäjäisjuhlissa törmäsin Nikkiseen." Mies oli ensin iskenyt kraiveleihin kiinni ja oli viittä vaille latassut luuvitosella Ryynästä leukapieliin. Käsi täristen Nikkinen oli irroittanut otteensa Ryynäsen kauluksesta ja silitellyt rypyt suoraksi. Junno oli nimittäin nähnyt tapauksen ja katsoi Nikkistä tiukasti kauempaa, jolloin Nikkinen antoi tilanteen olla. Vaikka Sirkan tapaus kuumotti ohimoita yhtä paljon kuin aikanaan Ryynäsellä kuumotti kupeita Sirkan edessä Nikkisen toimistolla. Junno oli antanut Nikkiselle ja emännälleen elinikäiset kausikortit Raksilaan ja päälle molemmille täydellisen fanivarustuksen parhaimmasta päästä. Kunhan Ryynänen saisi olla rauhassa. Näin oli sovittu, mutta pienissä konjakeissaan tämä tuppasi unohtumaan ja varsinkin silloin, kun Ryynänen oli lähettyvillä.
"No, eilen oltiin sitten tämän Tallinnalaisen Jaakin kanssa Foxian tansseissa juhlistamassa vuoden takaisia liiketoimia, kun Nikkinen pamahti vessaan yhtäaikaa kuselle. Vetäsin liitinginkin säikähdyksissäni niin äkäseen, että munaskut jäivät väliin. No minä otin ritolat ja hyppäsin Foksian edessä olevan moottoripyörän päälle ja kaasutin tieheni. Nikkinen ryntäsi sepalus auki perään ja lähti ajamaan autollansa jälkeeni. Siinä mentiin Pohjantietä pyörällä niinpaljon kuin vehkeestä irtosi, mutta Nikkinen oli vanha autosuunnistaja ja pysyi kuin pysyikin perässä. Koko yön se ajoi takaa meikäläistä pitkin kaupunkia, kunnes pyörstä loppui bensa tuohon lähistölle.
Niinhän siinä kävi, että se pisteli meikäläistä nenävarteen oikein kunnolla. Sillä oli niin pitkään patotuneet kaunat, että Junnon kanssa tekemästään sopimuksesta huolimatta Sirkan juttu piti saada kerrankin selväksi. Siinä tuoksinnassa kilahti tuo takaoven ikkuna palasiksi. Nikkinen häipyi paikalta, sanoi että nyt on asia selvitetty. Minä keräsin kamppeitani pitkin Pubin takapihaa ja huomasin, että lompakko oli lentänyt ikkunasta tuonne keittiön lattialle. Aukaisin oven ja eihän siinä hämärässä nähnyt eteensä yhtään mitään ja tönäisin sitä takaseinän hyllyä etsiessäni lompakkoani. Samalla kun huomasin missä se on, heilahti kaapin yläosasta rautainen paistinpannu päähäni ja tajuhan siitä meni. Loput te sitten tiedättekin..."
11. Uskomatonta, mutta totta
Rane katsoi edessään olevaa miestä edelleenkin tyynesti, mitä nyt vieläkin kankkusen vaivaaama kroppa viestitti edellisiltana aiheutetusta myrkytystilasta. Reino Ryynänen istui pöydän ääressä masentuneen näköisenä, eikä ihme. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita oli ollut riittämiin viimeisen vuorokauden aikana. Tosin eipä se mitään uutta ollut, mikäli katsotaan viimeisten vuosien aikaisia tapahtumia. Rapatessa roiskuu, sanotaan. "Oot sinä melekonen vipeltäjä mieheksi Ryynänen. Vai sinä se oot husseerannu viimetalaven Kärppien hommisa. Vaan nyt sulla on palijon selevitettävää tuon Irmelin kansa, ku oot rikkonu täälä paikkoja. Aatteleppa sitä." Rane katsoi kysyvästi Irmeli Valtasta kohti, jonka kasvoille alkoi kerääntymään punakka väri. Irmeli katsoi hetken kysyvästi Ranea, mutta tokaisi sitten "tosiaan, olipa tuo sutki mikä tahansa mies, saa luvan maksaa tämän sotkun ja joka pennin sittenki! Minun Pubissa ei ole ikinä rähisty, eikä tämmöisestä seleviä ihan helepolla! Minä, vanaha ihiminen jouvun kestämään kaikenmaailman äijien jorinoita illasta toiseen ja sitten vielä tämä!"
Jaska remahti nauramaan ja näytti tikahtuvan siihen paikkaan. Nauroi nauramistaan, kunnes koko porukka räkätti katketakseen. Ryynänenkin hohotti hervottomana samalla pidellen kylkeänsä, josta oli luultavammin kylkiluita mennyt poikki, tai ainakin murtunut. Tosin Ryynäsen nauru alkoi kääntymään pikkuhiljaa itkuksi, koska mieleen tuli paniikki tapahtuneista asioista. Ensinnäkin Irmeli Valtanen suorastaan pelotti häntä, mutta samaten kauhukuvia nostatti se, että oliko joku nähnyt hänet yöllä Pubin takapihalla ja murtautumassa sisään verissäpäin ja voisi tunnistaa hänet. Siitä nimittäin voisi seurata potkut Kärppien organisaatiosta ja sen jälkeen edessä olisi muutto muille maille.
Rane ja Jaska siirtyivät baaritiskille pohtimaan tilannetta Irmelin seisoessa Ryynäsen vieressä kädet puuskassa ja naama punaisena kiukusta ja ärtymyksestä. "Mitä oot Jaska mieltä?" kysyi Rane Jaskalta, joka hörppäsi kulauksen vissypullosta. "No melekonen tapppaushan tässä näyttäis olevan. Vaan voihan tuo kaikki ollakki niinku tuo Ryynänen sano asioijen olevan. Kyllä näitä liikemiehiä tuli nähtyä eteläsäkin melekosen monenlaista".
"Nyt mietitään tarkkaan tämä homma." Rane rypisti otsaansa ja pisti palamaan. "Täsä ois meillähi sauma saaha sormemme välliin, tiijätkö. Monet kerrat on sitä noijuttu, että pittäis jollahi tavalla saaha vaikutusta näihin Lekatien asiohin ja täsä meillä se tillaisuus nyt on." Siinä oli vinha perä, sillä Ryynäsen tilanne oli kieltämättä hankala. Jos Junno saisi tietää tästä, voisi kengän kuva tulla Ryynäsen persuksiin aika vikkelästi. Jos miestä autettaisiin selviämään asiasta kuin koira veräjästä, voitaisiin kehitellä jotakin vastapalvelusta...
"Nyt soitetaan Vako-Vikke ja Ruuskanen paikalle ja pannaan sotasuunnitelmat pystyyn. Perkele, tiijä mitä tästä kuule seuraa jatkosa!" Jaska oli hieman vastahankaan, enemmänkin oli sitä mieltä, ettei näihin hommiin kannattaisi liiemmälti sekaantua tavallisen tallaajan. Tämmöiset pulliaiset pikemminkin polttaisivat sormensa kuin hyötyisivät tilanteesta. Parempi olisi pysyä suutarin lestissään ja antaa asian olla. Mutta Raneahan ei pysäyttänyt mikään, kun jokin ajatuskuvio hänen päähänsä ilmaantui. Rane oli pelimies, eikä käyttänyt mitään tilaisuutta käyttämättä, kun mahdollisuus tarjotuisi nokan eteen. Luomumies vailla vertaa, kuten naapurin Maikki sanoi aikanaan...
12. Totuus on usein tarua ihmeellisempää
Valkoiset seinät heijastivat kesäisen auringon valoa huoneeseen ja vaaleat kokopitkät verhot loivat varjoansa sängyn reunalle. Vieressä oli tippapullo, sydänkäyrä ja muita tarvittavia apulaitteita. Toisella puolella sänkyä oli pöytä, jossa oli muutama kukka, sekä pari korttia ja vesilasi. Rane makasi sängyllä peiton alla, pääosa hiukan kohollaan ison tyynyn tukemana. Etusormi alkoi nykimään pientä liikettä, samoin peukalo värähti sijoillaan. Ranen silmät liikkuivat luomien alla, kuten unesta heräävä alkaa havahtumaan todellisuuteen. Ranen käsi siirtyi peitolta kohti haaroväliä, jossa se automaattisesti alkoi rapsuttamaan miehustaa. Mikä on synnynnäisesti opittu, säilyy eräänlaisena ääreishermoston toimintana, vaikka muutoin ei mihinkään kykenisi.
Rane heräsi hiljalleen huomaamaan missä hän oli. Vasemman jalan kipsi osui ensimmäisenä hänen näkökenttäänsä, kun silmät avautuivat hiljalleen raolleen. Myöskin vasen käsi oli sormista kyynärpäähän asti kipsissä. Rane katseli ihmeissään ympärilleen, vähitellen tutki näkymää edessään. Hän tajusi heti, missä oli. Sairaalassa. OYS:in teho-osastolla, tosin jo omassa huoneessaan. Rane oli ollut sielä kolmisen viikkoa, koomassa lääkityksen avulla. Miehen kroppa oli kokenut sen verran kovia, että ylilääkäri oli määrännyt hänet lääkittäväksi uneen elimistön paremman toipumisen takia.
Rane oli tuotu osapuilleen vuorokausi Suomen hävittyä Ruotsille MM-kisojen välieräottelussa. Mies oli kekkuloinut Raksilan parkkipaikalla, hyppinyt roskiksen päällä umpitunnelissa huutaen hävyttömyyksiä Aravirrasta, Kurrista (erityisesti), Jutilasta ja Jutilan kalsareista, Saukkosesta, Heikkilästä...Rane oli romahtanut totaalisti rankan fanikevään tuloksena. Liikaa stressiä, liikaa juomaa, liikaa roskaruokaa, liikaa tupakkaa. Liikaa jääkiekkoa. Liikaa ihan kaikkea. Kaiken lisäksi hän oli tipahtanut roskiksen päältä suoraan pää edellä asfalttiin, lyöden päänsä, katkaisten nilkkansa ja kätensä. Kova kovaa vasten ja taju kankaalle. Poliisipartio oli noukkinut miehen roskapöntön vierestä ja vienyt kiireenvilkkaa OYS:iin. Kolme viikkoa sitten.
Oveen koputettiin ja hoitaja tuli huoneeseen. "Noniin, täällähän on herätty! Huomenta vaan ja tervetuloa tähän maailmaan. Taisi olla rankka kevät?" Rane katseli hoitajaa ja sulki silmänsä. Mitähän sitä on taas tullut tehtyä? "Sinä olet ollut koomassa viimeiset kolme viikkoa, ihan tarkoituksella. Olit sen verran huonossa kunnossa, että lääkäri katsoi paremmaksi pistää sinut nukkumaan vähän pidemmät nokoset. Kovasti sinulla silti tuntui olevan asiaa ja elehdit jonkinlaisia pakkoliikkeitä harva se päivä. Sekalaista mongerrusta, josta ei saanut juuri selvää. Aika ihmeellinen juttu, sillä yleensä koomassa oleva potilas ei reagoi mihinkään."
Rane huomasi pöydällä olevat kortit, ja kurkotti ne toisella kädellään eteensä. Saakeli kun suuta kuivaa... Toinen kortti oli Jaskalta, jossa luki - pikaista paranemista Rane, kyllä se siitä - ja toinen, Kärppälogolla varustettu kortti sisälsikin useampia nimiä....Rane tutki sitä tarkemmin ja tajusi, että siinähän oli nimikirjoituksia. Juha Junno...Petr Ton...Petr Tenkrat...Jari Viuhkola...Mika Pyörälä...ja koko Kärppien joukkueen nimmarit niiden lisäksi. Alareunassa oli myös erikoisen näköinen kirjoituslitania, josta ei tahtonut saada selvää...
Rane siristi silmiä ja luki "sitkeälle fanille, joka pistkää kaiken peliin jokaisena iltana. Pikaista paranemista, toivoen: Vikke Vakojärvi, Tapani Ruuskanen, Reino Ryynänen, Sakari ja Sirkka Nikkinen, Jaak Raivomäk, Jaroslav Banovits". Rane luki nimiä ihmeissään...
Totuus on tarua ihmeellisempää, vaiko toisinpäin?