Maple Leaf
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- HIFK, Toronto Maple Leafs, Pat Quinn -lahko
Knower kirjoitti:Itse voin ihan rehellisesti sanoa, että minulle ei junnukoutsina todellakaan ole ollut tärkeintä voittaa jokaista matsia. Tärkeintä on pelata niin hyvin kuin osaa, pelata rohkeasti, uskaltaa yrittää jne. Jos sillä tavalla voittaa, se on tietenkin mukava juttu. Mutta ei missään nimessä tärkeintä. Mielestäni edes junnujen MM-kisoissa tärkeintä ei ole ottaa mitalia tms.
Toki voin ainakin itse myöntää, että mieluummin vedän "ykkösporukkaa" kuin harrasteryhmää ts. niitä "huonompia". Lahjakkaiden ihmisten kanssa on vain yksinkertaisesti mukavampi tehdä hommia, näin ainakin itse voin sanoa.
Knower, on todella mukavaa lukea rehellistä tekstiä juniorivalmentajan toiminnan motiiveista, ja uskon, että olemme pitkälle samoilla linjoilla asian suhteen. Myönnän tässä myös omalta osaltani, että pakinpuolikkaalle osoittamassani viesteissä olen pyrkinyt peräänkuuluttamaan nimenomaan toiminnan motiiveja: olen vuosien mittaan nähnyt niin monta juniorivalmentajaa, jotka ryhtyvät (vilpittömästi, mutta myös nuoruuttaan ja kokemattomuuttaan?) toimeensa luottaen siihen, että heidän vallankumoukselliset taktiikkansa ja näkemyksensä riittävät tekemään kymmenvuotiaista lapsista "voittajia", vaikka peiliin rehellisesti katsoessaan he näkisivät (lajia rakastavan, mutta) pelin suhteen omaa egoaan korostavan, kokemattomuuttaan ja epävarmuuttaan "voittoja" janoavan ihmisen.
Knower kirjoitti:Kysymys on ennen kaikkea siitä, että jokaiselle tarjotaan harrastus oman tasonsa mukaan. En tiedä mikä tässä sotii Nuori Suomea vastaan. Luulisi, että ei ole mukavaa olla pujottelukeppinä ylivertaisten kaverien seassa. Paljon mukavampaa on pelata omalla tasollaan ja nauttia urheilusta. Jos taso on liian kova, kaikki aika menee eloonjäämistaisteluun.
Kuten olen aikaisemmin tässä ketjussa jo kirjoittanut, ei minun maailmaani järkyttäisi, mikäli esimerkiksi 15-16 -vuotiaista ylöspäin siirryttäisiin nykyistä kilpailullisempaan toimintaan - jotkut yksinkertaisesti ovat lahjakkaampia kuin toiset, ja heille se suotakoon. Esimerkiksi Jatkoajan eräässä toisessa ketjussa esitetään kuitenkin mielipiteitä, joiden mukaan jo noin kymmenvuotiaat juniorit olisi asetettava "lahjakkuusjärjestykseen" ja toimittava tasoryhmissä tämän mukaan. Minä todella haluaisin tavata sen lasten liikunnan ammattilaisen, joka väittää kykenevänsä erottamaan kymmenvuotiaista ne kyvyt, jotka ovat jossain tietyssä urheilulajissa vaikkapa 14-vuotiaina edelleen "lahjattomia" lapsia edellä - olen kuitenkin vuosien mittaan nähnyt, kokenut ja hyvin vierestä elänyt kymmeniä sellaisia lasten kasvutarinoita, joissa urheilulajissaan surkeaksi 10-vuotiaana "tuomittu" on vuodessa-kahdessa ohittanut kehityksessä aiemmin "lahjakkaana" pidetyn ikätoverinsa. Uskallankin väittää, että vain kokematon juniorivalmentaja voi esittää "lopullisia tuomioita" vaahtosammuttimen kokoisista tsemppaajista.
Lopulta tässä palataan siis kuitenkin juniorivalmentajan toiminnan motiiveihin. Jos ainoa (tai edes keskeisin) energian lähde on "voittaminen", kertoo se oikeastaan vain siitä, että toiminnassa ollaan mukana vain oman egon, täyttymättömien kilpailullisten haaveiden, oman muuten mitättömäksi koetun minän tms. vuoksi. Siinähän ei ole sinänsä mitään väärää - jokainen meistä yrittää venyttää oman peniksensä pituutta ylitse keskiarvon. Silloin on kuitenkin syytä singahtaa suoraan ammattilaisurheilun pariin, eikä tehdä sitä lasten harrastuksen kustannuksella. Oma penis ja lasten harrastus ovat nimittäin samaan lauseeseen yhdistettynä liian lähellä pedofiliaa.