Naisasiat

[Puoliveltto]

Parisuhdeterapia ei innosta. Omat ennakkoluuloni ovat liian vahvat kukkahattuilusta sekä siitä, että yrityksenä on liikaa painottaa jatkamisen puolesta. Vähän kuin lätkämatsi alkaisi 1-0 tilanteesta. En siltikään ole sitä mieltä, että ero on väistämätön, mutta parisuhdeterapiat lähtevät mun mielstäni siitä, että ero on sitten se paskin vaihtoehto.

Tähän eriävä mielipide. Terapeutti/neuvoja ei ainakaan mulle pyrkinyt tarjoamaan mitään ratkaisua tai sanomaan, mikä on "oikein". Mulle ei tullut sinä aikana mitään tunnetta siitä, että mua ohjattaisiin mihinkään suuntaan tai että ylipäätänsä terapeutilla olisi joku näkemys siitä, mitä pitäisi tehdä. Epäilemättä hänellä oli, mutta itse en sitä mistään pystynyt näkemään.

 

[Leelian Lepotuoli]

Ei täällä mun mielestä kukaan kehottanut jatkamaan riitaisaa avioliittoa hinnalla millä hyvänsä, myös sillä et lapset kärsii. Mistä moni olikin kertonut omat lapsuuden kokemuksena. Vaan siitä oli kysymys, et heitetäänkö se 14 vuoden avioliitto roskiin kun mies ihastuu toiseen naiseen ja oman vaimon kanssa on vaikeaa. Jos avioliittoa päätetään jatkaa, niin silloin tehdään kaikki voitava et kaikilla olis hyvä olla ja etsitään se rakkauskin sieltä jostain. Ei tietenkään pidä jatkaa riidellen ja kylmissä väleissä. Mutta helpompaa se avioerosta toipuminen on silloin kun tietää et paras on yrittetty mut slut tuli.

Mä olen aika fanaattinen mitä lasten hyvinvointiin tulee ja mun mielestä silloin kun päätöksen lapsen maailman saatosta on tehty, niin niistä täytyy pitää hyvää huolta ja ajatella niiden parasta. Lapsella on oikeus vanhempiinsa ja vanhemmilla velvollisuus lapsiaan kohtaan.

 

[Johan]

Ei täällä mun mielestä kukaan kehottanut jatkamaan riitaisaa avioliittoa hinnalla millä hyvänsä, myös sillä et lapset kärsii. Mistä moni olikin kertonut omat lapsuuden kokemuksena. Vaan siitä oli kysymys, et heitetäänkö se 14 vuoden avioliitto roskiin kun mies ihastuu toiseen naiseen ja oman vaimon kanssa on vaikeaa. Jos avioliittoa päätetään jatkaa, niin silloin tehdään kaikki voitava et kaikilla olis hyvä olla ja etsitään se rakkauskin sieltä jostain. Ei tietenkään pidä jatkaa riidellen ja kylmissä väleissä.

Meni muuten niin päin, että ensin oli vaikeaa (n.6-7 vuotta) ja vasta sitten tuli toinen nainen (ehkä tulee, ei ole ollut edes seksiä vielä) ja on edelleen ihan yhtä vaikeaa. Ei sen vaikeampaa, mutta ei myöskään helpompaa. Olisihan se kivaa ja helppoa munkin selitellä, että uus akka tulossa, toisesta pitäs tekosyyllä eroon päästä.

Mun mielestä jos sanot, että tehdään kaikki voitava ei voi sanoa lähes heti perään, että ei voi jatkaa riidellen ja kylmissä väleissä. Voidaanhan. Juuri silloinhan tehdään kaikki voitava, jopa riidoissa tai ainakin kylmissä väleissä oleminen, jotta on varmasti kaikki voitava myös tehty. Sitten voi mennäkin onnellisena lastensa tyytyväisyydestä vanhempiensa ikuisesta avioiliitosta nukkumaan. Ja lapset ne vaan nauttivat tällaisesta? Mutta kaikki on tehty, jotta eroa ei tullut?

 

[Leelian Lepotuoli]

..Meni muuten niin päin, että ensin oli vaikeaa (n.6-7 vuotta)..

Niin no sä aika niukanlaisesti näitä yksityiskohtia tuossa ekassa viestissäsi kerroit josta kaikki tämä kohkaus alkoi.

Mun mielestä jos sanot, että tehdään kaikki voitava ei voi sanoa lähes heti perään, että ei voi jatkaa riidellen ja kylmissä väleissä. Voidaanhan. Juuri silloinhan tehdään kaikki voitava, jopa riidoissa tai ainakin kylmissä väleissä oleminen, jotta on varmasti kaikki voitava myös tehty. Sitten voi mennäkin onnellisena lastensa tyytyväisyydestä vanhempiensa ikuisesta avioiliitosta nukkumaan. Ja lapset ne vaan nauttivat tällaisesta? Mutta kaikki on tehty, jotta eroa ei tullut?

Kysyit Pitäisko erota? Mun mielestä oot jo tehnyt päätöksen. En tiedä omatuntoko sulla kolkuttaa vai mikä. Huom boldaus, tehty kaikki voitava avioliiton eteen. Jos päätätte jäädä yhteen, mutta kylmät ja kalseat välit jatkuu whats the point? Eihän se ole mitään yrittämistä ja avioliiton pelastamista (oletan et jokainen tietää mitä se suunnilleen tarkottaa). Jos ei sen yrittämisen jälkeenkään toimi niin avioeropaperit allekirjotukseen ja jatketaan omille teille.

Mut nyt en jaksa enää jauhaa. Etköhän sä aikuisena ihmisenä tiedä miten toimia sulle ja sun lapsille parhaiten.

 

[Snakster]

Lasten mukaanottamista olen ehdottanut, mutta se ei ole sopinut äidilleen. Liian iso muutos, kuulemma. Varmasti olisikin, mutta sitä se hänen mielestään olisi, vaikka muuttaisin kilometrin päähän. Tiedän, että ero menisi asian vaatimisesta vaikeaksi ja sitä en tahdo. Kyyninen lukija ajattelee, että haluan helppoa elämää ilman lapsia. Saa ajatella, niin ei asia kuitenkaan ole. Muistaakseni Snaksterin kommentti automaattisesta lasten äidille menosta eroissa sietäisi laajempaakin keskustelua tässä maassa. Ilmeisesti kuitenkin tarkoitit, Snakster, tätä mun tapausta?

Tarkoitan sekä sinun tapaustasi että ihan yleisesti. Tässäkin on alusta asti keskusteltu siinä hengessä, että lapset jäävät ilman muuta äidilleen. Hyvä että asiaa on kuitenkin pohdittu ja siitä on puhuttukin niin, että se ei aina ole automaattisesti ainoa vaihtoehto. Tässä on peiliin katsomisen paikka sekä naisilla että miehillä. Ja tiedän kyllä, että poikkeuksiakin on, tälläkin palstalla.

 

[Bakaun Imaami]

Meni muuten niin päin, että ensin oli vaikeaa (n.6-7 vuotta) ?

Eli ongelmat alkoi ekan lapsen synnyttyä ja silti puskit niitä vielä pari lisää? Näinkö se meni. Mietitkö, että lapset ovat avain onneen?

Ei siinä. En tuomitse sinua, koska olen samassa tilanteessa. Eka lapsi täyttää kohta viisi ja toinen kaksi. Vaimo on ollut tuon toisen jälkeen pelkkä kämppäkaveri minulle. Eroa olen harkinnut ja vaimon kanssa ollaan keskusteltu asioista useaan otteeseen.

Ei me riidellä ja lasten kanssa on ihan hauskaa. Tehdään asioita yhdessä jne. Seksi taas on täysin pakkopullaa. Vaimo ei siitä juuri nauti enää enkä myöskään minä. Johtuu vaimon haluttomuudesta.

En edes kiellä sitä, että seksi on kivaa toisten kanssa. Jos kerran ei kotona irtoa, niin otetaan sitten tilaisuuden tultua muualta.

Kusipäisesti tehty mutta en mä jaksa aina käteenkään vetää. Onneksi on yksi nainen, joka on erittäinkin innokas auttamaan, jos siltä tuntuu. Mitään suhdetta mulla ei häneen ole eikä ole tulossakaan. Tai voiko seksisuhdetta suhteeksi sanoa. Paneskellaan aina silloin tällöin. Ei siinä juuri tunteita ole mukana. Tämä sinkkunainen on kanssani samoilla linjoilla. Pelkkää panemista.

Niin. Syy miksi en eroa on lapseni. En halua jättää heitä mistään hinnasta. Elän itse vaikka paskaa elämää mutta lapsille annan kaikkeni. Syytä en tässä viitsi kertoa ettei mun henkilöllisyys paljastu. Mutta juuri lapsissa/lapsessa on se syy miksi en yksinkertaisesti voi erota. Ehkä joskus tulevaisuudessa mutta vielä ei ole sen aika.

Viihdyn vaimoni seurassa. Siitä ei ole kysymys. Mutta kun hän ei ole enää vaimo vaan todellakin hyvä ystävä ja kämppäkaveri. Meitä yhdistää tällä hetkellä lasten lisäksi ainoastaan asuntolaina. Ei juuri muu. Ollaan me yritetty kaiken näköistä mutta ei se kestä ikinä kuin pari viikkoa. Sitten paluu kämppäkaveruuteen tapahtuu jälleen.

No. Näillä mennään.

 

[Carlos]

Ja lopuksi sama mitä moni muukin on sanonut: jos eroat, älä jumalauta muuta minnekään tuhansien kilometrien päähän. Jää lähelle lapsiasi ja mieti mantereenvaihtoa sitten joskus myöhemmin.

Asiaan liittyen, eräs tuttavani asui omakotitalossa vaimonsa ja kahden lapsen kanssa, kun sitten päättivät erota. Mutta se tapa jolla he erosivat sai minut suorastaan taputtamaan. Molemmat hommasivat itsellensä samasta kaupungista omat kämpät, ja lapset jäivät asumaan kotitaloonsa. Ja siinä sitten lasten kanssa asuu vuoroviikoin äiti tai isä, ja sen toisen viikon kumpikin asuu sitten omassa kämpässään. Tarvittaessa voivat olla pidempiäkin jaksoja lasten luona, ja jopa vaihtaa lennosta jos toisen pitää mennä yllättäen matkalla tms.

Ihan helmi ratkaisu mielestäni, lapsia ei riepotella ympäriinsä, oma koti pysyy, ja tunnelma on melkein sama kuin isä tai äiti olisi koko ajan jossain työmatkalla. Toki taloudellisesti tämä ei olisi kaikille mahdollista, mutta jos on niin ehdottomasti sen arvoista.

 

[Leon]

Asiaan liittyen, eräs tuttavani asui omakotitalossa vaimonsa ja kahden lapsen kanssa, kun sitten päättivät erota. Mutta se tapa jolla he erosivat sai minut suorastaan taputtamaan. Molemmat hommasivat itsellensä samasta kaupungista omat kämpät, ja lapset jäivät asumaan kotitaloonsa. Ja siinä sitten lasten kanssa asuu vuoroviikoin äiti tai isä, ja sen toisen viikon kumpikin asuu sitten omassa kämpässään. Tarvittaessa voivat olla pidempiäkin jaksoja lasten luona, ja jopa vaihtaa lennosta jos toisen pitää mennä yllättäen matkalla tms.

Ihan helmi ratkaisu mielestäni, lapsia ei riepotella ympäriinsä, oma koti pysyy, ja tunnelma on melkein sama kuin isä tai äiti olisi koko ajan jossain työmatkalla. Toki taloudellisesti tämä ei olisi kaikille mahdollista, mutta jos on niin ehdottomasti sen arvoista.

Jos ei taivu ihan noin raskaaseen ratkaisuun, voisi hommata vanhemmille yhden kämpän, jossa asuvat vuoroviikoin. Nerokasta!

 

[Carlos]

Jos ei taivu ihan noin raskaaseen ratkaisuun, voisi hommata vanhemmille yhden kämpän, jossa asuvat vuoroviikoin. Nerokasta!

Tämäkin on varmasti tilannetta parantava vaihtoehto, mutta sikäli ongelmallinen että sitten ei kumpikaan pääse oikeasti elämään omaa elämäänsä. Eli mitä sitten kun löytyy jonkun vieraan naisen pikkarit sängystä vaihtoviikon jälkeen, hiuksia lavuaarista, tai vaikka WC-istuimen kansi on jäänyt ylös. Ja sitten on jäänyt vähän tiskejä, ei ole imuroitu, jnejnejne. Eli vanhemmat olisivat kuitenkin tavallaan toistensa vankeja.

Siinä mielessä olisi parempi vaikka molemmilla olisi minkälainen koirankoppi tahansa, kunhan se olisi oma. Siellä voisi isukki / äitsykkä sitten elää kuten haluaa, ottaa vastaan vieraita, ja siivota/tiskata/laittaa ruokaa (tai olla laittamatta) tasan kuten haluaa.

 

[Johan]

Tuollaista vuoroasumista on Ruotsissa, totta kai, käytetty aika paljonkin. Eräänä aamuna keväällä oli Yle Puheessa juttua mallista. Siinä kerrottiin tutkimuksesta, jonka mukaan malli on lapsille huono, koska vanhempien elämä näyttäytyy lapsille tavallaan kulississa. Ollaan kotona kyllä, mutta muusta vanhempien elämisestä ei ole mitään tietoa kummankaan osalta. Ei siis ole hyvä lasten kannalta erota noinkaan.

 

[Cemetery Gates]

Eka lapsi täyttää kohta viisi ja toinen kaksi. Vaimo on ollut tuon toisen jälkeen pelkkä kämppäkaveri minulle. Eroa olen harkinnut ja vaimon kanssa ollaan keskusteltu asioista useaan otteeseen.

Ei me riidellä ja lasten kanssa on ihan hauskaa. Tehdään asioita yhdessä jne. Seksi taas on täysin pakkopullaa. Vaimo ei siitä juuri nauti enää enkä myöskään minä. Johtuu vaimon haluttomuudesta.

Viihdyn vaimoni seurassa. Siitä ei ole kysymys. Mutta kun hän ei ole enää vaimo vaan todellakin hyvä ystävä ja kämppäkaveri.

Nappasin viestistäsi olennaiset kohdat talteen.

Kai tiesit, että tilanteesi on aivan helkutin perinteinen ja klassinen, samaa settiä eletään tuhansissa ja taas tuhansissa suomalaiskodeissa. Eikä rajoitu vain Suomeen. Eli lapset ovat vielä pieniä, mikä tarkoittaa sitä, että huushollissa eletään melko lailla lasten ehdoilla, varsinkin sen nuoremman, jonka omatoimisuusaste on miltei olematon. Viisivuotias alkaa hiljalleen jo tehdä asioita itsekin, mutta on kuitenkin ihan pikkutirppa vielä hänkin.

Entä mitä tapahtuu kahden aikuisen väliselle parisuhteelle, kun on tuon ikäisiä lapsia? No se suhde menee "telakalle" enemmän tai vähemmän. Täysin normaalia. Siinä punnitaan toden teolla, kestetäänkö ne ylä- ja alamäet, jyrkätkin sellaiset. Tuota vaihetta kestää turkasen monta vuotta, homma hellittää hiljalleen vasta, kun lapset eivät ole enää niin tiukasti vanhemmissa kiinni, vaan alkavat hiljalleen muodostaa omaa sosiaalista piiriään ja erkanevat isästä ja äidistä hitaasti, mutta varmasti.

Tietenkin jokainen parisuhde on omanlaisensa ja ongelmia voi olla jos jonkinlaisia, mutta omien sanojesi mukaan, nimim. Sukka, teillä ei ole riitoja ja jopa viihdytte toistenne seurassa. Tätä samaa sanaa olen tainnut hokea tässä samassa ketjussa jo ainakin pari kertaa aiemminkin, mutta kerrataan se vielä: arjensietokyky. Tsemppiä itse kullekin säädylle.

 

[Koikkaaja]

Mikä olisi hyvä tapa kertoa ihastumisesta ihastuksen kohteelle?

Oon nyt kohta kolme vuotta ollut ihastunut saman ikäiseen tyttöön ja en kestä enää tätä saamattomuuttani. Olisin vihdoin valmis kertomaan ihastuksesta, mutta en keksi hyvää tapaa. Tiedän, että jos kertoisin kasvotusten, niin koko tilanne menisi päin helvettiä jännityksen vuoksi. Onko kirjallinen tapa esim. facebookin tai ihan kirjeitse hyvä tapa kertoa ihastuksesta?

Haluan kuitenkin saada mielenrauhan ja kertoa. Jos tulisikin pakit, niin silti voisin olla ylpee, että uskalsin jotenkin kertoa.

Kokemuksia jätkät?

 

[Vanha Len]

Mikä olisi hyvä tapa kertoa ihastumisesta ihastuksen kohteelle?

Niin...mikähän se oikein olisi?

Osta sille hevonen tai Ferrari. Noista voi jotenkin jo tajuta aikeesi.

Tai sitten voi ihan kertoa asian mutta se on suht vaikeaa. Osta siis auto tai poni.

 

[Freya]

Kokemuksia jätkät?

Käykö naiset? ;)

En ainakaan suosittele kertomaan kännissä, itse tein sen virheen kerran. Koomisesta karjuin baarissa ääneni käheäksi ja yritin sönköttää miehelle että olen kiinnostunut tästä. Loppujen lopuksi en tiedä mitä mies kuuli vai kuuliko mitään, mutta tilanne oli kaikinpuolin kiusallinen.

Jos siis pelkää jännityksen takia tilanteen menevän persuksilleen niin pistä viestiä vain, voihan siinä viestissäkin vielä kertoa tilanteen jännittävän. Kasvotusten kertomisessa ihan noin selvinpäinkin on se pieni vaara että tilanteesta tulee kiusallinen, sekä sinulle että vastapuolelle mikäli uutinen tulee täysin puskista. Viestillä sitten ainakin saa myös tämä nainen sulatella hetken vastausta ja tietoa, toki niissä ei sitten sitä välitöntä reaktiota näe. Viestejä voi olla joskus vähän vaikea tulkita.

Mut oli tapa mikä tahansa niin todellakin kerrot tunteistasi! Ei kukaan nainen ihastumisen kertomisesta ainakaan voi loukkaantua :) Enemmin se aiheuttaa sympatioita, vaikkei sitten samalla tavalla tuntisikaan.

 

[Buddha]

Mikä olisi hyvä tapa kertoa ihastumisesta ihastuksen kohteelle?

Missä on Jomppa_koo, kun häntä tarvittaisiin?

 

[Snakster]

Mikä olisi hyvä tapa kertoa ihastumisesta ihastuksen kohteelle?

Ei ihastuksesta tarvitse varsinaisesti kertoa, koska sen kyllä yleensä huomaa, mutta sen sijaan tarvitaan jonkunlainen peliliike, jotta asiassa pääsee eteenpäin. Ihan vaikka vaan pyydät tytön leffaan, kaffille, lenkille tai keilaamaan. Se on jo riittävän vahva viesti ja siitä sitten pääsee eteenkinpäin, jos on päästäkseen. Eihän sillä pelkällä tiedolla nimittäin kukaan tee varsinaisesti mitään, jos elämä jatkuu sen jälkeen ennallaan. Jotain täytyy myös tapahtua.

 

[kake619]

Ei ihastuksesta tarvitse varsinaisesti kertoa, koska sen kyllä yleensä huomaa, mutta sen sijaan tarvitaan jonkunlainen peliliike, jotta asiassa pääsee eteenpäin. Ihan vaikka vaan pyydät tytön leffaan, kaffille, lenkille tai keilaamaan. Se on jo riittävän vahva viesti ja siitä sitten pääsee eteenkinpäin, jos on päästäkseen. Eihän sillä pelkällä tiedolla nimittäin kukaan tee varsinaisesti mitään, jos elämä jatkuu sen jälkeen ennallaan. Jotain täytyy myös tapahtua.

Tätä ratkaisua minäkin suosittelisin Koikkaajalle, kaiken hyvän lisäksi yhdessä kun viettää aikaa niitä toisen tuntemuksiakin on himppasen helpompi arvuutella mielessään. Toki sitten voi vielä jälkikäteen laittaa viestiä omista tuntemuksistaan jos ei aiemmin saa suutaan auki.

 

[Stonewall]

Mikä olisi hyvä tapa kertoa ihastumisesta ihastuksen kohteelle?

Aika harvoin kannattaa kertoa ihastumisesta suoraan ihan ensimmäiseksi. Ihmiset panikoivat, että nyt tuo tahtoo naimisiin, lapsia ja samaan vanhainkotiin. Sen sijaan pitää mennä juttelemaan ensin vaikka niitä näitä ja jutellessa selvitellä mitä kautta voisi järjestyä kahdenkeskinen hetki tai parhaassa tapauksessa treffit. Kyllä jokainen ymmärtää, että toinen on kiinnostunut jos pyrkii kontaktiin. En suosittelisi lähestymään voimakkaasti tunnepuoli edellä.

 

[Carlos]

Ei kukaan nainen ihastumisen kertomisesta ainakaan voi loukkaantua :) Enemmin se aiheuttaa sympatioita, vaikkei sitten samalla tavalla tuntisikaan.

Ahh, miten ihanaa. "Ai sä tykkäät musta, voi miten söpöä, mutta mä kyllä haluan jonkun ihanan rajun ja jännittävän puolalaisen kitaristin, että sori ja nähdään!" Näin miehen näkökulmasta ehkä maailman huonoin reaktio mitä nainen voi antaa.

Ja itse olen myös Snaksterin linjoilla, pyydä leffaan, se on selvä signaali, ja siinä saa myöskin alkujään rikottua kun katsoo leffaa, ja väliin supattelee korvaan jotain kommentteja siitä (leffasta).

Ja sitten koska oletan että kysyjä on hiukan nuorempaa ikäluokkaa, pari nyrkkisääntöä;

- Jos nainen sanoo että "mä en oikeen ehdi tiistaina kun x ja y ja z..." niin se tarkoittaa 'EI KIITOS'. Eli älä tuhoa itseäsi jankuttamalla jotain muuta päivää, tyttö ehdottaa jotain muuta päivää jos sitä kiinnostaa. Eli jos ei kiinnosta, niin tyyliin olkia kohauttamalla poistut tilanteesta ja annat asian olla.

- Jos pääset sitten sinne treffeille asti, niin naisen saalistaminen on hyvin tarkkaa puuhaa, kuin ison kalanvonkaleen kelaamista. Ei saa vetää liian kovasti, muuten siima menee poikki/vonkale karkaa. Antaa liikaa siimaa, niin vonkale karkaa. Se on kuin miinakentällä kävelyä mutta älä huoli, sen oppii vain ajan kanssa. Eli annat juuri sopivan määrän signaaleja että olet kiinnostunut, mutta kuitenkin nainen joutuu miettimään että "onkohan se kiinnostunut musta". Tämä pitää yllä sitä jännitystä, eikä naiselle tule oloa että olet epätoivoinen varma nakki. Sinun pitää olla tavoittelemisen arvoinen, haaste, muuten tulee kaverikortti.

- Ole oma itsesi, ihan oikeasti, syteen tai saveen. Älä yritä vetää mitään roolia, se menee taatusti vihkoon. Olemalla oma itsesi pystyt olemaan rento ja "cool".

Kolme vuotta on pitkä aika haikailla jotain tyttöä/naista, mutta muista että on niitä muitakin. Eli jos homma menee reisille, niin elämä jatkuu ja niin edelleen. Uutta matoa vaan koukkuun ja kohti uusia pettymyksiä. Ja jos käykin niin kivasti että saat nostettua fisun veneeseen, niin ei muuta kuin pidä hauskaa! Naisissa on kyllä hyviäkin puolia, kaiken riesan keskellä. ;-)

Ja vielä muuten jos se jotain kiinnostaa, niin minä olen ollut alkaen 5-vuotiaasta aina "ihastunut" vähintään yhteen tyttöön, mutta koskaan en ole onnistunut ko. tyttöjen kanssa virittelemään mitään. Vastaavasti sitten taas joka kerta kun joku tyttö on ollut minusta kiinnostunut, se on tullut totaalisen puskista, en ole osannut yhtään odottaa siltä suunnalta mitään. Ehkä olen vaan sokea, tai ehkä olen vaan mies. Go figure.

 

[Snakster]

- Ole oma itsesi, ihan oikeasti, syteen tai saveen. Älä yritä vetää mitään roolia, se menee taatusti vihkoon. Olemalla oma itsesi pystyt olemaan rento ja "cool".

Tämä. Jonkunlaisen ahaa-elämyksen koin True Romance -elokuvan kohtauksesta, jossa Christian Slaterin esittämä päähenkilö vie Patricia Arquetten esittämän tsuidun työpaikalleen sarjakuvakauppaan ja tohkeilee suu vaahdossa jostain Hämis-sarjiksen ensipainoksista. Ja nainen tietysti ihastuu, vaikka teema on mahdollisimman kaukana hänen omista kiinnostuksen kohteistaan. Eli jos olet innostunut jostain, vaikka miten typerästä asiasta, niin se on aina naisten mielestä hyvä juttu ja kertoo intohimoisesta suhtautumisesta. Tai ainakin itselläni tämä on toiminut aina sen jälkeen kun tämän oivalsin. Eli älä häpeile omia harrastuksiasi tai kiinnostuksen kohteitasi. Palstan naiset voisivatkin joko kumota tai vahvistaa tämän.

 

[Knox]

Käykö naiset? ;)
Mut oli tapa mikä tahansa niin todellakin kerrot tunteistasi! Ei kukaan nainen ihastumisen kertomisesta ainakaan voi loukkaantua :) Enemmin se aiheuttaa sympatioita, vaikkei sitten samalla tavalla tuntisikaan.

Minusta onkelmana on se, ettei me tiedetä millaiset välit Koikkaajalla ja tällä neidillä on. Jos kyseessä on vaikka luokkakaveri, jonka kanssa korkeintaan tervehditään, niin paras tapa ei ole kertoa suorilta ihastumisesta.

Kuten fiksummat kirjoittivat, nyt tarvitaan vain joku peliliike. Esim. ehdotettu leffassa käynti toimii mainiosti. Annat tytölle mahdollisuuden tutustua/ihastua itseesi.

Ja mikä tärkeintä; älä luovuta heti! Jos tyttö antaa pakit, niin mitä sitten? Jatkat yrittämistä, kunhan se ei mene minkään stalkkauksen tai vastaavan puolelle. Meikäläinen pyysi aikanaan erästä mahtavaa tyttöä yhteensä seitsemän kertaa treffeille. Kuusi kertaa tyttö sanoi ei. Seitsemännellä kerralla suostui, ja nyt ollaan oltu kahdeksan vuotta yhdessä.

 

[Leon]

Olen saanut sen kuvan, että leffa on mitä huonoin puite ensitreffeille. Miettikää nyt itsekin, kaksi tuntia pimeässä ilman keskustelumahdollisuutta. Sehän voi olla leffasta riippuen jopa suoranaista henkistä väkivaltaa.

 

[pernaveikko]

Ja mikä tärkeintä; älä luovuta heti! Jos tyttö antaa pakit, niin mitä sitten? Jatkat yrittämistä, kunhan se ei mene minkään stalkkauksen tai vastaavan puolelle. Meikäläinen pyysi aikanaan erästä mahtavaa tyttöä yhteensä seitsemän kertaa treffeille. Kuusi kertaa tyttö sanoi ei. Seitsemännellä kerralla suostui, ja nyt ollaan oltu kahdeksan vuotta yhdessä.

Tässähän nyt aivan selvästi on kyse juuri täysi-ikäisyyden saavuttaneista tai plusmiinus vuosi siihen.

Pyysin tyttöä leffaan hänen tyttökaverinsa suosituksesta ja ihmeekseni hän suostui. Elokuvan jälkeen ei sitten ollutkaan mitään mielenkiintoa seurusteluun, vaikka pyysin.

Mikäs siinä sitten, pakko oli jonkun verran toimeen tulla, kun luokkakavereita oltiin. Kiinnostukseni ei yksiin pakkeihin loppunut ja seuraavana vuonna, maailmanmestaruuskeväänä 1995, sain sitten mahdollisuuteni. Seurusteluasteelle päästiin hetkeksi, mutta sieltä heilahti sitten ilmeisen pitkän harkinnan jälkeen kaverikortti heti alkukesästä.

Sen jälkeen tilanne oli menetetty ja nykyään kuulema paimentaa kolmea lasta ja jotain. Aivan sama minulle.
--

Mutta, nyt vain kaikki peliin. Todennäköisesti se menee vituiksi ja kaikki muutenkin aivan päin helvettiä, mutta yrittää pitää.

Olen saanut sen kuvan, että leffa on mitä huonoin puite ensitreffeille. Miettikää nyt itsekin, kaksi tuntia pimeässä ilman keskustelumahdollisuutta. Sehän voi olla leffasta riippuen jopa suoranaista henkistä väkivaltaa.

Ehdottomasti näin ja huono valinta. Mutta kun tässä kohtaa on tärkeintä tehdä jotain ja saada joku kontakti, leffa on aika turvallinen valinta siihen.

 

[adetti]

Se ensimmäinen peliliike on kyllä se ratkaiseva, jos se lähtee siitä rullaamaan niin sitten on helppo jutella. Leffoihin meneminen on perus kortti, mutta silti aika pliisu. Se on kyllä siistiä mennä leffoihin, mutta siinä katsellaan se 2h leffaa ja lähetään pois. Ei siinä pysty tutustumaan paremmin. Toki, jos on jotain historiaa jo aikaisemmin niin siinä tapauksessa. Itse koin ainakin shoppailut, lenkillä käymiset ja toisen kämpässä oleskelut loistavana vaihtoehtona. Varsinkin ihan perus kävelylenkki koiran kanssa luonnonhelmassa on hieno tapa jutella. Ei hälinää, ihmisiä ja pelkkää luonnonääniä, huhuh. Ja jos jotain asioita ei pysty pienessä kahvilassa kertomaan, niin ainakin puistossa. Ja jos on hirveä jännitys istua vastapäätä, niin rennompaa se on kävellä vierellä eikä tarvi miettiä mitenhän mä tässä istuisin.

 

[Knox]

Olen saanut sen kuvan, että leffa on mitä huonoin puite ensitreffeille. Miettikää nyt itsekin, kaksi tuntia pimeässä ilman keskustelumahdollisuutta. Sehän voi olla leffasta riippuen jopa suoranaista henkistä väkivaltaa.

Joo, voit olla oikeassa. Toisaalta, leffassa välttää ne vaivaannuttavat hiljaiset hetket, ja onpahan ainakin elokuvan jälkeen jotain yhteistä juteltavaa. Riippuen tietenkin iästä. Mulle jäi kuva, että Koikkaaja ois suhteellisen nuori kaveri, joten leffa voi olla ihan hyvä vaihtoehto. Saapahan hikoiltua ne pahimmat jännitykset elokuvan aikana pois.