Naisasiat

[Johan]

Sitä nyt vielä tuossa Johanin tapauksessa ihmettelen, että jos on oltu 14 vuotta yhdessä ja kaikki ongelmat johtuvat luonteenpiirteistä, niin eikö vielä yhdeksän vuoden jälkeen ollut selvillä, ettei homma toimi, vaan piti vielä tehdä lisää lapsia? Entä oliko uusi nainen jo silloin kuvioissa?

Noh, minä ja varmaan moni muukin tekee virheitä. Itsekin uskoin ko. aikoina, että homma voisi muuttua. Muuttuikin, mutta pahemmaksi. Jälkiviisaus on helvetin helppoa. Jos luit alkuperäisen viestini, niin kerroin, että uusi nainen ei ole ollut kauaa mukana kuvioissa.

Panohommista sen verran, että itselleni se on onneksi muutakin kuin limakalvojen kontaktipintojen ottamista.

 

[El Lude]

Oletko Johan kysynyt suoraan puolisoltasi, että haluatko vielä todella yrittää vai pistetäänkö lusikat jakoon? Seuraava ei ole neuvo kenellekään, mutta jos yhteinen tie on käytännössä kuljettu loppuun, niin miksi viivyttää väistämätöntä? Jos lapset ovat ainoa parisuhdetta koossapitävä voima, niin voiko tällainen liitto enää toimia? Kaikki kärsivät tuollaisessa tilanteessa...

 

[Johan]

Oletko Johan kysynyt suoraan puolisoltasi, että haluatko vielä todella yrittää vai pistetäänkö lusikat jakoon?

Olen. Ei ennen halunnut, ja varmaan juuri sen vuoksi ei aiemmin erottu yms. Hän on edelleen valmis yrittämään (vaikka myöntää ongelmien todennäköisesti pysyvän), mutta valmis myös eroamaan. Eron eka vaihe on jätetty tammikuussa yhdessä käräjäoikeuden kansliaan. Eli prosessi on jo käynnissä ja kumpi vaan meistä voi kakkosvaiheen kesäkuussa laittaa menemään. Tai jättää laittamatta.

Vaimoni on täysin eri mieltä tuon viestisi loppuosan kanssa.

 

[El Lude]

Vaimoni on täysin eri mieltä tuon viestisi loppuosan kanssa.

Niin. Jokainen on oikeutettu mielipiteeseen, mutta pysyn kannassani. Onko vaimosi onnellinen? Oletko sinä? Jos parisuhteessa aikuiset eivät enää "välitä" toisistaan, niin pienetkin lapset vaistoavat asian. Se ei voi olla vaikuttamatta heihin. Valitettavasti. Kuinka sitten lopulta tuletkaan/tulettekaan valitsemaan, niin tsemppiä. Ei varmasti ole helppoa - ei.

 

[Est.1885]

Sivuhuomautuksena tuohon itarannikolle muuttamiseen, kun tekstista jai sellainen kuva, ettei asiaa ole ihan loppuun asti mietitty...

Nimittain Yhdysvaltoihin ei ihan tuosta vaan muuteta, vaan siihen tarvii viisumin/oleskeluluvan. Nopeasti tuo onnistuu vain, jos nykyisella tyonantajalla on toimisto siella ja haluavat sponsoroida sinulle firman sisaisen siirron (L1-viisumi). Vaihtoehtoisesti voit olla NHL-tason kiekkoilija tai vastaava stara. Normaali tyoviisumi (H1B) vaatii tyopaikan hommamista etukateen. Niissa taman vuoden kiintio on jo taynna, joten aikaisintaan ensi vuoden lokakuulla onnistuisi muutto.
Yliopistojen kautta voi ehka onnistua kikkailemaan itsensa laillisesti maahan, jos hommaat opiskelupaikan tai paaset johonkin tutkijaksi.
Turistina paaset maahan 90 paivaksi kerrallaan, mutta tuollakaan ei saa kikkailtua pysyvaa oleskelua.

 

[wall54]

Tähän ratkaisuun todennäköisesti tuun kallistumaan. Siltikin mietityttää ainakin a) kärsiikö tenavat paskasta ilmapiiristä kotona (ei tule parantumaan, yritetty vuosia jo ennen uutta naista) enemmän kuin eroamisesta,

Voin kertoa tilanteen lapsen kannalta. Elin lähes vuosikymmenen tilanteessa, jossa kotona oli paska ilmapiiri. Ensin vanhempia vaivasi juuri ne pikkuasiat. Ne kertaantuivat. Tuli välinpitämättömyyttä, ja lopulta oli aistittavissa suoranaista vihaa. Liian erilaiset ihmiset toisilleen. Luonteenpiirteet ja arvot eivät kohdanneet. Vaikka lapselle asioista ei puhuttukaan, voin kertoa, että lapsi aisti tilanteet jo pelkästä hiljaisuudesta. No, kotona ei ollut juuri muutenkaan puhetta eikä samalla riitojakaan. Tai riidat syntyivät silloin, kun toinen päätti rikkoa hiljaisuuden. Lähes toisen ääni sai jo toisen ärsyyntymään. Ärsyynnys ja paska ilmapiiri oli aistittavissa kaikesta ja itse ainakin lapsena aistein ja tunsin sen ilmapiirin ja hyvin. Ja se ei ollut hyvä ketään kohtaan. Lopulta tunsin vanhempia kohtaa samaa ärsyynnystä kuin he tunsivat toisiaan kohtaan. He pelasivat tilannetta lähinnä itseään vastaan. Vanhemmat eivät olleet onnellisia. No empä ollut minäkään.

Lopputulema on ollut se, että olen saanut korjailla itseäni kotoa muuton jälkeen ja paljon. Olen yrittänyt korjailla omia fiiliksia vanhempia kohtaan, mutta tuota tilannetta ei voi enää kokonaan korjata. Käyn heillä aina silloin tällöin, mutta se tilanne, jossa "lapsi" tuntee pelkkää masennusta jommalla kummalla vanhemmalla käydessä, ei ehkä ole se ideaalein tilanne, jota vanhemmat toivovat. Tuota tilannetta en ole pystynyt korjaamaan edes kuusi vuotta kotoa muuton jälkeen, vaikka sitä olen yrittänyt.

Voin vain sanoa omalta kohdaltani, että minun olisi ollut huomattavasti parempi kasvaa ympäristössä, jossa vanhemmat olisivat olleet eronneina. Se olisi ollut myös vanhemmille parasta. Nykyään he ovat eronneet (vanhemmat olivat yhdessä lähinnä mun takia) ja se ilmapiiri kummallakin on nykyisin paljon parempi ja kumpikin onnettoman sijaan onnellisempia. Mutta osa lapsuudesta ja koko teini-ikä elettynä huonossa ilmapiirissä jätti omat jälkensä sekä minuun että siihen, mitä tunnen vanhempia kohtaan. Itse kärsein siis paskasta ilmapiiristä ja paljon.

Toki tilanteet ja ihmiset ovat erilaisia ja reagoivat tilanteisiin erilailla. Tämä oli vain yksi kokemus huonossa ilmapiirissä elämisestä. Tilanne ei ole helppo ja tsemiä sen hoitamiseen!

 

[pernaveikko]

Emmää tiedä, mut tuntuu typerältä tääl kohista millon mistäkin kun merkittävää tietoa asiaan tihustelee aina viesti kerrallaan. Ja välillä tuntuu et tarinatkin muuttuu matkan varrella, sitä mukaa mitä vastaajat on mieltä.

Niinpä, kun uusin tieto on nyt se, että eropaperitkin on jo jätetty ajat sitten. Kovasti on tarina muuttunut siitä mitä alunperin kerrottiin. Ymmärtäähän sen, että haluaa usein paljastaa vain aivan välttämättömimmän, mutta silti.

Ja tokihan eron harkinta-aika on juuri sitä varten, mutta miksi se jätettiin kertomatta, jos kommenteja halutaan.

Kuinkahan monet mahtavat olla vielä edes parin vuoden päästä avioliitossa, jos tuohon asti on jo menty? Ei ole numeroita, mutta taatusti ei kovinkaan moni. Loppu mikä loppu.

 

[Johan]

Jäi kieltämättä sanomatta asioita alussa, jotka varmasti vaikuttavat mielipiteisiin. Varsinkin se "harmittaa", etten sanonut mahdollisen poissaoloni Suomesta olevan väliaikainen, ei pysyvä.

Tuosta pernaveikon harkinta-aikapohdinnasta sen verran, että harkinta-aikahan on vuoden mittainen. Eli periaatteessa tässä on yli puoli vuotta aikaa tehdä eropäätös. Siksi niitä kommentteja kyselin. Voi sen tietysti tehdä jo ensi kuussa, jos jompi kumpi meistä niin haluaa.

Oleme jutelleet tuosta jatkamisasiasta vaimoni kanssa eilen viimeksi. Ilman riitoja. Aika vaikealta se näyttää, mutta lasten asema ja vaikutus heidän tulevaisuuteen molempia mietityttää. Se on kuitenkin myös molemmille selvää, että huono ilmapiiri kotonan ei ole kenellekään hyvä. Ymmärämme myös sen, että kaikista erolapsista ei tule traumatisoituneita häirikköpeniloita. Saadaanko me ilmapiiriä parmmaksi vai ei, onko siihen halua tai edes mahdollisuutta - aika näyttää. Toisen naisen taidan kuitenkin uskaltaa jättää kuvioista pikkuhiljaa pois. Jos ei kestä mahdollista ratkaisuani jäädä odottelemaan häntä ja erota vasta sitten, jos vielä siltä tuntuu, niin sitten saa olla kestämättä. Aika kusipäältä oma oleminen tuntuu, teki niin tai näin.

 

[Creed Bratton]

Vasta vuoden naimisissa olleena ja lapsia ei vielä ole lainkaan eli paljoa ei kokemuksen puolesta huudella, mutta oletteko harkinneet asumista eri kämpissä, mutta samassa kaupungissa? Tällöin molemmat osapuolet pääsisivät katsomaan tilannetta uudesta näkökulmasta ilman, että lasten tarvitsisi siitä älyttömästi kärsiä, kun koulut/tarhat pysyy samana ja saavat viettää aikaa molempien vanhempien kanssa (toki eri aikaan pääasiassa).

Tuo jenkkisetti kuulostaa tosi absurdilta, ei millään pahalla.

 

[Johan]

Vasta vuoden naimisissa olleena ja lapsia ei vielä ole lainkaan eli paljoa ei kokemuksen puolesta huudella, mutta oletteko harkinneet asumista eri kämpissä, mutta samassa kaupungissa?

No, tuotahan se tarkoittaa, jos ero tulee, enkä muuta muualle.

Tuo jenkkisetti kuulostaa tosi absurdilta, ei millään pahalla.

absurdilta? Asuminen naisen kanssa väliaikaisesti ulkomailla? Olen tuntenut hänet kauemmin kuin vaimoni ja jonka kanssa tähän asti vietetty yhdessäoloaika (n. 1,5 v) on tuntunut hyvältä. Kai se sitte absurdiltakin voi kuulostaa. Enpä silti tiiä lähenkö mukaansa vai laitetaanko homma telakalle kuten aiemmistakin viesteistä saa selville.

 

[pernaveikko]

absurdilta? Asuminen naisen kanssa väliaikaisesti ulkomailla?

Sivuhuomautuksena, että ulkomaille muuttoa pidetään helposti vielä nykyaikanakin jotenkin absurdina ja mahdottomana toteuttaa. Siis niissä piireissä mitkä eivät ole asiaa koskaan edes ajatelleet tai voisivat kuvitella itse tekevän niin. Ei ymmärretä sitä, että se ei eroa moniltakaan osin Jyväskylään muutosta. Varsinkaan, jos muuttaa sellaiseen maahan minkä kieltä hallitsee.

Toki joku jo mainitsi työluvista ja muista, mutta ne nyt ei liity tähän lapsiasiaan millään tavalla. Minulla ei ole lapsia joten niistä erossa olemisesta en osaa sanoa. Ainakin muutto pitäisi kunnolla kartan kanssa käydä läpi ja selittää yhteydenpito ja varsinkin se, että sieltä tullaan kohta poiskin.

Patsi entäs se, jos sinne maahan huvittaakin sitten jäädä, kun on asettunut aloilleen? Erillisiä asioitahan nämä kuitenkin on, koska itse eroasia pitäisi ensin selvittää ja sen jälkeen miettiä missä kukin asuu.

 

[Creed Bratton]

Niin tarkennetaan, että kun löytyy suht nuoret lapset kotoa niin lähtö pariksi vuodeksi ulkomaille pois lasten luota kuulostaa absurdilta. Muuten omien kokemusten puolesta Jenkkeihin muuttoa suosittelen kokemuksen puolesta lämpimästi.

 

[Johan]

Patsi entäs se, jos sinne maahan huvittaakin sitten jäädä, kun on asettunut aloilleen? Erillisiä asioitahan nämä kuitenkin on, koska itse eroasia pitäisi ensin selvittää ja sen jälkeen miettiä missä kukin asuu.

Sanoinkin jo aiemmin, että koko jutussa selvin on tämä poistuloasia. Ainahan kaikki on mahdollista, saattaahan Selännekin haluta Kärppiin ens kaudeksi. Enempää en halua yksityisyyden vuoksi kertoa, eikä se sinällään naisasioihin edes liity.

Ulkomaille muuttaminen kyllä houkuttaa enemmän kuin Jyväskylään muuttaminen, mutta eron syyksi en sitä pysty millään laittamaan.

Ehtikin macnevis kommentoimaan kirjoittamiseni aikana, muokkaan siis.

Lapsissa erossa olo ei ole mun mielestä absurdia, vaan perseestä. Myös nykyinen tilanne ja tilanteen juuri tämmöisenä mahdollisesti jatkuminen on lapsilleni perseestä myös.

 

[Salama15]

Saadaanko me ilmapiiriä parmmaksi vai ei, onko siihen halua tai edes mahdollisuutta - aika näyttää.

Hyvä Johan; aikuiset ihmiset pystyvät tekemään ihan itse päätöksen omasta käyttäytymisestään kulloisessakin tilanteessa, joten aivan varmasti te pystytte lastenne edessä olemaan fiksusti, jos siis on halua.

Toinen juttu on tuo teidän parisuhteenne; en ala tässä sen enempää neuvoja jakamaan, koska itse olen tuolla eron harkinta-ajalla ja asumme rouvan kanssa jo erillämme (mukelot tosin ovat likimain aikuisia), mutta tuo täysin kiihkoton asioista puhuminen on hyvä steppi monella tavalla => molempien pitää saada kertoa tilanne 100% omalta kannalta ja toisen pitää pystyä se nielemään ilman syytöksiä.

Fakta on, että ihminen pystyy muuttamaan joitain tapojaan ja suhtautumistaan määrättyihin asioihin, mutta on turha kuvitella, että ihminen itsessään muuttuisi täysin joksikin toiseksi! Pitää pystyä rakastamaan toista sellaisena kuin hän on...

 

[pakki3000]

Myös nykyinen tilanne ja tilanteen juuri tämmöisenä mahdollisesti jatkuminen on lapsilleni perseestä myös.

No mitäköhän muuta luulet olevan tulossa. Jätkä käy peleissä, syömässä yms. salaa vaimoltaan ja vielä mennyt hänelle kertomaan jenkkeihin muutosta toisen naisen kanssa. On kyllä koomista tulla tänne tuollaisen jälkeen vinkumaan, että mitäköhän sitä tekisi..eiköhän se päätös ole jo tehty aikaa sitten ja ei tuollaista enää miksikään rakkaudeksi korjaa juttujesi perusteella muutenkaan. Kasvata selkäranka.

 

[Johan]

No mitäköhän muuta luulet olevan tulossa. Jätkä käy peleissä, syömässä yms. salaa vaimoltaan ja vielä mennyt hänelle kertomaan jenkkeihin muutosta toisen naisen kanssa. On kyllä koomista tulla tänne tuollaisen jälkeen vinkumaan, että mitäköhän sitä tekisi..eiköhän se päätös ole jo tehty aikaa sitten ja ei tuollaista enää miksikään rakkaudeksi korjaa juttujesi perusteella muutenkaan. Kasvata selkäranka.

Pieniä korjauksia, ei ole tapahtunut mikään noista salaa missään vaiheessa, en ole myöskään välttämättä muuttamassa.

 

[Johan]

Hyvä Johan; aikuiset ihmiset pystyvät tekemään ihan itse päätöksen omasta käyttäytymisestään kulloisessakin tilanteessa, joten aivan varmasti te pystytte lastenne edessä olemaan fiksusti, jos siis on halua.

Fakta on, että ihminen pystyy muuttamaan joitain tapojaan ja suhtautumistaan määrättyihin asioihin, mutta on turha kuvitella, että ihminen itsessään muuttuisi täysin joksikin toiseksi! Pitää pystyä rakastamaan toista sellaisena kuin hän on...

Vähän lyhensin. Pystymme toki olemaan fiksusti, koska lähes koko ajan olemme niin olleetkin. Tuossa aiemmin eräs kirjoittaja kirjoitti, kuinka lapsuudessaan oli ollut paska ilmapiiri kotona, vaikka riitoja ei ollutkaan vanhemmillaan. En haluaisi sellaista ilmapiiriä lapsilleni ja vahvasti näyttää, että sellainen tulisi.

Toisesta kappaleestasi olen samaa mieltä kanssasi. Tuota muutosta on haettu vuosista toisiin, ei totaalista muutosta, mutta ongelmamme ovat tietihin asioihin suhtautumisiin liittyviä ja varsinkin yhteisiin tekemisiin liittyviä. Pääasiassa noiden asioiden vuoksi olen ajautunut/hakeutunut tämän toisen naisen seuraan. Viihdyimme/viihdymme hyvin yhdessä eri paikoissa, joissa olisin halunnut vaimonikin kanssa viihtyä. Tätä nyt on jatkunut jo toista vuotta. Vaimoni ei halunnut ja hyväksyi sen, että viihdyn niissä jonkun toisen kanssa. Vaikka kyseessä olikin nainen. Pitäisikö nyt sitten lopettaa elämisestä nauttiminen, olla eroamatta ja aika varmasti vittuuntua loppuelämä? Lisäksi vielä antaa lapsille kotiin kylmä kasvuympäristö? Muutin tai en.

Ei tule muutoksia ihmisen luonteisiin kokemuksieni mukaan ja se pitää vaan hyväksyä tai nostaa kytkintä. Ja olisiko se edes oikein yrittää muuttaa toisen varsin perusluonteenpiirteitä?

 

[Scissors]

Johanin tilanne on karsea.

Tuo wall54:n teksti oli kuin omalta näppäimistöltä. Omasta mielestäni yksi heikoimpia ja vääristyneimpiä neuvoja on juuri tuo täälläkin monen vilauttelema "ole isä, ole läsnä". Itse olen joutunut avioerolapsena keräämään luitani nuoruudessa aika useasti juuri tuollaisen teennäisen ponnistelun vuoksi, ja syvät haavat tuo ylimitoitettu prosessi eittämättä viilsi, kun vaihtoehtona olisi ollut kiistatta shokeeraavampi mutta kivullisesti paljon nopeampi vaihtoehto eli ero jo silloin kun se ensimmäisiä kertoja on vakaassa harkinnassa.

Itselläni oli lapsena aivan samankaltainen tilanne päällä kuin nimimerkillä wall54. Viiden vuoden helvetti himassa, koska vanhemmat vatvoivat, riitelivät (jos eivät riidelleet niin olivat vain niin vitun jääkylmiä toisilleen) ja olivat toisilleen epäsopivimmat vastakappaleet jotka samalla luulivat tekevänsä jotain oikein ollen eroamatta kaikki nämä vuodet. Kun olin yhdeksän ja erosivat, tuntui asia ensin todella hankalalle sulattaa, enhän edes ymmärtänyt että mitäs helvettiä tuollainen avioero edes tarkoittaa, mutta myöhemmin olen oppinut arvostamaan eritoten isääni siitä että lopulta uskalsi tehdä ratkaisun ja jätti äitini. En nyt halua dramatisoida tilannetta tai muuta, mutta koen eläneeni äärimmäisen haastavan lapsuuden ainoastaan siksi ettei himassa ollut minkäänlaista rakkautta aistittavissa ennen tätä vanhempieni eroa. Ei koskaan. Hellyydenosoitukset vanhemmiltani tuntuivat teennäisiltä ja maistuivat paskalle joka kerta. Mitään fyysistä väkivaltaa en ikinä todistanut, eikä sitä turbulentista ympäristöstä huolimatta luojan kiitos koskaan ollutkaan, mutta muutoin tulehtuneessa kodissa kasvaminen luo todella hankalat lähtökohdat lapsen kasvulle. Ei sitä varmasti edes ymmärrä ellei ole moisessa tilanteessa ollut.

Faijalla oli lopulta toinen nainen, tämä oli tullut avioeron kynnyksellä kuvioihin. Rakastavat toisiaan edelleen, pitkän ajan jälkeen. Olivat toisilleen sopivammat vastakappaleet kuin omat vanhempani. Äitinikin löytänyt onnen parikin kertaa. Kummatkin osapuolet ovat osoittaneet vuosien aikana suurta katumusta sen suhteen etteivät uskaltaneet tehdä peliliikkeitä aikaisemmassa vaiheessa.

Näin siis kuvailisin asiaa lastesi perspektiivistä. Mieltäisin itse tuon hyvänä isänä olemisen, jota peräänkuulutetaan ahkerasti, sellaiseksi että uskaltaa miettiä asioita myös pidemmällä tähtäimellä ja tehdä rohkeita päätöksiä vaikka ne sattuvatkin. Se on hyvää isyyttä että on läsnä lapsilleen, mutta se läsnäolo voi tarkoittaa myös sitä että kunnioittaa kasvuolosuhteita ja on läsnä esimerkiksi joka toinen viikko tai viikonloppuisin. Itse olisin moisiin järjestelyihin ollut aivan mielettömän tyytyväinen omassa lapsuudessani, ja olinkin kun viimein vanhempani saivat asioita pakettiin.

Kaikenkaikkiaan paska tilanne. Tsemppiä.

 

[Snakster]

Minä summaisin tuon Johanin tilanteen suurin piirtein niin, että ero tulee väistämättä, ja miehen on tehtävä lähinnä valinta sen osalta, että haluaako seuraavien parin vuoden aikana olla isä lapsilleen vai haluaako viettää wautsi-wau elämää itärannikolla.

Ja sanotaan nyt vielä sekin, että vaikka kyseessä olisi vain tilapäinen asuminen, niin nelivuotiaan maailmassa yksikin vuosi on iäisyys ja aikana täysin käsityskyvyn ulkopuolella. Tuon mittaisen eron jälkeen olisit lapsellesi täysin ventovieras ja tältä ei mikään skypekään pelasta.

Se on ilmeisesti selvää, että erossa lapset jäisivät asumaan äidilleen. Miksi automaattisesti näin?

 

[Freya]

Ulkomaille muuttaminen kyllä houkuttaa enemmän kuin Jyväskylään muuttaminen, mutta eron syyksi en sitä pysty millään laittamaan.

Eiköhän tässä ole tämä koko ongelman ydin. ( Boldaus omani.)

 

[ipaz]

Se on ilmeisesti selvää, että erossa lapset jäisivät asumaan äidilleen. Miksi automaattisesti näin?

Veljeni erosi vaimostaan jo useampi vuosi sitten. Kolme lasta, joista nuorin oli eron hetkellä kuusivuotias. Veljelläni ja ex-vaimollaan oli reilu vuoden välit ns. poikki. Asuivat toki saman katon alla, nukkuivat samassa sängyssä, mutta keskenään heillä ei ollut mitään yhteistä. Eivät kuitenkaan tapelleet lasten edessä, mutta varmasti tuota jäätävää hiljaisuutta sielläkin koettiin. He päättivät erota lasten vuoksi - eli parempi lähteä eri teille, jotta lapset näkevät joskus iloisenkin isän tai äidin. Koska molemman jäivät samalle paikkakunnalle, niin lapset asuivat ja asuvat edelleen viikko ja viikko isällään ja äidillään. Tämä on osoittautunut hyväksi järjestelyksi. Veljeni on tyytyväinen kun saa viikon paimentaa lapsiaan ja sitten taas toisen viikon elää puolivallatonta elämää. Nykyisin hänellä on kyllä jo uusi naisystävä, mutta asuvat eri osoitteissa.

 

[Grafix]

Tätä nyt on jatkunut jo toista vuotta. Vaimoni ei halunnut ja hyväksyi sen, että viihdyn niissä jonkun toisen kanssa. Vaikka kyseessä olikin nainen. Pitäisikö nyt sitten lopettaa elämisestä nauttiminen, olla eroamatta ja aika varmasti vittuuntua loppuelämä? Lisäksi vielä antaa lapsille kotiin kylmä kasvuympäristö? Muutin tai en.

Entäs jos kävisit siellä lätkämatseissa ja heittämässä frisbeetä ihan vaan miespuolisten kavereiden kanssa? Vai haetko tässä nyt vain sitä seksuaalista kulmaa mukaan kun oma vaimo ei viehätä siinä mielessä?
Jos harrastukset ja yhteiset ajanviettotavat eivät oman vaimon kanssa kohtaa, niin omia menojaanhan voi tehdä kavereiden kanssa niin kuin yleensä tietty tehdäänkin. Toki jos olet ihastunut tähän kolmanteen pyörään ja haikailet hänen peräänsä, niin toki hänen kanssaan näitä ajanvietteitä on varmasti erityisen mukava tehdä.

 

[kake619]

absurdilta? Asuminen naisen kanssa väliaikaisesti ulkomailla? Olen tuntenut hänet kauemmin kuin vaimoni ja jonka kanssa tähän asti vietetty yhdessäoloaika (n. 1,5 v) on tuntunut hyvältä. Kai se sitte absurdiltakin voi kuulostaa. Enpä silti tiiä lähenkö mukaansa vai laitetaanko homma telakalle kuten aiemmistakin viesteistä saa selville.

En sanoisi absurdilta. Tuo sinun tilanteesi huomioon ottaen tähän väliin muutto ulkomaille kuullostaa helvetin tyhmältä sekä itsekkäältä. Ero voi olla (ja itse sanoisin, että jopa onkin) tilanteessasi se kaikista paras ratkaisu kaikkien kannalta, mutta sitä en ymmärrä kun pitäisi "lähteä karkuun" lätäkön taakse. Kaiken päälle jos tämä toinen mirkku on jaksanut jo 30-vuotta odotella, niin hän kyllä jaksaa vielä sen puolitoista vuotta lisää (ellei nyt ole aivotoiminnaltaan ihan ameeba) jos/kun hän tietää tilanteesi.

Itsekin liputan sen puolesta, että erotakin voi lapsien takia. Se on kuitenkin lapsille huomattavasti parempi kun vanhemmatkin ovat onnellisia, kuten täällä on jo useampi muukin todennut. Pienten lasten ollessa kyseessä näissä tilanteissa on toki aina parempi jos vanhemmat jäävät asumaan samalle paikkakunnalle (tai ainakin siedettävän välimatkan päähän), lapselle kun se molempien vanhempien huomio ja aika on pirun tärkeää.

Tiedä nyt saako tekstistäni mitään selkoa kun tunnekuohussa kirjoitin. Jos voisin tulisin antamaan ympärikorvia edes ulkomaille muuton ajattelusta tuollaisessa tilanteessa, sen verran nousi verenpaine.

 

[Puoliveltto]

Johan: ajattele tilanteesi ja ratkaisusi niin, että tätä toista naista ei ole - vaikka niin että hän löytää tänään elämänsä miehen ja katkaisee yhteydenpidon sinuun. Sen jälkeen sinun pitää ratkaista tilanne vaimosi kanssa ilman toista, joissain suhteissa houkuttelevampaa vaihtoehtoa.

Et ole tainnut ottaa kantaa tuohon parisuhdeterapiaan? Itse kävin avokkini ja lapseni äidin kanssa siellä ennen eroamista. Se kannatti, voin suositella lämpimästi. Täysin ulkopuolinen (ammatti)henkilö voi hyvinkin tuoda keskusteluun jonkun uuden asian/näkökulman jota ette ehkä yksin/kaksin olisi huomanneet. Itselleni (minä olin se joka jätti) se toi jälkikäteen tarkasteltuna myös paremman omatunnon eropäätöksestä kun koin, että mietin asian niin tarkkaan ja huolellisesti kuin koin olevan mahdollista. Eroamiseen liittyvät syyllisyydentunnot ei ihan mitätön juttu tämäkään.

Jos et ole kokeillut tuota etkä aio kokeilla, mikä on paras argumenttisi sitä vastaan?

Oli päätös sitten mikä tahansa, "lasten vuoksi" yhteen jäävien kannattaa myös harkita sitä jostain lukemaani toteamusta, että lapset leimautuvat paitsi vanhempiinsa, myös heidän väliseensä suhteeseen. Siitä, mitä jäätävästä tai täysin tunnekylmästä suhteesta/ilmapiiristä voi seurata lapsille, mm. nimimerkki Wall54 ja Scissors ovat kuvailleet erittäin hyvin.

Ja lopuksi sama mitä moni muukin on sanonut: jos eroat, älä jumalauta muuta minnekään tuhansien kilometrien päähän. Jää lähelle lapsiasi ja mieti mantereenvaihtoa sitten joskus myöhemmin.

 

[Johan]

Kiitti kommenteistanne, tulee narsistinen olo tätä vatvoessa, mutta apua omiin ajatuksiini asiassa on ollut. Mielelläni lainaisin monia kohtia, mutta mobiililaitteella on hankala lainauksia laittaa, harmi.

Parisuhdeterapia ei innosta. Omat ennakkoluuloni ovat liian vahvat kukkahattuilusta sekä siitä, että yrityksenä on liikaa painottaa jatkamisen puolesta. Vähän kuin lätkämatsi alkaisi 1-0 tilanteesta. En siltikään ole sitä mieltä, että ero on väistämätön, mutta parisuhdeterapiat lähtevät mun mielstäni siitä, että ero on sitten se paskin vaihtoehto.

Lasten mukaanottamista olen ehdottanut, mutta se ei ole sopinut äidilleen. Liian iso muutos, kuulemma. Varmasti olisikin, mutta sitä se hänen mielestään olisi, vaikka muuttaisin kilometrin päähän. Tiedän, että ero menisi asian vaatimisesta vaikeaksi ja sitä en tahdo. Kyyninen lukija ajattelee, että haluan helppoa elämää ilman lapsia. Saa ajatella, niin ei asia kuitenkaan ole. Muistaakseni Snaksterin kommentti automaattisesta lasten äidille menosta eroissa sietäisi laajempaakin keskustelua tässä maassa. Ilmeisesti kuitenkin tarkoitit, Snakster, tätä mun tapausta?

Eroaminen on/olisi edessä toisesta naisesta huolimatta. Eihän sitä voi sanoa varmaksi tietenkään, että olisiko ilman, kun nyt toinen kuvioissa on. Eroamista olin pohtinut jo kauemmin ennen ns. kolmatta pyörää. Samat kyynikot eivät tätä usko, ei haittaa mua.

Harrastuksista uuden naisen kanssa oon kertonut ilmeisesti liian suppeasti, kun oli epäselväksi jäänyt. Käyn frisbeegolfaamassa, lätkämatseissa, baareissa yms. myös miesten kanssa ja myös yksin (baareissa en). Vaimoni ei lähde mukaan, pyytelin ennen lapsia ja lasten aikana. Ei lähde, ei halua, ei kiinnosta. Oisko pitäny pakottaa? Yhdessä käymme joskus ruokakaupassa.

Mm. Wall54:n kertomat asiat vetävät vahvasti eroamisen puolelle. Ulkomaille muutto on/ois kiva asia, mutta vitunmoiset tuskathan se aiheuttaisi. Varmasti lapsille enemmän kuin itselleni. Siinä mielessä kake619 malli meikäläisen fyysisestä ojentamisesta on täysin hyväksyttävä. Ja itseäni toistaen: tuskin pystyn ulkomaille n. vuodeksikaan lähtemään ilman lapsiani.