Naisasiat

[adetti]

Turhauttavaa ja epätoivoista. On jo melko kauan viestitellyt ja nähnyt sillon tällöin yhden naisen kanssa. Mutta mihinkään suuntaan ei olla päästy. Alkaa vain huumori loppumaan, vaikka olenkin hemmetin kärsivällinen. Pakettihan on joka miehen unelma ja tajuttoman mukava hän on. Tää on kiinni vaan siitä vapaa-ajasta. Molemmat reenaa sikana ja tekevät 3- vuorotyötä. Ongelmana onkin juuri se ettei aikaa ole nähdä. Sellainen olo silti on että jos tän ryssin, niin en pysy tolpillani.

 

[Carlos]

Olen jo niin vitun kyllästynyt ja kyrpiintynyt nykytilanteeseen et harkitsen vakavasti jonkin helvetin Tinderin asentamista luuriin. Ei tässä varmaan auta kun vaan yrittää löytää näitä yhden illan juttuja ja heiluttaa peittoa maksimaalisen paljon kun ei tunnu seurustelu/rakastuminen olevan vaihtoehto.

Oman kokemukseni pohjalta (tämä on klisee mutta toisaalta ei) "maailma on täynnä naisia". Sen sijaan sinun asuinkaupunkisi ei ole, eikä sinun työpaikkasi, eikä sinun vakio kuntosalisi/baarisi eikä edes se tinder. Niissä on vain hyvin rajallinen valikoima, ja niistä saatavilla oleva valikoima vielä paaaljon rajallisempi. Itse olen tavannut eläissäni jo aika monta todella mahtavaa naista, mutta tarkkaan miettien, ei taida olla edes kahta samasta paikasta / samoista kuvioista.

Eli ihan ensiksi suosittelisin että avarra maailmankuvaasi. Matkustele, muuta muualle/ulkomaille, tee uusia juttuja, aloita uusia harrastuksia, käy vaikka jotain uusia aikuisille tarkoitettuja kouluja/kursseja. Jos nykyinen työsi ei sisällä matkustelua, koita hankkia sellainen joka sisältää. Oikeasti maailma ON täynnä naisia, mutta ne kaikki eivät ole siellä missä SINÄ olet, sinun pitää mennä sinne missä NE ovat.

Toisekseen, be cool. Naiset haistavat epätoivon kilometrin päähän. Se on suurin mahdollinen turn-off, päätyä jonkun epätoivoisen (jota kukaan muukaan ei ole huolinut) ainoaksi oljenkorreksi. Naiset haluavat prinssin jonka kaikki muutkin haluavat, he haluavat valikoitua suuresta joukosta siksi onnelliseksi naaraaksi, jonka uros kantaa käsivarsillaan luolaansa. He eivät halua olla se ainoa nainen joka joskus kulkee jonkun erakon luolan ohi, ja saada tämän peräänsä ruinaamaan.

Tähän taas auttaa se että koitat tehdä itsestäsi jotenkin tavoiteltavan. Naisista ei koskaan tiedä mikä vetoaa mihinkäkin, yleensä ne naiset jotka minä olen saanut perääni ovat ihastuneet johonkin ihan hämärään ominaisuuteen minussa mitä en olisi ikinä osannut edes pitää valttikorttina. Siksi on hyvä jos sinussa on jotain, ihan mitä tahansa, missä olet hyvä, silmiinpistävä (positiivisessa mielessä) ja ihan vaan erilainen / omaperäinen.

Minä en ole millään lailla houkuttelevan näköinen uros joka saisi pelkillä vatsalihaksillaan naisten nesteet liikkeelle, mutta parikin kertaa on käynyt niin että hot nainen on kysellyt suoraan ihan sulaneena vahana että olenko onnellinen vaimoni kanssa vai olisiko tsäänssejä. Siis sen näköisiä naisia joita en baarissa uskaltaisi ikinä edes lähestyä (siis teoriassa), kun tietäisin että ei ole mitään jakoa.

Tähänkin pätee vaan se sama, maailma on täynnä naisia, erilaisia naisia, ja koskaan et voi tietää mitä joku hakee ja mitä hän hakee miehessä. Vanhaa sanontaa mukaillen, koskaan ei voi tietää millä oksalla se pir(ttihirm)u istuu. Ja se sinun pirttihirmusi saattaa hyvinkin istua tälläkin hetkellä jossain Kuala Lumpurissa, Pekingissä, Pariisissa, Hampurissa, Kapkaupungissa, Minneapolisissa, Kuusamossa taikka ihan vaan siinä naapuritalossa. Sinun tarvitsee vain antaa hänen löytää sinut, simple as that. :-)

Eli lopeta naisen etsiminen, etsi maailma sen sijaan. Nainen tulee sitten ennemmin tai myöhemmin bonuksena.

 

[pernaveikko]

Tähän kohtaan sellainen kommentti (omasta kokemuksesta), että tuo vaimosi suhtautuminen (astiat eivät lentele jne.) voi hyvinkin johtua yksinkertaisesti siitä, ettei hän enää oikeastaan edes välitä.

Riiteleminen on rasittavaa kaikille osapuolille, mutta parisuhteessa näkisin vielä vaarallisemmaksi sen, ettei enää viitsitä edes riidellä! Se kun tarkoittaa, ettei suhteessa ole tunnetta suuntaan eikä toiseen (raivo ja rakkaus ovat aika lähellä toisiaan)

Tämä tuli heti ensimmäisenä mieleen. Mitä helvettiä edes tarkoittaa, että vaimo tietää minulla olevan toisen suhteen, mutta ei välitä siitä tuon taivaallista? Välinpitämättömyys on kaikista raskainta. Se on niin tylyä, kun toista ei vain yksinkertaisesti kiinnosta. Inhoaisi vaikka, koska se on tunne, välinpitämättömyys ei sitä ole.

En yllättyisi vaikka vaimollakin olisi jo tinderit käytössä, mutta aivan sama pysyä yhdessäkin, kun ei tässä oikein jaksaisi muuttaakaan ja eipähän sentään tarvitse riidelläkään sen kummemmin.

Nykymenolla homma on tiensä päässä ja varmaankin ollut jo jonkin aikaa, mutta eiköhän tuossa olisi aika paljon pelastettavaa. Se tosin muodostuu ongelmaksi, kun kumpaakaan ei taida ihmeemmin kiinnostaa.

 

[lapa78]

Pitäisikö erota?

Takana on nyt 14 vuotta naimisissa oloa. Riitoja on ollu enemmän ja vähemmän, pääasiassa vähemmän, mutta asioista, jotka eivät tule muuttumaan. Pieniä, sinällään merkityksettömiä asioita, mutta ne näkyvät joka päivä ja vituttavat joka päivä.

Ongelmallista tässä on kolme lastani ja heidän kasvuympäristö. Lähteäkö vai jäädä? Ja miten ero vaikuttaa heihin? Vanhin on koulussa kolmannella, nuorin on nelivuotias.

Ja jotta homma ei ois liian helppoa, tämä toinen nainen muutti Jenkkien itärannikolle elokuussa, "suhde" on ollut skypen ja vierailujen varassa. Itse oon selvittänyt, että saisin töitä tod.näk. myös Jenkeistä, mutta naisen puolesta voisin elää varsin suurella palkallaan myös hänen luona.

Vaimoni tietää kuvion ja odottaa mun ratkaisuja. Mitäpä tekisitte itte?

Lyhentelin vähän tekstiäsi.

Jos sinusta tuntuu siltä, että ette saa noita pieniä asioita kuntoon (onko teillä edes halua siihen?), niin kyllä varmaan silloin kannattaa erota. Eihän kukaan jaksa pidemmän päälle jokapäiväistä vitutusta ja riitelyä.

En ole varma oletko ajatellut tosissasi muuttamista lätäkön toiselle puolelle, mutta tässä tapauksessa kuulostaa todella itsekkäältä vaihtoehdolta lapsiesi vuoksi. Lapsesi ovat pieniä ja eivät varmasti ymmärrä miksi lähdet ja vielä niin kauas, että et heitä käytännössä näe kuin jouluna ja juhannuksena. Eli eroa vaimostasi, mutta älä lapsistasi.

Jos vaimosi on antanut pallon sinulle, niin onko hän siis sitä mieltä, että voisitte jatkaa suhdetta vai häntä ei edes enää kiinnosta?

 

[Leelian Lepotuoli]

Puretaanpa vitutusta taas tänne, auttoi viimeksikin alkuvuodesta!

On käyty syömässä, pidetty hauskaa, naurettu, suudeltu. Peittoa ei ole heiluteltu, mutta se on ollut myös oma valintani (ei tosin aina). Peiton heilutukseen on ollut muutama "retkipatja" mutta näiden kanssa ei ole tarvinnut edes miettiä suhteen viemistä muulle tasolle. Ei siis mitään vaimomatskua tosiaan mutta täydellisiä roolipelaajia.

...kun ei tunnu seurustelu/rakastuminen olevan vaihtoehto.

Mun kristallipallosta ei nyt oikein näe selkää ratkaisua tähän ongelmaan. Ehkä haluat niin kovasti rakastua, et sulla on odotukset liian korkealla? Pisti silmääni tämä peiton heiluttelu tai sen heiluttelemattomuus. Miksei suutelemiset oo johtanu seksiin? Ei ole mikään urbaanilegenda et naisetkin haluaa seksiä. Voi käydä treffeillä ja tapailla ja pussailla ja pitää kädestä kiinni, mutta se kipinä pitää kyllä jossain vaiheessa posauttaa tai mielenkiinto katoaa. Jospa oot saanut kaverikortin just siksi et nainen on halunnut mennä pidemälle ja sä oot jarrutellu etkä tehnyt aloitetta. Seksi (oikean henkilön kanssa) luo läheisyyttä -> endorfiinit vapautuu -> tadaa! ihminen rakastuu.

Pitäisikö erota?
...

Ongelmallista tässä on kolme lastani ja heidän kasvuympäristö. Lähteäkö vai jäädä? Ja miten ero vaikuttaa heihin? Vanhin on koulussa kolmannella, nuorin on nelivuotias.

...

Ja jotta homma ei ois liian helppoa, tämä toinen nainen muutti Jenkkien itärannikolle elokuussa, "suhde" on ollut skypen ja vierailujen varassa. Itse oon selvittänyt, että saisin töitä tod.näk. myös Jenkeistä, mutta naisen puolesta voisin elää varsin suurella palkallaan myös hänen luona.

Vaimoni tietää kuvion ja odottaa mun ratkaisuja. Mitäpä tekisitte itte?

No onpahan kärsivällinen vaimo! Mutta ehkä kuitenkin tässä kohtaa pätee; rakkauden vastakohta ei ole viha vaan välinpitämättömyys. Tuntuu aika erikoiselta et vaimo odottelee kotona kun sä käyt rimpsalla jonkun viehättävän naisen kanssa ja nautit menemään olostasi täysin.

Äitinä sanoisin et sinä oot ne lapset tähän maailmaan tuonut ja velvollisuutesi on niistä pitää mitä parhainta huolta ja osallistua parhaasi mukaan heidän kasvatukseen. Ja varsinkin olla kaatamatta lasten harteille omia ongelmianne. Pienille lapsille ei ole reilua kuunnella aikuisten riitelyä, varsinkin kun pienessä mielessä ne kasvaa potensiin 100. Mutta, toisaalta onko sekään et äiskä ja iskä on täs nyt vähän kyllästynyt toisiinsa ja isillä on uus tyttöystävä, eikai haittaa jos erotaan seilaatte kahden kodin väliä.

Avioero ei ole mikään pikkujuttu, et kerätään kimpsut ja kampsut ja sanotaan heipatpeipat. Avioeroon pitäis päätyä painavin perustein, niin että kaikki voitava on tehty ja silloinkin huolehditaan muustakin kuin omasta hyvinvoinnista. (Eikä noinvain häivytä Jenkkeihin uuden kanssa, halooo on valoo...)

 

[Knox]

Pitäisikö erota?

Takana on nyt 14 vuotta naimisissa oloa. Riitoja on ollu enemmän ja vähemmän, pääasiassa vähemmän, mutta asioista, jotka eivät tule muuttumaan. Pieniä, sinällään merkityksettömiä asioita, mutta ne näkyvät joka päivä ja vituttavat joka päivä. Ts. vaimoni ei näe toiminnassaan virheitä, eikä varsinkaan voi niitä myöntää. Oon asian kans yrittänyt elää, mutta ei oikein jaksais enää. Isoista asioista (rahat, asuminen, lasten kasvatus, eläminen pääosiltaan, jopa politiikka) ollaan muuten samaa mieltä, eroamispäätös on vaan vielä hakusessa.

No miksi erota? No, nuo em. seikat vituttavat, ei sen enempää kuin aiemminkaan, mutta lapset joutuvat torailua kuuntelemaan. Se nyt menettelis varmaan monienkin mielestä, itsenikin mielestä tavallaan, mutta häiritseehän se.

Ongelmallista tässä on kolme lastani ja heidän kasvuympäristö. Lähteäkö vai jäädä? Ja miten ero vaikuttaa heihin? Vanhin on koulussa kolmannella, nuorin on nelivuotias.

Ja jotta homma ei ois liian helppoa, tämä toinen nainen muutti Jenkkien itärannikolle elokuussa, "suhde" on ollut skypen ja vierailujen varassa. Itse oon selvittänyt, että saisin töitä tod.näk. myös Jenkeistä, mutta naisen puolesta voisin elää varsin suurella palkallaan myös hänen luona.

Vaimoni tietää kuvion ja odottaa mun ratkaisuja. Mitäpä tekisitte itte?

Lyhentelin lainausta.

Näin nopeasti ajateltuna avioero voi olla teille varsin hyvä ratkaisu. Tärkeintä on olla itselleen rehellinen, ja jos ei aidosti pysty olemaan onnellinen toisen kanssa, niin miksi jatkaa. Ero satuttaa varmasti sinua, vaimoasi ja lapsiasi, mutta pitkässä juoksussa tuo voi olla hyvinkin paras ratkaisu. On turhaa kituttaa huonossa suhteessa vuosia, ja huomata jossain vaiheessa että elämä on suurimmaksi osaksi lipunut ohi, etkä ole vähääkään onnellinen. Lapsien takia eroaminen on varmasti vaikeampaa, mutta kuten sanoitkin, lapset kärsivät jos vanhemmat tappelevat jatkuvasti.

Uskotko että sinun ja vaimosi suhde voi ylipäätänsä parantua? Onko teillä molemmilla halua parantaa suhdetta?

MUTTA, mielestäni on äärimmäisen itsekästä jättää lapset äidilleen, ja muuttaa jenkkeihin. Olet huolissasi miten ero vaikuttaa lapsiin, mutta mieti miten sinun muutto rapakon taakse vaikuttaa lapsiin. Kuten lapa78 sanoi, näkisit lapsiasi 2-3 kertaa vuodessa.

 

[Johan]

Kiitos monista vastauksistanne, ihan samoja asioita oon käynyt mielessäni läpi. Sen verran tarkennusta tuohon uuteen naiseen, että meillä ei ole vielä suhdetta. Nainen kyllä haluaisi, sen tiedän, ja itsekin, mutta en vaan kykene (pano-/pussailu-)suhteeseen ennen kuin ero on selvä.

Lasten näkeminen on juuri se asia, josta tulee itselleni paineita. Näkisimme muutaman kuukauden välein ja muuten skypessä jne. Syöhän/söisihän se. Vastakkaisena asiana on se, että antaako huonoissa väleissä (emmem riitele käytännössä koskaan lasten kuullen) olevat vanhemmat lapsilleen parhaan mahdollisen kasvuympäristön? Näitä olemme vaimoni kanssa pohtineet. On sovittu, että jos/kun ero tulee, vietämme yhdessä "vanhalla" perheellä aikaa edes joskus (lomareissuja jne., asiasta oon sanonut myös uudelle naiselleni) jotta lapset ymmärtäisivät, ettei meillä ole heidän kanssaan vaikeaa olla. Ts. etteivät luulisi, että ero johtuu heistä. Useinhan pienillä lapsilla, miksei isommillakin, on tuollainen käsitys.

Pointti siis on edelleen se, että jatkaako todennäköisesti kaikkia enemmän tai vähemmän hajottavaa perinteistä perhe-elämää vai erotako "sopuisasti", vaikka lapset siitäkin ratkaisusta kärsii? Sen tiedän, että riitoja en vaimoni kanssa eroamisen yksityiskohdista aikaiseksi saa. Olemme jo yhdessä käyneet läpi elatusmaksut, asuntojen siirrot/hyvitykset ym.

Jäi ilmeisesti sanomatta aloituksessani, että vaimoni on ollut koko ajan tietoinen, että käyn naisen kanssa peleissä yms. Ehkä se on ollut monen mielestä vaimoni välinpitämättömyyttä. Minulle se on ollut toisen menemisten kunnioittamista ja mielistelemättömyyttä. En minäkään kulje hänen maalauskerhoissaan ja runopiireissä.

Älä eroa toisen naisen takia, eroa itsesi takia.

Tälle kannalle alan vahvasti kallistua, eri asia on, onko sitten rohkeutta tähän. Ja onko se lapsille kuitenkaan parasta? (paska nimimerkki, tulee alatalo mieleen)

 

[Buddha]

Ja onko se lapsille kuitenkaan parasta?

Mikään vaihtoehto ei ole hyvä, mutta parhaiten asiat menee tulevaisuudessa, kun lapset näkevät sinut onnellisena ja jaksat itse antaa heille enemmän. Lapset aistivat ja se ei ole hyvä, jos lapset näkevät vanhempien kohtelevan toisiaan välinpitämätttömästi ja oppivat sen tavan itsekkin oikeaksi. Kulissi ei kanna ja sinä olet elämäsi tärkein ihminen. Kohtele itseäsi hyvin, niin loppu hoituu kuin itsestään.

 

[Carlos]

Pitäisikö erota?

Aika moni tässä on jo sanonut samaa, mutta (ihan vaan neuvona, itse tottakai päätät mitä teet) älä sekoita asioita liiaksi. Ensinnäkin jos se toinen nainen on odottanut jo 30 vuotta, niin ei homma kaasu pariin lisävuoteenkaan, että pistä se nyt toistaiseksi sivuun mielestäsi.

Toisekseen et ole "vain" naimisissa vaimosi kanssa, olet (suur?)perheen isä, perheen pää. Lapsesi ovat nyt niin haavoittuvaisessa iässä että kannattaa miettiä kyllä todella tarkkaan voitko repiä perheen hajalle. Ja asian positiivisesti kääntäen, älä mieti sitä miten paljon lapsiasi satuttaisi ero ja miten he siitä selviäisivät, vaan sitä mitä hyvää voit tehdä lasten kanssa. Lapsesi ovat iässä missä he tarvitsevat isää positiivisessa mielessä ihan älyttömästi, ja myös siinä iässä missä sinä voit jättää oman henkisen perintösi heille. Tee ja häärää lasten kanssa kaikenlaista, auta koulussa, anna virikkeitä, ja niin edelleen. En ole itse ollut vielä kuolinvuoteella, mutta olen ihan varma että tuossa vaiheessa kaikesta tuosta on enemmän kuin tyytyväinen.

Kolmanneksi sitten se suhde vaimoosi. Tottakai on selvää että 14 aviovuoden jälkeen toisen ärsyttävät piirteet ovat vielä ärsyttävämpiä, riitoja tulee ja menee, fyysisesti ei jaksa olla enää niin kamalan kiinnostunut toisesta, mutta jos ne mainitsemasi isot asiat ovat kunnossa, niin eikö tuosta voi vielä selvitä? Ehkä kaipaatte vaan hiukan tuuletusta liitossanne, sitä vaan niin helposti masentuu sen arkihelvetin keskellä että unohtaa kokonaan miksi aikoinaan edes mentiin naimisiin. Koittakaa keksiä edes JOKU juttu mihin voisitte mennä yhdessä, kenties jotain mitä vaimosi haluaisi mutta ei ole koskaan tajunnut / uskaltanut edes ehdottaa?

Minusta kuulostaa että tämä toinen nainen on nyt se kulmakivi tässä kaikessa. Ensinnäkin, jos vaimosi tietää kuvion ja "odottaa" ratkaisuasi, niin miltä hänestä mahtaa tuntua? Miltä hänestä on mahtanut tuntua jo pitkään? Hän on ketjuilla köytettu kotiin siitä perheen arkihelvetistä huolehtimaan (ilmeisesti), samalla kun sinä kuljet tämän toisen naisen kanssa joka paikassa treffailemassa ja tekemässä kaikkea kivaa ja mukavaa ilman lapsia? Sanoisinko että kuulossa kyllä "hiukan" epäreilulta. Tottakai jonkun sinkkunaisen kanssa treffailu on kivaa, kuka siitä nyt ei tykkäisi. Varsinkin jos seksiä ei ole vielä ollut, niin se on niin kivaa ja jännittävää että. Vaimosikin varmasti mielellään treffailisi huolettomasti jotain miestä joka viihdyttäisi häntä, jos se olisi mahdollista.

Kuulostaa niin helvetilliseltä tilanteelta nimenomaan vaimosi puolelta, että hän olisi kyllä varmasti nostanut jo kytkintä jos se mitenkään käytännön kannalta olisi hänelle mahdollista. Ja ihan varmasti hänen tekisi mieli purskahtaa joka päivä katkeraan itkuun tilanteestaan, mutta todennäköisesti ylpeys ei anna periksi.

Että jos minulta kysytään, niin sanoisin että ihan ensiksi kerro tälle toiselle naiselle että hei, it was not meant to be, mulla on perhe, en voi jättää sitä. Sitten menet häntä koipien välissä kotiin, kerrot vaimollesi että olit ihan helvetin tyhmä kun edes mietit lähtemistä, alat olla jo sen verran höppänä että aivot välillä kalkkeutuu. Sitten rukoilet ja pyydät ja rukoilet uudestaan että hän vielä ottaisi sinut takaisin miehekseen (jos et tiennyt sitä, et ole tällä hetkellä sillä henkisellä statuksella hänen mielessään). Ja sitten teet kaikkesi sen eteen että hän antaisi anteeksi sinulle, ja alkaisi pikkuhiljaa taas luottamaan sinuun. Se ei tule olemaan helppoa, ei välttämättä edes mahdollista.

Luulen että teillä on ihan helvetisti selvittämättömiä asioita, ja kun niitä vaan kasaantuu liikaa, niin tässä ollaan. Minä olen viimeinen henkilö puhumaan minkään pariterapian puolesta, menee vaan rahaa "hukkaan", mutta jos ette pysty muuten keskenänne puhumaan, niin sanoisin että menkää terapeutille. Koittakaa nyt herranjestas selvittää asianne ja nauttia toisistanne, nauttia lapsistanne. Ette te olisi neljäätoista vuotta naimisissa ellei teidän suhteessa olisi edes joskus ollut jotain hyvää.

Avioliitto on verta, hikeä ja kyyneleitä, ihan jokaisella. Ja se arki tulee vastaan aina, myös sen uuden hempukan kanssa. Pelasta nyt hyvä mies perheesi, ihan vaan itsesi takia.

 

[Myyrä]

Toinen, isompi, seikka on tapaamani nainen. Tapasin hänet eka kerran n. 30 vuotta sitten ja olemme aina tavatessamme viihtyneet älyttömän hyvin keskenämme. Välissä oli tosin n. 15 vuotta, että emme tienneet toisistamme. Pari vuotta on tullu säännöllisen epäsäännöllisesti viesteiltyä fasessa, toissa talvena alkoi tapahtua enemmänkin. Kävimme lätkämatseissa yhdessä, syömässä jne. Kaikkea sitä, mihin vaimoani ei napannut lähteä. Olin jo ehtinyt tottua siihen, että matseissa, baareissa, rannalla, rullaluistelemassa, frisbeegolfissa jne. käyn miesten kans tai ainakin ilman vaimoani. Homma muuttui tämän uuden naisen myötä. Olen tehnyt paljon mukavia asioita kanssaan, viihdyn erinomaisesti, kun olemme yhdessä, samoin hän mun kans. Panohommia ei ole ollut, koska omaan vielä vähän moraalia.

Tuo nyt kuulostaa ihan kivalta, mutta ei välttämättä ole enää silloin, jos asutte saman katon alla, on paljon enemmän tapahtumia, mihin on "pakko" mennä yhdessä, toisesta ei saa kotona hetken rauhaa ym. Kun tämä unelmien nainen onkin 24/7 siinä vieressä, niin se voi yllättävän nopeasti alkaa vituttamaan jopa enemmän kuin oma, nykyinen vaimo. Vaikka nyt tuntuu, että kaikki on yhteistä, niin lopulta ei olekaan, ja onko se edes hyvä asia?

Mun mielestänikään ei kannata erota ainakaan sen takia, että menee suoraan toisen, täydellisen naisen kanssa yhteen. Nämä päätyvät aika usein siiheen, että haikaillaankin takaisin siihen vanhaan ja silloin ei seuraa mitään hyvää.

Ja minä en edes haluaisi, että "vaimoni" kävisi joka ikisessä paikassa, missä minäkin. Haluan omaa aikaa, aikaa kavereiden kanssa ym. Emännän kanssa on paljon yhteisiä kiinnostuksen kohteita, mutta ei todellakaan lähes kaikki. Ja se on hyvä se, mielestäni.

Ratkaisua kannattaa miettiä, mutta toinen nainen on huono syy. Ne ongelmat kotona voivat sitten olla, jos ne koet sellaisiksi ja tilanne ei voi parantua. Jos jokin vituttaa jatkuvasti, niin sitten se vituttaa ja on lähdettävä.

 

[Leelian Lepotuoli]

Lasten näkeminen on juuri se asia, josta tulee itselleni paineita. Näkisimme muutaman kuukauden välein ja muuten skypessä jne. Syöhän/söisihän se. Vastakkaisena asiana on se, että antaako huonoissa väleissä (emmem riitele käytännössä koskaan lasten kuullen) olevat vanhemmat lapsilleen parhaan mahdollisen kasvuympäristön? Näitä olemme vaimoni kanssa pohtineet. On sovittu, että jos/kun ero tulee, vietämme yhdessä "vanhalla" perheellä aikaa edes joskus (lomareissuja jne., asiasta oon sanonut myös uudelle naiselleni) jotta lapset ymmärtäisivät, ettei meillä ole heidän kanssaan vaikeaa olla. Ts. etteivät luulisi, että ero johtuu heistä. Useinhan pienillä lapsilla, miksei isommillakin, on tuollainen käsitys.

Joo, tiedän pitäsi osata olla joskus hiljaa.. Mut en pysty. Ootkohan sä nyt ihan varmasti miettinyt tätä asiaa kuitenkaan kaikkien kannalta. Tämän tilanteen toteutuessä sähän vaan sysäät kaiken vastuun lasten hoidosta ja kasvatuksesta (koulunkäynti, harrastukset, kaverisuhteet, teinisuhteet, ravitsemuksen, vaatetukset, riitojen ja muiden ongelmien selvittämiset yms yms) vaimosi harteille. Hyvänen aika mies, ota nyt silmä käteen! Meinaat et pari kertaa vuodessa käydään perhelomilla ja sä saat etsittää hyvää ja kivaa fatsia, kaikki on onnellista ja ah niin autuasta etelän lämmössä. Kunnes taas vaimo (ex-) palaa lasten kanssa arkeen.

Jäi ilmeisesti sanomatta aloituksessani, että vaimoni on ollut koko ajan tietoinen, että käyn naisen kanssa peleissä yms. Ehkä se on ollut monen mielestä vaimoni välinpitämättömyyttä. Minulle se on ollut toisen menemisten kunnioittamista ja mielistelemättömyyttä. En minäkään kulje hänen maalauskerhoissaan ja runopiireissä.

Ööööh, tosissaan vaimo tietää, että kuhertelet tämän naisen kanssa ja suunnittelet yhteistä tulevaisuutta Amerikassa? AS IF.

 

[Carlos]

Joo, tiedän pitäsi osata olla joskus hiljaa.. Mut en pysty. Ootkohan sä nyt ihan varmasti miettinyt tätä asiaa kuitenkaan kaikkien kannalta. Tämän tilanteen toteutuessä sähän vaan sysäät kaiken vastuun lasten hoidosta ja kasvatuksesta (koulunkäynti, harrastukset, kaverisuhteet, teinisuhteet, ravitsemuksen, vaatetukset, riitojen ja muiden ongelmien selvittämiset yms yms) vaimosi harteille. Hyvänen aika mies, ota nyt silmä käteen! Meinaat et pari kertaa vuodessa käydään perhelomilla ja sä saat etsittää hyvää ja kivaa fatsia, kaikki on onnellista ja ah niin autuasta etelän lämmössä. Kunnes taas vaimo (ex-) palaa lasten kanssa arkeen.

Tässä, naisen mielipide ja erittäin pureva kommentti asiasta, kannattaa nimimerkki Johanin lukea kolmeen kertaan. Tosiaan, luuletko että ne lapset nauttisivat tästä? Hitto soikoon vaikka teillä olisikin kivaa moisilla reissuilla, niin ei ne lapset muuta miettisi kun sitä että kohta taas se pappa lähtee sinne sen toisen eukon luokse Atlantin taakse josta se tykkää enemmän kuin meistä kaikista yhteensä. Ei ne lapset mitään helvetin feikkilomia tarvitse, ne tarvitsee isää sinä kylmänä marraskuisena tiistaina kun klo 3 yöllä tulee verta nenästä. Ja sinä tavallisena tammikuisena sunnuntai-iltana kun on vähän jotenkin kurja olo ja olis kiva kun isä peittelisi hellästi ja lukisi iltasadun. Ja sinä toukokuisena kevätjuhlapäivänä isää ottamaan valokuvaa kun liisa-petteri sai stipendin.

 

[Knox]

Tässä, naisen mielipide ja erittäin pureva kommentti asiasta, kannattaa nimimerkki Johanin lukea kolmeen kertaan. Tosiaan, luuletko että ne lapset nauttisivat tästä? Hitto soikoon vaikka teillä olisikin kivaa moisilla reissuilla, niin ei ne lapset muuta miettisi kun sitä että kohta taas se pappa lähtee sinne sen toisen eukon luokse Atlantin taakse josta se tykkää enemmän kuin meistä kaikista yhteensä. Ei ne lapset mitään helvetin feikkilomia tarvitse, ne tarvitsee isää sinä kylmänä marraskuisena tiistaina kun klo 3 yöllä tulee verta nenästä. Ja sinä tavallisena tammikuisena sunnuntai-iltana kun on vähän jotenkin kurja olo ja olis kiva kun isä peittelisi hellästi ja lukisi iltasadun. Ja sinä toukokuisena kevätjuhlapäivänä isää ottamaan valokuvaa kun liisa-petteri sai stipendin.

Hyvän kaverini isä muutti aikanaan toiselle puolelle rapakkoa. Työn perässä kylläkin, mutta uusi rouva löytyi suhteellisen nopeasti, joten tiedä sitten kumpi oli oleellisempi syy.

Näin aikuisena kaverini ja isänäsä välit ovat, jos ei nyt kuolleet niin helvetin kylmät. Näkevät ehkä kerran kahdessa vuodessa, eivät soittele toisilleen eikä kaverini kutsu isäänsä valmistujaisiin tai muihin juhliin. Isän puolelta haluja kyllä olisi, mutta kaverini on useampaan kertaan sanonut että sua ei kiinnostanut aikanaan olla mun kanssa, mua ei nykyään sun kanssa. Ja vaikka kaverini ihan tasantarkkaan tietää, ettei isänsä aikanaan lähtenyt hetken mielijohteen seurauksena, on kaverini silti ihan helvetin katkera ja vihainen. Kaverini sisko taas on aivan normaaleissa väleissä isänsä kanssa, käy vähän väliä vierailuilla yms.

Eli seurauksia voi olla monenlaisia.

 

[Konson Antti]

Hyvän kaverini isä muutti aikanaan toiselle puolelle rapakkoa. Työn perässä kylläkin, mutta uusi rouva löytyi suhteellisen nopeasti, joten tiedä sitten kumpi oli oleellisempi syy.

Näin aikuisena kaverini ja isänäsä välit ovat, jos ei nyt kuolleet niin helvetin kylmät. Näkevät ehkä kerran kahdessa vuodessa, eivät soittele toisilleen eikä kaverini kutsu isäänsä valmistujaisiin tai muihin juhliin. Isän puolelta haluja kyllä olisi, mutta kaverini on useampaan kertaan sanonut että sua ei kiinnostanut aikanaan olla mun kanssa, mua ei nykyään sun kanssa. Ja vaikka kaverini ihan tasantarkkaan tietää, ettei isänsä aikanaan lähtenyt hetken mielijohteen seurauksena, on kaverini silti ihan helvetin katkera ja vihainen. Kaverini sisko taas on aivan normaaleissa väleissä isänsä kanssa, käy vähän väliä vierailuilla yms.

Eli seurauksia voi olla monenlaisia.

Itse koen ja olen mielestäni täysin oikeutettu sanomaan tulleeni hylätyksi (muutto toiselle puolelle suomea/vuosia kestänyt yhteydenpitämättömyys) toisen vanhemman toimesta lapsena. Tämä tapahtui ollessani noin kahden vanha. Ja siitä aiheutuvaa vihaa ja katkeruutta olen kantanut tähän päivään asti koko ajan mukanani. Ja vaikka välit ovat olemassa nykyään jonkunlaiset, en siitä tunteesta eroon pääse.

Ainoa positiivinen asia mitä tämä kaikki on minulle opettanut on, että kuinka paljon lapselle vanhempi merkitsee. Vaikka omasta mielestään huonokin.

Tämä siis nimimerkki Johanille liittyen amerikkoihin muuttamiseen.

 

[sambersson]

Mä en voi ymmärtää miksi pitää tehdä lapsia jos ei niistä voi ottaa vastuuta alusta loppuun. Voi prkl kun pistää vihaksi tollanen. Ja ei, skype kerran viikossa/kuukaudessa ja elarit kk ei sitä ole. Saatikka joku feikkiloma sillointällöin.

Leelia tuolla aikaisemmin sanoi hyvin, "Meinaat et pari kertaa vuodessa käydään perhelomilla ja sä saat etsittää hyvää ja kivaa fatsia, kaikki on onnellista ja ah niin autuasta etelän lämmössä. Kunnes taas vaimo (ex-) palaa lasten kanssa arkeen."

Pitäisikö kaikki lapset tehdä eri naisten kanssa niin pääsisi vaihtamaan perhettä aina kun alkaa arki puskemaan kylmää rinkiä?

Ja tietysti yhtä lapsetonta naista pitää hollilla että pääsee harrastamaan, treffailemaan ja heiluttelemaan peittoa.

 

[Knox]

Mä en voi ymmärtää miksi pitää tehdä lapsia jos ei niistä voi ottaa vastuuta alusta loppuun. Voi prkl kun pistää vihaksi tollanen. Ja ei, skype kerran viikossa/kuukaudessa ja elarit kk ei sitä ole. Saatikka joku feikkiloma sillointällöin.

Ei mulla kyllä noista Johanin viesteistä ole jäänyt sellaista kuvaa, etteikö mies ottaisi vastuutaan lapsistaan. Asiat on vaikeita, ja niitä pyöritellään joka kantilta.

Pitäisikö kaikki lapset tehdä eri naisten kanssa niin pääsisi vaihtamaan perhettä aina kun alkaa arki puskemaan kylmää rinkiä?

Ja tietysti yhtä lapsetonta naista pitää hollilla että pääsee harrastamaan, treffailemaan ja heiluttelemaan peittoa.

Eli kun pappi on sanonut aamenen, ei erota vaikka mikä tulisi eteen? Ollaan onnettomia hautaan asti? Arki lyö kasvoihin yleensä tuoreita pariskuntia, vaikea kuvitella että 14 vuoden avioliiton jälkeen arki puskee kylmää rinkiä.

 

[benicio]

Toinen, isompi, seikka on tapaamani nainen. Tapasin hänet eka kerran n. 30 vuotta sitten ja olemme aina tavatessamme viihtyneet älyttömän hyvin keskenämme. Välissä oli tosin n. 15 vuotta, että emme tienneet toisistamme. Pari vuotta on tullu säännöllisen epäsäännöllisesti viesteiltyä fasessa, toissa talvena alkoi tapahtua enemmänkin. Kävimme lätkämatseissa yhdessä, syömässä jne. Kaikkea sitä, mihin vaimoani ei napannut lähteä. Olin jo ehtinyt tottua siihen, että matseissa, baareissa, rannalla, rullaluistelemassa, frisbeegolfissa jne. käyn miesten kans tai ainakin ilman vaimoani. Homma muuttui tämän uuden naisen myötä. Olen tehnyt paljon mukavia asioita kanssaan, viihdyn erinomaisesti, kun olemme yhdessä, samoin hän mun kans. Panohommia ei ole ollut, koska omaan vielä vähän moraalia.

No voi helvetti sentään mitä komiikkaa. Teette mukavia asioita ja viihdytte hienosti, match made in heaven, ei muuta kuin amerikkoihin siitä. Mutta muista tehdä vain mukavia asioita, se on avain onneen, ei epämukavia ollenkaan.
Vaimosi kanssako et viihdy kun teette mukavia asioita? Vai ettekö tee mukavia asioita? Pitäiskö alkaa? Itse ajattelin nyt jättää vaimon kun haravointi ei ole kivaa, vaihdokiksi otan työkaverin, meillä on aina kahvitauolla ja pikkujouluissa niin kivaa.

 

[sambersson]

Eli kun pappi on sanonut aamenen, ei erota vaikka mikä tulisi eteen? Ollaan onnettomia hautaan asti? Arki lyö kasvoihin yleensä tuoreita pariskuntia, vaikea kuvitella että 14 vuoden avioliiton jälkeen arki puskee kylmää rinkiä.

Niin... En minä niin sanonut että ei saa erota..

Eikös tässä nyt juurikin puske kylmää kun pitää pohtia muuttaisko jenkkeihin toisen muijan perässä ja tarttisko erota nykyisestä ja mites lapset?

 

[sambersson]

Ei mulla kyllä noista Johanin viesteistä ole jäänyt sellaista kuvaa, etteikö mies ottaisi vastuutaan lapsistaan. Asiat on vaikeita, ja niitä pyöritellään joka kantilta.
[/I]

Tää ei nyt ollut suoraan Johanille vaan ihan yleistä pohdintaani.

 

[Johan]

No voi helvetti sentään mitä komiikkaa. Teette mukavia asioita ja viihdytte hienosti, match made in heaven, ei muuta kuin amerikkoihin siitä. Mutta muista tehdä vain mukavia asioita, se on avain onneen, ei epämukavia ollenkaan.
Vaimosi kanssako et viihdy kun teette mukavia asioita? Vai ettekö tee mukavia asioita? Pitäiskö alkaa? Itse ajattelin nyt jättää vaimon kun haravointi ei ole kivaa, vaihdokiksi otan työkaverin, meillä on aina kahvitauolla ja pikkujouluissa niin kivaa.

Kiitoksia kommenteista, varsinkin lapsiin ja niihin erossa olemiseen liittyen kaikille. En nyt luurilla osaa ottaa esille kaikkia kommentteja, joihin haluaisin vastata, mutta nappasin nyt yllä olevan.

Mukavia asioita toki on ollut vaimonikin kanssa, samoin epämukaviakin asioita tämän roisen kanssa. Tietenkään arjesta ei ole niin paljoa kokemusta, kun en ole voinut arkea toisen kanssa vielä elää. Tietenkin on riskit, että homma ei toimikaan. Tuntuu vaan siltä, että silloin vika on enemmän itsessäni, etenkin parisuhdetaidoissani. En siis ole "vaihtamassa" naista sen vuoksi, että toisen kanssa on kivaa, vaan pikimminkin siksi, ettei tarvitsisi vääntää ja kääntää vuodesta toiseen samaa levyä. Ja levyn sävellykset johtuu luonteenpiirteistä. Niitä ei voi missään parisuhdeterapioissa muuttaa, ei ole varmaan terapioissa tarkoituskaan. Ne ovat kuitenkin sellaisia, että ne aiheuttavat ilmeisesti niin sietämättömän tilanteen, että on pakko erota. Ja näistä on puhuttu, jo vuosia ennen uuden naisen mukaantuloa, eivät muutu. Pitääkö niitä sitten sietää vai erota?

Lapsiasiaan ja jenkkeihin muuttoon sen verran, että kyseessä olisi maksimissaan vuoden 2016 alkuun asti kestävä tilanne. Sen jälkeen palaisimme takaisin lasteni kotikaupunkiin. Tarkemmin en halua kertoa, mutta se asia on näistä kaikkein selvin. Tämän jälkeen, vaimonikin mukaan, olisin lapsieni arjessa muulloinkin kuin ns. hauskoilla faijalomilla ja skypellä. Jäi laittamatta viimeksi, pahoittelut.

On ollut todella hyvä lukea eri näkökantoja ja puolia. Oon ittekin tietoinen itsekkyydestä, lasten kasvamisesta, vaimon jaksamisesta yh:na, lumitöiden hoitumisesta ja monensta, monesta muustakin pienestä asiasta, joista aiheutuisi/saattaisi aiheutua aika isoa harmia.

Kyllähän tässä aika kovia itsesyytöksiä käyn läpi, mutta mitään ei oo vielä ratkaistu.

 

[Kulttimörkö]

Ihan ajatuksena, olisikohan aika laittaa tuon naispuolisen ihastuksesi kanssa tilanne status quo tilaan jos hän kerran tulee takaisin Suomeen vuoden päästä. Jos silloin on vielä sama tilanne, go for it. Sitä ennen, ole lapsillesi isä. Siten, jos se ero silloin tulee, olet ainakin ollut vastuulline isä ja tämän lapsesi tulevat muistamaan kun ovat aikuisia. Tulevat muuten arvostamaan sitä aivan varmasti.

 

[Leelian Lepotuoli]

Emmää tiedä, mut tuntuu typerältä tääl kohista millon mistäkin kun merkittävää tietoa asiaan tihustelee aina viesti kerrallaan. Ja välillä tuntuu et tarinatkin muuttuu matkan varrella, sitä mukaa mitä vastaajat on mieltä.

Mut jaa, tää supermutsi korkkas yhden kossukolan.

 

[Johan]

Ihan ajatuksena, olisikohan aika laittaa tuon naispuolisen ihastuksesi kanssa tilanne status quo tilaan jos hän kerran tulee takaisin Suomeen vuoden päästä. Jos silloin on vielä sama tilanne, go for it. Sitä ennen, ole lapsillesi isä. Siten, jos se ero silloin tulee, olet ainakin ollut vastuulline isä ja tämän lapsesi tulevat muistamaan kun ovat aikuisia. Tulevat muuten arvostamaan sitä aivan varmasti.

Tähän ratkaisuun todennäköisesti tuun kallistumaan. Siltikin mietityttää ainakin a) kärsiikö tenavat paskasta ilmapiiristä kotona (ei tule parantumaan, yritetty vuosia jo ennen uutta naista) enemmän kuin eroamisesta, b) menetänkö loistavan naisen (en tarkoita vaimoani) Aion ja olenkin lapsilleni isä. Joko vittuuntunut täällä tai syyllisyyttä poteva siellä. Tuntuu kuin pitäis valita Pentti Matikainen tai Matti Virmanen Kärppien utj:ksi.

 

[Freya]

Ihan ajatuksena, olisikohan aika laittaa tuon naispuolisen ihastuksesi kanssa tilanne status quo tilaan jis hän kerran tulee Suomeen vuoden päästä. Jos silloin on vielä sama tilanne, go for it. Sitä ennen, ole lapsillesi isä. Siten, jos se ero silloin tulee, olet ainakin ollut vastuulline isä ja tämän lapsesi tulevat muistamaan kun ovat aikuisia. Tulevat muuten arvostamaan sitä aivan varmasti.

Tämä.

Ota vastuu tilanteesta ja mieti mikä on parasta lapsille. Älä mieti sitä mikä on parasta sinulle. Sinä kun olet aikuinen ja osaat käsitellä ihan eritavoin tunteitasi, lapsilla ei ole samanlaisia työkaluja käytössä. Aikuiset kokevat aika käsitteetkin ihan eritavoin, 2016 saattaa olla meille pian, mutta lapsien elämässä se on käytännössä pieni ikuisuus.

Mitä pienemmästä lapsesta lapsesta on kysymys sitä suurempia asioita tapahtuu jokaikinen päivä. Kukaan ei luvata että suhteesti lapsiin säilyy muuttumattomana - et pysty kuitenkaan ikinä korvaamaan aikaa jonka olit poissa, eikä sellaiseen tule edes lähteä. Lapset osaavat myös käyttää tilanteita hyväkseen ja monesti iskevät sinne kolkuttavaan omatuntoon. Tiedän monia vanhempia jotka ovat koittaneet ostaa lapsille sen " kadonneen" ajan. Se ei ikinä kannata.

 

[Snakster]

Sitä nyt vielä tuossa Johanin tapauksessa ihmettelen, että jos on oltu 14 vuotta yhdessä ja kaikki ongelmat johtuvat luonteenpiirteistä, niin eikö vielä yhdeksän vuoden jälkeen ollut selvillä, ettei homma toimi, vaan piti vielä tehdä lisää lapsia? Entä oliko uusi nainen jo silloin kuvioissa?

Moraaliasioista se, että vaikka (muka) suoraselkäisesti ollaan oltu uittamatta kullia, niin minun asteikollani tällainen puliveivaaminen on noin miljoona kertaa pahempi ja moraalisesti arveluttavampi juttu kuin joku satunnainen sutaisu, jossa syntyy limakalvokontakti. Miten ihmeessä kukaan pystyy perustelemaan itselleen, että on ikään kuin puhtain paperein liikenteessä, kun ei kerran ole nussittu?